Extran lopetus

jos katsotaan mitä tilalle tulee.Jo näkyvä kanava toiseen kertaan ja vuoden kuluttua SVT1.Hyvä sekä monipuolinen nuortenohjelma korvataan toisella ruotsinkielisellä kanavalla.Lupamaksuja ei tällä touhulla ainakaan lisätä.
8620
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Hyppään kanavan aina yli, kun siellä ei oo muuta hyvää kuin Nuppu.

Tilalle tosin tulee DORKA tv1 poltetulla tekstillä, täysin järjetön juttu!!! YLE voisi myöntää vihdoinkin, että se digi tekstitys on susi systeemi. Ideana hyvä, mutta tekniikka ei edelleenkään toimi.

Tuleekoha tv2 sitten sen teeman tilalle myhemmin???

Äänestä
  • kiinteillä teksteillä. Sen sijaan FST5 säilyy muuttumattomana, ja sen lisäksi Yle aikoo panostaa ruotsinkielisiin lisäkanaviin, alustavassa hahmotelmassa on mm. FST3 ja FST4 kanavat jotka aloittanee parin vuoden päästä.

    Äänestä

  • Digitv ei ollut ylen keksintö...ja vanhat virret hanuriin

    Äänestä

Eikö suomalaisten tehtävänä ole ennenkin maksaa pienen eliitin hurvittelu, ei ole maamme muuttunut sitten Kustaa Vaasan päivien. Det är jättekiva det.

Äänestä

vei mokoma mun uutis kanavan! En ole nähnyt sillä kun elukoita,testikuvaa jossa kysytään miksi olisin hyvä katsoja sille kanavalle. En edes tiedä kuinka kauan se on ollut toiminnassa, mutta se oli täysin turha. siinä yle tekee hyvin kun tuollaisen P:n heivaa mäkeen. Jipii:D

Äänestä

koskaan tullut mitään ohjelmaa ja kukaan ei sitä katsonut. Yhtä hyvin se oltais voitu lopettaa ilmoittamatta asiasta kenellekään ja kukaan ei olisi huomannut mitään.

Äänestä

Extran tilalle tulee kopio YLE1 kanavasta normaalilla tekstityksellä.

Ei voi olla nauramatta.

Miksi ihmeessä YLE ei voi tekstittää normaalisti. Ainoa syy DVB-tekstityksen käyttöön on mahdollisuus valita ruotsinkieliset tekstit.

Senhän voi tehdä TEKSTI-TV:stä! Ja paljonko YLE1:llä on viikossa sekä ruotsiksi/suomeksi tekstitettyä ohjelmaa?

Äänestä
  • DVB-tekstitys kannattaa heivata mäkeen ainakin suomalaisista tekstityksistä suomalaisilla kanavilla.

    DVB:tä voi käyttää vaikkapa ruotsinkielisiin teksteihin poltetun suomitekstin päällä. Ja sitten vaikka suomalaista DVB:tä FST:llä.

    Eli pääosin poltettua ja vain valinnaistapauksissa DVB:nä. Näin ongelmat koskettavat vain muutamaa prosenttia kansasta eikä yli 95%.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huono päätös, kirjoitti:

jos katsotaan mitä tilalle tulee.Jo näkyvä kanava toiseen kertaan ja vuoden kuluttua SVT1.Hyvä sekä monipuolinen nuortenohjelma korvataan toisella ruotsinkielisellä kanavalla.Lupamaksuja ei tällä touhulla ainakaan lisätä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu