Hei.
Haluaisin pyytää apua vaikeassa tilaanteessa, jossa olen.
Poikaystävälläni on krooninen masennus, josta hän on kärsinyt jo 7 vuotta. Olemme olleet yhdessä 2 vuotta. Poikaystäväni käy terapiassa, ja syö lääkkeitä masennukseensa. Terapia on loppumassa, mutta ongelma ei ole väistynyt. Itselläni on myös mielenterveydellisiä ongelmia, kärsin post-traumaattisesta stressioireyhtymästä. Ja hitaasti olen alkanut sairastua masennukseen itsekin.
Rakastan poikaystävääni syvästi, mutten enää usko että meidän on terveellistä olla yhdessä. Emme saa työnnettyä toisiamme eteenpäin, vaan lähinnä vain vedämme toinen toisemme syvemmälle ongelmiimme.
Olen vain huolissani siitä kuinka hänelle käy eron jälkeen. Ja pelkään että hän saattaisi yrittää itsemurhaa.
Mikä olisi huomioonottavin tapa jolla voisin kertoa hänelle erosta. Jäänkö katsomaan hänen peräänsä, vai onko paras vain katkaista välit. Hänellä ei ole lisäkseni muita läheisiä ihmisiä (paitsi jonkinlainen keskusteluyhteys ex-tyttöystävään).
Kiitos neuvoistanne.
Haluaisin pyytää apua vaikeassa tilaanteessa, jossa olen.
Poikaystävälläni on krooninen masennus, josta hän on kärsinyt jo 7 vuotta. Olemme olleet yhdessä 2 vuotta. Poikaystäväni käy terapiassa, ja syö lääkkeitä masennukseensa. Terapia on loppumassa, mutta ongelma ei ole väistynyt. Itselläni on myös mielenterveydellisiä ongelmia, kärsin post-traumaattisesta stressioireyhtymästä. Ja hitaasti olen alkanut sairastua masennukseen itsekin.
Rakastan poikaystävääni syvästi, mutten enää usko että meidän on terveellistä olla yhdessä. Emme saa työnnettyä toisiamme eteenpäin, vaan lähinnä vain vedämme toinen toisemme syvemmälle ongelmiimme.
Olen vain huolissani siitä kuinka hänelle käy eron jälkeen. Ja pelkään että hän saattaisi yrittää itsemurhaa.
Mikä olisi huomioonottavin tapa jolla voisin kertoa hänelle erosta. Jäänkö katsomaan hänen peräänsä, vai onko paras vain katkaista välit. Hänellä ei ole lisäkseni muita läheisiä ihmisiä (paitsi jonkinlainen keskusteluyhteys ex-tyttöystävään).
Kiitos neuvoistanne.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos rakastatte toisianne, miksi erota? Voisitteko mennä yhdessä jonkun luo selvittelemään, miksi vedätte toisianne syvemmälle? Onko välttämätöntä työntää toisianne eteenpäin? Voisiko ehkä kumpikin liikkua itse?
voisikin. Käymme molemmat tahoillamme terapiassa. Olen yrittänyt tukea häntä, mutten voi enää. En jaksa. Tiedän että sairastuneita on ihan pian kaksi. Et tiedä, kuinka paljon syyllistän itseäni tästä. Kuinka pahalta tuntuu jättää toinen yksin pahan olon kanssa, jos rakastaa. Ihan kun pitäisi valita meneekö itse pelastusveneeseen ja jättää toisen hukkumaan. Mä en jaksa uida meidän molempien puolesta. Jos mä en lähde, me hukutaan molemmat.
MOLEMMAT, jos jätätte toisenne.
Mistä luulet löytäväsi paremman suhteen. -Pankinjohtajastako?
----------------------------------------Parisuhdekurssia järjestää monet tahot.
Parisuhde terapia? ym. ym.
http://www.mtkl.fi/fin/liiton_toiminta/tietopalvelu_propelli/
Ymmärrän viestini tuoman ahdistuksen, ehkä en lähettänyt sitä oikeaan paikkaan, tai se olisi pitänyt jättää postittamatta. En ole jättämässä poikaystävääni koska haluaisin paremman kumppanin. Enkä ikimaailmassa pankinjohtajaa. Olen oikeasti sairastumassa itsekin. Ja jos tilanne jatkuu näin voimme pian molemmat todella huonosti. Olen tehnyt suhteen eteen enemmän kuin olisin ikinä uskonut että pystyisin. Ja jossain vaiheessa tulee tilanne, jossa ei enää voi muuta kuin jatkaa erikseen. En voi elää meidän molempien elämää. Voitte pitää mua pikkusieluisena tai mitä vaan, mutta vakuutan, tämä ei ole helppoa. En halua avata suhdettamme enempää, sillä tämä on liian julkinen kanava siihen. En kuitenkaan usko että kukaan kirjoituksia lukeva voi olla pätevä arvioimaan päätöstäni antamani tiedon perusteella.
Kiitos kuitenkin ja anteeksi aiheuttamani ahdistus
Itse yrittänyt ? > ei pysty auttamaan > EIPÄ TIETENKÄÄN. >
Tarvitsette ulkopuolista apua> terapeuttia kuntoutusta.
Ps. et lukenut kaikkia viestistäni > Valikoiva lukutapa, niinkuin itsekkäillä, masentuneilla yleensä.
Kerta kiellonpäälle > Hakekaa ulkopuolista APUA.
Muuten kadotatte elämän lopullisesti > MOLEMMAT !
En yleensä suostu tällaiseen keskusteluun, varsinkaan kun olet ehtinyt jo parissa viestissä haukkua mut itsekkääksi, ja rahanhimoiseksi tuntematta mua lainkaan. Jätän ne omaan arvoonsa. Huomaan että mun on turha saada sua ymmärtämään tilannettani, ja myönsin jo, tämä olikin aiheelle väärä foorumi, ja selkeästi liian kipeä aihe. Käyn terapiassa, ja käsittelen aihetta siellä. Poikaystäväni ei parisuhdeterapiaan suostu. Hän käy erikseen omassa terapiassaan, vielä toistaiseksi. Syyt eroamiseemme ovat monisyiset, enkä ala niitä täällä purkamaan, sillä se ei ollut syy miksi tänne kirjoitin.
En enää vastaa viesteihisi, sillä en koe niiden olevan asiallisia eikä tämä keskustelu ole kummallekaan meistä hedelmällistä.
Mene sitten itseriittoisten "FEMINISTIEN" osasatolle > NÄKEMIIN: Kuuntelen mitä perästä kuuluu...Nimittäin kun minä en ymmärä mitään ? ? ?
suhteessa ei kannattaisi pysyä, jos toivo suhteen korjaamiseksi alkaa olla menetetty ja kärsit itsekin kuvailemallasi tavalla.
Saattaa kuulostaa julmaltakin, mutta miten paljon olet puhunut eroamismahdollisuudesta ja omasta olotilastasi poikaystäväsi kanssa, kun puhutaan esimerkiksi parisuhdeterapiaan suostumisesta?
Saatan olla aivan väärä henkilö tässä asiassa neuvomaan, että pahoittelen jos tuli jotain typerää sanottua.
En suinkaan tarkoittanut syyllistää. Ajattelin vain että ero on paha sinullekin kun rakastat häntä. Onko sinun pakko olla tukijan roolissa?
eron mahdollisuudesta. Kyllä hän varmasti ymmärtää ettei kaikki ole kohdallaan. En kuitenkaan usko että hän ottaa mua ihan tosissaan. Tämä johtuu siitä että olen antanut liikaakin periksi hänen masennukselleen ja oikuilleen, niin että hän luulee että jaksan ikuisesti. Olen puhunut pahasta olostani, ja pyytänyt että voisimme yhdessä keksiä siihen ratkaisuja. Mutta hän ei kykene ottamaan tarpeitani lainkaan huomioon, sillä on niin pohjalla itse.
Olen lukenut masennuksesta paljon, ja tiedän että vetäytyminen, hetkittäinen ilkeys (= pois työntäminen/tunteettomuus) ja pohjaton väsymys ovat sairauden oireita. Ne kuitenkin estävät meitä myös hakemasta yhdessä apua.
?????????????
Aloittajalle:tällaisista töykeistä viesteistä ei kannata välittää.
tilapäinen ero? Että ottaisitte vähän etäisyyttä, jolloin ehkä poikaystäväkin ymmärtäisi tilanteesi?
Tämän enempää asiaa pohtimatta parasta voisi olla se, että te molemmat etsisitte erillisesti vahvuuksia itsestänne. Ei ole hyvä, että takertuu toiseen ihmiseen ja sairastuttaa toisenkin elämän. Se ei ole mielestäni itsekkyyttä vaan juuri sitä, että oppii tulemaan toimeen ITSENSÄ kanssa. Minusta on aina vaarallista, jos kaksi aikuista ihmistä muuttuu riippuvaisiksi toisistaan, erityisesti nuorella iällä. Se ei tarkoita, että pitäisi 'sekoilla' useiden ihmisten kanssa, vaan sitä että oppii tekemään rajat ja etäisyydet itsensä ja muiden välille. Eikä se tarkoita sitä, että teidän välinne katkeaisivat lopullisesti. Jos nyt ette tee asialle mitään, ongelma tulee kuitenkin jossakin vaiheessa esiin.
Toinen asia on se, että jos sinä et halua olla suhteessa jonkun ihmisen kanssa, sinun päätöksesi on juuri sinulle oikea. Jos olet jo useita kertoja kuunnellut omaa pientä sisäistä ääntäsi, kannattaa kuunnella sitä. Ei voi väkisin ketään pakottaa suhteeseen, vaikka joskus tietysti terapeutti voi onnistua 'taivuttelemaan' haluttoman osapuolen jatkamaan suhdetta.
Keskustelkaa asiasta yhdessä ja muistakaa, että ei tällaisen päätöksen pitäisi olla maailmaa mullistava! Jos tuntuu siltä, että jonkun ihmisen elämä kaatuu tällaisesta asiasta ja että ihmishenkiä alkaa mennä, niin se on jo merkki siitä, ettei kaikki ole kohdallaan. Suhde ei ole silloin rehellinen, tasapuolinen, vapaaehtoinen, jne.
Tsemppiä!!
minusta voisit käydä katsomassa Narsistien uhrien tuki -sivustoa, sillä jotkin piirteet suhteessanne tuovat mieleeni toisen hyväksikäyttöä. Siellä keskustelupalstalla ei kukaan tyrmää sinua tai esitä sinulle negatiivisia huomautuksia. Sieltä olen itse saanut uskomattoman paljon kannustusta ja uskoa OMAAN VAISTOON.
Seurustelen miehen kanssa jolla paha masennus ja muitakin ongelmia.
Sairastuin itsekkin masennukseen ja kaikki selviytymiskykyni menee siihen että yritän pitää itseni pystyssä ja hoitaa lapseni säällillisesti.
Olen tajunnut että vaikka rakastamme miesytäväni kanssa toisiamme niin me vain ruokimme toistemme pahoinvointia. En vain uskalla häntä vielä jättää kun odotan että hän jonain päivänä voisi paremmin, samalla itse kyllä voin jatkuvasti huonommin ja pelkään joutuvani osastolle vähäksi aikaa. Taistelen vastaan koska kuka silloin huolehtisi lapsista. Lasten isä ei sitä halua tehdä. Miesytäväni mielestä minun osastolleni joutuminen oli lähinnä huvittavaa, naureskeli et oltaisko sit samalla osastolla.
Eli itseni ja lasteni takia minun on jätettävä hänet ja olen sitä jo alkanut työstää sillä, että emme tapaa niin usesasti. Minun on käytävä työssä hoidettava lapset ja käytävä itsekkin hoidossa. Iltaisin lääkkeiden oton jälkeen minusta taas ei ole seuraa.
Ehkä jonain päivänä.
Meillä oli tilanne, että vedin miestäni perässäni ja työnsin myös, mutta tunsin lopulta voimattomuuteni ja keinottomuuteni. Menimme parisuhdeterapiaan ja se auttoi meitä. Se paransi vuorovaikutustamme ja keskinäistä suhdettamme. Mieheni sai voimia ja hänen mielialansa ja itseluottamuksensa lähtivät nousemaan.
Me aikuiset olemme viime kädessä itse vastussa itsestämme ja teoistamme. Tiedän ja ymmärrän, että perheessä ja parisuhteessa vastuu muuttuu yhteiseksi. Mutta on mahdollista muuttaa vain itseään, toisia ei voi muuttaa. Halu muuttumiseen ja toipumiseen lähtee jokaisen ihmisen sisältä. Vielä meidän täytyy huolehtia itsestämme ja jaksamisestamme, ettemme vedä itseämmekin masennuksen suohon. Siellä olen minäkin nyt ja yritän toipua ja nousta vähitellen. Pakko on yrittää, kun on monta lasta.