Huonolta näyttää

Ja ihmeellisintä on että samaan aikaan erilaisten maataloustuotteiden hinnat maailmalla nousevat kohisten ja EU:ssa kannattaisi kyllä pitää viljeltynä jokainen neliömetri joka siinä käytössä on tänä päivänä.
EU on näyttänyt Suomelle viime viikkoina sen huonomman puolensa, kaapin paikan. EU:ssa ei arvosteta saati oteta huomioon Suomelle elintärkeitä asioita, eikä päätöksenteko ole johdonmukaista saatika lopputuloksiltaan järkevää.

Suomalaiset ovat kai tottuneet keskustelemaan asioista asia kerrallaan. Meille on vierasta toisiinsa liittymättömien asioiden kytkeminen toisiinsa. Tämä taasen näyttää olevan EU:n virallinen toimintatapa. Niinpä taas huomattiin uudesta perustuslaista päätettäessä, että Puolat ja Italiat tekevät näissä yhteyksissä älyttömiä kotiinpäinvetoja. Suomellakin olisi ollut sama mahdollisuus kytkeä 141-tuki perustuslakisopimuksen hyväksymiseen, mutta kun se ei kuulu meidän toimintatapoihin; sellainen on jotenkin raukkamaista.

Mutta kuinka me voimme toimia ko liitossa, jollei me käytetä samoja sääntöjä kuin muut? Suomelle on elintärkeää pitää maanviljelys hengissä mahdollisimman laajalti. Nyt on vaarana, että maatalous onkin mahdollista vain pohjoisessa. Etelä-Suomi, jossa Suomen mittapuun mukaan olisi edullisinta tuottaa maataloustuotteita, uhkaakin jäädä maatalousvapaaksi vyöhykkeeksi. Se jos mikä olisi ollut hyvä syy pysäyttää koko EU-päätöksenteko siksi aikaa kuin asia on hoidettu. Suomelle on myös elintärkeää pitää maassa sokerituotanto. Jos nämä estetään EU:n toimesta, Suomen pitäisi toimia vastoin komission päätöksiä ja edelleen mahdollistaa koko maan pitäminen tuotantoalueena.

Miten voi selittää sen, että Ranskassa viljelijän hehtaarituet ovat paljon korkeammat kuin Suomessa virkaveljensä? Poistetaan kaikki tuet tai sama taso kaikille, katsotaan sitten kuka pärjää.

Mitä Suomi saa EU:lta? EU:n ja EFTA:n välillä on vapaakauppasopimus. Norja ja Sveitsi ovat oikealla liittoutumisen tasolla EFTA:n jäseninä; ne ovat itsenäisiä, ja voivat päättää omista asioistaan omien erityispiirteidensä mukaisesti, mutta ovat silti vapaakauppaliitossa EU:n kanssa.

EU:n tuoma lisäarvo Suomelle EU:n ja EFTA:n välisen sopimuksen lisäksi on todella kyseenalainen. Kuka hemmetti hyötyy siitä, että lian leveisiin rekkoihin laitetaan kärryihin viiden senttimetrin tilanpienennyselementit, jotta EU-säännöt tulee toteutettua? Voin kertoa, ei kukaan hyödy.

Suomen tulisi valita Norjan malli. Norjan toiminta on esimerkillistä, puolustus Naton kautta ja kauppa EU:hun EFTA:n kautta. Norja adoptoi EU:sta murto-osan siitä lainsäädännöstä, joka Suomen täytyy ottaa mukisematta vastaan.

Ei meidän tarvitse olla EU:n ytimissä 'päättämässä' asioista, kun emme kerran voi niihin edes vaikuttaa. Meille nauretaan EU:ssa, kun emme osaa pitää puoliamme edes meille elintärkeissä asioissa. Kuinka kauan meitä voidaan viedä kuin pässiä narussa? Me emme osaa käyttää kyynärpäätekniikkaa ja olla naurettavia kuten italialaiset ajaessaan linssi huurteessa omia asioitaan.

EU:n, kuten kaikki muutkin ennen syntyneet valtioiden liitot, kaatuu itsekkyyteen ja oman asian ajamiseen. Tavoite on ylevä, mutta ihmiset eivät pysty muuttamaan toimintaansa yhteisen hyvän ajamiseksi, vaan ajavat asioita oman maansa parhaaksi.

Suomalaiset liitettiin EU:hun mm. turvatakuiden vuoksi. Missä ne turvatakuut ovat? Ei ainakaan EU:ssa.

Suomen tulisi erota EU:sta ja liittyä Natoon. EU:sta erottuamme olemme edelleen EFTA:n jäseniä.

Norjalla on järkipäättäjät, saataisipas meillekin sellaiset.
298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

paras mahdollinen tuki, eikä harata aina vastaan.

Äänestä

myös Sveitsillä omanlaisensa, varmaan järkevät päättäjät, mutta niillä on myös toisella öljynsä ja toisella pankkinsa...
ovat ehkä hieman eri viivalla, kun neuvotellaan eu:n kanssa???

päivittelet Eu:n kaatumista valtioiden itsekkyyteen ja lähes samassa lauseessa vaadit tuota itsekkyyttä myös Suomelta...???

Itse kyllä hieman ihmettelen tätä jumalatonta älämölöä tämän 141-tuen osalta, vaikka se koskee vain 5% koko tukipotista...ja onhan hallitus luvannut,että tuo tuen menetys kompensoidaan jotain muuta kautta...tuosta lupauksesta on vaan pidettävä kiinni...

tuon sokerintuotannon kotimaisuuden autuaaksi tekevästä voimasta en ole ollenkaan varma...mihin väitteesi perustuu??

Ainoa peruste on mielestäni pelko siitä, että tuo ratkaisu avaa jonkin "pandoran lippaan" ja johtaa myös muiden tuotantomuotojen alasajoon...
Tietysti sokerin tuotannosta luopuvien täytyy saada kunnollinen korvaus tai muunlainen mahdollisuus vaihtaa tuotantosuuntaa tai kokonaan alaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuus! kirjoitti:

Ja ihmeellisintä on että samaan aikaan erilaisten maataloustuotteiden hinnat maailmalla nousevat kohisten ja EU:ssa kannattaisi kyllä pitää viljeltynä jokainen neliömetri joka siinä käytössä on tänä päivänä.
EU on näyttänyt Suomelle viime viikkoina sen huonomman puolensa, kaapin paikan. EU:ssa ei arvosteta saati oteta huomioon Suomelle elintärkeitä asioita, eikä päätöksenteko ole johdonmukaista saatika lopputuloksiltaan järkevää.

Suomalaiset ovat kai tottuneet keskustelemaan asioista asia kerrallaan. Meille on vierasta toisiinsa liittymättömien asioiden kytkeminen toisiinsa. Tämä taasen näyttää olevan EU:n virallinen toimintatapa. Niinpä taas huomattiin uudesta perustuslaista päätettäessä, että Puolat ja Italiat tekevät näissä yhteyksissä älyttömiä kotiinpäinvetoja. Suomellakin olisi ollut sama mahdollisuus kytkeä 141-tuki perustuslakisopimuksen hyväksymiseen, mutta kun se ei kuulu meidän toimintatapoihin; sellainen on jotenkin raukkamaista.

Mutta kuinka me voimme toimia ko liitossa, jollei me käytetä samoja sääntöjä kuin muut? Suomelle on elintärkeää pitää maanviljelys hengissä mahdollisimman laajalti. Nyt on vaarana, että maatalous onkin mahdollista vain pohjoisessa. Etelä-Suomi, jossa Suomen mittapuun mukaan olisi edullisinta tuottaa maataloustuotteita, uhkaakin jäädä maatalousvapaaksi vyöhykkeeksi. Se jos mikä olisi ollut hyvä syy pysäyttää koko EU-päätöksenteko siksi aikaa kuin asia on hoidettu. Suomelle on myös elintärkeää pitää maassa sokerituotanto. Jos nämä estetään EU:n toimesta, Suomen pitäisi toimia vastoin komission päätöksiä ja edelleen mahdollistaa koko maan pitäminen tuotantoalueena.

Miten voi selittää sen, että Ranskassa viljelijän hehtaarituet ovat paljon korkeammat kuin Suomessa virkaveljensä? Poistetaan kaikki tuet tai sama taso kaikille, katsotaan sitten kuka pärjää.

Mitä Suomi saa EU:lta? EU:n ja EFTA:n välillä on vapaakauppasopimus. Norja ja Sveitsi ovat oikealla liittoutumisen tasolla EFTA:n jäseninä; ne ovat itsenäisiä, ja voivat päättää omista asioistaan omien erityispiirteidensä mukaisesti, mutta ovat silti vapaakauppaliitossa EU:n kanssa.

EU:n tuoma lisäarvo Suomelle EU:n ja EFTA:n välisen sopimuksen lisäksi on todella kyseenalainen. Kuka hemmetti hyötyy siitä, että lian leveisiin rekkoihin laitetaan kärryihin viiden senttimetrin tilanpienennyselementit, jotta EU-säännöt tulee toteutettua? Voin kertoa, ei kukaan hyödy.

Suomen tulisi valita Norjan malli. Norjan toiminta on esimerkillistä, puolustus Naton kautta ja kauppa EU:hun EFTA:n kautta. Norja adoptoi EU:sta murto-osan siitä lainsäädännöstä, joka Suomen täytyy ottaa mukisematta vastaan.

Ei meidän tarvitse olla EU:n ytimissä 'päättämässä' asioista, kun emme kerran voi niihin edes vaikuttaa. Meille nauretaan EU:ssa, kun emme osaa pitää puoliamme edes meille elintärkeissä asioissa. Kuinka kauan meitä voidaan viedä kuin pässiä narussa? Me emme osaa käyttää kyynärpäätekniikkaa ja olla naurettavia kuten italialaiset ajaessaan linssi huurteessa omia asioitaan.

EU:n, kuten kaikki muutkin ennen syntyneet valtioiden liitot, kaatuu itsekkyyteen ja oman asian ajamiseen. Tavoite on ylevä, mutta ihmiset eivät pysty muuttamaan toimintaansa yhteisen hyvän ajamiseksi, vaan ajavat asioita oman maansa parhaaksi.

Suomalaiset liitettiin EU:hun mm. turvatakuiden vuoksi. Missä ne turvatakuut ovat? Ei ainakaan EU:ssa.

Suomen tulisi erota EU:sta ja liittyä Natoon. EU:sta erottuamme olemme edelleen EFTA:n jäseniä.

Norjalla on järkipäättäjät, saataisipas meillekin sellaiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu