Näin keäsaikaan kun paljon ajellaan kartta toisessa kädessä ja koetetaan löytää teiden liittymäsekasotkussa perille haluaisin muistuttaa sinua lomailija, että jos olet ajellut moottoritiellä liittymän ohi, aja muutama kilometri eteenpäin seuraavaan liittymään ja aja takaisin. Moottoritien kaistojen välillä olevat "yhdystiet" (vai miksi niitä pitäisi kutsua) eivät ole eksyneen kesälomailijan uukkaripaikkoja.
Viikko sitten miltei törmäsin tällaiseen eksyneeseen lomailijaan. Vauhtia 120 km/h ja jarrutusmatkaa ei olisi ollut riittävasti auton pysäyttämiseksi. Eksynyt lähti matkailuautonsa kanssa pientareelta heitti vilkun päälle oikealle ja ajoi kahden kaistan yli toiseen suuntaan meneville kaistoille. Minä jouduin ajelemaan paniiikkijarrutuksen ohella siksakkia kun olin olettanut auton vain lähtevän pientareelta ja ajattelin ohittaa sen ja olin ehtinyt siirtyä vasemman puoleiselle kaistalle. Onneksi liikenne oli sillä hetkellä hiljaisempaa muutoin olisi oma paniikkijarrutukseni aiheuttanut ainakin mellevän peräänajon ja kuka olisikaan ollut sitten maksajana...eksynyt lomailijahan se...

Vastaukset 9
Vanhimmat
sitä onkin. Ei kyllä päätä palella tollaisen touhun tekijällä. Ei itsellä tulisi mieleenkään tehdä uukkaria edes Kehä I:llä, missä se olisi jopa sallittua toisin kuin moottoritiellä. Kun ottaa vielä huomioon, että Suomen motareilla 3-tietä lukuunottamatta on liittymät tuhkatiheässä, niin huh-huh! Mitäpä tuollaisesta törpöstä itsestään, mutta kun tolkussaan olevat on vaarassa.
" olisi oma paniikkijarrutukseni aiheuttanut ainakin mellevän peräänajon ja kuka olisikaan ollut sitten maksajana...eksynyt lomailijahan se..."
Ei ainakaan lomailija!! Muistakaa turvaväli, ja itse aiheutit vaaratilanteen koska et hiljentänyt ajoissa tilanteeseen, vaikka näit sen! Joten se perään ajaja olisi toiminut maksajana, kun ei pidä turvaväliä!
Tuvaväli...aivan...kas kun en tajunnut... =)
Mutta kuitenkin ethän sinäkään pidä turvaväliä kuin sivuttaissuunnassa kun ohitat motarilla auton...harvemmin kukaan kääntyy eteesi poikittain tukkien yhtäkkiä kummankin kaistan ja etenkin kun matkailuauto lähti oikean kaistan puoleiselta pientareelta ja kääntyi samantien poikittain eteen niin tuvaväli ei enää tilanteessa olisi auttanut. Paitsi siinä tapauksessa että tästä lähin pitää pysätyä jokaisen pientareelle pysähtyneen auton kohdalla pitämään turvaväliä...=D
"Paitsi siinä tapauksessa että tästä lähin pitää pysätyä jokaisen pientareelle pysähtyneen auton kohdalla pitämään turvaväliä..."
Auto saa jäädä SEISOMAAN toisen auton taakse, sopivan turvavälin päähän, pakollisen liikenne-esteen vuoksi, mutta PYSÄYTTÄÄ tai PYSÄKÖIDÄ, ei moottoritiellä saa.
Eikös turvaväli pidetä omalla kaistalla oleviin, ei pientareelle pysähtyneisiin?
Arvaapa lukeeko moiset tampiot intter-nettiä?
Ei taida mennä viesti perille, kuin ehkä radio Suomen kautta, tai lottoarvonnan ohessa.
Eikö tämänkin ohjeen voisi painaa tuulipukuihin?
Me täältä maaseudulta kun tulemme ihailemaan helsinkiä ja tuomme kourakaupalla rahaa sinne, sähläilemme joskus aika lailla, ainakin minä, joka en käy helsingissä kuin kerran n 5 vuodessa.
Viime kesänä totesin taas kerran, että helsingissä pitää tietää minne ajaa, siis kannattaa pysähtyä ja tutkia kartalta reitti, risteykset ja maamerkit ennakkoon. Jos vasta ajaessasi etsit jotain paikkaa, saat aikaan melkoisen sählingin, helsikiläiset bussikuskit ja varsinkin taksit ovat todella röyhkeitä, kaistajärjestelyt ovat oudolle liikkujalle joskus todella yllättäviä.
Me mennään tänä kesänä Tukholmaan, siinä sivussa tampere ja turku. Miksiköhän tukholman liikenne on paljon lepposampaa kuin helsingissä? En ole ikinä tukholmassa joutunut ongelmiin liikenteessä, helsingissä vähintään pari kertaa aina kun siellä olen käynyt.
Et kai todella ole niin taulapää, että menet sen huushollisi (=matkailuauto) kanssa keskustaan sähläämään?