Ministeri Anttila on onnistunut neuvottelemaan lisäaikaa 141-maataloustuelle. Anttilan piti olla kyvytön hoitamaan asiaa, mutta niin vain hän sopimuksen sai aikaiseksi. MTK:n johtokunta ilmoittaa olevansa erittäin pettynyt EU:n esittämiin 141-tuen leikkauksiin.
Muistettakoon, että pääministeri Vanhanen kieltäytyi niputtamasta maataloustukineuvotteluja tärkeämpien asioiden kanssa. Tätä valintaa ex-pääministeri Lipponen piti oikeana.
Mutta palataanpa vuoteen 1994, jolloin Suomi ja Euroopan Unioni neuvottelivat Suomen jäsenyydestä. Lähteenä on Lännettymisen lyhyt historia, jonka on kirjoittanut Unto Hämäläinen, aiemmin kokoomusnuori, kirjan ilmestymisen aikoihin Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies.
"Alkuhuuma (tarkennus: tässä siis tarkoitetaan neuvottelutuloksen syntymisestä aiheutunutta innostusta) kuitenkin haihtui nopeasti, kun paljastui suomalaisille ikäviä tosiseikkoja.
Esa Härmälä oli ensin Ahon avustajana valmistelemassa jäsenhakemuksen jättämistä ja siihen liitettyjä maatalouden ja aluepolitiikan kansallisia reunaehtoja. Jäsenyysneuvottelujen aikana Härmälä kävi ulkoministeriön virkamiehenä neuvotteluja Brysselissä ja valmisteli niitä kotimaassa. Neuvottelujen loppurutistuksessa helmikuussa Härmälä sai vammoja sieluunsa.
- Minä koin ne neuvotteluyöt kaoottisina. Niiden jälkeen oli paha olla, Härmälä kertaa ensimmäisen neuvottelutuloksen syntymistä.
Mutta vielä pahempaa oli edessä. Maalis-huhtikuun taitteessa palattiin uudestaan neuvottelupöytään. Poliittinen sopimus oli kirjoitettava lakitekstin muotoon.
- Suomessa ei ilmeisesti laajemmasti ymmärretä, että neuvottelut käytiin toiseen kertaan. Suomelle tilanne oli hankala, sillä joku helvetin ovela ihminen oli keksinyt uuden juonen. Sen sijaan, että komissio ja Suomi olisivat kahdestaan kääntäneet poliittisen sopimuksen juridiseksi sopimukseksi, sinne päästettiin kaikki jäsenvaltiot mukaan. Suomi menetti neuvotteluissa selkeästi sovittuja etuja.
- Se oli elämäni raskain vaihe. Poliittisen puolen viisari oli jo heilahtanut. Oltiin kovaa vauhtia menossa jäseneksi, eikä yksityiskohdista enää jaksettu kiinnostua. (Nämä kaksi kappaletta siis Härmälän mietteitä.)
Monissa liemissä keitetty Härmälä purki tuntojaan muistelemalla vanhoja neuvotteluja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nuorten johtajien, komsomolien kanssa. Konniahan hekin olivat, mutta nykyiseen vastapuoleen verrattuna rehellisiä konnia, Härmälä lohkaisi."
Seuraavaksi taustoitan em. kirjaan pohjautuen, mutta huomattavasti lyhyemmin:
- Maatalousministeri Pura siirtyi sivuun. Härmälä asettui ehdolle, mutta Keskustan eduskuntaryhmän äänestyksessä hän sai vähän ääniä. Ryhmä halusi palkita Mikko Pesälän ministerin salkulla.
- Heikki Haavisto luopui MTK:n puheenjohtajuudesta. Härmälä voitti puheenjohtajavaalissa kahdellä äänellä kansanedustaja Juha Korkeaojan.
Palataan sitten kirjan tekstiin Härmälän miettein:
"Mietin ja mietin sitä ratkaisua. MTK:n liittokokous oli kutsuttu koolle syyskuussa, siellä otettaisiin kantaa jäsenyyteen. Asia loksahti kohdalleen 13. kesäkuuta eduskunnassa. Paavo Lipponen käytti Sdp:n puheenvuoron, jossa ei tuettu tätä kokonaisuutta (jäsenyyssopimus kansallinen tukipaketti), Kokoomuksen Ben Zyskowiczin puheenvuorossa sitä tuettiin pitkin hampain, kun oli pakko. Tajusin, kuinka heikosti siihen ratkaisuun oli sitouduttu.
Silloin oli pakko kääntyä vastustajaksi. Sen muistan, ettei minulla ole ikinä ollut niin helpottunut olo kuin silloin."
Jatketaan edelleen kirjan lainaamista:
"MTK:n liittokokous otti Härmälän ehdotuksesta täysin yksimielisesti kielteisen kannan Suomen EU-jäsenyyteen. Härmälän vieressä kokouksen etupenkissä istui päätöstä kuuntelemassa myös Heikki Haavisto.
Kansanäänestyksessä MTK antoi organisaationsa ja muutaman miljoonan markan rahapotin ei-puolen käyttöön."
Riennetään sitten syksyyn:
"Lauantaina 3. syyskuuta 1994 kaikki muuttui. Aamulla julkistettiin mielipidemittaus, jossa jäsenyyden vastustajat olivat enemmistönä. Samana päivänä Pielavedellä, presidentti Urho Kekkosen synnyinkunnassa, järjestettiin ensimmäinen UKK-foorumi, johon pääpuhujaksi oli kutsuttu presidentti Martti Ahtisaari.
Matkustin Pielavedelle yhtä matkaa ulkoministeriön tärkeimpien virkamiesten kanssa. Mieliala oli hämmentynyt. Ulkoministeriön virkamiesjohto piti koko päivän palaveria ja mietti toimintalinjaa, mitä pitäisi tehdä.
Paluumatkalla virkamiesten kanta oli selvä: maatalouskeskustelu piti saada poikki ja turvallisuuskeskustelu liikkeelle. Se kyllä kääntäisi kansan pään."
Ja edelleen aikaan jäsenäänestyksen lähestyessä:
"Äänestyspäivän lähetessä molemmat osapuolet lisäsivät panostustaan. Teollisuuden ja elinkeinoelämän järjestöissä kasvatettiin tiedotusbudjettia muutamilla miljoonilla markoilla. MTK heitti neljä miljoonaa ei-puolelle.
Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Turun Sanomien julkaisijayhtiöt lähtivät mukaan taistoon. Kolmen lehden etusivut tapetoitiin jäsenyyttä puoltavilla ilmoituksilla.
Ilmoitusaamuina toimituksen puhelimet olivat kuumina, eikä hyvää sanaa kuulunut. Lehden uutistoimittajien työn kannalta tilanne oli lähinnä painajaismainen. Väite, että kyllä tässä ollaan tasapuolisia, kuulosti omissakin korvissa omituiselta. Tiedonvälittäjistä tuli myös osapuolia poliittiseen taisteluun, ja se oli toimittajaurani masentavin kokemus.
Vastustajilla ei ollut samanlaisia voimavaroja käytössään, mutta kiveäkään ei jätetty kääntämättä. Puolueettomus, itsenäisyys, kansallinen kulttuuri, maatalouden edut kelpasivat aseiksi."
* * * * * * *
Tässä tuli siis totuutta esiin erityisesti Esa Härmälän silmin. Hänen kertomansa ja useiden muiden neuvotteluissa mukana olleiden ilmoittaman pohjalta voitaneen pitää totena, että 141-tuki sovittiin pysyvänä.
Hätkähdyttävä on myös Unto Hämäläisen avoimuus: harva niin sanottujen sitoumattomien lehtien toimittaja kertoo olleensa osapuolena poliittisessa taistelussa. Tällaisen toteamuksen olisi kuulunut johtaa skandaaliin, mutta siitä on tyystin vaiettu.
Muistettakoon, että pääministeri Vanhanen kieltäytyi niputtamasta maataloustukineuvotteluja tärkeämpien asioiden kanssa. Tätä valintaa ex-pääministeri Lipponen piti oikeana.
Mutta palataanpa vuoteen 1994, jolloin Suomi ja Euroopan Unioni neuvottelivat Suomen jäsenyydestä. Lähteenä on Lännettymisen lyhyt historia, jonka on kirjoittanut Unto Hämäläinen, aiemmin kokoomusnuori, kirjan ilmestymisen aikoihin Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies.
"Alkuhuuma (tarkennus: tässä siis tarkoitetaan neuvottelutuloksen syntymisestä aiheutunutta innostusta) kuitenkin haihtui nopeasti, kun paljastui suomalaisille ikäviä tosiseikkoja.
Esa Härmälä oli ensin Ahon avustajana valmistelemassa jäsenhakemuksen jättämistä ja siihen liitettyjä maatalouden ja aluepolitiikan kansallisia reunaehtoja. Jäsenyysneuvottelujen aikana Härmälä kävi ulkoministeriön virkamiehenä neuvotteluja Brysselissä ja valmisteli niitä kotimaassa. Neuvottelujen loppurutistuksessa helmikuussa Härmälä sai vammoja sieluunsa.
- Minä koin ne neuvotteluyöt kaoottisina. Niiden jälkeen oli paha olla, Härmälä kertaa ensimmäisen neuvottelutuloksen syntymistä.
Mutta vielä pahempaa oli edessä. Maalis-huhtikuun taitteessa palattiin uudestaan neuvottelupöytään. Poliittinen sopimus oli kirjoitettava lakitekstin muotoon.
- Suomessa ei ilmeisesti laajemmasti ymmärretä, että neuvottelut käytiin toiseen kertaan. Suomelle tilanne oli hankala, sillä joku helvetin ovela ihminen oli keksinyt uuden juonen. Sen sijaan, että komissio ja Suomi olisivat kahdestaan kääntäneet poliittisen sopimuksen juridiseksi sopimukseksi, sinne päästettiin kaikki jäsenvaltiot mukaan. Suomi menetti neuvotteluissa selkeästi sovittuja etuja.
- Se oli elämäni raskain vaihe. Poliittisen puolen viisari oli jo heilahtanut. Oltiin kovaa vauhtia menossa jäseneksi, eikä yksityiskohdista enää jaksettu kiinnostua. (Nämä kaksi kappaletta siis Härmälän mietteitä.)
Monissa liemissä keitetty Härmälä purki tuntojaan muistelemalla vanhoja neuvotteluja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nuorten johtajien, komsomolien kanssa. Konniahan hekin olivat, mutta nykyiseen vastapuoleen verrattuna rehellisiä konnia, Härmälä lohkaisi."
Seuraavaksi taustoitan em. kirjaan pohjautuen, mutta huomattavasti lyhyemmin:
- Maatalousministeri Pura siirtyi sivuun. Härmälä asettui ehdolle, mutta Keskustan eduskuntaryhmän äänestyksessä hän sai vähän ääniä. Ryhmä halusi palkita Mikko Pesälän ministerin salkulla.
- Heikki Haavisto luopui MTK:n puheenjohtajuudesta. Härmälä voitti puheenjohtajavaalissa kahdellä äänellä kansanedustaja Juha Korkeaojan.
Palataan sitten kirjan tekstiin Härmälän miettein:
"Mietin ja mietin sitä ratkaisua. MTK:n liittokokous oli kutsuttu koolle syyskuussa, siellä otettaisiin kantaa jäsenyyteen. Asia loksahti kohdalleen 13. kesäkuuta eduskunnassa. Paavo Lipponen käytti Sdp:n puheenvuoron, jossa ei tuettu tätä kokonaisuutta (jäsenyyssopimus kansallinen tukipaketti), Kokoomuksen Ben Zyskowiczin puheenvuorossa sitä tuettiin pitkin hampain, kun oli pakko. Tajusin, kuinka heikosti siihen ratkaisuun oli sitouduttu.
Silloin oli pakko kääntyä vastustajaksi. Sen muistan, ettei minulla ole ikinä ollut niin helpottunut olo kuin silloin."
Jatketaan edelleen kirjan lainaamista:
"MTK:n liittokokous otti Härmälän ehdotuksesta täysin yksimielisesti kielteisen kannan Suomen EU-jäsenyyteen. Härmälän vieressä kokouksen etupenkissä istui päätöstä kuuntelemassa myös Heikki Haavisto.
Kansanäänestyksessä MTK antoi organisaationsa ja muutaman miljoonan markan rahapotin ei-puolen käyttöön."
Riennetään sitten syksyyn:
"Lauantaina 3. syyskuuta 1994 kaikki muuttui. Aamulla julkistettiin mielipidemittaus, jossa jäsenyyden vastustajat olivat enemmistönä. Samana päivänä Pielavedellä, presidentti Urho Kekkosen synnyinkunnassa, järjestettiin ensimmäinen UKK-foorumi, johon pääpuhujaksi oli kutsuttu presidentti Martti Ahtisaari.
Matkustin Pielavedelle yhtä matkaa ulkoministeriön tärkeimpien virkamiesten kanssa. Mieliala oli hämmentynyt. Ulkoministeriön virkamiesjohto piti koko päivän palaveria ja mietti toimintalinjaa, mitä pitäisi tehdä.
Paluumatkalla virkamiesten kanta oli selvä: maatalouskeskustelu piti saada poikki ja turvallisuuskeskustelu liikkeelle. Se kyllä kääntäisi kansan pään."
Ja edelleen aikaan jäsenäänestyksen lähestyessä:
"Äänestyspäivän lähetessä molemmat osapuolet lisäsivät panostustaan. Teollisuuden ja elinkeinoelämän järjestöissä kasvatettiin tiedotusbudjettia muutamilla miljoonilla markoilla. MTK heitti neljä miljoonaa ei-puolelle.
Helsingin Sanomien, Aamulehden ja Turun Sanomien julkaisijayhtiöt lähtivät mukaan taistoon. Kolmen lehden etusivut tapetoitiin jäsenyyttä puoltavilla ilmoituksilla.
Ilmoitusaamuina toimituksen puhelimet olivat kuumina, eikä hyvää sanaa kuulunut. Lehden uutistoimittajien työn kannalta tilanne oli lähinnä painajaismainen. Väite, että kyllä tässä ollaan tasapuolisia, kuulosti omissakin korvissa omituiselta. Tiedonvälittäjistä tuli myös osapuolia poliittiseen taisteluun, ja se oli toimittajaurani masentavin kokemus.
Vastustajilla ei ollut samanlaisia voimavaroja käytössään, mutta kiveäkään ei jätetty kääntämättä. Puolueettomus, itsenäisyys, kansallinen kulttuuri, maatalouden edut kelpasivat aseiksi."
* * * * * * *
Tässä tuli siis totuutta esiin erityisesti Esa Härmälän silmin. Hänen kertomansa ja useiden muiden neuvotteluissa mukana olleiden ilmoittaman pohjalta voitaneen pitää totena, että 141-tuki sovittiin pysyvänä.
Hätkähdyttävä on myös Unto Hämäläisen avoimuus: harva niin sanottujen sitoumattomien lehtien toimittaja kertoo olleensa osapuolena poliittisessa taistelussa. Tällaisen toteamuksen olisi kuulunut johtaa skandaaliin, mutta siitä on tyystin vaiettu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos olosuhteet muuttuisivat, silloin se ei olisi pysyvä.
Tästä on aivan selvä sisältö ja jopa sopimukseen kirjattu klausuuli.
..tietysti voi ottaa mitään kantaa.
Mutta itse asia, eli oliko maataloudelle edullista liittyminen EU:hin. Itse äänestin liittymisen puolesta, enkä kadu sitä.
Maatalous oli menossa erittäin huonoon suuntaan. Ylituotantoa oli joka tuotteessa. Oli kova meteli siitä miksi Suomessa elintarvikkeet ovat kalliimpia kun muualla Euroopassa. Kesantovelvoitteet olivat suuret. Tie näytti olevan tukossa joka puolella.
Vaikka nytkin vaikeuksia on, on myönteistäkin kehitystä. Tilat on tietysti vähentyneet, mutta jäljellä olevat ovat valtaosaltaan elinkelpoisia myös tulevaisuudessa. Suomeen saa tuoda elintarvikkeita, ei tarvitse enää huutaa rajojen avaamisen puolesta.
Peltoa on raivattu huomattavasti lisääkin. Kesantovelvoitetta ei enää ensi kesänä ole, poistuu ehkä kokonaan. Kun hinnat ovat myös kohoamassa niin uskon maatalouden seviävän.
On myös huomattava että vaikeuksia on yhä enemmän alkanut olla vähän joka puolella Eurooppaa, milloin kuivuudesta milloin märkyydestä johtuvia. Suomenkin maatalous on muuttunut tärkeämmäksi myös Euroopan mittakaavassa.
Miksei esim. kuuluisaa voivuorta myyty halvalla suomalaisille, vaan se myytiin halvalla ulkomaille, suomalaisellehan voi oli kallista.
EU dubbaa veronamaksajien tuella tehtyjä maatalousuotteita kehitysmaihin tuhoten kehitysmaiden talouksia ja varsinkin niiden maataloudet.
Tilat tulevat edelleen harvenemaan ja suurenemaan kunnes ylikansallliset elintarvikejätit ostaa ne pois ja tilallisista tulee duunareita/torppareita omille entisille tiloilleen, kaikkia ei tarvita.