elämän kaipuu repii ja raastaa

ihminen joka tuntee olevansa sen ulkopuolella voi todella pahoin. Siksikö niin moni puhuukin itsemurhasta kuin saattaen hautaan ruumiinsakin kun kokee että sielu on jo siellä mullan alla? Kuitenkin se elämä on siinä aivan samalla tavalla kuin se on jokaisella meistä. Siis mikä on mennyt vikaan? Miksi kaksi samoin kokevaa eivät voi kohdata toisiaan ja antaa toisilleen arvon elää? Olla ystävinä tai rakastua? Olemmeko toisia kohtaan yhtä vaativia kuin olemme itseämme kohtaan ? Etsimmekö sellaista jota ei olekaan ? Tuskinpa niinkään. Miten sitten? Miksi emme kelpaa itsellemme kun emme voi olla muita, jos yritämme olla muita, hajoamme. Emmekö voisi antaa itsellemme luvan olla sitä mitä olemme ja avautua ja näin rikastuttaa elämäämme? Miksi me tahdomme paeta, tai osa meistä tahtoo paeta? Olen kuin kysyvä lapsi ja lapsia olemme kaikki, hyvin vähän loppujen lopuksi elämästä ja olemisesta tietäviä kun on kyse henkisestä olemuksestamme. Pitääkö vielä teeskennellä että olisimme kypsempiä kuin olemme?
1150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ja pidä mielessä suurinpiirtein joka hetki. Tulet huomaamaan vaikutuksen ja avartuneen näköalan. Pian saat omantunnon rauhan näille asioille. Ja tulet näkemään, kun katsot ihmisiä, miten epävarmoja kaikki ovat nykyisessä elämänmenossa ja tekemisissaan.Kuluttamista kuluttamisen perään. Oman itsensä kuluttamista ja kyselemistä, miksi näin, miksi minulle, miksei minulle, jne, jne
Tee sopu omantuntosi kanssa. Tutki vähän Raamattua, mitä lupauksia siellä annetaan? Päivän sana.
Omantunnon rauhaa ja itsenäistä ajattelua.
Ei muiden mieltymysten mukaan elämistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaikka siinä koko ajan on l... kirjoitti:

ihminen joka tuntee olevansa sen ulkopuolella voi todella pahoin. Siksikö niin moni puhuukin itsemurhasta kuin saattaen hautaan ruumiinsakin kun kokee että sielu on jo siellä mullan alla? Kuitenkin se elämä on siinä aivan samalla tavalla kuin se on jokaisella meistä. Siis mikä on mennyt vikaan? Miksi kaksi samoin kokevaa eivät voi kohdata toisiaan ja antaa toisilleen arvon elää? Olla ystävinä tai rakastua? Olemmeko toisia kohtaan yhtä vaativia kuin olemme itseämme kohtaan ? Etsimmekö sellaista jota ei olekaan ? Tuskinpa niinkään. Miten sitten? Miksi emme kelpaa itsellemme kun emme voi olla muita, jos yritämme olla muita, hajoamme. Emmekö voisi antaa itsellemme luvan olla sitä mitä olemme ja avautua ja näin rikastuttaa elämäämme? Miksi me tahdomme paeta, tai osa meistä tahtoo paeta? Olen kuin kysyvä lapsi ja lapsia olemme kaikki, hyvin vähän loppujen lopuksi elämästä ja olemisesta tietäviä kun on kyse henkisestä olemuksestamme. Pitääkö vielä teeskennellä että olisimme kypsempiä kuin olemme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu