Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

testeihin

En tiedä onko tämä oikea paikka kysellä mutta, haluaisin käydä sukupuolitesteissä ihan vain varmistaakseni ettei minussa jyllää mitään piileviä tauteja (ja varsinkin nyt kun jonkin aikaa on tuntunut alavatsan jomotusta ja lievää kirvelyä välillä virtsatessa ja muulloinkin; klamydia, virtsaputken tulehdus??). Ja haluaisin että poikaystäväni kävisi myös koska ei ole ikinä käynyt (olemme seurustellut reilun vuoden), mutta kuinka saan esitettyä asian hänelle tässä vaiheessa ilman että tulee mitään pettämis-epäilyjä? koska niistä ei todellakaan ole kyse. Molempien olisi kyllä tosiaan heti suhteen alussa pitänyt käydä testeissä...
5388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Itse kävin reipas viikko sitten testeissä ja tänään sain vastaukset labroista. Klamydiahan mulla, ihan oireettomana. Alunperin menin sp-testeihin muista syistä ja tällainen löytyi.
Olen uuden poikaystävän kansa ollut nyt 5kk ja häneltä sen olen saanut. Eli mahdollisesti ollut sen 5kk oireeton!!

Menkää testeihin, ette siinä mitään häviä.
Itse soitin poikakaverille ja kerroin miten asian laita on, koska pitäähän molemmat osapuolet hoitaa.

Onneksi se on helppohoitonen bakteeri kun on;)

Äänestä

kandee ilmoittaa rakastavansa ja antaa rakkautta ja siinä sivussa vihjailla testeistä ja jos rakas ei suutu ja ymmärtää vinkin niin menkää vaik yhdes testeihin niin helpompi mennä.!

Äänestä

Mitäpä jos sanoisit poikakaverillesi, että pissatessa hiukka kirvelee että ajattelit käydä terveyskeskuksessa, koska epäilet että sinulla on virtsatietulehdus. Ja ihan ohimennen voisit mainita, että voisi samalla ottaa sukupuolitautitestitkin, vaikka oireet viittaavat virtsatietulehdukseen. Ja sitten odottelet tulokset rauhassa. Ja tulosten saannin jälkeen ehdotat poikaystävällesi, että reiluuden vuoksi olisi kiva, että hänkin kävisi testeissä. Eli otat testit tuon virtsatieinfektion varjolla ja painotat että epäilet nimen omaan sitä. Kirvely voi toki viitata esim. juuri klamydiaan.

Sukupuolitautitesteissä ei sitten testata ihan kaikkia sukupuoliteitse leviäviä tauteja, vaikka kaikkia testejä pyytäisitkin. Todennäköisesti sinulta testataan vain klamydia, tippuri ja HIV. Lisäksi naisilta otetaan usein papa ja ehkä myös yleisbakteeriviljely. Testien ulkopuolelle jää usein iso kasa ei-testattavia bakteereita/viruksia, kuten herpes, kondylooma (papa ei poissulje kondylooman mahdollisuutta) ja kuppa. Tämä on usein kustannuskysymys, sillä viruksia on vaikeampi testata (testit kalliita/hankalia) ja kuppaa pidetään melko harvinaisena. Jotkut testaavat hepatiitit, mutta aina ei tätäkään testata.

Äänestä
  • Kiitokset sinulle laboraattori tietorikkaista ja asiallisista kommenteista. Kupan kohdalla taidat olla nyt hieman väärässä. Kuppa oli vielä 80-luvulla haarvinainen, mutta on nyttemmin 2000-luvulla yleistymään/lisääntymään päin. Esim Helsingin seudulla n. 100 tapausta vuosittain. Yleistymisen syynä on vilkastunut liikenne Venäjän ja Viron suuntaan/suunnasta. Tätäkin tautia testataan HUS:n sp-polilla Meilahdessa. Usein tietysti halutaan löytää ensin oireita.

    Äänestä

Vuoden olet seurustellut miehen kanssa, joka ei ole koskaan käynyt testeissä??

"Molempien olisi kyllä tosiaan heti suhteen alussa pitänyt käydä testeissä..."

No niin. Naiselle kelpaa mies kuin mies, kun on vain jännittävä. Ajatella voi myöhemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


med poikaystävä.. kirjoitti:

En tiedä onko tämä oikea paikka kysellä mutta, haluaisin käydä sukupuolitesteissä ihan vain varmistaakseni ettei minussa jyllää mitään piileviä tauteja (ja varsinkin nyt kun jonkin aikaa on tuntunut alavatsan jomotusta ja lievää kirvelyä välillä virtsatessa ja muulloinkin; klamydia, virtsaputken tulehdus??). Ja haluaisin että poikaystäväni kävisi myös koska ei ole ikinä käynyt (olemme seurustellut reilun vuoden), mutta kuinka saan esitettyä asian hänelle tässä vaiheessa ilman että tulee mitään pettämis-epäilyjä? koska niistä ei todellakaan ole kyse. Molempien olisi kyllä tosiaan heti suhteen alussa pitänyt käydä testeissä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu