Rauno Vanhanen

Yrittäjyyden ohjelmajohtaja Rauno Vanhasen mielikuvitus on aika rajoittunutta. Hän näkee 29.11. ilmestyneen Kauppalehden mukaan Suomen keskeiseksi ongelmaksi sen, että 57 vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta eläkeikään asti, jos he eivät saa töitä. Tyhmänkin pitäisi tajuta, että 57 vuotiaiden ja sitä vanhempien on hyvin vaikeaa saada töitä, jos he joutuvat työttömiksi. Vanhanen haluaa passittaa pitkän työuran tehneet ihmiset työmarkkinatuelle tai puolisonsa elätettäväksi.

Jos puoliso on töissä, työmarkkinatukeahan ei tunnetusti myönnetä. Tämäkin merkittävä epäkohta on ollut olemassa vuosikymmeniä eikä sitä saada korjattua. Myöskin opintotuen asumistuessa (lyhytaikaisenkin) avopuolison/tyttöystävän tulot otetaan huomioon. Jos tuloja on vähänkin, opiskelija jää avopuolisonsa elätettäväksi. Voi vaan kuvitella, montako liittoa tämä järjettömyys on pilannut.
4221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nouskaa kapinaan Rauno Vanhasta vastaan kaikki Suomen keskustalaiset! Hän pettää puolueen alkiolaisen linjan. Rauno on pumpulissa kasvanut eikä ymmärrä kansalaisten arkea.

Äänestä
  • suu supussa tietämättömät töllykät.

    Äänestä

  • Pitäkää kirjoitti:

    suu supussa tietämättömät töllykät.

    Et nyt onneton ymmärrä asiaa. Rauno Vanhanen haluaa juuri poistaa ns. työttömyysputken, joka takaa liiton ansiosidonnaisen korvauksen yli 57-vuotiaille. Tällöin he putoavat tyhjän päälle. Jos he ovat naimisissa tai avoliitossa työssä olevan kanssa, he eivät saa mitään.

    Äänestä

  • Pitäkää kirjoitti:

    suu supussa tietämättömät töllykät.

    ...jos on 500 kassapäivää tullut täyteen tai ei ole työttömyyskassan jäsen. Tämä vastauksena tietämättömälle töllykälle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhojen kuristaja kirjoitti:

Yrittäjyyden ohjelmajohtaja Rauno Vanhasen mielikuvitus on aika rajoittunutta. Hän näkee 29.11. ilmestyneen Kauppalehden mukaan Suomen keskeiseksi ongelmaksi sen, että 57 vuotiaat ja sitä vanhemmat voivat saada ansiosidonnaista työttömyyskorvausta eläkeikään asti, jos he eivät saa töitä. Tyhmänkin pitäisi tajuta, että 57 vuotiaiden ja sitä vanhempien on hyvin vaikeaa saada töitä, jos he joutuvat työttömiksi. Vanhanen haluaa passittaa pitkän työuran tehneet ihmiset työmarkkinatuelle tai puolisonsa elätettäväksi.

Jos puoliso on töissä, työmarkkinatukeahan ei tunnetusti myönnetä. Tämäkin merkittävä epäkohta on ollut olemassa vuosikymmeniä eikä sitä saada korjattua. Myöskin opintotuen asumistuessa (lyhytaikaisenkin) avopuolison/tyttöystävän tulot otetaan huomioon. Jos tuloja on vähänkin, opiskelija jää avopuolisonsa elätettäväksi. Voi vaan kuvitella, montako liittoa tämä järjettömyys on pilannut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu