Hei!
Kaipaisin keskustelukaveria sairauksien peloista kärsivien kanssa. Itse olen tälläinen Luulotautinen :) 20-vuotias raskaana oleva nainen. Olisi mukava puhua näistä peloista jonkun muun samanhenkisen kanssa. :) Joten kirjoittele sähköpostiini, jos kiinnostaa.
Osoite: [email protected]
Kaipaisin keskustelukaveria sairauksien peloista kärsivien kanssa. Itse olen tälläinen Luulotautinen :) 20-vuotias raskaana oleva nainen. Olisi mukava puhua näistä peloista jonkun muun samanhenkisen kanssa. :) Joten kirjoittele sähköpostiini, jos kiinnostaa.
Osoite: [email protected]
Vastaukset 3
Vanhimmat
sairauksien pelkoja sulla on ? vai liittyvätkö ne vain raskauteen,?
ajattelin äitinä, miten auttaa minun 18 vuotiasta hyvinki mukavaa ja ihanaa tyttöäni,joka kyllä ei enään asu kotona ,mutta puhelin soi sitäkin taajemmin ,enkä tajua mistä keksii ne kaikki sairaudet,hälle vasta tänään avataaan uusi netti , ja en tiä voinko kertoo edes että täällä on myös terveyspalsta,,)tai kyllä hän sen tietää ,kun jo kotona ollessaan meil oli netti ,mutta silloin ei ollut tällästä ongelmaa,muta hänen avioimies ei varmaan anna sen mennä näille palstoille;) kai,,) viimeksi tänä aamuna herätti mun ja sanoi että ..äiti onko mulla virtsakiviä..? huh,,mä ymmärrän tietty rajaan asti ,mut mutta ihmistä ,mutta sillä on luulotauti ,tai jotakin,,vastaa ole hyvä voitte varmaan saada mun tytön kanssa yhteyttä jos tnään kerron susta esim.)kiitti
aina viestii....emme me vanhemmat aina edes aavista mikä voi laukaista lapsessa pelon, joka sitten käsittelemättömänä jää jonnekin alitajunnan syövereihin, tehden sitten outoja tuntemuksia myöhemmin("luulotautia", ahdistusta, jännitystä...jne).
Tärkeää olisi puhua ihmisen kanssa, joka osaa kysellä oikeita asioita, ei vain hoe, että mulla on just samoin! Se ei vie eteenpäin!
Ja lääkkeillä turruttaminen on vihonviimeistä!
Asiallinen keskusteluterapia ammatti-ihmisen kanssa esim. mielenterveystoimistossa voisi olla näille molemmille paikallaan - ja tietty voisivat silti vaihtaa kuulumisia. Mutta toistensa "parantajiksi" heistä tuskin on...
Olen samaa mieltä, on hyvä puhua sellaisen ihmisen kanssa, joka ottaa pelon tosissaan, mutta ei ala oikeasti pelkäämään itsekin, että toisella on joku. Äitini on viljellyt tälläistä sairaudenpelkoa jo kun olin pieni, ja nyt se sitten toistuu minussa jonkintasoisena. Kyllä se on perusturvallisuuden puutetta, kuolemanpelkoa, epävarmuutta ym. Itse olen matkustanut maat ja mannut ja jollakin tapaa voittanut esim. malariapelkoni. Viime kesänä sain sen kaksi kertaa ja menin voimalla läpi, mutta nyt, kun on pää kipeä täällä Suomessa, niin heti pelkään malariaa, ihan kuin sitä ennen ei olisi pääkipua ollut ollenkaan. Se on kamalaa kun tämä pelko valtaa niin ajatukset, ettei ollenkaan pääse ajattelemaan mitään arkista.
Olen itse alottamassa pidempää terapiaa, jos tukilausunto tulee. Pelkojen lisäksi mulla on paniikkihäiriö ja sos. tilanteiden pelkoa. Mutta elämä jatkuu ja menee eteenpäin, ja usein peloista pääsee yli, kun laittaa deadlinen itselleen, milloin oireet pitää olla loppuneet, ja jos eivät ole, menen johonkin testiin ;)