Matti Wuori

Miksi Matti Wuori on lehdistöhaastatteluista päätellen lähtenyt ajamaan clienttinsä Mannisen juttua korostamalla Jäättenmäen aloitteellisuutta, eli syyllisyyttä? Wuoren mukaan todistettavaksi tulee nimenomaan se että yhteyttä otettiin ennen kuin Manninen faksasi laatimansa muistion.

Asetelma pitää sisällään sen että salailemisen legitiimisyys hyväksytään lähtökohtaisesti. Outo lähtökohta, kun ottaa huomioon että salailtavana saattaa olla Lipposen tekemä maanpetos.

Jäätteenmäen - ja jos niin haluttaisiin nähdä, myös Mannisen - menettelyn moraalisen arvioinnin ainoa oikea lähtökohta on suhteuttaa paljastusyritys siihen mitä tosiasiassa oli paljastettavaa. Vasta sitten kun olisi käytettävissä oikea tieto siitä mitä Lipponen oli mennyt Bushin kanssa sopimaan voitaisiin sanoa miten oikeutettua sen paljastaminen olisi.

Laillisuus on sivuseikka, jos vaakakupissa ovat olleet asiat joissa on ollut kyse koko kansaa koskevasta poliittisesta lehmänkaupasta sotaa valmistelleen valtion kanssa.
12620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Annelille, kun olivat pissalla samaan aikaan, että Mannisella voisi olla jotain mielenkiintoista sinulle.
Tarja-tädin motiivi voisi olla seuraavat vaalit, jossa hän ei halunnut kohdata Paavo-setää.

Äänestä
  • niillä naisilla on niin kovin tärkeää että vallassa on naiset.. tämän maanpetoksen takaa löytyisi siis sukupuolirasistinen rikos .. akat valtaan konstilla millä hyvänsä . sitä pitäisi tutkia myös tasa arvorikoksena

    Äänestä

"salailtavana saattaa olla Lipposen tekemä maanpetos".
Hukkuva takertuu oljenkorteen. Nuo keskustelut ja muistiot on jo puitu mm. ulkoasiainvaliokunnassa, jossa Annelikin on jäsenenä. Siellä niissä ei nähty mitään ristiriitaa, ei edes sitä, mitä Anneli syötti kansalle.
Anneli hukutti itsensä lisäksi Mannisen ja koko puolueen. Maan maine luottamuksellisten tietojen säilyttäjänä haihtui taivaan tuliin, ja kepun tiedotuspäällikkökin näyttää saaneen frustraation, joka piti viinalla sammuttaa. "Kaksikorva"-Annelilla ei vaan ole riittävästi selkärankaa myöntää kansalle valehdelleensa vaalivoiton toivossa.

"Laillisuus on sivuseikka, jos vaakakupissa ovat olleet asiat joissa on ollut kyse koko kansaa koskevasta poliittisesta lehmänkaupasta sotaa valmistelleen valtion kanssa."
Ainoa "lehmäkauppa" oli Annelin tahallinen ja tietoinen asian vääristely.

Äänestä

Olet oikeassa, isoin vääryys tässä on se, että Paavo Lipposen ja presidentti Bushin väliset keskustelut yritettiin salata Suomen kansalta. Ei ulkoministeriö saa olla mikään salailuministeriö. Kokenut politiikko ja juristi ja totuudenpuhuja Anneli Jäätteenmäki joutui tässä sosiaalidemokraattisen valtaklikin uhriksi. Lisää avoimuutta ulkopolitiikkaan!

Äänestä
  • he olivat tämän näytelmän todelliset roistot ..

    Äänestä

  • samaa mieltä kirjoitti:

    he olivat tämän näytelmän todelliset roistot ..

    Onko unohtunut, että meillä on edustuksellinen demokratia? Kun nuo keskustelut käsiteltiin ulkoasiainvaliokunnassa, niin ne tuli käsitellyksi "kansan edessä". Siihen ei enää sinua tarvittu.
    Onko unohtunut, että Annelikin on tuon valiokunnan jäsen? Miksi hän ei siellä riitauttanut Lipposen keskusteluja?

    Yksinketainen vastaus: niissä ei ollut mitään riitauttamista! Anneli aloitti tosiasioitten vääristelyyn perustuvan loan heiton, ja se tuli omaan nilkkaan. Selkärankaa ei vain ollut tarpeeksi tunnustaa kansalle harhauttaneensa, vaan ryhtyi peittämään edellisiä valheitaan uusilla valheilla.
    Viimeinen moka oli härski valehtelu vielä eduskunnalle antamassaan ilmoituksessaankin. Nyt meni vielä puheenjohtajuuskin, joten Annelilla on aikaa lukea omaa kirjaansa "Oikeus voittaa" ja miettiä, miksi ei alusta lähtien itse noudattanut siinä esittämiään periaatteita.

    Äänestä

että tämä Wuori on olevinaan avoimen kansalaisyhteiskunnan kannattaja. Ja Greenpeacen pomona luulisi hänen ymmärtävän kansalaistottelemattomuutta, silloin kun sillä tähdätään korkeasti moraalisiin arvoihin.

Nyt meillä on yhdellä puolella supervalta USA:n häikäilemätön johto, joka on syrjäyttänyt YK:n ja tehnyt tekosyihin vedoten hyökkäyksen Irakiin. Liittolaisekseen se on valjastanut siihen taloudellisessa riippuvuusuhteessa olevan Englannin ja joukon maita, jotka kokevat olevansa pakotettuja sitä hännystelemään, mukaan lukien Lipposen Suomi. Mitään tämän moraalittomampaa tuskin voi kuvitella.

Ja kun sitten joku tai jotkut (ei ole sanottua etteikö ulkoministeriössä olisi enemmänkin sellaisia joiden mielestä kaikki ei mennyt ihan lain tai moraalin mukaan, valitettavasti Antti Satulikaan ei ole enää antamassa asiasta todistustaan, hänen voidaan katsoa kuolleen salailupolitiikan uhrina) yrittivät paljastaa Lipposen tekemät sopimukset, näistä tehdäänkin syyllisiä ja rikollisia! Ja Wuori ryhtyy puolustamaan Mannista ikään kuin Jäätteenmäkeä vastaan!

Jokin tuossa asetelmassa on päin persettä. Pahemman kerran. Emmekö todellakaan pysty enää panemaan oikeata ja väärää kohdalleen?

Juttu on samanlainen kuin lapsi unohtaisi polkupyöränsä yöksi pihalle, josta voro sen veisi. Isä tulisi ja pieksisi lapsen pahanpäiväisesti koska syy olisi hänen mielestään lapsen. Varsinainen rikollinen unohdettaisiin kokonaan, mitäs niille mahtaa, ei vaan saa unohtaa pyörää ulos.

Bush ja Paavo ovat yhtä pahoja kuin koskemattomiakin, mutta miksi meidän pitäisi keskittyä lyömään kriitikoita?

Äänestä
  • Ensinnäkin Wuori ajaa asiakkaansa etua, eikä toimi puolueettomana erotuomarina. Toisekseen tässä on mukana supervalta, jonka suhteen pitää olla varovainen. Ei tässä yhteydessä kannata haukkua USA:n presidenttiä, eikä siihen ole erityistä aihettakaan. Näin kaukaa on mahdoton tietää onko mitään erityisempää tapahtunut. Onko tehty kärpäsestä härkänen. Se on varmaa, että tuota asiaa ei olisi pitänyt käyttää vaaleissa perusteluna. AJ oli varomaton ja osoitti puutteellista suhteellisuudentajua. Suhteet suurvaltaan on säilytettävä. Tuntuu jälkikäteen alkeelliselta virheeltä. Toisaalta tätä koko asiaa on vahvasti liioiteltu ja ylikorostettu.

    Äänestä

  • Olisiko näin? kirjoitti:

    Ensinnäkin Wuori ajaa asiakkaansa etua, eikä toimi puolueettomana erotuomarina. Toisekseen tässä on mukana supervalta, jonka suhteen pitää olla varovainen. Ei tässä yhteydessä kannata haukkua USA:n presidenttiä, eikä siihen ole erityistä aihettakaan. Näin kaukaa on mahdoton tietää onko mitään erityisempää tapahtunut. Onko tehty kärpäsestä härkänen. Se on varmaa, että tuota asiaa ei olisi pitänyt käyttää vaaleissa perusteluna. AJ oli varomaton ja osoitti puutteellista suhteellisuudentajua. Suhteet suurvaltaan on säilytettävä. Tuntuu jälkikäteen alkeelliselta virheeltä. Toisaalta tätä koko asiaa on vahvasti liioiteltu ja ylikorostettu.

    Manninen palveli nuhteettomasti kolmea presidettiä. Nyt sattui sitten pieni vahinko. Vai???????????

    Äänestä

  • Wuoren kohdalla on kyseessä hänen päämiehensä (Manninen) ilmeisestä/mahdollisesta syyllistymisestä rikoslaissa sanktioidun salassapitovelvoitteen rikkomiseen. Sillä, koskiko kyseiset asiakirjat USA:ta vai esim Burundia, ei ole mitään merkitystä asiassa.
    Täällä näyttää USA-vastaiset kohkaajat yrittävän sotkea selvään asiaan sellaista, mikä siihen ei edes kuulu, yrittävät kehittää munivaa porsasta, joka lypsäisi villoja.

    Liekö oireellista, että samat kohkaajat kuolaa yksityisen kirje- ja puhelinsalaisuuden loukkaamattomuudesta, mutta vaativat poliittisilla perusteilla asiakirjasalaisuuden murtamista. Vieläpä siten, että jokainen saisi itse ratkaista, noudattakko salassapitosäädöstä vai ei.

    Äänestä

  • O-J kirjoitti:

    Wuoren kohdalla on kyseessä hänen päämiehensä (Manninen) ilmeisestä/mahdollisesta syyllistymisestä rikoslaissa sanktioidun salassapitovelvoitteen rikkomiseen. Sillä, koskiko kyseiset asiakirjat USA:ta vai esim Burundia, ei ole mitään merkitystä asiassa.
    Täällä näyttää USA-vastaiset kohkaajat yrittävän sotkea selvään asiaan sellaista, mikä siihen ei edes kuulu, yrittävät kehittää munivaa porsasta, joka lypsäisi villoja.

    Liekö oireellista, että samat kohkaajat kuolaa yksityisen kirje- ja puhelinsalaisuuden loukkaamattomuudesta, mutta vaativat poliittisilla perusteilla asiakirjasalaisuuden murtamista. Vieläpä siten, että jokainen saisi itse ratkaista, noudattakko salassapitosäädöstä vai ei.

    juuri toisinpäin.

    Täällä ne, jotka käyttävät salaisuudet turvaavia lakeja varjellakseen tekemiään arveluttavuuksia, ovat niitä samoja, jotka ovat valmiita rikkomaan yksityistä puhelinsalaisuutta saadakseen tietoja siitä kuka heidän asemaansa uhkaa.

    Äänestä

  • Wuori taitaa mielellään kekkuloida julkisuudessa erilaisten hienojen asioiden puolesta, mutta on pohjimmiltaan kovaluontoinen konservatiivi.

    Nytkin menevät arvot päällekkäin ja sekaisin. Lähdetään puolustamaan Mannista tavalla joka vain entisestään legitimoi omia näkemyksiään ja etujaan ajavan poliittisen valtaeliitin salailuoikeuksia.

    Hullunkurisessa väännössä asia kääntyy niin, että mitä enemmän Jäätteenmäki saadaan näyttämään syylliseltä, sitä lievemmältä Mannisen "rikos" vaikuttaa.

    Hohhoijaa.

    Muuten: osuva arvio Wuoresta julkisvaikuttajana sisältyy Seppo Oikkosen "Narkissos-esseiden" lukuun "Liberalismin historiasta". Oikkonen vertailee Wuorta ja Linkolaa ja toteaa, että molemmat ovat pohjimmiltaan puhdasverisiä liberalisteja.


    http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matlock kirjoitti:

Miksi Matti Wuori on lehdistöhaastatteluista päätellen lähtenyt ajamaan clienttinsä Mannisen juttua korostamalla Jäättenmäen aloitteellisuutta, eli syyllisyyttä? Wuoren mukaan todistettavaksi tulee nimenomaan se että yhteyttä otettiin ennen kuin Manninen faksasi laatimansa muistion.

Asetelma pitää sisällään sen että salailemisen legitiimisyys hyväksytään lähtökohtaisesti. Outo lähtökohta, kun ottaa huomioon että salailtavana saattaa olla Lipposen tekemä maanpetos.

Jäätteenmäen - ja jos niin haluttaisiin nähdä, myös Mannisen - menettelyn moraalisen arvioinnin ainoa oikea lähtökohta on suhteuttaa paljastusyritys siihen mitä tosiasiassa oli paljastettavaa. Vasta sitten kun olisi käytettävissä oikea tieto siitä mitä Lipponen oli mennyt Bushin kanssa sopimaan voitaisiin sanoa miten oikeutettua sen paljastaminen olisi.

Laillisuus on sivuseikka, jos vaakakupissa ovat olleet asiat joissa on ollut kyse koko kansaa koskevasta poliittisesta lehmänkaupasta sotaa valmistelleen valtion kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu