Mummuksi tulin mutta kaikki on mennyt "pieleen", vauva sairaalassa sairaana, äiti samoin, oli juuri leikkauksessa, kohta kolme viikkoa mennyt synnytyksestä.
Mitäpä keksisin heille piristykseksi? Äidiltä poistettiin kohtu tulehduksen vuoksi, joten pelko on suuri että selviääkö lapsi. Olen aivan sanaton.
Mitäpä keksisin heille piristykseksi? Äidiltä poistettiin kohtu tulehduksen vuoksi, joten pelko on suuri että selviääkö lapsi. Olen aivan sanaton.
Vastaukset 6
Vanhimmat
..oli viestisi.
Mun miniällä oli myös todella vaikeat synnytykset ja ensimmäisen lapsenlapseni henki, samoin miniän, oli todellisessa vaarassa.
Se oli aivan kauheaa, kaikille.
Et varmaan voi äitiä juurikaan "piristää", mutta mun miniällä oli kova halu puhua ja taas puhua ja purkaa asiaa.
Hän ei nähnyt poikaansakaan ennen kuin viikon päästä. Vauva oli letkuissa, isä oli pojan luona melkein koko ajan, tunti kerrallaan mentiin eteenpäin ja taaksepäin. Isä ravasi vaimonsa ja poikansa luona aamusta yömyöhään.
Toinen raskaus ja synnytys ei ollut juurikaan helpompi, tässä oli äiti enemmän vaarassa.
Kun miniän vanhemmat asuvat kaukana, olin minä kuuntelevana korvana. Itsellläni oli hyvin samallaisia synnytyskokemuksia, joten ymmärsin mitä hän ja poikani kävivät läpi.
Eli ole läsnä, istu vierellä vaikka ilman sanoja, mitä siinä osaakaan sanoa, itsekin kun pelkäät, ymmärrettävästi.
Minä välillä vain silittelin päätä tai kättä, sekin tuntui lohduttavan.
Elämä on todella epäoikeuden mukaista.
Toivon totisesti, että teillä menisi kaikki hyvin.
Jotkut osaavat vielä sanoa,että mitä se mummoille kuuluu!
Kyllä ne mummot ovat aina herkillä -ja äitejä hautaan asti.
Ole miniäsi vuoteen äärellä ja kuuntele.Rukoile hänen puolestaan.
kuuntele,kampaa hiuksia,hiero rasvaa sormiin,ei tartte puhua, ole vain olkapäänä johon nojata hädän hetkellä. Aina ei ole edes sanoja,pelkkä sipaisu riittää,lämmin halaus...
Auta kotitöissä,mutta älä tuppaa...kyl sä ossaat!
(mun äiti aina muisti anoppinsa ilkeät sanat kun veli syntyi sinisenä pienenä "rääpäleenä"-ei tuosta koskaan eläjää tule-Aina äiti muisti kuinka pahalta ja kamalalta se tuntui vastasyntyneen äidistä!)
Oletan, että olet nuoren äidin anoppi. Se tosin ei tule ilmi tekstistäsi. Ovatko toiset isovanhemmat samalla paikkakunnalla?
Pahaistuisiko miniäsi, jos menisit siivoamaan ja huoltamaan poikasi kanssa yhdessä heidän kotinsa sillä aikaa kun miniä on sairaalassa?
Toisista ihmisistä se oli ihanaa, toiset taas pahastuisivat kauheasti.
Kysy pojaltasi.
Voitko tehdä pakasteeseen ruokaa, ettei toipilaan tarvitse ruveta keittiötöihin heti kotiuduttuaan?
Muutenkin, kun tarjoat apua, tee se hienotunteisesti äläkä loukkaannu, jos apu ei ole tarpeen. Kaikki eivät apua halua.
Muutenkin koeta pitää "tuntosarvet" käytössä. Väsyykö miniä kun tulet, ilahtuuko, kiittääkö kukista, haluaako että tulet uudelleen, vai miten on.
Hänellä on nyt niin täysi työ omassa elämässään, että omaisten pitää vain olla tukena, lähellä, ja tarvittaessa vieressä. Poikasi saattaa paremmin tietää mitä voit tehdä, ainakin paremmin kuin me täällä.
Älä kuitenkaan jätä poikasi surua pienemmälle huomiolle. Hänellä on ihan yhtä raskasta.
Oman lapsen menettäminen on pahinta, mitä ihmiselle voi tapahtua.
Kiitoksia vastauksista ja myötätunnosta, samoja olivat omatkin ajatukseni mutta jotenkin sitä vaan haluaa tukea ajatuksilleen. Kaiken kukkuraksi olen asunut toisella paikkakunnalla pari vuotta ja ei ole ehtinyt tuttava ja ystäväpiiriä muodostua muuta kuin työkaveri on jolle jutella.
Kyllä nämä keskustelupalstat ovat monesti parenpia kuin naapuri.-Juorut eivät leviä...