Rapumiehien joukosta voi löytyä joku kiltti nössö, mutta kokemuksieni perusteella voin sanoa että suurin osa on valehtelijoita. Mulla on niitä rapumiehiä ollut 4 elämäni aikana. En tiedä miksi aina rapumies "tarttuu vaatteisiin", mutta enää en anna heille mahollisuutta. Kaikki 4 ovat pettäneet minua, valehdelleet, rakastaneet sairaaloisen mustasukkaisesti ja seuraavana päivänä olen ollut kuin ilmaa heille?? Työkavereiltanikin olen kuullut miten heidän rapumiehet ovat rasittavia. rakkautta kyllä osaavat antaa mutta samantien kaiken maailman paskaa, ongelmia aina tiedossa. Ja alkoholi maistuu. Heillä harrastuksena valehtelua ja rakastavat sitä leikkiä nähdääkseen jäävätkö kiinni vai ei. Ei , ei ikinä enää rapumiestä vaikka kuinka hyviä rakastajia ovat.
Vastaukset 7
- Maanmainiot ravut
Juuri tuollaisia me kaikki rapumiehet ollaan ja kaiken lisäksi tämäkin vastaus on oikeasti valhetta, ensimmäisestä kirjaimesta pisteeseen asti. Piste.
- rapu on best
Mun rapuni on läpeensä rehellinen ja pidetty seuraihmisenä, pomona työelämässä sekä puolisona. Hänen exänsä yritti vieläkin 5:n vuoden eron jälkeen häntä takaisin. Hän ottaa alkoholia kohtuulla, pitää kodistaan esimerkillistä huolta, ottaa vastuunsa kaikesta. Ihanne Prinssi, ja jos hänet menettäisin, mulle ei ikinä enää kelpaisi mikään sekundaa oleva,,,,kun oon kerra ollut Prinssin sylissä.
- rapuvihaaja
Jotkut ihmiset ovat niin, niin sinisilmäisiä, eikä näe pettämisen merkkejä, koska rapumies on aina kotona, mutta hoitaa pettämisen töissä tai autossa, ihan mihin aikaan vaan, voi jopa sanoa lähtevänsä koiran kanssa lenkille, mutta menee pettämään.........luulet olevasi ainoa hänelle, mutta Prinssin sylissä on kyllä muitakin. Mutta hyvä niin, kaikkea ei tarvitsekaan tietääkään.
- näinmuutenon
rapuvihaaja kirjoitti:

Aivan hienosti kuvattu. Rapu pettää ja hankkii jännitystä mutta vain siihen rajaan saakka ettei se uhkaa hänen omaa perusturvallisuuttaan. Eli heti kun alkaa mennä liian kuumaksi, katoaa. Perhe ja suhteet on ravuille kaksi ihan eri maailmaa. Ja nimenomaan siksi ei koe edes pettävänsä. Katsoo kirkkaasti silmiin jäätyään kiinni ja sanoo: ei todellakaan ollut tarkoitus aiheuttaa pahaa mieltä kenellekään.
- rapu on best
rapuvihaaja kirjoitti:
Jotkut ihmiset ovat niin, niin sinisilmäisiä, eikä näe pettämisen merkkejä, koska rapumies on aina kotona, mutta hoitaa pettämisen töissä tai autossa, ihan mihin aikaan vaan, voi jopa sanoa lähtevänsä koiran kanssa lenkille, mutta menee pettämään.........luulet olevasi ainoa hänelle, mutta Prinssin sylissä on kyllä muitakin. Mutta hyvä niin, kaikkea ei tarvitsekaan tietääkään.
minulla olisi kaikki mahdollisuudet itse olla pettäjä, koska mieheni uskoo mieluummin hyvää kuin pahaa ihmisistä.
Ja useimmat, pitkäaikaisimmat ja rehdimmät ystäväni ovat juuri rapuja.
Muut merkit ovat olleet minulle paljon enemmän surua antavia, joten, vieläkin olen samaa mieltä:
On tosi rumaa yleistää !
- oinasmiestä
ja päätin pari vuotta sitten ettei koskaan enää tuota lajia!! Viina maistui kaikille ja eikkä minkäänlaista vastuuta mistään..lista on loputon. Eli kyllä se kai on niin että nykymiehet ei tiedä miten ollaan, kaikki ihan perseestä!
- Nimetön
sun kans samaa mieltä. Mulla 2 lasta ravun kans ja elämä oli ihan helvettiä. Valehteli silmät suut täyteen ja ainoastaan sen takia , että pääsi ryyppäämään kevereitten kans. sillon tultiin häntä koipien välis ryyppyreissuilta kotiin ja vannottiin rakkautta.ja voi helvetti , että olin tyhmä. Kun kärsin siitä. Nyt asiat tosi hyvin. Uus mies ystävä, yhteinen talo ostettiin ja mun lapset on kun kalat vedessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu291147- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa146896- 98844
- 45737
- 62726
- 61696
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682