Puhallus YLE:ssä?

Jan-Erik Wiik oli suu auki hämmästyksestä eilen Obs:ohjelmassa, koska hänkään ei ruotsinkielisenä tiennyt, että valtiolta tulee extrarahoitus Sveriges TV-Europan maksamiseen. Sveriges TV-Euroopan kustannuksista on ollut hirveä poru RKP:n taholta ja nyt ruotsinkielissen kuulevat Sasilta ohimenne, että "valtiohan sen maksaa". Wiik oli suorastaan hämmästynyt.

Mikä oikeastaan on tekeillä YLE:ssä? Mitä lehmäkauppoja Ruotsin valtion kanssa tehdään?

Radio X3M näyttää ollen vain jonkinlainen esirippu, jonka takana todelliset paukkupäätökset tehdään Ja taas suomenkielinen maksaa.
2151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

uutiskanavan ja muuttivat sen turhanpäiväisen hömpän kanavaksi ja sitten vielä täysin älyvapaa saman kanavan lähettäminen kahdella kanavalla ennen ruotsalaiseksi muuttamista
Todennäköisesti Extraa ja Yle24:sta pyöritettiin pienemmällä rahalla kuin mitä kuluu SVT:n lähettämiseen.

Uutisten tilalle pakkoruotsia ettei suomalaiset orjat tietäisi maailmanmenosta liiaksi.

Äänestä

Kaapelista. STV Europa on täysin turha, ainakin rannikolla ja toivon mukaan myös "valistuneissa " kaapeliyhtiöissä näkyvät ruotsin tv:n ohjelmat, siellä ei elokuvia katkota mainoksilla(siis TV1 ja TV 2) eikä dubata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


outoa peliä kirjoitti:

Jan-Erik Wiik oli suu auki hämmästyksestä eilen Obs:ohjelmassa, koska hänkään ei ruotsinkielisenä tiennyt, että valtiolta tulee extrarahoitus Sveriges TV-Europan maksamiseen. Sveriges TV-Euroopan kustannuksista on ollut hirveä poru RKP:n taholta ja nyt ruotsinkielissen kuulevat Sasilta ohimenne, että "valtiohan sen maksaa". Wiik oli suorastaan hämmästynyt.

Mikä oikeastaan on tekeillä YLE:ssä? Mitä lehmäkauppoja Ruotsin valtion kanssa tehdään?

Radio X3M näyttää ollen vain jonkinlainen esirippu, jonka takana todelliset paukkupäätökset tehdään Ja taas suomenkielinen maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu