ihminen joka tuntee olevansa sen ulkopuolella voi todella pahoin. Siksikö niin moni puhuukin itsemurhasta kuin saattaen hautaan ruumiinsakin kun kokee että sielu on jo siellä mullan alla? Kuitenkin se elämä on siinä aivan samalla tavalla kuin se on jokaisella meistä. Siis mikä on mennyt vikaan? Miksi kaksi samoin kokevaa eivät voi kohdata toisiaan ja antaa toisilleen arvon elää? Olla ystävinä tai rakastua? Olemmeko toisia kohtaan yhtä vaativia kuin olemme itseämme kohtaan ? Etsimmekö sellaista jota ei olekaan ? Tuskinpa niinkään. Miten sitten? Miksi emme kelpaa itsellemme kun emme voi olla muita, jos yritämme olla muita, hajoamme. Emmekö voisi antaa itsellemme luvan olla sitä mitä olemme ja avautua ja näin rikastuttaa elämäämme? Miksi me tahdomme paeta, tai osa meistä tahtoo paeta? Olen kuin kysyvä lapsi ja lapsia olemme kaikki, hyvin vähän loppujen lopuksi elämästä ja olemisesta tietäviä kun on kyse henkisestä olemuksestamme. Pitääkö vielä teeskennellä että olisimme kypsempiä kuin olemme?
elämän kaipuu repii ja raastaa
vaikka siinä koko ajan on l...
1150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja pidä mielessä suurinpiirtein joka hetki. Tulet huomaamaan vaikutuksen ja avartuneen näköalan. Pian saat omantunnon rauhan näille asioille. Ja tulet näkemään, kun katsot ihmisiä, miten epävarmoja kaikki ovat nykyisessä elämänmenossa ja tekemisissaan.Kuluttamista kuluttamisen perään. Oman itsensä kuluttamista ja kyselemistä, miksi näin, miksi minulle, miksei minulle, jne, jne
Tee sopu omantuntosi kanssa. Tutki vähän Raamattua, mitä lupauksia siellä annetaan? Päivän sana.
Omantunnon rauhaa ja itsenäistä ajattelua.
Ei muiden mieltymysten mukaan elämistä?