Tarjan levystä..

Aivan loistavaa matskua, mutta miksi ihmeessä sinkuksi on valittu i walk alone. Levyn ylivoimaisesti paskin biisi joka saa Tarjan kauniin äänen kuulostamaan aivan hirveältä. Mitä levy-yhtiö on oikein ajatellut?
1345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tee manageri the mr. cebuli. toivottavsti arvon manageri-herra saa seuraavan albumin taustavoimaksi jonkun tahon joka ymmärtää enemmän taiderokin päälle ja ruuvaa tummat analogiset saundit näiden muovinailon lelusaundien sijaan. siis tarjan äänellähän saadaan hyvää musaa kun taustat on paremmat kuten erään bändin 5kpl albumia todistaa.

siis oikeasti olisi hyvä jos mr cebuli keskittyisi enemmän vaan muun kun musabisneksen tekoon ja jättäisi musiikin ja tarjan uran niiden huoleksi jotka siitä jotakin ymmärtävät. toki hän voisi hoitaa ne aviolliset velvollisuudet kunnialla jotta theDiva voisi tyytyväisenä keskittyä uransa kehittämiseen.


toivon todella että tarja tekee läpimurtoalbumin ensikerralla eikä mitään poison covereita ole mukana vaan taiteellisti korkeatasoista pop/rok musaa jota tämä uusin ei _mielestäni_ ole sillä tasolla mitä odotin ja mihin olisi potentiaalia tarjan äänellä ollut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aiii waaaaaaaaallkkkkkk alo... kirjoitti:

Aivan loistavaa matskua, mutta miksi ihmeessä sinkuksi on valittu i walk alone. Levyn ylivoimaisesti paskin biisi joka saa Tarjan kauniin äänen kuulostamaan aivan hirveältä. Mitä levy-yhtiö on oikein ajatellut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu