Jos saisit uudelleen

Jos saisit uudelleen valita mitä olisit tehnyt rahoilla jotka hävisit verkostomarkkinointiin?
4480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olishan se pitänyt tajuta ettei tavara noilla hinnoilla mene kaupaksi.

Äänestä
  • Millä yleistyksellä? Ei mitään vaikeuksia.

    Toisaalta ne köyhät jotka tienaavat yli 4000 kuukaudessa pitävät tuotteita kalliina. Muut pitävät kokonaistaloudellisesti kannattavina. On vain kyse siitä että nuo hyvätuloiset rakastavat rahaa enemmän kuin omaa terveyttään.

    Äänestä

ja tienaisin vieläkin enemmän kuin aloittaessani. Nyt osaisin paremmin.

Miksi aina kyselette hävinneistä rahoista? Saatua rahaa sieltä tulee.

Äänestä

Minua harmittaa pari asiaa:
Se, etten lähtenyt yhtiööni jo vuotta aiemmin ja se, etten lähtenyt yhtiööni jo puolta vuotta aiemmin.
Nyt sillä ei enää, yli 10 v. päästä ole merkitystä, mutta sen ensimmäisen vuoden aikana olisin voinut hyödyntää ns. ensimmäisen aallon, eli uutuudenviehätyksen.
Nyt meidät tuntevat kaikki, joten homma on helppoa kuin heinänteko: Samoja asioita joka päivä ja kotona toimien.
Välillä piipahdetaan ulkomailla palkintomatkoilla tai itse makselleen.
Miljonääriksi tullaan ja mitään ei mahda.

Vain Paskahousut häviävät rahaa verkostomarkkinoinnissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Valita kirjoitti:

Jos saisit uudelleen valita mitä olisit tehnyt rahoilla jotka hävisit verkostomarkkinointiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu