Eipäs se ihme sitten olekkaan, jos EU lopettaa kansallisilla varoillamme Suomesta sikojen ja kanojen kiduttamisen. Eihän tässä ole järjen häivää, koska näyttää pahasti siltä, että veronmaksajiemme rahoittamilla tukiaisilla harjoitetaan Suomessa myös eläinten rääkkäämistä. Eikös se olekin oikein, että tuollaisten toiminnan harjoittajien tukiaiset pitääkin lopettaa. Eikä Sika-Anttila itse siankasvattajana viitsinyt edes tulla televisioon.
On se muuten outoa, kun Suomessa viranomaisvalvonta ontuu maaseudun elinkeinojen suhteen joka sektorilla. Valvonta toimii ns. omavalvontamenettelynä, eli itse toiminnan harjoittaja ilmoittaa viranomaiselle, että kaikki on kunnossa. Tai jos tarkastuksia tehdäänkin, niistä ilmoitetaan ennakkoon, että toiminnanharjoittaja ehtii siistimään paikat tarkastusta varten. EU-ympäristötukirahatkin ovat juosseet aika juohevasti, kun maajussi on vaan ilmoittanut, että kaikki tarpeellinen on tehty, virkamies on uskonut ja tuki juoksee.
On se muuten outoa, kun Suomessa viranomaisvalvonta ontuu maaseudun elinkeinojen suhteen joka sektorilla. Valvonta toimii ns. omavalvontamenettelynä, eli itse toiminnan harjoittaja ilmoittaa viranomaiselle, että kaikki on kunnossa. Tai jos tarkastuksia tehdäänkin, niistä ilmoitetaan ennakkoon, että toiminnanharjoittaja ehtii siistimään paikat tarkastusta varten. EU-ympäristötukirahatkin ovat juosseet aika juohevasti, kun maajussi on vaan ilmoittanut, että kaikki tarpeellinen on tehty, virkamies on uskonut ja tuki juoksee.
Vastaukset 18
Vanhimmat
aikaan. Äänestivät potilasturvalakia vastaan. Onneksi ei lakkoa tullut.
Helsingissä on alkoholisti perheissä lapsia tosi huonossa asemassa. Kukaan ei välitä heistä.
tehylakon aikaan. Potilasturvalailla heidät saatiin luopumaan vaatimuksistaan.
Vastuu riittävästä terveydenhuollosta kuuluu Suomen hallitukselle, ei yksittäisille Suomen kansalaisille.
Lue demaripaska perustuslakia ja valehtele niin, ettet jää joka kerta kiinnin rysän päältä.
Suomessa sairaanhoitajilla on korkea moraali - on ollut ja tulee olemaan. Sairaanhoitajamme ei koskaan jättäisi, missään tilanteessa, sairaita hoitamatta ja heitteille. Miksi Matti Vanhasen piti mennä syyllistämään sairaanhoitajiamme?
keinoa ei ollut.
Syyllistämisestä ei ollut kyse vaan potilasturvallisuudesta.
..ja sen takia hallitus joutuikin tekemään potilasturvalain joka ainakin ne pahimmat tapaukset olis estänyt kun Tehy ei halunnut edes puhua suojatyöstä kuten kaikki muut joutuvat sitä tekemään.
Kepulaisille naiset ovat piikoja ja niille voi tehdä aivan mitä tahansa.
kuuluu Suomen hallitukselle joka on siirtänyt sen kunnille, jotka ovat palkanneet sitä varten työntekijöitä. Mitä muuta voisi edellyttää?
Jos työntekijät kieltäytyvät tekemästä sitä, mihin heidät on palkattu, niin onko se työnantajan syy?
tänään ylikierroksilla.
Kyllä se kepua äänestävän maajussinkin pitäisi nyt katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki ihan Suomessa oikella tolalla. Onko tämä tukiaisten avulla pyöritettävä suurtuotanto oikeudenmukaista eläimille? Mitä enemmän tukiaisia, enemmän elukoita, enemmän kärsimystä? Eikös nyt pitäisi maajussinkin pistää jäitä housuun, jos kenen? En tiedä, mitä ne jäät housussa sitten yleensä tekee, kepulainen sen tietää varmaan paremmin?
Panehan taas jäitä pöksyyn ja käytä sitä järkeä jos sitä löytyy.
Aamulla tuli meille vielä selväksi se, että tähän soppaan on mahdollisesti sotkeutunut meidän päättäjiämmmekin? Tämä on sellainen asia, että sitä ei pysty viltin alle piilottamaan, vaikka elämmekin Vanhasen harjoittaman sensuuripoltiikan aikoja.
inisevän.
Taitaa hyväosaisten tukiaiset juosta mukavastikin kun viitsii aukoa päätään.
tai sitten on käynyt itäsaksassa hormoonihoidossa aikoinaan että parta kasvaa. On niin jätkämäiset jutut, että täytyy olla demakriksikin ruma ilmestys.
Missä, milloin ?
Onko näyttöä ?
-----------
Eihän tässä ole järjen häivää, koska näyttää pahasti siltä, että veronmaksajiemme rahoittamilla tukiaisilla harjoitetaan Suomessa myös eläinten rääkkäämistä.
Kepulaiset eivät seuraa televisiota ja ajankohtaisia ohjelmia, tai sitten eivät ole tietävinään, mitä kauheuksia ympärillämme tapahtuu. A-Studion tekemä ohjelma oli herätys siitä, miten tuotannon maksimointi voi olla, kärsimyksiä, raatoja, kannibalismia jne.
..että oikein suututtaa sillä onhan sellaisia ihmisiä,jotka tappaa toisen ihmisenkin aivan mitään syytä puhumattakaan eläimistä ja siitä mitä puoluetta he edustaa kaikista löytyy samanlaisia julmureita mutta kyllä tuotanto eläinten pito Suomessa on kuitenkin vielä hyvällä mallilla ainahan on poikkeuksia ja ylilyöntejä tapahtuu ei tuosta voi vetää mitään johtopäätöksiä mihinkään suuntaan mutta tarkastuksia tietenkin voidaan lisätä mutta kyllä ainakin maitotiloilla käy niin paljon vieraita ihmisiä,että siellä ei voi olla tuollaista ainakaan sellaisissa,jotka lähettää maitoa meijeriin eikä ne tuotakkaan mitään jos niitä kohdellaan huonosti.
Tämä on ainakin minun kokemus pitkällä aikavälillä ja paljon maaseudulla käyneenä vaikka ollenkin asunut lähes koko ikäni kaupungissa.
On aivan turha syyttää Suomalaisia viljelijöitä tuontapaisista toimista sillä se on kuitenkin harvinaista mutta valitettavaa.
Jokelan koulussa.
Ihmisiltä pitäisi löytyä enemmän myötäelämistä. Kateus pitäisi syrjäyttää.