Suuri kiitos YLE!

Kiitos suomenruotsalaisuus ja suomenruotsalaiset!
Esitän kauneimmat kiitokseni sen johdosta, mitä olette saaneet aikaan.

Nyt voin keskittyä kevein mielin siihen, mikä minulta
on jäänyt hoitamatta jo kauan aikaa.

Olette onnistunut, minun kohdallani, 100%:sesti
tehtävässänne!

Minulla on nyt mahdollisuus harrastaa ja
opiskella kieliä aivan vapaasti.
Ilman mitään esteitä ja aivan teidän ansiostanne.

En voisi iloita mistään niin paljoa, kuin
tekemästänne työstä aikani suhteen.











Voin alkaa opiskella ilman paineita venäjänkieltä.

Voin jatkaa kesken jäänyttä englanninkielen opiskelua.

Voin yleensä keskittyä paremmin viettämään LAATUAIKAA, kun ei tarvitse katsoa TV:tä.

Rahaakin säästyy, kun sanon TV-lupani irti.

Olen todella kiitollinen, että te teitte sen.

Minun ei tarvitse maksaa enää Ruotsille, eikä ruotsinkielisille mitään.
En ole heille mitään valkaa.

Minulla ei ole heille, eikä teille (YLE ja RKP)
mitään annettavaa.

Minä en ole milläänlailla velvollinen elättämään
parasiitteja maassa, jossa ei kunnioiteta
suomalaiuutta.

Minä en kumarru, enkä pokkaa ruotsalaisuudelle, enkä Ruotsille.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

katkeruutta?

Äänestä
  • Voinhan minä SUOMENTAA sen sinulle.

    Alkupuoli on VITTUILUA!

    Loppupuoli on TOTTA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos RKP! kirjoitti:

Kiitos suomenruotsalaisuus ja suomenruotsalaiset!
Esitän kauneimmat kiitokseni sen johdosta, mitä olette saaneet aikaan.

Nyt voin keskittyä kevein mielin siihen, mikä minulta
on jäänyt hoitamatta jo kauan aikaa.

Olette onnistunut, minun kohdallani, 100%:sesti
tehtävässänne!

Minulla on nyt mahdollisuus harrastaa ja
opiskella kieliä aivan vapaasti.
Ilman mitään esteitä ja aivan teidän ansiostanne.

En voisi iloita mistään niin paljoa, kuin
tekemästänne työstä aikani suhteen.











Voin alkaa opiskella ilman paineita venäjänkieltä.

Voin jatkaa kesken jäänyttä englanninkielen opiskelua.

Voin yleensä keskittyä paremmin viettämään LAATUAIKAA, kun ei tarvitse katsoa TV:tä.

Rahaakin säästyy, kun sanon TV-lupani irti.

Olen todella kiitollinen, että te teitte sen.

Minun ei tarvitse maksaa enää Ruotsille, eikä ruotsinkielisille mitään.
En ole heille mitään valkaa.

Minulla ei ole heille, eikä teille (YLE ja RKP)
mitään annettavaa.

Minä en ole milläänlailla velvollinen elättämään
parasiitteja maassa, jossa ei kunnioiteta
suomalaiuutta.

Minä en kumarru, enkä pokkaa ruotsalaisuudelle, enkä Ruotsille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu