Mä en ollu ihan tavallinen nuori nainen. Tai ehkä mä olin, en mä itekkään oo varma. Mä olin tukeva, pyöreähkö, läski vai miten ne nykyään nimittää ylipainon alarajoilla olevaa ihmistä, jolla on suuret luut ja pömppövatsa. Mulla oli tummat lyhyet hiukset, ajat sitten mallistaan uloskasvaneet, ja ruskeat suuret silmät. Mä elin kai ihan normaalia nuoren elämää, opiskelin, tapailin kavereita, tappelin vanhempieni kanssa.
Mun elämään ei ollut kuulunut koskaan ketään. No vähän radikaalisti sanottu. Mutta ei ketään pitkäaikasta. Kaverit vaihtu kuin sukat ja sukulaistenki kanssa oli riitaa. Mä koin olevani täysin juureton. Elämän heiteltävissä.
Ei mun elämään kuulunu miehiäkään, tai no kaverit aina sano, että hyvähän sulla on ko sulla on noita miehiä. Monesti mietin, että missähän niitä on ku mä en ite nää muita ku ne känniset mielikuvat joka ryyppyreissu vaihtuvista miehistä. Jonakin päivänä se sit tuli ku salama kirkkaalta taivaalta.
Mä olin päättäny kaverini Leenan kanssa läheä harjoitteluun suureen turistikeskukseen. Me matkustettiin pitkä matka ennen kuin oltiin perillä. Me laskettiin koko matkan ajan leikkiä siitä, miten mä löytäisin sen suuren rakkauden jostakin sulosesta hissipojasta ja jumittuisin sitten sinne laskettelukeskuksen lähistölle.
Odotimme molemmat ensimmäistä työpäivää innolla. Pääsimme heti keskenämme hoitamaan erästä toimipistettä vähän kauempana keskuksesta, jonne pomomme meidät vei. Pikaisen esittelyn jälkeen hän kaasutti tiehensä. Silloin mä näin sen, mun unelmieni hissipojan. Mä olin myyty, mutta eka päivä meni kumminki siinä, etten ujouksissani uskaltanut edes kahvilla käydä.
Päivät vierivät ja aloin päästä mukaan turistikeskuksen elämään. Illat bailattiin ja päivät tehtiin töitä, moni seurasi kauhulla vierestä, taas tätä mun tunnettua miespaljoutta. Mä yritin vain saada lievitettyä kasvavaa tuskaani, joka johtui tästä mun unelmieni hissipojasta. Aina kun mahdollista yritin päästä sille puolelle töihin jossa tiesin kohtaavani hänet. Ja aika usein pääsinkin. Me juttelimme, hulluttelimme ja väittelimme. Meillä tai ainakin mulla oli hauskaa, hauskempaa kuin koskaan. Meni viikkoja ennen kuin mä rohkaistuin kaivaan tän hissipojan, olkoon nyt vaikka Jukka, numeron esille. Niin me sitten aloimme viestittelemään ja joskus kännissä päin jopa soittelimmekin. Tunsin koko ajan suurta kaipuuta Jukkaa kohtaan, mä tiesin, etten jaksais elää ilman sitä, mutten vois koskaan elää sen kanssakaan.
Sitten oli taas aika lähteä juhlimaan ties mistä tekosyystä. Mä pyysin Jukkaa kaveriksi. Se sit ilmotti että vois lähteäkki ja me nähtiin sit siellä bailumestassa. Mä olin tyytyväinen, että olin ottanut Mervin mukaan, koska Jukka sattui juuri jutteleen erään tytön kanssa. Mun sieluun sattu, kovaa. Me Mervin kans sitten yritettiin pysyy koko ajan hyvällä etäisyyellä, että mä näkisin mitä tapahtuu, toivoinko mä todella liikoja. Illan jatkuessa Jukka tuli ja kaappas mut kainaloon :"Mira, eiks ollakki sovittu, että mä tuun teille yöksi." Mä mumisin vaan hämmentyneenä jotain joon tapaista. Sit se taas hävisi. Mä aloin olla jo ihan kypsä lähteen, miks mä kidutin itteeni.
Aikani istuttuani näin Jukan tanssivan jonkun tytön kanssa, sillon mä tiesin, ei meistä vois tulla mitään. Näytin varmaan niin huvittavalta siinä yksin istuessani ja itkua nieleskellesäni, et yks tyyppi joka kuulu Jukan seurueeseen tuli pyytään mua tanssiin ja mä suostuin, millään ei ollu oikeestaan enään mitään väliä, mä ajattelin. Sit me suudeltiin, mä luulen, että Jukka näki sen koska se tuli ja sano, että sillä on asiaa, et lähetään tilaan jotain juotavaa ja mä täysin sokaistuneena tästä osotuksesta lähdin ja jätin tän Jukan kaverin pyöritteleen päätään tanssilattialle.
Me tilattiin ja juteltiin. Biisit vaihtu hitaaksi ja ma muistutin Jukkaa, että se oli luvannu tanssia mun kanssa hitaan, se ei kyllä muistanu sitä, mut eihän se ees oikeesti ollu luvannu. Jokatapauksessa me suunnattiin kohti tanssilattiaa. Mä nautin Jukan läheisyyestä sen viien viikon eestä mitä mä olin toivonu sitä lähelleni. Mä hengitin sen tuoksua, ,mä tartuin siihen kuin hukkuva oljen korteen, mä en halunnu irrottaa. Sit Jukka rikko hiljasuuen meidän välillä: "Tuunks mä sit teille yöksi, vai?" Mä olin niin hämmentyny, että lupasin sen tulla, vaikka mä olinki vannonu itelleni, etten enää tekis semmosta, ottas siis ketään baarista mukaan noin vain. Jukka oli eriasia mä puolustauduin itselleni.
Me lähdettiin käsikkäin pois tanssilattialta ja hommattiin kyyti mun luo. Kun me maattiin yhessä mun kapeella sängyllä, mä tunsin niin suurta rakkauden kaipuuta, että oisin voinu itkee. Me juteltiin ja värkättiin koko yö. Me naurettiin ja suudeltiin ja oltiin vain. Nautittiin toisistamme. Mä tiesin jo silloin, että se ei ois oikein, mutta mä halusin saada tuntea Jukan kosketuksen ja läheisyyden. Se puhu niin kauniita, ettei kukaan koskaan. Se luki mua kuin avointa kirjaa.
Kuten sanotaan kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin loppui se meidän ensimmäinen ja viimeinen yökin, ihan liian aikaisin. Jukka lähti vain, ei jäähyväissuudelmaa, ei mitään lupauksia, ei mitään. Mä tunsin oloni tyhjemmäksi kuin koskaan, Jukka vei musta niin ison osan mukanaan jo silloin. Pari päivää itsesäälissä ja omantunnontuskissani pyörittyäni, laitoin Jukalle tekstiviestin ja kysyin, voisko meistä ehkä joskus tulla jotain ja tunsiko se mitään mua kohtaan. Meni kauan ennen ku Jukka vastasi, mä tunsin sen sen verran hyvin, että tiesin et se mietti mitä se kirjottaa. Se ei halunnu vakiintua, vaikka piti musta, siis omien sanojensa mukaan, kyllä mä tiesin, mitä se tarkotti. Se ei tuntenu samallatavalla kuin mä. Enkä mä oikeestaan yllättyny. siitä mä olin iloinen, että meidän soittelut ja viestittelyt ei loppuneet, mulla oli vielä henkireikä, syy unelmille. Töissä vain tuntui, että ei ollut enään samanlaista, me ei enään värkätty, eikä juteltu niinkuin ennen, Jukka vältteli mua ja mäki yritin parhaani mukaan vältellä jukkaa, teki liian kipeää kohdata se kasvotusten, viesteillä ja puhelimessa oli helpompaa.
Sit yks päivä me taas yllättäin puhuttiin, puhuttiin tosi paljon. Me mietittiin mun tulevaisuutta, kannataisko mun jäädä sinne vai jatkaa elämääni jossain muualla, esimerkiksi kotipaikkakunnallani. Jukka sano, että on parasta tehdä järkevä ratkaisu, eikä kuunnella sydäntään. Mä taas olin ihan toista mieltä. Eipä me juuri edetty siinä keskustelussa.
Niin tuli mun aika pakata tavarat ja suunnistaa takaisin etelään. Mä en nähny Jukkaa kahteen viikkoon ennen mun lähtöä ja mä en vieläkään osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono asia.
Me viestitellään ja soitellaan edelleen, mutta jotenki se on erilaista, kyllähän mä koko ajan toivon, että me nähtäs vielä, että Jukka tulis käymään tai pyytäs mua käymään. Meidän välillä on kilometrejä, mutta ne ei oo tehny mitään mun tunteille, ehkä vähän syventäny niitä. Ikävä vain kasvaa päivä päivältä, mä odotan talvea, että mä voin palata tohon ihmeelliseen paikkaan, ettiin mun unelmieni hissipojan käsiini ja tekeen sille selväksi, että kiduttaminen on rikos =).
Mun elämään ei ollut kuulunut koskaan ketään. No vähän radikaalisti sanottu. Mutta ei ketään pitkäaikasta. Kaverit vaihtu kuin sukat ja sukulaistenki kanssa oli riitaa. Mä koin olevani täysin juureton. Elämän heiteltävissä.
Ei mun elämään kuulunu miehiäkään, tai no kaverit aina sano, että hyvähän sulla on ko sulla on noita miehiä. Monesti mietin, että missähän niitä on ku mä en ite nää muita ku ne känniset mielikuvat joka ryyppyreissu vaihtuvista miehistä. Jonakin päivänä se sit tuli ku salama kirkkaalta taivaalta.
Mä olin päättäny kaverini Leenan kanssa läheä harjoitteluun suureen turistikeskukseen. Me matkustettiin pitkä matka ennen kuin oltiin perillä. Me laskettiin koko matkan ajan leikkiä siitä, miten mä löytäisin sen suuren rakkauden jostakin sulosesta hissipojasta ja jumittuisin sitten sinne laskettelukeskuksen lähistölle.
Odotimme molemmat ensimmäistä työpäivää innolla. Pääsimme heti keskenämme hoitamaan erästä toimipistettä vähän kauempana keskuksesta, jonne pomomme meidät vei. Pikaisen esittelyn jälkeen hän kaasutti tiehensä. Silloin mä näin sen, mun unelmieni hissipojan. Mä olin myyty, mutta eka päivä meni kumminki siinä, etten ujouksissani uskaltanut edes kahvilla käydä.
Päivät vierivät ja aloin päästä mukaan turistikeskuksen elämään. Illat bailattiin ja päivät tehtiin töitä, moni seurasi kauhulla vierestä, taas tätä mun tunnettua miespaljoutta. Mä yritin vain saada lievitettyä kasvavaa tuskaani, joka johtui tästä mun unelmieni hissipojasta. Aina kun mahdollista yritin päästä sille puolelle töihin jossa tiesin kohtaavani hänet. Ja aika usein pääsinkin. Me juttelimme, hulluttelimme ja väittelimme. Meillä tai ainakin mulla oli hauskaa, hauskempaa kuin koskaan. Meni viikkoja ennen kuin mä rohkaistuin kaivaan tän hissipojan, olkoon nyt vaikka Jukka, numeron esille. Niin me sitten aloimme viestittelemään ja joskus kännissä päin jopa soittelimmekin. Tunsin koko ajan suurta kaipuuta Jukkaa kohtaan, mä tiesin, etten jaksais elää ilman sitä, mutten vois koskaan elää sen kanssakaan.
Sitten oli taas aika lähteä juhlimaan ties mistä tekosyystä. Mä pyysin Jukkaa kaveriksi. Se sit ilmotti että vois lähteäkki ja me nähtiin sit siellä bailumestassa. Mä olin tyytyväinen, että olin ottanut Mervin mukaan, koska Jukka sattui juuri jutteleen erään tytön kanssa. Mun sieluun sattu, kovaa. Me Mervin kans sitten yritettiin pysyy koko ajan hyvällä etäisyyellä, että mä näkisin mitä tapahtuu, toivoinko mä todella liikoja. Illan jatkuessa Jukka tuli ja kaappas mut kainaloon :"Mira, eiks ollakki sovittu, että mä tuun teille yöksi." Mä mumisin vaan hämmentyneenä jotain joon tapaista. Sit se taas hävisi. Mä aloin olla jo ihan kypsä lähteen, miks mä kidutin itteeni.
Aikani istuttuani näin Jukan tanssivan jonkun tytön kanssa, sillon mä tiesin, ei meistä vois tulla mitään. Näytin varmaan niin huvittavalta siinä yksin istuessani ja itkua nieleskellesäni, et yks tyyppi joka kuulu Jukan seurueeseen tuli pyytään mua tanssiin ja mä suostuin, millään ei ollu oikeestaan enään mitään väliä, mä ajattelin. Sit me suudeltiin, mä luulen, että Jukka näki sen koska se tuli ja sano, että sillä on asiaa, et lähetään tilaan jotain juotavaa ja mä täysin sokaistuneena tästä osotuksesta lähdin ja jätin tän Jukan kaverin pyöritteleen päätään tanssilattialle.
Me tilattiin ja juteltiin. Biisit vaihtu hitaaksi ja ma muistutin Jukkaa, että se oli luvannu tanssia mun kanssa hitaan, se ei kyllä muistanu sitä, mut eihän se ees oikeesti ollu luvannu. Jokatapauksessa me suunnattiin kohti tanssilattiaa. Mä nautin Jukan läheisyyestä sen viien viikon eestä mitä mä olin toivonu sitä lähelleni. Mä hengitin sen tuoksua, ,mä tartuin siihen kuin hukkuva oljen korteen, mä en halunnu irrottaa. Sit Jukka rikko hiljasuuen meidän välillä: "Tuunks mä sit teille yöksi, vai?" Mä olin niin hämmentyny, että lupasin sen tulla, vaikka mä olinki vannonu itelleni, etten enää tekis semmosta, ottas siis ketään baarista mukaan noin vain. Jukka oli eriasia mä puolustauduin itselleni.
Me lähdettiin käsikkäin pois tanssilattialta ja hommattiin kyyti mun luo. Kun me maattiin yhessä mun kapeella sängyllä, mä tunsin niin suurta rakkauden kaipuuta, että oisin voinu itkee. Me juteltiin ja värkättiin koko yö. Me naurettiin ja suudeltiin ja oltiin vain. Nautittiin toisistamme. Mä tiesin jo silloin, että se ei ois oikein, mutta mä halusin saada tuntea Jukan kosketuksen ja läheisyyden. Se puhu niin kauniita, ettei kukaan koskaan. Se luki mua kuin avointa kirjaa.
Kuten sanotaan kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin loppui se meidän ensimmäinen ja viimeinen yökin, ihan liian aikaisin. Jukka lähti vain, ei jäähyväissuudelmaa, ei mitään lupauksia, ei mitään. Mä tunsin oloni tyhjemmäksi kuin koskaan, Jukka vei musta niin ison osan mukanaan jo silloin. Pari päivää itsesäälissä ja omantunnontuskissani pyörittyäni, laitoin Jukalle tekstiviestin ja kysyin, voisko meistä ehkä joskus tulla jotain ja tunsiko se mitään mua kohtaan. Meni kauan ennen ku Jukka vastasi, mä tunsin sen sen verran hyvin, että tiesin et se mietti mitä se kirjottaa. Se ei halunnu vakiintua, vaikka piti musta, siis omien sanojensa mukaan, kyllä mä tiesin, mitä se tarkotti. Se ei tuntenu samallatavalla kuin mä. Enkä mä oikeestaan yllättyny. siitä mä olin iloinen, että meidän soittelut ja viestittelyt ei loppuneet, mulla oli vielä henkireikä, syy unelmille. Töissä vain tuntui, että ei ollut enään samanlaista, me ei enään värkätty, eikä juteltu niinkuin ennen, Jukka vältteli mua ja mäki yritin parhaani mukaan vältellä jukkaa, teki liian kipeää kohdata se kasvotusten, viesteillä ja puhelimessa oli helpompaa.
Sit yks päivä me taas yllättäin puhuttiin, puhuttiin tosi paljon. Me mietittiin mun tulevaisuutta, kannataisko mun jäädä sinne vai jatkaa elämääni jossain muualla, esimerkiksi kotipaikkakunnallani. Jukka sano, että on parasta tehdä järkevä ratkaisu, eikä kuunnella sydäntään. Mä taas olin ihan toista mieltä. Eipä me juuri edetty siinä keskustelussa.
Niin tuli mun aika pakata tavarat ja suunnistaa takaisin etelään. Mä en nähny Jukkaa kahteen viikkoon ennen mun lähtöä ja mä en vieläkään osaa sanoa, oliko se hyvä vai huono asia.
Me viestitellään ja soitellaan edelleen, mutta jotenki se on erilaista, kyllähän mä koko ajan toivon, että me nähtäs vielä, että Jukka tulis käymään tai pyytäs mua käymään. Meidän välillä on kilometrejä, mutta ne ei oo tehny mitään mun tunteille, ehkä vähän syventäny niitä. Ikävä vain kasvaa päivä päivältä, mä odotan talvea, että mä voin palata tohon ihmeelliseen paikkaan, ettiin mun unelmieni hissipojan käsiini ja tekeen sille selväksi, että kiduttaminen on rikos =).
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sait minut kirjoituksellasi sanattomaksi. Niin surullisen kaunista... Oma tilanteeni on erilainen, mutta kuitenkin jotenkin niin samanlainen. Minulla on pohjaton ikävä erään ihmisen luo. En vielä tiedä, miten meidän käy, mutta toivotaan parasta...