RUOTSI VALLOITTAA

Nyt on sota.
Suomi on valloitettava keinolla millä hyvänsä. Kun oli saatu erilliset kanavat, huomattiin ettei se ollutkaan sellainen voitto kun oli luultu. Ihmiset katsoivat suomalaisia kanavia. Heitä ei voinutkaan ruotsalaistaa, kieleltään ja identiteetiltään.
Lisäksi tuli piinallisen selväksi, ettei ruotsalaisten kanavien katsojia-kuuntelijoita löytynyt montaakaan. Oli yhä vaikeampaa puolustaa niitä rahamenoja, joita nämä tyhjille katsomoille esiintyvät ruotsalaiset kanavat itse asiassa aiheuttivat.
Oli yksinkertaisesti peräännyttävä. Mutta peräännyttiinkin niin, että jo valloitettu ruotsalainen kanava annettiin Ruotsille.Näin kielivähemmistö valloitti ensin tukikohdan itselleen (Suomen uuteen lainsäädäntöön vedoten) ja sitten varmisti/luovutti sen naapurimaalle. Näin ylestä olikin tullut oikea ruotsalainen public service. Onhan kieli ja ideologia nyt kuin herran kukkarossa Suomessa ja YLEssä. Simsalabim!
Ylestä onkin kehittynyt Ruotsille hyvä , tehokas ja oleellinen sotilastukikohta Suomen valloitukseseen. Oma kanava...kuka olisi moista uskonut ! Kaikkihan tietävät median merkityksen. Moneskos valtiomahti se onkaan!

Kun ahneus ja nälkä kasvaa sitä mukaa kun saa lisää, niin tottakai ruotsinkielinen vähemmistö siirtyy (strategisesti oiva siirto) norkoilemaan ja varastamaan suomen kielisiä kanavia, koska juuri niiden köyhdyttäminen ja sulauttaminen ruotsalaisiin on A ja Å.. Onhan sota.
Suomea ja suomalaisia valloitetaan ja poliitikkomme ovat mukana valloittamassa . Naapurimaalle.

Ei tällaiset päätökset synny spontaanisti ja yhtäkkiä.
Ne on suunniteltu jo hyvissä ajoin joissakin piireissä. Mitä ovat nämä piirit?
Yksi asia on varmaa: Ruotsi on mukana suunnittelussa.

Tämä YLEn siirtyminen enenevästi ruotsalaisten käsiin on mielenkiintoinen monella tavalla. Public service on on yleensä nimenomaan kansan palvelua. Jos public service joutuu naapurikansan haltuun, se kertoo mikä kansa on vallan kahvassa.
Suomen viiden prosentin kielivähemmistö käyttää häikäilemättömästi hyväkseen naapurimaata pysyäkseen vallassa Suomessa. Naapurimaa on mielellään mukana tässä yhteistyössä. Kasvaahan sen valta ja vaikutuspiiri. Ruotsi osaa geopoliittisen ajattelun. Se tietää täsmälleen mitä se tekee. Suomessa.

Suomalainen sivistyneistö? Missä se piileskelee?
4160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pakeille? Ihmiselle tulee silloin tällöin tuollaisia vainoharhaisuuden puuskia, mutta niistä voi päästä yli. Nettifennomaanilla se voi tietenkin olla vaikeampaa.

Äänestä

takaisin, ei tämän vuoksi taisteltu Syvärillä ja Kollaalla

Äänestä
  • tuli vastaan se saatanan Karjalan mänty!

    Äänestä

  • mutta sitten kirjoitti:

    tuli vastaan se saatanan Karjalan mänty!

    kuolivat sen puolesta että Suomessa näkyy SVT Europa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


K-lii. kirjoitti:

Nyt on sota.
Suomi on valloitettava keinolla millä hyvänsä. Kun oli saatu erilliset kanavat, huomattiin ettei se ollutkaan sellainen voitto kun oli luultu. Ihmiset katsoivat suomalaisia kanavia. Heitä ei voinutkaan ruotsalaistaa, kieleltään ja identiteetiltään.
Lisäksi tuli piinallisen selväksi, ettei ruotsalaisten kanavien katsojia-kuuntelijoita löytynyt montaakaan. Oli yhä vaikeampaa puolustaa niitä rahamenoja, joita nämä tyhjille katsomoille esiintyvät ruotsalaiset kanavat itse asiassa aiheuttivat.
Oli yksinkertaisesti peräännyttävä. Mutta peräännyttiinkin niin, että jo valloitettu ruotsalainen kanava annettiin Ruotsille.Näin kielivähemmistö valloitti ensin tukikohdan itselleen (Suomen uuteen lainsäädäntöön vedoten) ja sitten varmisti/luovutti sen naapurimaalle. Näin ylestä olikin tullut oikea ruotsalainen public service. Onhan kieli ja ideologia nyt kuin herran kukkarossa Suomessa ja YLEssä. Simsalabim!
Ylestä onkin kehittynyt Ruotsille hyvä , tehokas ja oleellinen sotilastukikohta Suomen valloitukseseen. Oma kanava...kuka olisi moista uskonut ! Kaikkihan tietävät median merkityksen. Moneskos valtiomahti se onkaan!

Kun ahneus ja nälkä kasvaa sitä mukaa kun saa lisää, niin tottakai ruotsinkielinen vähemmistö siirtyy (strategisesti oiva siirto) norkoilemaan ja varastamaan suomen kielisiä kanavia, koska juuri niiden köyhdyttäminen ja sulauttaminen ruotsalaisiin on A ja Å.. Onhan sota.
Suomea ja suomalaisia valloitetaan ja poliitikkomme ovat mukana valloittamassa . Naapurimaalle.

Ei tällaiset päätökset synny spontaanisti ja yhtäkkiä.
Ne on suunniteltu jo hyvissä ajoin joissakin piireissä. Mitä ovat nämä piirit?
Yksi asia on varmaa: Ruotsi on mukana suunnittelussa.

Tämä YLEn siirtyminen enenevästi ruotsalaisten käsiin on mielenkiintoinen monella tavalla. Public service on on yleensä nimenomaan kansan palvelua. Jos public service joutuu naapurikansan haltuun, se kertoo mikä kansa on vallan kahvassa.
Suomen viiden prosentin kielivähemmistö käyttää häikäilemättömästi hyväkseen naapurimaata pysyäkseen vallassa Suomessa. Naapurimaa on mielellään mukana tässä yhteistyössä. Kasvaahan sen valta ja vaikutuspiiri. Ruotsi osaa geopoliittisen ajattelun. Se tietää täsmälleen mitä se tekee. Suomessa.

Suomalainen sivistyneistö? Missä se piileskelee?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu