Onko Purhon

Luotettavilta lähteiltä saamieni tietojen mukaan on Hannu Purho saamassa tarpeekseen Soini valheista ja vedätyksistä.
Jossakin se Hannullakin menee raja inhimillisyyden ja härskin valehtelun saralla.

Häpeä Timo Soini! Olet säälittävä oman edun tavoittelija. Eikö koske jo kieleen, kun puhut muista ko. termein! Luulisi katolilaisilla paavin palvojillakin olevan jossakin härskiyden rajat, mutta ei!
6328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Soini on henkilö joka nyökyttelee aina sinne suuntaan, josta kokee olevan hyötyä itselleen. Tästä johtuen perussuomalaisia vaivaa linjattomuus, ja sisäinen hännänveto.

Soinin metodeihin kuuluu valehtelu eläkeläisille, ja vain äänien saamiseksi. Mitään keinoa ei noiden valheiden toteuttamiseksi, Soini ole eläkeläisille esittänyt.

Maatalousväestöä Soini kosii 141-lausunnoilla joihin hän ei pysty aitoja ratkaisuja tarjoamaan. Mielikuvien luonti ja itsekeskeinen tavoitteellisuus, paistaa niissäkin läpi.

Soini puhuu hyvävelikerhoista ja on kuitenkin itse ympärilleen, sellaisen luonut.

Äänestä
  • viisaita liikkeellä.Minkäs puolueen väkkee te oikein oletta.Aikaa teillä tuntuu olevan tuohon tyhjänpäiväiseen paskan jauhantaan.

    Äänestä

  • on taasen kirjoitti:

    viisaita liikkeellä.Minkäs puolueen väkkee te oikein oletta.Aikaa teillä tuntuu olevan tuohon tyhjänpäiväiseen paskan jauhantaan.

    totuuden sisältävä kirjoitus. Teille Soinilaisille on kauhistus jos joku näkee Soinin, ja hänen toimiensa läpi. Aikaa tuntuu sullakin olevan, kun olet kommentoimassa.

    Äänestä

Kymessä ollaankin hyvässä vauhdissa ja Hannulle on meillä varmasti käyttöä.
Ystävät odottaa!

Äänestä
  • Lappeenrannan seudulle sellaisen toiminnan IPU:lle, että persut katselee syrjästä ja ihmettelee, että miten tässä nyt näin kävikään????
    hihihihihihihihihihihiiiiiiiiiiiiii......!!!!

    Äänestä

Hannua on pompotettu jo tarpeeksi.
Tee Hannu jo johtopäätökset.
IPU on oikeilla vennamolaisilla linjoilla, eikä siellä hävetä Veikkoa, kuten Soinin puolueessa.
Taas Veikko kunniaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitta jo täysi? kirjoitti:

Luotettavilta lähteiltä saamieni tietojen mukaan on Hannu Purho saamassa tarpeekseen Soini valheista ja vedätyksistä.
Jossakin se Hannullakin menee raja inhimillisyyden ja härskin valehtelun saralla.

Häpeä Timo Soini! Olet säälittävä oman edun tavoittelija. Eikö koske jo kieleen, kun puhut muista ko. termein! Luulisi katolilaisilla paavin palvojillakin olevan jossakin härskiyden rajat, mutta ei!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu