YLE:n TV ohjelmat maksupaketiksi!

Kun nyt on pakotettu suomalaiset ostamaan ne digiboxit, niin pitäisihän niille jotain käyttöäkin keksiä.
Digiajan yksi hieno ominaisuus on mahdollisuus maksupaketteihin.

Olen aina ihmetellyt YLEn surkeaa ohjelmistotarjontaa, etenkin huomioonottaen järjettömön suuret tulot televisioluvista. (Tosin viime aikoina YLE Teema yllättänyt positiivisesti...mielenkiintoisia leffoja ja dokumentteja...Tosin harva mainituista on YLE:n käsialaa, enimmäkseen ulkomailta ostettuja). Ajatelkaapa sitä että esim. joku Arto Nyberg -roska tulee ulos parhaimpaan katseluaikaan.

Maksaminen television omistamisesta pelkästään YLElle on vääristynyttä valtion monopolia ja tiedonsaannin rajoittamista.
EI OLE PERUSTELTUA SYYTÄ MIKSI LUPAMAKSUT KODISTUVAT LAITEESEEN(televisio) EIVÄTKÄ KANAVAAN(yle).
Ratkaisu: YLE:n kanavat omaksi maksupaketiksi, voisi tyrkätä ne ruotsink. ohjelmat samaan syssyyn .
Ei sentään, ruotsinkielinen ohjelma"tarjonta" omaksi paketiksi, katsotaan sitten kuinka moni on valmis maksamaan täydestä roskasta ja vielä ruotsiksi. Tämä on sitä verotuksen kohdentamista parhaimmillaan.

Lisäksi ihmettelen keskustelua FST:n uutisten säilyttämisestä omana yksikkönään: Kyllä ne samat uutiset pitäisi kelvata niin ruotsinkielisille kuin suomea puhuvillekin. Väitän jopa että kopioimalla suomenkieliset uutiset FSTn uutisten taso nousee.

----

Ai niin, miksi hallituksen häviämien maatalustukineuvottelujen (141)jälkeen YLE näyttää kanavallaan ohjelman karjaeläinten kaltoin kohtelusta...Vieden täysin huomion epäonnistuneesta 141 ratkaisusta.
TÖRKEÄÄ! Onko tämä tulkittava niin että YLE ei ole puolueeton kansan (luvanmaksajat)uutiskanava vaan omistajansa, hallituksen juoksupoika...Brehzhne...Putin-maisen tiedonvälityksen tyyliin.

Tänään YLE:n aamu TV:ssä keskusteltiin menetetyistä luvanmaksuista summan ollen "40 miljoonaa euroa", vaikka tosiasiassa summa on noin 10,5m(50 000 x 208 euroa)vuodessa.

Alkon lakon uutisoinnin jälkeen aamu TV:n uutislähetyksen seuraava uutinen oli Alkoholin aiheuttamien kuolemien nousu Suomessa. Sattumaa, vai huonoa journalistista etiikkaa?
6323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei voida taas laittaa ostamaan uutta laitetta!

Hyvä, että oli varaa se halvin boxi ostaa ja nyt sitten se olisi viraton, kun ei ole kortinlukijaa!

Jos kanavat menevät kortille, se on loppu sitten se TV:n katselu ja lupien maksu.

Tämä homma olisi pitänyt viedä kortille, mutta päätös kortillisuudesta olisi pitänyt tehdä viisivuotta sitten, niin että nyt jokaisella olisi se kortillinen boxi. Tämä on nyt sitten Yleltä sitä kuuluisaa jälkiviisautta.

Äänestä
  • ilmaiskanavia (mm mtv3, nelonen jim, urheilukanava) jne voi edelleen katsoa korttipaikattomalla boksilla. hommaa vaikka olkkariin yhden boksin jossa kortinlukija on, niin näkee maksukanavatkin.

    Äänestä

Ylen puolueellisuus on ollut täysin näkyvää monta vuotta.

Eräs niistä syistä miksi itse luovuin (ihan oikeasti) tv:n katselusta oli Yle ja Ylen harjoittama politiikka.

Asiaan: Monta vuotta olen haaveillut järjestelmästä, jossa asiakas voi itse valita mitä ostaa, millä hinnalla ja mitä tahtoo tukea. näin joutuisi Ylekin katsoa omaa ohjelmatarjontaansa ja pohtia miten sisällöstä voisi saada mielenkiintoisemman ja lisää asiakkaita.

Haluan järjestelmän, jossa tilaan vastaanottimeeni vain ne ohjelmat, joita tahdon katsoa. En tahdo tukea Ameriikasta kopioituja talk-show formaatteja (boring), latotansseja, muka pikkunokkelaa aamutv-sanailua, suomeksi huonosti dubattuja Disneyn piirrettyjä tai muuta roskaa.

Vuosia sitten laitoin nimeni addressiin, jossa toivottiin Ylelle enemmän Sci-fi tarjontaa. Addressissa oli muistaakseni aika mukava määrä nimiäkin, mutta Ylen vastaus oli se tuttu: Ei. Kas ... minun vastukseni tässä digisekoilussa oli Ylelle: Ei. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan :)

Onkin ollut varsin mielenkiintoista seurata Ylen irtisanomisia ja lakkautuksia: ei lopulta tarvita niin kauhean suurta ihmismäärää vaikuttamaan asioihin. Tämänkin tiedon minulle tarjosi sanomalehti, tuleeko kohta käyttöön sanomalahden lukemisoikeusmaksu? Ajatelkaa kuinka monta euroa joku taho voisi pussiinsa siitä kerätä!

Äänestä
  • ...sanomalehden lukemisoikeusmaksuk? Ootko kuullut että sellaiseksi kutsutaan joko irtonumerohintaa tai tilaushintaa. Ei ne lehdet ilmaisia ole. Jos luet kahvilassa lehden, sen on lafkan pitäjä maksanut ja se laskutetaan kahvilan hinnoissa veks.

    Äänestä

  • Taas tulee joka kanavalta typeiä ja sairaita anglosaksisia sarjoja joko usa sta tai englannista.Kovin on suppeaksi käyny tuo suomalaisten maailman kuva ku kannattaa maksaa ittensä kipeeks noista roska sarjoista ,mutta eihän täällä muuta kieltä osatakkaan ku englantia ja sitäki urbaanisilla sanoilla ja katukielellä.Miten ois jos poistettais vaikka kahdelta kanavalta toi kallis paskaviihde ja ruvettais ettiin muita kulttuureita ku esim turkkilaiset venäläiset afrikkalaiset eteläamerikkalaiset ym ym elokuvat.Silloin tulis tietenki sellanen ongelma että jouduttais palkkaan uudet simulttaanitulkit eri kielille ja noi meidän englannin hönöt joutuis kortistolinjalle.Hyi kauheaa että joku uskaltaa ees ajatella tollasta! ei muutaku jatketaan vaan nostelemaan sitä teevee maksua ku on kai liian myöhästä enää viisastua ku maailman kuva on sitä mitä on.Terveisin yhdeltä jonka tv lupa maksu on kunnossa.

    Äänestä

"Alkon lakon uutisoinnin jälkeen aamu TV:n uutislähetyksen seuraava uutinen oli Alkoholin aiheuttamien kuolemien nousu Suomessa. Sattumaa, vai huonoa journalistista etiikkaa? "

- eh, mitä etiikan vastaista tuossa mahtaa olla? Ennemmin etikan. Ihan totta, mikä ongelma on jos samasta aihepiiristä on eri näkökulmia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yletön vuodattaja kirjoitti:

Kun nyt on pakotettu suomalaiset ostamaan ne digiboxit, niin pitäisihän niille jotain käyttöäkin keksiä.
Digiajan yksi hieno ominaisuus on mahdollisuus maksupaketteihin.

Olen aina ihmetellyt YLEn surkeaa ohjelmistotarjontaa, etenkin huomioonottaen järjettömön suuret tulot televisioluvista. (Tosin viime aikoina YLE Teema yllättänyt positiivisesti...mielenkiintoisia leffoja ja dokumentteja...Tosin harva mainituista on YLE:n käsialaa, enimmäkseen ulkomailta ostettuja). Ajatelkaapa sitä että esim. joku Arto Nyberg -roska tulee ulos parhaimpaan katseluaikaan.

Maksaminen television omistamisesta pelkästään YLElle on vääristynyttä valtion monopolia ja tiedonsaannin rajoittamista.
EI OLE PERUSTELTUA SYYTÄ MIKSI LUPAMAKSUT KODISTUVAT LAITEESEEN(televisio) EIVÄTKÄ KANAVAAN(yle).
Ratkaisu: YLE:n kanavat omaksi maksupaketiksi, voisi tyrkätä ne ruotsink. ohjelmat samaan syssyyn .
Ei sentään, ruotsinkielinen ohjelma"tarjonta" omaksi paketiksi, katsotaan sitten kuinka moni on valmis maksamaan täydestä roskasta ja vielä ruotsiksi. Tämä on sitä verotuksen kohdentamista parhaimmillaan.

Lisäksi ihmettelen keskustelua FST:n uutisten säilyttämisestä omana yksikkönään: Kyllä ne samat uutiset pitäisi kelvata niin ruotsinkielisille kuin suomea puhuvillekin. Väitän jopa että kopioimalla suomenkieliset uutiset FSTn uutisten taso nousee.

----

Ai niin, miksi hallituksen häviämien maatalustukineuvottelujen (141)jälkeen YLE näyttää kanavallaan ohjelman karjaeläinten kaltoin kohtelusta...Vieden täysin huomion epäonnistuneesta 141 ratkaisusta.
TÖRKEÄÄ! Onko tämä tulkittava niin että YLE ei ole puolueeton kansan (luvanmaksajat)uutiskanava vaan omistajansa, hallituksen juoksupoika...Brehzhne...Putin-maisen tiedonvälityksen tyyliin.

Tänään YLE:n aamu TV:ssä keskusteltiin menetetyistä luvanmaksuista summan ollen "40 miljoonaa euroa", vaikka tosiasiassa summa on noin 10,5m(50 000 x 208 euroa)vuodessa.

Alkon lakon uutisoinnin jälkeen aamu TV:n uutislähetyksen seuraava uutinen oli Alkoholin aiheuttamien kuolemien nousu Suomessa. Sattumaa, vai huonoa journalistista etiikkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu