Digitv vapauttaa

TV lupamaksun keräämistä on perusteltu historialliseti monissa maissa vaadittavan siirtotekniikan rahoittamisella.

Tosiasiassa TV lupamaksulla rahoitetaan valtion julkista sisältötuotantoa, joka kilpailee yksityisen ja kaupallisen sisällöintuotannon kanssa.

Kansalaisella ei ole vaihtoehtoja TV-sisällön suhteen. Vaikka katselisi pelkästään satelliittikanavia, valtion julkista sisällöntuotantoa on ostettava TV-lupamaksun muodossa, joka on sidottu ns. vastaanottimen omistamiseen.

Suomessa autoilijoilta kerättävästä maksusta vain murto-osa menee tieverkoston ja infrastruktuurin ylläpitoon. Suurin osa menee valtion budjetin jatkeeksi muihin tarkoituksiin ja nostaa näinollen verotusta.

TV-lupamaksut kerätään valtion budjetin ulkopuoliseen rahastoon.
Tosiasiassa Suomessakin kansalaisten TV-lupamaksut ja TV-yritysten toimilupamaksut kerätään valtion rahastoon, josta niitä siirretään Yleisradion käyttöön sekä ns "tv ja radiotoiminnan edistämiseen". Kyseessä on siis selkeästi televisionkatsojilta perittävä veroluonteinen maksu.

Suomessa TV ja radio -verkkoa operoi Digita, joka on ranskalaisomistuksessa.

Mihin Tv-lupamaksua enää siis tarvitaan ?

Siirtoverkon ylläpitämiseen ? (Ranskalaiselle Digitalle ?)

Yleisradion sähköisen teatterin luoman sisällön pyörittämiseen...??

Poliittisen propagandan levittämiseen (ilman mainoskatkoja..)?

Euroopassa rakennetaan selkeästi yleiseurooppalaista konseptia, kuten tv ja radio verkon tapaus osoittaa.

Miten tämä vaikuttaa veroasteeseen, Euroopan kilpailukykyyn ja erityisesti kansallisten kulttuurien säilymiseen Euroopassa.

Yleisradio käyttää vuosittain noin 400 miljoonaa euroa.

Mihin ?

http://www.yle.fi/faq/tv-maksu.shtml

Rahoittamalla Yleisradio Oy:n toiminta yleisöltä kerättävillä maksuilla mainostulojen tai valtion budjettirahoituksen sijaan taataan ohjelmiston kaupallinen ja poliittinen riippumattomuus. Toisin kuin kaupallisilla tv- ja radioyhtiöillä, YLElle on määritelty laissa tiettyjä tehtäviä, ns. julkisen palvelun tehtäviä.

Ohjelmiston kaupallinen ja POLIITTINEN RIIPPUMATTOMUUS ???

POLIITTINEN RIIPPUMATTOMUUS ???

Jopas paskan suustanne olette päästäneet..!!!

Ja sitten JULKINEN PALVELU ???

7 § (635/2005) Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;
7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

7 a § (492/2002) Aineiston tarjonnan eriyttäminen (396/2003)
Jos yhtiö tarjoaa julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmiston tuotannossa syntynyttä aineistoa muualla kuin televisio- ja radiotoiminnassa, sen on eriytettävä julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminnasta ja muusta julkisesta palvelusta muodostuva toimintansa toisistaan.

ASIAT, JOIHIN YLE EI ENÄÄ KYKENE !

varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Tähän Ylellä ei ole mitään mahdollisuuksia.
Kun Digita kääntää hanat kiinni tv ja radioverkosta, niin siihen loppuu poikkeusolojen aikainen tv-ja radiotoiminta.

Hetkinen, mitäs helvettiä varten on olemassa kulttuuriministeri ministeriöineen...???

EU:ssa ? Vai EU:n ulkopuolelle.
Minkälaista vuorovaikutusta ?
Ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa...?
Siis kilpailla muiden maiden ohjelmien kanssa ?

Kielipolitiikan tukemista 400 miljoonalla eurolla, kun saman asian ajaisi ruotsin televisioverkon ohjelmien näkyminen Suomessa..
Nytkin rannikkoalueilla katsotaan Ruotsin kanavia.

Sivistys, tasa-arvo, oppiminen ???
Hallituksen politiikan jatke ? Yleisradion politiikan jatke ? Mihin tarvitaan koulutuslaitosta enää sitten ?

Lastenohjelmat ??? Suurin osa lastenohjelmistahan on ulkomailta ostettuja sarjoja, jotka on jälkiäänitetty suomeksi...

Tähän kaikkeen siis käytetään 400 miljoonaa euroa vuodessa ???

Ei voi olla totta.

Yleisradio oli vielä vähän aikaa sitten rakentamassa omaa musiikkikulttuuritasakatto-arvo-taloa Helsinkiin...

Tähän asiaan on aivan yksinkertainen ratkaisu.
Poistetaan tv-lupamaksu kokonaan, vaaditaan Yleisradiota keräämään mainostuloilla puolet kuluistaan ja maksetaan valtion varoista tärkeimpien tapahtumien televisiointi.

Yleisradio on oma laitos, jota käytetään välillä politiikan teon jatkeena. 400 miljoonaa euroa kansalaisilta kerättyjä varoja käytetään täysin väärin sellaiseen toimintaan, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää.
Kansan tajunnan turruttaminen ja sumuttaminen onnistuu aivan varmasti halvemmalla kuin 400 miljoonalla eurolla.
2137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Yleisradio on oma laitos, jota käytetään välillä politiikan teon jatkeena."

Niin tietysti politiikan jatkeena, ylenhän
omistaa >valtio. Eli kansalaisten aivoja
manipuloidaan ylen kautta. Kai sinäkin tekisit
niin jos olisit omistaja >puhuisit ns.
omaan pussiisi.

Suomalaiset eivät taida tietää ja huomata
mikä yle on?

Olisikin hyvä kun yle:n valta otettaisiin
pois tai ainakin vähennettäisiin.

"400 miljoonaa euroa kansalaisilta kerättyjä varoja käytetään täysin väärin sellaiseen toimintaan, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää."

YLE:n toiminnassa eikö siinä juuri ole
järki mukana >manipuloida kansaa,
ja Mikael Jungner mikä vimma sillä on tirkistellä nyt kohta koko kansaa:-

"Kansan tajunnan turruttaminen ja sumuttaminen onnistuu aivan varmasti halvemmalla kuin 400 miljoonalla eurolla."

Tuota YLE tekee. Olemme sumutettu kansakunta,
elämme 1600-lukua koko ajan myös politiikan
suhteen.

Kaikki puhuu suureen ääneen >Katainen ei anna rahaa sinne ei tänne. Niin, kukahan se tekee
päätöksiä? Voiko yhtäkkiä uusi ministeri
tietää miten valtiovarainministeriön
rahavaroja hoidetaan.

Meitä suomalaisiahan >kiusataan koko ajan, eikö niin?

Ei rakenneta kunnon valtateitä ei sitä ei tätä,
lupailupolitiikka ja kansalaisten Kiusaamispoliikka aina vain kukoistaa, eikö niin?

Missähän pitäisi henkilöitä muuttaa?

Aina kun hallitus muuttuu >kansa odottaa innolla >nyt alkoi uudet tuulet puhaltamaan ja kas
ei tapahdukkaan mitään uutta sama meno jatkuu.

Kuka on syyllinen?

Entä kuka on Raimo Sailas?

Äänestä

Että siinä sun kaupallisille kanavillesi. Mainokset maksaa kuluttaja tuotteen hinnassa.

Tämän tasoisen lööperin vuoksi en kyllä ostaisi minkäänlaista televisiota.

Jugner väitti, että jos katsojat maksaisi lupansa, Yle lähettäisi tasokasta ohjelmaa.

Olen sen verran suomalainen, että uskon sen vasta sitten kun näen sitä! Eikä yhtään haittaa vaikka kolmonen ja nelonenkin parantaisivat ohjelmiaan.

Ennen sitä ei tule telkkua ostettua.

Ps. Saa nähdä miten Venezuelan perustuslakikansanäänestystä telkassa esitetään. Nimittäin tähän mennessä on selvinnyt vasta, että
presidentti voisi tulla valituksi useammankin kerran kuin kaksi kertaa, jos kansa niin äänestää.
Äänestyksessä kun esitetään yli kolmeakymmentä asiaa, josta on Venezuelassa jauhettu kuukausitolkulla ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tiedonvälityksen ? kirjoitti:

TV lupamaksun keräämistä on perusteltu historialliseti monissa maissa vaadittavan siirtotekniikan rahoittamisella.

Tosiasiassa TV lupamaksulla rahoitetaan valtion julkista sisältötuotantoa, joka kilpailee yksityisen ja kaupallisen sisällöintuotannon kanssa.

Kansalaisella ei ole vaihtoehtoja TV-sisällön suhteen. Vaikka katselisi pelkästään satelliittikanavia, valtion julkista sisällöntuotantoa on ostettava TV-lupamaksun muodossa, joka on sidottu ns. vastaanottimen omistamiseen.

Suomessa autoilijoilta kerättävästä maksusta vain murto-osa menee tieverkoston ja infrastruktuurin ylläpitoon. Suurin osa menee valtion budjetin jatkeeksi muihin tarkoituksiin ja nostaa näinollen verotusta.

TV-lupamaksut kerätään valtion budjetin ulkopuoliseen rahastoon.
Tosiasiassa Suomessakin kansalaisten TV-lupamaksut ja TV-yritysten toimilupamaksut kerätään valtion rahastoon, josta niitä siirretään Yleisradion käyttöön sekä ns "tv ja radiotoiminnan edistämiseen". Kyseessä on siis selkeästi televisionkatsojilta perittävä veroluonteinen maksu.

Suomessa TV ja radio -verkkoa operoi Digita, joka on ranskalaisomistuksessa.

Mihin Tv-lupamaksua enää siis tarvitaan ?

Siirtoverkon ylläpitämiseen ? (Ranskalaiselle Digitalle ?)

Yleisradion sähköisen teatterin luoman sisällön pyörittämiseen...??

Poliittisen propagandan levittämiseen (ilman mainoskatkoja..)?

Euroopassa rakennetaan selkeästi yleiseurooppalaista konseptia, kuten tv ja radio verkon tapaus osoittaa.

Miten tämä vaikuttaa veroasteeseen, Euroopan kilpailukykyyn ja erityisesti kansallisten kulttuurien säilymiseen Euroopassa.

Yleisradio käyttää vuosittain noin 400 miljoonaa euroa.

Mihin ?

http://www.yle.fi/faq/tv-maksu.shtml

Rahoittamalla Yleisradio Oy:n toiminta yleisöltä kerättävillä maksuilla mainostulojen tai valtion budjettirahoituksen sijaan taataan ohjelmiston kaupallinen ja poliittinen riippumattomuus. Toisin kuin kaupallisilla tv- ja radioyhtiöillä, YLElle on määritelty laissa tiettyjä tehtäviä, ns. julkisen palvelun tehtäviä.

Ohjelmiston kaupallinen ja POLIITTINEN RIIPPUMATTOMUUS ???

POLIITTINEN RIIPPUMATTOMUUS ???

Jopas paskan suustanne olette päästäneet..!!!

Ja sitten JULKINEN PALVELU ???

7 § (635/2005) Julkinen palvelu

Yhtiön tehtävänä on tuoda täyden palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkiseen palveluun liittyviä sisältöpalveluja voidaan tarjota kaikissa televerkoissa.

Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:
1) tukea toimivaa kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;
2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;
3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;
6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;
7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

7 a § (492/2002) Aineiston tarjonnan eriyttäminen (396/2003)
Jos yhtiö tarjoaa julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmiston tuotannossa syntynyttä aineistoa muualla kuin televisio- ja radiotoiminnassa, sen on eriytettävä julkisen palvelun televisio- ja radiotoiminnasta ja muusta julkisesta palvelusta muodostuva toimintansa toisistaan.

ASIAT, JOIHIN YLE EI ENÄÄ KYKENE !

varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Tähän Ylellä ei ole mitään mahdollisuuksia.
Kun Digita kääntää hanat kiinni tv ja radioverkosta, niin siihen loppuu poikkeusolojen aikainen tv-ja radiotoiminta.

2) tuottaa, luoda ja kehittää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

Hetkinen, mitäs helvettiä varten on olemassa kulttuuriministeri ministeriöineen...???

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

EU:ssa ? Vai EU:n ulkopuolelle.
Minkälaista vuorovaikutusta ?
Ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa...?
Siis kilpailla muiden maiden ohjelmien kanssa ?

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;
4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;
5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

Kielipolitiikan tukemista 400 miljoonalla eurolla, kun saman asian ajaisi ruotsin televisioverkon ohjelmien näkyminen Suomessa..
Nytkin rannikkoalueilla katsotaan Ruotsin kanavia.

Sivistys, tasa-arvo, oppiminen ???
Hallituksen politiikan jatke ? Yleisradion politiikan jatke ? Mihin tarvitaan koulutuslaitosta enää sitten ?

Lastenohjelmat ??? Suurin osa lastenohjelmistahan on ulkomailta ostettuja sarjoja, jotka on jälkiäänitetty suomeksi...

Tähän kaikkeen siis käytetään 400 miljoonaa euroa vuodessa ???

Ei voi olla totta.

Yleisradio oli vielä vähän aikaa sitten rakentamassa omaa musiikkikulttuuritasakatto-arvo-taloa Helsinkiin...

Tähän asiaan on aivan yksinkertainen ratkaisu.
Poistetaan tv-lupamaksu kokonaan, vaaditaan Yleisradiota keräämään mainostuloilla puolet kuluistaan ja maksetaan valtion varoista tärkeimpien tapahtumien televisiointi.

Yleisradio on oma laitos, jota käytetään välillä politiikan teon jatkeena. 400 miljoonaa euroa kansalaisilta kerättyjä varoja käytetään täysin väärin sellaiseen toimintaan, jossa ei ole mitään päätä eikä häntää.
Kansan tajunnan turruttaminen ja sumuttaminen onnistuu aivan varmasti halvemmalla kuin 400 miljoonalla eurolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu