2 Kor 10:
5. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.
Eikä tietenkään saa ajatella muuta kuin raamatullisia asioita.
Jumalahan antaa uskovalle ruoan, vaatteet ja muun elämiseen tarvittavan. Uskova voi siis omistautua 100% jumalalleen uhraamiseen.
Oikea uskova
7
294
Vastaukset 7
- Kadun-nainen
Uskova voi todeta 3 ulottuvuutta, 5 aistia, myös sielullista; mieli, järki, sisäinen tunto, viisaus ja tieto ja olevansa täysin vajaa selittämään olevaista.
Taivaalla on nyt erikoisia hologrammeja jotka välkehtivät vuorottain. ( päivällä) Ne ovat ihmisen hahmoisia. Ei ole hihhulismia. - Ja lisäksi
jotenkin hyötysuhteeltaan epätaloudellista toimintaa. Nimittäin:
Esin Jumala antaa uskovaiselle kaiken mitä tämä jotenkin käsiinsä saa. Sitten uskovainen antaa osan näistä Jumalalta saamistaan varoista takaisin Jumalalle.
Minkä kummantakia Jumala ei suoran pidätä osuuttaan siitä minkä skovaiselle antaa? Olisi vähemmän vaivaa ja turhaa työtä, kun ei tarvitsisi varoja edestakaisin siirrellä. Lisäksi, joku voi pluffatakin Jumalalle kuuluvan osuuden takaisin maksamisessa. Tältäkin vältyttäisiin kun Jumalan osuus pidätettäisiin suoraan ihmiselle hänen antamistaan saatavista.""
Voi käydä kalpaten, niikuin Ananiaan ja Safiran kävi, heidän yrittäessään salata Pyhältä Hengeltä perimmäisiä tarkoituksiaan antaessaan, muka kaiken, vaikka antoivat vain osittain.
Jumala näkee sydämeen, sen perimmäisiin sopukoihin!- kymmennyksistä..
Mohikaani_27 kirjoitti:
""
Voi käydä kalpaten, niikuin Ananiaan ja Safiran kävi, heidän yrittäessään salata Pyhältä Hengeltä perimmäisiä tarkoituksiaan antaessaan, muka kaiken, vaikka antoivat vain osittain.
Jumala näkee sydämeen, sen perimmäisiin sopukoihin!... käsitettävä sanatarkasti, vaiko vertauskuvallisesti ? Moniko helluntailainen lahjoittaa maksamiensa verojen lisäksi 10% bruttotuloistaan srk'lle ?
Tarkkailevatko srk't jäsentensä kuuliaisuutta vertaamalla saatuja kymmennyksiä julkisiin veroluetteloihin ? kymmennyksistä.. kirjoitti:
... käsitettävä sanatarkasti, vaiko vertauskuvallisesti ? Moniko helluntailainen lahjoittaa maksamiensa verojen lisäksi 10% bruttotuloistaan srk'lle ?
Tarkkailevatko srk't jäsentensä kuuliaisuutta vertaamalla saatuja kymmennyksiä julkisiin veroluetteloihin ?Jos seurakunnat eläisivät lain alla tai poliisin omaisesti, olisi valvonta perusteltua.
Raamatun kehotus on, 'antakoon kukin niinkuin hänen sydämensä vaatii'. En ole hellarilainen mutta 10% bruttotuloista ei silti tunnu kohtuuttomalta. Monet antavat sydämen halusta paljon enemmänkin. Jos 'laki' vaatii kymmenykset, se ei vielä ole uhraamista sydämen mukaan, ainoastaan 'velvollisuus'. Uhraaminen alkaa vasta kolehdin antamisen jälkeen.- hellarilta
kymmennyksistä.. kirjoitti:
... käsitettävä sanatarkasti, vaiko vertauskuvallisesti ? Moniko helluntailainen lahjoittaa maksamiensa verojen lisäksi 10% bruttotuloistaan srk'lle ?
Tarkkailevatko srk't jäsentensä kuuliaisuutta vertaamalla saatuja kymmennyksiä julkisiin veroluetteloihin ?Helluntaisrk kuuluva ei maksa kirkollisveroja, se on valtionkirkon (luterilaiset, ortodoksit) "varainhankintaa".
Helluntaisrk annetaan vapaaehtoinen lahja. Pakkoa ei ole antaa senttiäkään... - VT ei ole..
hellarilta kirjoitti:
Helluntaisrk kuuluva ei maksa kirkollisveroja, se on valtionkirkon (luterilaiset, ortodoksit) "varainhankintaa".
Helluntaisrk annetaan vapaaehtoinen lahja. Pakkoa ei ole antaa senttiäkään......(esim. Mooses 3, 27:30-32) voimassa enää nykyaikana vaiko niin että määräykset kymmenyksistä koskevat vain maanviljelijöitä ?
** myy kaikki, mitä sinulla on, ja jakele köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaissa; ja tule ja seuraa minua.
** Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a455918- 56579
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o160563- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä165535Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.229508Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20446Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.67436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht187420