Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on pelottavan suuri vaikuttaja suomalaisessa yhteiskunnassa.
EK:n toimistossa, aluetoimistoissa ja Brysselissä työskentelee noin 200 henkilöä.
EK antaa lausuntoja, tekee raportteja, kouluttaa, tutkii ja huolehtii erittäin hyvin oman intressiryhmänsä: yritysjohtajien ja rikkaan yläluokan tulevaisuudesta... työnantajien eduista.
Kun johtaja Ollila puhuu televiossa suomalaisen yhteiskunnan nimissä esim. energiapolitiikasta, hän siteeraa suoraan EK:n raporttia.
Niinpä rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.
MTK ja Keskustapuolue hoitavat yhdessä ja hyvin oman intressiryhmänsä etua. Raharikkaat maatalousyrittäjät voivat hyvin.
Suomen maatalouden tuet vuonna 2005 yhteensä 2.640 miljoonaa euroa. Tuesta suoria viljelijätukia oli 1800 miljoonaa euroa. Suomen maksuosuus viljelijöille oli 1.047 miljoonaa ja EU:n osuus 750 miljoonaa euroa.
Muita valtiontukia olivat rakennetuet 229 miljoonaa euroa, maaseudun kehittämistuet 150 miljoonaa euroa, viljelijöiden sosiaaliturvatuet 349 miljoonaa euroa sekä muut tuet 116 miljoonaa euroa.
Eikä sekään riitä.
Nyt nostetaan maataloustuotteiden hintaa, koska ylisuurta tuotantoa pitää vähentää, jotteivat suurituloisten maatalousyrittäjien tulot heikkene.
Eikä sekään riitä.
Varallisuusvero rikkailta maanomistajilta ja eläintehtailijoilta sekä metsäruhtinailta on poistettu ja nyt hallitus poistaa myös perintöveron.
Huono-osaisuus periytyy. Köyhyys periytyy. Köyhyyden ja syrjäytymisen estämiseen liittyviä toimenpiteitä saa hallituksen ohjelmasta turhaan hakea.
Keskiluokka protestoi
Suomessa köyhyys ja köyhien lukumäärä on lisääntynyt. Keskiluokkaa nöyryytetään pätkätöillä ja pelotellaan työttömyydellä. Keskiluokka on nopeasti velkaantunut eikä hyväksy rikkaiden rikastumista kustannuksellaan. Tästä osoituksena on sairaanhoitajien lakot ja lakkouhkat. Hallitukselta odotettiin toimenpiteitä, jotta bruttokansantuote jakaantuisi tasaisemmin.
Hallituksen toimet omien intessiryhmien etujen häikäilemättöminä ajajina johtavat kestämättömään tilanteeseen. Yhteiskuntarauha häiriintyy tavalla, josta hallitus saa syyttää vain ja ja ainoastaan itseään.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.