Kova kuri YLE:ssä

Seurasin tarkkaan YLE:n aamulähetyksiä, mitä niissä kerrotaan hallintoneuvoston päätöksistä. Kovin pehmeästi ylen väki teki kysymyksiään.

SYYKIN ON HYVIN SELVÄ:

Kun oli aikanaan lounastunnilla ylen ruokalassa, puhuttiin usein ylen taloudellisista vaikeuksista. Minäkin tulin ihmettelleeksi ääneen, että miksi ruotsinkielinen urheilutoimitus lähettää ulkomaiden kilpailupaikalle omat tekniset ihmisensä eikö sitä työtä voisi tehdä suomenkieliset teknikot tai yhteinen tekninen ryhmä.

Asiasta keskusteltiin henkevästi ja asia unohtui minulta takaisin työhön palattuani. Parin päivän päästä päällikkö kutsui minut luokseen, ja kysyi suoraan, mitä toissapäivänä oli puhuttu ruokatunnilla. Kerroin rehellisesti, mitä aiheesta oli keskusteltu. Päällikkö sanoi, että "meidän tehtävämme ei ole suunnitella säästöjä ruotsinkieliselle puolelle".

Yksitoista kuukautta tuon keskustelun jälkeen minulle ojennettiin lopputili, jonka perusteena oli "tuotannolliset syyt".
141286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olet selvästi svekomafian uhri.

Et valitettavasti ainoa.

Äänestä

potkujen syykin saattaa olla sama?

Äänestä

Mite helkutin järkeä on lähettää ruotsinkielisiä toimittajia ympäri maailmaa reportoimaan samoista asioista, samoista urheilutapahtumista kuin YLE:n suomenkieliset toimittajat. FST:n uutisissa voidaan aivan hyvin ajaa suomenkielistä materiaalia rutosinkielisellä tekstityksellä.

Samoin FST:n studio-ohjelmat voisivat aivan hyvin käyttää yhteisiä lavasteita ynnä muuta tekniikkaa kuin suomenkielinen YLE.

Kyllähän tässä kaikessa taustalla kummittelee ajatus, että suomenruotsalaiset ovat edelleenkin tämän maan yläluokkaa, jonka edessä suomenkielisen rahvaan tulee palvella ja piikoa syvään kumartaen.

Äänestä
  • Tuollaisia yksikielisiä toimittajia ei kannattaisi lainkaan ottaa remmiin. Jos ulkomaille lähtetään porukkaa niin niiden tulisi pystyä raportoimaan sekä suomeksi että ruotsiksi. Tämän lisäksi pitäisivät hallita englantia sekä kyseisen maan kielen missä ovatkin. Kaikki muu on rahantuhlausta.

    Äänestä

Kirjoita nettiin YLEn touhuiluista. Saataisiin tietää taas lisää RKP:n kieroilusta.

Äänestä

Huomannut, että Ylessä, käsiteltäessä RKP:n piiriin kuuluvia asioita, on aina käytetty silkkihansikkaita.

Kyllä tämä rkp-pelottelun ilmapiiri tulee läpi medioista. Kun vertaa suomen- ja ruotsinkielisiä radiokanavia, huomaa että kielipolitiikka on Svenska Ylessä pinnassa lähes viikoittain ellei peräti päivittäin Suomenkielisellä puolella mistään kielikysymyksiin viittaavista asiasta EI SAA puhua.

Elämme mafiavaltiossa.

Äänestä
  • Mikä oli tuon esimiehen nimi ja asema organisatiossa.
    Asia sietää julkisuutta. Ei ole hyväksi että tuollaiset voivat puuhailla sammutetuin lyhdyin

    Äänestä

  • äänin. Viimeksi sulki Suomi24-palsta ja samalla hävisi keskusteluhistoria, eikä googlestakaan löydy paljon mitään.

    Äänestä

  • Kuin hevosmiesten tietotoimistosta ikään. Koska olen yhtiössä (edelleen) töissä, taidanpa sanoa sanani minäkin.

    En usko, että järjestelmän arvostelusta saa potkut. Tosin YLEssä on (ollut) edelleen paljon korjaamisen varaa.

    Yhtiön organisaatiohan on perustunut vanhaan tsaarinaikaiseen virastoon,kuten kaikki valtion hallinnoimat systeemit,esimerkkinä myös VR, Posti-Tele jne.. Ei ole enää,asemamiehiä, junanlähettäjiä,ratavahteja, posteja eikä lennättimiä.

    Takavuosina Ylessäkin jokaisella tehtävällä oli oma ammatti-ihminen, joka ei muiden töihin koskenut.(Ay-politiikallakin oma osansa.)


    Esimerkiksi uutisjuttua televisioon teki parhaimmillaan 4 hengen ryhmä (toimittaja,kuvaaja,äänittäjä ja kameramies).
    Nyt tiukimmillaan yksi kuvaava/editoiva toimittaja, yleensä kuitenkin toimittaja ja kuvaaja. Samasta tavarasta tehdään aluetoiminnassa yleensä myös radioversio.
    Radiojuttua koosti erillinen äänitarkkailija, toimittaja ei edes saanut koskea äänipöydän hanikoihin. Nykyään ajankohtais- ja uutisjutut tehdään tietokoneella. Henkilöstö - ja talousasioita on siirretty esimiestasolle, ei enää sihteereitä.
    Tottakai monimutkaisemmissa tuotannoissa edelleenkin tarvitaan suuri joukko ihmisiä, kuten muillakin aloilla.

    Siis, summasummarum. Rakennemuutos on syönyt työpaikkoja varmaan enemmän kuin edellämainitut kielipoliittiset jutut.
    Tosin itsekin olen joskus takavuosina ihmetellyt, miksi radiolla, TV1:lla ja TV:2:lla piti olla omat urheilutoimituksensa.( Niin, ja ne ruottalaiset siihen päälle...)
    Kielikysymyksiin liittyvää kieltoa en ole eläissäni kuullut, en myöskään mitään muita kieltoja. Edellytys tietenkin on, että jutuissa pysytään lakien ja asetusten sisällä. Lisäksi täytyy olla journalistiset perusteet sille,
    miksi juttu yleensä tehdään.
    Yleähän ei voi edes ilmoitustuloilla kiristää, kuten esim. maakuntalehtiä (ja varmaan muitakin medioita).

    Äänestä

Ylen tapa hoitaa kielikysymys ei ole uutta. Joku nuori radiotoimittajahan kirjoitti täysin samasta aiheesta keväällä iltapäivälehdessä.

Äänestä
  • Siellähän ura loppui ja loppuu, jos vahingossa sanoo totuuden, jonka kaikki jo muutenkin tietävät.

    Äänestä

  • Kaikki 1vs1 kirjoitti:

    Siellähän ura loppui ja loppuu, jos vahingossa sanoo totuuden, jonka kaikki jo muutenkin tietävät.

    vähän niin kuin entisessä DDR:ssä, kaikki tietävät ettei systeemi toimi mutta sitä ei saa sanoa

    Äänestä

Mutta sama kaiku on askelten myös muissa valtion ja kaksikielisten kuntien touhuissa.
Myös yksityisissä firmoissa, joissa ns. ruotsinkieliset ovat johtavissa Asem issa.
Juuri swe on se jarru joka estää kunnon työntekoa Suomessa.
Eräs sukulaiseni oli jo 1980-luvulla, Sakari Kiurun ollessa pääjohtaja, Ylessä töissä opiskeluaikanaan. Sakari Kiuru oli juonkinsortin herrasmies, joka antoi arvoa työntekijöillekin. Mutta silloinkiin "vahva ruotsalaisuus" pilkisti sdp:n ja muiden puolueiden "ruotsinkielisten" avulla. Potkuja tuli jos heräsi epäilys "vahvan ruotsalaisuuden vastustamisesta. Siitä se ylen alamäki alkoi ja ruotsalaisuuden ja "ruotsinkielisten" nousu.
Parisen vuotta sitten keskustelin erään Ylen luottamusmiehen kanssa ja hän ennusti nykyisen tilanteen Ylessä ja minä muualla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex-yleläinen kirjoitti:

Seurasin tarkkaan YLE:n aamulähetyksiä, mitä niissä kerrotaan hallintoneuvoston päätöksistä. Kovin pehmeästi ylen väki teki kysymyksiään.

SYYKIN ON HYVIN SELVÄ:

Kun oli aikanaan lounastunnilla ylen ruokalassa, puhuttiin usein ylen taloudellisista vaikeuksista. Minäkin tulin ihmettelleeksi ääneen, että miksi ruotsinkielinen urheilutoimitus lähettää ulkomaiden kilpailupaikalle omat tekniset ihmisensä eikö sitä työtä voisi tehdä suomenkieliset teknikot tai yhteinen tekninen ryhmä.

Asiasta keskusteltiin henkevästi ja asia unohtui minulta takaisin työhön palattuani. Parin päivän päästä päällikkö kutsui minut luokseen, ja kysyi suoraan, mitä toissapäivänä oli puhuttu ruokatunnilla. Kerroin rehellisesti, mitä aiheesta oli keskusteltu. Päällikkö sanoi, että "meidän tehtävämme ei ole suunnitella säästöjä ruotsinkieliselle puolelle".

Yksitoista kuukautta tuon keskustelun jälkeen minulle ojennettiin lopputili, jonka perusteena oli "tuotannolliset syyt".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu