Tätä keskustelua lukiessani tulee sellainen tunne, että vain nuoret ja eka kertaa asialla olevat juhlivat häitään.
Meillä tilanne on toinen ollaan ns. toisella kierroksella. Ikää 40 , ensimmäisistä häistä yli 20 vuotta ja eroistakin jo monta vuotta. Kuten tämän ikäisten suhteissa yleensäkin, pakettiin kuuluu eri ikäistä nuorisoa ja heidän perheitään sekä seurustelukumppaneitaan. Lisäksi molemmilla on kohtuullisen suuri suku, ystäviä edellisistä avioliitoista sekä tietysti myös yhteisiä ystäviä.
Haluaisimme kunnon häät, mutta jo tuo vieraslistan laatiminen tuottaa päänvaivaa. Kutsuako vain lähisuku (=vanhemmat, sisarukset ja omat lapset)ja parhaat ystävät? Miten lasten poika/tyttöystävät? Osa heistä viettää paljon aikaa kanssamme ja toisia näemme harvoin. Jos sitten sukua lähtee laajemmin kutsumaan, se tarkoittaa käytännössä ainakin 60 henkilöä. Kun tähän lisätään vielä ystävät, (joista osa on entisiä in law-sukulaisia) päädytään jo noin 150 henkilöön. Apua!
Pukuasia myös mietityttää. Sulhasen osalta asia on yksikertainen, mutta mistä löytyy pukeutumisvinkkejä morsiammelle? Olkaimettomat viattomanvalkoiset pitsiunelmat sopivat nuorille ja muutapa ei näytä olevan tarjollakaan. Olen selannut erilaisia kuvastoja - morsiuspukuja, iltapukuja ja muita juhlapukuja, mutta mitään ei ole jäänyt käteen. Olen myös käynyt kahdellakin eri ompelijalla, mutta kummallakaan ei ole ollut ehdottaa mitään sellaista, josta pitäisin. Väri nyt ei ainakaan tule olemaan valkoinen, vaan olen ajatellut kirkasta turkoosia tai punaista. Olisin kiitollinen hyvistä nettivinkistä.
Sinänsä häiden järjestäminen ei tuota suurempaa päänvaivaa. Tähän ikään mennessä kun on ollut järjestämässä jo monenelaisia juhlia, niin tietää mitä, mistä ja miten, sekä pystyy arvioimaan realistisesti oman panoksensa. Tietysti hyviä ideoita/kokemuksia otetaan mielellään vastaan tästä järjestelypuolestakin.
Onneksi tässä on vielä aikaa. Hääpäivä on vasta syksyllä 2008. Olisin kuitenkin iloinen, jos saisin hyviä ideoita ja kommentteja.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oon itse 2.kertaa naimisissa,samoin pari ystävää.
Kaikille on löytynyt jumalaiset iltapukutyyppiset häävaatteet HALOSELTA ja kohtuuhintaan(150-250).
Parasta on se,että näitä vaatteita on käytetty myös muissa,"paremmissa"juhlissa!
Viestisi perusteella kuulostaa siltä, että teille on tiedossa hauskat häät. On ihanaa, että toistakin liittoa uskalletaan juhlia ja vielä in-law-sukulaisten kera! Se perinteinen luterilainen tapa toiselle kierrokselle kun on ollut katumuksen sävyttämä pikainen vihkiminen sakastissa...
Meillä oli noin 90 vierasta. Minä olen ollut aiemmin naimisissa, sulhaselle liitto on ensimmäinen. Olemme teitä vähän nuorempia 40-
Meillä vieraat koostuivat pääasiassa sulhasen kaikista kavereista. Hän oli aina halunnut iloiset kunnon häät. Sukulaisista oli kutsuttu kummankin vanhemmat, sisarukset, sedät ja tädit. Kaikki eivät ole enää elossa, mutta elossa olevat oli siis kutsuttu. Monet vanhemmasta päästä sukua eivät kuitenkaan jaksaneet paikalle. Serkkuja emme kutsuneet, ja sisarusten lapsilla ei (sillä hetkellä) ollut tyttö/poikakavereita, joten nuorempaakin polvea sukulaisista oli läsnä aika vähäinen joukko.
Ihan kivat häät oli. Minä en uskaltautunut kutsumaan in-law sukulaisia entisestä liitosta, vaikka hyvissä väleissä muuten ollaankin.
Katumus on mielestäni varsin väärä sana "toisellakaan kierroksella". Uh. Ja sakastissa? Vai maistraatissa?
Kukin tavallaan. Voih, itse haluan taas ehdottomasti intiimit häät. Vain tuleva puolisoni ja yhteinen lapsemme, sen päälle jotain pientä meidän kolmen luksusta. Ei missään nimessä mitään prinsessahäitä, eikä varsinkaan tekopyhiä kirkkovihkimisiä. Maistraatti riittää ja todistajat.
Osa sukulaisista saattaa pettyä, mutta kaikki kyllä lopulta tajuavat, että se on ainoa tapa ja meidän tapa. Kahville saa tulla myöhemmin, jos haluaa, ja lahjojakin ostaa, jos kenestä se tuntuu pakolliselta. Meille riitämme vain me ja onnen tunne sinä tärkeänä päivänä.