Te" itsevarmat" kiusaajat nyt olisi

ja millainen on kannattajakunta! -------------------------------------------------------------------
Tiesin vastauksen ennen kirjoittamistani..........
Mutta tahdoin sen tänne laittaa muistutukseksi mitä on todellisuus heidän ja kannattajiensa osalta! --------------------------------------------------------------------------------------------
En tiedä miten näin monet ihmiset kanavoivat omaa kasvamattomuuttaan ja miten se on suositumpaa kuin olla inhimillinen olento? Kun katsoo asiaa kaikkien siitä tietoisten osalta että ovat jotenkin olleet osallisena kiusaamiseen joko itse kiusaamalla tai sitä kannustamalla tai vain sivusta seuraamalla, ei ymmärrä mitään koko hommasta!! Ei uskalleta puuttua??? Ja kuitenkin puuttumattomuuden seurauksena on elämänlaadun valtava aleneminen kiusaajien kohteena olevilla ja se tuo pelkoa joka taas synnyttää uusia kannattajia kiusaamiselle ettei vain olisi se uhri. Kauhea kierre! Ja jos todellakin haastatteluissa ei juuri kukaan totea nähneensä mitään kiusaamista tai vain hyvin lievänä, on jotakin pahasti silloin vialla!

Tai kunnan puolesta että kasvaisitte oikeaan suuntaan

En ota kantaa tuohon henkilöllisyysjuttuun mutta jotain voin sanoa.
Itse olin kouluaikoina hyvinkin sanavalmis, itsevarma ja sosiaalinen.
Työelämässä joudun vähän rajoittamaan noita ominaisuuksia (ei se aina onnistu).

Itse tiedän rajani ja milloin sen ylitän.
En pidä itseäni kiusaajana vaikka olenkin ylisosiaalinen ja joskus hiukan vittumainenkin.
En takuulla ala hissuttelemaan työkavereitteni vuoksi vaan odotan heiltä edes jonkinlaista keskustelutaitoa.
Yllättävän moni hiljainen työkaveri pystyy meilaamaan järkevästi muttei puhumaan livessä.

Pitäisikö tässä alkaa itsekin tukkimaan turpansa kun ei tiedä loukkaako se jotain?

Missä rajat?

raja? kirjoitti:

En ota kantaa tuohon henkilöllisyysjuttuun mutta jotain voin sanoa.
Itse olin kouluaikoina hyvinkin sanavalmis, itsevarma ja sosiaalinen.
Työelämässä joudun vähän rajoittamaan noita ominaisuuksia (ei se aina onnistu).

Itse tiedän rajani ja milloin sen ylitän.
En pidä itseäni kiusaajana vaikka olenkin ylisosiaalinen ja joskus hiukan vittumainenkin.
En takuulla ala hissuttelemaan työkavereitteni vuoksi vaan odotan heiltä edes jonkinlaista keskustelutaitoa.
Yllättävän moni hiljainen työkaveri pystyy meilaamaan järkevästi muttei puhumaan livessä.

Pitäisikö tässä alkaa itsekin tukkimaan turpansa kun ei tiedä loukkaako se jotain?

Missä rajat?

Jos mennään henkilökohtaiselle tasolle> siis sanallisesti > se tietenkin loukkaa ja toinen osapuoli, arvosteltu, voi ahdistua kovastikkin.
(toisen ylimielisyydestä?)

Leikkiä ja arvostelua voi laskeskella yleisellä tasolla niin paljon kuin "sielu sietää"> kunhan se ei henkilöidy ainakaan työtovereihin ja lähimmäisiin joita kohtaan meidän on oltava empaattisia ja ymmärtäväisiä (pitäisi)

raja? kirjoitti:

En ota kantaa tuohon henkilöllisyysjuttuun mutta jotain voin sanoa.
Itse olin kouluaikoina hyvinkin sanavalmis, itsevarma ja sosiaalinen.
Työelämässä joudun vähän rajoittamaan noita ominaisuuksia (ei se aina onnistu).

Itse tiedän rajani ja milloin sen ylitän.
En pidä itseäni kiusaajana vaikka olenkin ylisosiaalinen ja joskus hiukan vittumainenkin.
En takuulla ala hissuttelemaan työkavereitteni vuoksi vaan odotan heiltä edes jonkinlaista keskustelutaitoa.
Yllättävän moni hiljainen työkaveri pystyy meilaamaan järkevästi muttei puhumaan livessä.

Pitäisikö tässä alkaa itsekin tukkimaan turpansa kun ei tiedä loukkaako se jotain?

Missä rajat?

Ihmisen elekielestä,ilmeestä ja keskustelun rennosta tyylistä tietää olevansa oikein ymmärretty.
Ainahan suorasanainen,siis monesti tahditonkin,voisi miettiä sanomistaan ja oikaista tarvittaessa.

Itselläni on muutama suorasanainen ystävä,toisinaan otan itseeni ja olen apatiassa päivän pari.
Ajattelen, mikä oikeus ystävällä on "sohia" minua arkaan paikkaan mennen tullen?

Puran asian kuitenkin puolisolleni,en jää sitä märehtimään.
Joskus hymyillen mietiskelen,miten ystäväni suhtautuisi jos lataisin täydeltä laidalta takaisin.
Toisaalta,mikä estää minua puolustamaan itseäni loukkaukselta?

Jokaisella on oikeus tuoda mielipiteesä esille
suorasti-huomaavaisuus kuitenkin piristävä lisämauste.

Työssä tottuu tulemaan toimeen tahdittomienkin ihmisten kanssa.
Ainahan se on pieni stressin paikka,tahditon puhuu loukkaavasti,vaikkei ilmeisesti sitä tarkoita.
Kokemusta on ystävystyä heidänkin kanssa.
On vain suodatettava ne "piikit" ja syvennyttävä keskusteluun.

Onkohan suorasanainen samalla tavallista herkempi?
Voisiko itkettää myös helpommin esim.töissä kriisin keskellä?

Erilaiset persoonat vain rikastuttavat elämää:)
Luulenpa, että meillä on tapana suojata itseämme
eri asioilta.

Tapamme viestiä kertoo meistä hyvin paljon...joku voi lukea kuin "avointa kirjaa".

raja? kirjoitti:

En ota kantaa tuohon henkilöllisyysjuttuun mutta jotain voin sanoa.
Itse olin kouluaikoina hyvinkin sanavalmis, itsevarma ja sosiaalinen.
Työelämässä joudun vähän rajoittamaan noita ominaisuuksia (ei se aina onnistu).

Itse tiedän rajani ja milloin sen ylitän.
En pidä itseäni kiusaajana vaikka olenkin ylisosiaalinen ja joskus hiukan vittumainenkin.
En takuulla ala hissuttelemaan työkavereitteni vuoksi vaan odotan heiltä edes jonkinlaista keskustelutaitoa.
Yllättävän moni hiljainen työkaveri pystyy meilaamaan järkevästi muttei puhumaan livessä.

Pitäisikö tässä alkaa itsekin tukkimaan turpansa kun ei tiedä loukkaako se jotain?

Missä rajat?

Kuka on toisen itsevarmuudesta sairastunut ?????
On upeaa olla sanavalmis! Nyt on kyse kiusaamisesta. Eli toisen tahallisesta kiusaamisesta systemaattisesti ja muita siihen mukaan kosien!! Opettaja koulussakin tai työnantaja voi olla sanavalmis ja fiksu mutta ei se hänestä kiusaajaa ole tehnyt! Kiusaaminen on sekä fyysistä että henkistä toisen alistamista tietentahtoen vailla mitään senkummempaa syytä!

------------