FAKTAT:
USA 1962 western
o: john ford
n: john wayne, james stewart, lee marvin,
vera miles, edmond o´brien, lee van cleef
ensimmäinen waynen ja stewartin yhteinen (ja viimeinen??) projekti. viimeinen fordin mestariteokseksi noussut elokuva. (kuvattiin kokonaan lavasteissa). esittämisvuonnaan menestyi kohtalaisesti, ellei peräti kehnosti, mutta 70-luvulla löysi katsojansa ja nousi maineeseen.
SPEKULOINNIT:
kieltämättä on tarinana kiehtova, mutta monet "pienet" ylilyönnit särähtävät edelleenkin.
stewartin kimakka nasaali ja ylinäytteleminen häiritsee, samoin kuin seriffin turhan typerä rooliminä. marvin ei edes yrittänyt totuuteen pyrkivää tunnetta suorituksessaan, eikä edes miles ollut uskottava kahden miehen välissä. (aina niin kettumainen van cleef oli hyvä)!
ja asia, jota en pysty tarkemmin kommentoimaan johtuen aseiden tuntemattomuudestani on se,
että jos mies ammutaan pumppuhaulikolla (??),
mutta kaikki luulevat sen tapahtuneen pistoolilla (?), niin eikö eroa huomaa?
eikö myöskään luodin tulo sivusta aiheuta ampumahaavan kylkeen, kun taas suoraan edestä ammuttuna se olisi edessä... (pilkun fiilausta)..
kuten sanoin, tarinana mielenkiintoinen silti.
"sivistys" puskee rautatien tulon jälkimainingeissa shinboneen 1900-luvun alussa.
tuo mukanaan edistystä (koulu), mutta myös vaikeuksia hyvän ja pahan erottamiseen (politiikka).
ja kaikkialla on niin kuivaa, että vain kaktukset jaksavat ja kykenevät kukkimaan...
USA 1962 western
o: john ford
n: john wayne, james stewart, lee marvin,
vera miles, edmond o´brien, lee van cleef
ensimmäinen waynen ja stewartin yhteinen (ja viimeinen??) projekti. viimeinen fordin mestariteokseksi noussut elokuva. (kuvattiin kokonaan lavasteissa). esittämisvuonnaan menestyi kohtalaisesti, ellei peräti kehnosti, mutta 70-luvulla löysi katsojansa ja nousi maineeseen.
SPEKULOINNIT:
kieltämättä on tarinana kiehtova, mutta monet "pienet" ylilyönnit särähtävät edelleenkin.
stewartin kimakka nasaali ja ylinäytteleminen häiritsee, samoin kuin seriffin turhan typerä rooliminä. marvin ei edes yrittänyt totuuteen pyrkivää tunnetta suorituksessaan, eikä edes miles ollut uskottava kahden miehen välissä. (aina niin kettumainen van cleef oli hyvä)!
ja asia, jota en pysty tarkemmin kommentoimaan johtuen aseiden tuntemattomuudestani on se,
että jos mies ammutaan pumppuhaulikolla (??),
mutta kaikki luulevat sen tapahtuneen pistoolilla (?), niin eikö eroa huomaa?
eikö myöskään luodin tulo sivusta aiheuta ampumahaavan kylkeen, kun taas suoraan edestä ammuttuna se olisi edessä... (pilkun fiilausta)..
kuten sanoin, tarinana mielenkiintoinen silti.
"sivistys" puskee rautatien tulon jälkimainingeissa shinboneen 1900-luvun alussa.
tuo mukanaan edistystä (koulu), mutta myös vaikeuksia hyvän ja pahan erottamiseen (politiikka).
ja kaikkialla on niin kuivaa, että vain kaktukset jaksavat ja kykenevät kukkimaan...
Vastaukset 25
Vanhimmat
Taas yksi suosikki elokuvani! Vaikka John Waynen paidan väri vaihtuukin kohtauksessa missä hän tulee juovuksissa tilalleen, ja alkaa riehua siellä...
Mutta asiaan - pumppuhaulikoita ei ollut olemassa elokuvan esittämänä aikana, eikä Ford varmastikaan olisi tehnyt noin karkeaa virhettä. Siitä on jo jonkin aikaa, kun olen tämän särmikkään tarinan viimeksi katsonut, mutta muistaaksei po. kohtaus menee niin, että Waynelle heitetään Winchester-merkkinen kivääri (tai luodikko) joka viritetään liipasinkaaren takana olevaa kahvaa painamalla. nopeasti tehnynä, se näyttää vähän samalta kuin pumppuhaulikon pumppaaminen.
Mutta silti kyseessä on ah niin hyvä western...
Kun puhutaan Fordin kokonaan lavasteissa kuvaamista filmeistä, niin niistä viimeinen mestariteos on myös hänen viimeinen ohjauksensa Seitsemän naista/Seven Women (1966). Se on sikälikin poikkeava teos Fordin tuotannossa, että filmissä on pelkästään sankarittaria, ei yhtään sankaria.
Tunga Khanin vallankumousjoukkojen pyyhkiessä 1930-luvulla Kiinan ja Mongolian rajaseutuja, eristetylle amerikkalaiselle lähetysasemalle saapuu avuksi rohkea naislääkäri. Kyseisen tohtorin maalliset ajatukset suistavat kirkkoa edustavan johtajattaren kuria edellyttävät menetelmät raiteiltaan, mutta hänen täytyy sietää lääkäriä alueella riehuvan koleran takia.
Vaikka John Fordin viimeisen elokuvan näyttämönä on pelkästään sisästudioon lavastettu lähetysasema, filmi etenee notkeasti ja tyylikkäästi tiukentaen jatkuvasti jännitteitään. Vain mykkäfilmien parissa koulutuksensa hankkineet mestarit kykenivät loihtimaan näin huikeita kulissikohtauksia.
Seitsemän naista on yksi Fordin kauneimpia elokuvia, mutta parhaimmillaan tietysti laajakankaalla. Onneksi olen kyennyt saalistamaan siitä letterbox-version, joka videotykillä heijastettuna näyttää miltei yhtä hyvältä. Tämä on yksi niistä elokuvista, joita katselen vähintään kerran vuodessa.
olet varmasti oikeassa kiväärin suhteen.
laitoinkin pumppuhaulikon perään kysymysmerkkejä.
on minulle tuntematon elokuva..
kuullosti sen verran mukavalta,
että taas lähtee toivomuksia ylelle :)
Tjaa..en voi ihan yhtyä tällä kertaa muin näkemyksiin, minusta Marvin roolissaan hyvä, samoin kuin kaikki muutkin, esim:Fordin vakiokalustoon kuuluva Andy Devine onnettomana, tunarina sheriffinä aivan loistava!
Myöskin Waynen Tom Doniphon yksi valkokankaan uljaimpia ilmestyksiä, ja juuri nuo Libertyn apurit; Lee Van Cleef ja Strother Martin.
Kuukuisa kohtaus ruokaravintelissa, missä humaani Stewart yrittää estää Doniphonin ja Valancen lopullisen koitoksen( ratkaisijahan asiaan on kyllä Pompey, eli Woody Strode sopivasti väijyssä).
Tuon kohtauksen tunnelma on niin intensiivinen, uhkaa täynnä, että oksat pois, alkaen jo Stewartin kampituksesta, ja tietenkin Tomille menevä pihvi tarjottimella.
Nilkkimäisen apurin(Strother Martin) nostoyritys "I picked up Liberty" saa todella näyttävän ja nolon lopun, Waynen potkaistua tätä vasten kellotaulua.
Samoin lopun Waynen talonsa poltto ja kohtaus saluunassa, kun Tom menettänyt(jota kyllä mielestäni suoraan tarjosi Stewartille/Ransom Stoddartille) Hallien(Vera Miles) Stoddartille, on niin täynnä katkeruutta ja pettymystä, jonka nähtävästi vain mies ymmärtää..
Upea, viiden tähden western!
PS:kyllä Wayne/Stewart ovat yhdessä myös Waynen upeassa, mielestäni 70-luvun parhaassa westernissä Revolverimies(The Shootist,1976), tuo Don Siegelin loistoleffa on Waynen upea joutsenlaulu, joka näyttää säälimättä ihmisten perimmäisen raadollisuuden, kun kaikki yrittävät hyötyä kuolevasta legendasta.Laitappas filkan nimi korvan taakse ,mui!
PS 2;Juu, kyllä se oli Winchester-m.74 luodikko,pumppuhaulikot tulivat vasta 1900-luvulla.
totta puhelet, mies ottaa asiat eritavalla
kuin nainen... ;))
parhain saluuna/"ravintelikohtaus" mielestäni
on ehdottomasti rio bravossa.
dean martinille heitetään kolikko sylkykuppiin, josta hänen viinanhimoissaan tulisi se poimia..
iskee naiseenkin, hih :)
minulla itsellänikin näyttää olevan revolverimies, näin hyvin tiedän aarteeni ;))
taidan katsastaa sen lähiaikana, kiitos
muistuttamisesta :)
On, ehdottomasti upea kohtaus, yhtä upea samassa Rio Bravossa kun John T.Chance(Wayne) iskee pullon Duden (Dino) eteen kyllästyneenä tämän tunarointiin, Dino päättää alkaa ryypätä, mutta tien toiselta puolelta kuuluva Nathan Burdetten "sponsoiroima" musiikkiesitys "Kurkunleikkaajien laulu"(jota meksikolaiset kuulemma soittivat Alamossa yötä päivää linnakkeen puolustajille), saa Dinon toisiin aatoksiin.
Hän kaataa viskilasillisen takaisin pulloon;"Katso, en läikäyttänyt pisaraakaan".
Ko.kohtaus kuulemma alkoholisteille erittäin tunnepitoista katsottavaa.
Molemmissa Rio Bravo-muunnelmissa(tavallanhan Rio Lobokin kolmas)niin Rio Bravossa kuin El Doradossa, sama, naisen takia pulloon tarttunut, entinen rautainen ammattilainen, kuka sitten ryhdistyy vakavan paikan edessä..tyypillistä Hawksia.
Ja molemmissa näemme aivan loistavat, mielestäni komeasti jonkun Oscarin arvoiset näyttelijätyöt;"Bravossa" Dean Martin ja El Doradossa Robert Mitchum, joka tekee yhden uransa parhaista rooleista.
El Doradon kohtaus missä täysin deekiksellä riutuva Mitchum käy hakemassa "iltapullonsa", ja konnajoukko suorastaan nauraa hänet pihalle,(Mitchum tajuaa tämän nauruskelun ensimmäisen kerran, Wayne,James Caanin ja Arthur Hunnicuttin juotettua hänelle väkisin kaikkia mahdollisia myrkkyjä sisältäneen "selviämisjuoman"), Mitchum lyyhistyy sheriffin toimiston lattialle, itkevänä, surkeana,"Cole,(Wayne)ne nauroivat minulle..johon Cole;"Ne ovat nauraneet sinulle jo pari kuukautta, et ole ollut kyllin selvä tajutaksesi sitä"..
Loistoleffoja, elämää suurempia..
silti asian ohi, tulee mieleeni dean martinin
tv:sta joskus (?) tullut konsertti,
jossa kuulemma lauloi sitä paremmin, mitä
enemmän juopui ;)
lopulta kännipäissään putosi tuolilta, mutta jatkoi laulamistaan ja yleisö taputti seisaaltaan.
suuri näyttelijä sai anteeksi asian,
jota ei edes ymmärtänyt anteeksi pyytää.
tämä siis kaikella kunnioituksella! :))
Dino oli dino..
Toinen hauska juttu kun Dinon hyvän ystävän John Waynen oli määrä olla Dean Martin-show;ssa guest starina.
Wayne oli päässyt lihomaan, ja jotakin tuolloin 60-luvulla filmattavaa leffaa varten piti painoa saada alas ja vyötäröä pienemmäksi.Hollywoodissa hoidettiin tuohon aikaan ko.asia ns.laihdutuspillereillä, joita oli monen väristä, ja pillerit piti napsia vielä tietyssä järjestyksessä päivittäin, muuten ne sekoittivat päänupin.
No, Wayne oli tietenkin juuri sinä päivänä syönyt ko.pillerit väärässä järjestyksessä ja oli aivan tokkurassa pukuhuoneessa Dinon marssiessa sisään, Wayne selitti tilanteen ja tuumasi; Ei helvetti, en minä voi mennä yleisön eteen tässä kunnossa, luulevat minun ratkenneen ryyppäämään!
Johon Dean;Hui hai, minä olen ollut joka kerta parin promillen pöhnässä, ja kukaan ei ole valitellut..
moiselle tapaukselle ja osaa hyvin kuvitella
kaksi kookasta, komeaa miestä sopertamassa toinen toiselleen :))
aiheesta voisi jatkaa vaikka kuinka,
mutta taidetaan saada haukut jo nytkin... ;))
törmäsin asiaan, johon en osaa hakea vastausta.
jenkeissä tehtiin 1900 suuri junaryöstö
union pacific-linjalla ja siitä tapauksesta tehtiin klassinen porterin elokuva 1903...
osaatko valaista asiaa..., kiitos :))
Huomaan kyllä ettet tiedä elokuvataiteen historiasta juuri paljon mitään.
Suuri junaryöstö/The Great Train Robbery (1903) on yksi ensimmäisistä amerikkalaisista näytelmäfilmeistä. Katsoin sen äsken varmuuden vuoksi ja mittasin pituuden: 7 minuuttia 40 sekuntia.
Juoni on yksinkertainen: aseistetut rosvot ryöstävät postijunan, joukko miehiä kerääntyy yhteen, lähtee ajamaan konnia takaa ja lopulta tavoittaa heidät. Teos on kuuluisa ensimmäisestä lähikuvastaan, jonka ohjaaja Edwin S. Porter räväyttää katsojan silmille aivan filmin lopussa. Siinä cowboy laukaisee pistoolinsa suoraan kohti kameraa. Voi vain kuvitella millaisen vaikutuksen kohtaus herätti yleisössä joskus 1900-luvun alussa. Suosittelen sinua myös tutustumaan ranskalaisen Georges Meliesin fantasiafilmeihin samalta aikakaudelta. Näitä elokuvia et kuitenkaan koskaan näe televisiosta vaan sinun täytyy hiukan harjoittaa omakohtaistakin aktiviteettia harrastuksessasi.
Suuri junaryöstö on niitä perusklassikkoja, joita pyöritän mm. elokuvakurssilaisille heti ensimmäisellä oppitunnilla.
en tiennytkään, että minun pitää tuntea tai tietää jotakin elokuvataiteen historiasta
saadakseni kirjoittaa tänne.
kiitos kun mainitsit siitä. häpeäkseni totean
olevani ehkä niitä ainoita, jotka eivät ole edes
elokuvakurssia käyneet, edes niitä ensimmäisiä tunteja ja silti uskaltavat pitää ja jopa puhua/kirjoittaa elokuvista.
ja asiaan.
mytologiaa oli ehkä käsitelty eritavalla ennen
ko. elokuvaa.
mainitsemasi ase, joka sojottaa kohti kameraa/katsojaa on varmasti ollut hyvin tavatonta ja pelottavaa.
toisaalta en voi paljoakaan tietää näistä asioista. (voin vain arvailla).
mitäköhän bazin sanoikaan? jotakin sellaista varmaankin, että vihdoin kirjallisuus/kuva saattoi saada ansaitsemansa ulottuvuuden/tajunnan.
koska elokuvat eivät ole minulle se mainitsemasi
harrastus, vaan rakas ajanviete, niin mitäpä
hyötyisin siitä, että osaisin laittaa kauniita sanoja toisien kauniiden sanojen perään?
siksi juuri en kysynyt vastausta sinulta,
vaan jenkkilänkkäriltä, joka osaa kertoa asiat
niin, että me maallikotkin ymmärrämme sen. (kuitenkaan hänen elokuvatietämystään ei kukaan voi kyseenalaistaa)!
(olipa hyvä etten ottanut puheeksi buñuelin
kulta-aikaa, jota "kerhoja" käymättömänä myöskään en ole nähnyt). sitäpaitsi andalus/cialainen koira olisi saattanut järkyttää minua, joka en elokuvan taiteesta mitään ymmärrä.
ja nyt, jos suot, minun pitää jatkaa näitä olemassaoloni perusteluja muillekin. ;)
et siis ole asiassasi yksin, mikä vahvistakoon egoasi ;))
anteeksi viimeinen lauseeni, joka oli groteski!
en kirjoittaessani sinulle huomannut sitä!
nyt kun luin oman kirjoitukseni, häpeän kahta kauheammin olemassaoloani. naisena.
OK, Tämä "Orson" meidän kaikkien taiteen lajeista sykähdyttävimmän eli elokuvataiteen tiedoistoista ja taidoistoista nähtävästi ylimmän tietotason jo alansa koulitteena oraakkelina oppiinsaa kokeeneena sanoo ns.viimeisen sanasa..me moukkatason filosofit poistumme suosiolla takavasemmalle,,,
Tämä "Suuri Junanryöstö" oli tietääkseni ensimmäinen ns.juonellinen elokuva, eli tehty lukutaidottomille siirtolaisille 1903 unohtakseen ko.leffan ajaksi hirmuvuokransa ja muut elämisen velvoitteet.
Eli elokuvat alkoivat elää, ko.teos on aivan selkeästi kolmeen osaan jakautava teos:rikos,rangaistus,rakkaus.. tuohon maagiseen elokuvan pioneerin 12 minuuttiin kehkeytyy mielestäni koko myöhemmän ihmiskunnan filosofia kaikkine absurdiuksineen;Tavoittelet jotain koskaan pääsemättä siihen, ja vaikka pääsitkin, et ole silti tyytyväinen elämäsi saati sitten onnellinen...
tiesin, että sinuun voi luottaa :)
harvat ovat pappikseen päässeet
ja ne jotka ovat,
puolustavat kyllä tietämyksellään paikkaansa.
jatketaan hyvien elokuvien katsomisella elämäämme
ja tavataan taas elokuvien merkeissä :))
Ollos hyvä..Vaikka luullakseni saankin tulikivenkatkuista kriitikkiä ja arvostelua osakseni kirjoitellassani noin typerän, moukkamaisen, asiaaymmärettömän arvostelun koskien "Suurta Junanryöstöä" v.1903 johdosta..
PS; niin jatketaankin.. ;-))
Tulipa vain mieleeni yksi Tarzan elokuva, minkä näin pikkupoikana. Siinä valkolaisten leiriydyttyä ilalla viidakkoon alkaa katsomaan elokuvaa. Siinä juna menee kiskoilla ja tulee suoraa kohti kameraa tosi läheltä kuvattuna. No nämä afrikkalaiset alkuasukkaan tietysti luulee, että tämä juna ajaa heidän ylitseen tosissaan ja alkaa huutamaan siinä sitten ja he juoksevat pois. Se oli aika hyvin tehty kohtaus minusta (se juna juttu) ja eikös nuo Tarzanit tehty joskus 20-luvulla muistaakseni (siis Weismuller&O'Hara parivaljakon)??
PS. älkee ampuko minua tästä silti vaikka olikin tosi hutera aasinsilta...... pliiiiiiiiiiiss
Sori tämä minun tektsin sekavuus.....
Tarkoitin tietysti, että juna ajaa suoraan kameraa kohti ja tuntuu kuin se ajaisi suoraan päälle..
Valkolaisten leiriydyttyä illalla viidakkoon, he alkavat katsomaan elokuvaa.
hutera aasinsilta,
itseasiassa aivan vallaton kun ottaa
huomioon viimeaikoina saamiani vastauksia. :))
Montakohan promillea "jenkkilänkkärillä" ollut taas tuossa kohtaa?
Jo kellonaika ja kirjoituksen huomattava rönsyily paljastaa aika paljon..
Ei ihme, että ko.nimimerkki tietää niin paljon Dean Martinista(hik)...
ja elokuvaa koskeva asiasi oli?
Pardon me all the hell!
Ja vastauksia=
Ei tullut puhallettua alkometriin, eikä ko.toimituksesta olisi mitään asiaa valaisevaa hyötyä ollutkaan, asteikko loppuu 1,5 promilleen, eli tuollaisiin amatööri-lukemiin ..
Kellonaika ei kesälomalaisen kyseessä ollessa paljasta yhtikäs mitään, ja minun riimittelyni rönsyilevät aina,kirjoittelen sitten selvänä tahi maistissa, asia, josta sain toistuvasti kuulla keskikoulussa (30 vuotta sitten) Suomen maikalta..
Niin tietääkin , koska on ollut hillitön Dino-fani jo kolme vuosikymmentä, digannut miehessä kaikkea;musiikkiaan, elokuviaan,tyyliään, kun muut samanikäiset nuoret diggasivat Hurriganesia ja Abbaa ah, niin ihanalla 70-luvulla, tämä tapaus kuunteli Dean Martinia ja tilaili tämän levyjä mm.Levykeskuksen kautta
(Fleminginkadulla,Helsingissä).Ennen kaikkea sydäntä lähellä Deanin musiikista ns,Reprise-aika, eli aika n.1964-1983, sellaista rentoa,letkeää viihdecountrya esittäjänä Mr.Relax no1 Dean Martin, jonka mm.eräs Elvis Presley nimesi maailman parhaaksi laulajaksi ja suureksi idolikseen!
Hieno elokuvahan Liberty Wallace on. Varsin tyypillinen fordilainen elokuva, jossa päähenkilö on varsin yksioikoinen hahmo, jonka ympärillä olevat ihmiset ovat ne mielenkiintoisimmat. Liberty Wallacessa John Wayne pääsee esittämään parasta osaamistaan tai oikeastaan karismaansa, mitä miehellä riittää uskomattoman paljon. Elokuvan alku ja loppu ovat hienoja, itse tarina siinä keskellä kärsii tosiaankin Stewartin ylinäyttelemisestä ja siitä artikuloinnista, mikä itseänikin hieman ärsytti.