Sikavoimaa

Suomi voisi olla omavarainen biodieselin suhteen.
Resepti olisi seuraavanlainen.
Ensin kylvetään ohraa,hehtaarilta saadaan noin
4-5 tonnia ohraa.Senjälkeen ohra viedään Koskenkorvalle jossa siitä jalostetaan etanolia Ohrasta tulee noin 30% etanolia lisäksi tärkkelystä paperi teollisuuteen ja tehtaan lämpö saadaan ohrajätteestä jota ei voi muuhun prosessiin käyttää.Ohrasta jää noin 60% erittäin korkea laatuista valkuaisrehua (rankkirehua).
Rankkirehu syötetään sioille,sian täytyisi olla läskiä tuottavaa rotua,jotakin maatiaisrotua ja jalostuksella saataisiin muutamassa vuodessa jalostettua sikarotu jonka rasvapitoisuus olisi noin kolmekymmentä prosenttia.Siat kasvatettaisiin noin 150 kiloiseksi jonka jälkeen ne teurastettaisiin.Jokaisesta siasta tulisi noin 50 litraa biodiselöljyä.Hehtaarin ohrarankkirehulla voisi kasvatta vähintään kymmenen sikaa.Sian lannasta voisi bioreaktorissa
kehittää kaasua,kymmenen sian satsista tulisi kaasua määrä joka vastaisi kymmenettä osaa tavallisen omakotitalon vuotuisesta lämpöenerkia tarpeesta.
Bioreaktorin läpi mennyt lanta riittäisi lannoittamaan hehtaarin ohrapellon ja lanta olisi
boireaktorin läpimentyään hajutonta.
Sian punaisesta lihasta saataisiin mainiota ravintoa,joka voitaisiin vaikka kuivattaa ja
myydä kehitysmaihin taikka Kiinaan.Muslimimaat ja juutalaiset eivät voisi syödä siasta tuotettua erittäin hyvää proteiiniä koska heidän uskonto määrää,että pitää kuolla ennenmin kun ryhtyy syömään siasta valmistettua ruokaa,voi olla,että he eivät voisi myöskään käyttää siasta tuotettua biodieselöljyä.
Hehtaarin ohrasadosta saisi.
500 litraa biodieseliä.
300 litraa etanolia.
5-600 kiloa proteiinia.
500 litraa kaasua lämmitykseen.
50-100 kg tärkkelystä paperiteollisuuteen
lannnoitusainenetta joka vastaa kemiallisia lannotteia 500 kg.
Lisäksi luita ja muita teurasjätteitä mm.turkistarhoille 3-500kg.taikka lannoitukseen.
Siasta tuotettu biodieselöly olisi paljon eettisempää,kuin esimerkiksi palmuöljy.
Suomi voisi niin halutessaan olla Saudiarabian veroinen energiajätti ja samalla tulisi hyvää proteiinia maailman ruokapulaan.

Energia expertti:Herman Kanto.Korpifilosofi.
5229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..mieleen jutustasi. Oletko myös laskenut paljonko biodiiselöljyä saadaan 100 kiloisesta ihmisestä?

Äänestä

Ko. perustettavaan yritykseen. Tulet olemaan idean isänä vastuullinen toimitusjohtaja myös taloudellisesti, joten varmuuden vuoksi vaadimme todella hyvät vakuutuset ennen nimittämistäsi. Palkkasi on ruhtinaallinen. Tiedossamme on tuhansia hetaareja pakettipeltoja joten tuotantoa ja toimintaa sinulle on tiedossa.
Muslimille me voimme myydä sen lopun jätteen pornlihana eksoottosesta lapista tuotettuna luomutuotteena. Täydestä menee kuin Muhamed teddyarhunimelle heidän maailmaansa. Ilmoita julkisesti oikea nimesi ja osotteesi jotta voime ottaa yhteyden alkavia neivottelujamme varten!
Luomubiodiesel ky. on alustava yrityksen nimi!

Äänestä
  • Tämä on totista totta jo nykyään.Kaikkia näitä energia muotoja on jo käytössä.
    Myöskin kuolleet kotieläimet käytetään (itsestään kuolleet) biodieselin tekoon.
    Myös näistä eläimistä joita viimmepäivinä olemme nähneet tv:ssä Kuolleina taikka erittäin heikkokuntoisena,käytetään luultavasti jossakin diesel moottorissa lähiaikoina.
    Elämä on raadollista,heikkohermoisille ei tulisi näyttääkkään tälläisiä juttuja mitä viimmepäivinä on näytetty.
    Sama energia expertti.

    Äänestä

  • älä........... kirjoitti:

    Tämä on totista totta jo nykyään.Kaikkia näitä energia muotoja on jo käytössä.
    Myöskin kuolleet kotieläimet käytetään (itsestään kuolleet) biodieselin tekoon.
    Myös näistä eläimistä joita viimmepäivinä olemme nähneet tv:ssä Kuolleina taikka erittäin heikkokuntoisena,käytetään luultavasti jossakin diesel moottorissa lähiaikoina.
    Elämä on raadollista,heikkohermoisille ei tulisi näyttääkkään tälläisiä juttuja mitä viimmepäivinä on näytetty.
    Sama energia expertti.

    Ja toivon menestystä yrityksellesi joko meidän tai jonkun toisen yrittäjän kera!
    Biodusel ky. hallituksen puh joht!

    Äänestä

  • Vaan kiittelen ideastasi kirjoitti:

    Ja toivon menestystä yrityksellesi joko meidän tai jonkun toisen yrittäjän kera!
    Biodusel ky. hallituksen puh joht!

    Tämä kertomani on täysin totta ja hyvä näin,on pakko hyödyntää kaikki mahdollinen enerkia.
    mutta kaikesta ei kannattaisi kertoa,kun monet ovat niin herkkä hipiäisiä,eivät kestä jos asiat hoidetaan mahdollisiman taloudellisesti
    Enerkia expertti Herman Kanto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tankkiin kirjoitti:

Suomi voisi olla omavarainen biodieselin suhteen.
Resepti olisi seuraavanlainen.
Ensin kylvetään ohraa,hehtaarilta saadaan noin
4-5 tonnia ohraa.Senjälkeen ohra viedään Koskenkorvalle jossa siitä jalostetaan etanolia Ohrasta tulee noin 30% etanolia lisäksi tärkkelystä paperi teollisuuteen ja tehtaan lämpö saadaan ohrajätteestä jota ei voi muuhun prosessiin käyttää.Ohrasta jää noin 60% erittäin korkea laatuista valkuaisrehua (rankkirehua).
Rankkirehu syötetään sioille,sian täytyisi olla läskiä tuottavaa rotua,jotakin maatiaisrotua ja jalostuksella saataisiin muutamassa vuodessa jalostettua sikarotu jonka rasvapitoisuus olisi noin kolmekymmentä prosenttia.Siat kasvatettaisiin noin 150 kiloiseksi jonka jälkeen ne teurastettaisiin.Jokaisesta siasta tulisi noin 50 litraa biodiselöljyä.Hehtaarin ohrarankkirehulla voisi kasvatta vähintään kymmenen sikaa.Sian lannasta voisi bioreaktorissa
kehittää kaasua,kymmenen sian satsista tulisi kaasua määrä joka vastaisi kymmenettä osaa tavallisen omakotitalon vuotuisesta lämpöenerkia tarpeesta.
Bioreaktorin läpi mennyt lanta riittäisi lannoittamaan hehtaarin ohrapellon ja lanta olisi
boireaktorin läpimentyään hajutonta.
Sian punaisesta lihasta saataisiin mainiota ravintoa,joka voitaisiin vaikka kuivattaa ja
myydä kehitysmaihin taikka Kiinaan.Muslimimaat ja juutalaiset eivät voisi syödä siasta tuotettua erittäin hyvää proteiiniä koska heidän uskonto määrää,että pitää kuolla ennenmin kun ryhtyy syömään siasta valmistettua ruokaa,voi olla,että he eivät voisi myöskään käyttää siasta tuotettua biodieselöljyä.
Hehtaarin ohrasadosta saisi.
500 litraa biodieseliä.
300 litraa etanolia.
5-600 kiloa proteiinia.
500 litraa kaasua lämmitykseen.
50-100 kg tärkkelystä paperiteollisuuteen
lannnoitusainenetta joka vastaa kemiallisia lannotteia 500 kg.
Lisäksi luita ja muita teurasjätteitä mm.turkistarhoille 3-500kg.taikka lannoitukseen.
Siasta tuotettu biodieselöly olisi paljon eettisempää,kuin esimerkiksi palmuöljy.
Suomi voisi niin halutessaan olla Saudiarabian veroinen energiajätti ja samalla tulisi hyvää proteiinia maailman ruokapulaan.

Energia expertti:Herman Kanto.Korpifilosofi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu