Suuri tilakoko

EU on ajaa Suomeenkin politiikkaa, jossa tilakoot kasvavat tolkuttomuksiin. Se tarkoittaa kylmän ja mm. eläimiä törkeästi sortavien käytänteiden huimaa lisääntymistä. Samalla eläintaudit tulevat räjähdysmäisesti lisääntymään satoja, jopa tuhansia eläimiä vetävissä EU-tyylisissä suurnavetoissa. Suurnavetat tarkoittavat sitä, että eläimille syötetään monikymmenkertainen määrä erilaisia lääkkeitä, antibiotteeja ja rauhoittavia psyykenlääkkeitä. Lääkkeet heikentävät ruuan laatua ja tervellisyyttä dramaattisesti. EU on monessa asiassa todella paska ja korruptoitunut järjestö. Lääkelobbarit saavat ideansa läpi, mutta eläinten kohtelusta tai ruuan terveellisyydestä kukaan ei oikeasti puhu mitään. Juhlapuheilla ei ole nyt väliä. Ne ovat aina potaskaa. EU toimii väärien arvojen varassa ja lisää tehokkuuden ja kaupallisuuden nimissä kärsimystä ja hulluutta maailmaan. Ei ihme, että nuoriso oireilee. Kuka kohta uskaltaa päästää lapsiaan edes kouluun ilman asetta tai henkivartijaa? Ongelma on jo koko EU:n laajuinen.
189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voihan se olla myös lehmien kanssa sama asia, koska valvonta näyttää ontuvan Suomessa? Mikä peto suomalaisesta maanviljelijästä tukiaisten avulla on tullut? PETO, PETO,PETO!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on paha asia kirjoitti:

EU on ajaa Suomeenkin politiikkaa, jossa tilakoot kasvavat tolkuttomuksiin. Se tarkoittaa kylmän ja mm. eläimiä törkeästi sortavien käytänteiden huimaa lisääntymistä. Samalla eläintaudit tulevat räjähdysmäisesti lisääntymään satoja, jopa tuhansia eläimiä vetävissä EU-tyylisissä suurnavetoissa. Suurnavetat tarkoittavat sitä, että eläimille syötetään monikymmenkertainen määrä erilaisia lääkkeitä, antibiotteeja ja rauhoittavia psyykenlääkkeitä. Lääkkeet heikentävät ruuan laatua ja tervellisyyttä dramaattisesti. EU on monessa asiassa todella paska ja korruptoitunut järjestö. Lääkelobbarit saavat ideansa läpi, mutta eläinten kohtelusta tai ruuan terveellisyydestä kukaan ei oikeasti puhu mitään. Juhlapuheilla ei ole nyt väliä. Ne ovat aina potaskaa. EU toimii väärien arvojen varassa ja lisää tehokkuuden ja kaupallisuuden nimissä kärsimystä ja hulluutta maailmaan. Ei ihme, että nuoriso oireilee. Kuka kohta uskaltaa päästää lapsiaan edes kouluun ilman asetta tai henkivartijaa? Ongelma on jo koko EU:n laajuinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu