Saipalta puuttuu peräti yhdeksän vakiokokoonpanon miestä. Tuoreimmat poissaolijat ovat pelikieltoja kärsivät Jonne Virtanen ja Joonas Rönberg sekä solisluunsa tiistaina loukannut Mikko Hakkarainen.
Jo ennen tiistaita loukkaantuneiden listalla olivat Eetu Holma, Joni Lappalainen, Pauli Levokari, Teemu Paakkarinen, Joni Yli-Torkko ja Ville Koho. Neljä viimeksi mainittua ovat vähitellen palaamassa kehiin, mutta Turussa heitä ei vielä kaukalossa nähdä.
Apujakin on tullut hätiin JYPistä lainattu Valtteri Tenkanen sekä Mestis-avut Markus Rämä ja tiistaina SaiPa-paidassa debytoinut Henri Kivioja.
Vastaavasti TPS:n poissaolijat ovat Lukko-ottelussa loukkaantunut Tuomas Suominen sekä jo tuttuun tapaan Aki Berg, Johannes Alanen, Jussi Makkonen, Antti Reivonen sekä Arttu Virtanen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.