Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

kuinka

palstallolevista naisista on todellakin rakastellut useamman miehen kanssa samaan aikaan. Jos sellaisia naisia todellakin löytyy,millaiset ovat olleet kokemuksenne.

Mieheni ehdotti,että otettaisiin yksi tai kaksi miestä mukaan. Mutta itse olen vielä epäilevällä kannalla. Hänellä on jopa ehdokkaatkin katsottu valmiiksi.

Toisaalta mieleni tekisi kokeilla,mutta miten sen jälkeen. Kertokaa kokeneet onko asiassa mitään järkeä.
88347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Itse olen ollut kahden kanssa. Mielestäni se oli mahtava kokemus. Ennen varsinaista suoritusta olimme yhteydessä pitkään ja tapailimme ihan kahvien merkeissä. Eli emme rynnänneet suin päin. Olimme keskustelleet mistä kukakin tykkää tai ei. Itse haluan tuon kokea uudelleen ja ehkä jopa useamman kanssakkin.

Mikäli sinua yhtään arveluttaa niin mieti. Se ei saa tapahtua toisen painostuksesta. Myös kolmannen osapuolen tulisi sinua miellyttää.

Äänestä

Mulla henk.koht. on kokemuksia parin miehen kanssa ja se menee vähän tilanteen mukaan. Jotkut miehet kilpailee niin paljon keskenään ettei hommasta tuu mitään, mutta joittenkin kanssa homma toimii ja kaikki nauttii.

Jos sulla on turvallinen olo niitten miesten kanssa niin kokeile ihmeessä... sillähän se selviää. Mutta totuus voi olla fantasiaa karumpaa.

Äänestä
  • Joskus todellisuus on fantasiaa suurempi.
    olen ollut kerran kahden vieraan miehen kanssa,ja siitä jäi kyllä halu kokeilla samaa uudestaan jos sellainen tulee kohdalleni.
    Olen myös samaa mieltä että vuorottelu on mahtavinta,mutta kyllä se mieleen painuvin juttu oli kun siitin oli sisällä pimpissä ja toinen työntyi peppuun.
    Oletin että se olisi ihan helppo juttu mutta yllätyin itsekkin kuinka työläs juttu oli.
    Jos sinulla on mahdollisuus kokeilla sitä turvallisesti ja kiirettä niin suosittelen myös.

    Äänestä

Olemme harrastaneet kolmatta pyörää vaikka kuinka monta kertaa. Aluksi miehet olivat yhtä aikaa päälläni ja vierelläni, mutta en osaa keskittyä useampaan mieheen kerralla ja oma nautintoni jää saamatta. Niinpä säännönmukaisesti mieheni on ensimmäisen kierroksen ajan vain katselija ja tulee sitten vieraan liukkaille. Saan yleensä orgasmin kummallakin kerralla. Usein vieras haluaa sitten vielä tulla mieheni liukkaille, mutta enpä juuri laukea enää kolmatta kertaa.

Kerran olimme kolmen parin ja yhden irtomiehen kanssa seksitouhussa. Kaikki kolme vierasta miestä tulivat naimaan minua peräkkäin ja nautin kaikkien kanssa, mutta en jaksanut laueta kuin kahden ensimmäisen alla. Aamulla nain mieheni kanssa, ja yksi vieraista katseli touhuamme ja tuli sitten päälleni. Sekin oli kivaa. Mielestäni ns. ryhmäseksin ei tarvitse välttämättä merkitä kaikkien yhteistä hyörimistä samassa sängyssä vaan myös peräkkäisiä panoja. Minä pidän sellaisesta enemmän.

Äänestä
  • Kyllä minäkin haluaisin peräkkäin. Ainakin ensialkuun. Varsinkin kun en ole oikein anaaliyhdynnästä pidä,minuun se todellakin sattuu.

    Epäröintiäni lisää vielä se,että miehelläni on muodostunut ongelmaksi liian aikainen laukeaminen. Ei hän nyt 5min tule mutta minä en nykyään enää oikein kerkeä mukaan. Hän kyllä antaa minulle orgasmin sormin tai kielellään,joten en jää ilman. Minä kun olen vielä muutaman kerran arvostellut häntä asiasta aika kovasanaisestikin. Ja tiedän että asia vaivaa häntä joskus kovastikin.

    Huomenna olisi vielä pikkujoulut johon ainakin toinen mieheni mainitsema "ehdokas" on tulossa. Ja tiedän mieheni ehdottavan asiaa muutaman lasillisen jälkeen. Toisaalta kiinnostaisi mutta pelottaa sunnuntai aamu ja mieheni reaktiot. Kun en ole oikein varma hänen motiiveistaan kimpan suhteen. Eli tekeekö hän sen vain minun tyydytykseni vuoksi.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kyllä minäkin haluaisin peräkkäin. Ainakin ensialkuun. Varsinkin kun en ole oikein anaaliyhdynnästä pidä,minuun se todellakin sattuu.

    Epäröintiäni lisää vielä se,että miehelläni on muodostunut ongelmaksi liian aikainen laukeaminen. Ei hän nyt 5min tule mutta minä en nykyään enää oikein kerkeä mukaan. Hän kyllä antaa minulle orgasmin sormin tai kielellään,joten en jää ilman. Minä kun olen vielä muutaman kerran arvostellut häntä asiasta aika kovasanaisestikin. Ja tiedän että asia vaivaa häntä joskus kovastikin.

    Huomenna olisi vielä pikkujoulut johon ainakin toinen mieheni mainitsema "ehdokas" on tulossa. Ja tiedän mieheni ehdottavan asiaa muutaman lasillisen jälkeen. Toisaalta kiinnostaisi mutta pelottaa sunnuntai aamu ja mieheni reaktiot. Kun en ole oikein varma hänen motiiveistaan kimpan suhteen. Eli tekeekö hän sen vain minun tyydytykseni vuoksi.

    takia hakemaan tällaista "parannusterapiaa" seksielämäänne - asiasta saattaa jäädä sellainen painolasti välillenne, että se haittaa vielä enemmän tulevaisuudessa. Miksi ette tyydy omilla keinoillanne parantamaan - tai lähinnä miehesi ja kirjoituksesi perusteella hän on ainakin yrittänyt. Miehesi ehdotuksen taustalla saattaa olla tuo nopea laukeaminen, mutta vieras muna ei sitä asiaa paranna, mutta saattaa vielä enemmän traumatisoida seksielämäänne....tuollaisella kokeilulla on aina hintansa tavalla toisella.
    Olisi parempi katsoa kuin katua ja olla uskomatta noita "asiantuntijoita"

    Äänestä

  • omien sänkyongelmienne kirjoitti:

    Onneksi en suostunut mieheni ehdotuksiin. Pikkujouluissa jo huomasin ettei kannata. Vaikka morkkis onkin ohi,olen tosi tyytyväinen etten ainakaan tällä kerta langennut houkutukseen.

    Uskon todellakin että ensin meidän on selvitettävä omat ongelmanne. Jota,minun kohdallani ei juuri ole. Mieheni saattaa minut orgasmiin sormella,kielellä tai kaikkien yhdistelmällä,ompa joskus mukana kaalimatokin. En siis liiemmälti valita.

    Ja kuten ennustin mieheni ehdotti asiaa,mutta sanoin tyynesti että ajattelen vielä asiaa. Mieheni suhtautui asiaan yllättävän tyynesti.

    Aamulla rakasteltiin ja mieheni kesti yllättävän pitkään,jopa minä sain ennen häntä. Liekö syynä vielä vaikuttanut alkoholi. Niin täi näin. Aiani jäi vielä harkintaan.

    Kiitos paljon asiallisista kommenteista ja neuvoista. Autoitte paljon valinnassani.

    Äänestä

  • aloittanut kirjoitti:

    ketjun, joka sisälsi kerrankin asiallisiakin kommentteja.

    Sillä näillä palstoilla todella paljon just näitä "sekopäisiä asiantuntijoita", jotka kirjoittelevat jatkuvasti eri rooleissa ihmetarinoita vain pitääkseen ketjua hengissä...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuinka moni kirjoitti:

palstallolevista naisista on todellakin rakastellut useamman miehen kanssa samaan aikaan. Jos sellaisia naisia todellakin löytyy,millaiset ovat olleet kokemuksenne.

Mieheni ehdotti,että otettaisiin yksi tai kaksi miestä mukaan. Mutta itse olen vielä epäilevällä kannalla. Hänellä on jopa ehdokkaatkin katsottu valmiiksi.

Toisaalta mieleni tekisi kokeilla,mutta miten sen jälkeen. Kertokaa kokeneet onko asiassa mitään järkeä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu