Välit poikki

Kukas se johtavassa asemassa oleva Ikaalilaispoliitikko on, joka on hämeenkyröläiset niin suututtanut ettei ne edes keskustele kuntaliitoksesta saati mistään muustakaan yhteistyöstä.
667724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 66

Vanhimmat

Voi voi...niitä löytyy tästä kylästä useita.
Taitaa muutamilla jukuripäillä kyläpoliitikolla olla vaan oma etu mielessä eikä mikään muu.

Äänestä

Osia kyläpolitiikkokirjoituksista?

Äänestä
  • osunut jollekkin arkaan paikkaan?

    Äänestä

Ainakin yksi Ikaalisten "johtavista poliitikoista" on koko ajan syyttänyt vastapuolta liitosneuvottelujen huonosta sujumisesta. Ei tarvi ihmetellä, että liitoshankkeet menivät myttyyn.

Sensijaan tulisi selvittää, ketkä oikein ajoivat Parkano-liitosta Ikaalisissa. Demarit ovat ilmoittaneet ajaneensa sitä ja kantavat tulevissa vaaleissa asiasta vastuun. Myös porvariryhmissä täytyi olla Parkano-liitoksen kannattajia. Ei hanke muuten olisi päässyt niin pitkälle.

Nyt nämä kannattajat pysyvät piilossa. Eivät uskalla ottaa vastuuta myttyyn menneestä hankkeesta.

Koska he eivät tule esiin, saanen arvailla keitä he olivat. Olisinko väärässä, jos arvaisin, että hankkeen oikeistolaisina puuhamiehinä kunnostautuivat valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat?

Äänestä
  • 28.8.07 hyväksyi äänestyspäätöksellä 19 - 8 liitosselvityksen aloittamisen. Kyllähän porvareistakin suurin osa oli homman kannalla.

    Oliskohan ollut niin, että kyläpolitiikot vastustivat ja saivat homman perseelleen?

    Olisikohan ollut, että selkäänlyönnissä käytiin kepun ja kokoomuksen jäsentevälisä?

    Äänestä

  • Vähemmän Ronski kirjoitti:

    28.8.07 hyväksyi äänestyspäätöksellä 19 - 8 liitosselvityksen aloittamisen. Kyllähän porvareistakin suurin osa oli homman kannalla.

    Oliskohan ollut niin, että kyläpolitiikot vastustivat ja saivat homman perseelleen?

    Olisikohan ollut, että selkäänlyönnissä käytiin kepun ja kokoomuksen jäsentevälisä?

    Pieleen mentiin, koska alun perin valittiin väärä suunta. Hämeenkyrö otettiin mukaan liitoshankkeisiin vasta kansan painostuksesta ja kun liitoshanke Parkanon kanssa oli jo pitkällä.

    Liitosneuvotteluiden lopputulos oli huonoin mahdollinen. Ei saatu valtion liitosavustusta, mutta sidoimme itsemme pysyvästi Parkanoon sillä kuntaparisopimuksella.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    Hämeenkyrön kanssa ei voinut edes neuvotella, koska h.kyrö jo ennemmin ilmoitti ettei ikaalinen sitä kiinnosta. Painostuksen johdosta lyötiin vain vielä kerran päätä seinään. Kuntapari onkin sitten keskustalaisten politikoiden huippuajatus. Taas lyödään päätä seinään. sattuu sattuu...

    Äänestä

  • Parkano Ikaalinen liitoshanke käynnistyi jo vuosi sitten, kun Ikaalisten ja Parkanon kokoomuksen ja keskustan johtavat politikot sopivat, että tehdään kuntaliitos. Demarit olivat samalla kannalla ja hyväksyivät asian, vaikka eivät pienempänä ryhmänä asiaan ratkaisevasti voineet vaikuttaa. Jos olisivat voineet vaikuttaa, niin meillä olisi jo kuntaliitos valmiina. Selvityksessähän ei löytynyt mitään esteitä saada aikaan tasa-arvoinen kuntaliitos. Toivottavasti tehty sopimusesitys saadaan julkiseksi, että kaikki voivat arvioida mitä liitos olisi todellisuudessa antanut. Omaneduntavoittelu vaan ikävästi kaatoi koko hankkeen.

    Äänestä

  • seinään kirjoitti:

    Hämeenkyrön kanssa ei voinut edes neuvotella, koska h.kyrö jo ennemmin ilmoitti ettei ikaalinen sitä kiinnosta. Painostuksen johdosta lyötiin vain vielä kerran päätä seinään. Kuntapari onkin sitten keskustalaisten politikoiden huippuajatus. Taas lyödään päätä seinään. sattuu sattuu...

    Hämeenkyrö ilmoitti, että liitos Ikaalisten kanssa ei kiinnosta, KOSKA IKAALINEN JO KÄY LIITOSNEUVOTTELUJA PARKANON KANSSA.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Parkano Ikaalinen liitoshanke käynnistyi jo vuosi sitten, kun Ikaalisten ja Parkanon kokoomuksen ja keskustan johtavat politikot sopivat, että tehdään kuntaliitos. Demarit olivat samalla kannalla ja hyväksyivät asian, vaikka eivät pienempänä ryhmänä asiaan ratkaisevasti voineet vaikuttaa. Jos olisivat voineet vaikuttaa, niin meillä olisi jo kuntaliitos valmiina. Selvityksessähän ei löytynyt mitään esteitä saada aikaan tasa-arvoinen kuntaliitos. Toivottavasti tehty sopimusesitys saadaan julkiseksi, että kaikki voivat arvioida mitä liitos olisi todellisuudessa antanut. Omaneduntavoittelu vaan ikävästi kaatoi koko hankkeen.

    Totta taidat kirjoitella.Vahinko on myös se,että täsä hävittiin ne 6,4 miljoonaa euroa.Oliskin äänestäjien seuraavissa vaaleissa syytä muistaa kuka/ketkä asiat jääräpäisyydellään mokas.Toivottavasti "salainen"hylätty liitossopimus julkaistaan.Minusta ainakin Ikaalisten valtuuston tulisi asiaa käsitellä.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    Hämeenkyrö ilmoitti, että liitos Ikaalisten kanssa ei kiinnosta, KOSKA IKAALINEN JO KÄY LIITOSNEUVOTTELUJA PARKANON KANSSA.

    Hämeenkyrön kanssa oli yhteistyöneuvottelut saatu jumiin, jo ennenkuin Parkanon kanssa mitään neuvotteluita oli edes aloitettu. Vaikka kirjoittaisit kuinka suurilla kirjaimilla hyvänsä, niin et pysty totuutta tässä asiassa muuttamaan.
    Ikaalisten valtaapitävillä päättäjillä on aina ollut kyky saada neuvottelut jumiin ennenkuin edes kunnolla päästään alkuun. Hieman nöyryyttä ja toisten kunnioittamista tarvittaisiin.
    Mutta kuka ottaa vastuun hukatuista miljoonista???

    Äänestä

  • Hukattuja rahoja kaipaileva kirjoitti:

    Totta taidat kirjoitella.Vahinko on myös se,että täsä hävittiin ne 6,4 miljoonaa euroa.Oliskin äänestäjien seuraavissa vaaleissa syytä muistaa kuka/ketkä asiat jääräpäisyydellään mokas.Toivottavasti "salainen"hylätty liitossopimus julkaistaan.Minusta ainakin Ikaalisten valtuuston tulisi asiaa käsitellä.

    Parkano-liitos olisi siis tuonut 6,4 miljoonaa. Saman verran on Parkanolla enemmän velkaa kuin Ikaalisilla. Ikaalilaista kohti velkamäärä ei olisi siis pienentynyt yhtään.

    Sen sijaan olisimme saaneet kumppaniksemme kuralla olevan kunnan, jonka negatiivinen käyttötalous olisi voinut upottaa Ikaalisenkin. Joka tapauksessa Ikaalisten ja Parkanon selviäminen yhdessä olisi ollut erittäin raskasta.

    Hämeenkyröllä ei ole velkaa. Kuntaliitos Hämeenkyrön kanssa olisi pudottanut ikaalilaisten henkeä kohti lasketun velan alle neljännekseen aiemmasta. Lisäksi yhteisen kunnan käyttötalous olisi ollut heti kunnossa.

    Onko näissä minun laskelmissani ja väitteissäni jotain väärin?

    Olet unohtanut faktoistasi muutaman oleellisen seikan. Kun huomioidaan kaikki tärkeät talouden tunnusluvut, esim. tulevat investoinnit, niin huomataan että Ikaalinen ja Parkano ovatkin hyvin tasa-arvoisessa taloudellisessa tilanteessa. Kun huomioit myös Hämeenkyrön tulevat investoinnit, niin huomaat senkin, ehkä mielestäsi vähäpätöisen asian, että h.kyröllä on kolmen vuoden kuluttua velkaa samanverran kuin suomen kunnilla keskimäärin.
    Kuntaliitoksissa ei voi tuijottaa vain tätäpäivää, vaan on osattava katsoa tulevaisuuteenkin.
    Kun kerran kysyt niin vastaan. Kyllä, näissä sinun väitteissäsi on paljonkin huuhaata.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    Parkano-liitos olisi siis tuonut 6,4 miljoonaa. Saman verran on Parkanolla enemmän velkaa kuin Ikaalisilla. Ikaalilaista kohti velkamäärä ei olisi siis pienentynyt yhtään.

    Sen sijaan olisimme saaneet kumppaniksemme kuralla olevan kunnan, jonka negatiivinen käyttötalous olisi voinut upottaa Ikaalisenkin. Joka tapauksessa Ikaalisten ja Parkanon selviäminen yhdessä olisi ollut erittäin raskasta.

    Hämeenkyröllä ei ole velkaa. Kuntaliitos Hämeenkyrön kanssa olisi pudottanut ikaalilaisten henkeä kohti lasketun velan alle neljännekseen aiemmasta. Lisäksi yhteisen kunnan käyttötalous olisi ollut heti kunnossa.

    Onko näissä minun laskelmissani ja väitteissäni jotain väärin?

    Ikaalisissa on edessä pakollisia isoja investointeja lähivuosina.Ja niiden rahottaminen ei onnistu enään kirjanpitokikkailulla.Saas nähdä kuinka veroprosentin käy?Veikkaan,että nousua tulee kunnallivaalien jälkeen ja olemaan rajusti.
    YHDESSÄ OLISIMME OLLEET VAHVEMPIA.

    Äänestä

TEISTÄ KIRJOITTAJISTA YHTEYTTÄ SIIHEN HENKILÖÖN,
JOTA OLETTE ÄÄNESTÄNYT VALTUUSTOON
TAI TUTTUUN VALTUUTETTUUN,
JA KYSYKÄÄ HÄNELTÄ NÄISTÄ ASIOISTA.
NÄIN SAATTE OIKEATA TIETOA,
KUULOPUHEET VÄÄRISTÄVÄT ASIOITA.
JOKAINEN VALTUUTETTU MYÖS VASTAA KYSYMYKSIIN,
JOS NIITÄ ESITETÄÄN HEILLE,
VAIKKAPA PUHELIMELLA.

Äänestä
  • Täytyypä soittaa ja kysyä että mitä se virkamiespoliitikko oikein sanoi niille Hämeenkyröläisille kun ne ei enää ole edes puheväleissä. Pelkäänpä vain etten taida saada ihan totuudenmukaista vastausta. Että se siitä.

    Äänestä

  • On sopivaa keskustella näistä asioista ihan ilman valtuutettujakin. Tietoa asioista on muillakin eikä minun edellä esittämiäni väitteitä ole pystytty todistamaan vääriksi.

    Ikaalisten valtuusto on jo ajat sitten alistunut kumileimasimeksi eivätkä valtuutetut enää jaksa seurata asioita.

    Ikaalisissa on tapana leimata eri mieltä olevat milloin änkyröiksi, katkeroituneiksi tai paremman puutteessa juopoiksi. Jos eri mieltä olevia on enemmän kuin yksi, heitä kutsutaan klikiksi. Tämä leimaamistapa on johtanut siihen, ettei asioista enää keskustella. Ja kun ei keskustella, jäävät asiat pohtimatta ja syntyy typeriä päätöksiä.

    Ikaalisiinkin on kehittynyt johtamistapa, joka ON OMIAAN TUOTTAMAAN TYPERIÄ PÄÄTÖKSIÄ! Ja kyllä niitä sitten syntyykin...

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    On sopivaa keskustella näistä asioista ihan ilman valtuutettujakin. Tietoa asioista on muillakin eikä minun edellä esittämiäni väitteitä ole pystytty todistamaan vääriksi.

    Ikaalisten valtuusto on jo ajat sitten alistunut kumileimasimeksi eivätkä valtuutetut enää jaksa seurata asioita.

    Ikaalisissa on tapana leimata eri mieltä olevat milloin änkyröiksi, katkeroituneiksi tai paremman puutteessa juopoiksi. Jos eri mieltä olevia on enemmän kuin yksi, heitä kutsutaan klikiksi. Tämä leimaamistapa on johtanut siihen, ettei asioista enää keskustella. Ja kun ei keskustella, jäävät asiat pohtimatta ja syntyy typeriä päätöksiä.

    Ikaalisiinkin on kehittynyt johtamistapa, joka ON OMIAAN TUOTTAMAAN TYPERIÄ PÄÄTÖKSIÄ! Ja kyllä niitä sitten syntyykin...

    Tässä olet oikeassa. Ikaalisten valtapuolueiden kokoomuksen ja keskustan kädenjälki näkyy selkeästi kaikissa päätöksissä.

    Äänestä

  • Miksi vain siihen jota olen äänestänyt. Minä ainakin olen yhteydessä useisiin valtuutettuihin. Vieläpä eri puolueisiin kuuluviin. Kyllä useimmat minulle asioista kertovat, vaikka varmasti tietävät etten välttämättä ole juuri häntä äänestänyt. Valtuutettujen kautta minä ainakin omat tietoni saan, enkä mistään kuulopuheista tai juoruista.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Tässä olet oikeassa. Ikaalisten valtapuolueiden kokoomuksen ja keskustan kädenjälki näkyy selkeästi kaikissa päätöksissä.

    Ensin oma etu, sitten puolueen etu ja jos jotain jää niin kuntalaisten etu. Minkä ihmeen takia täytyy pienen kunnan asioiden hoitoon tärkeimmäksi asiaksi ottaa puoluepolitiikka! Tapellaan vain keskenään mikä puolue teki mitäkin päätöksiä ja mikä oli mitäkin vastaan!
    Lapsellista pikkupoikien ja -tyttöjen hiekkalaatikkokinastelua!

    Äänestä

  • Eivät taida kaikki rivivaltuutetut olla tietoisia
    koko kuntaliitoskuvioista.Mutta se on kiutenkin selvää,että pari kallista huonetta tällä ratkaisulla tuli.Meinaan kun ei liitosta saatu aikaiseksi Ikaalisten ja Parkanon välille.OLISKIN HYVÄ SELVITTÄÄ TOSISSAAN MIHIN TÄMÄ LIITOSHANKE KAATUI.

    Äänestä

  • Vero velvollinen kirjoitti:

    Eivät taida kaikki rivivaltuutetut olla tietoisia
    koko kuntaliitoskuvioista.Mutta se on kiutenkin selvää,että pari kallista huonetta tällä ratkaisulla tuli.Meinaan kun ei liitosta saatu aikaiseksi Ikaalisten ja Parkanon välille.OLISKIN HYVÄ SELVITTÄÄ TOSISSAAN MIHIN TÄMÄ LIITOSHANKE KAATUI.

    Kyllä ihmisten tarttis tietää mihin tai miksi liitosta ei saatu syntymään.Muuten se jää kaivelemaan loppuiäksi ja ajaksi ihmisten mieliin.Todelliset syyt rohkeasti esiin vaan.
    En ymmärrä miksi asioita salaillaan.Äänestän sitä ihmistä, joka kertoo totuuden asiasta.

    Äänestä

  • Palle R kirjoitti:

    Ensin oma etu, sitten puolueen etu ja jos jotain jää niin kuntalaisten etu. Minkä ihmeen takia täytyy pienen kunnan asioiden hoitoon tärkeimmäksi asiaksi ottaa puoluepolitiikka! Tapellaan vain keskenään mikä puolue teki mitäkin päätöksiä ja mikä oli mitäkin vastaan!
    Lapsellista pikkupoikien ja -tyttöjen hiekkalaatikkokinastelua!

    En minä ole politiikkaa keksinyt, älä siitä minulle kiukuttele. Kunnalliselämä nyt kuitenkin pyörii politiikan ympärillä, ja sen mukaan on elettävä. Kyllä kuntalaisten asiat niinkin tulee hoidetuksi. Enemmän niitä vaikeuksia aiheuttaa omaa etuaan ajavat henkilöt, mutta niitäkin kai löytyy joka kunnasta.
    Lapsellista hiekkalaatikkoleikkiä on myös kuvitella, että joku kunta voisi toimia ilman politiikkaa. Eikös nuo ilman politiikkaa elävät maat ole yleensä jotain diktatuurivaltioita.

    Haluat ummakumma siis sanoa, että liitos Parkanon kanssa kaatui pelkoihin omien luottamuspaikkojen menettämisestä vai tulkitsenko oikein?

    Yhtä lailla ja samalla tasolla voidaan sanoa demareiden ajavan kuntaliitoksia eri puolella Suomea siksi, että näin saadaan keskustalaiset luottamuspaikat merkittävästi vähenemään ja tämän uskotaan yhdessä maaseudun olojen kurjistumisen kanssa heijastuvan myös valtakunnallisiin vaaleihin. Maalaiskuntien etu ei ole kriteerinä.

    Kerro nyt puolestasi ummakumma, että millä tavalla paikalliset olisivat hyötyneet kuntaliitoksesta Parkanon kanssa, kun ainakaan itselle tämä asia ei ole vielä selvinnyt. Vastaukseksi ei nyt oikein riitä, että näin tehdään muuallakin ja että väestö ikääntyy. Myös muut saavat vastata.

    Äänestä

  • Paikallinen kirjoitti:

    Jos Demarien etua pelkästään ajattelisi ei kannattaisi kuntaliitoksia tehdä.Sillä monen kuntaliitoksen jälkeen ovat Demarit hävinneet seuraavissa isomman kaupungin vaaleissa.Ja onkin hienoa havaita,että Demarit on edistyksellisiä tässä.Ja ajattelevat ihmisten etua ja palveluja.

    Nyt onkin kyse siitä ,että saisimme voimavaroja suunnattua
    suorittavan palvelutyön puolelle.Samat tehtävät tulee johdettua nykytekniikkaa hyväksi käyttäen vaikka johto-organisaatiota ym.hieman jollain aikavälillä luontaista poistumaa hyväksikäyttäen ajanmukaistetaan ja järkeistetäänkin.

    Esimerkkiä löytyy muualta pohjoismaista.Esim.Ruotsissa ja Tanskassa on paljon väestöltään suuremmat kuntakoot.Siellä on kehitys jo mennyt menojaan siittä kun isä lampun osti ja hevospelillä kuljeskeltiin.Onkin vähän ristiriitaista seurata kun nykyisen ns.hallituspuolueen monet kannattajat ajavat jääräpäisesti eri linjaa mikä on Suomen hallituksen linja kuntaliitosten suhteen.

    Äänestä

  • Tasapuolisuuden nimissä kirjoitti:

    Kyllä ihmisten tarttis tietää mihin tai miksi liitosta ei saatu syntymään.Muuten se jää kaivelemaan loppuiäksi ja ajaksi ihmisten mieliin.Todelliset syyt rohkeasti esiin vaan.
    En ymmärrä miksi asioita salaillaan.Äänestän sitä ihmistä, joka kertoo totuuden asiasta.

    Minä lupaan äänestää sitä, joka liitoshankkeen kaatoi. Ansaitsee Vuoden ikaalilainen-tittelin totta tosiaan.

    Äänestä

  • Ikaalisten lukko kirjoitti:

    Minä lupaan äänestää sitä, joka liitoshankkeen kaatoi. Ansaitsee Vuoden ikaalilainen-tittelin totta tosiaan.

    Ennen kuin kukko kolmasti laulaa, tulee pää itseppäisyysintoilijoille käteen.

    Kepulaisten ja kokkareiden kyläpoliitikot kinaavat keskenään.

    Tosin sekä Ikaalisissa että Parkanossa oli ankkuroitu kunnanpilttuun ja muiden vastaavien paalut niin lujasti hallitusten päätöksin, ettei sopu ollut mahdollista.

    Minä äänestän liitoksen puolustajaa.

    Äänestä

  • Paikallinen kirjoitti:

    Haluat ummakumma siis sanoa, että liitos Parkanon kanssa kaatui pelkoihin omien luottamuspaikkojen menettämisestä vai tulkitsenko oikein?

    Yhtä lailla ja samalla tasolla voidaan sanoa demareiden ajavan kuntaliitoksia eri puolella Suomea siksi, että näin saadaan keskustalaiset luottamuspaikat merkittävästi vähenemään ja tämän uskotaan yhdessä maaseudun olojen kurjistumisen kanssa heijastuvan myös valtakunnallisiin vaaleihin. Maalaiskuntien etu ei ole kriteerinä.

    Kerro nyt puolestasi ummakumma, että millä tavalla paikalliset olisivat hyötyneet kuntaliitoksesta Parkanon kanssa, kun ainakaan itselle tämä asia ei ole vielä selvinnyt. Vastaukseksi ei nyt oikein riitä, että näin tehdään muuallakin ja että väestö ikääntyy. Myös muut saavat vastata.

    En ole missään sanonut kannattavani kuntaliitosta demarina tai demarien edun vuoksi. Kun kaksi kuntaa liittyy yhteen, kuntaa joiden polittinen enemmistö on keskustan kokoomuksen käsissä kuten Ikaalisissa ja Parkanossa, niin ei siinä demarit polittisissa paikoissa mitään voita. Voimasuhteet pysyynee jatkossakin lähes ennallaan. Muutosta tulee polittisten ryhmien sisällä. Tarkoitan nimenomaan ryhmien sisäistä vallanjakoa.
    Omaa etuaan voivat tietysti varjella muutkin kuin politikot, (tämä on tietysti vain rohkea olettamus eikä väite, ja tulkinta jää lukijan omalle vastuulle.)
    Ota myös huomioon, että selvitys kuntaliitoksesta ei Ikaalisissa ole demarien aikaansaama asia. Demarien ryhmä on aivan liian pieni saadakseen sitä aikaan.

    Hyöty olisi tullut rahassa köyhälle kunnalle. Liitos olisi antanut meille paremman neuvotteluaseman tulevasuudessa. Liitos olisi mahdollistanut Ikaalisten nimen säilymisen suomen kuntien joukossa. Kun tulevaisuudessa meille tulee pakkoliitos eteen, niin jää meille neuvotteluissa huutolaispojan osa.

    Kiitos vastauksista. Uuden kunnan hallintokulut olisivat varmaan pitkällä katsannolla olleet hieman pienemmät kuin erillisillä kunnilla yhteensä. Ja olisihan Ikaalinen-nimisen paikkakunnan säilyminen tosiaan tunnepuolelle ihan mukava asia. Ehkäpä myös Ikaalisten taajama olisi Parkanoon verrattuna paremman sijaintinsa ja suuremman väkimäärän takia kyennyt ajan mittaan imemään itselleen joitain myönteisiä asioita, joilta nyt jäädään paitsi. Näitä hyviä asioita sitten joutuu vertaamaan haittapuoliin.

    En tarkoittanut, että kuntaliitoksilla olisi niinkään yhteyttä kunnallisiin voimasuhteisiin, vaan ajattelin, että kunnallisten luottamushenkilöpaikkojen vähetessä vähenee myös puolueille tärkeiden vaalityöntekijöiden ja puolueille muuten uskollisten määrä. Oletan, että kunnalliset luottamushenkilöt ovat puolueilleen tärkeitä myös muiden vaalien kuin kuntavaalien kannalta, ja tätä kautta kuntaliitoksilla on mielestäni melko itsestään selvä vaikutus myös valtiollisiin vaaleihin. Kärsijänä näin ajatellen on nimenomaan keskusta, hyötyjänä suurista sdp ja kokoomus. Olisi naiivia ajatella, ettei puolueissa mietittäisi tätäkin puolta.

    Kumpikos tässä nyt sitten nousee tärkeämmäksi asiaksi, kunnan hyvinvointi vaiko puolueiden voimasuhteet?

    Jos nyt oikein ymmärsin, niin asetat keskustapuolueen edun, ja polittisen vallan säilyttämisen Ikaalisten kuntalaisten edun yläpuolelle. Aika erikoinen näkemys. Minä katson asiaa vain kuntalaisten edun kannalta. Ei ole mikään ihme jos ihmisten usko politiikkaan loppuu, kun saa lukea tuollaisia kommentteja. No, tulipa ainakin selvästi esille ketkä ja miksi kuntaliitosksen kaatoi. Nyt en osaa muuta sanoa, oli nuo sellaisia ajatuksia, että vetää oikein sanattomaksi.

    Oli ympäri pitäjää. "Pikkukepulaisten" toimestahan tämä ryhtiliike on saanut alkunsakin. Valtuuston nykyinen puheenjohtaja halutaan hakata hengettömäksi.

    Kaupunginjohtaja on henkilöstöpalaverissa sanonut aivan oikean arvion, että haluttiin Ikaalisissa tai ei, kuntaliitoksia syntyy joko vapaaehtoisesti tai sitten muuten.

    Tämä itsenäisyysosasto voisi laatia talousarviota veronkorotuksista, johon yksisilmäinen touhu johtaa.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Jos nyt oikein ymmärsin, niin asetat keskustapuolueen edun, ja polittisen vallan säilyttämisen Ikaalisten kuntalaisten edun yläpuolelle. Aika erikoinen näkemys. Minä katson asiaa vain kuntalaisten edun kannalta. Ei ole mikään ihme jos ihmisten usko politiikkaan loppuu, kun saa lukea tuollaisia kommentteja. No, tulipa ainakin selvästi esille ketkä ja miksi kuntaliitosksen kaatoi. Nyt en osaa muuta sanoa, oli nuo sellaisia ajatuksia, että vetää oikein sanattomaksi.

    ”Jos nyt oikein ymmärsin, niin asetat keskustapuolueen edun, ja polittisen vallan säilyttämisen Ikaalisten kuntalaisten edun yläpuolelle.”

    No ymmärsit kyllä tahallaan tai tahattomasti täysin väärin. Luepa uudestaan viestini. Tarkoitukseni oli vain vastata Politiikan penkkiurheilijalle, kun hän ei ymmärtänyt mitä ensin tarkoitin. Unohdin vain kenen kanssa lähdin keskustelua käymään. Ota huomioon, että tänne saattaa silloin tällöin kirjoitella myös muut kuin poliittiset henkilöt.

    On huvittavaa lukea ja kuulla tässä yhteydessä oman edun tavoittelusta, kun näin sanovat yleensä toimivat itsekin joko tieten tai tietämättään juuri samoin kuin mistä toisia syyttävät.

    Kuntalaisten etu pitäisi tietenkin olla ainoa kriteeri, mutta jokuhan täällä taisi jo sanoa miten tärkeysjärjestys valitettavan usein menee: ensin oma etu, sitten puolueen etu ja lopuksi kuntalaisten etu tai jotain sinnepäin.

    Äänestä

  • Paikallinen kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Uuden kunnan hallintokulut olisivat varmaan pitkällä katsannolla olleet hieman pienemmät kuin erillisillä kunnilla yhteensä. Ja olisihan Ikaalinen-nimisen paikkakunnan säilyminen tosiaan tunnepuolelle ihan mukava asia. Ehkäpä myös Ikaalisten taajama olisi Parkanoon verrattuna paremman sijaintinsa ja suuremman väkimäärän takia kyennyt ajan mittaan imemään itselleen joitain myönteisiä asioita, joilta nyt jäädään paitsi. Näitä hyviä asioita sitten joutuu vertaamaan haittapuoliin.

    En tarkoittanut, että kuntaliitoksilla olisi niinkään yhteyttä kunnallisiin voimasuhteisiin, vaan ajattelin, että kunnallisten luottamushenkilöpaikkojen vähetessä vähenee myös puolueille tärkeiden vaalityöntekijöiden ja puolueille muuten uskollisten määrä. Oletan, että kunnalliset luottamushenkilöt ovat puolueilleen tärkeitä myös muiden vaalien kuin kuntavaalien kannalta, ja tätä kautta kuntaliitoksilla on mielestäni melko itsestään selvä vaikutus myös valtiollisiin vaaleihin. Kärsijänä näin ajatellen on nimenomaan keskusta, hyötyjänä suurista sdp ja kokoomus. Olisi naiivia ajatella, ettei puolueissa mietittäisi tätäkin puolta.

    Pelkääkö keskustan puoluepamput,ettei maaseudun
    ihmiset osaa ajatella omilla aivoillaan.Pelätäänkö tässä sittenkin tupailta mahdin maagisen voiman katoavan?Ja siksi veikkaankin,ettei asiassa tapahdu ennen kunnallisvaaleja mitään yhteen pakottamisia.Kokoomuslaiset jo kuitenkin puhuu suureen ääneen, ettei näistä liitoksista tule mitään jos ei valtiovalta ohjasta kuntia yhteen.Ei suoraan puhuta pakottamisesta.Mutta kuinkas sitten kunnallisvaalien jälkeen käy?Asiahan ei minulle suoraan kuulu mutta kysympähän vaan sillä asun sen verran isossa kaupungissa että liitos ei kannata.Porkkanarahat vaan meni tällä politiikalla Ikaalislaisilta sivu suun.

    Äänestä

  • Tasapuolisuuden nimissä kirjoitti:

    Kyllä ihmisten tarttis tietää mihin tai miksi liitosta ei saatu syntymään.Muuten se jää kaivelemaan loppuiäksi ja ajaksi ihmisten mieliin.Todelliset syyt rohkeasti esiin vaan.
    En ymmärrä miksi asioita salaillaan.Äänestän sitä ihmistä, joka kertoo totuuden asiasta.

    Kuntaliitos kaatui samoihin asioihin Ikaalisten kanssa kuin Kihniönkin. Parkano halusi olla keskus, jonka ympärille kaikki rakennetaan. Parkanoon olisi pitänyt tulla keskushallinto kaikkine virkamiehineen ja osastopäällikköineen. Nimi Ikaalinen olisi ollut Parkanolle sopiva, koska Parkano nimenä ei ole järin tunnettu Suomessa. Ainoastaan niistä negatiivisista jutuista puihin sitomisista ja rikollisuuteen liittyvistä jutuista. Ikaalinen todellisuudessa on Tampereen imussa kasvukeskus, jolle povataan väkiluvun kasvua. Toisin kuin Parkanossa, väki vähenee noin 100 hengellä vuodessa eikä aina ihan riitäkään. Keskushallinto pitää olla siellä missä kunta kasvaa ja kehittyy. Kuntaliitoksella luvattiin paljon parkanolaisille mm veroprosentin laskua 19.75:een. Sillä on merkitystä kuntalaisille, ei niinkään keskushallinnolla. Onko nyt niin, että Parkanon poliitikot ajavat sinnikkäästi ns omaa etua eikä kuntalaisten etua. Kaupungintalo näyttelee liian suurta roolia, aina hyville rakennuksille on käyttöä.

    Äänestä

  • Kuntaliitos kirjoitti:

    Ei mennyt näin. Parkano ei tietojeni mukaan (luotettava tietolähde) lopullisessa sopimusluonnoksessa vaatinut virkamiehiä Parkanoon. Osastopäälliköt olisivat olleet siellä missä heillä on nykyinenkin toimipaikka. Kaup. Johtajat olisi olleet Parkanossa, lautakunnat olisi kokoontuneet kummassakin paikassa ja valtuusto Parkanossa. Näin pääasiassa, en muista kaikkia yksityiskohtia, mutta tärkeiltä osin oli Ikaalisten kuntalaisten edun mukainen esitys. Toivottavasti saadaan vain julkiseksi ko. esitys. Näyttää vaan käyvän niin että valtuusto salaa paperin.
    Valtuustoon tänään kaikki katsomaan, nähdään kuka haluaa salailua ja kuka haluaa kuntalaistenkin tietävän mikä on totuus

    Valtuustossa kyllä jaettiin paperilla ja puheissa aivan muunlaista tietoa kuin ummakumman omaksuma.Pnon ja Ikan neuvottelijat oli tekstin mukaan sopineet ettei sopimuksettomia paperia jaeta.Vaikuttaa muutoinkin punaisista puskista tulleilta tiedoilta, totuus lienee toisenlainen.

    Äänestä

  • Tiedonjanoinen kirjoitti:

    Mitä tietoa sait, kun ei papereita jaettu. Hevosmiehetkö kertoivat ja asiaa???

    Äänestä

  • Pörön Pekka kirjoitti:

    Esittäisikö joku nyt sen laskelman, jonka mukaan Parkano-liitos olisi ollut Ikaalisille edullinen. Tämä on pelkkää paskanjauhantaa, ellei esitetä faktoja.

    Minä olen omani esittänyt eikä niitä ole kukaan kumonnut.

    Äänestä

  • Tasapuolisuuden nimissä kirjoitti:

    Kyllä ihmisten tarttis tietää mihin tai miksi liitosta ei saatu syntymään.Muuten se jää kaivelemaan loppuiäksi ja ajaksi ihmisten mieliin.Todelliset syyt rohkeasti esiin vaan.
    En ymmärrä miksi asioita salaillaan.Äänestän sitä ihmistä, joka kertoo totuuden asiasta.

    Totuuksia on monenlaisia. Yksi suuri totuus tällä hetkellä on se, että suurin osa kuntalaisista ovat helpottuneita ja tyytyväisiä päätöksentekoon. Kuntaliitos Parkanoon vähintäänkin kauhistutti, välillä raivostutti kuntalaisia, joiden mielipiteellä ei juurikaan eräille poliitikoille ollut väliä. Onpa joku johtava poliitikko sanonut kuntalaisia tyhmiksi, he kun eivät voi ymmärtää faktoja ja ennustaa tulevaa. Tulevat kunnallisvaalit antavat kuntalaisille mahdollisuuden vaikuttaa ja uskon vaaliteemana olevan kuntaliitokset. Nyt kuntaliitoksen puoltajat ovat tiedossa, siis suuntaan Parkano. Mahdollisuuksia on kaiketi etelänkin suuntaan. Ikaalinen on kaikissa ennusteissa kasvukunta ja Tampereen imussa kehittyvä keskus, Parkanolle ei liiemmälti hyvyyksiä povata, väestökato on melkoinen. Oikeaan asiaan liitosneuvottelut lisäksi kaatuivat ja siitä kiitos selkärankaisille neuvottelijoille. Kyllä hallinto tulee olla kaikki samassa kunnassa ja siinä, mikä on potentiaalinen kasvukeskus. Aika hölmöä olisi ollut fiktiona Ikaalinen -niminen kunta, jonka hallinnollinen keskus olisi seudun kasvukeskuksesta Tampereesta mahdollisimman kaukana kylässä, josta väki koko ajan vähenee 100 asukkaan vuosivauhdilla.
    Eli hatunnosto niille, jotka jaksoivat ajaa Ikaalisten etua ja kuuntelivat kuntalaisia.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    Esittäisikö joku nyt sen laskelman, jonka mukaan Parkano-liitos olisi ollut Ikaalisille edullinen. Tämä on pelkkää paskanjauhantaa, ellei esitetä faktoja.

    Minä olen omani esittänyt eikä niitä ole kukaan kumonnut.

    Kyllä sinun "faktasi" on jo aikaa sitten upotettu. Lue myös niitä vastauksia niin huomaat. Se on sitten oma asiasi jos et selvää tekstiä usko.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    Esittäisikö joku nyt sen laskelman, jonka mukaan Parkano-liitos olisi ollut Ikaalisille edullinen. Tämä on pelkkää paskanjauhantaa, ellei esitetä faktoja.

    Minä olen omani esittänyt eikä niitä ole kukaan kumonnut.

    Ja ronsiltakin loppuu selkäranka kantaa tulevaisuuden haasteiden maksut. Pakko on vaatia varsinainen rupupukansa veronmaksutalkoisiin ja hipsiä itse huutimanminne?

    Äänestä

  • etsien kirjoitti:

    Totuuksia on monenlaisia. Yksi suuri totuus tällä hetkellä on se, että suurin osa kuntalaisista ovat helpottuneita ja tyytyväisiä päätöksentekoon. Kuntaliitos Parkanoon vähintäänkin kauhistutti, välillä raivostutti kuntalaisia, joiden mielipiteellä ei juurikaan eräille poliitikoille ollut väliä. Onpa joku johtava poliitikko sanonut kuntalaisia tyhmiksi, he kun eivät voi ymmärtää faktoja ja ennustaa tulevaa. Tulevat kunnallisvaalit antavat kuntalaisille mahdollisuuden vaikuttaa ja uskon vaaliteemana olevan kuntaliitokset. Nyt kuntaliitoksen puoltajat ovat tiedossa, siis suuntaan Parkano. Mahdollisuuksia on kaiketi etelänkin suuntaan. Ikaalinen on kaikissa ennusteissa kasvukunta ja Tampereen imussa kehittyvä keskus, Parkanolle ei liiemmälti hyvyyksiä povata, väestökato on melkoinen. Oikeaan asiaan liitosneuvottelut lisäksi kaatuivat ja siitä kiitos selkärankaisille neuvottelijoille. Kyllä hallinto tulee olla kaikki samassa kunnassa ja siinä, mikä on potentiaalinen kasvukeskus. Aika hölmöä olisi ollut fiktiona Ikaalinen -niminen kunta, jonka hallinnollinen keskus olisi seudun kasvukeskuksesta Tampereesta mahdollisimman kaukana kylässä, josta väki koko ajan vähenee 100 asukkaan vuosivauhdilla.
    Eli hatunnosto niille, jotka jaksoivat ajaa Ikaalisten etua ja kuuntelivat kuntalaisia.

    Nostelet myös veroäyriä. Sitäkin voisit kulkea kansalaisille kuuluttamassa. Ja kerro samalla ilosanomaa niistä kunnista tai kaupungeista, jotka Ikaalisen kainaloisekseen himoitsevat.

    Äänestä

  • Pörön Pekka kirjoitti:

    Nostelet myös veroäyriä. Sitäkin voisit kulkea kansalaisille kuuluttamassa. Ja kerro samalla ilosanomaa niistä kunnista tai kaupungeista, jotka Ikaalisen kainaloisekseen himoitsevat.

    Meidän veroäyri nousee siis 19.75, mikä on ollut tiedossa, koska meillä on alijäämienkattamisohjelma ja se on osa sitä. Tietänet tuon asiantuntijana. Parkanon vastaava luku on nyt 20.50 ja heillä oli aiemmin suunnitelmissa selviytymisstrategiassaan nostaa se ensi vuodelle 21.00. No, kuntaliitos lupaili heille laskua 19.75, jonka ymmärrän ainoastaan porkkanarahojen vaikutuksena tai selvänä tulonsiirtona ikaalilaisilta veronmaksajilta. Mielenkiinnolla seuraamme kuluvan vuoden tilinpäätöksiä. Ikaalinen säilyy aika kuivilla ilman veronkorotuksia, Parkanon tilinpäätös pitäisikin sitten olla aika hirmuisesti plussalla, kun tälle vuodelle nostivat verotusta kokonaisen prosenttiyksikön. Eli jäädään odottamaan tietoja ja mietitään sitten, oliko kuntaliitoksen hautaaminen ihan talousmielessä meidän ikaalilaisten kannalta hyvä juttu.
    Kun nyt käydään yhdet kunnallisvaalit ja eletään uudella valtuustolla vuosi, uskon Ikaalisten olevan ihan potentiaalisen hyvä kuntaliitoskumppani etelämmän kunnille. Kuntakentällä kun näemmä tapahtuu nopeitakin käänteitä. Ja siitä Parkanon modernista kaupungintalosta. Jos todellakin se on ainoa perusteltu syy keskittää hallinto Parkanoon niin Ikaalislaisille on ihan yhtä pitkän ajomatkan päässä vielä modernimpi Ylöjärvellä. Eli ei keskushallinnon sijainti voi perustua johonkin kiinteistöön, vaan vahvistuvaan kuntakeskukseen.

    Äänestä

  • ja kuitenkin kirjoitti:

    On minulle yksi hailee. Lyhyempi matka nelipyöräiseni on kulkea Parkanoon tai Ylöjärvelle kuin Ikaalisen kirkon kukkoa katselemaan. Onko Ikaalisten ruutukaava sitten se nopeasti kehittyvä imuri, joka ympäristönsä kainaloihinsa nappaa? Toivossa on hyvä elää totesi aikoinaan lapamato. Henkilökohtaisesti olen minulla ei ole mitään vastaan tiiviistäkään yhteyttä Ylöjärven kanssa.

    Ja tietysti on hyvä, että kansalaiset saavat vaaleilla vapaasti puolestaan päätöksiä tekevät kiusaajansa valita. Samain kansalaiset osaavat päättää, mihin osoitteeseen posti kulkee.

    Ja kuntakentällä tulee tapahtumaan nopeita? muutoksia. Varmaa on myös, että "perseaukinen" Parkano ei jää omin nokkinensa valtiovallan ihmeteltäväksi. Pienin huuto pääsee luultavimmin kuntien omissa ratkaisuissa. Suurin parku pakkopäätöksissä.

    Äänestä

  • Paikallinen kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Uuden kunnan hallintokulut olisivat varmaan pitkällä katsannolla olleet hieman pienemmät kuin erillisillä kunnilla yhteensä. Ja olisihan Ikaalinen-nimisen paikkakunnan säilyminen tosiaan tunnepuolelle ihan mukava asia. Ehkäpä myös Ikaalisten taajama olisi Parkanoon verrattuna paremman sijaintinsa ja suuremman väkimäärän takia kyennyt ajan mittaan imemään itselleen joitain myönteisiä asioita, joilta nyt jäädään paitsi. Näitä hyviä asioita sitten joutuu vertaamaan haittapuoliin.

    En tarkoittanut, että kuntaliitoksilla olisi niinkään yhteyttä kunnallisiin voimasuhteisiin, vaan ajattelin, että kunnallisten luottamushenkilöpaikkojen vähetessä vähenee myös puolueille tärkeiden vaalityöntekijöiden ja puolueille muuten uskollisten määrä. Oletan, että kunnalliset luottamushenkilöt ovat puolueilleen tärkeitä myös muiden vaalien kuin kuntavaalien kannalta, ja tätä kautta kuntaliitoksilla on mielestäni melko itsestään selvä vaikutus myös valtiollisiin vaaleihin. Kärsijänä näin ajatellen on nimenomaan keskusta, hyötyjänä suurista sdp ja kokoomus. Olisi naiivia ajatella, ettei puolueissa mietittäisi tätäkin puolta.

    Olet siis sitä mieltä, että Ikaalisten kuntaliitosvastustajat toiminnallaan pelastivat keskustapuolueen tulevaisuuden, ja heikensivät kokoomuksen ja sdp:n asemaa. Eivätkö Parkanon keskustalaiset sitten tajua tätä samaa asiaa, kun olivat liitoksen kannalla. Kummallista on sekin, että kuntaministerinä on jo toinen keskustalainen ministeri, eivätkä hekään ole tajunneet tätä asiaa.
    Minusta on naiivia ajatella että kaikki äly on Ikaalisissa ja muut toimivat väärin kun ajattelevat eri tavalla. Luulisi näin valveutuneen paikallispolitikon olevan vahva ehdokas keskustapuolueen seuraavaksi puheenjohtajaksí.
    "Kunnallispolitiikassa on ensisijaisesti ajateltava kuntalaisten etua. Puolue ja valtuustoryhmä on ainoastaan väline, jolla asioita hoidetaan", sanoi eräs hyvin tuntemani kunnallispoliitikko

    Tai tietenkin tajuavat. Kysymyshän on pitkälti siitä, että jonkun kellupin tai kaljupin tutkimuksen mukaan kuntaliitoksissa noin yleensä Suomen maassa Kepu "häviää" poliittisella vaaálla punniten.

    Parkanon keput lienevät kuitenkin kuntalaisten edun puolustajia huomattavasti suuremmin kuin Ikaalisten keput.

    Se, että kuntakanisteri on kepu ja tietää ongelman suuruuden, ei Ikaalisten kyläpoliitiikkoihin vaikuta sitä sun tätä.

    Tässä männäviikoilla Aamulehti uutisoi tutkimuksesta, joka koski aiemmin tehtyjä kuntaliitoksia ja sitä, miten liitos on vaikuttanut uuden kunnan taluoteen ja toimintoihin. Ei se niin ruusuista ole ollut liitosten jälkeen, kun porkkanarahat on kulutettu ja arki alkanut. Tutkimus kertoi selkeästi, että useimmissa kunnissa yksikkäkohtaiset hinnat olivat nousseet kuntaliitoksen myötä ja taloudellisia hyötyjä löytyi vähemmässä määrin kuntaliitoksia. Toki parkanolaiset kepulaiset ajavat kuntaliitosta, sehän lupasi parkanolaisille hurjan verotuksen laskun. Ja jos heidän toiveensa vielä hallinnollisesta keskuksesta väkiluvultaan nopeasti hiipuvaan kuntaosaan olisi toteutunut, en olisi parkanolaisena moittinut ratkaisua. Ikaalilaisena mietin, mitäs me sitten siitä hyödymme? Meillä ei verotus kevene, eli me olisimme maksaneet pohjoispään veronkevennyksen. Jos ikaalilaiset poliitikot antaisivat hallinnon pois omasta keskuksesta, ennemmin se pitäisi antaa kohti Tamperetta kuin kohti ei mitään. Me kun kuljemme pääsääntöisesti asioilla ja töissä jossain muualla päin kuin Parkanossa.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Olet siis sitä mieltä, että Ikaalisten kuntaliitosvastustajat toiminnallaan pelastivat keskustapuolueen tulevaisuuden, ja heikensivät kokoomuksen ja sdp:n asemaa. Eivätkö Parkanon keskustalaiset sitten tajua tätä samaa asiaa, kun olivat liitoksen kannalla. Kummallista on sekin, että kuntaministerinä on jo toinen keskustalainen ministeri, eivätkä hekään ole tajunneet tätä asiaa.
    Minusta on naiivia ajatella että kaikki äly on Ikaalisissa ja muut toimivat väärin kun ajattelevat eri tavalla. Luulisi näin valveutuneen paikallispolitikon olevan vahva ehdokas keskustapuolueen seuraavaksi puheenjohtajaksí.
    "Kunnallispolitiikassa on ensisijaisesti ajateltava kuntalaisten etua. Puolue ja valtuustoryhmä on ainoastaan väline, jolla asioita hoidetaan", sanoi eräs hyvin tuntemani kunnallispoliitikko

    Vastataan nyt vaikka provosoidaankin. Liitos olisi voinut kahden elinkeinorakenteeltaan samanlaisen kunnan kesken olla aivan ok, mutta ei tietenkään Ikaalisten näkövinkkelistä katsoen ehdoilla millä hyvänsä.

    Parkanon keskustalaiset ajattelivat hyvinkin kuntalaistensa etua. Mutta halusivatko hekään kuntaliitosta niin paljon, että olisivat olleet valmiit antamaan hallintokeskuksen Ikaaliselle? Vastaus on ei, vaikka heidän taloustilanne olisi kohentunut ja veroprosentti laskenut! Miksi Ikaalisten olisi sitten pitänyt suostua antamaan hallintokeskus Parkanolle, kun sitä ei suostunut antamaan parkano ikaalisille, vaikka liitos olisi tuonut sille merkittävät taloushyödyt.

    Lehtien palstoja seuranneena voi tehdä senkinlaisen arvion, että meidän demareillemme olisi kelvannut minkälainen liitossopimus tahansa (ehkä nimeä lukuunottamatta), kunhan vain olisi saatu liitos aikaiseksi.

    Kyllä parkanon keskustalaiset ja muutkin ymmärsivät, että demareiden innokkuus tietäen oli mahdollista saada suuri kunnallispoliittinen voitto: talous parempaan kuntoon ja uuden, entistä suuremman kunnan hallintokeskus omalle kylälle. Sitä kannatti yrittää, ja kuka tietää, miten lähellä onnistuminen oli.

    Provosointia en ole harrastanut, asia on liian tärkeä pelleilyyn.
    Mikä kynnyskysymys hallintokeskuksen sijainti voi olla? Parkanon näkökulman ymmärrän koska Ikaalisiin oli jo annettu myönnytyksiä, ja hallinnon sijoittuminen Parkanoon olisi ehkä estänyt Parkanon keskustan näivettymistä. Ikaalisille hallinnon sijoittuminen taas ei tuo merkittävää lisäarvoa. Ikaalinen on kuitenkin sijaintinsa takia muutenkin elinvoimaisepi. Mitä hyötyä uudelle kunnallle olisi ollut näivettää Parkano syrjäkulmaksi. Kuinka usein tavallinen kuntalainen asioi esim. kaupunginjohtajan kanssa. Tärkeämpää kuntalaisille on pienempien päälliköiden tavoitettavuus. Muista vaan. että H.kyrö tai Ylöjärvi eivät Ikaalisiin hallintokeskusta myöskään tule antamaan. Silloin Ikaalinen jää samaan asemaan mihin Parkano oli nyt jäämässä.

    Tuskin demareillekkaan millainen sopimus tahansa olisi kelvannut. Saavutettu neuvottelutulos taas olisi saattanut kelvata suurelle osalle valtuutetuista. Sitä kannatusta ei vaan koskaan uskallettu valtuustossa mitata. Olisiko kahden suuren ryhmän ryhmäkuri ollut vaarassa? Jos liitoksesta olisi äänestetty niin ratkaisevampaa olisi ollut keskustan ja kokoomuksen hajaannus asiassa.

    Sinulla näyttää edelleenkin tärkeimpänä vaikuttimena olevan kunnallispoliittinen voitto. Ei se mikä on kuntalaisten etu. Taloudellista voittoa olisi liitoksesta tullut Ikaalisiinkin, ja emme kai kukaan kiellä etteikö Parkanolaistenkin olisi kuulunut liitoksesta jotain etua saada. Mikä liitos se on, että toinen noukkii itsekkäästi kaikki parhaat palat.

    Äänestä

  • lunta odotellessa kirjoitti:

    Tässä männäviikoilla Aamulehti uutisoi tutkimuksesta, joka koski aiemmin tehtyjä kuntaliitoksia ja sitä, miten liitos on vaikuttanut uuden kunnan taluoteen ja toimintoihin. Ei se niin ruusuista ole ollut liitosten jälkeen, kun porkkanarahat on kulutettu ja arki alkanut. Tutkimus kertoi selkeästi, että useimmissa kunnissa yksikkäkohtaiset hinnat olivat nousseet kuntaliitoksen myötä ja taloudellisia hyötyjä löytyi vähemmässä määrin kuntaliitoksia. Toki parkanolaiset kepulaiset ajavat kuntaliitosta, sehän lupasi parkanolaisille hurjan verotuksen laskun. Ja jos heidän toiveensa vielä hallinnollisesta keskuksesta väkiluvultaan nopeasti hiipuvaan kuntaosaan olisi toteutunut, en olisi parkanolaisena moittinut ratkaisua. Ikaalilaisena mietin, mitäs me sitten siitä hyödymme? Meillä ei verotus kevene, eli me olisimme maksaneet pohjoispään veronkevennyksen. Jos ikaalilaiset poliitikot antaisivat hallinnon pois omasta keskuksesta, ennemmin se pitäisi antaa kohti Tamperetta kuin kohti ei mitään. Me kun kuljemme pääsääntöisesti asioilla ja töissä jossain muualla päin kuin Parkanossa.

    Jos oisi Parkanolaiset saaneet nyt hyötyä veroprosentissa, niin pitää muistaa että Ikaalisiin olisi sama hyöty tullut tulevien vuosien myötä. Liitoksella olisimme voineet torjua tulevat veronkorotukset. Ei liitosta tehdä vain tähänpäivään, vaan tulevaisuuteen.

    Olet siis valmis antamaan hallintokeskuksen H.kyrölle tai Ylöjärvelle. Näin ainakin saadaan Ikaalinen näivettymään syrjäkyläksi. Kummallinen asenne. Parkanoon ei annettaisi mitään, mutta H.kyröön päin ollaan täysin rähmällään. Pitää vaan muistaa, ettei kaikki ehkä huolikkiaan Ikaalista kumppanikseen.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Provosointia en ole harrastanut, asia on liian tärkeä pelleilyyn.
    Mikä kynnyskysymys hallintokeskuksen sijainti voi olla? Parkanon näkökulman ymmärrän koska Ikaalisiin oli jo annettu myönnytyksiä, ja hallinnon sijoittuminen Parkanoon olisi ehkä estänyt Parkanon keskustan näivettymistä. Ikaalisille hallinnon sijoittuminen taas ei tuo merkittävää lisäarvoa. Ikaalinen on kuitenkin sijaintinsa takia muutenkin elinvoimaisepi. Mitä hyötyä uudelle kunnallle olisi ollut näivettää Parkano syrjäkulmaksi. Kuinka usein tavallinen kuntalainen asioi esim. kaupunginjohtajan kanssa. Tärkeämpää kuntalaisille on pienempien päälliköiden tavoitettavuus. Muista vaan. että H.kyrö tai Ylöjärvi eivät Ikaalisiin hallintokeskusta myöskään tule antamaan. Silloin Ikaalinen jää samaan asemaan mihin Parkano oli nyt jäämässä.

    Tuskin demareillekkaan millainen sopimus tahansa olisi kelvannut. Saavutettu neuvottelutulos taas olisi saattanut kelvata suurelle osalle valtuutetuista. Sitä kannatusta ei vaan koskaan uskallettu valtuustossa mitata. Olisiko kahden suuren ryhmän ryhmäkuri ollut vaarassa? Jos liitoksesta olisi äänestetty niin ratkaisevampaa olisi ollut keskustan ja kokoomuksen hajaannus asiassa.

    Sinulla näyttää edelleenkin tärkeimpänä vaikuttimena olevan kunnallispoliittinen voitto. Ei se mikä on kuntalaisten etu. Taloudellista voittoa olisi liitoksesta tullut Ikaalisiinkin, ja emme kai kukaan kiellä etteikö Parkanolaistenkin olisi kuulunut liitoksesta jotain etua saada. Mikä liitos se on, että toinen noukkii itsekkäästi kaikki parhaat palat.

    Mikähän ryhmä viimeiset 10 v. on ollut niin ryhmäkurinen että....., keskustassa ja kokoomuksessa nyt sentään vielä toistaiseksi kunnioitetaan mielipiteenvapautta.
    "Umman" Ikaalilaisen etu voi muka paremmin Ikaalinen-Parkano kuntaliitoksessa, kuin eteläänpäin liityttäessä, en käsitä....
    Ylä-Satakuntahan kirjoitti luottamusmiehen suulla, että kuinka he johdonmukaisesti koko ajan ajoivat kuntaliitosta Ikaalisten kanssa ja puheittensa mukaan alusta asti hallintokeskusta Parkanoon.
    Mitä muuta ne sinun mukaasi Ikaalisille luvatut suuret myönnytykset olivat
    kuin nimi??? kiva tietää.
    Kokonaisuudessa en kyllä ymmärrä mikä vimma Ikaalista nyt johonkin on liittää.
    Rajut veronkorotus pelottelut taitavat johtaa vain sinne ryhmäkurin sylttytehtaalle

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Provosointia en ole harrastanut, asia on liian tärkeä pelleilyyn.
    Mikä kynnyskysymys hallintokeskuksen sijainti voi olla? Parkanon näkökulman ymmärrän koska Ikaalisiin oli jo annettu myönnytyksiä, ja hallinnon sijoittuminen Parkanoon olisi ehkä estänyt Parkanon keskustan näivettymistä. Ikaalisille hallinnon sijoittuminen taas ei tuo merkittävää lisäarvoa. Ikaalinen on kuitenkin sijaintinsa takia muutenkin elinvoimaisepi. Mitä hyötyä uudelle kunnallle olisi ollut näivettää Parkano syrjäkulmaksi. Kuinka usein tavallinen kuntalainen asioi esim. kaupunginjohtajan kanssa. Tärkeämpää kuntalaisille on pienempien päälliköiden tavoitettavuus. Muista vaan. että H.kyrö tai Ylöjärvi eivät Ikaalisiin hallintokeskusta myöskään tule antamaan. Silloin Ikaalinen jää samaan asemaan mihin Parkano oli nyt jäämässä.

    Tuskin demareillekkaan millainen sopimus tahansa olisi kelvannut. Saavutettu neuvottelutulos taas olisi saattanut kelvata suurelle osalle valtuutetuista. Sitä kannatusta ei vaan koskaan uskallettu valtuustossa mitata. Olisiko kahden suuren ryhmän ryhmäkuri ollut vaarassa? Jos liitoksesta olisi äänestetty niin ratkaisevampaa olisi ollut keskustan ja kokoomuksen hajaannus asiassa.

    Sinulla näyttää edelleenkin tärkeimpänä vaikuttimena olevan kunnallispoliittinen voitto. Ei se mikä on kuntalaisten etu. Taloudellista voittoa olisi liitoksesta tullut Ikaalisiinkin, ja emme kai kukaan kiellä etteikö Parkanolaistenkin olisi kuulunut liitoksesta jotain etua saada. Mikä liitos se on, että toinen noukkii itsekkäästi kaikki parhaat palat.

    Olet kyllä aika kummallinen demarivaikuttaja ja mielipidevaikuttaja. Jos hallinto olisi Parkanossa, sun mielestä Ikaalisilla ei ole mitään menetettävää kun se sanojesi mukaan on sijaintinsa puolesta elinvoimaisempi. Jos taas hallinto olisi etelämpänä, Hämeenkyrössä tai Ylöjärvellä, sanojesi mukaan Ikaalinen näivettyisi. Ei se sijainti silloinkaan mihinkään muutu ja imago on kunnossa, toisin kuin Parkanolla.
    Edelleen kuntalaisena olen tyytyväinen, että kerrankin meitä kuultiin. Ja innolla odotan syksyn vaaleja, jolloin meitä toivottavasti kuullaan vielä enemmän. Kun olen kuullut muutamien ns tärkeiden poliitikkojen sanoneen, että kuntalaisten mielipiteellä tässä asiassa ei ole mitään merkitystä, kun ne ei ymmärrä mitään.
    Katsotaan syksyllä, mitä ehdokkaat lupaa ja miten lupaukset pidetään. Peruskuntalaisen mielipide näyttäisi olevan suunta etelään ja kuntalaiselle tuo hallinnon sijoittuminenkaan ei ole ratkaiseva, kun kulkusuunta on oikea. Ei ole kiva olla maksamassa toisten verohelpotusta. Tsekkaillaan rauhassa, mitä kokonaisen veroprosentin korotus tuo Parkanolle ylijäämää. Parkanolaisten poliitikkojen mukaan ihan hurjia summia, joilla sitten heidän alijäämät katetaan alta aikayksikön.
    Ja miten se hallinnon sijoittuminen Parkanoon estää Parkanon keskustan näivettymisen, kun mielipiteesi on, ettei sillä ole merkitystä? Oikeesti oot aika kumma!

    Äänestä

  • jaksamista kirjoitti:

    Eli hallinnon sijoittumisella ei enää olekkaan mitän väliä, kunhan se ei ole Parkanossa. Ihmeellistä vääntelyä. Päätä jo.
    Kuka ns. tärkeä poliitikko on sanonut ettei kuntalaisia tarvi kuunnella. Olisi kiva tietää. Oliko liitoksen vastustaja vai puolustaja? Ainakin paikallislehdessä vastustajat kovasti "mielipidevaikuttivat" nimimerkkiensä takaa, mutta kuuntelivatko kuntalaisia?
    Katsellaan nyt vaan sitä Ikaalistenkin luvattua ylijäämää. Mitenkähän vaan käynee.

    Äänestä

  • jaksamista kirjoitti:

    Olet kyllä aika kummallinen demarivaikuttaja ja mielipidevaikuttaja. Jos hallinto olisi Parkanossa, sun mielestä Ikaalisilla ei ole mitään menetettävää kun se sanojesi mukaan on sijaintinsa puolesta elinvoimaisempi. Jos taas hallinto olisi etelämpänä, Hämeenkyrössä tai Ylöjärvellä, sanojesi mukaan Ikaalinen näivettyisi. Ei se sijainti silloinkaan mihinkään muutu ja imago on kunnossa, toisin kuin Parkanolla.
    Edelleen kuntalaisena olen tyytyväinen, että kerrankin meitä kuultiin. Ja innolla odotan syksyn vaaleja, jolloin meitä toivottavasti kuullaan vielä enemmän. Kun olen kuullut muutamien ns tärkeiden poliitikkojen sanoneen, että kuntalaisten mielipiteellä tässä asiassa ei ole mitään merkitystä, kun ne ei ymmärrä mitään.
    Katsotaan syksyllä, mitä ehdokkaat lupaa ja miten lupaukset pidetään. Peruskuntalaisen mielipide näyttäisi olevan suunta etelään ja kuntalaiselle tuo hallinnon sijoittuminenkaan ei ole ratkaiseva, kun kulkusuunta on oikea. Ei ole kiva olla maksamassa toisten verohelpotusta. Tsekkaillaan rauhassa, mitä kokonaisen veroprosentin korotus tuo Parkanolle ylijäämää. Parkanolaisten poliitikkojen mukaan ihan hurjia summia, joilla sitten heidän alijäämät katetaan alta aikayksikön.
    Ja miten se hallinnon sijoittuminen Parkanoon estää Parkanon keskustan näivettymisen, kun mielipiteesi on, ettei sillä ole merkitystä? Oikeesti oot aika kumma!

    Vai vaikuttaja. Muistutan vaan että noin puolet keskustan ja kokoomuksen ryhmistä oli liitoksen kannalla. Ei liitos ollut ainoastaan demarien tavoite. Moini muukin kuin demarit tavoitteli liitosta, joten ei hyvästä pyrkimyksestä saa kaikkea kunniaa demareille antaa.
    Kun sitä tinkaat niin kerran vielä vastaan, jos kunnan hallinto on h.kyrö ylöjärvi suunnalla jää Ikaalinen reunaalueelle, takamaaksi, korpialueeksi, sivukulmalle,... . Luuletko että esim. lukion säilyminen helpottuu täällä reuna-alueella. Ei meidän sijainnista ole enää etua kun olemme kunnan reuna-alueelle näivettynyt vanhusväestöinen taajama.

    Äänestä

  • ummakumma kirjoitti:

    Provosointia en ole harrastanut, asia on liian tärkeä pelleilyyn.
    Mikä kynnyskysymys hallintokeskuksen sijainti voi olla? Parkanon näkökulman ymmärrän koska Ikaalisiin oli jo annettu myönnytyksiä, ja hallinnon sijoittuminen Parkanoon olisi ehkä estänyt Parkanon keskustan näivettymistä. Ikaalisille hallinnon sijoittuminen taas ei tuo merkittävää lisäarvoa. Ikaalinen on kuitenkin sijaintinsa takia muutenkin elinvoimaisepi. Mitä hyötyä uudelle kunnallle olisi ollut näivettää Parkano syrjäkulmaksi. Kuinka usein tavallinen kuntalainen asioi esim. kaupunginjohtajan kanssa. Tärkeämpää kuntalaisille on pienempien päälliköiden tavoitettavuus. Muista vaan. että H.kyrö tai Ylöjärvi eivät Ikaalisiin hallintokeskusta myöskään tule antamaan. Silloin Ikaalinen jää samaan asemaan mihin Parkano oli nyt jäämässä.

    Tuskin demareillekkaan millainen sopimus tahansa olisi kelvannut. Saavutettu neuvottelutulos taas olisi saattanut kelvata suurelle osalle valtuutetuista. Sitä kannatusta ei vaan koskaan uskallettu valtuustossa mitata. Olisiko kahden suuren ryhmän ryhmäkuri ollut vaarassa? Jos liitoksesta olisi äänestetty niin ratkaisevampaa olisi ollut keskustan ja kokoomuksen hajaannus asiassa.

    Sinulla näyttää edelleenkin tärkeimpänä vaikuttimena olevan kunnallispoliittinen voitto. Ei se mikä on kuntalaisten etu. Taloudellista voittoa olisi liitoksesta tullut Ikaalisiinkin, ja emme kai kukaan kiellä etteikö Parkanolaistenkin olisi kuulunut liitoksesta jotain etua saada. Mikä liitos se on, että toinen noukkii itsekkäästi kaikki parhaat palat.

    Ison virheen tekivät Ikaalisten kyläpolitiikot ikaalilaisille, kun romuttivat yhteistyökuvion parkanolaisten kanssa. Ahnekaan ei voi kaikkea saada, vaikka ikaalisten kaikki tietävät näin luulivat. Parkanolaisten vastaantulo oli hatun noston arvoista ja yhteistyökykyistä, mutta jostain syystä JOKU käänsi takkinsa loppusenteillä; tämä joku kyllä tiedetään ja muistetaan. Nyt on sitten taas kaksi p aukista ihmettelemässä että mitäs nyt? Parkanolaiset kyllä selviävät tulevaisuudessa hyvien liikenneyhteyksien ja sijainnin ansioista. Toista on ikaalilaisilla.Ohi hurahtavat niin autot kuin tilaisuudetkin; kuka ottaa enää tosissaan tällaista heiluripolitiikkaa ?

    Äänestä

  • Tiirailija kirjoitti:

    Oikeassa olet.ja nyt tässä käy vielä sillain,ettei ministeri ja maan hallitus hyväksy tätä perusturvasopimusta(Ikaalinen,Parkano Ja Kihniö) koska se on väestöpohjaltaan on liian pieni.Joten uusiksi menee nyt sekin sopimus.Vaikeeksi menee ja kun pitäisi ajaa kuntalaisten palvelujen etua eikä miettiä kuka mitäkin puljua johtaa.Ihmettelen muuten miksi Kihniöllä on sopimuksen mukaan sama määrä edustajia tulossa siihen perusturvan suurlautakuntaan kuin muilla vaikka asukasluku on monta kertaa pienempi.Sopiikin kysyä missä on Demokratia tässä kohtaa ja mitä on niiden päättäjien päässä liikkunut ,jotka tälläisen sopimuksen on neuvoteleet ja hyväksyneet?

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    olla joka asiassa enemmistö. Koska Kihniössä on paljon väkeä herran sanassa ja eivät usko maan olevan yli 6000 vuotta.

    Äänestä

  • Tiirailija kirjoitti:

    Ison virheen tekivät Ikaalisten kyläpolitiikot ikaalilaisille, kun romuttivat yhteistyökuvion parkanolaisten kanssa. Ahnekaan ei voi kaikkea saada, vaikka ikaalisten kaikki tietävät näin luulivat. Parkanolaisten vastaantulo oli hatun noston arvoista ja yhteistyökykyistä, mutta jostain syystä JOKU käänsi takkinsa loppusenteillä; tämä joku kyllä tiedetään ja muistetaan. Nyt on sitten taas kaksi p aukista ihmettelemässä että mitäs nyt? Parkanolaiset kyllä selviävät tulevaisuudessa hyvien liikenneyhteyksien ja sijainnin ansioista. Toista on ikaalilaisilla.Ohi hurahtavat niin autot kuin tilaisuudetkin; kuka ottaa enää tosissaan tällaista heiluripolitiikkaa ?

    Kyllä tälläinen poliittinen kulttuuri kertoo siitä ihan selvästi mikä on meininki meillä täällä Ikaalisissa.Muutama virkamies istuu aika monen äänen päällä valtustossa ja hallituksessa.
    Alan olla aika kypsä tälläiseen menoon ja kun puheita kuuntelee niin on moni muukin.Nyt olis vihdoinkin ajateltava kokonaisedun kannalta näitä juttuja.

    Äänestä

  • Tiirailija kirjoitti:

    Ison virheen tekivät Ikaalisten kyläpolitiikot ikaalilaisille, kun romuttivat yhteistyökuvion parkanolaisten kanssa. Ahnekaan ei voi kaikkea saada, vaikka ikaalisten kaikki tietävät näin luulivat. Parkanolaisten vastaantulo oli hatun noston arvoista ja yhteistyökykyistä, mutta jostain syystä JOKU käänsi takkinsa loppusenteillä; tämä joku kyllä tiedetään ja muistetaan. Nyt on sitten taas kaksi p aukista ihmettelemässä että mitäs nyt? Parkanolaiset kyllä selviävät tulevaisuudessa hyvien liikenneyhteyksien ja sijainnin ansioista. Toista on ikaalilaisilla.Ohi hurahtavat niin autot kuin tilaisuudetkin; kuka ottaa enää tosissaan tällaista heiluripolitiikkaa ?

    Noin kävi kun Äijön kynässä ei ollut mustetta kirjoittaa
    yhteistyösopimusta Paranon kanssa.
    Parkanossa menee nykyisin taloudellisesti hyvin vaikka
    metsäteollisuuden työpaikat menetettiin.

    Äänestä

Aika pitkälle meni keskustelu mutta vastausta alkuperäiseen kysymykseen vielä kaipaisin.

Äänestä
  • No Rytkölä se oli! Mitäs tommotti kyselet.

    Äänestä

  • Ronski-Einari kirjoitti:

    No Rytkölä se oli! Mitäs tommotti kyselet.

    että Ronski-Einari antaa vastauksen moneen kysmykseen ja vastaa vaikka ei kysyttäisikään, niin tämä avaus on poikinut hyvää kirjoittelua.

    Ja vaikka oma riittäsi, niin jatkoa vaan.

    Äänestä

  • Touhulan-Turisija kirjoitti:

    että Ronski-Einari antaa vastauksen moneen kysmykseen ja vastaa vaikka ei kysyttäisikään, niin tämä avaus on poikinut hyvää kirjoittelua.

    Ja vaikka oma riittäsi, niin jatkoa vaan.

    ole sensuuri iskenyt.

    Äänestä

Muuta en tiedä ikaalislaisena, mutta jos Hämeenkyröön liitytään, niin perhe muuttaa samantien joko Tampereelle tai Parkanoon, että se siitä. Muutama muukin on todennut saman, ettei ala enää pönkittämään naapurikuntia.

Äänestä
  • No mikä vika naapurien pönkittämisessä sitten oikeen on???

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Kukas se johtavassa asemassa oleva Ikaalilaispoliitikko on, joka on hämeenkyröläiset niin suututtanut ettei ne edes keskustele kuntaliitoksesta saati mistään muustakaan yhteistyöstä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu