Vieläkö muistat, Ari? osa1 (Ari Koivunen fanfic)

Teplohod

Syysaurinko kurkisti ikkunasta sisään ja porotti suoraan sängyllä nukkuvan miehen silmiin. Hän hieraisi silmiään, venytteli ja nousi lopulta istumaan sängyn reunalle.
- Se on jo kymmenen, mies sanoi möreällä aamuäänellä. - Hei, kello soittaa ihan just, kuuleksä?
- Mmhh.. joo joo, naisääni vastasi sängyn toiselta laidalta.
- Otatsä kahvii? Hei... Maikku, laitaksmä sullekki tuleen?
- Joo... laita vaan. Mä nousen ihan just.

Mies nousi ylös ja käveli keittiöön laittamaan kahvinkeittimen päälle. Maria olisi halunnut jäädä vielä hetkeksi peiton alle nukkumaan. Uni maittoi varsinkin kouluaamuina. Vihdoin Maria sai itsensä kammettua sängystä ylös. Aamupesun jälkeen hän tuli pyyhe ympärillään keittiöön, jossa leijaili tuoreen kahvin tuoksu.
- Ai että on ihana tuoksu.. kiitos.
- Onks meil sämpylöitä?
- On kai siel jotain.
Pariskunta istuutui pöydän ääreen. Mies luki lehteä ja söi tyytyväisenä sämpylää.
- Onksul pitkä päivä tänään? Maria kysyi.
- Joo. Mites sul?
- Kolme parin tunnin luentoo, ei muuta. Ja sit illalla mä meen sinne keikalle, kai sä muistat?
- Joo, muistan.
- Ootko varma ettet haluu mukaan?
- No en todella haluu..
- Siel on paljon miehiikin kyllä..
- No en haluu.
- Oke, mä meen yksin sit.
- Eiks Nea lähekään?
- Ei se tuu... mut oon mä ennenki ollu yksin.
- Nii joo, sillon ennen ku me tavattiin. Olikse sillonki Koivusen keikka?
- Oli...
Marian valtasi lämmin aalto, joka kulki aina päästä varpaisiin saakka. Vielä pari kuukautta sitten hän oli muistanut kaiken tarkalleen, jokaisen katseen, tuoksun, kosketuksen, suudelman. Nyt jäljellä oli enää unenkaltainen muistikuva jostain, joka tuntui niin epätodelliselta, ettei sitä voinut sanoin kuvailla. Kenellekään hän ei ollut sanallakaan maininnut tapahtuneesta, ei edes siitä, että hän oli Arin kanssa jutellut. Lehdet olivat kyllä rääpineet juttua Arin erosta ihan riittävästi ilman hänenkin apuaan. Eikä tämä edes kuulunut kellekään muulle. Pitkä pohjoiseen suuntautunut keikkarundi oli vienyt Arin satojen kilometrien päähän eikä Maria edes oikein tiennyt, uskaltaisiko ylipäänsä mennä keikalle. Mitä jos Ari katuisikin tapahtunutta eikä haluaisi enää nähdä häntä? Eipä sillä enää olisi kyllä väliäkään. Maria oli tavannut toisen ja pakottanut itsensä unohtamaan Arin. Luukas oli kaikkea sitä, mitä Ari ei ollut. Luukas oli poliisi: roteva, tumma, uskomattoman komea mies, jonka habitus saisi kenet tahansa polvilleen. Oli täysi mysteeri, miten Maria oli päätynyt Luukkaan kanssa samaan sänkyyn ja nyt myöhemmin myös samaan asuntoon. Samalla Luukas oli kuitenkin myös kylmä, ylilooginen ja täysin epämusikaalinen. Hyvin Maria kuitenkin miehen seurassa viihtyi ja kipinääkin riitti, vaikka se sitten olikin vain sitä fyysistä vetovoimaa.
- Maikku.. kuuleksä?
- Häh? Mitä.. sori.. mä en yhtään kuunnellu.
- No etpä tosiaan.. meil on pikkujoulut ens perjantaina. Lähetkö mukaan?
- Emmä tiä. Emmä jaksais.
- No älä lähe sitte. Ihan sama. Mee sä vaan kuolaan sitä koivusta, Luukas tiuskaisi, nousi pöydästä ja meni eteiseen pukemaan päällystakkia ylleen.
- Hei, Luukas, sori. Kyl mä voin tulla, jos se on sulle noin tärkeetä.
- Ihan sama. Moro!
Luukas paiskasi oven kiinni voimalla, suorastaan juoksi rappuset alas ja lähti pihasta vauhdilla. Auton lähtökiihdytys antoi aina hyvän kuvan siitä, millä mielellä Luukas lähti töihin. Maria ei jaksanut miettiä sitä nyt. Oli muutakin ajateltavaa.

Nuorisotalon ovella oli ruuhkaa. Innokkaimmat olivat yöpyneet oven edessä ja odottaneet sitä hetkeä, että pääsisivät syöksymään eturiviin. "Olikohan virhe tulla tänne teinikeikalle," Maria mietti. Vihdoin ovet avattiin ja ihmismassa pääsi valumaan sisätiloihin. Maria asettui nuorisotalon salin vasempaan reunaan. Hän ei ollut lainkaan varma, jäisikö edes koko keikalle. Ei hän halunnut aiheuttaa Arille pahaa mieltä tai turhaa paniikkia. Ei hän halunnut Arista mitään. Maria oli tullut kuuntelemaan hyvää musiikkia, that's it.

Parin tunnin odottelun jälkeen bändi saapui lavalle. Aria ei vielä näkynyt. Savukoneet pölläyttivät ilmaan mielettömän savupilven ja samassa Don't try to break me -kappaleen alkuriffit kajahtivat kaiuttimista. Ari käveli savun keskeltä lavan etuosaan vakava ilme kasvoillaan. Marian sydän löi todella nopeasti. "Mitä jos se näkee mut? Tai mitä jos se ei näe?" Ajatukset pyörivät Marian päässä ympyrää. Hän päätti jäädä. Tämä oli nyt nähtävä loppuun. Samassa Ari käänsi katseensa häneen. Totuuden hetki. Adrenaliiniryöppy syöksyi Marian verisuoniin ja hänen jalkansa tärisivät. "Hymyile. Tee jotain. Tee mitä tahansa." Maria sai kasvonsa väännettyä kainoon hymyyn. Puolessa sekunnissa Arin katse oli siirtynyt toisaalle. "Mahtoiko se edes tuntea?" Maria etsi epätoivoisesti Arin katsetta uudelleen. Jostain syystä Ari ei enää silmiään sinne puolen salia kohdistanut. "Se vihaa mua. Ei kai se kuvittele, et mä oon vuotanu lehdille ne jutut?" Marian päässä pyöri ajatuksia niin vinhaa vauhtia, ettei hän itsekään pysynyt niiden perässä. Ensimmäinen biisi oli ohi. Nopeasti menivät myös toinen, kolmas ja neljäs kappale. Ei katsekontaktia. Lopulta jäljellä oli enää yksi kappale, jonka aikana Marian oli saatava silmänsä kohtaamaan Arin silmät. Liekö sattumaa, että viimeinen kappale oli tällä kertaa Angels are calling. Maria unohti hetkeksi Arin katseen metsästyksen ja jäi kuuntelemaan kappaletta. Se liikutti hänet kyyneliin tälläkin kertaa. Maria kaivoi laukustaan nenäliinaa ja sen löydettyään kuivasi silmäkulmiaan. Sen jälkeen hän nosti katseensa takaisin lavalle ja sai vastaansa Arin hypnoottisen katseen, joka nauliintui Mariaan lähes kymmeneksi sekunniksi. Marian valtasi vapautunut tunne, hän hymyili, itki ja lauloi samanaikaisesti.

Keikan jälkeen Maria jäi odottamaan, että Ari saapuisi yleisön sekaan ennen kuin lähtisi paikalta. Näin ei tapahtunut. Maria oli pettynyt ja lähti naulakon kautta ulos. Hän sai kuitenkin vielä tyhmän idean lähteä kiertämään nuorisotalorakennuksen taakse. Kun hän pääsi talon taakse, hän näki, että monet fanit olivat jo löytäneet tiensä sinne. Paperilaput ja kynät ojossa he jonottivat omaa vuoroaan. Ari kirjoitti nimikirjoituksia ja jutteli faneilleen rauhallisen oloisena. Maria päätti asettua jonon hännille. Jono lyheni ja Ari ei juuri ehtinyt muuta tehdä kuin kirjoittaa nimeään kerta toisensa jälkeen paperilappujen vain vaihtuessa hänen käsissään. Marian tullessa Arin kohdalle Ari ojensi jo kätensä valmiiksi paperilappua varten, mutta saikin käteensä Marian käden. Ari nosti katseensa Mariaan.
- Vieläkö muistat, Ari? Maria sanoi ja naurahti.
Ari tuijotti Mariaa hetken sanomatta sanaakaan. Sitten hän irroitti kätensä Marian kädestä, vakavoitui ja kysyi:
- Mihis nimmari laitetaan?

83

10613

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Teplohod

      Maria tuijotti Arin poispäin kääntyneitä kasvoja hämillään. Mitä tämä nyt oikein tarkotti?
      - No laita vaik tohon käteen, Maria sai lopulta sanottua ja tunsi samalla, kuinka pala kurkussa suureni hetki hetkeltä.
      - Ei tää kynä oikein tartu.. ei sul ois paperia?
      - Ei.. ei mul oo.. tai siis eiku on joo.. tossa.
      Maria ojensi Arille taskustaan löytämänsä vanhan kauppakuitin. Häntä ahdisti ajatus siitä, että Ari ei tosiaan halunnut jutella hänen kanssaan. Hän ei edes halunnut tuntea. Ari kirjoitti paperiin ja ojensi sen Marialle.
      - Kiitti, Maria sanoi pakonomaisesti ja rypisti paperin nyrkkiinsä.
      Koskaan hän ei ollut tuntenut itseään niin ei-toivotuksi. Korkokengät kopisten hän poistui nuorisotalon pihasta ja käveli kohti bussipysäkkiä. "Nyt se vitun bussi sitte äkkiä tänne", Maria ajatteli ja potki loskaa kengillään. Bussi saapui aikataulun mukaan ja oli lähes tyhjä. Maria istuutui bussin takaosaan. Kädet puuskassa hän sätti itseään: "lapsellinen, idioottimuija, mitä sä oikein kuvittelit..".

      Kotona odotti järkyttävä meteli. Luukas oli kutsunut kavereitaan viettämään iltaa kanssaan. Mikäs siinä, jos kavereita on pari kolme, mutta tässä tapauksessa niitä oli kymmenkunta. Maria teki nopean pakollisen tervehdyskierroksen olohuoneessa ennen kuin painui makuuhuoneeseen. Hän potkaisi korkokenkänsä kaapin perälle ja alkoi riisua vaatteitaan. Hyvät yöunet veisivät nämä inhottavat fiilikset pois.

      Sade ropisi vasten kattoa, kun Maria heräsi seuraavaan aamuun. Luukas ei ollut tullut nukkumaan hänen viereensä. Maria nousi ylös ja laittoi villasukat jalkaan. Kylmä viima oli viilentänyt asunnon lattian 15-asteiseksi. Jääkaapissa odotti yksi kurttuinen tomaatti ja kaksi päivää sitten vanhentunut jugurtti. Maria kurkkasi olohuoneeseen ja näki Luukkaan nukkuvan jonkun kaverinsa kanssa sylityksin sohvalla. Se oli aika herttainen näky sinänsä. Maria hymyili ja sulki olohuoneen liukuoven. Hän latasi kahvinkeittimen ja otti pakastimesta sämpylöitä sulamaan. Samassa hänen mieleensä tuli se yö. Se jumalaisen intohimoinen yö, jota hän ei varmaankaan koskaan voisi unohtaa. Hän ei todellakaan harrastanut irtosuhteita tai yhden yön juttuja, joten jokainen yökumppani merkitsi Marialle aina enemmän. Niin myös tämä. Maria istahti keittiön pöydän ääreen ja hyräili itsekseen. Hän selaili keittiön pöydälle jäänyttä kalenteria. Se oli Luukaksen päivyri, joka oli aina ajan tasalla ja hyvin järjestelmällisesti täytetty. "Pikkujoulut Himoksella. Avec sallittu. Pyydä Maikkua." Ai niin ne helvetin pikkujoulut, joista Luukaksen kanssa oli tullut riitaa. Ehkä hän voisi niihin lähteä. Eilisen jälkeen pieni piristys tulisi tarpeeseen.

      Luukas odotteli ovella ja vilkuili vähän väliä kelloaan.
      - Mikä vittu kestää?
      - Oota.. ihan sekunti. Mä haluun laittaa tän, mut siin on pieni tahra. Mä osuin sillä johonki eilen ja nyt siin on kuraa.
      - No äkkii sitten. Mä meen jo alas oottaan sitä taksia, Luukas sanoi ja poistui ulko-ovesta samantein.
      Maria yritti puhdistaa takkiaan, mutta huonoin tuloksin. Kura vain levisi entisestään. Silti hän laittoi samaisen takin ylleen ja peitti likatahran kaulaliinallaan. Vihdoin hän oli valmis lähtemään Luukkaan työporukan pikkujouluihin. Tästä voisi tulla ihan kivakin ilta. Eihän sitä koskaan tiedä...

      Luukas värjötteli pihalla ja odotti edelleen taksia.
      - Sori et kesti.
      - Ei se mitää, ei autoka oo viel tullu. Onks sul ny tarpeeks vaatetta päällä?
      - On joo, tää takki on just hyvä tällä ilmalla.
      Luukas otti takkinsa taskusta käsineet ja laittoi ne käsiinsä. Marian piti tehdä samoin, mutta kun hän laittoi kätensä taskuihin, hän huomasi unohtaneensa käsineet yläkertaan. Taskussa oli vain paperia ja kolikoita.
      - Ei hitto, mun on pakko hakee ne käsineet, sori. Mä jäädyn muuten.
      - No äkkii sit. Mä venaan, Luukas myöntyi.
      Maria juoksi kotiovelle, kaivoi avaimet laukustaan ja pääsi sisälle. Hän löysi käsineensä heti ja alkoi tyhjentää taskujaan, jotta saisi tilaa käsineilleen. Muutama euron kolikko, pari kymmensenttistä ja rypistetty kauppakuitti. Samassa Maria muisti edellisen illan nöyryytyksen. Maria avasi rypistetyn paperin ja hänen ilmeensä vakavoitui nopeasti. Kuitissa ei ollutkaan Arin nimikirjoitusta vaan jotain muuta tekstiä. Maria alkoi lukea kuittipaperia hämillään. Hän luki kuitille kirjoitetun tekstin moneen kertaan. Alhaalla pihassa taksi jo tööttäsi, taatusti Luukaksen käskystä. Pikkujoulut eivät kiinnostaneet Mariaa enää pätkääkään. Hän päätti jäädä kotiin. Millä verukkeella tahansa. Hän lähti takaisin ulos, käveli taksin luo ja avasi oven.
      - Sori, mä en voikaan lähtee, Maria sanoi voipuneen kuuloisena.
      - Mitä? Mikset?
      - Mul.. mulla on tota varmaan kuumetta.
      - No ei hän oo, sä olit ihan kunnos äsken, Luukas väitti vastaan.
      - Eikun siis.. mä en täs oikein viittis..
      - NO kakista ulos vaan!
      - No mul alko NE..
      - Ai.. no etkö sä sit vois vaan silti?
      - En mä kyl nyt pysty, sori. Mä oisin halunnu mut en mä vaan nyt kyl voi.. on niin kipee olo.
      - No.. okei, mä meen. Koita nyt sit saada olos paremmaks, Luukas myöntyi ja silitti Marian poskea.
      - Mä yritän. Pidä hauskaa! Maria toivotti ja löi taksin oven kiinni. Taksin takavalot loittonivat ja Maria kaivoi kuitin taas taskustaan. "Mitä hittoo mä nyt teen..." Maria mietti ja lähti hitaasti kävelemään takaisin asunnolle.

      • Teplohod

        Maria kuljeskeli ympäri asuntoa levottomana. Miksei hän ollut lukenut kuittia jo edellisenä iltana? Nyt kaikki oli varmasti jo menetetty ja Ari oli lähtenyt kaupungista... vai olisiko? Nopeasti Maria siirtyi tietokoneelle tarkistamaan Arin keikkakalenterin. "Okei, sillä ei ole keikkaa tänään missään, joten se on saattanu jäädä tänne", Maria aavisteli ja mietti miten nyt edetä. Hän luki kuitin taas uudelleen. Uskomatonta. Eihän tämä nyt mitään vielä tarkoita, mutta on alku kuitenkin. Maria otti kännykkänsä käteen ja alkoi näppäillä numeroita, jotka löytyivät kuitista. Sydän löi tiheään ja kädet hikoilivat. Maria odotti hiljaa. Kolmen tuuttauksen jälkeen joku vastasi puhelimeen.
        - no kerro!
        - Ari?
        - Niin?
        - Täs on Maria...
        - No moi Maria. Mistäs Maria on mun numeron saanu?
        - Sä tota annoit sen.. eilen... kirjotit siihen mun paperiin.
        - Ai Maria! Joo, moi.
        - Tota.. ootteko te vielä täällä vai lähittekö jo seuraavalle paikkakunnalle?
        - No siis me ollaan ja ei olla, eli ollaan tien päällä.
        - Okei. Eipä sit varmaan sen enempää.. mä tosiaan luin sen lapun vast tänään. Mä en vaan jotenki tajunnu et sä kirjotit siihen muutaki ku nimmaris.
        - No sille ei voi mitään. Mä vähä ootin et sä oisit eilen jo soittanu.
        - Niin.
        - Katos ku haluisin vaan tietää, tai kysyä, et eihän sul oo ollu mitään tekemistä näiden roskalehtien uutisten suhteen? Siis ku ne on kirjottanu kaikkee paskaa musta ja sillee..
        - En. Voin luvata etten oo sanonu mitään siitä.. siitä meidän..
        - NO hyvä. Emmä oikei ois susta uskonukkaa. Nyt on vaa niin moni kaveri osottanu kusipäisyytensä täs tän kesän ja syksyn aikana et ei aina tiedä mihin luottaa.
        - Uskon.
        - No mut tota hyvä homma.
        - Joo.. no ei mul täs sit varmaan muuta.
        - Okei.. me jatketaan noiden apinoiden kans täs matkaa. Mut katellaan keikoilla.
        - Katellaan joo.
        - Moro.
        - Moi.
        Maria painoi punaista luurin kuvaa, laski kännykän pöydälle ja tuijotti kuittia. Miten väärät kuvitelmat hänelle olivatkaan syntyneet Arin kirjoittamasta tekstistä. "No totta vitussa muistan. Paa soitellen, haluun jutella lisää. 045-5576339" Siinä se. Maria lähti kylpyhuoneeseen pesemään kasvojaan. Peilistä katsoi itkeneen näköinen nuori nainen. Kai hän sitten oli itkenytkin.

        Ari laittoi kännykän takaisin taskuunsa.
        - Kukas sulle soitteli? eräs bändin jäsenistä kyseli.
        - Naisethan mulle aina soittelee.
        - Niinpä niin.
        - Eih, yks tyyppi vaan, jonka mä tapasin eilen.
        - Annoit sille numeros?
        - Joo, tai siis niin. Mut ei se haittaa. Ei me varmaan enää törmätä muutenkaan.
        - Just just.
        Ari tunsi olonsa jotenkin oudoksi. Hän oli tyytyväinen, koska oli nyt varmaa, ettei Maria olisi levittänyt mitään paskajuttuja lehdistölle. Samalla häntä harmitti, että hän oli edes koskaan epäillyt sitä. Heillä oli kuitenkin ollut todella hauskaa yhdessä, sitä ei voi kieltää. Ja mitähän Mariakin nyt sitten ajatteli hänestä? Tällänen kukkoileva apina. Aivan sama. Mitä hän edes siitä välittäisi. Muijien sielunelämää oli yleensä muutenkin aika pirun vaikeeta tajuta. Ari korkkasi lonkeron ja palasi maan pinnalle. Muilla bändin jäsenillä oli korttipeli meneillään.
        - Jakakaas mullekki, Ari tokaisi ja asettui istumaan pöydän ääreen.
        Bussi pysähtyi yhtäkkiä liikennevaloihin. Ari katsoi ikkunasta ulos, ja näki tutun kerrostalon ja teollisuusalueen, jolla he olivat joskus taannoin yöpyneet. Kerrostalon SIINÄ ikkunassa näkyi valo. Yhtäkkiä Ari sai hullun idean.
        - Hei, veivaas tosta vasemmalle. Käyn moikkaas yhtä tuttua.
        Bussi kaarsi vasemmalle ja pysähtyi teollisuusalueen reunaan.
        - Aaa, Arskallahan oli täällä se misu kesällä! Joo joo.. selvä juttu.
        - No hah. Eiku käyn vaan moikkaas ku kerran ohi ajetaa.
        - Entä jos se ei muista sua?
        - Kyl se muistaa... Kuka vittu nyt mua ei muistais? Ari tokaisi itsevarmasti ja sai koko bussin nauramaan.
        Ari astui ulos bussista ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa, jossa hän muisti Marian asuvan. Oikea rappu ja oikea kerros muistuivat mieleen nopeasti, mikä hämmästytti Aria itseäänkin. Kun hän vihdoin löysi itsensä oikean oven takaa, hän keräsi hetken rohkeuttaan, yritti keksiä hyvän ja iskevän aloituslauseen, ja lopulta soitti ovikelloa.

        Maria oli juuri saanut unen päästä kiinni, kun ovikello soi. Hän nousi ylös sängystä, vetäisi pyjamahousut jalkaan ja käveli ovelle. Hän yritti katsoa ovisilmästä, kuka oven takana seisoi, mutta pimeän rappukäytävän takia ei nähnyt mitään muuta kuin tumman hahmon. Se saattaisi olla mies tai nainen, kumpi tahansa. Maria laittoi turvaketjun paikalleen ennen kuin avasi ovea hitaasti siten, että näkisi, kuka käytävässä seisoi. Maria hämmästyi nähdessään tulijan:
        - Moi! Mitäs hittoo sä täällä tähän aikaan yöstä teet?

        Ari odotti ja odotti, mutta vastausta ei kuulunut. Ovi ei auennut eikä sisältä kuulunut mitään liikettä. Olikohan tämä kuitenkaan se oikea ovi, tai oikea kerros, tai edes oikea talo? Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin olikohan tämä edes se teollisuusalue... Ari yritti muistaa edes jotain kiinnekohtaa, muttei onnistunut. Ovessa ei ollut nimeä, eikä sitä ollut siinä kesälläkään. Ari soitti vielä kerran ovikelloa ja jäi odottamaan. Tällä kertaa sisältä kuului jotain. Joku käveli selvästi ovelle ja yritti katsoa ovisilmästä. Sitten ovi aukesi vähitellen.
        - Me ei osteta mitään, sanoi vanhempi naisääni oven toiselta puolelta.
        - Anteeks, eiku.. mä etsin Mariaa..
        - Ei asu täällä.
        - Aha.. juu eiku kesällä täs asu yks sen niminen.
        - Muutti pois. Me muutettiin tähän nyt syksyllä.
        - Okei, ei sit mitää. Kiitti, Ari sanoi ja lähti kävelemään rappuja alas. Hän veti lippiksen syvemmälle päähänsä ja laittoi kädet farkkujen taskuihin. Väärä osoite. Se oli muuttanu pois. Se siitä sitten. Ja parempi näin.

        Maria avasi oven ja päästi tulijan sisään.
        - Sori mut oli pakko tulla. Mä en kestä sitä miestä enää.
        - Hei Nea rauhotu, mitä ny on sattunu? Mitä se teki?
        - Ei mitää.. mut.. mä luulen et sil on joku toinenki, Nea nyyhkytti.
        - Siis häh? Joku toinen viel sun lisäks vai? Ku siis etkö säkin jo oo periaattees niinku sen "toinen nainen"?
        - No oon, mut.. silti. Sattuu ku kuulee tollasta. Yks Marjut kuulemma on pannu sen kans ainaki viime viikolla.
        - NO hei, eiks tää ollu odotettavissa? Jos se kerra pettää muijaansa niin miks se ei sit pettäis sitä, jonka kanssa se pettää muijaansa, eli sua?
        - Nii mut me ollaan juteltu ja se on sanonu jättävänsä sen vaimonsa.
        - Kaikkihan aina niin sanoo.. hei tuu peremmälle. MÄ laitan meille teetä tuleen. Voit jäädä tohon sohvalle nukkuun. Luukas on pikkujouluissa.
        - Ihanaa.. en oiskaan kestäny sen moralisointia tänää.
        Nea purki sydäntään ja Maria kuunteli uskollisesti. Saman aikaisesti hän kuitenkin muisteli Aria ja heidän yhteistä iltaansa. Hänkin oli periaatteessa ollut se "toinen nainen" vaikkei siitä kukaan mitään tiennytkään, eikä saisi tietääkään. Maria vilkaisi ulos ikkunasta ja näki teollisuusalueen reunalla bussin. Taisi olla samanlainen kuin Arillakin. Aivan alueen toisella puolella oli hänen entinen talonsa ja asuntonsa. Asunto, joka oli hänen ja Arin lisäksi ainoa, joka tiesi, mitä heidän välillään tapahtui. Maria katsoi, kuinka joku tumma hahmo poistui hänen entisestä talostaan kohti bussia. "Eii, ei se voi olla", Maria mietti, mutta kuitenkin piti katseen tiukasti tummassa hahmossa. Välimatkaa oli liikaa, joten tunnistaminen oli mahdotonta. Äkkiä Maria sai päähänsä hyvän idean varmistaa, oliko kyseessä tosiaan Ari. Hän haki kännykkänsä ja laittoi asetuksista numeronsa tuntemattomaksi. Sitten hän etsi puhelimesta Arin numeron. Nea katseli ihmeissään Marian touhuja.
        - Mitä sä muija sekoot?
        - Sori.. ihan pakko. Pakko koklata yht juttuu, Maria sanoi hätäisesti ja samalla painoi vihreää luuria. Pari tuuttausta. Kolmas. Maria odotti ja katsoi samalla hievahtamatta ulos. Hän seurasi tumman hahmon liikkeitä. Yhtäkkiä hahmo pysähtyi. Maria pidätti hengitystään. Se se oli. Sen täytyi olla Ari. Neljäs tuuttaus. Viides. Hahmo pysyi edelleen paikallaan. "Vastaa.. vastaa jo", Maria hoki mielessään.

        Ari käveli hitain askelin kohti bussia ja ihmetteli, että ylipäänsä oli käskenyt pysähtyä tänne keskelle ei mitään. Mitä hän oikein tältä mahdolliselta tapaamiselta olisi halunnut? Hän oli juuri aiemmin tänään jutellut Marian kanssa eikä silloin ollut juuri halunnut sen kummemmin tämän kanssa jutella. Tässä paikassa täytyy olla jotain. Yhtäkkiä Ari tunsi puhelimensa värinähälytyksen taskussaan. "Kukas hitto sieltä nyt sitten soittaa", Ari mietti ja kaivoi puhelimen esiin. Tuntematon numero. Niihin Ari ei halunnut koskaan vastata. Niinpä hän laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja jatkoi kävelyä.

        Maria odotti hengitystään pidättäen, että Ari vastaisi puhelimeensa. Tuuttaukset vain jatkuivat ja tumma hahmokin jatkoi jo matkaansa kohti bussia. Maria lopetti puhelun. Miksei Ari vastannut hänen puheluunsa? Ai niin hemmetti, sehän oli tuntemattomalla. Nopeasti Maria laittoi numeronsa taas näkyväksi ja soitti uudelleen. Tumma hahmo oli jo miltei bussilla, vaikka hitaasti kävelikin. Tuuttaukset jatkuivat. Tumma hahmo pysähtyi jälleen. "Nyt tai ei koskaan, vastaa Ari!" Maria höpisi itsekseen. Nea katseli Marian touhuja ihmeissään. Hän ei oikein ymmärtänyt mistään mitään.
        - Hei kelle sä oikein soitat? Onks siel ulkona joku sun tuttu?
        - Shhhh, nyt hiljaa! Maria tiuskaisi.
        - Oke oke...
        Tuuttaukset jatkuivat edelleen. Maria alkoi olla levoton. Sitten tuuttaukset loppuivat ja linja avattiin. Maria ei saanut sanaa suustaan.
        - Joo?
        -...
        - Haloo? Onksiel joku?
        - On. Minä. Siis Maria.
        - Ai.. moi.
        - Tota.. missä sä oot ku on noin hiljasta?
        - Pyssättiin yhelle.. tota, huoltsikalle. Äijät on veskis ja mä oon röökil täs ulkona.
        - Okei. Eiku.. tää on ihan tyhmä juttu.. mä vaan jotenki luulin et.. tai siis.. ei mitään, unohda.
        - Eiku sano vaan?
        - Eiku tääl meillä päin on tollanen bussi pysäksissä ja aattelin, et ehkä ootte pyssänny tohon yöks, Maria selosti ääni hieman täristen.
        - Ai.. joo.. ei me kyl olla. Tai siis... hetkinen. Sori mut siis missä sä asuitkaan? Mä en yhtään muista..
        - Tääl yhden teollisuusalueen lähellä, se johon te sillon jätitte sen bussin.
        - Niin niin, just joo. Niin sä asut siin samas talos ja paikas edelleen?
        - Joo tai siis en. Mä muutin vaan sen alueen toiselle laidalle kun piti... piti saada isompi kämppä.
        - Aaa, okei. No tota.. pakko sanoo nyt kyl sit yks juttu. Nimittäin toi on meidän bussi ja jos näet sen niin näet mutkin. Kato, mä heilutan nyt!
        - Joo, näen, Maria sanoi naurahtaen.
        - Mä kävin tos viereises talos etsimäs sua.
        - Ai... kävit?
        - Joo.. aattelin et vois poiketa kahville ja pullalle.
        - Hah, joo. Ei tarvi muistuttaa niistä pullista enää.
        - Niin, aika mielenkiintosii ne oli.
        - Aivan..
        - Mut tota.. niin, me kai sit tästä jatketaan ja..
        - Niin.. vai..
        - Vai mitä?
        - Siis jos haluat kahville niin voit sä tännekin tulla? Maria kysyi epäröiden.
        - Ai.. no tota.. vähän kyl kahvii tekis mieli et sikäli vois tulla.
        - Joo, no tota sä itseasias katot suoraan tätä meidän taloo päin, eli lähde tuleen tänne suuntaan. Se on C-rappu ja kolmas kerros.
        - Okei, nähään kohta.
        - Okei. Nähään
        Maria lopetti puhelun ja alkoi huutaa hysteerisenä.
        - Hei, mikä tuli? Kuka siel oli? Kuka siel ulkona on?
        - Nyt, Nea, sun täytyy mennä ja nopeesti. Keräät kamas ja lähdet. Hei sori tosi paljon, mut nyt meet.
        - Okei okei.. nähtävästi sulle on tulos parempaa seuraa.
        - Todellakin on.. sori. MÄ soitan sulle huomenna, okei?
        - Okei. Mä meen..
        Nea keräsi vaatteensa, laittoi kengät jalkaan ja lähti. Maria syöksyi peilin eteen. "Apua, mulla on yöpaita ja villasukat", Maria tajusi ja säntäsi vaatekaapille.

        Ari laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja hölkkäsi bussille.
        - Hei venatkaa vielä.. mä käyn tuolla.
        - NO vittu montaks muijaa sulla täälä oikein on?
        - Ei yhtään.. ihan kaveri vaan. Käyn moikkaamassa. Se asuuki tos toises talos.
        - No mee.. ei me sua tänne haluttaska.
        - Turpa kii apinat tai saatte könii, Ari kuittasi.
        Hän jätti kaverinsa ja lähti talsimaan kohti Marian taloa. Mitähän tästä oikein vielä tulee. Ari oli jännittynyt, aivan kuten silloin kesällä. Ari astui sisään C-rappuun ja lähti nousemaan rappuja. Häntä vastaan tuli Nea, joka mateli portaita alas samalla kiskoen takkia ylleen. Ari veti lippistään syvemmälle päähän. Hän ei kaivannut nyt mitään lööppejä. Nea ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Ari saapui kolmanteen kerrokseen ja näki Marian odottavan ovellaan. Maria näytti hyvältä. Sitä ei voinut kiistää. Ari hymyili ja nyökäytti päätään. Maria ohjasi hänet peremmälle. Asunnossa tuoksui kahvi.
        - Mennääs vaik samantein kahville, Maria sanoi ja ohjasi Arin pöytään.
        - Tästä alkaa tulla jo tapa..
        - Niin mistä?
        - Tästä meidän yökahvittelusta, Ari sanoi virnistäen.
        - Joo, niin alkaa..
        He juttelivat niitä näitä. Ari kertoi keikkailustaan ja Maria kuunteli lumoutuneena. Suurimman huomion veivät kuitenkin Arin silmät. Maria ei saanut niistä tarpeekseen. Hän oli unohtanut, miten suuret ja lumoavat ne olivat. Arin huulet koskettivat kahvikupin reunaa ja kostuivat, kun tämä siemaisi kahvia.
        - Niin? Kuunteleksä?
        - Joo.. siis.. kysyiksä jotain?
        - Kysyin. Mites sul on menny?
        - Ihan hyvin. Opinnot jatkuu ja sillee..
        - Jep. Tota.. mun piti pyytää sulta vähän niinku anteeks sitä et mä ees epäilin, et sä oisit voinu kertoo lehdille jotain.
        - Ei se mitään.. mä tajuun kyllä.
        - On vaan ollu niin ärsyttävää tää syksy ku ne repii vähän väliä juttua millon mistäki turhasta. Kirjottasivat musasta.
        - No ei ne kirjottas noista jutuista ellei ihmisiä kiinnostais.
        - Ohan se niinki. Säki vissiin sit tiedät et mä oon nyt iha vapaalla jalalla.
        - Joo.. tulihan se lehti sillon ostettua.
        - Nii, ei se oikein sit toiminu. Liikaa kaikkee sälää ja monimutkasta juttua.
        - Varmasti. Ei oo helppoo olla keikkamuusikon kanssa.
        - Ei taida olla ei.. no mites sulla?
        - Mitä mulla?
        - Niin.. siis et onko sulla edelleen se sama mies, jota ei sit ollukkaan?
        - Ai... niin siis ei oo sama mies, Maria sanoi vaivaantuneena. Hän ei olisi halunnut puhua Luukaksesta, ei nyt kun olisi parempiakin aiheita tarjolla.
        - Mut mies löytyy?
        - No.. mä en oikein haluis puhua siitä... kun se ei oikein oo sellanen.. tai siis että...
        - Mä tajuun. Jaahas, kai tarttis taas lähtee jatkaan matkaa.
        Maria häkeltyi. Ei hän halunnut vielä lopettaa mukavaa illanviettoa Arin kanssa. Ari nousi pöydästä ja käveli eteiseen. Maria seurasi häntä. Ari laittoi takkia ylleen, kun Maria vihdoin rohkaistui ja otti tätä käsivarresta kiinni.
        - Et menis vielä..
        - Mä luulen et on pakko.. ettei tapahdu mitään... mitään mikä kaduttais aamulla.
        - Mut... kaduttiko viimeks?
        - Täytyy sanoo... et joo, vähän. Mut siihen liittyy paljon muutakin kuin vaan se et.. me..
        - Mä tiän.. Se ois halunnu jatkaa?
        - Nii..
        - Mut silti.. et menis vielä, Maria pyysi ja siirtyi lähemmäs Aria. Ari ei pystynyt katsomaan Mariaa silmiin vaan katseli aina ohi.
        - Must tuntuu et tää ei vaan ny onnistu..
        - Mut eihän täs mistään pidemmästä ookaan kyse.. kaks ihmistä.
        - Ei nii.. mut nyt sul on joku.. ja ehkä sä et nyt aattele kunnol, mut huomen sä tajuisit, et sä oikeesti et haluu menettää sitä yhen yön takii.
        - Ei meil mee hyvin muutenkaa..
        - Mut pettäminen on aina tosi halpamaista touhua. Usko mua, sä et pidä itestäs seuraavana aamuna.
        - Se ei oo sun huolenaihees.. Tärkeintä on et mä haluun nyt olla sun kanssa, en sen toisen, Maria yritti vakuuttaa ja siirtyi jälleen askeleen lähemmäs Aria. Nyt Ari katsoi häntä silmiin. Sydän löi tuhatta ja sataa, hengitys tiheni, kädet hikoilivat ja koko vartalo oli kuin pienen kihelmöinnin vallassa. Pieni hämärä eteinen sai todistaa heidän suudelmaansa. Arin huulet tuntuivat pehmeiltä ja maistuivat kahvilta. Maria halusi lisää, mutta säilytti malttinsa. Hitaasti heidän huulensa liikkuivat yhteisessä rytmissä. Kädet vaelsivat ja nopeasti vartalot olivat aivan kiinni toisissaan. Syleily tuntui hyvältä. Tunnelma oli rauhallinen eikä heillä ollut kiirettä edetä mihinkään. Aika tuntui pysähtyneen ja kaikki oli kohdallaan. Maria tunsi olevansa juuri siellä, minne kuuluikin, Arin turvallisessa sylissä.

        Kaiken keskeytti avainten kilinä oven toiselta puolelta. Maria irtautui nopeasti Arin syleilystä ja hätääntyneenä katseli ympärilleen. Hän ei voinut piilottaa Aria minnekään. Hän joutuisi vastaamaan suudelmastaan samantein. Luukas tajuaisi kyllä kaiken, mikäli näkisi Arin asunnossa. Arikin näytti neuvottomalta. Ovi aukesi ja totuuden hetki oli käsillä.

      • Selene2
        Teplohod kirjoitti:

        Maria kuljeskeli ympäri asuntoa levottomana. Miksei hän ollut lukenut kuittia jo edellisenä iltana? Nyt kaikki oli varmasti jo menetetty ja Ari oli lähtenyt kaupungista... vai olisiko? Nopeasti Maria siirtyi tietokoneelle tarkistamaan Arin keikkakalenterin. "Okei, sillä ei ole keikkaa tänään missään, joten se on saattanu jäädä tänne", Maria aavisteli ja mietti miten nyt edetä. Hän luki kuitin taas uudelleen. Uskomatonta. Eihän tämä nyt mitään vielä tarkoita, mutta on alku kuitenkin. Maria otti kännykkänsä käteen ja alkoi näppäillä numeroita, jotka löytyivät kuitista. Sydän löi tiheään ja kädet hikoilivat. Maria odotti hiljaa. Kolmen tuuttauksen jälkeen joku vastasi puhelimeen.
        - no kerro!
        - Ari?
        - Niin?
        - Täs on Maria...
        - No moi Maria. Mistäs Maria on mun numeron saanu?
        - Sä tota annoit sen.. eilen... kirjotit siihen mun paperiin.
        - Ai Maria! Joo, moi.
        - Tota.. ootteko te vielä täällä vai lähittekö jo seuraavalle paikkakunnalle?
        - No siis me ollaan ja ei olla, eli ollaan tien päällä.
        - Okei. Eipä sit varmaan sen enempää.. mä tosiaan luin sen lapun vast tänään. Mä en vaan jotenki tajunnu et sä kirjotit siihen muutaki ku nimmaris.
        - No sille ei voi mitään. Mä vähä ootin et sä oisit eilen jo soittanu.
        - Niin.
        - Katos ku haluisin vaan tietää, tai kysyä, et eihän sul oo ollu mitään tekemistä näiden roskalehtien uutisten suhteen? Siis ku ne on kirjottanu kaikkee paskaa musta ja sillee..
        - En. Voin luvata etten oo sanonu mitään siitä.. siitä meidän..
        - NO hyvä. Emmä oikei ois susta uskonukkaa. Nyt on vaa niin moni kaveri osottanu kusipäisyytensä täs tän kesän ja syksyn aikana et ei aina tiedä mihin luottaa.
        - Uskon.
        - No mut tota hyvä homma.
        - Joo.. no ei mul täs sit varmaan muuta.
        - Okei.. me jatketaan noiden apinoiden kans täs matkaa. Mut katellaan keikoilla.
        - Katellaan joo.
        - Moro.
        - Moi.
        Maria painoi punaista luurin kuvaa, laski kännykän pöydälle ja tuijotti kuittia. Miten väärät kuvitelmat hänelle olivatkaan syntyneet Arin kirjoittamasta tekstistä. "No totta vitussa muistan. Paa soitellen, haluun jutella lisää. 045-5576339" Siinä se. Maria lähti kylpyhuoneeseen pesemään kasvojaan. Peilistä katsoi itkeneen näköinen nuori nainen. Kai hän sitten oli itkenytkin.

        Ari laittoi kännykän takaisin taskuunsa.
        - Kukas sulle soitteli? eräs bändin jäsenistä kyseli.
        - Naisethan mulle aina soittelee.
        - Niinpä niin.
        - Eih, yks tyyppi vaan, jonka mä tapasin eilen.
        - Annoit sille numeros?
        - Joo, tai siis niin. Mut ei se haittaa. Ei me varmaan enää törmätä muutenkaan.
        - Just just.
        Ari tunsi olonsa jotenkin oudoksi. Hän oli tyytyväinen, koska oli nyt varmaa, ettei Maria olisi levittänyt mitään paskajuttuja lehdistölle. Samalla häntä harmitti, että hän oli edes koskaan epäillyt sitä. Heillä oli kuitenkin ollut todella hauskaa yhdessä, sitä ei voi kieltää. Ja mitähän Mariakin nyt sitten ajatteli hänestä? Tällänen kukkoileva apina. Aivan sama. Mitä hän edes siitä välittäisi. Muijien sielunelämää oli yleensä muutenkin aika pirun vaikeeta tajuta. Ari korkkasi lonkeron ja palasi maan pinnalle. Muilla bändin jäsenillä oli korttipeli meneillään.
        - Jakakaas mullekki, Ari tokaisi ja asettui istumaan pöydän ääreen.
        Bussi pysähtyi yhtäkkiä liikennevaloihin. Ari katsoi ikkunasta ulos, ja näki tutun kerrostalon ja teollisuusalueen, jolla he olivat joskus taannoin yöpyneet. Kerrostalon SIINÄ ikkunassa näkyi valo. Yhtäkkiä Ari sai hullun idean.
        - Hei, veivaas tosta vasemmalle. Käyn moikkaas yhtä tuttua.
        Bussi kaarsi vasemmalle ja pysähtyi teollisuusalueen reunaan.
        - Aaa, Arskallahan oli täällä se misu kesällä! Joo joo.. selvä juttu.
        - No hah. Eiku käyn vaan moikkaas ku kerran ohi ajetaa.
        - Entä jos se ei muista sua?
        - Kyl se muistaa... Kuka vittu nyt mua ei muistais? Ari tokaisi itsevarmasti ja sai koko bussin nauramaan.
        Ari astui ulos bussista ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa, jossa hän muisti Marian asuvan. Oikea rappu ja oikea kerros muistuivat mieleen nopeasti, mikä hämmästytti Aria itseäänkin. Kun hän vihdoin löysi itsensä oikean oven takaa, hän keräsi hetken rohkeuttaan, yritti keksiä hyvän ja iskevän aloituslauseen, ja lopulta soitti ovikelloa.

        Maria oli juuri saanut unen päästä kiinni, kun ovikello soi. Hän nousi ylös sängystä, vetäisi pyjamahousut jalkaan ja käveli ovelle. Hän yritti katsoa ovisilmästä, kuka oven takana seisoi, mutta pimeän rappukäytävän takia ei nähnyt mitään muuta kuin tumman hahmon. Se saattaisi olla mies tai nainen, kumpi tahansa. Maria laittoi turvaketjun paikalleen ennen kuin avasi ovea hitaasti siten, että näkisi, kuka käytävässä seisoi. Maria hämmästyi nähdessään tulijan:
        - Moi! Mitäs hittoo sä täällä tähän aikaan yöstä teet?

        Ari odotti ja odotti, mutta vastausta ei kuulunut. Ovi ei auennut eikä sisältä kuulunut mitään liikettä. Olikohan tämä kuitenkaan se oikea ovi, tai oikea kerros, tai edes oikea talo? Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin olikohan tämä edes se teollisuusalue... Ari yritti muistaa edes jotain kiinnekohtaa, muttei onnistunut. Ovessa ei ollut nimeä, eikä sitä ollut siinä kesälläkään. Ari soitti vielä kerran ovikelloa ja jäi odottamaan. Tällä kertaa sisältä kuului jotain. Joku käveli selvästi ovelle ja yritti katsoa ovisilmästä. Sitten ovi aukesi vähitellen.
        - Me ei osteta mitään, sanoi vanhempi naisääni oven toiselta puolelta.
        - Anteeks, eiku.. mä etsin Mariaa..
        - Ei asu täällä.
        - Aha.. juu eiku kesällä täs asu yks sen niminen.
        - Muutti pois. Me muutettiin tähän nyt syksyllä.
        - Okei, ei sit mitää. Kiitti, Ari sanoi ja lähti kävelemään rappuja alas. Hän veti lippiksen syvemmälle päähänsä ja laittoi kädet farkkujen taskuihin. Väärä osoite. Se oli muuttanu pois. Se siitä sitten. Ja parempi näin.

        Maria avasi oven ja päästi tulijan sisään.
        - Sori mut oli pakko tulla. Mä en kestä sitä miestä enää.
        - Hei Nea rauhotu, mitä ny on sattunu? Mitä se teki?
        - Ei mitää.. mut.. mä luulen et sil on joku toinenki, Nea nyyhkytti.
        - Siis häh? Joku toinen viel sun lisäks vai? Ku siis etkö säkin jo oo periaattees niinku sen "toinen nainen"?
        - No oon, mut.. silti. Sattuu ku kuulee tollasta. Yks Marjut kuulemma on pannu sen kans ainaki viime viikolla.
        - NO hei, eiks tää ollu odotettavissa? Jos se kerra pettää muijaansa niin miks se ei sit pettäis sitä, jonka kanssa se pettää muijaansa, eli sua?
        - Nii mut me ollaan juteltu ja se on sanonu jättävänsä sen vaimonsa.
        - Kaikkihan aina niin sanoo.. hei tuu peremmälle. MÄ laitan meille teetä tuleen. Voit jäädä tohon sohvalle nukkuun. Luukas on pikkujouluissa.
        - Ihanaa.. en oiskaan kestäny sen moralisointia tänää.
        Nea purki sydäntään ja Maria kuunteli uskollisesti. Saman aikaisesti hän kuitenkin muisteli Aria ja heidän yhteistä iltaansa. Hänkin oli periaatteessa ollut se "toinen nainen" vaikkei siitä kukaan mitään tiennytkään, eikä saisi tietääkään. Maria vilkaisi ulos ikkunasta ja näki teollisuusalueen reunalla bussin. Taisi olla samanlainen kuin Arillakin. Aivan alueen toisella puolella oli hänen entinen talonsa ja asuntonsa. Asunto, joka oli hänen ja Arin lisäksi ainoa, joka tiesi, mitä heidän välillään tapahtui. Maria katsoi, kuinka joku tumma hahmo poistui hänen entisestä talostaan kohti bussia. "Eii, ei se voi olla", Maria mietti, mutta kuitenkin piti katseen tiukasti tummassa hahmossa. Välimatkaa oli liikaa, joten tunnistaminen oli mahdotonta. Äkkiä Maria sai päähänsä hyvän idean varmistaa, oliko kyseessä tosiaan Ari. Hän haki kännykkänsä ja laittoi asetuksista numeronsa tuntemattomaksi. Sitten hän etsi puhelimesta Arin numeron. Nea katseli ihmeissään Marian touhuja.
        - Mitä sä muija sekoot?
        - Sori.. ihan pakko. Pakko koklata yht juttuu, Maria sanoi hätäisesti ja samalla painoi vihreää luuria. Pari tuuttausta. Kolmas. Maria odotti ja katsoi samalla hievahtamatta ulos. Hän seurasi tumman hahmon liikkeitä. Yhtäkkiä hahmo pysähtyi. Maria pidätti hengitystään. Se se oli. Sen täytyi olla Ari. Neljäs tuuttaus. Viides. Hahmo pysyi edelleen paikallaan. "Vastaa.. vastaa jo", Maria hoki mielessään.

        Ari käveli hitain askelin kohti bussia ja ihmetteli, että ylipäänsä oli käskenyt pysähtyä tänne keskelle ei mitään. Mitä hän oikein tältä mahdolliselta tapaamiselta olisi halunnut? Hän oli juuri aiemmin tänään jutellut Marian kanssa eikä silloin ollut juuri halunnut sen kummemmin tämän kanssa jutella. Tässä paikassa täytyy olla jotain. Yhtäkkiä Ari tunsi puhelimensa värinähälytyksen taskussaan. "Kukas hitto sieltä nyt sitten soittaa", Ari mietti ja kaivoi puhelimen esiin. Tuntematon numero. Niihin Ari ei halunnut koskaan vastata. Niinpä hän laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja jatkoi kävelyä.

        Maria odotti hengitystään pidättäen, että Ari vastaisi puhelimeensa. Tuuttaukset vain jatkuivat ja tumma hahmokin jatkoi jo matkaansa kohti bussia. Maria lopetti puhelun. Miksei Ari vastannut hänen puheluunsa? Ai niin hemmetti, sehän oli tuntemattomalla. Nopeasti Maria laittoi numeronsa taas näkyväksi ja soitti uudelleen. Tumma hahmo oli jo miltei bussilla, vaikka hitaasti kävelikin. Tuuttaukset jatkuivat. Tumma hahmo pysähtyi jälleen. "Nyt tai ei koskaan, vastaa Ari!" Maria höpisi itsekseen. Nea katseli Marian touhuja ihmeissään. Hän ei oikein ymmärtänyt mistään mitään.
        - Hei kelle sä oikein soitat? Onks siel ulkona joku sun tuttu?
        - Shhhh, nyt hiljaa! Maria tiuskaisi.
        - Oke oke...
        Tuuttaukset jatkuivat edelleen. Maria alkoi olla levoton. Sitten tuuttaukset loppuivat ja linja avattiin. Maria ei saanut sanaa suustaan.
        - Joo?
        -...
        - Haloo? Onksiel joku?
        - On. Minä. Siis Maria.
        - Ai.. moi.
        - Tota.. missä sä oot ku on noin hiljasta?
        - Pyssättiin yhelle.. tota, huoltsikalle. Äijät on veskis ja mä oon röökil täs ulkona.
        - Okei. Eiku.. tää on ihan tyhmä juttu.. mä vaan jotenki luulin et.. tai siis.. ei mitään, unohda.
        - Eiku sano vaan?
        - Eiku tääl meillä päin on tollanen bussi pysäksissä ja aattelin, et ehkä ootte pyssänny tohon yöks, Maria selosti ääni hieman täristen.
        - Ai.. joo.. ei me kyl olla. Tai siis... hetkinen. Sori mut siis missä sä asuitkaan? Mä en yhtään muista..
        - Tääl yhden teollisuusalueen lähellä, se johon te sillon jätitte sen bussin.
        - Niin niin, just joo. Niin sä asut siin samas talos ja paikas edelleen?
        - Joo tai siis en. Mä muutin vaan sen alueen toiselle laidalle kun piti... piti saada isompi kämppä.
        - Aaa, okei. No tota.. pakko sanoo nyt kyl sit yks juttu. Nimittäin toi on meidän bussi ja jos näet sen niin näet mutkin. Kato, mä heilutan nyt!
        - Joo, näen, Maria sanoi naurahtaen.
        - Mä kävin tos viereises talos etsimäs sua.
        - Ai... kävit?
        - Joo.. aattelin et vois poiketa kahville ja pullalle.
        - Hah, joo. Ei tarvi muistuttaa niistä pullista enää.
        - Niin, aika mielenkiintosii ne oli.
        - Aivan..
        - Mut tota.. niin, me kai sit tästä jatketaan ja..
        - Niin.. vai..
        - Vai mitä?
        - Siis jos haluat kahville niin voit sä tännekin tulla? Maria kysyi epäröiden.
        - Ai.. no tota.. vähän kyl kahvii tekis mieli et sikäli vois tulla.
        - Joo, no tota sä itseasias katot suoraan tätä meidän taloo päin, eli lähde tuleen tänne suuntaan. Se on C-rappu ja kolmas kerros.
        - Okei, nähään kohta.
        - Okei. Nähään
        Maria lopetti puhelun ja alkoi huutaa hysteerisenä.
        - Hei, mikä tuli? Kuka siel oli? Kuka siel ulkona on?
        - Nyt, Nea, sun täytyy mennä ja nopeesti. Keräät kamas ja lähdet. Hei sori tosi paljon, mut nyt meet.
        - Okei okei.. nähtävästi sulle on tulos parempaa seuraa.
        - Todellakin on.. sori. MÄ soitan sulle huomenna, okei?
        - Okei. Mä meen..
        Nea keräsi vaatteensa, laittoi kengät jalkaan ja lähti. Maria syöksyi peilin eteen. "Apua, mulla on yöpaita ja villasukat", Maria tajusi ja säntäsi vaatekaapille.

        Ari laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja hölkkäsi bussille.
        - Hei venatkaa vielä.. mä käyn tuolla.
        - NO vittu montaks muijaa sulla täälä oikein on?
        - Ei yhtään.. ihan kaveri vaan. Käyn moikkaamassa. Se asuuki tos toises talos.
        - No mee.. ei me sua tänne haluttaska.
        - Turpa kii apinat tai saatte könii, Ari kuittasi.
        Hän jätti kaverinsa ja lähti talsimaan kohti Marian taloa. Mitähän tästä oikein vielä tulee. Ari oli jännittynyt, aivan kuten silloin kesällä. Ari astui sisään C-rappuun ja lähti nousemaan rappuja. Häntä vastaan tuli Nea, joka mateli portaita alas samalla kiskoen takkia ylleen. Ari veti lippistään syvemmälle päähän. Hän ei kaivannut nyt mitään lööppejä. Nea ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Ari saapui kolmanteen kerrokseen ja näki Marian odottavan ovellaan. Maria näytti hyvältä. Sitä ei voinut kiistää. Ari hymyili ja nyökäytti päätään. Maria ohjasi hänet peremmälle. Asunnossa tuoksui kahvi.
        - Mennääs vaik samantein kahville, Maria sanoi ja ohjasi Arin pöytään.
        - Tästä alkaa tulla jo tapa..
        - Niin mistä?
        - Tästä meidän yökahvittelusta, Ari sanoi virnistäen.
        - Joo, niin alkaa..
        He juttelivat niitä näitä. Ari kertoi keikkailustaan ja Maria kuunteli lumoutuneena. Suurimman huomion veivät kuitenkin Arin silmät. Maria ei saanut niistä tarpeekseen. Hän oli unohtanut, miten suuret ja lumoavat ne olivat. Arin huulet koskettivat kahvikupin reunaa ja kostuivat, kun tämä siemaisi kahvia.
        - Niin? Kuunteleksä?
        - Joo.. siis.. kysyiksä jotain?
        - Kysyin. Mites sul on menny?
        - Ihan hyvin. Opinnot jatkuu ja sillee..
        - Jep. Tota.. mun piti pyytää sulta vähän niinku anteeks sitä et mä ees epäilin, et sä oisit voinu kertoo lehdille jotain.
        - Ei se mitään.. mä tajuun kyllä.
        - On vaan ollu niin ärsyttävää tää syksy ku ne repii vähän väliä juttua millon mistäki turhasta. Kirjottasivat musasta.
        - No ei ne kirjottas noista jutuista ellei ihmisiä kiinnostais.
        - Ohan se niinki. Säki vissiin sit tiedät et mä oon nyt iha vapaalla jalalla.
        - Joo.. tulihan se lehti sillon ostettua.
        - Nii, ei se oikein sit toiminu. Liikaa kaikkee sälää ja monimutkasta juttua.
        - Varmasti. Ei oo helppoo olla keikkamuusikon kanssa.
        - Ei taida olla ei.. no mites sulla?
        - Mitä mulla?
        - Niin.. siis et onko sulla edelleen se sama mies, jota ei sit ollukkaan?
        - Ai... niin siis ei oo sama mies, Maria sanoi vaivaantuneena. Hän ei olisi halunnut puhua Luukaksesta, ei nyt kun olisi parempiakin aiheita tarjolla.
        - Mut mies löytyy?
        - No.. mä en oikein haluis puhua siitä... kun se ei oikein oo sellanen.. tai siis että...
        - Mä tajuun. Jaahas, kai tarttis taas lähtee jatkaan matkaa.
        Maria häkeltyi. Ei hän halunnut vielä lopettaa mukavaa illanviettoa Arin kanssa. Ari nousi pöydästä ja käveli eteiseen. Maria seurasi häntä. Ari laittoi takkia ylleen, kun Maria vihdoin rohkaistui ja otti tätä käsivarresta kiinni.
        - Et menis vielä..
        - Mä luulen et on pakko.. ettei tapahdu mitään... mitään mikä kaduttais aamulla.
        - Mut... kaduttiko viimeks?
        - Täytyy sanoo... et joo, vähän. Mut siihen liittyy paljon muutakin kuin vaan se et.. me..
        - Mä tiän.. Se ois halunnu jatkaa?
        - Nii..
        - Mut silti.. et menis vielä, Maria pyysi ja siirtyi lähemmäs Aria. Ari ei pystynyt katsomaan Mariaa silmiin vaan katseli aina ohi.
        - Must tuntuu et tää ei vaan ny onnistu..
        - Mut eihän täs mistään pidemmästä ookaan kyse.. kaks ihmistä.
        - Ei nii.. mut nyt sul on joku.. ja ehkä sä et nyt aattele kunnol, mut huomen sä tajuisit, et sä oikeesti et haluu menettää sitä yhen yön takii.
        - Ei meil mee hyvin muutenkaa..
        - Mut pettäminen on aina tosi halpamaista touhua. Usko mua, sä et pidä itestäs seuraavana aamuna.
        - Se ei oo sun huolenaihees.. Tärkeintä on et mä haluun nyt olla sun kanssa, en sen toisen, Maria yritti vakuuttaa ja siirtyi jälleen askeleen lähemmäs Aria. Nyt Ari katsoi häntä silmiin. Sydän löi tuhatta ja sataa, hengitys tiheni, kädet hikoilivat ja koko vartalo oli kuin pienen kihelmöinnin vallassa. Pieni hämärä eteinen sai todistaa heidän suudelmaansa. Arin huulet tuntuivat pehmeiltä ja maistuivat kahvilta. Maria halusi lisää, mutta säilytti malttinsa. Hitaasti heidän huulensa liikkuivat yhteisessä rytmissä. Kädet vaelsivat ja nopeasti vartalot olivat aivan kiinni toisissaan. Syleily tuntui hyvältä. Tunnelma oli rauhallinen eikä heillä ollut kiirettä edetä mihinkään. Aika tuntui pysähtyneen ja kaikki oli kohdallaan. Maria tunsi olevansa juuri siellä, minne kuuluikin, Arin turvallisessa sylissä.

        Kaiken keskeytti avainten kilinä oven toiselta puolelta. Maria irtautui nopeasti Arin syleilystä ja hätääntyneenä katseli ympärilleen. Hän ei voinut piilottaa Aria minnekään. Hän joutuisi vastaamaan suudelmastaan samantein. Luukas tajuaisi kyllä kaiken, mikäli näkisi Arin asunnossa. Arikin näytti neuvottomalta. Ovi aukesi ja totuuden hetki oli käsillä.

        Sujuvaa tekstiä sulla. Tätä oli mukava lukea ja jäin odottamaan jatkoa.

        Sulla on välillä tosi pitkiä dialogi-pätkiä, joita voisi ehkä pehmentää jonkinlaisella kuvailulla väliin. Se helpottaisi tekstin seuraamista ja tekisi sen jotenkin todentuntuisemmaksi. Tosin mulla on kyllä omissa teksteissäni ihan sama ongelma :)

      • Shalafi
        Teplohod kirjoitti:

        Maria kuljeskeli ympäri asuntoa levottomana. Miksei hän ollut lukenut kuittia jo edellisenä iltana? Nyt kaikki oli varmasti jo menetetty ja Ari oli lähtenyt kaupungista... vai olisiko? Nopeasti Maria siirtyi tietokoneelle tarkistamaan Arin keikkakalenterin. "Okei, sillä ei ole keikkaa tänään missään, joten se on saattanu jäädä tänne", Maria aavisteli ja mietti miten nyt edetä. Hän luki kuitin taas uudelleen. Uskomatonta. Eihän tämä nyt mitään vielä tarkoita, mutta on alku kuitenkin. Maria otti kännykkänsä käteen ja alkoi näppäillä numeroita, jotka löytyivät kuitista. Sydän löi tiheään ja kädet hikoilivat. Maria odotti hiljaa. Kolmen tuuttauksen jälkeen joku vastasi puhelimeen.
        - no kerro!
        - Ari?
        - Niin?
        - Täs on Maria...
        - No moi Maria. Mistäs Maria on mun numeron saanu?
        - Sä tota annoit sen.. eilen... kirjotit siihen mun paperiin.
        - Ai Maria! Joo, moi.
        - Tota.. ootteko te vielä täällä vai lähittekö jo seuraavalle paikkakunnalle?
        - No siis me ollaan ja ei olla, eli ollaan tien päällä.
        - Okei. Eipä sit varmaan sen enempää.. mä tosiaan luin sen lapun vast tänään. Mä en vaan jotenki tajunnu et sä kirjotit siihen muutaki ku nimmaris.
        - No sille ei voi mitään. Mä vähä ootin et sä oisit eilen jo soittanu.
        - Niin.
        - Katos ku haluisin vaan tietää, tai kysyä, et eihän sul oo ollu mitään tekemistä näiden roskalehtien uutisten suhteen? Siis ku ne on kirjottanu kaikkee paskaa musta ja sillee..
        - En. Voin luvata etten oo sanonu mitään siitä.. siitä meidän..
        - NO hyvä. Emmä oikei ois susta uskonukkaa. Nyt on vaa niin moni kaveri osottanu kusipäisyytensä täs tän kesän ja syksyn aikana et ei aina tiedä mihin luottaa.
        - Uskon.
        - No mut tota hyvä homma.
        - Joo.. no ei mul täs sit varmaan muuta.
        - Okei.. me jatketaan noiden apinoiden kans täs matkaa. Mut katellaan keikoilla.
        - Katellaan joo.
        - Moro.
        - Moi.
        Maria painoi punaista luurin kuvaa, laski kännykän pöydälle ja tuijotti kuittia. Miten väärät kuvitelmat hänelle olivatkaan syntyneet Arin kirjoittamasta tekstistä. "No totta vitussa muistan. Paa soitellen, haluun jutella lisää. 045-5576339" Siinä se. Maria lähti kylpyhuoneeseen pesemään kasvojaan. Peilistä katsoi itkeneen näköinen nuori nainen. Kai hän sitten oli itkenytkin.

        Ari laittoi kännykän takaisin taskuunsa.
        - Kukas sulle soitteli? eräs bändin jäsenistä kyseli.
        - Naisethan mulle aina soittelee.
        - Niinpä niin.
        - Eih, yks tyyppi vaan, jonka mä tapasin eilen.
        - Annoit sille numeros?
        - Joo, tai siis niin. Mut ei se haittaa. Ei me varmaan enää törmätä muutenkaan.
        - Just just.
        Ari tunsi olonsa jotenkin oudoksi. Hän oli tyytyväinen, koska oli nyt varmaa, ettei Maria olisi levittänyt mitään paskajuttuja lehdistölle. Samalla häntä harmitti, että hän oli edes koskaan epäillyt sitä. Heillä oli kuitenkin ollut todella hauskaa yhdessä, sitä ei voi kieltää. Ja mitähän Mariakin nyt sitten ajatteli hänestä? Tällänen kukkoileva apina. Aivan sama. Mitä hän edes siitä välittäisi. Muijien sielunelämää oli yleensä muutenkin aika pirun vaikeeta tajuta. Ari korkkasi lonkeron ja palasi maan pinnalle. Muilla bändin jäsenillä oli korttipeli meneillään.
        - Jakakaas mullekki, Ari tokaisi ja asettui istumaan pöydän ääreen.
        Bussi pysähtyi yhtäkkiä liikennevaloihin. Ari katsoi ikkunasta ulos, ja näki tutun kerrostalon ja teollisuusalueen, jolla he olivat joskus taannoin yöpyneet. Kerrostalon SIINÄ ikkunassa näkyi valo. Yhtäkkiä Ari sai hullun idean.
        - Hei, veivaas tosta vasemmalle. Käyn moikkaas yhtä tuttua.
        Bussi kaarsi vasemmalle ja pysähtyi teollisuusalueen reunaan.
        - Aaa, Arskallahan oli täällä se misu kesällä! Joo joo.. selvä juttu.
        - No hah. Eiku käyn vaan moikkaas ku kerran ohi ajetaa.
        - Entä jos se ei muista sua?
        - Kyl se muistaa... Kuka vittu nyt mua ei muistais? Ari tokaisi itsevarmasti ja sai koko bussin nauramaan.
        Ari astui ulos bussista ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa, jossa hän muisti Marian asuvan. Oikea rappu ja oikea kerros muistuivat mieleen nopeasti, mikä hämmästytti Aria itseäänkin. Kun hän vihdoin löysi itsensä oikean oven takaa, hän keräsi hetken rohkeuttaan, yritti keksiä hyvän ja iskevän aloituslauseen, ja lopulta soitti ovikelloa.

        Maria oli juuri saanut unen päästä kiinni, kun ovikello soi. Hän nousi ylös sängystä, vetäisi pyjamahousut jalkaan ja käveli ovelle. Hän yritti katsoa ovisilmästä, kuka oven takana seisoi, mutta pimeän rappukäytävän takia ei nähnyt mitään muuta kuin tumman hahmon. Se saattaisi olla mies tai nainen, kumpi tahansa. Maria laittoi turvaketjun paikalleen ennen kuin avasi ovea hitaasti siten, että näkisi, kuka käytävässä seisoi. Maria hämmästyi nähdessään tulijan:
        - Moi! Mitäs hittoo sä täällä tähän aikaan yöstä teet?

        Ari odotti ja odotti, mutta vastausta ei kuulunut. Ovi ei auennut eikä sisältä kuulunut mitään liikettä. Olikohan tämä kuitenkaan se oikea ovi, tai oikea kerros, tai edes oikea talo? Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin olikohan tämä edes se teollisuusalue... Ari yritti muistaa edes jotain kiinnekohtaa, muttei onnistunut. Ovessa ei ollut nimeä, eikä sitä ollut siinä kesälläkään. Ari soitti vielä kerran ovikelloa ja jäi odottamaan. Tällä kertaa sisältä kuului jotain. Joku käveli selvästi ovelle ja yritti katsoa ovisilmästä. Sitten ovi aukesi vähitellen.
        - Me ei osteta mitään, sanoi vanhempi naisääni oven toiselta puolelta.
        - Anteeks, eiku.. mä etsin Mariaa..
        - Ei asu täällä.
        - Aha.. juu eiku kesällä täs asu yks sen niminen.
        - Muutti pois. Me muutettiin tähän nyt syksyllä.
        - Okei, ei sit mitää. Kiitti, Ari sanoi ja lähti kävelemään rappuja alas. Hän veti lippiksen syvemmälle päähänsä ja laittoi kädet farkkujen taskuihin. Väärä osoite. Se oli muuttanu pois. Se siitä sitten. Ja parempi näin.

        Maria avasi oven ja päästi tulijan sisään.
        - Sori mut oli pakko tulla. Mä en kestä sitä miestä enää.
        - Hei Nea rauhotu, mitä ny on sattunu? Mitä se teki?
        - Ei mitää.. mut.. mä luulen et sil on joku toinenki, Nea nyyhkytti.
        - Siis häh? Joku toinen viel sun lisäks vai? Ku siis etkö säkin jo oo periaattees niinku sen "toinen nainen"?
        - No oon, mut.. silti. Sattuu ku kuulee tollasta. Yks Marjut kuulemma on pannu sen kans ainaki viime viikolla.
        - NO hei, eiks tää ollu odotettavissa? Jos se kerra pettää muijaansa niin miks se ei sit pettäis sitä, jonka kanssa se pettää muijaansa, eli sua?
        - Nii mut me ollaan juteltu ja se on sanonu jättävänsä sen vaimonsa.
        - Kaikkihan aina niin sanoo.. hei tuu peremmälle. MÄ laitan meille teetä tuleen. Voit jäädä tohon sohvalle nukkuun. Luukas on pikkujouluissa.
        - Ihanaa.. en oiskaan kestäny sen moralisointia tänää.
        Nea purki sydäntään ja Maria kuunteli uskollisesti. Saman aikaisesti hän kuitenkin muisteli Aria ja heidän yhteistä iltaansa. Hänkin oli periaatteessa ollut se "toinen nainen" vaikkei siitä kukaan mitään tiennytkään, eikä saisi tietääkään. Maria vilkaisi ulos ikkunasta ja näki teollisuusalueen reunalla bussin. Taisi olla samanlainen kuin Arillakin. Aivan alueen toisella puolella oli hänen entinen talonsa ja asuntonsa. Asunto, joka oli hänen ja Arin lisäksi ainoa, joka tiesi, mitä heidän välillään tapahtui. Maria katsoi, kuinka joku tumma hahmo poistui hänen entisestä talostaan kohti bussia. "Eii, ei se voi olla", Maria mietti, mutta kuitenkin piti katseen tiukasti tummassa hahmossa. Välimatkaa oli liikaa, joten tunnistaminen oli mahdotonta. Äkkiä Maria sai päähänsä hyvän idean varmistaa, oliko kyseessä tosiaan Ari. Hän haki kännykkänsä ja laittoi asetuksista numeronsa tuntemattomaksi. Sitten hän etsi puhelimesta Arin numeron. Nea katseli ihmeissään Marian touhuja.
        - Mitä sä muija sekoot?
        - Sori.. ihan pakko. Pakko koklata yht juttuu, Maria sanoi hätäisesti ja samalla painoi vihreää luuria. Pari tuuttausta. Kolmas. Maria odotti ja katsoi samalla hievahtamatta ulos. Hän seurasi tumman hahmon liikkeitä. Yhtäkkiä hahmo pysähtyi. Maria pidätti hengitystään. Se se oli. Sen täytyi olla Ari. Neljäs tuuttaus. Viides. Hahmo pysyi edelleen paikallaan. "Vastaa.. vastaa jo", Maria hoki mielessään.

        Ari käveli hitain askelin kohti bussia ja ihmetteli, että ylipäänsä oli käskenyt pysähtyä tänne keskelle ei mitään. Mitä hän oikein tältä mahdolliselta tapaamiselta olisi halunnut? Hän oli juuri aiemmin tänään jutellut Marian kanssa eikä silloin ollut juuri halunnut sen kummemmin tämän kanssa jutella. Tässä paikassa täytyy olla jotain. Yhtäkkiä Ari tunsi puhelimensa värinähälytyksen taskussaan. "Kukas hitto sieltä nyt sitten soittaa", Ari mietti ja kaivoi puhelimen esiin. Tuntematon numero. Niihin Ari ei halunnut koskaan vastata. Niinpä hän laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja jatkoi kävelyä.

        Maria odotti hengitystään pidättäen, että Ari vastaisi puhelimeensa. Tuuttaukset vain jatkuivat ja tumma hahmokin jatkoi jo matkaansa kohti bussia. Maria lopetti puhelun. Miksei Ari vastannut hänen puheluunsa? Ai niin hemmetti, sehän oli tuntemattomalla. Nopeasti Maria laittoi numeronsa taas näkyväksi ja soitti uudelleen. Tumma hahmo oli jo miltei bussilla, vaikka hitaasti kävelikin. Tuuttaukset jatkuivat. Tumma hahmo pysähtyi jälleen. "Nyt tai ei koskaan, vastaa Ari!" Maria höpisi itsekseen. Nea katseli Marian touhuja ihmeissään. Hän ei oikein ymmärtänyt mistään mitään.
        - Hei kelle sä oikein soitat? Onks siel ulkona joku sun tuttu?
        - Shhhh, nyt hiljaa! Maria tiuskaisi.
        - Oke oke...
        Tuuttaukset jatkuivat edelleen. Maria alkoi olla levoton. Sitten tuuttaukset loppuivat ja linja avattiin. Maria ei saanut sanaa suustaan.
        - Joo?
        -...
        - Haloo? Onksiel joku?
        - On. Minä. Siis Maria.
        - Ai.. moi.
        - Tota.. missä sä oot ku on noin hiljasta?
        - Pyssättiin yhelle.. tota, huoltsikalle. Äijät on veskis ja mä oon röökil täs ulkona.
        - Okei. Eiku.. tää on ihan tyhmä juttu.. mä vaan jotenki luulin et.. tai siis.. ei mitään, unohda.
        - Eiku sano vaan?
        - Eiku tääl meillä päin on tollanen bussi pysäksissä ja aattelin, et ehkä ootte pyssänny tohon yöks, Maria selosti ääni hieman täristen.
        - Ai.. joo.. ei me kyl olla. Tai siis... hetkinen. Sori mut siis missä sä asuitkaan? Mä en yhtään muista..
        - Tääl yhden teollisuusalueen lähellä, se johon te sillon jätitte sen bussin.
        - Niin niin, just joo. Niin sä asut siin samas talos ja paikas edelleen?
        - Joo tai siis en. Mä muutin vaan sen alueen toiselle laidalle kun piti... piti saada isompi kämppä.
        - Aaa, okei. No tota.. pakko sanoo nyt kyl sit yks juttu. Nimittäin toi on meidän bussi ja jos näet sen niin näet mutkin. Kato, mä heilutan nyt!
        - Joo, näen, Maria sanoi naurahtaen.
        - Mä kävin tos viereises talos etsimäs sua.
        - Ai... kävit?
        - Joo.. aattelin et vois poiketa kahville ja pullalle.
        - Hah, joo. Ei tarvi muistuttaa niistä pullista enää.
        - Niin, aika mielenkiintosii ne oli.
        - Aivan..
        - Mut tota.. niin, me kai sit tästä jatketaan ja..
        - Niin.. vai..
        - Vai mitä?
        - Siis jos haluat kahville niin voit sä tännekin tulla? Maria kysyi epäröiden.
        - Ai.. no tota.. vähän kyl kahvii tekis mieli et sikäli vois tulla.
        - Joo, no tota sä itseasias katot suoraan tätä meidän taloo päin, eli lähde tuleen tänne suuntaan. Se on C-rappu ja kolmas kerros.
        - Okei, nähään kohta.
        - Okei. Nähään
        Maria lopetti puhelun ja alkoi huutaa hysteerisenä.
        - Hei, mikä tuli? Kuka siel oli? Kuka siel ulkona on?
        - Nyt, Nea, sun täytyy mennä ja nopeesti. Keräät kamas ja lähdet. Hei sori tosi paljon, mut nyt meet.
        - Okei okei.. nähtävästi sulle on tulos parempaa seuraa.
        - Todellakin on.. sori. MÄ soitan sulle huomenna, okei?
        - Okei. Mä meen..
        Nea keräsi vaatteensa, laittoi kengät jalkaan ja lähti. Maria syöksyi peilin eteen. "Apua, mulla on yöpaita ja villasukat", Maria tajusi ja säntäsi vaatekaapille.

        Ari laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja hölkkäsi bussille.
        - Hei venatkaa vielä.. mä käyn tuolla.
        - NO vittu montaks muijaa sulla täälä oikein on?
        - Ei yhtään.. ihan kaveri vaan. Käyn moikkaamassa. Se asuuki tos toises talos.
        - No mee.. ei me sua tänne haluttaska.
        - Turpa kii apinat tai saatte könii, Ari kuittasi.
        Hän jätti kaverinsa ja lähti talsimaan kohti Marian taloa. Mitähän tästä oikein vielä tulee. Ari oli jännittynyt, aivan kuten silloin kesällä. Ari astui sisään C-rappuun ja lähti nousemaan rappuja. Häntä vastaan tuli Nea, joka mateli portaita alas samalla kiskoen takkia ylleen. Ari veti lippistään syvemmälle päähän. Hän ei kaivannut nyt mitään lööppejä. Nea ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Ari saapui kolmanteen kerrokseen ja näki Marian odottavan ovellaan. Maria näytti hyvältä. Sitä ei voinut kiistää. Ari hymyili ja nyökäytti päätään. Maria ohjasi hänet peremmälle. Asunnossa tuoksui kahvi.
        - Mennääs vaik samantein kahville, Maria sanoi ja ohjasi Arin pöytään.
        - Tästä alkaa tulla jo tapa..
        - Niin mistä?
        - Tästä meidän yökahvittelusta, Ari sanoi virnistäen.
        - Joo, niin alkaa..
        He juttelivat niitä näitä. Ari kertoi keikkailustaan ja Maria kuunteli lumoutuneena. Suurimman huomion veivät kuitenkin Arin silmät. Maria ei saanut niistä tarpeekseen. Hän oli unohtanut, miten suuret ja lumoavat ne olivat. Arin huulet koskettivat kahvikupin reunaa ja kostuivat, kun tämä siemaisi kahvia.
        - Niin? Kuunteleksä?
        - Joo.. siis.. kysyiksä jotain?
        - Kysyin. Mites sul on menny?
        - Ihan hyvin. Opinnot jatkuu ja sillee..
        - Jep. Tota.. mun piti pyytää sulta vähän niinku anteeks sitä et mä ees epäilin, et sä oisit voinu kertoo lehdille jotain.
        - Ei se mitään.. mä tajuun kyllä.
        - On vaan ollu niin ärsyttävää tää syksy ku ne repii vähän väliä juttua millon mistäki turhasta. Kirjottasivat musasta.
        - No ei ne kirjottas noista jutuista ellei ihmisiä kiinnostais.
        - Ohan se niinki. Säki vissiin sit tiedät et mä oon nyt iha vapaalla jalalla.
        - Joo.. tulihan se lehti sillon ostettua.
        - Nii, ei se oikein sit toiminu. Liikaa kaikkee sälää ja monimutkasta juttua.
        - Varmasti. Ei oo helppoo olla keikkamuusikon kanssa.
        - Ei taida olla ei.. no mites sulla?
        - Mitä mulla?
        - Niin.. siis et onko sulla edelleen se sama mies, jota ei sit ollukkaan?
        - Ai... niin siis ei oo sama mies, Maria sanoi vaivaantuneena. Hän ei olisi halunnut puhua Luukaksesta, ei nyt kun olisi parempiakin aiheita tarjolla.
        - Mut mies löytyy?
        - No.. mä en oikein haluis puhua siitä... kun se ei oikein oo sellanen.. tai siis että...
        - Mä tajuun. Jaahas, kai tarttis taas lähtee jatkaan matkaa.
        Maria häkeltyi. Ei hän halunnut vielä lopettaa mukavaa illanviettoa Arin kanssa. Ari nousi pöydästä ja käveli eteiseen. Maria seurasi häntä. Ari laittoi takkia ylleen, kun Maria vihdoin rohkaistui ja otti tätä käsivarresta kiinni.
        - Et menis vielä..
        - Mä luulen et on pakko.. ettei tapahdu mitään... mitään mikä kaduttais aamulla.
        - Mut... kaduttiko viimeks?
        - Täytyy sanoo... et joo, vähän. Mut siihen liittyy paljon muutakin kuin vaan se et.. me..
        - Mä tiän.. Se ois halunnu jatkaa?
        - Nii..
        - Mut silti.. et menis vielä, Maria pyysi ja siirtyi lähemmäs Aria. Ari ei pystynyt katsomaan Mariaa silmiin vaan katseli aina ohi.
        - Must tuntuu et tää ei vaan ny onnistu..
        - Mut eihän täs mistään pidemmästä ookaan kyse.. kaks ihmistä.
        - Ei nii.. mut nyt sul on joku.. ja ehkä sä et nyt aattele kunnol, mut huomen sä tajuisit, et sä oikeesti et haluu menettää sitä yhen yön takii.
        - Ei meil mee hyvin muutenkaa..
        - Mut pettäminen on aina tosi halpamaista touhua. Usko mua, sä et pidä itestäs seuraavana aamuna.
        - Se ei oo sun huolenaihees.. Tärkeintä on et mä haluun nyt olla sun kanssa, en sen toisen, Maria yritti vakuuttaa ja siirtyi jälleen askeleen lähemmäs Aria. Nyt Ari katsoi häntä silmiin. Sydän löi tuhatta ja sataa, hengitys tiheni, kädet hikoilivat ja koko vartalo oli kuin pienen kihelmöinnin vallassa. Pieni hämärä eteinen sai todistaa heidän suudelmaansa. Arin huulet tuntuivat pehmeiltä ja maistuivat kahvilta. Maria halusi lisää, mutta säilytti malttinsa. Hitaasti heidän huulensa liikkuivat yhteisessä rytmissä. Kädet vaelsivat ja nopeasti vartalot olivat aivan kiinni toisissaan. Syleily tuntui hyvältä. Tunnelma oli rauhallinen eikä heillä ollut kiirettä edetä mihinkään. Aika tuntui pysähtyneen ja kaikki oli kohdallaan. Maria tunsi olevansa juuri siellä, minne kuuluikin, Arin turvallisessa sylissä.

        Kaiken keskeytti avainten kilinä oven toiselta puolelta. Maria irtautui nopeasti Arin syleilystä ja hätääntyneenä katseli ympärilleen. Hän ei voinut piilottaa Aria minnekään. Hän joutuisi vastaamaan suudelmastaan samantein. Luukas tajuaisi kyllä kaiken, mikäli näkisi Arin asunnossa. Arikin näytti neuvottomalta. Ovi aukesi ja totuuden hetki oli käsillä.

        Luin molemmat tarinasi, ja koukkuun jäin. Sä kirjoitat hyvin, osaat pitää jännitettä yllä jatkuvasti ja silti viedä tarinaa eteenpäin turhia jaarittelematta.

        Noissa vuoropuheluissa voisi ehkä vähentää noita yhden tai kahden sanan "lauseita", tai ei ainakaan laittaa monia sellaisia peräkkäin. Sellaista on vähän rasittavaa lukea, tosin ei sekään lukemista pahasti haitannut kun kokonaisuus oli muuten niin hyvä.

        Toivottavasti tarinalle tulee jatkoa pian. :)

      • Teplohod
        Shalafi kirjoitti:

        Luin molemmat tarinasi, ja koukkuun jäin. Sä kirjoitat hyvin, osaat pitää jännitettä yllä jatkuvasti ja silti viedä tarinaa eteenpäin turhia jaarittelematta.

        Noissa vuoropuheluissa voisi ehkä vähentää noita yhden tai kahden sanan "lauseita", tai ei ainakaan laittaa monia sellaisia peräkkäin. Sellaista on vähän rasittavaa lukea, tosin ei sekään lukemista pahasti haitannut kun kokonaisuus oli muuten niin hyvä.

        Toivottavasti tarinalle tulee jatkoa pian. :)

        Juu, kiitos vaan. Noi vuoropuhelut on jotenkin toi mun kompastuskivi, että miten sais ne samat asiat jotenkin kuvailuun mukaan.. noh, eiköhän se onnistu. Tykkään ite hirveesti juur tollasista vuoropuheluista, kun niissä voi tuoda sitä henkilöä niin eri tavalla esille, mutta on totta, että se on tositositosi raskasta luettavaa. :) Eli, parannusta tulee, kunhan taas ehdin/jaksan ruveta kirjoittamaan. Opiskelujuttuja sen verran tässä päällekkäin, että aina välillä vetää vähän kiireiseksi. Mutta enköhän siihen jatkoa saa, jos nyt en ihan tänään, niin huomenna.

      • aappa
        Teplohod kirjoitti:

        Maria kuljeskeli ympäri asuntoa levottomana. Miksei hän ollut lukenut kuittia jo edellisenä iltana? Nyt kaikki oli varmasti jo menetetty ja Ari oli lähtenyt kaupungista... vai olisiko? Nopeasti Maria siirtyi tietokoneelle tarkistamaan Arin keikkakalenterin. "Okei, sillä ei ole keikkaa tänään missään, joten se on saattanu jäädä tänne", Maria aavisteli ja mietti miten nyt edetä. Hän luki kuitin taas uudelleen. Uskomatonta. Eihän tämä nyt mitään vielä tarkoita, mutta on alku kuitenkin. Maria otti kännykkänsä käteen ja alkoi näppäillä numeroita, jotka löytyivät kuitista. Sydän löi tiheään ja kädet hikoilivat. Maria odotti hiljaa. Kolmen tuuttauksen jälkeen joku vastasi puhelimeen.
        - no kerro!
        - Ari?
        - Niin?
        - Täs on Maria...
        - No moi Maria. Mistäs Maria on mun numeron saanu?
        - Sä tota annoit sen.. eilen... kirjotit siihen mun paperiin.
        - Ai Maria! Joo, moi.
        - Tota.. ootteko te vielä täällä vai lähittekö jo seuraavalle paikkakunnalle?
        - No siis me ollaan ja ei olla, eli ollaan tien päällä.
        - Okei. Eipä sit varmaan sen enempää.. mä tosiaan luin sen lapun vast tänään. Mä en vaan jotenki tajunnu et sä kirjotit siihen muutaki ku nimmaris.
        - No sille ei voi mitään. Mä vähä ootin et sä oisit eilen jo soittanu.
        - Niin.
        - Katos ku haluisin vaan tietää, tai kysyä, et eihän sul oo ollu mitään tekemistä näiden roskalehtien uutisten suhteen? Siis ku ne on kirjottanu kaikkee paskaa musta ja sillee..
        - En. Voin luvata etten oo sanonu mitään siitä.. siitä meidän..
        - NO hyvä. Emmä oikei ois susta uskonukkaa. Nyt on vaa niin moni kaveri osottanu kusipäisyytensä täs tän kesän ja syksyn aikana et ei aina tiedä mihin luottaa.
        - Uskon.
        - No mut tota hyvä homma.
        - Joo.. no ei mul täs sit varmaan muuta.
        - Okei.. me jatketaan noiden apinoiden kans täs matkaa. Mut katellaan keikoilla.
        - Katellaan joo.
        - Moro.
        - Moi.
        Maria painoi punaista luurin kuvaa, laski kännykän pöydälle ja tuijotti kuittia. Miten väärät kuvitelmat hänelle olivatkaan syntyneet Arin kirjoittamasta tekstistä. "No totta vitussa muistan. Paa soitellen, haluun jutella lisää. 045-5576339" Siinä se. Maria lähti kylpyhuoneeseen pesemään kasvojaan. Peilistä katsoi itkeneen näköinen nuori nainen. Kai hän sitten oli itkenytkin.

        Ari laittoi kännykän takaisin taskuunsa.
        - Kukas sulle soitteli? eräs bändin jäsenistä kyseli.
        - Naisethan mulle aina soittelee.
        - Niinpä niin.
        - Eih, yks tyyppi vaan, jonka mä tapasin eilen.
        - Annoit sille numeros?
        - Joo, tai siis niin. Mut ei se haittaa. Ei me varmaan enää törmätä muutenkaan.
        - Just just.
        Ari tunsi olonsa jotenkin oudoksi. Hän oli tyytyväinen, koska oli nyt varmaa, ettei Maria olisi levittänyt mitään paskajuttuja lehdistölle. Samalla häntä harmitti, että hän oli edes koskaan epäillyt sitä. Heillä oli kuitenkin ollut todella hauskaa yhdessä, sitä ei voi kieltää. Ja mitähän Mariakin nyt sitten ajatteli hänestä? Tällänen kukkoileva apina. Aivan sama. Mitä hän edes siitä välittäisi. Muijien sielunelämää oli yleensä muutenkin aika pirun vaikeeta tajuta. Ari korkkasi lonkeron ja palasi maan pinnalle. Muilla bändin jäsenillä oli korttipeli meneillään.
        - Jakakaas mullekki, Ari tokaisi ja asettui istumaan pöydän ääreen.
        Bussi pysähtyi yhtäkkiä liikennevaloihin. Ari katsoi ikkunasta ulos, ja näki tutun kerrostalon ja teollisuusalueen, jolla he olivat joskus taannoin yöpyneet. Kerrostalon SIINÄ ikkunassa näkyi valo. Yhtäkkiä Ari sai hullun idean.
        - Hei, veivaas tosta vasemmalle. Käyn moikkaas yhtä tuttua.
        Bussi kaarsi vasemmalle ja pysähtyi teollisuusalueen reunaan.
        - Aaa, Arskallahan oli täällä se misu kesällä! Joo joo.. selvä juttu.
        - No hah. Eiku käyn vaan moikkaas ku kerran ohi ajetaa.
        - Entä jos se ei muista sua?
        - Kyl se muistaa... Kuka vittu nyt mua ei muistais? Ari tokaisi itsevarmasti ja sai koko bussin nauramaan.
        Ari astui ulos bussista ja lähti kävelemään kohti kerrostaloa, jossa hän muisti Marian asuvan. Oikea rappu ja oikea kerros muistuivat mieleen nopeasti, mikä hämmästytti Aria itseäänkin. Kun hän vihdoin löysi itsensä oikean oven takaa, hän keräsi hetken rohkeuttaan, yritti keksiä hyvän ja iskevän aloituslauseen, ja lopulta soitti ovikelloa.

        Maria oli juuri saanut unen päästä kiinni, kun ovikello soi. Hän nousi ylös sängystä, vetäisi pyjamahousut jalkaan ja käveli ovelle. Hän yritti katsoa ovisilmästä, kuka oven takana seisoi, mutta pimeän rappukäytävän takia ei nähnyt mitään muuta kuin tumman hahmon. Se saattaisi olla mies tai nainen, kumpi tahansa. Maria laittoi turvaketjun paikalleen ennen kuin avasi ovea hitaasti siten, että näkisi, kuka käytävässä seisoi. Maria hämmästyi nähdessään tulijan:
        - Moi! Mitäs hittoo sä täällä tähän aikaan yöstä teet?

        Ari odotti ja odotti, mutta vastausta ei kuulunut. Ovi ei auennut eikä sisältä kuulunut mitään liikettä. Olikohan tämä kuitenkaan se oikea ovi, tai oikea kerros, tai edes oikea talo? Ja nyt kun tarkemmin ajattelee, niin olikohan tämä edes se teollisuusalue... Ari yritti muistaa edes jotain kiinnekohtaa, muttei onnistunut. Ovessa ei ollut nimeä, eikä sitä ollut siinä kesälläkään. Ari soitti vielä kerran ovikelloa ja jäi odottamaan. Tällä kertaa sisältä kuului jotain. Joku käveli selvästi ovelle ja yritti katsoa ovisilmästä. Sitten ovi aukesi vähitellen.
        - Me ei osteta mitään, sanoi vanhempi naisääni oven toiselta puolelta.
        - Anteeks, eiku.. mä etsin Mariaa..
        - Ei asu täällä.
        - Aha.. juu eiku kesällä täs asu yks sen niminen.
        - Muutti pois. Me muutettiin tähän nyt syksyllä.
        - Okei, ei sit mitää. Kiitti, Ari sanoi ja lähti kävelemään rappuja alas. Hän veti lippiksen syvemmälle päähänsä ja laittoi kädet farkkujen taskuihin. Väärä osoite. Se oli muuttanu pois. Se siitä sitten. Ja parempi näin.

        Maria avasi oven ja päästi tulijan sisään.
        - Sori mut oli pakko tulla. Mä en kestä sitä miestä enää.
        - Hei Nea rauhotu, mitä ny on sattunu? Mitä se teki?
        - Ei mitää.. mut.. mä luulen et sil on joku toinenki, Nea nyyhkytti.
        - Siis häh? Joku toinen viel sun lisäks vai? Ku siis etkö säkin jo oo periaattees niinku sen "toinen nainen"?
        - No oon, mut.. silti. Sattuu ku kuulee tollasta. Yks Marjut kuulemma on pannu sen kans ainaki viime viikolla.
        - NO hei, eiks tää ollu odotettavissa? Jos se kerra pettää muijaansa niin miks se ei sit pettäis sitä, jonka kanssa se pettää muijaansa, eli sua?
        - Nii mut me ollaan juteltu ja se on sanonu jättävänsä sen vaimonsa.
        - Kaikkihan aina niin sanoo.. hei tuu peremmälle. MÄ laitan meille teetä tuleen. Voit jäädä tohon sohvalle nukkuun. Luukas on pikkujouluissa.
        - Ihanaa.. en oiskaan kestäny sen moralisointia tänää.
        Nea purki sydäntään ja Maria kuunteli uskollisesti. Saman aikaisesti hän kuitenkin muisteli Aria ja heidän yhteistä iltaansa. Hänkin oli periaatteessa ollut se "toinen nainen" vaikkei siitä kukaan mitään tiennytkään, eikä saisi tietääkään. Maria vilkaisi ulos ikkunasta ja näki teollisuusalueen reunalla bussin. Taisi olla samanlainen kuin Arillakin. Aivan alueen toisella puolella oli hänen entinen talonsa ja asuntonsa. Asunto, joka oli hänen ja Arin lisäksi ainoa, joka tiesi, mitä heidän välillään tapahtui. Maria katsoi, kuinka joku tumma hahmo poistui hänen entisestä talostaan kohti bussia. "Eii, ei se voi olla", Maria mietti, mutta kuitenkin piti katseen tiukasti tummassa hahmossa. Välimatkaa oli liikaa, joten tunnistaminen oli mahdotonta. Äkkiä Maria sai päähänsä hyvän idean varmistaa, oliko kyseessä tosiaan Ari. Hän haki kännykkänsä ja laittoi asetuksista numeronsa tuntemattomaksi. Sitten hän etsi puhelimesta Arin numeron. Nea katseli ihmeissään Marian touhuja.
        - Mitä sä muija sekoot?
        - Sori.. ihan pakko. Pakko koklata yht juttuu, Maria sanoi hätäisesti ja samalla painoi vihreää luuria. Pari tuuttausta. Kolmas. Maria odotti ja katsoi samalla hievahtamatta ulos. Hän seurasi tumman hahmon liikkeitä. Yhtäkkiä hahmo pysähtyi. Maria pidätti hengitystään. Se se oli. Sen täytyi olla Ari. Neljäs tuuttaus. Viides. Hahmo pysyi edelleen paikallaan. "Vastaa.. vastaa jo", Maria hoki mielessään.

        Ari käveli hitain askelin kohti bussia ja ihmetteli, että ylipäänsä oli käskenyt pysähtyä tänne keskelle ei mitään. Mitä hän oikein tältä mahdolliselta tapaamiselta olisi halunnut? Hän oli juuri aiemmin tänään jutellut Marian kanssa eikä silloin ollut juuri halunnut sen kummemmin tämän kanssa jutella. Tässä paikassa täytyy olla jotain. Yhtäkkiä Ari tunsi puhelimensa värinähälytyksen taskussaan. "Kukas hitto sieltä nyt sitten soittaa", Ari mietti ja kaivoi puhelimen esiin. Tuntematon numero. Niihin Ari ei halunnut koskaan vastata. Niinpä hän laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja jatkoi kävelyä.

        Maria odotti hengitystään pidättäen, että Ari vastaisi puhelimeensa. Tuuttaukset vain jatkuivat ja tumma hahmokin jatkoi jo matkaansa kohti bussia. Maria lopetti puhelun. Miksei Ari vastannut hänen puheluunsa? Ai niin hemmetti, sehän oli tuntemattomalla. Nopeasti Maria laittoi numeronsa taas näkyväksi ja soitti uudelleen. Tumma hahmo oli jo miltei bussilla, vaikka hitaasti kävelikin. Tuuttaukset jatkuivat. Tumma hahmo pysähtyi jälleen. "Nyt tai ei koskaan, vastaa Ari!" Maria höpisi itsekseen. Nea katseli Marian touhuja ihmeissään. Hän ei oikein ymmärtänyt mistään mitään.
        - Hei kelle sä oikein soitat? Onks siel ulkona joku sun tuttu?
        - Shhhh, nyt hiljaa! Maria tiuskaisi.
        - Oke oke...
        Tuuttaukset jatkuivat edelleen. Maria alkoi olla levoton. Sitten tuuttaukset loppuivat ja linja avattiin. Maria ei saanut sanaa suustaan.
        - Joo?
        -...
        - Haloo? Onksiel joku?
        - On. Minä. Siis Maria.
        - Ai.. moi.
        - Tota.. missä sä oot ku on noin hiljasta?
        - Pyssättiin yhelle.. tota, huoltsikalle. Äijät on veskis ja mä oon röökil täs ulkona.
        - Okei. Eiku.. tää on ihan tyhmä juttu.. mä vaan jotenki luulin et.. tai siis.. ei mitään, unohda.
        - Eiku sano vaan?
        - Eiku tääl meillä päin on tollanen bussi pysäksissä ja aattelin, et ehkä ootte pyssänny tohon yöks, Maria selosti ääni hieman täristen.
        - Ai.. joo.. ei me kyl olla. Tai siis... hetkinen. Sori mut siis missä sä asuitkaan? Mä en yhtään muista..
        - Tääl yhden teollisuusalueen lähellä, se johon te sillon jätitte sen bussin.
        - Niin niin, just joo. Niin sä asut siin samas talos ja paikas edelleen?
        - Joo tai siis en. Mä muutin vaan sen alueen toiselle laidalle kun piti... piti saada isompi kämppä.
        - Aaa, okei. No tota.. pakko sanoo nyt kyl sit yks juttu. Nimittäin toi on meidän bussi ja jos näet sen niin näet mutkin. Kato, mä heilutan nyt!
        - Joo, näen, Maria sanoi naurahtaen.
        - Mä kävin tos viereises talos etsimäs sua.
        - Ai... kävit?
        - Joo.. aattelin et vois poiketa kahville ja pullalle.
        - Hah, joo. Ei tarvi muistuttaa niistä pullista enää.
        - Niin, aika mielenkiintosii ne oli.
        - Aivan..
        - Mut tota.. niin, me kai sit tästä jatketaan ja..
        - Niin.. vai..
        - Vai mitä?
        - Siis jos haluat kahville niin voit sä tännekin tulla? Maria kysyi epäröiden.
        - Ai.. no tota.. vähän kyl kahvii tekis mieli et sikäli vois tulla.
        - Joo, no tota sä itseasias katot suoraan tätä meidän taloo päin, eli lähde tuleen tänne suuntaan. Se on C-rappu ja kolmas kerros.
        - Okei, nähään kohta.
        - Okei. Nähään
        Maria lopetti puhelun ja alkoi huutaa hysteerisenä.
        - Hei, mikä tuli? Kuka siel oli? Kuka siel ulkona on?
        - Nyt, Nea, sun täytyy mennä ja nopeesti. Keräät kamas ja lähdet. Hei sori tosi paljon, mut nyt meet.
        - Okei okei.. nähtävästi sulle on tulos parempaa seuraa.
        - Todellakin on.. sori. MÄ soitan sulle huomenna, okei?
        - Okei. Mä meen..
        Nea keräsi vaatteensa, laittoi kengät jalkaan ja lähti. Maria syöksyi peilin eteen. "Apua, mulla on yöpaita ja villasukat", Maria tajusi ja säntäsi vaatekaapille.

        Ari laittoi puhelimen takaisin taskuunsa ja hölkkäsi bussille.
        - Hei venatkaa vielä.. mä käyn tuolla.
        - NO vittu montaks muijaa sulla täälä oikein on?
        - Ei yhtään.. ihan kaveri vaan. Käyn moikkaamassa. Se asuuki tos toises talos.
        - No mee.. ei me sua tänne haluttaska.
        - Turpa kii apinat tai saatte könii, Ari kuittasi.
        Hän jätti kaverinsa ja lähti talsimaan kohti Marian taloa. Mitähän tästä oikein vielä tulee. Ari oli jännittynyt, aivan kuten silloin kesällä. Ari astui sisään C-rappuun ja lähti nousemaan rappuja. Häntä vastaan tuli Nea, joka mateli portaita alas samalla kiskoen takkia ylleen. Ari veti lippistään syvemmälle päähän. Hän ei kaivannut nyt mitään lööppejä. Nea ei kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Ari saapui kolmanteen kerrokseen ja näki Marian odottavan ovellaan. Maria näytti hyvältä. Sitä ei voinut kiistää. Ari hymyili ja nyökäytti päätään. Maria ohjasi hänet peremmälle. Asunnossa tuoksui kahvi.
        - Mennääs vaik samantein kahville, Maria sanoi ja ohjasi Arin pöytään.
        - Tästä alkaa tulla jo tapa..
        - Niin mistä?
        - Tästä meidän yökahvittelusta, Ari sanoi virnistäen.
        - Joo, niin alkaa..
        He juttelivat niitä näitä. Ari kertoi keikkailustaan ja Maria kuunteli lumoutuneena. Suurimman huomion veivät kuitenkin Arin silmät. Maria ei saanut niistä tarpeekseen. Hän oli unohtanut, miten suuret ja lumoavat ne olivat. Arin huulet koskettivat kahvikupin reunaa ja kostuivat, kun tämä siemaisi kahvia.
        - Niin? Kuunteleksä?
        - Joo.. siis.. kysyiksä jotain?
        - Kysyin. Mites sul on menny?
        - Ihan hyvin. Opinnot jatkuu ja sillee..
        - Jep. Tota.. mun piti pyytää sulta vähän niinku anteeks sitä et mä ees epäilin, et sä oisit voinu kertoo lehdille jotain.
        - Ei se mitään.. mä tajuun kyllä.
        - On vaan ollu niin ärsyttävää tää syksy ku ne repii vähän väliä juttua millon mistäki turhasta. Kirjottasivat musasta.
        - No ei ne kirjottas noista jutuista ellei ihmisiä kiinnostais.
        - Ohan se niinki. Säki vissiin sit tiedät et mä oon nyt iha vapaalla jalalla.
        - Joo.. tulihan se lehti sillon ostettua.
        - Nii, ei se oikein sit toiminu. Liikaa kaikkee sälää ja monimutkasta juttua.
        - Varmasti. Ei oo helppoo olla keikkamuusikon kanssa.
        - Ei taida olla ei.. no mites sulla?
        - Mitä mulla?
        - Niin.. siis et onko sulla edelleen se sama mies, jota ei sit ollukkaan?
        - Ai... niin siis ei oo sama mies, Maria sanoi vaivaantuneena. Hän ei olisi halunnut puhua Luukaksesta, ei nyt kun olisi parempiakin aiheita tarjolla.
        - Mut mies löytyy?
        - No.. mä en oikein haluis puhua siitä... kun se ei oikein oo sellanen.. tai siis että...
        - Mä tajuun. Jaahas, kai tarttis taas lähtee jatkaan matkaa.
        Maria häkeltyi. Ei hän halunnut vielä lopettaa mukavaa illanviettoa Arin kanssa. Ari nousi pöydästä ja käveli eteiseen. Maria seurasi häntä. Ari laittoi takkia ylleen, kun Maria vihdoin rohkaistui ja otti tätä käsivarresta kiinni.
        - Et menis vielä..
        - Mä luulen et on pakko.. ettei tapahdu mitään... mitään mikä kaduttais aamulla.
        - Mut... kaduttiko viimeks?
        - Täytyy sanoo... et joo, vähän. Mut siihen liittyy paljon muutakin kuin vaan se et.. me..
        - Mä tiän.. Se ois halunnu jatkaa?
        - Nii..
        - Mut silti.. et menis vielä, Maria pyysi ja siirtyi lähemmäs Aria. Ari ei pystynyt katsomaan Mariaa silmiin vaan katseli aina ohi.
        - Must tuntuu et tää ei vaan ny onnistu..
        - Mut eihän täs mistään pidemmästä ookaan kyse.. kaks ihmistä.
        - Ei nii.. mut nyt sul on joku.. ja ehkä sä et nyt aattele kunnol, mut huomen sä tajuisit, et sä oikeesti et haluu menettää sitä yhen yön takii.
        - Ei meil mee hyvin muutenkaa..
        - Mut pettäminen on aina tosi halpamaista touhua. Usko mua, sä et pidä itestäs seuraavana aamuna.
        - Se ei oo sun huolenaihees.. Tärkeintä on et mä haluun nyt olla sun kanssa, en sen toisen, Maria yritti vakuuttaa ja siirtyi jälleen askeleen lähemmäs Aria. Nyt Ari katsoi häntä silmiin. Sydän löi tuhatta ja sataa, hengitys tiheni, kädet hikoilivat ja koko vartalo oli kuin pienen kihelmöinnin vallassa. Pieni hämärä eteinen sai todistaa heidän suudelmaansa. Arin huulet tuntuivat pehmeiltä ja maistuivat kahvilta. Maria halusi lisää, mutta säilytti malttinsa. Hitaasti heidän huulensa liikkuivat yhteisessä rytmissä. Kädet vaelsivat ja nopeasti vartalot olivat aivan kiinni toisissaan. Syleily tuntui hyvältä. Tunnelma oli rauhallinen eikä heillä ollut kiirettä edetä mihinkään. Aika tuntui pysähtyneen ja kaikki oli kohdallaan. Maria tunsi olevansa juuri siellä, minne kuuluikin, Arin turvallisessa sylissä.

        Kaiken keskeytti avainten kilinä oven toiselta puolelta. Maria irtautui nopeasti Arin syleilystä ja hätääntyneenä katseli ympärilleen. Hän ei voinut piilottaa Aria minnekään. Hän joutuisi vastaamaan suudelmastaan samantein. Luukas tajuaisi kyllä kaiken, mikäli näkisi Arin asunnossa. Arikin näytti neuvottomalta. Ovi aukesi ja totuuden hetki oli käsillä.

        Tykkäsin kovasti tästäkin tarinasta. Minun mielestä teksti on muuten sujuvaa, paitsi tuntuu että se hyppii paikastatoiseen, ehkä. Mutta luke tykkäsin ja jatkoa odotellessa

    • Teplohod

      Ovi aukesi ja Luukas astui eteiseen pyyhkäisten samalla jalkojaan ovimattoon. Hän riisui takkinsa ja kaulaliinansa ja ripusti ne naulakkoon. Eteisessä oli pimeää, joten hän sytytti valot. Makuuhuoneen ovi oli suljettu ja epäillen Marian olevan jo nukkumassa Luukas käveli hiljaa olohuoneeseen ja avasi television. Tv-shopissa myytiin supertehokasta vatsalihaslaitetta. Tämä herätti Luukaksen mielenkiinnon ja hän istahti sohvalle.

      Maria ja Ari pidättivät hengitystään pimeässä makuuhuoneessa. He kuulivat kuinka Luukas kommentoi sarkastisesti mainosta ja hymähteli itsekseen. Marian sydän löi hullun lailla. Ari oli kylmän rauhallinen. Hänellä ei ollut mitään menetettävää, tosin hän ei erityisemmin halunnut ottaa yhteen Marian poikaystävän kanssa, joten hän pysyi hiljaa. Maria sai idean piilottaa Arin vaatekomeroon.
      - Eiks tää ny oo aika kulunu idea? Ari kysyi hiljaa, kun Maria työnsi häntä väkipakolla pieneen komeroonsa.
      - Ei oo. Jos et halua tolta turpiis, ni teet niinku mä sanon, Maria kuiskasi.
      Ari kumartui ja piilotti itsensä Marian vaatteiden sekaan. Maria sulki komeron oven, joka jäi kuitenkin hieman raolleen.

      Komerossa tuoksui sama hajuvesi kuin Marian kesällä antamassa kaulahuivissa. Ari piti siitä tuoksusta, paljon. Maria riisui vaatteitaan aikomuksenaan vaihtaa ylleen yöpaita. Ari katseli ovenraosta riisuuntuvaa naista. Vaikka oli yö, ikkunasta kajastava kuunvalo heijasti säteitään Marian alastomalle vartalolle. Heidän edellinen yöllinen kohtaamisensa oli ollut niin nopea, ettei Ari ollu ehtinyt ihailla Marian vaaleaa ja pehmeää vartaloa. Hän olisi halunnut koskettaa Mariaa, suudella tainnoksiin, heti, siinä sängyllä, Marian poikaystävän istuessa tyytyväisenä sohvalla. Aria alkoi kuumottaa ja hänen olonsa kävi hieman tukalaksi täyteen ahdetussa komerossa. Nopeasti Maria sai kiskaistua ylleen yöpaitansa ja villasukkansa. Hän sekoitti hiuksiaan ja heittäytyi hetkeksi sänkyyn, jotta se näyttäisi siltä, että siinä oli nukuttu. Sitten hän nousi ylös ja katsahti komeroon päin.
      - Nyt shh.. iha hiljaa. Mä yritän saada sut ulos täältä, oota tässä, Maria kuiskasi Arille, joka nyökkäsi.
      Maria käveli makuuhuoneen ovelle ja avasi sen varovasti. Luukas istui edelleen olohuoneen sohvalla. Ostoskanava oli jo vaihtunut yöchattiin. Maria käveli eteiseen ja sulki makuuhuoneen oven visusti perässään.
      - Ai sä oot tullu jo... Maria sanoi ja hieroi silmiään.
      - Joo, onks olo parempi? Luukas kysyi ja sai Marialta nyökkäyksen vastaukseksi. Maria istahti Luukaksen viereen ja tämä otti hänet kainaloonsa. Hetken kuluttua Maria alkoi suudella Luukaksen niskaa ja korvalehtiä.
      - Ai.. onks sul ollu ikävä? Luukas virnisti ja lähti mukaan Marian esileikkiin. Pian he jo suutelivat intohimoisesti sohvalla.
      - Sä haiset ihan tupakalta ja viinalta... Maria totesi ja keskeytti suutelun hetkeksi.
      - Sori... mä voin kyl käydä suihkus eka, Luukas ehdotti ja Maria nyökkäsi jälleen myöntymisen merkiksi.

      Luukas nousi sohvalta ja oli aikeissa mennä makuuhuoneeseen. Maria reagoi nopeasti:
      - Eiku mee suoraan vaan, mä tuon sulle pyyhkeen.. etkä sä muuta tarttekaan.
      Luukas hymyili ja alkoi hitaasti riisua vaatteitaan eteisen lattialle. Maria pakotti itsensä hymyilemään viehkeästi. Tämä raastoi häntä todella. Mies, jota hän todella halusi, odotti pakomahdollisuutta vaatekomerossa. Luukas yritti olla seksikäs ja keikutteli alastonta vartaloaan hyräilemänsä laulun tahtiin. Mariaa tämä ei kiihottanut millään tavalla, varsinkin kun Luukaksen musikaalisuus oli nollassa kaikilla mahdollisilla asteikoilla mitattuna. Maria kuitenkin pelasi pelinsä viisaasti, hymyili ja lähetteli lentosuukkoja "prinssilleen". Vihdoin Luukas sulkeutui kylpyhuoneeseen ja Maria säntäsi makuuhuoneeseen.
      - Vittu ny mennään lujaa, tuu! Maria käskytti Aria.
      He olivat makuuhuoneen ovella, kun kylpyhuoneen ovi avautuikin uudelleen. Maria tönäisi Aria hieman sivummalle ja siirtyi nopeasti makuuhuoneesta eteiseen.
      - Maikkuu, tuu säki tänne... voidaan jatkaa täällä, Luukas huuteli kylpyhuoneesta.
      Maria ei tiennyt mitä vastata. Toisaalta se olisi hyvä mahdollisuus saada Ari ulos asunnosta yhtenä kappaleena. Toisaalta hän joutuisi suihkuun aivan väärän miehen kanssa.
      - Emmä nyt.. jatketaan täällä sit, Maria tyytyi toteamaan.
      Luukas hyväksyi vastauksen ja jatkoi suihkutteluaan yksin. Marialle tuli kiire. Hän haki Arin makuuhuoneesta ja avasi ulko-oven varovasti. Ari laittoi kengät jalkaansa ja takin ylleen. Arista tuntui pahalta. Hän olisi halunnut jäädä ja ottaa vastaan mitä tuleman piti. Häntä suorastaan ihmetytti Marian tarve pitää tunteitaan salassa. Hän oli aina itse tottunut sanomaan asiat niinkuin ne olivat ja moinen salailu sai hänet ärsyyntymään. Marian takia hän kuitenkin suostui lähtemään. Maria katsoi häntä lohduttoman näköisenä ja pyysi häneltä anteeksi katseellaan. Ari varasti Marialta vielä viimeisen suudelman ennen kuin suostui lähtemään. Mariasta tuntui niin pahalta, että hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä. Ari poistui Marian asunnosta katsomatta kertaakaan taakseen. Hän tunsi olonsa surulliseksi, vaikkei ollut aiemmin tiedostanutkaan välittävänsä Mariasta näin paljon. Hän ei itsekään ymmärtänyt, mistä nämä tunteet tulivat yhtäkkiä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän halusi jotain enemmän. Keväästä saakka musiikki ja keikat olivat täyttäneet Arin elämän, mutta nyt.. nyt asiat olivat toisin. Hän halusi jonkun, jonka kanssa jakaa unelmansa. Hyräillen Ari käveli kohti bussia...

      "You're fuel for the fire, pour it down on me.
      Make flames burn higher, I can feel the heat.
      You set my soul alive..."

      • Teplohod

        Kyseessä siis tietenkin osa 4 eikä 3 :) Kiitokset lukijoille. Ja tämä toki jatkuu tästä vielä, vaikka hieman lohduton tilanne vaikuttaisi nyt olevankin ;)

      • jatkoa sille
        Teplohod kirjoitti:

        Kyseessä siis tietenkin osa 4 eikä 3 :) Kiitokset lukijoille. Ja tämä toki jatkuu tästä vielä, vaikka hieman lohduton tilanne vaikuttaisi nyt olevankin ;)

        kesän jutulle! :D Täähän on jälleen kivaa luettavaa, mä tykkään tällasista, jotka vois *periaatteessa* tapahtua oikeesti. Kyllä tuosta Arin "tunnistaa", tai siis sen mielikuvan, mitä siitä on syntynyt. Tosin ehkä tuossa lopussa nuo tunteet nousi pintaan sillä ehkä vähän "out of the blue". Mutta jatka toki, hyvä juttu. :)

    • Teplohod

      Maria purskahti itkuun heti, kun ovi sulkeutui Arin lähdettyä asunnosta. Luukas viihtyi suihkussa yksinään hyräillen, mikä antoi Marialle aikaa purkaa tunteensa kyynelin. Maria juoksi olohuoneen ikkunaan nähdäkseen edes vilauksen Arista. Hän näkikin tumman hahmon kävelevän kohti bussia. Kyyneleet valuivat pitkin Marian poskia. Sydämeen sattui niin, että hänen oli vaikea saada henkeä. Miten joku niin tuntematon voi koskettaa häntä niin syvältä? Hän haki keittiöstä nenäliinoja ja yritti siistiä kasvojaan, jotta Luukas ei näkisi hänen itkeneen. Sitten hän meni makuuhuoneeseen, riisui villasukat ja kävi makuulle. Hän halusi välttää Luukaksen odottaman seksin tältä illalta. Nyt ei olisi sopiva hetki. Luukas tulikin pian hänen jälkeensä makuuhuoneeseen pyyhe vyötäisillään tuoksuen suihkusaippualta. Hän asettui makuulle aivan Marian kylkeen kiinni ja alkoi suudella tämän kaulaa.
      - Sori, mä oon niin väsyny.. mä en jaksakaan..
      - Hei.. Maikkuu.. eihän sun mitään tarvii tehä, Luukas yritti suostutella ja jatkoi koskettelemalla Marian lantiota ja pakaroita.
      - Ihan oikeesti.. mä en haluu, Maria tiuskaisi ja veti peittoa ylemmäs.
      Luukas jähmettyi ja siirtyi mielenosoituksellisesti aivan sängyn toiseen laitaan selkä Mariaan päin. Maria tiesi, että Luukas loukkaantui, muttei välittänyt. Hänellä oli itsellään paljon suuremmat sydänsurut sillä hetkellä. Maria itki itsensä uneen ja tiesi, että elämä Luukaksen kanssa oli ohi. Häntä harmitti suunnattomasti, ettei ollut tajunnut sitä puoltatuntia aiemmin.

      Ari palasi bussille mieli maassa. Bänditoverit pelasivat edelleen korttia ja nauroivat äänekkäästi. Ari meni takaisin ulos ja sytytti tupakan. Hän mietti, miten tämä oli voinut tapahtua. Ei hän ollut yleensä näin "ihastuvaa" tyyppiä. Toisaalta ei hän kyllä yhdenyön-juttujakaan harrastanut. Mariassa oli sitä jotakin, se tuoksu, ne silmät, eikä se vartalokaan huono ollut. Nyt tämäkin piristävä ihastus täytyi kuitenkin unohtaa, sillä Maria ei selvästikään ollut valmis jättämään poikaystäväänsä. Hetken Ari sai tuprutella yksinään, mutta vähän ajan päästä yksi bändin jäsenistä tuli ulos katsomaan, mikä Aria vaivasi.
      - Kuule Luca, onks susta koskaan tuntunu siltä, et sä et tajuu mistään yhtään mitään. Ja sit ku sä tajuut ja tiät, mitä haluut, niin sä et saa sitä?
      - Kuule Ari, useita kertoja.
      - No hyvä, sit mua ei ahista niin paljoo, Ari virnuili.
      Luca naurahti ja laski kätensä Arin olkapäälle:
      - On kaks asiaa, joita ei kannata murehtii, naiset ja krapula.
      - No se on kyllä jumalan tosi, Ari naurahti ja puhalsi pienen pilven savua ilmaan. Sitten miehet siirtyivät takaisin bussiin. Kuski käynnisti bussin ja porukka jatkoi matkaansa kohti seuraavaa keikkapaikkaa. Ari katsahti vielä viimeisen kerran Marian asunnon ikkunaan, joka oli jo aivan pimeä. Hän huokaisi, avasi lonkeropullon ja siirtyi pelipöydän luo.
      - Jakakaas mullekki. Ny on pakko olla onnee pelissä...

      "Radio Novassa kello on nyt kahdeksan
      kolmekymmentä kahdeksan. Seuraavaksi
      soitossa Idols-voittaja Ari Koivusen
      Angels are calling ja heti sen jälkeen
      Irinan Selkä selkää vasten.
      Oikein hyvää huomenta!"
      Maria sulki radion. Syksyn viimeiseen tenttiin luku ei oikein sujunut hänen haluamallaan tavalla, ja Arin äänen kuuleminen ei olisi taatusti auttanut asiaa. Maria katseli täyteen pakattuja muuttolaatikoita olohuoneen lattialla. Huomenna olisi sitten muuttokin edessä, ihan niinkuin ei jo muutenkin olisi tarpeeksi huolehtimisen aiheita. Ulko-ovi kävi ja Luukas asteli sisään ulkojalkineissaan.
      - Mä voin viedä noi nyt jo autoon huomista varten.
      Maria nyökkäsi ja katseli ulos ikkunasta. Ulkona satoi lunta, puhtaanvalkoista lunta, joka peitti alleen syksyn rumuuden. Ihmiset olivat alkaneet jo laittaa parvekkeilleen jouluvaloja. Masentavaa. Joulu. Yksin. He olivat eronneet Luukaksen kanssa ystävinä ja jääneet asumaan saman katon alle siksi aikaa, että Maria löytäisi itselleen uuden asunnon. Nyt sellainen oli löytynyt samasta talosta, jossa Nea asui. Nea oli tästä aivan innoissaan, sillä nyt hänellä oli pari kerrosta alempana ilmainen koko vuorokauden päivystävä psykologi saatavilla. Luukas oli ottanut erouutisen ihmeen tyynesti, oli itseasiassa sanonut, että oli vaistonnut jotain sellaista jo vähän aikaa. Niin kai se sitten oli, olihan Maria ollut kieltämättä aika poissaoleva sen Arin lähdön jälkeen muutaman päivän. Maria oli odottanut kokonaisen viikon, ennen kuin oli saanut sanottua Luukakselle totuuden. Ei hän silti ollut Aria maininnut. Ainoastaan kertonut, ettei enää tuntenut Luukasta kohtaan niin kuin ennen. Maria piirteli ajatuksissaan tenttikirjan marginaaliin erilaisia kuvioita. "Ei tästä tuu mitään", hän päätti, työnsi tenttikirjan syrjään ja tarttui puhelimeen. Hän valitsi tutun numeron, odotti hetken ja sai pian Nean kiinni.
      - Tänään on päästävä baariin, mihin mennään? Maria ehdotti.
      - Jaa, oisko Tampere mitään?
      - Niin kauas? Meneekö busseja?
      - Takseja menee läpi yön, Nea sanoi ja sai Marian naurahtamaan. Iltameno oli siis sovittu. Maria lähti suihkuun ja hänestä tuntui, että sai pitkästä aikaa hauskemman elämän syrjästä kiinni.

      Taksi toi tytöt Tullikamarin Klubin eteen, jossa parveilikin jo runsaasti väkeä. Kävi ilmi, että Klubilla olisi samaisena iltana Raskasta Joulua -kiertueen konsertti. Ovet avattiin yhdeksältä ja Nea ja Maria ostivat liput ovelta. Väkeä oli paljon eikä sisällä nähnyt juuri metriä pidemmälle eteensä. Nea suuntasi tapojensa mukaan ensimmäisenä baaritiskille. Myös Maria oli humalahakuisella päällä, joten hän seurasi tiukasti Nean vanavedessä. Siiderit kädessä tytöt lähtivät kävelemään tungoksen läpi kohti lavaa. Nean röyhkeydestä oli jälleen apua ja he pääsivät hyville paikoille. Tunnelma oli odottava, mutta jollain tavalla leppoisa. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja yleisön joukossa oli paljon pikkujouluväkeä. Vihdoin valot kohdistuivat lavalle ja bändi saapui lavalle. Maria hätkähti tunnistaessaan muutamia soittajia. Sitten hän kuitenkin ajatteli, että kyseessä oli sattuma, ja että kyllähän Arin bändiläiset olivat ennenkin soittaneet muissa kokoonpanoissa. Maria alkoi kuitenkin vaistomaisesti katselemaan tarkemmin ympärilleen. Ari saattaisi olla yleisön joukossa seuraamassa keikkaa, ja se jos mikä olisi kiusallinen tilanne. Keikka alkoi ja Maria ja Nea nauttivat täysin siemauksin perinteisten joululaulujen raskaammista sovituksista. Nea haki vähän väliä täydennystä nestevarastoihin sekä itselleen että Marialle. Kolmannen siiderin jälkeen Maria päätti lopettaa, sillä hänelle alkoi tulla hieman huono olo. Se kuitenkin katosi hetkessä, kun Maria kuuli lavalta tuttuakin tutumman äänen. Sydän pomppasi kurkkuun ja koko vartaloa pisteli. Mitä helvettiä!? Ari oli täällä laulamassa. Nea oli aivan fiiliksissä nähtyään Arin lavalla, joten hän ei huomannut Marian shokkitilaa. Maria yritti tehdä itsensä huomaamattomaksi, mutta se oli vaikeaa, sillä he olivat miltei lavan edessä ja kaiken lisäksi vielä aivan keskellä. Maria tyytyikin kohtaloonsa ja jäi seisomaan paikoilleen. Hän yritti välttää katsomista itse lavalle, sillä tiesi, että Ari tunnistaisi hänet välittömästi. Pian Nea kuitenkin nykäisi Mariaa hihasta ja huusi tälle, että Arilla oli samanlainen kaulahuivi kuin Marialla. Maria havahtui ja katsoi lavalle. Ari lauloi tunteella silmät kiinni ja hänellä oli kuin olikin kaulassaan Marian lahjoittama huivi. Marian sydän jätti pari lyöntiä väliin ja hän tunsi, kuinka lämmin aalto kulki läpi hänen kehonsa. Samassa Ari avasi silmänsä ja kohdisti ne aivan sattumalta suoraan Mariaan. Heidän välissään olevaa sähköistä jännitettä olisi voinut leikata saksilla, niin vahva se oli. Ari katsoi suoraan Marian silmiin hetken, käänsi sitten katseensa pois häkeltyneenä. Hänkään ei olisi voinut mitenkään kuvitella Marian tulevan katsomaan keikkaa. Tuo hetki sai Marian toivon jälleen heräämään. Entä jos sittenkin, vihdoinkin, he olisivat molemmat vapaita tekemään mitä todella halusivat. Ari lauloi keikan aikana yhteensä viisi kappaletta. Hän ei pakoillut Marian katsetta, päinvastoin hän haki sitä lähes epätoivoisesti. Neakin huomasi tämän, ja alkoi seurata Marian ilmeitä. Joka kerta, kun Arin katse löysi Marian katseen, tämän ilme kirkastui. Neaa tämä alkoi huvittaa ja hän töni Mariaa vähän väliä. Maria ei tätä huomannut. Hän oli jossain korkeuksissa eikä halunnut laskeutua sieltä alas, ei ainakaan vielä sinä iltana.

      Keikan jälkeen Maria olisi halunnut mennä juttelemaan Arin kanssa, mutta järjestysmiehet estivät tiukasti pääsyn lähellekään takahuonetta. Marian täytyi siis tyytyä odottamaan sitä hetkeä, että Ari mahdollisesti tulisi baarin puolelle keikan jälkeen. Nea joi minkä kerkesi ja taisi siinä samassa pokata jonkun miehenkin. Marian katse harhaili pitkin Klubin tiloja löytämättä etsimäänsä. Hän alkoi luopua toivosta ja yritti saada Nean lähtemään kanssaan kohti kotia. Nea oli sen verran seis, ettei enää tajunnut mistään mitään. Niinpä Maria talutti Nean ulos ja he asettuivat taksijonoon. Juuri kun Maria oli saanut Nean sisään taksiin, joku koski hänen olkapäätään.
      - Ooksä Maria? ääni kysyi.
      - Joo, oon, Maria vastasi epäröiden.
      - Sua pyydetään tonne takahuoneeseen, tuntematon mies jatkoi.
      Maria mietti hetken, mutta nopeasti tajusi, että tärkeintä oli nyt saada Nea kotiin.
      - Tota.. mä en voi jättää mun kaveria tossa kunnossa.
      - Maikku, hullu! Tottakai shä meet.. mä pärjään kyllä, tää takshi vie mut kotiovelle saakka, eiksh jes? Nea sammalsi taksin takapenkiltä.
      Maria epäröi, mutta sovittuaan taksikuskin kanssa järjestelystä, hän päätti kuitenkin lähteä katsomaan takahuoneeseen tilannetta. Taksi poistui Klubin edestä ja Maria lähti kävelemään tuntemattoman tumman miehen perässä kohti Klubin backstagea. Häntä jännitti suunnattomasti vaikka veressä virtaava alkoholi hieman hermostuneisuutta hillitsikin. Kun mies yllättäen kaarsikin backstagen oven ohi, Maria alkoi ihmetellä. Mies ohjasikin hänet suoraan Arin keikkabussin luo.
      - Sua kaivataan tuolla, mies sanoi virnistäen. Hän selvästikin tiesi jotain, mitä Maria ei tiennyt. Maria kiitti ja astui varovasti bussin avonaisesta ovesta sisään. Sisällä oli pimeää eikä Maria nähnyt siellä ketään.
      - Haloo? Onks siel joku? Mua pyydettiin tuleen tänne, Maria huuteli bussin etuosasta. Kun vastausta ei kuulunut, hän ajatteli, että oli sattunut virhe, ja oli juuri poistumassa bussista, kun aivan bussin takaa kuului laulua:

      "...vaan nyt tiedän, että sulle kuulun -ainiaan.
      Muistan kyynelsilmät, jotka jäivät katsomaan..."

      Maria hymyili ja lähti hitaasti kävelemään kohti bussin takaosaa.

      • Teplohod

        Maria käveli hitaasti kohti bussin takaosaa. Hän ei nähnyt mitään, mutta tiesi Arin
        olevan siellä. Marian kasvoilla oli leveä hymy. Bussissa vallitsi sama iloinen sekamelska
        kuin edelliselläkin Marian vierailukerralla.
        - Te ette taida hirveesti siivota täällä, Maria naljaili samalla katsoen jonnekin
        takapenkin suuntaan. Hän ei vieläkään saanut kunnon vastausta. Pari metriä ennen bussin
        takapenkkiä Maria erotti Arin vaaleat kasvot penkin mustasta verhoilusta. Ari piteli
        käsissään farkuistaan roikkuvaa ketjua.
        - Haetko sä täältä jotain vai? Ari kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
        Maria ihmetteli kysymystä, mutta arvasi pian Arin piruilevan kanssaan.
        - Joo, oisko Luca täällä? Se jätti bokserinsa eilen meille, Maria vastasi muka tosissaan.
        Ari repesi nauruun ja teki Marialle tilaa takapenkille. Maria siirtyi istumaan Arin
        viereen, mutta vaivautui saman tien. Mitäs nyt sitten?
        - Sä.. lauloit kivasti, Maria sanoi rohkaistuen.
        - Joo, tää oli ihan kiva keikka.. ei tartte aina niitä omii vetää, Ari totesi. Maria
        nyökkäsi ja jatkoi:
        - Niin mut siis mä tarkotin tota äskeistä lauluu..
        - Ai se. Mä itse asiassa vihaan sitä biisiä.. kuhan hyräilin, Ari sanoi ja hymyili
        Marialle. Hetken heidän silmänsä kohtasivat, mutta sitten kumpikin käänsi katseensa pois.

        Maria olisi halunnut selittää, ettei tullut keikalle Arin takia. Hän olisi halunnut
        kertoa, että hän oli jättänyt Luukaksen ja että hän oli ajatellut Aria jokaikinen päivä.
        Jokin kuitenkin esti häntä puhumasta. Hän halusi vain olla tässä. Maria pelkäsi, että
        jokin hänen sanomansa saisi Arin taas vetäytymään kuoreensa ja lähtemään. Pallo oli nyt
        Arilla, mutta tämä oli aivan yhtä hiljainen.

        Erilaiset keskustelunaloitukset pyörivät Arin päässä, mutta yksikään ei kuulostanut
        järkevältä. Pitkään hän oli pystynyt sulkemaan Marian mielestään, unohtamaan
        ihastuksensa, ja sitten yhtäkkiä Maria olikin keskellä yleisöä ja koko keikka oli mennä
        reisille. Ari oli pyytänyt yhtä järjestysmiehistä hakemaan Marian bussille hetkellisen
        mielenhäiriön tuloksena. Ehkä tämä ei ollutkaan viisasta.. Maria oli edelleen varattu,
        ainakin niin hän oletti. Ehkä siitä pitäisi jotenkin aloittaa, että tietäisi, kannattaako
        tässä sen enempää rupatella. "Mut mites helvetissä sellastakaa meet kysymään", Ari
        ajatteli ja vilkaisi Mariaan päin. Maria katseli ympärilleen ja puri alahuultaan. Lopulta
        Ari päätyi kysymään suoraan, sillä hänen tyyliinsä ei ollut aiemminkaan kuulunut turha
        kiertely.
        - Asuksä vielä sen jätkän kans?
        Maria hätkähti suoraa kysymystä, mutta joutui nyökkäämään.
        - Mä kyl muutan huomenna pois, hän sanoi toivoen Arin tajuavan, mistä oli kyse.
        Ari ymmärsi kyllä ja tätähän hän oli toivonutkin hiljaa mielessään, mutta nyt hän oli
        uuden ongelman edessä. Oliko hän valmis tekemään mitään, halusiko hän edes? Edellinen
        suhde kariutui kiireisiin ja tämä Maria-kuvio oli jo alussa edennyt aivan liian nopeasti
        ja väärissä olosuhteissa. Tunteita oli kyllä, mutta olivatko ne molemminpuoleisia, oliko
        Maria oikeasti hänestä kiinnostunut vai oliko hän kiinnostunut Idols-Arista. Halusivatko
        he ylipäänsä samoja asioita? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Ja
        jonkinlainen päätös olisi kuitenkin tehtävä, jotta kumpikin voisi jatkaa elämäänsä.. joko
        yhdessä tai erikseen.
        - Pitäsköhän meidän jotenki.. tai siis, kummallaki on takana aika tärkee suhde ja sit
        emmä tiä. Tää on vaan menny niin nopeesti.
        Maria jähmettyi. Mikä tämä? Eihän heidän välillään ollut tapahtunut muuta kuin se yksi
        kesäinen yö. Maria ajatteli, että kaiken tämän jälkeen Arin kiinnostus oli lopahtanut.
        - Ihan miten haluut, Maria huokaisi niellen kyyneleensä. Ari nosti katseensa Marian
        kasvoihin, joilta paistoi pettymys.
        - Mä en siis haluu satuttaa sua enkä voi luvata mitää kovin hohdokasta ku on tää
        keikkailu tällasta ja kyl sä tiät, Ari yritti selittää.
        Maria nyökkäsi myöntymisen merkiksi, nousi ylös ja sanoi hiljaa:
        - Tää oli sit varmaan tässä.. Mun täytyy mennä.
        Ari ei vastannut mitään vaan jäi istumaan takapenkille, kun Maria lähti kävelemään kohti
        bussin etuosaa. Yhtäkkiä Maria kuitenkin pysähtyi ja kääntyi Ariin päin. Hänen täytyi
        saada sanoa sanottavansa, nyt ei ollut ainakaan enää mitään menetettävää.
        - Mut mä haluun vaan sanoo, että me erottiin Luukaksen kans jo aikoja sitten, siks et mä
        en voinu unohtaa sua. Ja mä en tullu tälle keikalle sua kyttään, vaan unohtaan sut ja sit
        mä näin sut ja ton huivin ja aattelin että... tai ei sil oo välii mitä aattelin.
        Maria katsoi Aria kuin pyytäen vastausta purkaukseensa. Ari pysyi vaiti. Maria päätti
        lähteä, mutta ennen sitä hänen oli vielä kerrottava tunteistaan.
        - Sul on varmaan täyslaidallinen noita järkisyitä miks tää ei onnistuis, mut oon huomannu
        tän muutaman kuukauden aikana, et järkisyyt ei auta paskaakaan jos joku on vieny sulta
        sydämen.
        Maria purskahti itkuun, kääntyi kannoillaan ja lähti nopein askelin bussin etuovea kohti.
        Hän ei halunnut menettää kasvojaan aivan täydellisesti Arin edessä. Maria astui ulos
        bussista. Ulkona satoi vettä kaatamalla. Tullintori näytti aivan tyhjältä ja Maria lähti
        kävelemään sen poikki vauhdilla.

        Ari istui takapenkillä eikä tiennyt mitä oikein oli tapahtunut. Antoiko hän Marian häipyä
        noin vain? Arin jos kenen olisi pitänyt tietää, että hänen kohdallaan ihastuminen oli
        todella harvinaista ja nyt vielä näytti siltä, että vastakaikua olisi tunteille kyllä
        löytynyt vaikka millä mitalla. Maailmanluokan moka vai täpärä pelastuminen?

        Sadevesi ja kyyneleet sekoittuivat Marian kasvoilla. "Idiootti, typerys, mitä sä oikein
        kuvittelit.." Maria manaili itsekseen ja itkulle ei meinannut tulla loppua ollenkaan.
        Yhtäkkiä Maria kuuli nimeään huudettavan. Se oli Ari, sen täytyi olla. Maria pysähtyi,
        muttei uskaltanut vielä kääntyä. Hän kuuli kuinka juoksuaskeleet pysähtyivät hänen
        taakseen. Samassa hän tunsi, kuinka joku tarttui häntä olkapäähän. Hitaasti Maria kääntyi
        ympäri ja kohtasi Arin katseen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja he olivat kumpikin aivan
        märkiä. Arin märät hiukset olivat tarttuneet liuskoina hänen kasvoilleen. Marian poskilla
        valui kaksi ripsivärin värjäämää juovaa.
        - Maria.. Ari sanoi hieman hengästyneenä.
        Hän tuijotti anteeksipyytävästi Mariaa silmiin ja pyyhkäisi käsillään ripsivärijuovat
        pois Marian poskilta. Maria värähti joka kosketuksesta.
        - Mä en tarkottanu et mun pitäs saada sut heti itelleni, Maria nyyhkytti.
        - Shhhh... Ari laittoi sormensa Marian huulille, otti askeleen lähemmäs, katsoi syvälle
        Marian silmiin ja suuteli hellästi tätä huulille. Maria suli suudelmaan ja kietoi kätensä
        Arin ympärille. Rankkasade sulatti torin laidoille kertyneitä lumikasoja. Muutama pariskunta juoksi sadetta pakoon rakennusten katosten alle. Mariaa ja Aria sade ei haitannut enää yhtään.

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Maria käveli hitaasti kohti bussin takaosaa. Hän ei nähnyt mitään, mutta tiesi Arin
        olevan siellä. Marian kasvoilla oli leveä hymy. Bussissa vallitsi sama iloinen sekamelska
        kuin edelliselläkin Marian vierailukerralla.
        - Te ette taida hirveesti siivota täällä, Maria naljaili samalla katsoen jonnekin
        takapenkin suuntaan. Hän ei vieläkään saanut kunnon vastausta. Pari metriä ennen bussin
        takapenkkiä Maria erotti Arin vaaleat kasvot penkin mustasta verhoilusta. Ari piteli
        käsissään farkuistaan roikkuvaa ketjua.
        - Haetko sä täältä jotain vai? Ari kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen.
        Maria ihmetteli kysymystä, mutta arvasi pian Arin piruilevan kanssaan.
        - Joo, oisko Luca täällä? Se jätti bokserinsa eilen meille, Maria vastasi muka tosissaan.
        Ari repesi nauruun ja teki Marialle tilaa takapenkille. Maria siirtyi istumaan Arin
        viereen, mutta vaivautui saman tien. Mitäs nyt sitten?
        - Sä.. lauloit kivasti, Maria sanoi rohkaistuen.
        - Joo, tää oli ihan kiva keikka.. ei tartte aina niitä omii vetää, Ari totesi. Maria
        nyökkäsi ja jatkoi:
        - Niin mut siis mä tarkotin tota äskeistä lauluu..
        - Ai se. Mä itse asiassa vihaan sitä biisiä.. kuhan hyräilin, Ari sanoi ja hymyili
        Marialle. Hetken heidän silmänsä kohtasivat, mutta sitten kumpikin käänsi katseensa pois.

        Maria olisi halunnut selittää, ettei tullut keikalle Arin takia. Hän olisi halunnut
        kertoa, että hän oli jättänyt Luukaksen ja että hän oli ajatellut Aria jokaikinen päivä.
        Jokin kuitenkin esti häntä puhumasta. Hän halusi vain olla tässä. Maria pelkäsi, että
        jokin hänen sanomansa saisi Arin taas vetäytymään kuoreensa ja lähtemään. Pallo oli nyt
        Arilla, mutta tämä oli aivan yhtä hiljainen.

        Erilaiset keskustelunaloitukset pyörivät Arin päässä, mutta yksikään ei kuulostanut
        järkevältä. Pitkään hän oli pystynyt sulkemaan Marian mielestään, unohtamaan
        ihastuksensa, ja sitten yhtäkkiä Maria olikin keskellä yleisöä ja koko keikka oli mennä
        reisille. Ari oli pyytänyt yhtä järjestysmiehistä hakemaan Marian bussille hetkellisen
        mielenhäiriön tuloksena. Ehkä tämä ei ollutkaan viisasta.. Maria oli edelleen varattu,
        ainakin niin hän oletti. Ehkä siitä pitäisi jotenkin aloittaa, että tietäisi, kannattaako
        tässä sen enempää rupatella. "Mut mites helvetissä sellastakaa meet kysymään", Ari
        ajatteli ja vilkaisi Mariaan päin. Maria katseli ympärilleen ja puri alahuultaan. Lopulta
        Ari päätyi kysymään suoraan, sillä hänen tyyliinsä ei ollut aiemminkaan kuulunut turha
        kiertely.
        - Asuksä vielä sen jätkän kans?
        Maria hätkähti suoraa kysymystä, mutta joutui nyökkäämään.
        - Mä kyl muutan huomenna pois, hän sanoi toivoen Arin tajuavan, mistä oli kyse.
        Ari ymmärsi kyllä ja tätähän hän oli toivonutkin hiljaa mielessään, mutta nyt hän oli
        uuden ongelman edessä. Oliko hän valmis tekemään mitään, halusiko hän edes? Edellinen
        suhde kariutui kiireisiin ja tämä Maria-kuvio oli jo alussa edennyt aivan liian nopeasti
        ja väärissä olosuhteissa. Tunteita oli kyllä, mutta olivatko ne molemminpuoleisia, oliko
        Maria oikeasti hänestä kiinnostunut vai oliko hän kiinnostunut Idols-Arista. Halusivatko
        he ylipäänsä samoja asioita? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia. Ja
        jonkinlainen päätös olisi kuitenkin tehtävä, jotta kumpikin voisi jatkaa elämäänsä.. joko
        yhdessä tai erikseen.
        - Pitäsköhän meidän jotenki.. tai siis, kummallaki on takana aika tärkee suhde ja sit
        emmä tiä. Tää on vaan menny niin nopeesti.
        Maria jähmettyi. Mikä tämä? Eihän heidän välillään ollut tapahtunut muuta kuin se yksi
        kesäinen yö. Maria ajatteli, että kaiken tämän jälkeen Arin kiinnostus oli lopahtanut.
        - Ihan miten haluut, Maria huokaisi niellen kyyneleensä. Ari nosti katseensa Marian
        kasvoihin, joilta paistoi pettymys.
        - Mä en siis haluu satuttaa sua enkä voi luvata mitää kovin hohdokasta ku on tää
        keikkailu tällasta ja kyl sä tiät, Ari yritti selittää.
        Maria nyökkäsi myöntymisen merkiksi, nousi ylös ja sanoi hiljaa:
        - Tää oli sit varmaan tässä.. Mun täytyy mennä.
        Ari ei vastannut mitään vaan jäi istumaan takapenkille, kun Maria lähti kävelemään kohti
        bussin etuosaa. Yhtäkkiä Maria kuitenkin pysähtyi ja kääntyi Ariin päin. Hänen täytyi
        saada sanoa sanottavansa, nyt ei ollut ainakaan enää mitään menetettävää.
        - Mut mä haluun vaan sanoo, että me erottiin Luukaksen kans jo aikoja sitten, siks et mä
        en voinu unohtaa sua. Ja mä en tullu tälle keikalle sua kyttään, vaan unohtaan sut ja sit
        mä näin sut ja ton huivin ja aattelin että... tai ei sil oo välii mitä aattelin.
        Maria katsoi Aria kuin pyytäen vastausta purkaukseensa. Ari pysyi vaiti. Maria päätti
        lähteä, mutta ennen sitä hänen oli vielä kerrottava tunteistaan.
        - Sul on varmaan täyslaidallinen noita järkisyitä miks tää ei onnistuis, mut oon huomannu
        tän muutaman kuukauden aikana, et järkisyyt ei auta paskaakaan jos joku on vieny sulta
        sydämen.
        Maria purskahti itkuun, kääntyi kannoillaan ja lähti nopein askelin bussin etuovea kohti.
        Hän ei halunnut menettää kasvojaan aivan täydellisesti Arin edessä. Maria astui ulos
        bussista. Ulkona satoi vettä kaatamalla. Tullintori näytti aivan tyhjältä ja Maria lähti
        kävelemään sen poikki vauhdilla.

        Ari istui takapenkillä eikä tiennyt mitä oikein oli tapahtunut. Antoiko hän Marian häipyä
        noin vain? Arin jos kenen olisi pitänyt tietää, että hänen kohdallaan ihastuminen oli
        todella harvinaista ja nyt vielä näytti siltä, että vastakaikua olisi tunteille kyllä
        löytynyt vaikka millä mitalla. Maailmanluokan moka vai täpärä pelastuminen?

        Sadevesi ja kyyneleet sekoittuivat Marian kasvoilla. "Idiootti, typerys, mitä sä oikein
        kuvittelit.." Maria manaili itsekseen ja itkulle ei meinannut tulla loppua ollenkaan.
        Yhtäkkiä Maria kuuli nimeään huudettavan. Se oli Ari, sen täytyi olla. Maria pysähtyi,
        muttei uskaltanut vielä kääntyä. Hän kuuli kuinka juoksuaskeleet pysähtyivät hänen
        taakseen. Samassa hän tunsi, kuinka joku tarttui häntä olkapäähän. Hitaasti Maria kääntyi
        ympäri ja kohtasi Arin katseen. Vettä tuli taivaan täydeltä ja he olivat kumpikin aivan
        märkiä. Arin märät hiukset olivat tarttuneet liuskoina hänen kasvoilleen. Marian poskilla
        valui kaksi ripsivärin värjäämää juovaa.
        - Maria.. Ari sanoi hieman hengästyneenä.
        Hän tuijotti anteeksipyytävästi Mariaa silmiin ja pyyhkäisi käsillään ripsivärijuovat
        pois Marian poskilta. Maria värähti joka kosketuksesta.
        - Mä en tarkottanu et mun pitäs saada sut heti itelleni, Maria nyyhkytti.
        - Shhhh... Ari laittoi sormensa Marian huulille, otti askeleen lähemmäs, katsoi syvälle
        Marian silmiin ja suuteli hellästi tätä huulille. Maria suli suudelmaan ja kietoi kätensä
        Arin ympärille. Rankkasade sulatti torin laidoille kertyneitä lumikasoja. Muutama pariskunta juoksi sadetta pakoon rakennusten katosten alle. Mariaa ja Aria sade ei haitannut enää yhtään.

        Maria heräsi seuraavaan aamuun aikaisin. Muuttourakka odotti ja se oli tarkoitus aloittaa aikaisin. Luukas oli jo herännyt, sillä Maria kuuli keittiöstä kolinaa. Maria pukeutui ja käveli keittiöön. Luukas oli keittänyt kahvia ja sulattanut leipää pakkasesta.
        - Huomenta. Rankka päivä eessä, Luukas totesi hymyillen.
        Maria nyökkäsi ja istuutui pöydän ääreen. Aamiainen maistui, sillä edellisen illan ravinto oli ollut pääasiassa nestepitoista.
        - Se on sitte viimenen aamupala yhessä, Luukas jatkoi ja etsi Marian katsetta.
        Maria ei reagoinut mitenkään. Hän tiesi, ettei Luukas haluaisi hänen muuttavan. Maria ei halunnut aloittaa masentavaa keskustelua heidän suhteestaan, sillä eilinen oli saanut hänet aivan liian hyvälle tuulelle. Luukas luovutti, kun huomasi, ettei Mariaa kiinnostanut keskustella hänen kanssaan. Hän nousi ylös, puki takin päälleen ja lähti kantamaan Marian tavaroita vuokrattuun pakettiautoon, joka odotti pihalla. Luukas oli pyytänyt paria kaveriaan auttamaan muuttokuorman teossa. Maria söi pari leipää, joi kahvinsa ja lähti auttamaan kantamisessa. Kun kaikki laatikot ja tavarat oli vihdoin saatu pakettiauton kyytiin, Luukas, Maria ja muu talkooväki suuntasivat Marian uudelle asunnolle, missä Nea jo odotti oudon hyvävointisena. Tavarat purettiin nopeasti ja Maria keitti muuttoporukalle kahvit. Luukas lähti kavereineen, mutta Nea jäi vielä Marian seuraksi laittamaan tavaroita paikoilleen.
        - Rassukka.. se oli ihan rikki, Nea totesi ja viittasi Luukaksen olemukseen.
        - No.. ei voi mitään. Elämä on. Sitä paitsi mä en jaksa olla tänää pahoillani mistään, Maria uhkui intoa. Hänellä olisi riittänyt energiaa vaikka mihin.
        - Mitä eilen oikein tapahtu? Oliks bäkkäril kivaa? Oliks Ari siel? Hitto.. mä muistan kuinka se toljotti sua sieltä lavalta, Nea selosti muistikuviaan.
        Mariaa hymyilytti. Hän ei aikonut kommentoida mitenkään, mutta hullukin olisi nähnyt hänen ilmeestään, että asiat olivat menneet erittäin hyvin.
        - Mites sun taksimatka sujui? Aika hyväl tuulel säki näytät olevan, Maria vaihtoi puheenaihetta.
        - Noo, sanotaan näin, et se oli sen kuskin viimenen matka sille illalle, Nea virnuili ja nauroi.
        Ilta sujui tavaroiden järjestelyn merkeissä ja Nea jäi Marian luo yöksi. Vaikka Nea yritti useaan otteeseen kysellä Arista ja edellisen illan ja yön tapahtumista, Maria pysyi vaiti. Mielessään hän eli eilisen tapahtumia uudelleen. Sateesta he olivat Arin kanssa siirtyneet läheiseen pubiin istuskelemaan, juttelemaan ja vain tuijottamaan toisiaan. Ari oli pitänyt häntä kädestä, antanut pieniä suukkoja poskelle ja huulille silloin tällöin. Maria oli tuntenut olonsa hyvin onnekkaaksi. Lopulta Marian oli kuitenkin tullut aika lähteä. Ari oli saattanut hänet taksiin, antanut pitkän hyvänyön suudelman ja luvannut soittaa. Pitkä välimatka hieman arvelutti Mariaa, sillä hän olisi halunnut tavata useammin. Toisaalta taas hän kyllä ymmärsi Arin kiireet, jotka tuskin hellittäisivät kovin pian. Maria tyytyikin odottamaan kiltisti Arin soittoa eikä halunnut painostaa tätä sellaiseen suhteeseen, mihin tämä ei ollut valmis.

        Noin viikko Klubin keikan jälkeen Maria sai myöhään yöllä Arilta vihdoin tekstiviestin, jossa tämä pahoitteli, ettei ollut soittanut tai tekstannut aiemmin. Arilla oli ollut kiireitä ja miljoona eri asiaa hoidettavana. Myös Marialla oli ollut paljon tekemistä opintojen puitteissa, joten häntä ei juuri ollut haitannut pieni tauko yhteydenpidossa. Toki Ari oli ollut hänen mielessään jokaikinen päivä. Maria yritti miettiä jotain fiksua vastaukseksi Arin viestiin:
        "kiireitä täälläkin,eli ei haittaa.mis meet?lähen jouluks ja uudeksvuodeks trelle porukoille ja sain lipun sonatan keikalle 30.12.meetkö hesan keikal?"
        Viiden minuutin kuluttua Maria sai lyhyen ja ytimekkään vastauksen:
        "tuun tren keikalle,vaik väkisin ;)"
        Marian kasvoille levisi leveä hymy, kun hän luki Arin vastausta. Hän näpytteli Arille nopeasti takaisin:
        "tuu vaan,ehkä törmätään siel?"
        Marian puhelin piippasi viestin saapumista lähes samantein:
        "viimeistään siel. öitä!"
        Maria laittoi puhelimensa yöpöydälle ja kävi makuulle. Sonatan Arctican keikkaan tuntui olevan vielä ikuisuus. Miten hän jaksaisi odottaa niin pitkään?

      • Selene2
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi seuraavaan aamuun aikaisin. Muuttourakka odotti ja se oli tarkoitus aloittaa aikaisin. Luukas oli jo herännyt, sillä Maria kuuli keittiöstä kolinaa. Maria pukeutui ja käveli keittiöön. Luukas oli keittänyt kahvia ja sulattanut leipää pakkasesta.
        - Huomenta. Rankka päivä eessä, Luukas totesi hymyillen.
        Maria nyökkäsi ja istuutui pöydän ääreen. Aamiainen maistui, sillä edellisen illan ravinto oli ollut pääasiassa nestepitoista.
        - Se on sitte viimenen aamupala yhessä, Luukas jatkoi ja etsi Marian katsetta.
        Maria ei reagoinut mitenkään. Hän tiesi, ettei Luukas haluaisi hänen muuttavan. Maria ei halunnut aloittaa masentavaa keskustelua heidän suhteestaan, sillä eilinen oli saanut hänet aivan liian hyvälle tuulelle. Luukas luovutti, kun huomasi, ettei Mariaa kiinnostanut keskustella hänen kanssaan. Hän nousi ylös, puki takin päälleen ja lähti kantamaan Marian tavaroita vuokrattuun pakettiautoon, joka odotti pihalla. Luukas oli pyytänyt paria kaveriaan auttamaan muuttokuorman teossa. Maria söi pari leipää, joi kahvinsa ja lähti auttamaan kantamisessa. Kun kaikki laatikot ja tavarat oli vihdoin saatu pakettiauton kyytiin, Luukas, Maria ja muu talkooväki suuntasivat Marian uudelle asunnolle, missä Nea jo odotti oudon hyvävointisena. Tavarat purettiin nopeasti ja Maria keitti muuttoporukalle kahvit. Luukas lähti kavereineen, mutta Nea jäi vielä Marian seuraksi laittamaan tavaroita paikoilleen.
        - Rassukka.. se oli ihan rikki, Nea totesi ja viittasi Luukaksen olemukseen.
        - No.. ei voi mitään. Elämä on. Sitä paitsi mä en jaksa olla tänää pahoillani mistään, Maria uhkui intoa. Hänellä olisi riittänyt energiaa vaikka mihin.
        - Mitä eilen oikein tapahtu? Oliks bäkkäril kivaa? Oliks Ari siel? Hitto.. mä muistan kuinka se toljotti sua sieltä lavalta, Nea selosti muistikuviaan.
        Mariaa hymyilytti. Hän ei aikonut kommentoida mitenkään, mutta hullukin olisi nähnyt hänen ilmeestään, että asiat olivat menneet erittäin hyvin.
        - Mites sun taksimatka sujui? Aika hyväl tuulel säki näytät olevan, Maria vaihtoi puheenaihetta.
        - Noo, sanotaan näin, et se oli sen kuskin viimenen matka sille illalle, Nea virnuili ja nauroi.
        Ilta sujui tavaroiden järjestelyn merkeissä ja Nea jäi Marian luo yöksi. Vaikka Nea yritti useaan otteeseen kysellä Arista ja edellisen illan ja yön tapahtumista, Maria pysyi vaiti. Mielessään hän eli eilisen tapahtumia uudelleen. Sateesta he olivat Arin kanssa siirtyneet läheiseen pubiin istuskelemaan, juttelemaan ja vain tuijottamaan toisiaan. Ari oli pitänyt häntä kädestä, antanut pieniä suukkoja poskelle ja huulille silloin tällöin. Maria oli tuntenut olonsa hyvin onnekkaaksi. Lopulta Marian oli kuitenkin tullut aika lähteä. Ari oli saattanut hänet taksiin, antanut pitkän hyvänyön suudelman ja luvannut soittaa. Pitkä välimatka hieman arvelutti Mariaa, sillä hän olisi halunnut tavata useammin. Toisaalta taas hän kyllä ymmärsi Arin kiireet, jotka tuskin hellittäisivät kovin pian. Maria tyytyikin odottamaan kiltisti Arin soittoa eikä halunnut painostaa tätä sellaiseen suhteeseen, mihin tämä ei ollut valmis.

        Noin viikko Klubin keikan jälkeen Maria sai myöhään yöllä Arilta vihdoin tekstiviestin, jossa tämä pahoitteli, ettei ollut soittanut tai tekstannut aiemmin. Arilla oli ollut kiireitä ja miljoona eri asiaa hoidettavana. Myös Marialla oli ollut paljon tekemistä opintojen puitteissa, joten häntä ei juuri ollut haitannut pieni tauko yhteydenpidossa. Toki Ari oli ollut hänen mielessään jokaikinen päivä. Maria yritti miettiä jotain fiksua vastaukseksi Arin viestiin:
        "kiireitä täälläkin,eli ei haittaa.mis meet?lähen jouluks ja uudeksvuodeks trelle porukoille ja sain lipun sonatan keikalle 30.12.meetkö hesan keikal?"
        Viiden minuutin kuluttua Maria sai lyhyen ja ytimekkään vastauksen:
        "tuun tren keikalle,vaik väkisin ;)"
        Marian kasvoille levisi leveä hymy, kun hän luki Arin vastausta. Hän näpytteli Arille nopeasti takaisin:
        "tuu vaan,ehkä törmätään siel?"
        Marian puhelin piippasi viestin saapumista lähes samantein:
        "viimeistään siel. öitä!"
        Maria laittoi puhelimensa yöpöydälle ja kävi makuulle. Sonatan Arctican keikkaan tuntui olevan vielä ikuisuus. Miten hän jaksaisi odottaa niin pitkään?

        ...jatkoa tullut!

        Teksti oli mielestäni nyt paljon sujuvampaa. Välillä silti tuntuu, että kiirehdit liian nopeasti tilanteesta toiseen, etkä pysähdy kehittelemään käsillä olevaa tapahtumaa.

        Tykkään kyllä hirveästi!

        Laitan varmaan itekin taas tänään illalla jatkoa omaan novelliini :)

    • Teplohod

      Junamatka oli tuntunut pidemmältä kuin koskaan. Maria istui ikkunan vieressä ja nuokkui unen ja valveen rajamailla. Vihdoin aina yhtä tylsä naisääni kuulutti junan saapuvan Tampereelle. Maria keräsi kimpsunsa ja kampsunsa ja käveli valmiiksi junan ovelle. Junan pysähdyttyä ovet avautuivat ja Maria astui matkalaukkuineen raittiiseen pakkasilmaan. Reilun viikon mittainen "loma" kotona kuulosti hyvältä.

      Sisällä asemarakennuksessa Marian äiti Pirjo jo odotteli tytärtään saapuvaksi. Kun Maria näki äitinsä, hänen kasvonsa kirkastuivat ja pienet hymykuopat ilmestyivät kummallekin poskelle.
      - Moi! Maria sanoi, laski laukkunsa maahan ja ryntäsi halaamaan äitiään. - Tosi kiva nähä.
      Pirjo otti toisen Marian matkalaukuista ja lähti johdattamaan tätä autolle. Taivaalta satoi hiljalleen lunta ja kaupunki näytti jouluiselta. Maria laittoi matkalaukkunsa auton perätilaan ja istahti hanttimiehen penkille. Pirjo jäi vielä hetkeksi ulos polttamaan tupakkansa loppuun. Viimein äiti istuutui ratin taakse ja auto lähti liikkeelle kohti Lielahtea.

      Kotona kaikki näytti olevan ennallaan. Marian huoneesta oli heti hänen poismuuttonsa jälkeen tehty vierashuone, jonne Maria nyt majoittui laukkuineen. Kuinka paljon iloa, naurua, itkua ja sydänsurua nämäkin seinät olivat nähneet. Maria huomasi uuden sisustuselementin vierashuoneessa: kuva, jossa oli kolme lasta, kaksi tyttöä ja yksi poika. Mariaa alkoi itkettää, mutta hän pystyi kokoamaan itsensä, kun äiti huusi häntä keittiöön. Nopeasti hän pyyhki kyyneleensä ja kurkkasi peiliin. Sitten hän käveli keittiöön kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän ei halunnut ottaa kuvaa puheeksi, sillä epäili äidinkin alkavan itkeä. Pirjo halusi kuitenkin itse puhua asiasta:
      - Näikkös kuvan? Eikös ookkin kaunis? Löysin sen mummin tavaroiden joukosta. Ihme, ettei meil oo tollasta ollu ollenkaan.
      - Nii, oli tosi nätti kuva kyllä.
      - Ainokin tulee, mut vasta huomena, Pirjo sanoi ja sai Marian hymyilemään leveästi.
      - Entäs Harri ja Elina? Maria kysyi tarkoittaen sisarensa miestä sekä näiden kaksivuotiasta tytärtä.
      - Juu, tulevat koko poppoo. Elina oli kovasti innostunu, ku Aino oli sanonu, että sääkin oot täälä sitte ku pukki tulee.
      Marian mieli piristyi hetki hetkeltä. Hän ja Aino olivat aina pitäneet yhtä, niin lapsena kuin nyt aikuisinakin. Elina oli Marian kummityttö. Harri oli töissä Nokialla jonkinlaisissa markkinointitehtävissä. He asuivat Vantaalla, joten Maria ei nähnyt siskoaan kovin usein. Onneksi oli kuitenkin olemassa mese ja webcam, joiden avulla Maria ja Aino pitivät yhteyttä lähes päivittäin.
      - Missäs isä on? Maria kysyi, kun viimein tajusi, että he olivat äidin kanssa kaksin talossa.
      - Se on töisä.. misäs muualla. Siälä se nykyään aina on, Pirjo totesi harmistuneena. - Puhusit sää sille, ei oo tervettä tommonen.
      Maria lupasi puhua isälleen, jos sopiva hetki tulisi.

      Viiden aikaan illalla Marian isä Lauri viimein saapui kotiin.
      - Ehtoota tytöt! Lauri toivotti heti ulko-ovelta. Maria ja Pirjo katselivat televisiota olohuoneessa ja juttelivat niitä näitä.
      - Morjes Maikku! Oot selvinny ihmisten ilmoille? Menikö matka hyvin?
      - Meni joo, nukuin pääasias.
      Loppuilta sujui kuulumisia vaihdellen. Välillä Maria kävi vierashuoneessa kurkkaamassa kännykkäänsä, mutta koskaan sillä ei ollut hänelle mitään uutta kerrottavaa. Toisaalta, eipä hänkään ollut kovin aktiivinen ollut. Niinpä Maria jätti kännykän vierashuoneeseen ja palasi olohuoneeseen pitämään vanhemmilleen seuraa. Maria sulki vierashuoneen oven ja samassa puhelin piippasi viestin saapumisen merkiksi. Maria ei tätä kuullut, vaan jutteli jo innoissaan isänsä kanssa joulusaunan lämmittämisestä. Myöhään illalla ennen nukkumaanmenoa Maria kävi vielä suihkussa ja käveli sieltä suoraan sänkyyn. Uni tuli heti.

      Ari naputteli pöydän pintaa ja tarkasti kännykkäänsä puolen minuutin välein. Olisiko sittenkin pitänyt soittaa. Ari muisti, että Maria oli menossa vanhemmilleen jouluksi, joten ymmärsi, että vastaaminen saattoi kestää. Mutta miksi juuri nyt kesti niin kauan, kun hän olisi halunnut kuulla Marian äänen tai edes saada häneltä viestin? Kello hakkasi jo kahta yöllä, eikä uni meinannut tulla millään. Hän mietti pitkään, kehtaisiko soittaa tähän aikaan. Lopulta Ari kuitenkin luovutti ja päätti soittaa vasta seuraavana päivänä. Sonatan keikkaan oli vielä yksi loputtoman pitkältä tuntuva viikko.

      Jouluaattoaamuna Aino perheineen saapui ja hetkessä talo oli täynnä elämää. Maria heräsi siihen, että hänen rakas kummityttönsä kömpi hänen viereensä.
      - Moi! Elina! Mitäs sä jo siinä teet? Maria kysyi ja hymyili kaksivuotiaalle saparopäälle. Elinaa alkoi yhtäkkiä ujostuttaa ja hän juoksi vauhdilla äitinsä helmaan. Maria nousi ylös sängyltä, laittoi villasukat jalkaansa ja lähti katsomaan tulijoita. Ainon nähdessään hän ryntäsi halaamaan tätä. Harri ripusti takkiaan naulakkoon ja sai hänkin osakseen hellyyttä, kun Pirjo saapui vävyään halaamaan innoissaan.
      - On se vaan komeeta, ku on koko perhe kasassa. Ku ois vaan Tomiki täällä, Pirjo sanoi ja samalla hänen silmäkulmansa kostui. Harri vaivautui hieman eikä tiennyt, mitä sanoa. Niinpä hän tyytyi nyökyttelemään.
      - Ja misäs se mummin oma kullannuppu on, tuus ny tänne ni mää katon millaset hianot vaatteetki sulla taas on. Ai että! Oot sää semmonen prinsessa, Pirjo kehui Elinaa, joka oli mielissään ja esitteli uutta mekkoaan kuin huippumallit konsanaan.

      Alkuhössötyksen jälkeen Maria ja Aino pääsivät vihdoin juttelemaan kahden kesken. Elina leikki pehmoleluillaan lattialla ja toi niitä äidilleen vähän väliä.
      - No, mites koulussa?
      - Hommia olis kovasti. En tiä jaksanko tehä sitä gradua vielä tänä vuonna. On nii paljon kaikkee muutakin tässä nyt.
      - Nii niin, sä kerroitkin joo. No entäs tää mies sitte? Ootteko nähny? Aino jatkoi uteluaan.
      - Ei olla ei.. kiirusta ollu, molemmilla, Maria totesi yrittäen sivuuttaa puheenaiheen. Hän ei ollut kertonut edes siskolleen Arista, tai oikeastaan oli, mutta hän ei ollut kertonut tämän nimeä. Maria tiesi, ettei Aino pitänyt Arista. Aino oli juuri sellainen ihminen, joka uskoi kaiken, mitä lehdissä kerrottiin. Siispä oli parempi pitää matalaa profiilia ainakin niin kauan kunnes selviäisi, mitä tämä "juttu" hänen ja Arin välillä oikein oli.

      Marian ja Ainon jutellessa Marian puhelin soi yhtäkkiä. Elina innostui ja haki Marian kännykän.
      - Eli vattaa, Eli vattaa, Elina höpisi ja paineli puhelimen näppäimiä sattumanvaraisesti. Maria ja Aino eivät voineet olla nauramatta tätä hellyttävää näkyä. Puhelimen hälytysääni lakkasi ja Maria oletti Elinan katkaisseen puhelun. Elina laittoi kännykän korvalleen, kuten oli nähnyt äidin ja isän tekevän.
      - Moi, Elina sanoi suloisella äänellään. Maria ja Aino olivat ratketa naurusta. Sitten Aino huomasi, että Elina näytti kuuntelevan jotain tarkasti.
      - Ei hitto.. osasko se vastata puheluun? Siä on joku! Aino kuiskasi Marialle.
      - No eikä oo.. Antaa sen leikkii, Maria totesi. Hän ei hennonnut mennä väliin ottamaan kännykkää pois Elinalta, vaan jatkoi kuuntelua.
      Langan toisessa päässä oli Ari, joka oli varsin ihmeissään oudosta vastauksesta.
      - Moro.. kukahan siel on? Ari kysyi epäröiden.
      - Moi, Elina jatkoi samalla linjalla.
      - No moi.. oiskohan Maria siinä? Ari jatkoi.
      - Joo, on Malia.
      - No pyydätkö Mariaa puhelimeen, jooko? Ari sanoi ja häntä alkoi hymyilyttää. Ei noin suloiselle tytön äänelle voinut olla hymyilemättä.
      - Joo... Maliaaaa! Elina huusi ja ojensi kännykkää Marialle. Maria päätti leikkiä mukana ja otti puhelimen käteensä. Hän vilkaisi näyttöruutua ja meinasi saada sydänkohtauksen. Jotain hänen oli nyt pakko puhelimeen sanoa, ettei Ari ihmettelisi.
      - Moikka! Maria sanoi kännykkäänsä ja hätisteli Ainoa ja Elinaa pois vierashuoneesta.
      - No terve! Neiti on kovin vaikeasti tavoitettava nykyisin, Ari naljaili.
      - Miten nii? Ai.. joo toi mun sihteeri on vähän oikukas. Maria kihersi luuriin.
      - Juu, huomasin. Mut tosi ihana kuitenkin.. oisko sulla sen numeroo mulle?
      - Ei oo.. Maria sanoi ja sulki oven Ainon ja Elinan lähdettyä huoneesta.
      Ari kyseli Marian kuulumisia ja kertoi, miten joulukiertue oli lähtenyt käyntiin. Ari myös mainitsi, että hänellä alkaisi pian kuukauden keikkatauko, jonka aikana hän ehtisi tehdä kaikki rästihommansa. Maria ei halunnut sanoa mitään, mutta toivoi, että Ari sanoisi myös, että tällä olisi aikaa hänelle. Tuota mainintaa ei tullut, mutta Maria ei välittänyt siitä. Tärkeintä, että Ari oli ehtinyt soittaa hänelle ja että oli kiinnostunut hänenkin tekemisistään. Lopetellessaan puhelua Ari lähetti terveisiä Elinalle:
      - Ja kerro sille suloiselle sihteerille terveisiä, oli kovin herttanen tapaus.
      - Juu, kerron toki.Oli tosi kiva juttu, et soitit, vaik tiedän, et sul on kiireitä.
      - Aina mä aikaa soittamiselle löydän.. mä hei soittelen vielä ennen sitä keikkaa, okei? Sovitaa, mis nähään ja sillee, Ari lupasi ja lopetti puhelun.
      "Viikko vielä", Maria ajatteli, laittoi kännykän pöydälle ja hymyili itsekseen. Sitten hän palasi muiden luo olohuoneeseen ja vaihtoi merkitseviä katseita Ainon kanssa, joka virnuili hänelle, kuin olisi tiennyt, mistä oli kyse.

      • Shalafi

        Ja mahdollisimman nopeasti, kiitos. Oon ihan koukussa tähän. :D

        Kai pitäisi yrittää jotain rakentavaa kritiikkiäkin laittaa, mutta en keksi mitään. Jatka samaan malliin!

      • Teplohod

        Maria katseli Elinaa haltioituneena, kun tämä avasi joululahjojaan yksi toisensa jälkeen. Joulupukkia kovasti ujostellut tyttö oli nyt taas entisellään ja repi joulupaperia innoissaan. Marian omat paketit odottivat pöydän päällä avaamistaan. Hän oli kieltänyt kaikkia ostamasta itselleen mitään, sillä opiskelijan budjetillaan hän ei pystynyt ostamaan lahjoja toisille. Kielloista huolimatta paketteja tuli viitisen kappaletta. Jouluaattoilta alkoi kääntyä yöhön ja Aino vei Elinan nukkumaan. Pirjo toi tarjottimella olohuoneeseen glögiä ja Lauri lisäsi laseihin tilkan terästystä.
        - Saadaan sopivasti lämpö päälle, Lauri virnuili.
        Tunnelma oli ihanan hämyisä. Aino sai Elinan nukahtamaan, saapui takaisin olohuoneeseen ja istahti Harrin viereen. Harri otti Ainon kainaloonsa ja antoi tälle suukon otsalle. Näky sai Marian ikävöimään Aria. Hän nousi sohvalta ja sanoi menevänsä vessaan. Todellisuudessa hän haki kännykkänsä huoneestaan ja näpytteli Arille jouluisen viestin. Sitten hän asetti puhelimen äänettömälle värinähälytykselle ja sujautti sen taskuunsa. Vessan kautta Maria palasi olohuoneeseen, otti lisää glögiä ja istuutui nojatuoliin. Maria tunsi itsensä jotenkin yksinäiseksi. Hänen äitinsä huomasi tämän ja otti vihdoin puheeksi aiheen, josta hän oli halunnut keskustella jo Marian saapumisen jälkeen.
        - Sää sit muutit pois siitä kolmiosta?
        - Joo, tuntu siltä. Se uus kämppä on tosi hyvällä paikalla ja vuokraki on ihan ookoo, Maria vakuutteli vältellen ero-sanan käyttämistä.
        - Mitäs Luukas tykkäs ku lähdit? Pirjo jatkoi tenttaamista.
        - Mitäs se, autto mua pakkaan tavarat. Se meni ihan hyvin. Mut mä olin se joka halus lähtee, jos sitä mietit, Maria kertoi, koska tiesi äitinsä kalastelevan juuri sitä tietoa.
        - Kiva poika oli se Luukas, poliisimieskin ja kaikkee.. ja muutossakin auttoi. Herrasmies viimesen päälle, Pirjo ylisti. Maria loi tuskaisen katseen Ainoon, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti. Maria ei halunnut jatkaa keskustelua aiheesta, joten alkoi kysellä Harrin työstä, joka ei oikeastaan kiinnostanut häntä pätkääkään. Harri intoutui kertomaan työstään ja Lauri ja Pirjo kuuntelivat haltioissaan. Aino nousi ylös sohvalta ja vinkkasi Mariaa seuraamaan mukanaan keittiöön.

        Aino istutti Marian keittiön pöydän ääreen, avasi suklaarasian ja istuutui tätä vastapäätä.
        - Noni, annas tulla sitte. Kuka se on? Jokin täs mättää. Ei mikään ihan perustyyppi ole, Aino aloitti kuulustelun.
        - Hei sä tiiät et mä en kerro mitään.. tää on niin alkuvaiheis et tästä ei vältsisti ees tuu yhtikäs mitää, Maria puolustautui skeptisesti.
        - Joo mut kerro ny jotain, onkse naimisissa?
        - Aino! EI! Maria sanoi painokkaasti.
        - Mut seurustelee?
        Maria pudisti päätään, otti rasiasta suklaakonvehdin ja samassa kännykkä värisi hänen taskussaan. Maria kaivoi puhelimen esiin. 1 viesti saapunut. Aino virnuili vieressä ja uhkasi viedä takavarikoida kännykän, ellei Maria kertoisi koko totuutta. Maria avasi viestin ja luki: "veri meri kristmas tu juu tuu.täälä glögin alkogeenipitosuus saavuttanu maksimin.tapanina keikalle.ens su suutelen sut puhki :)". Maria naureskeli viestiä ja oli erityisen mielillään suutelun mainitsemisesta. Alkoholilla tosin saattoi olla vaikutusta viestin sisältöön, mutta siitä Maria ei nyt välittänyt. Aino seurasi Marian reaktioita haukkana vieressä.
        - Se oli siltä vai? Jotain herkkää joulusöpöilyä? Ihanaa, toi on nii ihanaa aikaa toi alku. Mäki muistan ku Harri tuli hakee mua ekoille treffeille ja sil oli puku päällä. Mul oli farkut ja joku karsee paljettitoppi. Hitto et mä vielki häpeen sitä asua, Aino selitti.
        Maria hymyili Ainon kertomukselle ja kirjoitti Arille vastausta samalla: "sopii yrittää puhkisuutelua,en puhkee kovin helpolla.sua odottaa pitkä projekti". Minuutti viestin lähettämisen jälkeen Maria sai kaipaamansa vastauksen:
        "haaste hyväksytty.consider it done."

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Maria katseli Elinaa haltioituneena, kun tämä avasi joululahjojaan yksi toisensa jälkeen. Joulupukkia kovasti ujostellut tyttö oli nyt taas entisellään ja repi joulupaperia innoissaan. Marian omat paketit odottivat pöydän päällä avaamistaan. Hän oli kieltänyt kaikkia ostamasta itselleen mitään, sillä opiskelijan budjetillaan hän ei pystynyt ostamaan lahjoja toisille. Kielloista huolimatta paketteja tuli viitisen kappaletta. Jouluaattoilta alkoi kääntyä yöhön ja Aino vei Elinan nukkumaan. Pirjo toi tarjottimella olohuoneeseen glögiä ja Lauri lisäsi laseihin tilkan terästystä.
        - Saadaan sopivasti lämpö päälle, Lauri virnuili.
        Tunnelma oli ihanan hämyisä. Aino sai Elinan nukahtamaan, saapui takaisin olohuoneeseen ja istahti Harrin viereen. Harri otti Ainon kainaloonsa ja antoi tälle suukon otsalle. Näky sai Marian ikävöimään Aria. Hän nousi sohvalta ja sanoi menevänsä vessaan. Todellisuudessa hän haki kännykkänsä huoneestaan ja näpytteli Arille jouluisen viestin. Sitten hän asetti puhelimen äänettömälle värinähälytykselle ja sujautti sen taskuunsa. Vessan kautta Maria palasi olohuoneeseen, otti lisää glögiä ja istuutui nojatuoliin. Maria tunsi itsensä jotenkin yksinäiseksi. Hänen äitinsä huomasi tämän ja otti vihdoin puheeksi aiheen, josta hän oli halunnut keskustella jo Marian saapumisen jälkeen.
        - Sää sit muutit pois siitä kolmiosta?
        - Joo, tuntu siltä. Se uus kämppä on tosi hyvällä paikalla ja vuokraki on ihan ookoo, Maria vakuutteli vältellen ero-sanan käyttämistä.
        - Mitäs Luukas tykkäs ku lähdit? Pirjo jatkoi tenttaamista.
        - Mitäs se, autto mua pakkaan tavarat. Se meni ihan hyvin. Mut mä olin se joka halus lähtee, jos sitä mietit, Maria kertoi, koska tiesi äitinsä kalastelevan juuri sitä tietoa.
        - Kiva poika oli se Luukas, poliisimieskin ja kaikkee.. ja muutossakin auttoi. Herrasmies viimesen päälle, Pirjo ylisti. Maria loi tuskaisen katseen Ainoon, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti. Maria ei halunnut jatkaa keskustelua aiheesta, joten alkoi kysellä Harrin työstä, joka ei oikeastaan kiinnostanut häntä pätkääkään. Harri intoutui kertomaan työstään ja Lauri ja Pirjo kuuntelivat haltioissaan. Aino nousi ylös sohvalta ja vinkkasi Mariaa seuraamaan mukanaan keittiöön.

        Aino istutti Marian keittiön pöydän ääreen, avasi suklaarasian ja istuutui tätä vastapäätä.
        - Noni, annas tulla sitte. Kuka se on? Jokin täs mättää. Ei mikään ihan perustyyppi ole, Aino aloitti kuulustelun.
        - Hei sä tiiät et mä en kerro mitään.. tää on niin alkuvaiheis et tästä ei vältsisti ees tuu yhtikäs mitää, Maria puolustautui skeptisesti.
        - Joo mut kerro ny jotain, onkse naimisissa?
        - Aino! EI! Maria sanoi painokkaasti.
        - Mut seurustelee?
        Maria pudisti päätään, otti rasiasta suklaakonvehdin ja samassa kännykkä värisi hänen taskussaan. Maria kaivoi puhelimen esiin. 1 viesti saapunut. Aino virnuili vieressä ja uhkasi viedä takavarikoida kännykän, ellei Maria kertoisi koko totuutta. Maria avasi viestin ja luki: "veri meri kristmas tu juu tuu.täälä glögin alkogeenipitosuus saavuttanu maksimin.tapanina keikalle.ens su suutelen sut puhki :)". Maria naureskeli viestiä ja oli erityisen mielillään suutelun mainitsemisesta. Alkoholilla tosin saattoi olla vaikutusta viestin sisältöön, mutta siitä Maria ei nyt välittänyt. Aino seurasi Marian reaktioita haukkana vieressä.
        - Se oli siltä vai? Jotain herkkää joulusöpöilyä? Ihanaa, toi on nii ihanaa aikaa toi alku. Mäki muistan ku Harri tuli hakee mua ekoille treffeille ja sil oli puku päällä. Mul oli farkut ja joku karsee paljettitoppi. Hitto et mä vielki häpeen sitä asua, Aino selitti.
        Maria hymyili Ainon kertomukselle ja kirjoitti Arille vastausta samalla: "sopii yrittää puhkisuutelua,en puhkee kovin helpolla.sua odottaa pitkä projekti". Minuutti viestin lähettämisen jälkeen Maria sai kaipaamansa vastauksen:
        "haaste hyväksytty.consider it done."

        Armaat lukijat (sikäli kun teitä vielä siellä on :D) pahoittelen kovasti tota kirjotusvirheiden määrää. Vähän hosuin ton kirjotuksen kanssa. Koitan tsekata tekstin paremmin ens kerralla. Tarttis vissiin pikkuhiljaa jo siirtyä sinne sonatan keikalle, vai mitä mieltä ootte? ;)

      • Shalafi
        Teplohod kirjoitti:

        Armaat lukijat (sikäli kun teitä vielä siellä on :D) pahoittelen kovasti tota kirjotusvirheiden määrää. Vähän hosuin ton kirjotuksen kanssa. Koitan tsekata tekstin paremmin ens kerralla. Tarttis vissiin pikkuhiljaa jo siirtyä sinne sonatan keikalle, vai mitä mieltä ootte? ;)

        On sulla ainakin yksi lukija. :D

        Ei mua nuo muutamat kirjoitusvirheet haitanneet. Ja kyllä, ehkä olis jo aika siirtyä Sonatan keikalle. "Jännitystä" on pitkitetty jo tarpeeksi. ;)

      • sulla toinenkin
        Teplohod kirjoitti:

        Armaat lukijat (sikäli kun teitä vielä siellä on :D) pahoittelen kovasti tota kirjotusvirheiden määrää. Vähän hosuin ton kirjotuksen kanssa. Koitan tsekata tekstin paremmin ens kerralla. Tarttis vissiin pikkuhiljaa jo siirtyä sinne sonatan keikalle, vai mitä mieltä ootte? ;)

        lukija. :D Ihana tää viimeinen osa, varsinkin nuo tekstiviestit. Toisaalta vaikee kuvitella Aria noihin tilanteisiin, kun sellaisesta ei tietenkään ole mitään tosielämän havaintoa. Mutta sitten taas toisaalta, ehkä se just tuollanen. :D Joka tapauksessa tosi söpöä, jatka ihmeessä tätä!

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Maria katseli Elinaa haltioituneena, kun tämä avasi joululahjojaan yksi toisensa jälkeen. Joulupukkia kovasti ujostellut tyttö oli nyt taas entisellään ja repi joulupaperia innoissaan. Marian omat paketit odottivat pöydän päällä avaamistaan. Hän oli kieltänyt kaikkia ostamasta itselleen mitään, sillä opiskelijan budjetillaan hän ei pystynyt ostamaan lahjoja toisille. Kielloista huolimatta paketteja tuli viitisen kappaletta. Jouluaattoilta alkoi kääntyä yöhön ja Aino vei Elinan nukkumaan. Pirjo toi tarjottimella olohuoneeseen glögiä ja Lauri lisäsi laseihin tilkan terästystä.
        - Saadaan sopivasti lämpö päälle, Lauri virnuili.
        Tunnelma oli ihanan hämyisä. Aino sai Elinan nukahtamaan, saapui takaisin olohuoneeseen ja istahti Harrin viereen. Harri otti Ainon kainaloonsa ja antoi tälle suukon otsalle. Näky sai Marian ikävöimään Aria. Hän nousi sohvalta ja sanoi menevänsä vessaan. Todellisuudessa hän haki kännykkänsä huoneestaan ja näpytteli Arille jouluisen viestin. Sitten hän asetti puhelimen äänettömälle värinähälytykselle ja sujautti sen taskuunsa. Vessan kautta Maria palasi olohuoneeseen, otti lisää glögiä ja istuutui nojatuoliin. Maria tunsi itsensä jotenkin yksinäiseksi. Hänen äitinsä huomasi tämän ja otti vihdoin puheeksi aiheen, josta hän oli halunnut keskustella jo Marian saapumisen jälkeen.
        - Sää sit muutit pois siitä kolmiosta?
        - Joo, tuntu siltä. Se uus kämppä on tosi hyvällä paikalla ja vuokraki on ihan ookoo, Maria vakuutteli vältellen ero-sanan käyttämistä.
        - Mitäs Luukas tykkäs ku lähdit? Pirjo jatkoi tenttaamista.
        - Mitäs se, autto mua pakkaan tavarat. Se meni ihan hyvin. Mut mä olin se joka halus lähtee, jos sitä mietit, Maria kertoi, koska tiesi äitinsä kalastelevan juuri sitä tietoa.
        - Kiva poika oli se Luukas, poliisimieskin ja kaikkee.. ja muutossakin auttoi. Herrasmies viimesen päälle, Pirjo ylisti. Maria loi tuskaisen katseen Ainoon, joka nyökkäsi ymmärtäväisesti. Maria ei halunnut jatkaa keskustelua aiheesta, joten alkoi kysellä Harrin työstä, joka ei oikeastaan kiinnostanut häntä pätkääkään. Harri intoutui kertomaan työstään ja Lauri ja Pirjo kuuntelivat haltioissaan. Aino nousi ylös sohvalta ja vinkkasi Mariaa seuraamaan mukanaan keittiöön.

        Aino istutti Marian keittiön pöydän ääreen, avasi suklaarasian ja istuutui tätä vastapäätä.
        - Noni, annas tulla sitte. Kuka se on? Jokin täs mättää. Ei mikään ihan perustyyppi ole, Aino aloitti kuulustelun.
        - Hei sä tiiät et mä en kerro mitään.. tää on niin alkuvaiheis et tästä ei vältsisti ees tuu yhtikäs mitää, Maria puolustautui skeptisesti.
        - Joo mut kerro ny jotain, onkse naimisissa?
        - Aino! EI! Maria sanoi painokkaasti.
        - Mut seurustelee?
        Maria pudisti päätään, otti rasiasta suklaakonvehdin ja samassa kännykkä värisi hänen taskussaan. Maria kaivoi puhelimen esiin. 1 viesti saapunut. Aino virnuili vieressä ja uhkasi viedä takavarikoida kännykän, ellei Maria kertoisi koko totuutta. Maria avasi viestin ja luki: "veri meri kristmas tu juu tuu.täälä glögin alkogeenipitosuus saavuttanu maksimin.tapanina keikalle.ens su suutelen sut puhki :)". Maria naureskeli viestiä ja oli erityisen mielillään suutelun mainitsemisesta. Alkoholilla tosin saattoi olla vaikutusta viestin sisältöön, mutta siitä Maria ei nyt välittänyt. Aino seurasi Marian reaktioita haukkana vieressä.
        - Se oli siltä vai? Jotain herkkää joulusöpöilyä? Ihanaa, toi on nii ihanaa aikaa toi alku. Mäki muistan ku Harri tuli hakee mua ekoille treffeille ja sil oli puku päällä. Mul oli farkut ja joku karsee paljettitoppi. Hitto et mä vielki häpeen sitä asua, Aino selitti.
        Maria hymyili Ainon kertomukselle ja kirjoitti Arille vastausta samalla: "sopii yrittää puhkisuutelua,en puhkee kovin helpolla.sua odottaa pitkä projekti". Minuutti viestin lähettämisen jälkeen Maria sai kaipaamansa vastauksen:
        "haaste hyväksytty.consider it done."

        Maria värjötteli Metroauto Areenan edessä odotellen seuralaistaan. Ari ei kiireidensä takia ollut ehtinyt hakea Mariaa Lielahdesta, ja ehkä näin oli parempikin. Maria tarkisti kännykkäänsä vähän väliä. Hän käveli hermostuneena edes takaisin ja vilkuili risteykseen, josta Arin olisi pitänyt saapua jo 15 minuuttia sitten. He olivat sopineet tapaavansa Areenan edessä puolta tuntia ennen keikkaa. Nyt keikan alkuun oli enää vartti ja Aria ei näkynyt. Ihmisiä virtasi tasaisena jonona sisään, mutta Maria joutui seisomaan tyhjän panttina ulkona. Viittä minuuttia ennen keikan alkua musta taksi kaarsi Areenan eteen. Pian Ari nousi taksista hymyillen toinen käsi selkänsä takana. Arin hiukset olivat auki ja hänellä oli Marian antama huivi jälleen kaulassaan. Tummanharmaa nahkatakki ja mustat farkut miellyttivät Marian silmää. Takin alta pilkotti musta Sonatan t-paita, joka kruunasi kokonaisuuden. Ari käveli aivan Marian eteen:
        - Sori, et oon myöhäs, mut mul on hyvä selitys, Ari sanoi ja otti selkänsä takaa esiin mustan ruusun, jonka ojensi Marialle. - Et usko miten vaikeeta tätä oli hakee ympäri mansee, Ari jatkoi.
        - Kiitti, mä tiän miten vaikeeta näitä on löytää, joten saat anteeks, Maria sanoi hymyillen ja halasi Aria kiitokseksi.
        - No, mennääks sisään? Ari kysyi ja otti kiinni Marian lämpimästä kädestä. Sekä Arin että Marian sydän löi tavallista tiheämmin. Pitkä kolmen viikon odotus ja jännitys huipentuivat tähän iltaan. Maria oli päättänyt, ettei liimaudu Arin kylkeen kiinni liikaa, eikä muutenkaan osoita ulkopuolisille, että heidän välillään olisi mitään ystävyyttä kummempaa. Hän ei halunnut lehtien saavan yhtään ylimääräistä kirjoitettavaa Arin "uudesta seuralaisesta".

        Sisällä Aria ja Mariaa odotti melkoinen tungos. Keikka oli loppuunmyyty. Bändi ei ollut vielä tullut lavalle, joten Arilla ja Marialla oli hyvin aikaa jättää takit narikkaan. He löysivät hyvät paikat areenalta juuri, kun ensimmäiset soinnut kajahtivat täydelle salille. Seuraavat kaksi tuntia kuluisivat musiikkia kuunnellessa ja sen mukana laulaessa. Ari osasi lähes kaikki sanat ulkoa ja eli keikkaa täysillä: moshasi, heilutti käsiään, hyppi ja pomppi. Maria oli hieman maltillisempi, mikä johtui ehkä siitä, että hän vaistomaisesti koko ajan seuraili ihmisten heihin kohdistuneita katseita. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä tuijotettiin. Mariasta tuntui, kuin jokainen yleisössä ollut ihminen olisi ollut lehdistön edustaja. Muutama uskaltautui ottamaan jopa kännykkäkameralla tai digikameralla kuvan moshaavasta Arista ja sitten pyytämään tältä nimikirjoitusta. Aria tämä ei tuntunut häiritsevän, mutta Mariaa se hieman ärsytti. Eivätkö nämä ihmiset antaneet Arin viettää vapaa-aikaansa rauhassa?

        Keikan aikana Ari ja Maria pääsivät pikkuhiljaa etenemään yhä lähemmäs lavaa ja bändiä. Jossain vaiheessa Ari jopa huuteli bändiläisille jotain inside-juttuja. Kun Fullmoonin alkutahdit kajahtivat kaiuttimista, bändin solisti alkoi viittilöidä Arille, että tämän pitäisi tulla lavalle laulamaan heidän kanssaan. Ari tietenkin kieltäytyi aluksi, mutta kun Kakko ei luovuttanut, Ari pääsi turvamiehen ohjastamana lavalle laulamaan idoleidensa kanssa. Maria oli haltioissaan. Ari näytti komeammalta kuin koskaan ja veti biisin aivan uskomattomalla energialla. Maria ei voinut kuin ihmetellä. Idols-finaalissa Arin Fullmoon-tulkinta oli ollut vielä hieman raakile, mutta nyt se räjäytti Marian tajunnan. Iho kananlihalla Maria huusi ja kiljui eikä välittänyt enää pätkääkään häntä tuijottavista katseista. Biisi loppui ja yleisö taputti. Joukossa oli toki myös niitä, jotka marisivat ja buuasivat, koska olisivat halunneet kuulla Fullmoonin itse Kakon tulkitsemana. Näitä soraääniä kuului kuitenkin todella vähän. Ari kapusi lavalta alas ja yritti katseellaan paikantaa Mariaa yleisön joukosta. Pian hän olikin taas Marian vieressä.
        - No miten meni? Ari kysyi ylienergisenä. - Vittu mitkä kiksit, hiton Kakko perkele! Ei tollasta sais tehdä ihmislapselle.
        - Kuulosti mahtavalta! Hyvin sä vedät, Maria sanoi hymyillen ja alkoi taas katsoa ympärilleen. Yleisössä ihmiset supattelivat keskenään. Keikka jatkui ja ihmiset keskittyivät jälleen lavalla esiintyvään bändiin Arin sijaan.

        Sonata Arctica palasi lavalle kaksi kertaa soittamaan encoret. Kun bändi poistui viimeisen kerran lavalta, yleisö jäi vielä pyytämään lisää. Pojat eivät kuitenkaan tulleet enää takaisin. Niinpä ihmiset alkoivat pikkuhiljaa valua pois salista narikkajonoon. Muutamat nuoremmat naiset lähestyivät Aria paperilappuineen ja kynineen. Ari kohteliaasti kirjoitti heille nimikirjoitukset ja toivotti hyvää illan jatkoa. Kun Ari ja Maria vihdoin saivat takkinsa narikasta, he siirtyivät ulos ja lähtivät kävelemään Kalevan suuntaan. Maria ei halunnut lähteä vielä kotiin ja Aristakin tuntui, että ilta oli vasta alussa. He eivät olleet juuri ehtineet jutella keikan aikana, joten kävellessä jutteleminen luonnistui paremmin. Ari kertoi joulukiertueen onnistuneen täydellisesti ja järjestäjien olleen todella tyytyväisiä. Maria taas kertoi perheensä joulunvietosta sekä kummitytöstään, josta Ari halusi kuulla enemmän. Aika kului nopeasti kävellessä ja jutellessa niitä näitä. Marian alkoi tulla hieman kylmä, mutta mikään paikka ei näyttänyt olevan enää auki. Ari ehdotti taksimatkaa keskustaan, mutta Mariaa idea ei oikein kiehtonut. Hän piti tästä rauhallisesta yhdessäolosta. Yhtäkkiä hän tajusi, että Ari joutuisi matkaamaan vielä Tampereelta Helsinkiin samana yönä.
        - Millä sä oot muuten liikkeellä? Sunhan täytyy viel ajaa Hesaan?
        - Joo siis mä tulin junal ku en jaksanu ajaa. Joskus vähä ennen neljää lähtee ainaki juna takas, Ari selitti.
        - No sit mun täytyy pitää sulle seuraa siihen saakka, Maria vastasi virnuillen. - Meillähän oli se haastekin vielä suorittamatta.
        - Mikä haaste... ai niin SE haaste! Joo mut se täytyykin alottaa, et ehitään, Ari totesi, kiskaisi Mariaa kädestä niin, että tämä tuli aivan häneen kiinni. Ari sulki Marian syleilyynsä ja antoi tälle pehmeän suudelman.
        - Ei riitä mihinkään tämä suoritus, Maria vakuutteli nauraen.
        - Neiti kerjää nyt hankaluuksia, Ari naljaili muka vakavana ja suuteli Mariaa uudelleen, pidempään ja kiihkeämmin.

        Kahden aikaan Ari ja Maria ottivat taksin keskustaan, koska viimeinen bussi Lielahteen lähti Keskustorilta kolmelta ja Arin junan lähtöaika taas oli lähempänä neljää. He seisoivat Marian bussin vieressä vastakkain ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. Marian päässä pyöri vain yksi ajatus: hän ei halunnut lähteä ja erota Arista. Seuraavasta tapaamismahdollisuudesta he eivät olleet keskustelleet lainkaan ja Maria pelkäsi sen siirtyvän pitkälle tulevaisuuteen.
        - Koska mä näen sut taas? Maria rohkaistui viimein.
        - En osaa sanoo.. sä tiät mun duunin. Mut soitellaan ja tekstaillaan. Ja mä lupaan ilmottaa heti, jos oon tulos Tampereelle tai Jyväskylään päin, Ari lupasi. Maria nyökäytti päätään ja hymyili vaisusti.
        - Tää oli nii ihana ilta... Maria sanoi ja katsoi Aria silmiin.
        - Mullaki oli hauskaa, sä oot tosi hyvää seuraa.. ja .. kyl sä tiät, Ari kierteli ja halasi Mariaa.
        Kuljettaja käynnisti bussin ja Marian oli noustava kyytiin, mikäli halusi kotiin. Ari antoi Marialle lyhyen suudelman ja päästi tämän lähtemään. Maria nousi bussiin ja etsi itselleen istumapaikan ikkunan vierestä. Ari koputti ikkunaan ja lähetti lentosuukon. Maria kosketti kädellään lasia ja hymyili katkeransuloisesti Arille. Häntä itketti ja nauratti samanaikaisesti. Ari sai hauskoilla ilmeillään Marian vielä nauramaan ennen kuin bussi viimein kaarsi pois Keskustorilta jättäen Arin seisomaan yksinään keskellä tyhjää aukiota. Ari sytytti tupakan ja lähti kävelemään kohti rautatieasemaa.

      • yksi lukija lisää
        Teplohod kirjoitti:

        Maria värjötteli Metroauto Areenan edessä odotellen seuralaistaan. Ari ei kiireidensä takia ollut ehtinyt hakea Mariaa Lielahdesta, ja ehkä näin oli parempikin. Maria tarkisti kännykkäänsä vähän väliä. Hän käveli hermostuneena edes takaisin ja vilkuili risteykseen, josta Arin olisi pitänyt saapua jo 15 minuuttia sitten. He olivat sopineet tapaavansa Areenan edessä puolta tuntia ennen keikkaa. Nyt keikan alkuun oli enää vartti ja Aria ei näkynyt. Ihmisiä virtasi tasaisena jonona sisään, mutta Maria joutui seisomaan tyhjän panttina ulkona. Viittä minuuttia ennen keikan alkua musta taksi kaarsi Areenan eteen. Pian Ari nousi taksista hymyillen toinen käsi selkänsä takana. Arin hiukset olivat auki ja hänellä oli Marian antama huivi jälleen kaulassaan. Tummanharmaa nahkatakki ja mustat farkut miellyttivät Marian silmää. Takin alta pilkotti musta Sonatan t-paita, joka kruunasi kokonaisuuden. Ari käveli aivan Marian eteen:
        - Sori, et oon myöhäs, mut mul on hyvä selitys, Ari sanoi ja otti selkänsä takaa esiin mustan ruusun, jonka ojensi Marialle. - Et usko miten vaikeeta tätä oli hakee ympäri mansee, Ari jatkoi.
        - Kiitti, mä tiän miten vaikeeta näitä on löytää, joten saat anteeks, Maria sanoi hymyillen ja halasi Aria kiitokseksi.
        - No, mennääks sisään? Ari kysyi ja otti kiinni Marian lämpimästä kädestä. Sekä Arin että Marian sydän löi tavallista tiheämmin. Pitkä kolmen viikon odotus ja jännitys huipentuivat tähän iltaan. Maria oli päättänyt, ettei liimaudu Arin kylkeen kiinni liikaa, eikä muutenkaan osoita ulkopuolisille, että heidän välillään olisi mitään ystävyyttä kummempaa. Hän ei halunnut lehtien saavan yhtään ylimääräistä kirjoitettavaa Arin "uudesta seuralaisesta".

        Sisällä Aria ja Mariaa odotti melkoinen tungos. Keikka oli loppuunmyyty. Bändi ei ollut vielä tullut lavalle, joten Arilla ja Marialla oli hyvin aikaa jättää takit narikkaan. He löysivät hyvät paikat areenalta juuri, kun ensimmäiset soinnut kajahtivat täydelle salille. Seuraavat kaksi tuntia kuluisivat musiikkia kuunnellessa ja sen mukana laulaessa. Ari osasi lähes kaikki sanat ulkoa ja eli keikkaa täysillä: moshasi, heilutti käsiään, hyppi ja pomppi. Maria oli hieman maltillisempi, mikä johtui ehkä siitä, että hän vaistomaisesti koko ajan seuraili ihmisten heihin kohdistuneita katseita. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä tuijotettiin. Mariasta tuntui, kuin jokainen yleisössä ollut ihminen olisi ollut lehdistön edustaja. Muutama uskaltautui ottamaan jopa kännykkäkameralla tai digikameralla kuvan moshaavasta Arista ja sitten pyytämään tältä nimikirjoitusta. Aria tämä ei tuntunut häiritsevän, mutta Mariaa se hieman ärsytti. Eivätkö nämä ihmiset antaneet Arin viettää vapaa-aikaansa rauhassa?

        Keikan aikana Ari ja Maria pääsivät pikkuhiljaa etenemään yhä lähemmäs lavaa ja bändiä. Jossain vaiheessa Ari jopa huuteli bändiläisille jotain inside-juttuja. Kun Fullmoonin alkutahdit kajahtivat kaiuttimista, bändin solisti alkoi viittilöidä Arille, että tämän pitäisi tulla lavalle laulamaan heidän kanssaan. Ari tietenkin kieltäytyi aluksi, mutta kun Kakko ei luovuttanut, Ari pääsi turvamiehen ohjastamana lavalle laulamaan idoleidensa kanssa. Maria oli haltioissaan. Ari näytti komeammalta kuin koskaan ja veti biisin aivan uskomattomalla energialla. Maria ei voinut kuin ihmetellä. Idols-finaalissa Arin Fullmoon-tulkinta oli ollut vielä hieman raakile, mutta nyt se räjäytti Marian tajunnan. Iho kananlihalla Maria huusi ja kiljui eikä välittänyt enää pätkääkään häntä tuijottavista katseista. Biisi loppui ja yleisö taputti. Joukossa oli toki myös niitä, jotka marisivat ja buuasivat, koska olisivat halunneet kuulla Fullmoonin itse Kakon tulkitsemana. Näitä soraääniä kuului kuitenkin todella vähän. Ari kapusi lavalta alas ja yritti katseellaan paikantaa Mariaa yleisön joukosta. Pian hän olikin taas Marian vieressä.
        - No miten meni? Ari kysyi ylienergisenä. - Vittu mitkä kiksit, hiton Kakko perkele! Ei tollasta sais tehdä ihmislapselle.
        - Kuulosti mahtavalta! Hyvin sä vedät, Maria sanoi hymyillen ja alkoi taas katsoa ympärilleen. Yleisössä ihmiset supattelivat keskenään. Keikka jatkui ja ihmiset keskittyivät jälleen lavalla esiintyvään bändiin Arin sijaan.

        Sonata Arctica palasi lavalle kaksi kertaa soittamaan encoret. Kun bändi poistui viimeisen kerran lavalta, yleisö jäi vielä pyytämään lisää. Pojat eivät kuitenkaan tulleet enää takaisin. Niinpä ihmiset alkoivat pikkuhiljaa valua pois salista narikkajonoon. Muutamat nuoremmat naiset lähestyivät Aria paperilappuineen ja kynineen. Ari kohteliaasti kirjoitti heille nimikirjoitukset ja toivotti hyvää illan jatkoa. Kun Ari ja Maria vihdoin saivat takkinsa narikasta, he siirtyivät ulos ja lähtivät kävelemään Kalevan suuntaan. Maria ei halunnut lähteä vielä kotiin ja Aristakin tuntui, että ilta oli vasta alussa. He eivät olleet juuri ehtineet jutella keikan aikana, joten kävellessä jutteleminen luonnistui paremmin. Ari kertoi joulukiertueen onnistuneen täydellisesti ja järjestäjien olleen todella tyytyväisiä. Maria taas kertoi perheensä joulunvietosta sekä kummitytöstään, josta Ari halusi kuulla enemmän. Aika kului nopeasti kävellessä ja jutellessa niitä näitä. Marian alkoi tulla hieman kylmä, mutta mikään paikka ei näyttänyt olevan enää auki. Ari ehdotti taksimatkaa keskustaan, mutta Mariaa idea ei oikein kiehtonut. Hän piti tästä rauhallisesta yhdessäolosta. Yhtäkkiä hän tajusi, että Ari joutuisi matkaamaan vielä Tampereelta Helsinkiin samana yönä.
        - Millä sä oot muuten liikkeellä? Sunhan täytyy viel ajaa Hesaan?
        - Joo siis mä tulin junal ku en jaksanu ajaa. Joskus vähä ennen neljää lähtee ainaki juna takas, Ari selitti.
        - No sit mun täytyy pitää sulle seuraa siihen saakka, Maria vastasi virnuillen. - Meillähän oli se haastekin vielä suorittamatta.
        - Mikä haaste... ai niin SE haaste! Joo mut se täytyykin alottaa, et ehitään, Ari totesi, kiskaisi Mariaa kädestä niin, että tämä tuli aivan häneen kiinni. Ari sulki Marian syleilyynsä ja antoi tälle pehmeän suudelman.
        - Ei riitä mihinkään tämä suoritus, Maria vakuutteli nauraen.
        - Neiti kerjää nyt hankaluuksia, Ari naljaili muka vakavana ja suuteli Mariaa uudelleen, pidempään ja kiihkeämmin.

        Kahden aikaan Ari ja Maria ottivat taksin keskustaan, koska viimeinen bussi Lielahteen lähti Keskustorilta kolmelta ja Arin junan lähtöaika taas oli lähempänä neljää. He seisoivat Marian bussin vieressä vastakkain ja pitivät toisiaan kädestä kiinni. Marian päässä pyöri vain yksi ajatus: hän ei halunnut lähteä ja erota Arista. Seuraavasta tapaamismahdollisuudesta he eivät olleet keskustelleet lainkaan ja Maria pelkäsi sen siirtyvän pitkälle tulevaisuuteen.
        - Koska mä näen sut taas? Maria rohkaistui viimein.
        - En osaa sanoo.. sä tiät mun duunin. Mut soitellaan ja tekstaillaan. Ja mä lupaan ilmottaa heti, jos oon tulos Tampereelle tai Jyväskylään päin, Ari lupasi. Maria nyökäytti päätään ja hymyili vaisusti.
        - Tää oli nii ihana ilta... Maria sanoi ja katsoi Aria silmiin.
        - Mullaki oli hauskaa, sä oot tosi hyvää seuraa.. ja .. kyl sä tiät, Ari kierteli ja halasi Mariaa.
        Kuljettaja käynnisti bussin ja Marian oli noustava kyytiin, mikäli halusi kotiin. Ari antoi Marialle lyhyen suudelman ja päästi tämän lähtemään. Maria nousi bussiin ja etsi itselleen istumapaikan ikkunan vierestä. Ari koputti ikkunaan ja lähetti lentosuukon. Maria kosketti kädellään lasia ja hymyili katkeransuloisesti Arille. Häntä itketti ja nauratti samanaikaisesti. Ari sai hauskoilla ilmeillään Marian vielä nauramaan ennen kuin bussi viimein kaarsi pois Keskustorilta jättäen Arin seisomaan yksinään keskellä tyhjää aukiota. Ari sytytti tupakan ja lähti kävelemään kohti rautatieasemaa.

        jatka mahollisimman pian! mä en ainakaan huomannu yhtään kirjotus virhettä, johtuu varmaan siitä et itellä niit on joka toisessa sanassa ;D.nyt siis jatkoa odottelen...

    • Teplohod

      Hei te kaikki uskolliset kolme lukijaani :D Tässä taas jatkoa.


      Maria makasi sängyllään ja hänen päässään pyöri miljoona ajatusta, joilla oli kaikilla kuitenkin yksi yhteinen tekijä. "Jos ihminen on onnellinen, eikä osaa nauttia siitä, mitä järkeä tässä maailmassa ylipäänsä on?" Maria mietti aiemmin päivällä lukemaansa onnellisuudesta kertovaa kirjaa. Onnellisuus on niin suhteellista ja täysin kulttuurista riippuvaista. Maria oli onnellinen, kai, tai niin hän ainakin kuvitteli olevansa. Hänellä oli kaikkea, mitä hän saattoi kuvitella tarvitsevansa. Perhe, terveys, katto pään päällä ja ihminen, jonka lähellä hän tunsi olonsa turvalliseksi. Ihminen, jonka luona hän tunsi olevansa kotona. Ihminen, jonka lähellä hän sai kuitenkin olla niin harvoin.

      Uudenvuodenaatto oli sujunut rauhallisesti. Maria oli aamulla matkustanut junalla vanhempiensa luota kotiin. Illalla muutama lasillinen kuohujuomaa kavereiden kanssa ja pikainen käynti Jyväskylän keskustassa. Maria ei ollut kestänyt katsella kaikkia niitä käsi kädessä kulkevia ja hymyileviä pareja. Ei nyt, kun hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, milloin tapaisi Arin seuraavan kerran. Maria olikin lähtenyt ajoissa kotiin ja mennyt suihkun kautta suoraan sänkyyn. Uni ei kuitenkaan löytänyt tietään Marian luo ja hän pyöriskeli sängyssään levottomana. Edellisen illan suudelmat, kosketukset, katseet pitivät hänet hereillä. Kaipuu ja ikävä oli iskenyt heti, kun bussi oli kaartanut pois Keskustorilta. Ari oli jättänyt kaiken niin auki, että häntä ahdisti. Kai hän halusi vielä Mariaa tavata? Arillahan oli vielä kaiken lisäksi keikkatauko. Kyllähän siinä olisi aikaa tavata vaikka millä mitalla. Epävarmuus vaivasi Mariaa. Mitä enemmän hän asiaa ajatteli, sitä pahempi mieli hänelle tuli. Hänen teki mieli soittaa. Kai Ari uudenvuodenaattona olisi tähän aikaan hereillä.

      Maria nousi istumaan sängylle ja otti kännykkänsä yöpöydältä. Luettelosta hän löysi nopeasti Arin numeron. Maria empi aikansa ennen kuin sai painettua vihreää luuria. Hengitys tiheni ja sydän pampatti hurjana. Ainakin puhelin hälytti, sekin oli kai hyvä merkki. Muutaman tuuttauksen jälkeen Marian puheluun vastattiin. Taustalta kuului melkoista hälinää.
      - Joo?
      - Moi, Maria täällä.. ootsä baaris? Kauhee häly, Maria aloitti varovasti.
      - Ai moi.. joo siis ollaan apinoiden kans yksis uudenvuoden pippaloissa, Ari sanoi hieman yllättyneen kuuloisena.
      Maria mietti pitkään, miten jatkaisi puhelua. Hän ei halunnut kuulostaa takertuvalta tai epätoivoiselta, mutta olisi kuitenkin halunnut tietää, milloin voisi tavata Arin jälleen.
      - Koskas otettas eilinen uusiks? Eiks sul oo keikkataukoki tulossa?
      - On joo, perjantain keikka oli viimenen siel Levillä. Mut tota täs on yks juttu ja... tai voisiks mä soittaa sulle vähän ajan päästä, on vähä toi tilanne päällä täälä, Ari kierteli.
      Taustamelu vain yltyi. Marian epäluuloisuus ei hälvennyt yhtään, mutta hän kuitenkin suostui ja tarttui Arin tarjoukseen.
      - No soita vaan. Kyl mä hereil oon. Pitäkää hauskaa! Maria toivotti ja lopetti puhelun. Häntä ärsytti. Paljon.

      Kello viideltä aamuyöllä puhelin piippasi. Maria luki viestin, jossa Ari kysyi, oliko tämä vielä hereillä. Maria tekstasi nopeasti vastauksen: "Mitäpä luulet? ;)" Hetken kuluttua puhelin soi, ja Maria vastasi. Lyhyen small talkin jälkeen tuli aivan hiljaista.
      - Ootsä viä siä? Maria kysyi ihmetellen hiljaisuutta.
      - Oon oon.. mä vaan.. mä mietin, et miten mä tän sanoisin niin ettet sä nyt ota tätä mitenkää.. Juttuhan on niin, et mä lähen huomenna maasta ja noi tän illan bileet oli vähä niinku mun läksärit, Ari töksäytti lopulta.
      Maria pidätti hengitystään. Ari oli lähdössä maasta? Miksi? Minne? Kuinka kauaksi aikaa? Kenen kanssa? Kaikki nämä kysymykset myllersivät Marian päässä, mutta suustaan hän ei saanut muuta kuin:
      - Aha.
      - Siis me mennää mutsin kans Thaimaaseen viikoks. Sit mutsi tulee takas mut mä jään sinne. Pakko päästä täält jonnekki. Vittu vihaan tätä loskapaskatalvee. Muutenki ollu ihan sikaraskas vuosi. Jos aattelee mis mä olin viime vuonna tähän aikaan ja mis oon ny. Tarttee pää latausta, Ari selvensi.
      Maria ymmärsi kyllä kaiken aivan täysin. Hän ei vaan tajunnut, miksei Ari voinut kertoa tätä aiemmin.
      - Mikset sä sit eilen.. Maria aloitti, mutta Ari keskeytti hänet aivan kuin olisi ennakoinut Marian kysymyksen.
      - En mä osannu.. enkä halunnu. Oli nii kivaa ja aattelin et enhän mä luvannu mitää varmaa ja et ois sit helpompi erota..
      Sana "erota" iski Marian korvaan kuin puukko. Vaikka Ari varmasti tarkoittikin vain eroamista sinä iltana, sitä hetkeä, kun Maria lähti bussilla kohti Lielahtea, se sana oli silti kamala. Erota. Ero.
      - No koska sä sit tuut sieltä? Tai siis.. koska me voitais sit oikeesti tavata? Sul alkaa sit taas keikat helmikuus ja sit se on vaikeempaa ja.. Maria aloitti tenttaamisen.
      - Siis mä tuun tammikuun lopus, mut älä sitä mieti et koska tavataan, se on sit sen ajan murhe. Mennää ny päivä kerrallaa. Ja ohan mul edellee känny ni voidaan soitella, Ari yritti hyvitellä. Maria nieleskeli itkuaan ja yritti olla vahva. Vai että "voidaan soitella". Maria ei pystynyt pidättämään ajatuksiaan kauempaa, hänen oli pakko saada sanoa sanottavansa:
      - Mikset sä kertonu? Sä oot tienny tän jo ikuisuuden. Mikä siin oli nii vaikeeta? Kyl mä tajuun miks sä lähet ja ymmärrän täysin. Tää on ollu sulle raskasta, mut sä tiät mun ajatukset ja tunteet ja sit jätät tälläsen kertomatta. Oisiks sä vaa sit jonain päivänä soittanu ja kysyny et "arvaas mis mä oon", hä? Maria korotti ääntään tahtomattaan ja tunsi ärtymyksen vain kasvavan. - Jos sä tosissas aattelit et mun ei tarttis tietää mitää... Jos sä oikeesti.. Siis niinkö paljon mä sulle merkkaan? Vittu oonks mä sulle vaa joku vitun pikkulikka, yks tuhansista faneista, joita voi pyöritellä ihan miten sattuu? Jos näin on, nii mulle on ihan paskan sama mihin meet!
      Maria painoi kiukunpuuskassaan punaista luuria. Hän ei halunnut kuulla enää selityksiä tai turhia korulauseita. Hän sulki kännykän, painoi päänsä tyynyyn ja antoi itkun tulla.

      Aamu oli valjennut sateiseen päivään, kun Maria vihdoin avasi silmänsä. Itkun turvottamiin kasvoihin oli yön aikana jäänyt tyynystä painaumia. Maria katsahti kännykkäänsä, mutta päätti olla avaamatta sitä siltä varalta, että Ari yrittäisi soittaa tai lähettää viestiä. Hän nousi ja käveli vessaan. Aamupesun jälkeen hän palasi sänkynsä luo ja vilkaisi taas kännykkäänsä. Ei, ei kannata. Maria puki ylleen ja jokaisen vaatekappaleen pukemisen välillä hän kurkki puhelintaan. Lopulta uteliaisuus vei hänestä voiton ja hän avasi kännykän. Pirtsakka Nokian tunnus kaikui huoneessa ja Marian syke nousi hitaasti ylöspäin. Jännitys kasvoi ja adrenaliinin määrä veressä lisääntyi. Ristiriitaisin tuntein Maria odotti viestin saapumisen merkkiääntä. Sekunnit tuntuivat minuuteilta elleivät jopa tunneilta. Vihdoin kuului se pelastava piippaus ja kädet täristen Maria painoi "Lue".

      "maksoin kuus hunttii et sain muutettuu lähtöpäivää 30.12->1.1. NIIN paljon."

      • Vitsit. :D

        Tää osa ei ehkä muuten ollut paras, mutta tuo loppu. "NIIN paljon". Voi Arska sua! :D

      • Selene2

        Mä myös kuulun sun uskollisiin lukijoisi, vaikken pariin päivään olekaan käynyt :)

        Ihanaa, draamaa kehiin, me like it!!

        Ja lopetus oli aivan ihana. Jäin tossa jo miettimään, mihin suuntaan jatkat tästä. Pari juonikulkua tuli mieleen, mutta odotan mielenkiinnolla, mihin sä päädyt...!

        ---

        Ja voisin tässä törkeästi mainostaa tuota omaa ficciäni, joka varsin samantyyppinen, tai siis Arista sekin. Teplohod tuskin loukkaantuu, kun mainosti omaansa mun ficissäni...:)

        Ekat 24 osaa (onko niitä tosiaan niin helvetisti??) löytyy täältä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic/453554

        ja jatko sitten täällä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic_vol_2/471040

      • Ama]

        hei tosi kiva tää tykkään paljon. Jatkoa kaivataan. Tiedän monta kaveriani, jotka myös lukee tätä et on meitä lukijoita varmaan ainakin kymmenen :)

      • aappa

        On kyllä hyvä tarina, lisää äkkiä kiitos : )

      • Shalafi

        Nopeasti jatkoa, katkaiset tarinan aina niin pahassa kohdassa. :D

      • Teplohod
        Selene2 kirjoitti:

        Mä myös kuulun sun uskollisiin lukijoisi, vaikken pariin päivään olekaan käynyt :)

        Ihanaa, draamaa kehiin, me like it!!

        Ja lopetus oli aivan ihana. Jäin tossa jo miettimään, mihin suuntaan jatkat tästä. Pari juonikulkua tuli mieleen, mutta odotan mielenkiinnolla, mihin sä päädyt...!

        ---

        Ja voisin tässä törkeästi mainostaa tuota omaa ficciäni, joka varsin samantyyppinen, tai siis Arista sekin. Teplohod tuskin loukkaantuu, kun mainosti omaansa mun ficissäni...:)

        Ekat 24 osaa (onko niitä tosiaan niin helvetisti??) löytyy täältä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic/453554

        ja jatko sitten täällä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic_vol_2/471040

        Juu Selene, anna mennä vaan ;) Ei tässä mitään kilpailevia yrityksiä olla. Tässä mietiskelen kuumeisesti, miten tarinaa vielä tänään jatkaisin. Täytyy katsoa, minne ajatukset juonta kuljettavat.

        Kiitoksia piristävistä kommenteista! Ihanaa kuulla, etten ihan turhaan kirjoittele.

      • luen sunkin
        Selene2 kirjoitti:

        Mä myös kuulun sun uskollisiin lukijoisi, vaikken pariin päivään olekaan käynyt :)

        Ihanaa, draamaa kehiin, me like it!!

        Ja lopetus oli aivan ihana. Jäin tossa jo miettimään, mihin suuntaan jatkat tästä. Pari juonikulkua tuli mieleen, mutta odotan mielenkiinnolla, mihin sä päädyt...!

        ---

        Ja voisin tässä törkeästi mainostaa tuota omaa ficciäni, joka varsin samantyyppinen, tai siis Arista sekin. Teplohod tuskin loukkaantuu, kun mainosti omaansa mun ficissäni...:)

        Ekat 24 osaa (onko niitä tosiaan niin helvetisti??) löytyy täältä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic/453554

        ja jatko sitten täällä:

        http://demi.fi/forum/lue/Ari_Koivunen_fanfic_vol_2/471040

        tarinaa (oon ihan koukussa näihin molemoiin :D) ja se on aivan loistava! Sä kirjoitat niin aidontuntuisesti, voi just kuvitella, että Ari olis sellainen. :D

        Kiitos teille molemmille näistä ja äkkiä lisää osia! ;D

      • Teplohod

        Valtava hyvänolon aalto kulki läpi Marian kehon aina päästä varpaisiin. Maria ei voinut irrottaa katsettaan kännykän näytöstä. Hän tunsi miten suunnaton syyllisyys alkoi kalvaa hänen mieltään. Kamala ryöpytys Arin niskaan, vaikka toinen oli maksanut useita satoja euroja päästäkseen hänen kanssaan Sonatan keikalle. "Miten ääliö sitä voi ihminen oikein olla? Olisi pitänyt osata pitää turpansa kiinni ja tyytyä siihen, mitä tuleman pitää. Mihinköhän aikaan se Arin lento lähtee? Vieläköhän sitä saisi puhelimesta kiinni?" Maria mietti. Samantein hän otti kännykästä esiin Arin numeron ja soitti. Tylsä miesääni vastasi: "Tähän numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä". Maria epäili Arin olevan jo koneessa, eikä yrittänyt enää uudestaan. Sen sijaan hän lähetti tekstiviestin. Nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa.

        Ari odotti äitinsä kanssa matkalaukkujaan Phuketin lentokentällä. Kuukauden pako paratiisiin ei enää tuntunut lomalta. Ei edes ajatuksen tasolla. Ari kaivoi kännykän taskustaan ja laittoi sen päälle. Arin äiti paikansi heidän matkalaukkunsa hihnalta ja Ari ahtoi kännykän takaisin taskuunsa eikä kuullut Marian viestin saapumista. Vasta taksissa matkalla kohti hotellia Ari vilkaisi kännykkäänsä ja huomasi Marian viestin.

        "Moi!Sä varmaa oot jo matkal aurinkoon.Sain sun viestin vasta aamul.Häpeen eilistä ja sul on täysi oikeus olla loukkaantunu mun sanoista.En tajuu,miks sillee räjähdin.Epävarmuus ei oo mun juttu.En tienny sun ajatuksia ja se ahdisti.Sun eilisen viestin jälkee jaksan oottaa vaik kesään,et nään sut taas.toivottavasti tarjous voimassa."

        Arin ilme ei värähtänytkään hänen lukiessaan viestiä. Häntä ärsyttivät liian omistushaluiset ja vaikeat naiset. Hän ei halunnut elämäänsä lisästressiä, vaan jonkun, jonka kanssa jakaa stressi. Marian eilinen purkaus oli mainio osoitus siitä, miten koukussa nainen Ariin jo oli. Tällainen käyttäytyminen sai Arin aina varpailleen. Liika takertuminen sai tunteet laimenemaan hetkessä. Marian kohdalla tilanne oli kuitenkin erilainen. Heidän koko suhteensa oli alkanut niin erikoisesti, ettei Arilla ollut kokemusta moisista suhteista. Voisiko ns. yhden illan jutusta tulla jotain enemmän? Lisäksi Arin oli myönnettävä itselleen, että hänen olisi pitänyt kertoa Marialle lähdöstään Thaimaaseen. Olihan hän kertonut kaikille ystävilleenkin.Ari ei keksinyt, mitä vastata Marialle, joten laittoi kännykän pois. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hotellin loistosijainnin nähtyään Arin pää tyhjeni samantein ja hän unohti vastata Marian tekstiviestiin.

        Maria odotti kaksi päivää ja kaksi yötä. Katkonainen yöuni ja aikaiset herätykset näkyivät jo Marian kasvoilta. Kolmantena yönä Maria luovutti ja sulki kännykkänsä. Aika kului ja tammikuun toisella viikolla Marian opinnot jatkuivat jälleen yliopistolla. Tekemistä riitti ja Maria sai vihdoin sysättyä Arin ajatuksissaan taka-alalle. Nea oli huomannut Marian alakuloisuuden ja pyytänyt tätä lähtemään kanssaan bilettämään Jyväskylän yöhön. Maria oli suostunut, vaikkakin pitkällisen suostuttelun tuloksena.

        Nea aloitti iltansa ensimmäisen mahdollisen ravitsemusliikkeen baaritiskiltä. Maria oli päättänyt pysyä illan vesilinjalla. Nean miestilanne oli pysynyt suht samana. Jossain vaiheessa bileiltaa sille kelpaisi lähes kuka tahansa kaksilahkeinen. Maria ihmetteli todella, miten joku voi olla niin välinpitämätön sydämensä suhteen, että harrastaa merkityksettömiä yhden illan suhteita. Maria oli monta kertaa ajatellut, että hän olisi ollut Arille juuri tuollainen merkityksetön lohtu. Hän ei ollut kuullut Arista pitkään aikaan, mutta ei antanut sen vaivata itseään. Hän tiesi, että Ari halusi olla rauhassa. Heidän tilanteensa punnittaisiin uudelleen sitten, kun Ari saapuisi takaisin Suomeen. Maria kaivoi laukkuaan etsien jotakin. "Hitto! Se jäi kotiin."

        Kolmannesta ravintolasta Nea löysi seniltaisen kohteensa. Maria jättäytyi hieman sivummalle lipittämään colaansa ja seurasi menoa tanssilattialla. Häntä huvitti Nean estottomuus, kun näki tämän suutelemassa, tai oikeammin, nuolemassa jonkun puolitutun miehen kanssa. Joskus Maria toivoi, että hänessäkin olisi tuota ominaisuutta hieman enemmän. Hänestä tuntui, että Nea nautti elämästään täysillä, toisin kuin hän. Hän vain märehti vanhoja ja menetti sydämensä kertaheitolla. Tanssilattialla soi illan ensimmäinen hidas, Nightwishin Eva, kun Maria tunsi käden olkapäällään.
        - Mites ois, lähetkö tanssiin.. vanhojen aikojen kunniaks?
        Maria vilkaisi taakseen ja näki tutun miehen kasvot. Hän hymyili, laski lasinsa pöydälle ja lähti miehen johdateltavaksi.

        Luukas käänsi päitä joka paikassa, missä vain sattui liikkumaan. "Ai toi vapaa? Ihan selvä homo!", Marian kaverit olivat sanoneet ennen kuin Maria oli alkanut seurustella Luukaksen kanssa. Kaikkien mielestä he olivat olleet täydellinen pari, vaikka Maria oli aina oikeastaan ihmetellyt, miten ihmeessä hän oli saanut moisen herkun koukkuunsa tarttumaan. Jos hän olisi tavannut Luukaksen keväällä ennen koko Ari-sählinkiä, asiat saattaisivat olla toisin. Totuus oli kuitenkin se, että Maria oli löytänyt Arista sielunkumppanin, eikä Luukaksesta ollut astumaan niin suuriin saappaisiin. Maria oli kyllä yrittänyt, jopa huijannut itseään ja uskotellut, että todella välittää Luukaksesta. Ja olihan heillä ollut hyviäkin hetkiä, paljon. Seksi oli aina ollut heidän vahvin lajinsa. He olivat saattaneet viettää jopa kokonaisen päivän peiton alla toisiaan hellien. Ne hetket tulivat nyt Marian mieleen, kun hän pitkästä aikaa näki entisen poikaystävänsä, komeampana kuin koskaan, mikäli se oli edes mahdollista.

        Luukas vei Marian tanssilattialle, jolla tanssi jo muutamia pareja toistensa syleilyyn uppoutuneina. Luukas kietoi kätensä Marian lanteille ja veti tämän lähelleen. Maria kietoi kätensä Luukaksen kaulan ympäri. Vaikka Ari oli Marian mielessä lähes koko ajan, hän ei kuitenkaan voinut sulkea silmiään Luukaksen fyysiseltä vetovoimalta. Olihan se mies nyt herran jumala komea kuin mikä! Maria yritti välttää katsekontaktia, mutta Luukaksen tuijotus tuntui porautuvan suoraan hänen aivoihinsa. Tanssin lomassa he vaihtoivat kuulumisia. Nea oli joutunut irrottamaan huulensa "hoitonsa" huulista hetkeksi ja käveli kohti Mariaa ja Luukasta. Nea oli kaivanut digikameran kassistaan ja ennen kuin Maria ehti kieltää, Nea oli jo napsaissut kuvan ja selitti Marialle humalaisella äänellään:
        - Tulipas muuten herkkä kuva.. Kato ny Maria, miltä te yhes näytätte? Ettekö ookki sulosia? En tajuu, miks teil tuli bänät.. noo ei oo mun huoleni. Mut sen sanon Maikku, et se Ari on ihan kusiaivo. Siis ihan kusipää.
        - Joo Nea, oot oikeessa, ei oo sun huoles. Mees ny kattoon mihin sen äijäs jätit, Maria sanoi tiukkaan sävyyn.
        Luukas otti hieman etäisyyttä ja jäi selvästi pohtimaan, kenestä Arista oli kyse. Maria ei tuntenut olevansa selityksen velkaa Luukakselle, mutta halusi kuitenkin hieman tarkentaa tilannetta ja kertoi Nean kuvitelleen omiaan. Maria ei olisi halunnut valehdella, mutta tunsi sen olevan hänen velvollisuutensa, sillä ei halunnut kenenkään saavan minkäänlaista aihetta vinkata lehdistölle Arin tapailukuvioista.

        Maria ja Luukas juttelivat pitkin iltaa ja välillä pyörähtivät tanssilattian puolella. Nea oli lähtenyt jo aikoja sitten hoitonsa kanssa todennäköisesti Nean luo kutemaan. Valomerkin jälkeen Luukas oli tarjoutunut saattamaan Marian kotiin, ja tämä oli tarttunut tarjoukseen mielissään, sillä hän ei mielellään kävellyt yksin kaupungilla yöaikaan. Luukas oli juonut muutaman oluen, mutta hän ei silti ollut humalassa. Marian kotiovelle he saapuivat puoli viiden aikaan ja Luukas oli selvästi päättänyt hurmata Marialta jalat alta. Maria pysyi lujana ja kiitti onneaan, ettei ollut juonut alkoholia koko iltana. Muuten hänen itsehillintänsä ei olisi kestänyt. Luukas oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joille alkoholi sopi. Jäykästä ja kylmästä miehestä muotoutui varsinainen naistennaurattaja aina pienessä hiprakassa. Maria nautti Luukaksen seurasta ja he juttelivatkin vielä vartin verran Marian kotiovella. Kun Maria vihdoin yritti irtautua tilanteesta päästäkseen nukkumaan, Luukas tarttui käsillään hellästi Mariaa käsistä, veti tämän aivan lähelleen ja suuteli suulle. Luukaksen pehmeät huulet maistuivat vaniljalta. Maria tunsi itsehillintänsä pettävän hetkeksi ja uppoutui suudelmaan, kunnes tajusi mitä oli tekemässä ja kiskoutui irti Luukaksen otteesta.
        - Sori.. tää ei oo hyvä idis. Mun on mentävä nukkumaan. Kiitos, et saatoit, Maria sanoi nopeasti, avasi rapun ulko-oven ja painui sisälle. Luukas jäi hölmistyneenä ulos katsomaan, kuinka Maria harppoi portaita ylös vauhdilla.

        Maria käveli suoraan vessaan, pesi meikit kasvoiltaan ja painui sänkyyn. Hän ihmetteli käyttäytymistään. Miksi hitossa oli pitänyt antaa Luukaksen suudella? Oikein vuosisadan moka. Siinä miehessä ei ollut sisältöä. Komea ulkokuori peitti sisälleen ammottavan tyhjyyden. Oli parempi unohtaa koko suudelma, koska sillä ei ollut enää mitään merkitystä hänen elämässään. Maria sulki silmänsä ja vaipui uneen. Samaan aikaan keittiön pöydällä Marian kännykkä vilkkui vähän väliä.

      • Selene2
        Teplohod kirjoitti:

        Valtava hyvänolon aalto kulki läpi Marian kehon aina päästä varpaisiin. Maria ei voinut irrottaa katsettaan kännykän näytöstä. Hän tunsi miten suunnaton syyllisyys alkoi kalvaa hänen mieltään. Kamala ryöpytys Arin niskaan, vaikka toinen oli maksanut useita satoja euroja päästäkseen hänen kanssaan Sonatan keikalle. "Miten ääliö sitä voi ihminen oikein olla? Olisi pitänyt osata pitää turpansa kiinni ja tyytyä siihen, mitä tuleman pitää. Mihinköhän aikaan se Arin lento lähtee? Vieläköhän sitä saisi puhelimesta kiinni?" Maria mietti. Samantein hän otti kännykästä esiin Arin numeron ja soitti. Tylsä miesääni vastasi: "Tähän numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä". Maria epäili Arin olevan jo koneessa, eikä yrittänyt enää uudestaan. Sen sijaan hän lähetti tekstiviestin. Nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa.

        Ari odotti äitinsä kanssa matkalaukkujaan Phuketin lentokentällä. Kuukauden pako paratiisiin ei enää tuntunut lomalta. Ei edes ajatuksen tasolla. Ari kaivoi kännykän taskustaan ja laittoi sen päälle. Arin äiti paikansi heidän matkalaukkunsa hihnalta ja Ari ahtoi kännykän takaisin taskuunsa eikä kuullut Marian viestin saapumista. Vasta taksissa matkalla kohti hotellia Ari vilkaisi kännykkäänsä ja huomasi Marian viestin.

        "Moi!Sä varmaa oot jo matkal aurinkoon.Sain sun viestin vasta aamul.Häpeen eilistä ja sul on täysi oikeus olla loukkaantunu mun sanoista.En tajuu,miks sillee räjähdin.Epävarmuus ei oo mun juttu.En tienny sun ajatuksia ja se ahdisti.Sun eilisen viestin jälkee jaksan oottaa vaik kesään,et nään sut taas.toivottavasti tarjous voimassa."

        Arin ilme ei värähtänytkään hänen lukiessaan viestiä. Häntä ärsyttivät liian omistushaluiset ja vaikeat naiset. Hän ei halunnut elämäänsä lisästressiä, vaan jonkun, jonka kanssa jakaa stressi. Marian eilinen purkaus oli mainio osoitus siitä, miten koukussa nainen Ariin jo oli. Tällainen käyttäytyminen sai Arin aina varpailleen. Liika takertuminen sai tunteet laimenemaan hetkessä. Marian kohdalla tilanne oli kuitenkin erilainen. Heidän koko suhteensa oli alkanut niin erikoisesti, ettei Arilla ollut kokemusta moisista suhteista. Voisiko ns. yhden illan jutusta tulla jotain enemmän? Lisäksi Arin oli myönnettävä itselleen, että hänen olisi pitänyt kertoa Marialle lähdöstään Thaimaaseen. Olihan hän kertonut kaikille ystävilleenkin.Ari ei keksinyt, mitä vastata Marialle, joten laittoi kännykän pois. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hotellin loistosijainnin nähtyään Arin pää tyhjeni samantein ja hän unohti vastata Marian tekstiviestiin.

        Maria odotti kaksi päivää ja kaksi yötä. Katkonainen yöuni ja aikaiset herätykset näkyivät jo Marian kasvoilta. Kolmantena yönä Maria luovutti ja sulki kännykkänsä. Aika kului ja tammikuun toisella viikolla Marian opinnot jatkuivat jälleen yliopistolla. Tekemistä riitti ja Maria sai vihdoin sysättyä Arin ajatuksissaan taka-alalle. Nea oli huomannut Marian alakuloisuuden ja pyytänyt tätä lähtemään kanssaan bilettämään Jyväskylän yöhön. Maria oli suostunut, vaikkakin pitkällisen suostuttelun tuloksena.

        Nea aloitti iltansa ensimmäisen mahdollisen ravitsemusliikkeen baaritiskiltä. Maria oli päättänyt pysyä illan vesilinjalla. Nean miestilanne oli pysynyt suht samana. Jossain vaiheessa bileiltaa sille kelpaisi lähes kuka tahansa kaksilahkeinen. Maria ihmetteli todella, miten joku voi olla niin välinpitämätön sydämensä suhteen, että harrastaa merkityksettömiä yhden illan suhteita. Maria oli monta kertaa ajatellut, että hän olisi ollut Arille juuri tuollainen merkityksetön lohtu. Hän ei ollut kuullut Arista pitkään aikaan, mutta ei antanut sen vaivata itseään. Hän tiesi, että Ari halusi olla rauhassa. Heidän tilanteensa punnittaisiin uudelleen sitten, kun Ari saapuisi takaisin Suomeen. Maria kaivoi laukkuaan etsien jotakin. "Hitto! Se jäi kotiin."

        Kolmannesta ravintolasta Nea löysi seniltaisen kohteensa. Maria jättäytyi hieman sivummalle lipittämään colaansa ja seurasi menoa tanssilattialla. Häntä huvitti Nean estottomuus, kun näki tämän suutelemassa, tai oikeammin, nuolemassa jonkun puolitutun miehen kanssa. Joskus Maria toivoi, että hänessäkin olisi tuota ominaisuutta hieman enemmän. Hänestä tuntui, että Nea nautti elämästään täysillä, toisin kuin hän. Hän vain märehti vanhoja ja menetti sydämensä kertaheitolla. Tanssilattialla soi illan ensimmäinen hidas, Nightwishin Eva, kun Maria tunsi käden olkapäällään.
        - Mites ois, lähetkö tanssiin.. vanhojen aikojen kunniaks?
        Maria vilkaisi taakseen ja näki tutun miehen kasvot. Hän hymyili, laski lasinsa pöydälle ja lähti miehen johdateltavaksi.

        Luukas käänsi päitä joka paikassa, missä vain sattui liikkumaan. "Ai toi vapaa? Ihan selvä homo!", Marian kaverit olivat sanoneet ennen kuin Maria oli alkanut seurustella Luukaksen kanssa. Kaikkien mielestä he olivat olleet täydellinen pari, vaikka Maria oli aina oikeastaan ihmetellyt, miten ihmeessä hän oli saanut moisen herkun koukkuunsa tarttumaan. Jos hän olisi tavannut Luukaksen keväällä ennen koko Ari-sählinkiä, asiat saattaisivat olla toisin. Totuus oli kuitenkin se, että Maria oli löytänyt Arista sielunkumppanin, eikä Luukaksesta ollut astumaan niin suuriin saappaisiin. Maria oli kyllä yrittänyt, jopa huijannut itseään ja uskotellut, että todella välittää Luukaksesta. Ja olihan heillä ollut hyviäkin hetkiä, paljon. Seksi oli aina ollut heidän vahvin lajinsa. He olivat saattaneet viettää jopa kokonaisen päivän peiton alla toisiaan hellien. Ne hetket tulivat nyt Marian mieleen, kun hän pitkästä aikaa näki entisen poikaystävänsä, komeampana kuin koskaan, mikäli se oli edes mahdollista.

        Luukas vei Marian tanssilattialle, jolla tanssi jo muutamia pareja toistensa syleilyyn uppoutuneina. Luukas kietoi kätensä Marian lanteille ja veti tämän lähelleen. Maria kietoi kätensä Luukaksen kaulan ympäri. Vaikka Ari oli Marian mielessä lähes koko ajan, hän ei kuitenkaan voinut sulkea silmiään Luukaksen fyysiseltä vetovoimalta. Olihan se mies nyt herran jumala komea kuin mikä! Maria yritti välttää katsekontaktia, mutta Luukaksen tuijotus tuntui porautuvan suoraan hänen aivoihinsa. Tanssin lomassa he vaihtoivat kuulumisia. Nea oli joutunut irrottamaan huulensa "hoitonsa" huulista hetkeksi ja käveli kohti Mariaa ja Luukasta. Nea oli kaivanut digikameran kassistaan ja ennen kuin Maria ehti kieltää, Nea oli jo napsaissut kuvan ja selitti Marialle humalaisella äänellään:
        - Tulipas muuten herkkä kuva.. Kato ny Maria, miltä te yhes näytätte? Ettekö ookki sulosia? En tajuu, miks teil tuli bänät.. noo ei oo mun huoleni. Mut sen sanon Maikku, et se Ari on ihan kusiaivo. Siis ihan kusipää.
        - Joo Nea, oot oikeessa, ei oo sun huoles. Mees ny kattoon mihin sen äijäs jätit, Maria sanoi tiukkaan sävyyn.
        Luukas otti hieman etäisyyttä ja jäi selvästi pohtimaan, kenestä Arista oli kyse. Maria ei tuntenut olevansa selityksen velkaa Luukakselle, mutta halusi kuitenkin hieman tarkentaa tilannetta ja kertoi Nean kuvitelleen omiaan. Maria ei olisi halunnut valehdella, mutta tunsi sen olevan hänen velvollisuutensa, sillä ei halunnut kenenkään saavan minkäänlaista aihetta vinkata lehdistölle Arin tapailukuvioista.

        Maria ja Luukas juttelivat pitkin iltaa ja välillä pyörähtivät tanssilattian puolella. Nea oli lähtenyt jo aikoja sitten hoitonsa kanssa todennäköisesti Nean luo kutemaan. Valomerkin jälkeen Luukas oli tarjoutunut saattamaan Marian kotiin, ja tämä oli tarttunut tarjoukseen mielissään, sillä hän ei mielellään kävellyt yksin kaupungilla yöaikaan. Luukas oli juonut muutaman oluen, mutta hän ei silti ollut humalassa. Marian kotiovelle he saapuivat puoli viiden aikaan ja Luukas oli selvästi päättänyt hurmata Marialta jalat alta. Maria pysyi lujana ja kiitti onneaan, ettei ollut juonut alkoholia koko iltana. Muuten hänen itsehillintänsä ei olisi kestänyt. Luukas oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joille alkoholi sopi. Jäykästä ja kylmästä miehestä muotoutui varsinainen naistennaurattaja aina pienessä hiprakassa. Maria nautti Luukaksen seurasta ja he juttelivatkin vielä vartin verran Marian kotiovella. Kun Maria vihdoin yritti irtautua tilanteesta päästäkseen nukkumaan, Luukas tarttui käsillään hellästi Mariaa käsistä, veti tämän aivan lähelleen ja suuteli suulle. Luukaksen pehmeät huulet maistuivat vaniljalta. Maria tunsi itsehillintänsä pettävän hetkeksi ja uppoutui suudelmaan, kunnes tajusi mitä oli tekemässä ja kiskoutui irti Luukaksen otteesta.
        - Sori.. tää ei oo hyvä idis. Mun on mentävä nukkumaan. Kiitos, et saatoit, Maria sanoi nopeasti, avasi rapun ulko-oven ja painui sisälle. Luukas jäi hölmistyneenä ulos katsomaan, kuinka Maria harppoi portaita ylös vauhdilla.

        Maria käveli suoraan vessaan, pesi meikit kasvoiltaan ja painui sänkyyn. Hän ihmetteli käyttäytymistään. Miksi hitossa oli pitänyt antaa Luukaksen suudella? Oikein vuosisadan moka. Siinä miehessä ei ollut sisältöä. Komea ulkokuori peitti sisälleen ammottavan tyhjyyden. Oli parempi unohtaa koko suudelma, koska sillä ei ollut enää mitään merkitystä hänen elämässään. Maria sulki silmänsä ja vaipui uneen. Samaan aikaan keittiön pöydällä Marian kännykkä vilkkui vähän väliä.

        Äh, tuossa osassa ei hirveästi tapahtunut, kunhan vaan tiivistit tunnelmaa. Revin pelihuosuni tässä, kun odottelen jatkoa...!!

      • Teplohod
        Selene2 kirjoitti:

        Äh, tuossa osassa ei hirveästi tapahtunut, kunhan vaan tiivistit tunnelmaa. Revin pelihuosuni tässä, kun odottelen jatkoa...!!

        Ei parane liian nopeesti laittaa kaikkea peliin, täytyy vähän monimutkaistaa kuvioita ja lisätä sitä kuvailua ;) Ja kuukausi on pitkä aika. Ei sitä niin vaan voi yhtäkkiä hypätä joulukuusta helmikuuhun :)

        Katsotaan ehdinkö tänään jatkaa... Opiskeluhommiakin olisi kyllä...

      • kohta vähitellen
        Teplohod kirjoitti:

        Ei parane liian nopeesti laittaa kaikkea peliin, täytyy vähän monimutkaistaa kuvioita ja lisätä sitä kuvailua ;) Ja kuukausi on pitkä aika. Ei sitä niin vaan voi yhtäkkiä hypätä joulukuusta helmikuuhun :)

        Katsotaan ehdinkö tänään jatkaa... Opiskeluhommiakin olisi kyllä...

        siirtyä siihen, mistä tää näiden juttu alkoi. ;D

      • palii
        kohta vähitellen kirjoitti:

        siirtyä siihen, mistä tää näiden juttu alkoi. ;D

        Tykkään kyll tosi paljon tästä sun tarinastas. Kuten amaki sano, tätä lukee aika monikin ;D

      • ariellee
        palii kirjoitti:

        Tykkään kyll tosi paljon tästä sun tarinastas. Kuten amaki sano, tätä lukee aika monikin ;D

        Miekin tykkään lukea tätä tosi paljon. Kirjoita vaan jatkoa :) Monta on lukijaa, kaveritkin koukuttaa ihan sikana tähän :D

      • palii
        ariellee kirjoitti:

        Miekin tykkään lukea tätä tosi paljon. Kirjoita vaan jatkoa :) Monta on lukijaa, kaveritkin koukuttaa ihan sikana tähän :D

        Jatkoa kaipalisin kovasti, oon näköjään jääny koukkuun :D

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Valtava hyvänolon aalto kulki läpi Marian kehon aina päästä varpaisiin. Maria ei voinut irrottaa katsettaan kännykän näytöstä. Hän tunsi miten suunnaton syyllisyys alkoi kalvaa hänen mieltään. Kamala ryöpytys Arin niskaan, vaikka toinen oli maksanut useita satoja euroja päästäkseen hänen kanssaan Sonatan keikalle. "Miten ääliö sitä voi ihminen oikein olla? Olisi pitänyt osata pitää turpansa kiinni ja tyytyä siihen, mitä tuleman pitää. Mihinköhän aikaan se Arin lento lähtee? Vieläköhän sitä saisi puhelimesta kiinni?" Maria mietti. Samantein hän otti kännykästä esiin Arin numeron ja soitti. Tylsä miesääni vastasi: "Tähän numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä". Maria epäili Arin olevan jo koneessa, eikä yrittänyt enää uudestaan. Sen sijaan hän lähetti tekstiviestin. Nyt hän ei voinut muuta kuin odottaa.

        Ari odotti äitinsä kanssa matkalaukkujaan Phuketin lentokentällä. Kuukauden pako paratiisiin ei enää tuntunut lomalta. Ei edes ajatuksen tasolla. Ari kaivoi kännykän taskustaan ja laittoi sen päälle. Arin äiti paikansi heidän matkalaukkunsa hihnalta ja Ari ahtoi kännykän takaisin taskuunsa eikä kuullut Marian viestin saapumista. Vasta taksissa matkalla kohti hotellia Ari vilkaisi kännykkäänsä ja huomasi Marian viestin.

        "Moi!Sä varmaa oot jo matkal aurinkoon.Sain sun viestin vasta aamul.Häpeen eilistä ja sul on täysi oikeus olla loukkaantunu mun sanoista.En tajuu,miks sillee räjähdin.Epävarmuus ei oo mun juttu.En tienny sun ajatuksia ja se ahdisti.Sun eilisen viestin jälkee jaksan oottaa vaik kesään,et nään sut taas.toivottavasti tarjous voimassa."

        Arin ilme ei värähtänytkään hänen lukiessaan viestiä. Häntä ärsyttivät liian omistushaluiset ja vaikeat naiset. Hän ei halunnut elämäänsä lisästressiä, vaan jonkun, jonka kanssa jakaa stressi. Marian eilinen purkaus oli mainio osoitus siitä, miten koukussa nainen Ariin jo oli. Tällainen käyttäytyminen sai Arin aina varpailleen. Liika takertuminen sai tunteet laimenemaan hetkessä. Marian kohdalla tilanne oli kuitenkin erilainen. Heidän koko suhteensa oli alkanut niin erikoisesti, ettei Arilla ollut kokemusta moisista suhteista. Voisiko ns. yhden illan jutusta tulla jotain enemmän? Lisäksi Arin oli myönnettävä itselleen, että hänen olisi pitänyt kertoa Marialle lähdöstään Thaimaaseen. Olihan hän kertonut kaikille ystävilleenkin.Ari ei keksinyt, mitä vastata Marialle, joten laittoi kännykän pois. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja hotellin loistosijainnin nähtyään Arin pää tyhjeni samantein ja hän unohti vastata Marian tekstiviestiin.

        Maria odotti kaksi päivää ja kaksi yötä. Katkonainen yöuni ja aikaiset herätykset näkyivät jo Marian kasvoilta. Kolmantena yönä Maria luovutti ja sulki kännykkänsä. Aika kului ja tammikuun toisella viikolla Marian opinnot jatkuivat jälleen yliopistolla. Tekemistä riitti ja Maria sai vihdoin sysättyä Arin ajatuksissaan taka-alalle. Nea oli huomannut Marian alakuloisuuden ja pyytänyt tätä lähtemään kanssaan bilettämään Jyväskylän yöhön. Maria oli suostunut, vaikkakin pitkällisen suostuttelun tuloksena.

        Nea aloitti iltansa ensimmäisen mahdollisen ravitsemusliikkeen baaritiskiltä. Maria oli päättänyt pysyä illan vesilinjalla. Nean miestilanne oli pysynyt suht samana. Jossain vaiheessa bileiltaa sille kelpaisi lähes kuka tahansa kaksilahkeinen. Maria ihmetteli todella, miten joku voi olla niin välinpitämätön sydämensä suhteen, että harrastaa merkityksettömiä yhden illan suhteita. Maria oli monta kertaa ajatellut, että hän olisi ollut Arille juuri tuollainen merkityksetön lohtu. Hän ei ollut kuullut Arista pitkään aikaan, mutta ei antanut sen vaivata itseään. Hän tiesi, että Ari halusi olla rauhassa. Heidän tilanteensa punnittaisiin uudelleen sitten, kun Ari saapuisi takaisin Suomeen. Maria kaivoi laukkuaan etsien jotakin. "Hitto! Se jäi kotiin."

        Kolmannesta ravintolasta Nea löysi seniltaisen kohteensa. Maria jättäytyi hieman sivummalle lipittämään colaansa ja seurasi menoa tanssilattialla. Häntä huvitti Nean estottomuus, kun näki tämän suutelemassa, tai oikeammin, nuolemassa jonkun puolitutun miehen kanssa. Joskus Maria toivoi, että hänessäkin olisi tuota ominaisuutta hieman enemmän. Hänestä tuntui, että Nea nautti elämästään täysillä, toisin kuin hän. Hän vain märehti vanhoja ja menetti sydämensä kertaheitolla. Tanssilattialla soi illan ensimmäinen hidas, Nightwishin Eva, kun Maria tunsi käden olkapäällään.
        - Mites ois, lähetkö tanssiin.. vanhojen aikojen kunniaks?
        Maria vilkaisi taakseen ja näki tutun miehen kasvot. Hän hymyili, laski lasinsa pöydälle ja lähti miehen johdateltavaksi.

        Luukas käänsi päitä joka paikassa, missä vain sattui liikkumaan. "Ai toi vapaa? Ihan selvä homo!", Marian kaverit olivat sanoneet ennen kuin Maria oli alkanut seurustella Luukaksen kanssa. Kaikkien mielestä he olivat olleet täydellinen pari, vaikka Maria oli aina oikeastaan ihmetellyt, miten ihmeessä hän oli saanut moisen herkun koukkuunsa tarttumaan. Jos hän olisi tavannut Luukaksen keväällä ennen koko Ari-sählinkiä, asiat saattaisivat olla toisin. Totuus oli kuitenkin se, että Maria oli löytänyt Arista sielunkumppanin, eikä Luukaksesta ollut astumaan niin suuriin saappaisiin. Maria oli kyllä yrittänyt, jopa huijannut itseään ja uskotellut, että todella välittää Luukaksesta. Ja olihan heillä ollut hyviäkin hetkiä, paljon. Seksi oli aina ollut heidän vahvin lajinsa. He olivat saattaneet viettää jopa kokonaisen päivän peiton alla toisiaan hellien. Ne hetket tulivat nyt Marian mieleen, kun hän pitkästä aikaa näki entisen poikaystävänsä, komeampana kuin koskaan, mikäli se oli edes mahdollista.

        Luukas vei Marian tanssilattialle, jolla tanssi jo muutamia pareja toistensa syleilyyn uppoutuneina. Luukas kietoi kätensä Marian lanteille ja veti tämän lähelleen. Maria kietoi kätensä Luukaksen kaulan ympäri. Vaikka Ari oli Marian mielessä lähes koko ajan, hän ei kuitenkaan voinut sulkea silmiään Luukaksen fyysiseltä vetovoimalta. Olihan se mies nyt herran jumala komea kuin mikä! Maria yritti välttää katsekontaktia, mutta Luukaksen tuijotus tuntui porautuvan suoraan hänen aivoihinsa. Tanssin lomassa he vaihtoivat kuulumisia. Nea oli joutunut irrottamaan huulensa "hoitonsa" huulista hetkeksi ja käveli kohti Mariaa ja Luukasta. Nea oli kaivanut digikameran kassistaan ja ennen kuin Maria ehti kieltää, Nea oli jo napsaissut kuvan ja selitti Marialle humalaisella äänellään:
        - Tulipas muuten herkkä kuva.. Kato ny Maria, miltä te yhes näytätte? Ettekö ookki sulosia? En tajuu, miks teil tuli bänät.. noo ei oo mun huoleni. Mut sen sanon Maikku, et se Ari on ihan kusiaivo. Siis ihan kusipää.
        - Joo Nea, oot oikeessa, ei oo sun huoles. Mees ny kattoon mihin sen äijäs jätit, Maria sanoi tiukkaan sävyyn.
        Luukas otti hieman etäisyyttä ja jäi selvästi pohtimaan, kenestä Arista oli kyse. Maria ei tuntenut olevansa selityksen velkaa Luukakselle, mutta halusi kuitenkin hieman tarkentaa tilannetta ja kertoi Nean kuvitelleen omiaan. Maria ei olisi halunnut valehdella, mutta tunsi sen olevan hänen velvollisuutensa, sillä ei halunnut kenenkään saavan minkäänlaista aihetta vinkata lehdistölle Arin tapailukuvioista.

        Maria ja Luukas juttelivat pitkin iltaa ja välillä pyörähtivät tanssilattian puolella. Nea oli lähtenyt jo aikoja sitten hoitonsa kanssa todennäköisesti Nean luo kutemaan. Valomerkin jälkeen Luukas oli tarjoutunut saattamaan Marian kotiin, ja tämä oli tarttunut tarjoukseen mielissään, sillä hän ei mielellään kävellyt yksin kaupungilla yöaikaan. Luukas oli juonut muutaman oluen, mutta hän ei silti ollut humalassa. Marian kotiovelle he saapuivat puoli viiden aikaan ja Luukas oli selvästi päättänyt hurmata Marialta jalat alta. Maria pysyi lujana ja kiitti onneaan, ettei ollut juonut alkoholia koko iltana. Muuten hänen itsehillintänsä ei olisi kestänyt. Luukas oli yksi niistä harvoista ihmisistä, joille alkoholi sopi. Jäykästä ja kylmästä miehestä muotoutui varsinainen naistennaurattaja aina pienessä hiprakassa. Maria nautti Luukaksen seurasta ja he juttelivatkin vielä vartin verran Marian kotiovella. Kun Maria vihdoin yritti irtautua tilanteesta päästäkseen nukkumaan, Luukas tarttui käsillään hellästi Mariaa käsistä, veti tämän aivan lähelleen ja suuteli suulle. Luukaksen pehmeät huulet maistuivat vaniljalta. Maria tunsi itsehillintänsä pettävän hetkeksi ja uppoutui suudelmaan, kunnes tajusi mitä oli tekemässä ja kiskoutui irti Luukaksen otteesta.
        - Sori.. tää ei oo hyvä idis. Mun on mentävä nukkumaan. Kiitos, et saatoit, Maria sanoi nopeasti, avasi rapun ulko-oven ja painui sisälle. Luukas jäi hölmistyneenä ulos katsomaan, kuinka Maria harppoi portaita ylös vauhdilla.

        Maria käveli suoraan vessaan, pesi meikit kasvoiltaan ja painui sänkyyn. Hän ihmetteli käyttäytymistään. Miksi hitossa oli pitänyt antaa Luukaksen suudella? Oikein vuosisadan moka. Siinä miehessä ei ollut sisältöä. Komea ulkokuori peitti sisälleen ammottavan tyhjyyden. Oli parempi unohtaa koko suudelma, koska sillä ei ollut enää mitään merkitystä hänen elämässään. Maria sulki silmänsä ja vaipui uneen. Samaan aikaan keittiön pöydällä Marian kännykkä vilkkui vähän väliä.

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

      • arielleee
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

        Hienoa, oon niin koukussa kuin olla ja osaa tähän. Toivottavasti tämä ei lopu koskaan. Kirjoita mahdollisimman pian jatkoa, moni jo sitä odottaakin :D

      • Shalafi
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

        Sä tosiaan tiedät miten saada lukijat koukkuun, onnittelut siitä. *taputtaa*

        Enhän mä saa nyt edes nukutuksi, kun mietin, että mitä seuraavaksi tapahtuu. :D

      • Nimetön
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

        Sä osaat kyllä jättää jännittäviin kohtiin nää :D

      • tuntuu, että
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

        seuraavaksi tapahtuu jotain, mitä me kaikki ollaan odotettu. ;) Ainakin toivottavasti. :D

      • Teplohod
        tuntuu, että kirjoitti:

        seuraavaksi tapahtuu jotain, mitä me kaikki ollaan odotettu. ;) Ainakin toivottavasti. :D

        Saas nähdä.. kirjoittelen tässä koko ajan jatkoa ja mietin taas sopivan pirullista kohtaa, johon sen voisi jättää. Odotelkaa kärsivällisesti, kyllä tää vielä tänä yönä tulee.

      • tuota kauan
        Teplohod kirjoitti:

        Saas nähdä.. kirjoittelen tässä koko ajan jatkoa ja mietin taas sopivan pirullista kohtaa, johon sen voisi jättää. Odotelkaa kärsivällisesti, kyllä tää vielä tänä yönä tulee.

        odotettua tapahtumaa, vois olla taas sen aika pian. Viimeks ainakin oli aika todella mahtavasti kirjoitettu se. ;D

        Jaa että tänä yönä? Pihkura, eihän tässä pääse ikinä nukkumaan. :D Koukussa ollaan. x)

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Maria heräsi armottomaan päänsärkyyn. Päätä kivisti niin, ettei meinannut pystyssä pysyä. Hän laahusti keittiöön, otti kaapista kaksi buranaa ja huuhteli ne alas vesilasillisella. Päivä oli jo valjennut, joten kellon täytyi olla ainakin kymmenen. Maria näki kännykkänsä tiskipöydällä ja otti sen käteensä katsoakseen kellonaikaa. "2 viestiä saapunut", näytöllä luki ja Maria painoi "Lue". Nähdessään viestien lähettäjän, hän unohti päänsärkynsä samantein. Marian silmät nauliintuivat kännykän näyttöön ja odottivat ensimmäisen viestin avautumista. Yhtäkkiä puhelimesta kuului "piip piip piip" ja näyttö sammui. Maria kirosi mielessään. Voisiko enää yhtään vaikeammaksi mennä tämäkään aamu!? Maria haki puhelimenlaturin kirjoituspöytänsä laatikosta ja painoi pistokkeen voimalla pistorasiaan. Pian puhelimen näytöllä näkyi lyhyt edestakaisin liikkuva palkki. Maria odotti ikuisuudelta tuntuvan hetken ennen kuin yritti avata kännykkää jälleen. Akku oli latautunut jo sen verran, että puhelin jaksoi käynnistyä ja pian Maria pääsikin selaamaan Viestit-valikkoa uudelleen. Kaksi viestiä Arilta. Vihdoin. Pelonsekaisin tuntein Maria avasi ensimmäisen viestin. Hän ei tiennyt, mitä odottaa. He eivät olleet puhuneet Marian "purkauksen" jälkeen ja Maria ei ollut edes varma, että Ari olisi saanut hänen sovitteluviestinsä. Sekunnin murto-osassa Maria näki, että viesti oli pitkä. Sitä ei voinut lukea kokonaan ensivilkaisulla.

        "moro!aika kuumat paikat täällä.oon jo saanu ihan uskomattomat palovammat käsiin,vaik oon suorastaan uinu kaikenmaailman lotioneissa.aika hassuu olla täällä näin pitkään yksikseen,mut toisaalta ollu hyvä nollata pää."

        Maria ahmi viestiä silmillään ja yritti nopeasti löytää viestistä jotakin Suomeen paluuseen viittaavaa. Sitä ei löytynyt, ei ainakaan ensimmäisestä viestistä. Nopeasti viesti vaihtui toiseen, joka olikin jo selvästi lyhempi:

        "ai nii,sain sun viestin.on ollu aikaa aatella asioita ja mut ei siitä sen enempää nyt.nähään ku tuun kuun lopus!"

        Vieläkään Maria ei saanut tarkkaa tietoa mistään heidän tulevaisuuteensa liittyvästä. Ei minkäänlaista vihiä Arin tunteista tai ajatuksista. "Haluaa se kuitenkin nähdä", Maria puhui ääneen ja alkoi näppäillä viestiin vastausta. Monen eri version jälkeen Maria päätyi kirjoittamaan vähän, mutta rehellisesti. Hän halusi osoittaa, että oli hänelläkin muuta elämää kuin vain odotella herra Koivusen viestejä. Samalla Maria halusi kuitenkin myös kertoa, että hänellä oli ikävä.

        "Kiitti viestistä.Eilen Nean kanssa viihteellä,nyt pää kipee :) Tuskin maltan oottaa,et taas nähään."

        Noin. Se oli hyvä viesti. Kertoi kaiken oleellisen kuitenkaan tuhlaamatta turhaan merkkejä. Maria oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähetti viestin. Maria laski kännykän pöydälle ja palasi takaisin sänkyyn.

        Kaksi viikkoa kului yllättävän nopeasti, mikä johtui pitkälti Marian melko tiukasta aikataulusta opintojen puitteissa. Ari oli ilmoittanut Marialle lentävänsä Suomeen tammikuun viimeisellä viikolla, mutta tarkkaa päivämäärää Maria ei tiennyt. Hän olisi halunnut tietää tarkemmin, muttei ollut uskaltanut kysyä yhtään enempää, kun kerran toinen ei ajankohtaa vapaaehtoisesti halunnut kertoa. Maria oli suunnitellut lähtevänsä keskiviikkona 30.1 viettämään pitkää viikonloppua siskonsa luo Vantaalle ja olisi luonnollisesti halunnut nähdä Arin vierailullaan, kun kerrankin oli tulossa niille nurkille. Hän ei kuitenkaan uskaltanut tästä vielä Arille viesteissään tästä mainita, koska ei tiennyt tämän suunnitelmia ja kaavailuja heidän tapailunsa suhteen.

        Tiistain viimeinen iltaluento tuntui matelevan. Harmaahapsinen professori tuntui tietävän psykologiasta kaiken, muttei kuitenkaan sitä älynnyt, että ihmiset eivät kahdeksalta illalla enää jaksa kuunnella tämän jaaritteluja siitä, miten minäkuva muodostuu. Marialla oli kiire kotiin pakkaamaan, sillä bussi Vantaalle lähti seuraavana päivänä jo aikaisin aamulla. Kun luennoitsija viimein tajusi sulkea sanaisen arkkunsa, Maria kokosi tavarat laukkuunsa ja poistui vauhdilla luentosalista. Bussipysäkillä odotti jo useampi tuttu kasvo, joiden kanssa Maria jutteli niitä näitä, kunnes bussi saapui. Kanssamatkustajat olivat tavallista äänekkäämpiä tänään, eikä Maria jaksanut kuunnella takapenkkiläisten jorinoita siitä, mikä pleikkaripeli oli paras. Hän kaivoi kännykkänsä esiin ja huomasi saaneensa viestin Nealta. "Ootatko seuraa?" Olipas outo viesti, Maria ajatteli, mutta jätti asian sikseen. Hän laittoi kännykän pois ja laittoi nappikuulokkeet korviinsa. Bussin hälinä ja meteli peittyi musiikin alle ja Maria nojautui ikkunaa vasten sulkien samalla silmänsä.

        Samalle pysäkille jäi useampi ihminen. Maria kiskoi takin kauluksiaan ylemmäs ja veti pipon syvemmälle päähänsä. Kylmä viima tuntui luissa ja ytimissä, eikä nälkä ja väsymys auttaneet yhtään asiaa. Maria käveli ripein askelin kohti kerrostaloa, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Pikkuhiljaa ihmiset hänen perästään hävisivät kukin omaan suuntaansa ja Maria huomasi kävelevänsä kerrostaloalueella yksin. Lumi narisi mukavasti kenkien alla, vaikka pakkasta ei paljoa ollutkaan. Saavuttuaan oman rappunsa ulko-ovelle Maria kaivoi avaimensa jo valmiiksi esiin ja astui sisään. Kolmos- ja neloskerroksen rappukäytävän lamput olivat palaneet jo ainakin viikko sitten, eikä kukaan ollut vieläkään vaihtanut niitä. Mariasta tuntui, että opiskelija-asuntosäätiön talojen huolto oli jätetty täysin asukkaiden itsensä varaan. Askeleet kaikuivat rappukäytävässä, kun Maria määrätietoisesti nousi portaita kohti neljättä kerrosta, jossa hänen asuntonsa sijaitsi. Hän hyräili hiljaa juuri kuuntelemaansa kappaletta. Saavutettuaan näköyhteyden neljänteen kerrokseen Maria huomasi jonkun istuvan portailla hänen ovensa edessä. Yhtäkkiä Nean viestissä alkoi olla vinha perä. Maria pysähtyi ja jäi seuraamaan, huomaisiko odottaja hänen pysähtyneen. Mitään ei tapahtunut, ja Maria oletti istujan joko kuuntelevan musiikkia tai sammuneen siihen paikkaan. Yhtäkkiä hahmo liikahti ja Maria tajusi, että hänen oli nopeasti päätettävä, mitä tehdä. Häntä pelotti. Hän oli kuullut niin monia urbaanilegendoja salaperäisistä rappukäytävissä maleksivista miehistä, jotka vain odottivat sopivaa uhria. Maria otti kotioven avaimen valmiiksi käteensä, muttei vielä liikahtanut minnekään suuntaan.
        - Sori.. voisiks mä auttaa jotenki? Maria kysyi varovasti ja huomasi äänensä värisevän. Hahmo ei liikahtanutkaan. Maria ei nähnyt portailla istuvaa kunnolla, koska porraskäytävä oli pimeänä. Se saattoi olla yhtä hyvin mies kuin nainenkin.
        - Anteeks, ootaks sä jotakuta? Maria keräsi rohkeutensa ja yritti uudelleen, nyt voimistaen ääntään. Nyt hänen sanomansa meni perille ja istuja käänsi päätään Mariaa kohti. Maria ei vieläkään nähnyt mitään kunnolla. Tumma hahmo nousi hitaasti ylös paljastaen pitkän ja hoikan vartalonsa. Maria siristi silmiään nähdäkseen, mutta turhaan.

        - Itseasiassa joo.. mut mä taisin löytää sen jo, tumma hahmo sanoi matalalla miesäänellä ja kääntyi kokonaan Mariaan päin.
        Rappukäytävä kaikui, kun Marian avain putosi pari porrasta alaspäin.

        Maria tunnisti äänen heti eikä ollut uskoa korviaan. Se oli Ari. Ari seisoi siinä puolentoista metrin päässä ja odotti häntä. Maria yritti saada ajatuksensa kokoon ja kumartui etsimään pudonnutta avaintaan. Pimeässä ei nähnyt mitään ja avain oli pudonnut useamman rapun alaspäin, joten Maria laskeutui muutaman portaan alemmas. Hän otti kännykän taskustaan ja yritti siitä loistavan valon avulla löytää avaimensa. Ari tuli pari askelmaa portaita alas ja otti oman puhelimensa esiin. Hetken etsinnän jälkeen Ari sanoi löytäneensä avaimen. Maria käveli Arin luo ja valaisi kännykällä tämän kasvoja. Se oli hän. Se todella oli Ari. Maria ojensi kätensä ja katsoi Aria silmiin. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan ja Arin silmät loistivat puhelimen näytön valossa. Maria oli pakahtua ilosta, hän olisi halunnut koskettaa, hyväillä, halata ja suudella Aria heti, mutta ei uskaltanut. Hän ei tiennyt, miten tilanteessa olisi oikein pitänyt käyttäytyä. Miten voi pysyä viileänä, jos sisällä roihuaa?
        - Kiitti, Maria sanoi ja otti avaimen käteensä. Hän nousi portaat ylös saakka ja laittoi avaimen lukkoon. - Kai sä nyt sisälle tuut?
        - Ai kahville? Ari naljaili ja nousi raput ylös Marian perässä. - Tottakai mä nyt kahville tuun ku kerran tänne asti löysin.
        - Miten sä muuten löysit tänne? Emmä oo antanu sulle mun osotetta...
        - Mulla on omat lähteeni kyllä.
        - Ai, eniro? Maria kysyi naurahtaen.
        - Jep, Ari sanoi ja virnisti.

        Maria avasi oven ja laittoi eteiseen valot. Ari riisui päällystakkinsa ja kaulaliinansa ja ripusti ne naulakkoon. Maria oli niin hermostunut, että onnistui vetämään kengännauhansa solmuun niitä avatessaan. Aria hymyilytti katsoa Marian tempoilua toisen kenkänsä kanssa. Lopulta Maria sai kuin saikin kiskottua kengän jalastaan. Takin, pipon ja kaulaliinan hän tyytyi heittämään eteisen tuolille, kuten aina ennenkin. Ari katseli ympärilleen. Marian asunnossa oli kaksi huonetta, kylpyhuone ja pieni keittiösoppi, johon juuri ja juuri mahtui pieni pöytä ja kaksi tuolia. Maria laittoi kahvia tulemaan ja pyysi Aria istumaan sohvalle. Ari nappasi hyllyltä lehden ja istuutui.
        - Kai sä tarjoot sit pullaa kans? Mä oon kuukauden oottanu, et saan sun pullias, Ari huikkasi sohvalta vakavana.
        - Äläs viitti tai et saa mitään, Maria uhkaili muka tosissaan ja he molemmat nauroivat sanaleikille. Hän laittoi pari kuppia pöytään ja siirtyi olohuoneen puolelle. - Ihan mieletön yllätys, et sä tulit. En ikipäivänä ois osannu aavistaa.
        - No se oli tarkotuskin. Ai nii, mä toin sulle jotain, Ari sanoi ja alkoi kaivaa housujen taskusta pientä rypistettyä paperipussia. Hän ojensi sen Marialle.
        - Kiitti.. mistäs hyvästä tää nyt.. Maria sanoi häkeltyneenä ja avasi pussin. Pussista löytyi simpukankuori.
        - Sen verran käväsin biitsillä, et ton löysin. Aattelin, et sä teet sil paljon enemmä ku mä.
        - Joo, tää on kaunis, Maria totesi ja laittoi simpukan pöydälle. Hän katsoi Aria silmiin ja istuutui tämän viereen sohvalle.

        Maria pyysi Aria kertomaan matkastaan ja jäi itse kuuntelemaan kiinnostuneena tämän tarinointia. Maria seurasi katseellaan Arin huulia, silmiä, käsiä. Arin hiukset olivat hänen mielestään hieman vaalentuneet ja kasvoilla näkyi selvä päivetys, vaikka mies olikin aiemmin kivenkovaa väittänyt, ettei rusketu. Ari näytti niin syötävän ihanalta mustassa pitkähihaisessa Iron Maiden -paidassaan ja sinisissä perusfarkuissaan. Luonnollisesti laineilevat hiukset oli vedetty perusjakaukselle ja vaalea suortuvat valahtivat Arin kasvoille vähän väliä niin, että tämän täytyi käsillään vetää hiukset aina taaksepäin. Vähän ajan kuluttua Ari lopetti kerrontansa ja huoneen täytti hiljaisuus. Maria pyöritteli hieman hermostuneena kaukosäädintä käsissään ja katseli kaikkialle muualle, mutta ei Ariin päin. Ari taas vihdoin uskaltautui katsomaan kohti Mariaa. Nainen näytti todella hyvältä. Jotenkin niin luonnolliselta ja kauniilta. Vasta nähdessään Marian hän jälleen ymmärsi, miten paljon oli tämän seuraa kaivannut Thaimaassa ollessaan. Marian ääntä, kasvoja, eleitä ja tuoksua... ennen kaikkea tuoksua, joka oli jo haihtunut kaulahuivista, jonka Maria oli hänelle kesällä lahjoittanut. Ja nyt hän istui siinä, aivan Marian vieressä, ja nautti joka hetkestä, huumaantui tämän tuoksusta ja ahmi silmillään jokaista pientä yksityiskohtaa tämän kasvoissa. Thaimaassa ollessaan Ari oli ajatellut, että Mariassa ei olisi ainesta pidempään seurusteluun, hän olisi liian mustasukkainen Arista ja Arin tekemisistä. Toisaalta taas hän ei edes tuntenut Mariaa vielä kovin hyvin, ja heidän suhteensa oli niin erikoinen jo lähtöasetelmiltaankin, että oli mahdotonta sanoa, millainen ihminen Maria oikeasti olisi, mikäli he alkaisivat todella seurustella.

        Ari päätti ottaa ratkaisevan askeleen ja hitaasti siirsi kätensä Marian käsille, jotka edelleen pyörittelivät kaukosäädintä milloin mihinkin suuntaan. Maria laski kaukosäätimen pöydälle ja antoi Arin ottaa häntä toisesta kädestä kiinni. Marian sydän löi aivan hulluna ja hän jännitti koko kehollaan. Ari olisi halunnut kertoa, mitä tunsi, muttei löytänyt sopivia sanoja. Niinpä hän tyytyi vain pitämään tätä kädestä. Pian Maria muisti kahvin ja joutui irrottautumaan Arista. Hän toi kummallekin kupillisen kuumaa, höyryävää kahvia ja istuutui takaisin sohvalle miltei Arin kylkeen kiinni. Sillä välin, kun Maria oli hakenut heille kahvia, Ari oli päättänyt nostaa kissan pöydälle ja puhua asioista, niinkuin ne ovat.
        - Sä varmaa muistat, et mä halusin aatella asioita. Mä en tiedä, vieläkää, et mikä on tää meidän juttu. Siis mä oon tosi itsenäinen ihminen ja tottunu elään ja pärjään yksin enkä mä haluu tehä mitään sellasta, mikä rajottas mun elämää. Mua vituttaa se, et mä en voi elää niinku tavalliset ihmiset, joka helvetin asiasta vedetään lööppi. Ja se on mun elämää nyt, emmä sitä voi muuttaa, vaik haluisin. Mä oon jo jotenki ehkä siihen sit tottunu, en tiä, mut sen tiän, et tää vie ihan vitusti voimia ja energiaa.
        Maria nyökytteli vieressä ymmärtäväisesti. Hän tajusi kyllä, mistä Ari puhui ja mitä tämä tarkoitti. Hän oli valmis siihen kaikkeen, mitä seurustelu Arin kanssa toisi mukanaan. Hän kestäisi mitä tahansa, että saisi olla tuon miehen kanssa. Eikä hänelle ollut tärkeintä se, että heidän pitäisi nyt heti julkisuudessakin olla pari. Hänelle sopi tämäkin järjestely, kunhan vain tietäisi, mikä hänen asemansa on. Seurustelivatko he vai olivatko he vain ystäviä? Oliko heillä tulevaisuutta? Ja mikä tärkeintä, oliko Arilla tunteita häntä kohtaan?
        - Se, et mä en oo mikään kovin tunteellinen ihminen. Ja seki, et mä laitoin sulle sen tekstarin siit lähtöpäivän muuttamisesta.. seki oli jotenki helvetin vaikeeta kertoo sulle. Mä en kestä liian epävarmoja tapauksia, sellasii, jotka tarttee koko ajan jotain varmistusta siitä, mitä tunnen ja mitä mieltä oon ja nii eespäin, Ari jatkoi ja piteli kahvikuppia käsissään.
        Maria laski kahvikuppinsa pöydälle ja otti myös Arin kahvikupin ja laittoi sen omansa viereen. Sitten Maria kääntyi Aria kohti ja katsoi tätä silmiin.
        - Mä en oo sellanen, en yleensä. Se oli joku, emmä tiä, joku ihme juttu, ku mä en tienny mistään mitään ja olin iteki ihan ulalla, et mist on kyse. Mut mä tiän, et mul on tunteita ja mä uskon ja toivon, et sullaki on. Ja en haluis liikaa miettii tulevaa, se on sit sen ajan murhe. Niinhä säki sanoit. Sä oot siinä ja et tiä kuinka kauan mä oon oottanu tätä, et saan olla sun kanssa, ihan vaa olla, Maria selitti rauhallisesti samalla katsoen Aria kasvoihin. Arin silmät harhailivat välillä seinillä, nurkissa, mutta välillä ne osuivat myös Marian silmiin ja silloin jännitti.

        Kahvia juodessaan Maria kertoi Arille aikeestaan viettää pitkä viikonloppu Vantaalla. Ari oli mielissään, sillä hänellä oli vielä muutama päivä aivan vapaata. Jotain pientä juttua nyt aina oli, mutta ne olivat järjestettävissä. Maria vilkaisi kelloa ja tajusi, että hänen olisi pakko ryhtyä pakkaamaan. Ari saisi kuitenkin jäädä pitämään seuraa, mikäli näin halusi, ja Arihan halusi. Ari oli tyytyväinen, sillä hän oli saanut sanottua juuri ne asiat, mitä oli ajatellutkin. Kaiken lisäksi Maria oli osoittautunut juuri siksi kiltiksi, ymmärtäväiseksi ja ennen kaikkea aidoksi ihmiseksi, joksi Ari häntä oli kuvitellutkin. Sellaisen ihmisen seurassa hän viihtyi ja halusi vapaa-aikaansa viettää. Ei, Arilla ei ollut minkäänlaista kiirettä mihinkään.

      • Kannatti valvoa. :D
        Teplohod kirjoitti:

        Maria tunnisti äänen heti eikä ollut uskoa korviaan. Se oli Ari. Ari seisoi siinä puolentoista metrin päässä ja odotti häntä. Maria yritti saada ajatuksensa kokoon ja kumartui etsimään pudonnutta avaintaan. Pimeässä ei nähnyt mitään ja avain oli pudonnut useamman rapun alaspäin, joten Maria laskeutui muutaman portaan alemmas. Hän otti kännykän taskustaan ja yritti siitä loistavan valon avulla löytää avaimensa. Ari tuli pari askelmaa portaita alas ja otti oman puhelimensa esiin. Hetken etsinnän jälkeen Ari sanoi löytäneensä avaimen. Maria käveli Arin luo ja valaisi kännykällä tämän kasvoja. Se oli hän. Se todella oli Ari. Maria ojensi kätensä ja katsoi Aria silmiin. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan ja Arin silmät loistivat puhelimen näytön valossa. Maria oli pakahtua ilosta, hän olisi halunnut koskettaa, hyväillä, halata ja suudella Aria heti, mutta ei uskaltanut. Hän ei tiennyt, miten tilanteessa olisi oikein pitänyt käyttäytyä. Miten voi pysyä viileänä, jos sisällä roihuaa?
        - Kiitti, Maria sanoi ja otti avaimen käteensä. Hän nousi portaat ylös saakka ja laittoi avaimen lukkoon. - Kai sä nyt sisälle tuut?
        - Ai kahville? Ari naljaili ja nousi raput ylös Marian perässä. - Tottakai mä nyt kahville tuun ku kerran tänne asti löysin.
        - Miten sä muuten löysit tänne? Emmä oo antanu sulle mun osotetta...
        - Mulla on omat lähteeni kyllä.
        - Ai, eniro? Maria kysyi naurahtaen.
        - Jep, Ari sanoi ja virnisti.

        Maria avasi oven ja laittoi eteiseen valot. Ari riisui päällystakkinsa ja kaulaliinansa ja ripusti ne naulakkoon. Maria oli niin hermostunut, että onnistui vetämään kengännauhansa solmuun niitä avatessaan. Aria hymyilytti katsoa Marian tempoilua toisen kenkänsä kanssa. Lopulta Maria sai kuin saikin kiskottua kengän jalastaan. Takin, pipon ja kaulaliinan hän tyytyi heittämään eteisen tuolille, kuten aina ennenkin. Ari katseli ympärilleen. Marian asunnossa oli kaksi huonetta, kylpyhuone ja pieni keittiösoppi, johon juuri ja juuri mahtui pieni pöytä ja kaksi tuolia. Maria laittoi kahvia tulemaan ja pyysi Aria istumaan sohvalle. Ari nappasi hyllyltä lehden ja istuutui.
        - Kai sä tarjoot sit pullaa kans? Mä oon kuukauden oottanu, et saan sun pullias, Ari huikkasi sohvalta vakavana.
        - Äläs viitti tai et saa mitään, Maria uhkaili muka tosissaan ja he molemmat nauroivat sanaleikille. Hän laittoi pari kuppia pöytään ja siirtyi olohuoneen puolelle. - Ihan mieletön yllätys, et sä tulit. En ikipäivänä ois osannu aavistaa.
        - No se oli tarkotuskin. Ai nii, mä toin sulle jotain, Ari sanoi ja alkoi kaivaa housujen taskusta pientä rypistettyä paperipussia. Hän ojensi sen Marialle.
        - Kiitti.. mistäs hyvästä tää nyt.. Maria sanoi häkeltyneenä ja avasi pussin. Pussista löytyi simpukankuori.
        - Sen verran käväsin biitsillä, et ton löysin. Aattelin, et sä teet sil paljon enemmä ku mä.
        - Joo, tää on kaunis, Maria totesi ja laittoi simpukan pöydälle. Hän katsoi Aria silmiin ja istuutui tämän viereen sohvalle.

        Maria pyysi Aria kertomaan matkastaan ja jäi itse kuuntelemaan kiinnostuneena tämän tarinointia. Maria seurasi katseellaan Arin huulia, silmiä, käsiä. Arin hiukset olivat hänen mielestään hieman vaalentuneet ja kasvoilla näkyi selvä päivetys, vaikka mies olikin aiemmin kivenkovaa väittänyt, ettei rusketu. Ari näytti niin syötävän ihanalta mustassa pitkähihaisessa Iron Maiden -paidassaan ja sinisissä perusfarkuissaan. Luonnollisesti laineilevat hiukset oli vedetty perusjakaukselle ja vaalea suortuvat valahtivat Arin kasvoille vähän väliä niin, että tämän täytyi käsillään vetää hiukset aina taaksepäin. Vähän ajan kuluttua Ari lopetti kerrontansa ja huoneen täytti hiljaisuus. Maria pyöritteli hieman hermostuneena kaukosäädintä käsissään ja katseli kaikkialle muualle, mutta ei Ariin päin. Ari taas vihdoin uskaltautui katsomaan kohti Mariaa. Nainen näytti todella hyvältä. Jotenkin niin luonnolliselta ja kauniilta. Vasta nähdessään Marian hän jälleen ymmärsi, miten paljon oli tämän seuraa kaivannut Thaimaassa ollessaan. Marian ääntä, kasvoja, eleitä ja tuoksua... ennen kaikkea tuoksua, joka oli jo haihtunut kaulahuivista, jonka Maria oli hänelle kesällä lahjoittanut. Ja nyt hän istui siinä, aivan Marian vieressä, ja nautti joka hetkestä, huumaantui tämän tuoksusta ja ahmi silmillään jokaista pientä yksityiskohtaa tämän kasvoissa. Thaimaassa ollessaan Ari oli ajatellut, että Mariassa ei olisi ainesta pidempään seurusteluun, hän olisi liian mustasukkainen Arista ja Arin tekemisistä. Toisaalta taas hän ei edes tuntenut Mariaa vielä kovin hyvin, ja heidän suhteensa oli niin erikoinen jo lähtöasetelmiltaankin, että oli mahdotonta sanoa, millainen ihminen Maria oikeasti olisi, mikäli he alkaisivat todella seurustella.

        Ari päätti ottaa ratkaisevan askeleen ja hitaasti siirsi kätensä Marian käsille, jotka edelleen pyörittelivät kaukosäädintä milloin mihinkin suuntaan. Maria laski kaukosäätimen pöydälle ja antoi Arin ottaa häntä toisesta kädestä kiinni. Marian sydän löi aivan hulluna ja hän jännitti koko kehollaan. Ari olisi halunnut kertoa, mitä tunsi, muttei löytänyt sopivia sanoja. Niinpä hän tyytyi vain pitämään tätä kädestä. Pian Maria muisti kahvin ja joutui irrottautumaan Arista. Hän toi kummallekin kupillisen kuumaa, höyryävää kahvia ja istuutui takaisin sohvalle miltei Arin kylkeen kiinni. Sillä välin, kun Maria oli hakenut heille kahvia, Ari oli päättänyt nostaa kissan pöydälle ja puhua asioista, niinkuin ne ovat.
        - Sä varmaa muistat, et mä halusin aatella asioita. Mä en tiedä, vieläkää, et mikä on tää meidän juttu. Siis mä oon tosi itsenäinen ihminen ja tottunu elään ja pärjään yksin enkä mä haluu tehä mitään sellasta, mikä rajottas mun elämää. Mua vituttaa se, et mä en voi elää niinku tavalliset ihmiset, joka helvetin asiasta vedetään lööppi. Ja se on mun elämää nyt, emmä sitä voi muuttaa, vaik haluisin. Mä oon jo jotenki ehkä siihen sit tottunu, en tiä, mut sen tiän, et tää vie ihan vitusti voimia ja energiaa.
        Maria nyökytteli vieressä ymmärtäväisesti. Hän tajusi kyllä, mistä Ari puhui ja mitä tämä tarkoitti. Hän oli valmis siihen kaikkeen, mitä seurustelu Arin kanssa toisi mukanaan. Hän kestäisi mitä tahansa, että saisi olla tuon miehen kanssa. Eikä hänelle ollut tärkeintä se, että heidän pitäisi nyt heti julkisuudessakin olla pari. Hänelle sopi tämäkin järjestely, kunhan vain tietäisi, mikä hänen asemansa on. Seurustelivatko he vai olivatko he vain ystäviä? Oliko heillä tulevaisuutta? Ja mikä tärkeintä, oliko Arilla tunteita häntä kohtaan?
        - Se, et mä en oo mikään kovin tunteellinen ihminen. Ja seki, et mä laitoin sulle sen tekstarin siit lähtöpäivän muuttamisesta.. seki oli jotenki helvetin vaikeeta kertoo sulle. Mä en kestä liian epävarmoja tapauksia, sellasii, jotka tarttee koko ajan jotain varmistusta siitä, mitä tunnen ja mitä mieltä oon ja nii eespäin, Ari jatkoi ja piteli kahvikuppia käsissään.
        Maria laski kahvikuppinsa pöydälle ja otti myös Arin kahvikupin ja laittoi sen omansa viereen. Sitten Maria kääntyi Aria kohti ja katsoi tätä silmiin.
        - Mä en oo sellanen, en yleensä. Se oli joku, emmä tiä, joku ihme juttu, ku mä en tienny mistään mitään ja olin iteki ihan ulalla, et mist on kyse. Mut mä tiän, et mul on tunteita ja mä uskon ja toivon, et sullaki on. Ja en haluis liikaa miettii tulevaa, se on sit sen ajan murhe. Niinhä säki sanoit. Sä oot siinä ja et tiä kuinka kauan mä oon oottanu tätä, et saan olla sun kanssa, ihan vaa olla, Maria selitti rauhallisesti samalla katsoen Aria kasvoihin. Arin silmät harhailivat välillä seinillä, nurkissa, mutta välillä ne osuivat myös Marian silmiin ja silloin jännitti.

        Kahvia juodessaan Maria kertoi Arille aikeestaan viettää pitkä viikonloppu Vantaalla. Ari oli mielissään, sillä hänellä oli vielä muutama päivä aivan vapaata. Jotain pientä juttua nyt aina oli, mutta ne olivat järjestettävissä. Maria vilkaisi kelloa ja tajusi, että hänen olisi pakko ryhtyä pakkaamaan. Ari saisi kuitenkin jäädä pitämään seuraa, mikäli näin halusi, ja Arihan halusi. Ari oli tyytyväinen, sillä hän oli saanut sanottua juuri ne asiat, mitä oli ajatellutkin. Kaiken lisäksi Maria oli osoittautunut juuri siksi kiltiksi, ymmärtäväiseksi ja ennen kaikkea aidoksi ihmiseksi, joksi Ari häntä oli kuvitellutkin. Sellaisen ihmisen seurassa hän viihtyi ja halusi vapaa-aikaansa viettää. Ei, Arilla ei ollut minkäänlaista kiirettä mihinkään.

        Tää on taas niin ihanan söpöä.

      • Teplohod
        Teplohod kirjoitti:

        Maria tunnisti äänen heti eikä ollut uskoa korviaan. Se oli Ari. Ari seisoi siinä puolentoista metrin päässä ja odotti häntä. Maria yritti saada ajatuksensa kokoon ja kumartui etsimään pudonnutta avaintaan. Pimeässä ei nähnyt mitään ja avain oli pudonnut useamman rapun alaspäin, joten Maria laskeutui muutaman portaan alemmas. Hän otti kännykän taskustaan ja yritti siitä loistavan valon avulla löytää avaimensa. Ari tuli pari askelmaa portaita alas ja otti oman puhelimensa esiin. Hetken etsinnän jälkeen Ari sanoi löytäneensä avaimen. Maria käveli Arin luo ja valaisi kännykällä tämän kasvoja. Se oli hän. Se todella oli Ari. Maria ojensi kätensä ja katsoi Aria silmiin. Heidän kätensä hipaisivat toisiaan ja Arin silmät loistivat puhelimen näytön valossa. Maria oli pakahtua ilosta, hän olisi halunnut koskettaa, hyväillä, halata ja suudella Aria heti, mutta ei uskaltanut. Hän ei tiennyt, miten tilanteessa olisi oikein pitänyt käyttäytyä. Miten voi pysyä viileänä, jos sisällä roihuaa?
        - Kiitti, Maria sanoi ja otti avaimen käteensä. Hän nousi portaat ylös saakka ja laittoi avaimen lukkoon. - Kai sä nyt sisälle tuut?
        - Ai kahville? Ari naljaili ja nousi raput ylös Marian perässä. - Tottakai mä nyt kahville tuun ku kerran tänne asti löysin.
        - Miten sä muuten löysit tänne? Emmä oo antanu sulle mun osotetta...
        - Mulla on omat lähteeni kyllä.
        - Ai, eniro? Maria kysyi naurahtaen.
        - Jep, Ari sanoi ja virnisti.

        Maria avasi oven ja laittoi eteiseen valot. Ari riisui päällystakkinsa ja kaulaliinansa ja ripusti ne naulakkoon. Maria oli niin hermostunut, että onnistui vetämään kengännauhansa solmuun niitä avatessaan. Aria hymyilytti katsoa Marian tempoilua toisen kenkänsä kanssa. Lopulta Maria sai kuin saikin kiskottua kengän jalastaan. Takin, pipon ja kaulaliinan hän tyytyi heittämään eteisen tuolille, kuten aina ennenkin. Ari katseli ympärilleen. Marian asunnossa oli kaksi huonetta, kylpyhuone ja pieni keittiösoppi, johon juuri ja juuri mahtui pieni pöytä ja kaksi tuolia. Maria laittoi kahvia tulemaan ja pyysi Aria istumaan sohvalle. Ari nappasi hyllyltä lehden ja istuutui.
        - Kai sä tarjoot sit pullaa kans? Mä oon kuukauden oottanu, et saan sun pullias, Ari huikkasi sohvalta vakavana.
        - Äläs viitti tai et saa mitään, Maria uhkaili muka tosissaan ja he molemmat nauroivat sanaleikille. Hän laittoi pari kuppia pöytään ja siirtyi olohuoneen puolelle. - Ihan mieletön yllätys, et sä tulit. En ikipäivänä ois osannu aavistaa.
        - No se oli tarkotuskin. Ai nii, mä toin sulle jotain, Ari sanoi ja alkoi kaivaa housujen taskusta pientä rypistettyä paperipussia. Hän ojensi sen Marialle.
        - Kiitti.. mistäs hyvästä tää nyt.. Maria sanoi häkeltyneenä ja avasi pussin. Pussista löytyi simpukankuori.
        - Sen verran käväsin biitsillä, et ton löysin. Aattelin, et sä teet sil paljon enemmä ku mä.
        - Joo, tää on kaunis, Maria totesi ja laittoi simpukan pöydälle. Hän katsoi Aria silmiin ja istuutui tämän viereen sohvalle.

        Maria pyysi Aria kertomaan matkastaan ja jäi itse kuuntelemaan kiinnostuneena tämän tarinointia. Maria seurasi katseellaan Arin huulia, silmiä, käsiä. Arin hiukset olivat hänen mielestään hieman vaalentuneet ja kasvoilla näkyi selvä päivetys, vaikka mies olikin aiemmin kivenkovaa väittänyt, ettei rusketu. Ari näytti niin syötävän ihanalta mustassa pitkähihaisessa Iron Maiden -paidassaan ja sinisissä perusfarkuissaan. Luonnollisesti laineilevat hiukset oli vedetty perusjakaukselle ja vaalea suortuvat valahtivat Arin kasvoille vähän väliä niin, että tämän täytyi käsillään vetää hiukset aina taaksepäin. Vähän ajan kuluttua Ari lopetti kerrontansa ja huoneen täytti hiljaisuus. Maria pyöritteli hieman hermostuneena kaukosäädintä käsissään ja katseli kaikkialle muualle, mutta ei Ariin päin. Ari taas vihdoin uskaltautui katsomaan kohti Mariaa. Nainen näytti todella hyvältä. Jotenkin niin luonnolliselta ja kauniilta. Vasta nähdessään Marian hän jälleen ymmärsi, miten paljon oli tämän seuraa kaivannut Thaimaassa ollessaan. Marian ääntä, kasvoja, eleitä ja tuoksua... ennen kaikkea tuoksua, joka oli jo haihtunut kaulahuivista, jonka Maria oli hänelle kesällä lahjoittanut. Ja nyt hän istui siinä, aivan Marian vieressä, ja nautti joka hetkestä, huumaantui tämän tuoksusta ja ahmi silmillään jokaista pientä yksityiskohtaa tämän kasvoissa. Thaimaassa ollessaan Ari oli ajatellut, että Mariassa ei olisi ainesta pidempään seurusteluun, hän olisi liian mustasukkainen Arista ja Arin tekemisistä. Toisaalta taas hän ei edes tuntenut Mariaa vielä kovin hyvin, ja heidän suhteensa oli niin erikoinen jo lähtöasetelmiltaankin, että oli mahdotonta sanoa, millainen ihminen Maria oikeasti olisi, mikäli he alkaisivat todella seurustella.

        Ari päätti ottaa ratkaisevan askeleen ja hitaasti siirsi kätensä Marian käsille, jotka edelleen pyörittelivät kaukosäädintä milloin mihinkin suuntaan. Maria laski kaukosäätimen pöydälle ja antoi Arin ottaa häntä toisesta kädestä kiinni. Marian sydän löi aivan hulluna ja hän jännitti koko kehollaan. Ari olisi halunnut kertoa, mitä tunsi, muttei löytänyt sopivia sanoja. Niinpä hän tyytyi vain pitämään tätä kädestä. Pian Maria muisti kahvin ja joutui irrottautumaan Arista. Hän toi kummallekin kupillisen kuumaa, höyryävää kahvia ja istuutui takaisin sohvalle miltei Arin kylkeen kiinni. Sillä välin, kun Maria oli hakenut heille kahvia, Ari oli päättänyt nostaa kissan pöydälle ja puhua asioista, niinkuin ne ovat.
        - Sä varmaa muistat, et mä halusin aatella asioita. Mä en tiedä, vieläkää, et mikä on tää meidän juttu. Siis mä oon tosi itsenäinen ihminen ja tottunu elään ja pärjään yksin enkä mä haluu tehä mitään sellasta, mikä rajottas mun elämää. Mua vituttaa se, et mä en voi elää niinku tavalliset ihmiset, joka helvetin asiasta vedetään lööppi. Ja se on mun elämää nyt, emmä sitä voi muuttaa, vaik haluisin. Mä oon jo jotenki ehkä siihen sit tottunu, en tiä, mut sen tiän, et tää vie ihan vitusti voimia ja energiaa.
        Maria nyökytteli vieressä ymmärtäväisesti. Hän tajusi kyllä, mistä Ari puhui ja mitä tämä tarkoitti. Hän oli valmis siihen kaikkeen, mitä seurustelu Arin kanssa toisi mukanaan. Hän kestäisi mitä tahansa, että saisi olla tuon miehen kanssa. Eikä hänelle ollut tärkeintä se, että heidän pitäisi nyt heti julkisuudessakin olla pari. Hänelle sopi tämäkin järjestely, kunhan vain tietäisi, mikä hänen asemansa on. Seurustelivatko he vai olivatko he vain ystäviä? Oliko heillä tulevaisuutta? Ja mikä tärkeintä, oliko Arilla tunteita häntä kohtaan?
        - Se, et mä en oo mikään kovin tunteellinen ihminen. Ja seki, et mä laitoin sulle sen tekstarin siit lähtöpäivän muuttamisesta.. seki oli jotenki helvetin vaikeeta kertoo sulle. Mä en kestä liian epävarmoja tapauksia, sellasii, jotka tarttee koko ajan jotain varmistusta siitä, mitä tunnen ja mitä mieltä oon ja nii eespäin, Ari jatkoi ja piteli kahvikuppia käsissään.
        Maria laski kahvikuppinsa pöydälle ja otti myös Arin kahvikupin ja laittoi sen omansa viereen. Sitten Maria kääntyi Aria kohti ja katsoi tätä silmiin.
        - Mä en oo sellanen, en yleensä. Se oli joku, emmä tiä, joku ihme juttu, ku mä en tienny mistään mitään ja olin iteki ihan ulalla, et mist on kyse. Mut mä tiän, et mul on tunteita ja mä uskon ja toivon, et sullaki on. Ja en haluis liikaa miettii tulevaa, se on sit sen ajan murhe. Niinhä säki sanoit. Sä oot siinä ja et tiä kuinka kauan mä oon oottanu tätä, et saan olla sun kanssa, ihan vaa olla, Maria selitti rauhallisesti samalla katsoen Aria kasvoihin. Arin silmät harhailivat välillä seinillä, nurkissa, mutta välillä ne osuivat myös Marian silmiin ja silloin jännitti.

        Kahvia juodessaan Maria kertoi Arille aikeestaan viettää pitkä viikonloppu Vantaalla. Ari oli mielissään, sillä hänellä oli vielä muutama päivä aivan vapaata. Jotain pientä juttua nyt aina oli, mutta ne olivat järjestettävissä. Maria vilkaisi kelloa ja tajusi, että hänen olisi pakko ryhtyä pakkaamaan. Ari saisi kuitenkin jäädä pitämään seuraa, mikäli näin halusi, ja Arihan halusi. Ari oli tyytyväinen, sillä hän oli saanut sanottua juuri ne asiat, mitä oli ajatellutkin. Kaiken lisäksi Maria oli osoittautunut juuri siksi kiltiksi, ymmärtäväiseksi ja ennen kaikkea aidoksi ihmiseksi, joksi Ari häntä oli kuvitellutkin. Sellaisen ihmisen seurassa hän viihtyi ja halusi vapaa-aikaansa viettää. Ei, Arilla ei ollut minkäänlaista kiirettä mihinkään.

        Ari seurasi katseellaan Marian pakkaamista. Häntä oli aina ihmetyttänyt naisten tarve pakata puoli maailmaa matkalaukkuun jo ihan pientäkin reissua varten. Ja Maria ei ollut edes menossa Vantaata pidemmälle. Häntä huvitti naisen ongelma valita sopivia asusteita kuhunkin asukokonaisuuteen. Joutavia asioita. Ne on vaan vaatteita. Vähän väliä Ari heitti naljailevia kommentteja Marian vaatevalinnoista. Maria lähti pilailuun mukaan ja alkoi tarkoituksella kysellä Arilta, kumman paidan tai kummat housut hän ottaisi mukaan. Kun valinnan kohteena yhtäkkiä olikin erittäin peittävä pyjamakokonaisuus tai erittäin paljastava silkkinen yöpaita, Ari ei osannut päättää.
        - Noi kyl pitäs nähä päällä ennen ku voi tehä päätöksen. Sen verran on tiukka kisa nyt.
        Maria irvisti ja sanoi, ettei sellainen järjestely kyllä nyt onnistu. Tapansa mukaan Maria pakkasi laukkuun lempipyjamansa ja silkkinen pitsihörhelö sai jäädä kotiin.
        - Mä en ylipäänsä tajuu, miten jotkut pystyy tollasis silkkijutuis nukkuun. Ne kutittaa mun ihoo ihan sairaasti, Maria puolusteli valintaansa.
        - Mä luulen, et tollasis silkkihepeneissä nimenomaan EI nukuta, Ari virnuili ja loi merkitsevän katseen Mariaan.
        Maria hymyili ja jatkoi pakkaamista.

        Maria sai vihdoin tavaransa kasaan ja liittyi Arin seuraan takaisin sohvalle. Ari oli avannut television ja vaihteli kanavia sattumanvaraisesti. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Maria oli pitkään pyöritellyt mielessään ajatusta siitä, että Ari saattaisi jäädä yöksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi ottaa asian puheeksi. Mitään ei tietenkään tarvitsisi tapahtua, vaan hän voisi aivan hyvin pedata pedin Arille olohuoneen sohvalle. Ari oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Hän olisi halunnut jäädä, muttei kehdannut kysyä asiaa suoraan.
        - Jaaha, kai tarttis sit varmaan lähtee ajeleen, Ari tokaisi vihdoin ja venytteli käsiään.
        - Sä oot omalla autolla? Maria kysyi varovaisesti.
        - Joo. En mä viittiny ruveta minkään juna- tai dösäaikataulujen kans sählään.
        - Aivan...
        Huoneessa tuli täysin hiljaista. Ari ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, minkä johdosta Maria arveli tämän haluavan jäädä.
        - Voithan sä aina jäädä. Ja sit voisit heittää mut Vantaalle huomen, Maria ehdotti.
        - Nii.. toihan kuulostas ihan järkevältä. Mikäs siinä, ei mul oo mitää erikoista hinkuu lähtee tonne ajaan.
        - Hyvä. Mä laitan meille nyt jotai iltapalaa, Maria sanoi ja poistui keittiön puolelle tekemään voileipiä.
        Ari siirtyi keittiön oven suuhun katsomaan Marian touhuja. Maria ei huomannut mitään, joten Ari siirtyi Marian selän taa, kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympäri ja nojasi leuallaan tämän olkapäähän. Maria säpsähti, mutta samalla hänet valtasi ihana hyvänolontunne. Hän jatkoi leipien tekoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyysi Aria napsauttamaan vedenkeittimen päälle. Ari teki työtä käskettyä kuitenkaan irroittautumatta Mariasta.

        Kellon lähetessä yhtä iltapala oli valmis ja Maria ja Ari siirtyivät syömään olohuoneen puolelle, koska siellä oli enemmän tilaa. Myöhäinen ilta jatkui hyväntuulisen vitsailun ja flirtin merkeissä eikä kumpaakaan väsyttänyt ollenkaan. Teehetken jälkeen Maria vei kupit tiskialtaaseen ja laittoi yli jääneen leivän jääkaappiin. Ari odotti olohuoneessa ja häntä alkoi hieman jännittää, hyvällä tavalla. Koko illan hän oli muistellut heidän viime kesäistä hikistä kohtaamistaan Marian entisessä asunnossa. Marian alaston keho oli piirtynyt hänen mieleensä ja nyt, kun heillä oli koko yö aikaa viettää yhdessä, Ari ei tiennyt, miten pystyisi pitämään näppinsä erossa Mariasta. Ari lipoi huuliaan hermostuneena.

        Maria tiskasi tiskit nopeasti ja huikkasi Arille käyvänsä vessassa. Sinne päästyään Mariaa alkoi hermostuttaa. Hän vilkaisi peiliin ja alkoi pöyhentää hiuksiaan. Tummat pitkät suortuvat eivät tahtoneet mitenkään pysyä Marian haluamalla tavalla. Maria yritti haistella hengitystään. Nopeasti hän tuoksutti itseensä hieman hajuvettä ja lisäsi huulirasvaa. "Varmuuden vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä", Maria ajatteli ja suoritti vielä pikaisen vilkaisun kokonaisuuteen. Maria veti vessan ihan vain, jotta Ari ei tajuaisi hänen todellista syytään käydä siellä. Vessasta poistuttuaan Maria tarjoutui petaamaan Arille pedin sohvalle. Ari ei kieltäytynyt, sillä hän ei ollut aivan varma Marian ajatuksista tämän yön suhteen. Maria haki komerosta lakanan, tyynyn ja peiton ja siirtyi olohuoneeseen laittamaan sohvaa yökuntoon. Ari nousi siksi aikaa ylös ja katseli sohvan vieressä kumartelevaa Mariaa. Hänen kätensä hikosivat ja syke läheni sataa viittäkymmentä.

        Maria sai vuoteen sijattua ja kääntyi katsomaan Aria.
        - Herra on hyvä vaan ja käy siihen sitte.
        - Kiitän, Ari vastasi ja teki pienen kumarruksen.
        Maria lähti hitaasti siirtymään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän toivoi, että Ari tarttuisi häneen kiinni, suutelisi intohimoisesti ja veisi hänet tänä yönä taivaaseen ja takaisin. Ari kuitenkin siirtyi kiltisti pedatulle sohvalleen.
        - Hyvää yötä sitte vaan, Maria toivotti ja hymyili.
        - Öitä, Ari sanoi vastaten hymyyn.
        Maria palasi vielä olohuoneeseen kysymään lähtöaikaa herätyskelloaan varten. Arille oli aivan sama, milloin he lähtisivät liikenteeseen, joten Maria ei saanut aiheesta sen enempää keskustelua aikaiseksi. Arikin yritti kuumeisesti miettiä jotain sanottavaa. Häntä ei nukuttanut yhtään. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut päähänsä mitään puheenaihetta, joten Maria sammutti olohuoneesta valot ja palasi makuuhuoneeseensa jättäen oven kuitenkin auki. Ari kellahti selälleen sohvalle ja huokasi syvään. Eihän tästä tullut nyt yhtään mitään. Aikuiset ihmiset ja näin saamattomia! Hän laittoi kädet päänsä alle ja tuijotti kattoon. Ulkoa kuului autojen ääntä.

        Makuuhuoneessa Maria riisui vaatteitaan ja sadatteli mielessään, miten typerältä tällainen kissa-hiiri-leikki tuntui. Hän heitti paidan ja housut nurkassa seisovalle jakkaralle ja tuohduksissaan löi varpaansa sängyn jalkaan.
        - Ai vittu.. Maria parkaisi ja salamana Ari oli makuuhuoneen ovella katsomassa, mikä oli hätänä.
        - No? Mikäs ny? Ari kysyi ja samalla huomasi, kuinka Maria piteli varvastaan istuen sängyllä pelkissä alusvaatteissaan. - Oi, sori, mä en huomannu.. Ari jatkoi ja kääntyi poispäin.
        - Löin varpaani, ei muuta, Maria sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa varpaaseen sattui aivan mielettömästi.
        - Okei, eli ei tartte amputoida koko jalkaa? Ari naurahti ja sai Mariankin hymyilemään katkeransuloisesti.
        Pian Maria tajusi olevansa puolipukeissa ja kiskaisi pyjamapaidan nopeasti ylleen.
        - Kai mä tästä sit meen takas, Ari sanoi puolihuolimattomasti ja lähti kävelemään olohuoneeseen.
        - Oota! Maria huomasi sanovansa. Ari pysähtyi välittömästi ja palasi makuuhuoneen ovelle. Maria oli noussut ylös ja käveli myös ovelle. - Tää on ihan outoo, ei tän pitäis olla näin vaikeeta, Maria jatkoi.
        - Ei pitäs ei, Arikin totesi nyökäten.
        - Me ollaan aikuisia ihmisiä ja tykätään toisistamme, eikö? Maria jatkoi yllättävässä rohkeudenpuuskassaan.
        - Nii, joo..
        - Nii..

        Tuli aivan hiljaista. Katseet kohtasivat ja samassa he kietoutuivat kuumaan suudelmaan.

      • Lissää! :)
        Teplohod kirjoitti:

        Ari seurasi katseellaan Marian pakkaamista. Häntä oli aina ihmetyttänyt naisten tarve pakata puoli maailmaa matkalaukkuun jo ihan pientäkin reissua varten. Ja Maria ei ollut edes menossa Vantaata pidemmälle. Häntä huvitti naisen ongelma valita sopivia asusteita kuhunkin asukokonaisuuteen. Joutavia asioita. Ne on vaan vaatteita. Vähän väliä Ari heitti naljailevia kommentteja Marian vaatevalinnoista. Maria lähti pilailuun mukaan ja alkoi tarkoituksella kysellä Arilta, kumman paidan tai kummat housut hän ottaisi mukaan. Kun valinnan kohteena yhtäkkiä olikin erittäin peittävä pyjamakokonaisuus tai erittäin paljastava silkkinen yöpaita, Ari ei osannut päättää.
        - Noi kyl pitäs nähä päällä ennen ku voi tehä päätöksen. Sen verran on tiukka kisa nyt.
        Maria irvisti ja sanoi, ettei sellainen järjestely kyllä nyt onnistu. Tapansa mukaan Maria pakkasi laukkuun lempipyjamansa ja silkkinen pitsihörhelö sai jäädä kotiin.
        - Mä en ylipäänsä tajuu, miten jotkut pystyy tollasis silkkijutuis nukkuun. Ne kutittaa mun ihoo ihan sairaasti, Maria puolusteli valintaansa.
        - Mä luulen, et tollasis silkkihepeneissä nimenomaan EI nukuta, Ari virnuili ja loi merkitsevän katseen Mariaan.
        Maria hymyili ja jatkoi pakkaamista.

        Maria sai vihdoin tavaransa kasaan ja liittyi Arin seuraan takaisin sohvalle. Ari oli avannut television ja vaihteli kanavia sattumanvaraisesti. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Maria oli pitkään pyöritellyt mielessään ajatusta siitä, että Ari saattaisi jäädä yöksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi ottaa asian puheeksi. Mitään ei tietenkään tarvitsisi tapahtua, vaan hän voisi aivan hyvin pedata pedin Arille olohuoneen sohvalle. Ari oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Hän olisi halunnut jäädä, muttei kehdannut kysyä asiaa suoraan.
        - Jaaha, kai tarttis sit varmaan lähtee ajeleen, Ari tokaisi vihdoin ja venytteli käsiään.
        - Sä oot omalla autolla? Maria kysyi varovaisesti.
        - Joo. En mä viittiny ruveta minkään juna- tai dösäaikataulujen kans sählään.
        - Aivan...
        Huoneessa tuli täysin hiljaista. Ari ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, minkä johdosta Maria arveli tämän haluavan jäädä.
        - Voithan sä aina jäädä. Ja sit voisit heittää mut Vantaalle huomen, Maria ehdotti.
        - Nii.. toihan kuulostas ihan järkevältä. Mikäs siinä, ei mul oo mitää erikoista hinkuu lähtee tonne ajaan.
        - Hyvä. Mä laitan meille nyt jotai iltapalaa, Maria sanoi ja poistui keittiön puolelle tekemään voileipiä.
        Ari siirtyi keittiön oven suuhun katsomaan Marian touhuja. Maria ei huomannut mitään, joten Ari siirtyi Marian selän taa, kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympäri ja nojasi leuallaan tämän olkapäähän. Maria säpsähti, mutta samalla hänet valtasi ihana hyvänolontunne. Hän jatkoi leipien tekoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyysi Aria napsauttamaan vedenkeittimen päälle. Ari teki työtä käskettyä kuitenkaan irroittautumatta Mariasta.

        Kellon lähetessä yhtä iltapala oli valmis ja Maria ja Ari siirtyivät syömään olohuoneen puolelle, koska siellä oli enemmän tilaa. Myöhäinen ilta jatkui hyväntuulisen vitsailun ja flirtin merkeissä eikä kumpaakaan väsyttänyt ollenkaan. Teehetken jälkeen Maria vei kupit tiskialtaaseen ja laittoi yli jääneen leivän jääkaappiin. Ari odotti olohuoneessa ja häntä alkoi hieman jännittää, hyvällä tavalla. Koko illan hän oli muistellut heidän viime kesäistä hikistä kohtaamistaan Marian entisessä asunnossa. Marian alaston keho oli piirtynyt hänen mieleensä ja nyt, kun heillä oli koko yö aikaa viettää yhdessä, Ari ei tiennyt, miten pystyisi pitämään näppinsä erossa Mariasta. Ari lipoi huuliaan hermostuneena.

        Maria tiskasi tiskit nopeasti ja huikkasi Arille käyvänsä vessassa. Sinne päästyään Mariaa alkoi hermostuttaa. Hän vilkaisi peiliin ja alkoi pöyhentää hiuksiaan. Tummat pitkät suortuvat eivät tahtoneet mitenkään pysyä Marian haluamalla tavalla. Maria yritti haistella hengitystään. Nopeasti hän tuoksutti itseensä hieman hajuvettä ja lisäsi huulirasvaa. "Varmuuden vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä", Maria ajatteli ja suoritti vielä pikaisen vilkaisun kokonaisuuteen. Maria veti vessan ihan vain, jotta Ari ei tajuaisi hänen todellista syytään käydä siellä. Vessasta poistuttuaan Maria tarjoutui petaamaan Arille pedin sohvalle. Ari ei kieltäytynyt, sillä hän ei ollut aivan varma Marian ajatuksista tämän yön suhteen. Maria haki komerosta lakanan, tyynyn ja peiton ja siirtyi olohuoneeseen laittamaan sohvaa yökuntoon. Ari nousi siksi aikaa ylös ja katseli sohvan vieressä kumartelevaa Mariaa. Hänen kätensä hikosivat ja syke läheni sataa viittäkymmentä.

        Maria sai vuoteen sijattua ja kääntyi katsomaan Aria.
        - Herra on hyvä vaan ja käy siihen sitte.
        - Kiitän, Ari vastasi ja teki pienen kumarruksen.
        Maria lähti hitaasti siirtymään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän toivoi, että Ari tarttuisi häneen kiinni, suutelisi intohimoisesti ja veisi hänet tänä yönä taivaaseen ja takaisin. Ari kuitenkin siirtyi kiltisti pedatulle sohvalleen.
        - Hyvää yötä sitte vaan, Maria toivotti ja hymyili.
        - Öitä, Ari sanoi vastaten hymyyn.
        Maria palasi vielä olohuoneeseen kysymään lähtöaikaa herätyskelloaan varten. Arille oli aivan sama, milloin he lähtisivät liikenteeseen, joten Maria ei saanut aiheesta sen enempää keskustelua aikaiseksi. Arikin yritti kuumeisesti miettiä jotain sanottavaa. Häntä ei nukuttanut yhtään. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut päähänsä mitään puheenaihetta, joten Maria sammutti olohuoneesta valot ja palasi makuuhuoneeseensa jättäen oven kuitenkin auki. Ari kellahti selälleen sohvalle ja huokasi syvään. Eihän tästä tullut nyt yhtään mitään. Aikuiset ihmiset ja näin saamattomia! Hän laittoi kädet päänsä alle ja tuijotti kattoon. Ulkoa kuului autojen ääntä.

        Makuuhuoneessa Maria riisui vaatteitaan ja sadatteli mielessään, miten typerältä tällainen kissa-hiiri-leikki tuntui. Hän heitti paidan ja housut nurkassa seisovalle jakkaralle ja tuohduksissaan löi varpaansa sängyn jalkaan.
        - Ai vittu.. Maria parkaisi ja salamana Ari oli makuuhuoneen ovella katsomassa, mikä oli hätänä.
        - No? Mikäs ny? Ari kysyi ja samalla huomasi, kuinka Maria piteli varvastaan istuen sängyllä pelkissä alusvaatteissaan. - Oi, sori, mä en huomannu.. Ari jatkoi ja kääntyi poispäin.
        - Löin varpaani, ei muuta, Maria sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa varpaaseen sattui aivan mielettömästi.
        - Okei, eli ei tartte amputoida koko jalkaa? Ari naurahti ja sai Mariankin hymyilemään katkeransuloisesti.
        Pian Maria tajusi olevansa puolipukeissa ja kiskaisi pyjamapaidan nopeasti ylleen.
        - Kai mä tästä sit meen takas, Ari sanoi puolihuolimattomasti ja lähti kävelemään olohuoneeseen.
        - Oota! Maria huomasi sanovansa. Ari pysähtyi välittömästi ja palasi makuuhuoneen ovelle. Maria oli noussut ylös ja käveli myös ovelle. - Tää on ihan outoo, ei tän pitäis olla näin vaikeeta, Maria jatkoi.
        - Ei pitäs ei, Arikin totesi nyökäten.
        - Me ollaan aikuisia ihmisiä ja tykätään toisistamme, eikö? Maria jatkoi yllättävässä rohkeudenpuuskassaan.
        - Nii, joo..
        - Nii..

        Tuli aivan hiljaista. Katseet kohtasivat ja samassa he kietoutuivat kuumaan suudelmaan.

        noniin, taas jätit tän tällai, jatkoa mahd. nopeasti, kiitos. oon tainnu näki jäädä tähän ihan kiinni :s

      • Tää on
        Teplohod kirjoitti:

        Ari seurasi katseellaan Marian pakkaamista. Häntä oli aina ihmetyttänyt naisten tarve pakata puoli maailmaa matkalaukkuun jo ihan pientäkin reissua varten. Ja Maria ei ollut edes menossa Vantaata pidemmälle. Häntä huvitti naisen ongelma valita sopivia asusteita kuhunkin asukokonaisuuteen. Joutavia asioita. Ne on vaan vaatteita. Vähän väliä Ari heitti naljailevia kommentteja Marian vaatevalinnoista. Maria lähti pilailuun mukaan ja alkoi tarkoituksella kysellä Arilta, kumman paidan tai kummat housut hän ottaisi mukaan. Kun valinnan kohteena yhtäkkiä olikin erittäin peittävä pyjamakokonaisuus tai erittäin paljastava silkkinen yöpaita, Ari ei osannut päättää.
        - Noi kyl pitäs nähä päällä ennen ku voi tehä päätöksen. Sen verran on tiukka kisa nyt.
        Maria irvisti ja sanoi, ettei sellainen järjestely kyllä nyt onnistu. Tapansa mukaan Maria pakkasi laukkuun lempipyjamansa ja silkkinen pitsihörhelö sai jäädä kotiin.
        - Mä en ylipäänsä tajuu, miten jotkut pystyy tollasis silkkijutuis nukkuun. Ne kutittaa mun ihoo ihan sairaasti, Maria puolusteli valintaansa.
        - Mä luulen, et tollasis silkkihepeneissä nimenomaan EI nukuta, Ari virnuili ja loi merkitsevän katseen Mariaan.
        Maria hymyili ja jatkoi pakkaamista.

        Maria sai vihdoin tavaransa kasaan ja liittyi Arin seuraan takaisin sohvalle. Ari oli avannut television ja vaihteli kanavia sattumanvaraisesti. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Maria oli pitkään pyöritellyt mielessään ajatusta siitä, että Ari saattaisi jäädä yöksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi ottaa asian puheeksi. Mitään ei tietenkään tarvitsisi tapahtua, vaan hän voisi aivan hyvin pedata pedin Arille olohuoneen sohvalle. Ari oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Hän olisi halunnut jäädä, muttei kehdannut kysyä asiaa suoraan.
        - Jaaha, kai tarttis sit varmaan lähtee ajeleen, Ari tokaisi vihdoin ja venytteli käsiään.
        - Sä oot omalla autolla? Maria kysyi varovaisesti.
        - Joo. En mä viittiny ruveta minkään juna- tai dösäaikataulujen kans sählään.
        - Aivan...
        Huoneessa tuli täysin hiljaista. Ari ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, minkä johdosta Maria arveli tämän haluavan jäädä.
        - Voithan sä aina jäädä. Ja sit voisit heittää mut Vantaalle huomen, Maria ehdotti.
        - Nii.. toihan kuulostas ihan järkevältä. Mikäs siinä, ei mul oo mitää erikoista hinkuu lähtee tonne ajaan.
        - Hyvä. Mä laitan meille nyt jotai iltapalaa, Maria sanoi ja poistui keittiön puolelle tekemään voileipiä.
        Ari siirtyi keittiön oven suuhun katsomaan Marian touhuja. Maria ei huomannut mitään, joten Ari siirtyi Marian selän taa, kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympäri ja nojasi leuallaan tämän olkapäähän. Maria säpsähti, mutta samalla hänet valtasi ihana hyvänolontunne. Hän jatkoi leipien tekoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyysi Aria napsauttamaan vedenkeittimen päälle. Ari teki työtä käskettyä kuitenkaan irroittautumatta Mariasta.

        Kellon lähetessä yhtä iltapala oli valmis ja Maria ja Ari siirtyivät syömään olohuoneen puolelle, koska siellä oli enemmän tilaa. Myöhäinen ilta jatkui hyväntuulisen vitsailun ja flirtin merkeissä eikä kumpaakaan väsyttänyt ollenkaan. Teehetken jälkeen Maria vei kupit tiskialtaaseen ja laittoi yli jääneen leivän jääkaappiin. Ari odotti olohuoneessa ja häntä alkoi hieman jännittää, hyvällä tavalla. Koko illan hän oli muistellut heidän viime kesäistä hikistä kohtaamistaan Marian entisessä asunnossa. Marian alaston keho oli piirtynyt hänen mieleensä ja nyt, kun heillä oli koko yö aikaa viettää yhdessä, Ari ei tiennyt, miten pystyisi pitämään näppinsä erossa Mariasta. Ari lipoi huuliaan hermostuneena.

        Maria tiskasi tiskit nopeasti ja huikkasi Arille käyvänsä vessassa. Sinne päästyään Mariaa alkoi hermostuttaa. Hän vilkaisi peiliin ja alkoi pöyhentää hiuksiaan. Tummat pitkät suortuvat eivät tahtoneet mitenkään pysyä Marian haluamalla tavalla. Maria yritti haistella hengitystään. Nopeasti hän tuoksutti itseensä hieman hajuvettä ja lisäsi huulirasvaa. "Varmuuden vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä", Maria ajatteli ja suoritti vielä pikaisen vilkaisun kokonaisuuteen. Maria veti vessan ihan vain, jotta Ari ei tajuaisi hänen todellista syytään käydä siellä. Vessasta poistuttuaan Maria tarjoutui petaamaan Arille pedin sohvalle. Ari ei kieltäytynyt, sillä hän ei ollut aivan varma Marian ajatuksista tämän yön suhteen. Maria haki komerosta lakanan, tyynyn ja peiton ja siirtyi olohuoneeseen laittamaan sohvaa yökuntoon. Ari nousi siksi aikaa ylös ja katseli sohvan vieressä kumartelevaa Mariaa. Hänen kätensä hikosivat ja syke läheni sataa viittäkymmentä.

        Maria sai vuoteen sijattua ja kääntyi katsomaan Aria.
        - Herra on hyvä vaan ja käy siihen sitte.
        - Kiitän, Ari vastasi ja teki pienen kumarruksen.
        Maria lähti hitaasti siirtymään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän toivoi, että Ari tarttuisi häneen kiinni, suutelisi intohimoisesti ja veisi hänet tänä yönä taivaaseen ja takaisin. Ari kuitenkin siirtyi kiltisti pedatulle sohvalleen.
        - Hyvää yötä sitte vaan, Maria toivotti ja hymyili.
        - Öitä, Ari sanoi vastaten hymyyn.
        Maria palasi vielä olohuoneeseen kysymään lähtöaikaa herätyskelloaan varten. Arille oli aivan sama, milloin he lähtisivät liikenteeseen, joten Maria ei saanut aiheesta sen enempää keskustelua aikaiseksi. Arikin yritti kuumeisesti miettiä jotain sanottavaa. Häntä ei nukuttanut yhtään. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut päähänsä mitään puheenaihetta, joten Maria sammutti olohuoneesta valot ja palasi makuuhuoneeseensa jättäen oven kuitenkin auki. Ari kellahti selälleen sohvalle ja huokasi syvään. Eihän tästä tullut nyt yhtään mitään. Aikuiset ihmiset ja näin saamattomia! Hän laittoi kädet päänsä alle ja tuijotti kattoon. Ulkoa kuului autojen ääntä.

        Makuuhuoneessa Maria riisui vaatteitaan ja sadatteli mielessään, miten typerältä tällainen kissa-hiiri-leikki tuntui. Hän heitti paidan ja housut nurkassa seisovalle jakkaralle ja tuohduksissaan löi varpaansa sängyn jalkaan.
        - Ai vittu.. Maria parkaisi ja salamana Ari oli makuuhuoneen ovella katsomassa, mikä oli hätänä.
        - No? Mikäs ny? Ari kysyi ja samalla huomasi, kuinka Maria piteli varvastaan istuen sängyllä pelkissä alusvaatteissaan. - Oi, sori, mä en huomannu.. Ari jatkoi ja kääntyi poispäin.
        - Löin varpaani, ei muuta, Maria sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa varpaaseen sattui aivan mielettömästi.
        - Okei, eli ei tartte amputoida koko jalkaa? Ari naurahti ja sai Mariankin hymyilemään katkeransuloisesti.
        Pian Maria tajusi olevansa puolipukeissa ja kiskaisi pyjamapaidan nopeasti ylleen.
        - Kai mä tästä sit meen takas, Ari sanoi puolihuolimattomasti ja lähti kävelemään olohuoneeseen.
        - Oota! Maria huomasi sanovansa. Ari pysähtyi välittömästi ja palasi makuuhuoneen ovelle. Maria oli noussut ylös ja käveli myös ovelle. - Tää on ihan outoo, ei tän pitäis olla näin vaikeeta, Maria jatkoi.
        - Ei pitäs ei, Arikin totesi nyökäten.
        - Me ollaan aikuisia ihmisiä ja tykätään toisistamme, eikö? Maria jatkoi yllättävässä rohkeudenpuuskassaan.
        - Nii, joo..
        - Nii..

        Tuli aivan hiljaista. Katseet kohtasivat ja samassa he kietoutuivat kuumaan suudelmaan.

        NIIN hyvä! :D Äkkiä lisää, pliis!

      • oikeestiii
        Tää on kirjoitti:

        NIIN hyvä! :D Äkkiä lisää, pliis!

        jatkoa! haluan lukee nyt heti mahd. paljon

      • Koukussa
        Teplohod kirjoitti:

        Ari seurasi katseellaan Marian pakkaamista. Häntä oli aina ihmetyttänyt naisten tarve pakata puoli maailmaa matkalaukkuun jo ihan pientäkin reissua varten. Ja Maria ei ollut edes menossa Vantaata pidemmälle. Häntä huvitti naisen ongelma valita sopivia asusteita kuhunkin asukokonaisuuteen. Joutavia asioita. Ne on vaan vaatteita. Vähän väliä Ari heitti naljailevia kommentteja Marian vaatevalinnoista. Maria lähti pilailuun mukaan ja alkoi tarkoituksella kysellä Arilta, kumman paidan tai kummat housut hän ottaisi mukaan. Kun valinnan kohteena yhtäkkiä olikin erittäin peittävä pyjamakokonaisuus tai erittäin paljastava silkkinen yöpaita, Ari ei osannut päättää.
        - Noi kyl pitäs nähä päällä ennen ku voi tehä päätöksen. Sen verran on tiukka kisa nyt.
        Maria irvisti ja sanoi, ettei sellainen järjestely kyllä nyt onnistu. Tapansa mukaan Maria pakkasi laukkuun lempipyjamansa ja silkkinen pitsihörhelö sai jäädä kotiin.
        - Mä en ylipäänsä tajuu, miten jotkut pystyy tollasis silkkijutuis nukkuun. Ne kutittaa mun ihoo ihan sairaasti, Maria puolusteli valintaansa.
        - Mä luulen, et tollasis silkkihepeneissä nimenomaan EI nukuta, Ari virnuili ja loi merkitsevän katseen Mariaan.
        Maria hymyili ja jatkoi pakkaamista.

        Maria sai vihdoin tavaransa kasaan ja liittyi Arin seuraan takaisin sohvalle. Ari oli avannut television ja vaihteli kanavia sattumanvaraisesti. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Maria oli pitkään pyöritellyt mielessään ajatusta siitä, että Ari saattaisi jäädä yöksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi ottaa asian puheeksi. Mitään ei tietenkään tarvitsisi tapahtua, vaan hän voisi aivan hyvin pedata pedin Arille olohuoneen sohvalle. Ari oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Hän olisi halunnut jäädä, muttei kehdannut kysyä asiaa suoraan.
        - Jaaha, kai tarttis sit varmaan lähtee ajeleen, Ari tokaisi vihdoin ja venytteli käsiään.
        - Sä oot omalla autolla? Maria kysyi varovaisesti.
        - Joo. En mä viittiny ruveta minkään juna- tai dösäaikataulujen kans sählään.
        - Aivan...
        Huoneessa tuli täysin hiljaista. Ari ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, minkä johdosta Maria arveli tämän haluavan jäädä.
        - Voithan sä aina jäädä. Ja sit voisit heittää mut Vantaalle huomen, Maria ehdotti.
        - Nii.. toihan kuulostas ihan järkevältä. Mikäs siinä, ei mul oo mitää erikoista hinkuu lähtee tonne ajaan.
        - Hyvä. Mä laitan meille nyt jotai iltapalaa, Maria sanoi ja poistui keittiön puolelle tekemään voileipiä.
        Ari siirtyi keittiön oven suuhun katsomaan Marian touhuja. Maria ei huomannut mitään, joten Ari siirtyi Marian selän taa, kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympäri ja nojasi leuallaan tämän olkapäähän. Maria säpsähti, mutta samalla hänet valtasi ihana hyvänolontunne. Hän jatkoi leipien tekoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyysi Aria napsauttamaan vedenkeittimen päälle. Ari teki työtä käskettyä kuitenkaan irroittautumatta Mariasta.

        Kellon lähetessä yhtä iltapala oli valmis ja Maria ja Ari siirtyivät syömään olohuoneen puolelle, koska siellä oli enemmän tilaa. Myöhäinen ilta jatkui hyväntuulisen vitsailun ja flirtin merkeissä eikä kumpaakaan väsyttänyt ollenkaan. Teehetken jälkeen Maria vei kupit tiskialtaaseen ja laittoi yli jääneen leivän jääkaappiin. Ari odotti olohuoneessa ja häntä alkoi hieman jännittää, hyvällä tavalla. Koko illan hän oli muistellut heidän viime kesäistä hikistä kohtaamistaan Marian entisessä asunnossa. Marian alaston keho oli piirtynyt hänen mieleensä ja nyt, kun heillä oli koko yö aikaa viettää yhdessä, Ari ei tiennyt, miten pystyisi pitämään näppinsä erossa Mariasta. Ari lipoi huuliaan hermostuneena.

        Maria tiskasi tiskit nopeasti ja huikkasi Arille käyvänsä vessassa. Sinne päästyään Mariaa alkoi hermostuttaa. Hän vilkaisi peiliin ja alkoi pöyhentää hiuksiaan. Tummat pitkät suortuvat eivät tahtoneet mitenkään pysyä Marian haluamalla tavalla. Maria yritti haistella hengitystään. Nopeasti hän tuoksutti itseensä hieman hajuvettä ja lisäsi huulirasvaa. "Varmuuden vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä", Maria ajatteli ja suoritti vielä pikaisen vilkaisun kokonaisuuteen. Maria veti vessan ihan vain, jotta Ari ei tajuaisi hänen todellista syytään käydä siellä. Vessasta poistuttuaan Maria tarjoutui petaamaan Arille pedin sohvalle. Ari ei kieltäytynyt, sillä hän ei ollut aivan varma Marian ajatuksista tämän yön suhteen. Maria haki komerosta lakanan, tyynyn ja peiton ja siirtyi olohuoneeseen laittamaan sohvaa yökuntoon. Ari nousi siksi aikaa ylös ja katseli sohvan vieressä kumartelevaa Mariaa. Hänen kätensä hikosivat ja syke läheni sataa viittäkymmentä.

        Maria sai vuoteen sijattua ja kääntyi katsomaan Aria.
        - Herra on hyvä vaan ja käy siihen sitte.
        - Kiitän, Ari vastasi ja teki pienen kumarruksen.
        Maria lähti hitaasti siirtymään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän toivoi, että Ari tarttuisi häneen kiinni, suutelisi intohimoisesti ja veisi hänet tänä yönä taivaaseen ja takaisin. Ari kuitenkin siirtyi kiltisti pedatulle sohvalleen.
        - Hyvää yötä sitte vaan, Maria toivotti ja hymyili.
        - Öitä, Ari sanoi vastaten hymyyn.
        Maria palasi vielä olohuoneeseen kysymään lähtöaikaa herätyskelloaan varten. Arille oli aivan sama, milloin he lähtisivät liikenteeseen, joten Maria ei saanut aiheesta sen enempää keskustelua aikaiseksi. Arikin yritti kuumeisesti miettiä jotain sanottavaa. Häntä ei nukuttanut yhtään. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut päähänsä mitään puheenaihetta, joten Maria sammutti olohuoneesta valot ja palasi makuuhuoneeseensa jättäen oven kuitenkin auki. Ari kellahti selälleen sohvalle ja huokasi syvään. Eihän tästä tullut nyt yhtään mitään. Aikuiset ihmiset ja näin saamattomia! Hän laittoi kädet päänsä alle ja tuijotti kattoon. Ulkoa kuului autojen ääntä.

        Makuuhuoneessa Maria riisui vaatteitaan ja sadatteli mielessään, miten typerältä tällainen kissa-hiiri-leikki tuntui. Hän heitti paidan ja housut nurkassa seisovalle jakkaralle ja tuohduksissaan löi varpaansa sängyn jalkaan.
        - Ai vittu.. Maria parkaisi ja salamana Ari oli makuuhuoneen ovella katsomassa, mikä oli hätänä.
        - No? Mikäs ny? Ari kysyi ja samalla huomasi, kuinka Maria piteli varvastaan istuen sängyllä pelkissä alusvaatteissaan. - Oi, sori, mä en huomannu.. Ari jatkoi ja kääntyi poispäin.
        - Löin varpaani, ei muuta, Maria sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa varpaaseen sattui aivan mielettömästi.
        - Okei, eli ei tartte amputoida koko jalkaa? Ari naurahti ja sai Mariankin hymyilemään katkeransuloisesti.
        Pian Maria tajusi olevansa puolipukeissa ja kiskaisi pyjamapaidan nopeasti ylleen.
        - Kai mä tästä sit meen takas, Ari sanoi puolihuolimattomasti ja lähti kävelemään olohuoneeseen.
        - Oota! Maria huomasi sanovansa. Ari pysähtyi välittömästi ja palasi makuuhuoneen ovelle. Maria oli noussut ylös ja käveli myös ovelle. - Tää on ihan outoo, ei tän pitäis olla näin vaikeeta, Maria jatkoi.
        - Ei pitäs ei, Arikin totesi nyökäten.
        - Me ollaan aikuisia ihmisiä ja tykätään toisistamme, eikö? Maria jatkoi yllättävässä rohkeudenpuuskassaan.
        - Nii, joo..
        - Nii..

        Tuli aivan hiljaista. Katseet kohtasivat ja samassa he kietoutuivat kuumaan suudelmaan.

        Oon koukussa. Jatka ihmeessä ja vähän äkkiä, jätit taas sellaseen kohtaan et ei tuu mitään. Kirjoitat tosi hyvin, ei voi muuta sanoo. :D

      • ilonpilaaja_
        Teplohod kirjoitti:

        Ari seurasi katseellaan Marian pakkaamista. Häntä oli aina ihmetyttänyt naisten tarve pakata puoli maailmaa matkalaukkuun jo ihan pientäkin reissua varten. Ja Maria ei ollut edes menossa Vantaata pidemmälle. Häntä huvitti naisen ongelma valita sopivia asusteita kuhunkin asukokonaisuuteen. Joutavia asioita. Ne on vaan vaatteita. Vähän väliä Ari heitti naljailevia kommentteja Marian vaatevalinnoista. Maria lähti pilailuun mukaan ja alkoi tarkoituksella kysellä Arilta, kumman paidan tai kummat housut hän ottaisi mukaan. Kun valinnan kohteena yhtäkkiä olikin erittäin peittävä pyjamakokonaisuus tai erittäin paljastava silkkinen yöpaita, Ari ei osannut päättää.
        - Noi kyl pitäs nähä päällä ennen ku voi tehä päätöksen. Sen verran on tiukka kisa nyt.
        Maria irvisti ja sanoi, ettei sellainen järjestely kyllä nyt onnistu. Tapansa mukaan Maria pakkasi laukkuun lempipyjamansa ja silkkinen pitsihörhelö sai jäädä kotiin.
        - Mä en ylipäänsä tajuu, miten jotkut pystyy tollasis silkkijutuis nukkuun. Ne kutittaa mun ihoo ihan sairaasti, Maria puolusteli valintaansa.
        - Mä luulen, et tollasis silkkihepeneissä nimenomaan EI nukuta, Ari virnuili ja loi merkitsevän katseen Mariaan.
        Maria hymyili ja jatkoi pakkaamista.

        Maria sai vihdoin tavaransa kasaan ja liittyi Arin seuraan takaisin sohvalle. Ari oli avannut television ja vaihteli kanavia sattumanvaraisesti. Televisiosta ei tullut mitään katsomisen arvoista. Maria oli pitkään pyöritellyt mielessään ajatusta siitä, että Ari saattaisi jäädä yöksi. Hän ei vain tiennyt, miten voisi ottaa asian puheeksi. Mitään ei tietenkään tarvitsisi tapahtua, vaan hän voisi aivan hyvin pedata pedin Arille olohuoneen sohvalle. Ari oli tahollaan miettinyt samaa asiaa. Hän olisi halunnut jäädä, muttei kehdannut kysyä asiaa suoraan.
        - Jaaha, kai tarttis sit varmaan lähtee ajeleen, Ari tokaisi vihdoin ja venytteli käsiään.
        - Sä oot omalla autolla? Maria kysyi varovaisesti.
        - Joo. En mä viittiny ruveta minkään juna- tai dösäaikataulujen kans sählään.
        - Aivan...
        Huoneessa tuli täysin hiljaista. Ari ei tehnyt elettäkään lähteäkseen, minkä johdosta Maria arveli tämän haluavan jäädä.
        - Voithan sä aina jäädä. Ja sit voisit heittää mut Vantaalle huomen, Maria ehdotti.
        - Nii.. toihan kuulostas ihan järkevältä. Mikäs siinä, ei mul oo mitää erikoista hinkuu lähtee tonne ajaan.
        - Hyvä. Mä laitan meille nyt jotai iltapalaa, Maria sanoi ja poistui keittiön puolelle tekemään voileipiä.
        Ari siirtyi keittiön oven suuhun katsomaan Marian touhuja. Maria ei huomannut mitään, joten Ari siirtyi Marian selän taa, kietoi kätensä takaapäin tämän vyötärön ympäri ja nojasi leuallaan tämän olkapäähän. Maria säpsähti, mutta samalla hänet valtasi ihana hyvänolontunne. Hän jatkoi leipien tekoa aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja pyysi Aria napsauttamaan vedenkeittimen päälle. Ari teki työtä käskettyä kuitenkaan irroittautumatta Mariasta.

        Kellon lähetessä yhtä iltapala oli valmis ja Maria ja Ari siirtyivät syömään olohuoneen puolelle, koska siellä oli enemmän tilaa. Myöhäinen ilta jatkui hyväntuulisen vitsailun ja flirtin merkeissä eikä kumpaakaan väsyttänyt ollenkaan. Teehetken jälkeen Maria vei kupit tiskialtaaseen ja laittoi yli jääneen leivän jääkaappiin. Ari odotti olohuoneessa ja häntä alkoi hieman jännittää, hyvällä tavalla. Koko illan hän oli muistellut heidän viime kesäistä hikistä kohtaamistaan Marian entisessä asunnossa. Marian alaston keho oli piirtynyt hänen mieleensä ja nyt, kun heillä oli koko yö aikaa viettää yhdessä, Ari ei tiennyt, miten pystyisi pitämään näppinsä erossa Mariasta. Ari lipoi huuliaan hermostuneena.

        Maria tiskasi tiskit nopeasti ja huikkasi Arille käyvänsä vessassa. Sinne päästyään Mariaa alkoi hermostuttaa. Hän vilkaisi peiliin ja alkoi pöyhentää hiuksiaan. Tummat pitkät suortuvat eivät tahtoneet mitenkään pysyä Marian haluamalla tavalla. Maria yritti haistella hengitystään. Nopeasti hän tuoksutti itseensä hieman hajuvettä ja lisäsi huulirasvaa. "Varmuuden vuoksi, eihän sitä koskaan tiedä", Maria ajatteli ja suoritti vielä pikaisen vilkaisun kokonaisuuteen. Maria veti vessan ihan vain, jotta Ari ei tajuaisi hänen todellista syytään käydä siellä. Vessasta poistuttuaan Maria tarjoutui petaamaan Arille pedin sohvalle. Ari ei kieltäytynyt, sillä hän ei ollut aivan varma Marian ajatuksista tämän yön suhteen. Maria haki komerosta lakanan, tyynyn ja peiton ja siirtyi olohuoneeseen laittamaan sohvaa yökuntoon. Ari nousi siksi aikaa ylös ja katseli sohvan vieressä kumartelevaa Mariaa. Hänen kätensä hikosivat ja syke läheni sataa viittäkymmentä.

        Maria sai vuoteen sijattua ja kääntyi katsomaan Aria.
        - Herra on hyvä vaan ja käy siihen sitte.
        - Kiitän, Ari vastasi ja teki pienen kumarruksen.
        Maria lähti hitaasti siirtymään kohti omaa makuuhuonettaan. Hän toivoi, että Ari tarttuisi häneen kiinni, suutelisi intohimoisesti ja veisi hänet tänä yönä taivaaseen ja takaisin. Ari kuitenkin siirtyi kiltisti pedatulle sohvalleen.
        - Hyvää yötä sitte vaan, Maria toivotti ja hymyili.
        - Öitä, Ari sanoi vastaten hymyyn.
        Maria palasi vielä olohuoneeseen kysymään lähtöaikaa herätyskelloaan varten. Arille oli aivan sama, milloin he lähtisivät liikenteeseen, joten Maria ei saanut aiheesta sen enempää keskustelua aikaiseksi. Arikin yritti kuumeisesti miettiä jotain sanottavaa. Häntä ei nukuttanut yhtään. Kumpikaan ei kuitenkaan saanut päähänsä mitään puheenaihetta, joten Maria sammutti olohuoneesta valot ja palasi makuuhuoneeseensa jättäen oven kuitenkin auki. Ari kellahti selälleen sohvalle ja huokasi syvään. Eihän tästä tullut nyt yhtään mitään. Aikuiset ihmiset ja näin saamattomia! Hän laittoi kädet päänsä alle ja tuijotti kattoon. Ulkoa kuului autojen ääntä.

        Makuuhuoneessa Maria riisui vaatteitaan ja sadatteli mielessään, miten typerältä tällainen kissa-hiiri-leikki tuntui. Hän heitti paidan ja housut nurkassa seisovalle jakkaralle ja tuohduksissaan löi varpaansa sängyn jalkaan.
        - Ai vittu.. Maria parkaisi ja salamana Ari oli makuuhuoneen ovella katsomassa, mikä oli hätänä.
        - No? Mikäs ny? Ari kysyi ja samalla huomasi, kuinka Maria piteli varvastaan istuen sängyllä pelkissä alusvaatteissaan. - Oi, sori, mä en huomannu.. Ari jatkoi ja kääntyi poispäin.
        - Löin varpaani, ei muuta, Maria sanoi rauhallisesti, vaikka todellisuudessa varpaaseen sattui aivan mielettömästi.
        - Okei, eli ei tartte amputoida koko jalkaa? Ari naurahti ja sai Mariankin hymyilemään katkeransuloisesti.
        Pian Maria tajusi olevansa puolipukeissa ja kiskaisi pyjamapaidan nopeasti ylleen.
        - Kai mä tästä sit meen takas, Ari sanoi puolihuolimattomasti ja lähti kävelemään olohuoneeseen.
        - Oota! Maria huomasi sanovansa. Ari pysähtyi välittömästi ja palasi makuuhuoneen ovelle. Maria oli noussut ylös ja käveli myös ovelle. - Tää on ihan outoo, ei tän pitäis olla näin vaikeeta, Maria jatkoi.
        - Ei pitäs ei, Arikin totesi nyökäten.
        - Me ollaan aikuisia ihmisiä ja tykätään toisistamme, eikö? Maria jatkoi yllättävässä rohkeudenpuuskassaan.
        - Nii, joo..
        - Nii..

        Tuli aivan hiljaista. Katseet kohtasivat ja samassa he kietoutuivat kuumaan suudelmaan.

        tää on paljon paskempi ku se demin. täs on kaikkee turhaa koko aika. suna lopettasin kirjottamisen ja jättäsin niille jotka oikeesti osaa tehä novelleja.

      • mä vaan taas
        ilonpilaaja_ kirjoitti:

        tää on paljon paskempi ku se demin. täs on kaikkee turhaa koko aika. suna lopettasin kirjottamisen ja jättäsin niille jotka oikeesti osaa tehä novelleja.

        Älä kuuntele vaan jatka kirjoittamista ehdottomasti!!! sulla on monia jotka tätä lukee ja odottaa lisää...
        joten jatkoa vaan!!!!

      • ilonpilaaja_
        mä vaan taas kirjoitti:

        Älä kuuntele vaan jatka kirjoittamista ehdottomasti!!! sulla on monia jotka tätä lukee ja odottaa lisää...
        joten jatkoa vaan!!!!

        no jos lukee niin aika huonosti on asiat, tai sit porukka lukee ja nauraa tälle. ei tämmöstä romantiikkahömppää tapahdu oikeesti eikä ari todellakaa oo tollanen irl. oisit ees laittanu molemmat keksityiks henkilöiks.

      • mä vaan
        ilonpilaaja_ kirjoitti:

        no jos lukee niin aika huonosti on asiat, tai sit porukka lukee ja nauraa tälle. ei tämmöstä romantiikkahömppää tapahdu oikeesti eikä ari todellakaa oo tollanen irl. oisit ees laittanu molemmat keksityiks henkilöiks.

        ei kannata kuunnella tollasii kirjaimellisesti ilonpilaajia... monethan odottaa ja vaatii lisää...

      • menepäs siitä
        ilonpilaaja_ kirjoitti:

        no jos lukee niin aika huonosti on asiat, tai sit porukka lukee ja nauraa tälle. ei tämmöstä romantiikkahömppää tapahdu oikeesti eikä ari todellakaa oo tollanen irl. oisit ees laittanu molemmat keksityiks henkilöiks.

        häiritsemästä muita. Jos ei kiinnosta, älä lue.

        Ellet itse henkilökohtaisesti tunne Aria, et voi sanoa mitään siitä, millainen Ari on. Eipä se siinä Demin novellissakaan vaikuta aina totuudenmukaiselta (siis verrattuna siihen vaikutelmaan, mikä meille taviksille on Arista syntynyt). Mutta ei tuollaisilla asioilla ole merkitystä. Nämä jutut ovat nimensä mukaisesti fiktiota, mutta kuitenkin yllättävän realistisia suurimmaksi osaksi.

        Ja kirjoittajalle: Uutta osaa odotellaan täällä jo malttamattomana. ;)

      • Kassu:D
        menepäs siitä kirjoitti:

        häiritsemästä muita. Jos ei kiinnosta, älä lue.

        Ellet itse henkilökohtaisesti tunne Aria, et voi sanoa mitään siitä, millainen Ari on. Eipä se siinä Demin novellissakaan vaikuta aina totuudenmukaiselta (siis verrattuna siihen vaikutelmaan, mikä meille taviksille on Arista syntynyt). Mutta ei tuollaisilla asioilla ole merkitystä. Nämä jutut ovat nimensä mukaisesti fiktiota, mutta kuitenkin yllättävän realistisia suurimmaksi osaksi.

        Ja kirjoittajalle: Uutta osaa odotellaan täällä jo malttamattomana. ;)

        Mä oon lukenu sun kaikki Ari -novellit ja ne ovat olleet erittäin mielenkiintoisia! etkai vain aio lopettaa tähän?!

    • Mä vaan

      Jatkoa mahd. pian kiitosh

    • Teplohod

      Yleisön pyynnöstä tai pyytämättäkin laitan nyt vielä ainakin tämän osan, koska tarina jäisi muuten pahasti kesken ;) Ei tartte tykätä, mutta toivottavasti jollekulle kelpaa. Katsotaan miten on sitten jatkossa aikaa ja mitä mieltä lukijat ovat, kannattaako tästä enää jatkaa...

      ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

      Ari oli kietonut kätensä Marian vyötärön ympäri ja hyväili toisella kädellään tätä selästä. Marian kädet lepäsivät Arin kaulan ympärillä. Pitkien suudelmien välillä oli lyhyitä taukoja, joiden aikana he katsoivat toisiaan silmiin ja hymyilivät toisilleen. Lyhyitä, merkityksekkäitä hetkiä, joiden aikana Maria sai varmistuksen siitä, että tämä todella oli totta ja hän ei vain uneksinut kaikkea.

      Useita minuutteja myöhemmin Maria otti muutaman askeleen taaksepäin kohti sänkyä Ari mukanaan. Kumpikin tiesi, mihin tämä johtaisi ja tällä kertaa sitä ei voisi keskeyttää kukaan muu kuin he itse.

      Maria hivutti kätensä Arin paidan alle ja silitteli tämän selkää hetken. Sitten hän siirtyi hieman Arista kauemmas niin, että pystyi riisumaan Arin paidan, jonka hän heitti jonnekin päin makuuhuonetta. Ari veti Marian lähelleen uudelleen ja alkoi suudella tämän kaulaa. Maria sulki silmänsä ja siveli Arin paljasta selkää ja niskaa. Hitaasti hän siirsi kätensä Arin vyötärölle ja alkoi avata tämän vyötä ja housuja. Ari taas siirsi kätensä Marian pyjamapaidan alle ja avasi varovasti tämän liivit, yksi hakanen kerrallaan.

      Maria oli saanut Arin housut auki ja yrittikin nyt saada laskettua niitä alemmas. Ari auttoi, riisui ne jalastaan ja heitti nurkassa olevalle jakkaralle, minkä seurauksena kaikki jakkaralla olevat vaatteet valahtivat lattialle. Maria alkoi avata paitansa nappeja yksi kerrallaan piinaavan hitaasti. Ari keskeytti hänet ottamalla tätä käsistä kiinni. Maria laski kätensä ja antoi Arin jatkaa paidan nappien avaamista. Paita tipahti lattialle ja pian niin tekivät myös rintsikat. Ari katsoi hetken edessään olevaa naista ennen kuin painoi huulensa uudelleen tämän huulille. Maria vei kätensä jälleen Arin kaulalle ja painautui lähemmäs. Hän halusi Aria niin paljon, että suorastaan sattui. Ja Arikin halusi häntä, hän tunsi sen kehollaan.

      Varoen Maria johdatti Arin mukanaan sängylle. Hän meni itse selälleen ja Ari laskeutui hitaasti hänen päälleen. Arin hiukset olivat Marian suussa koko ajan, mikä sai heidät vaihtamaan asentoa. Nyt Maria istui hajareisin Arin päällä ja kumartui suutelemaan tätä. Marian hiukset olivat lyhemmät, joten ne eivät häirinneet heidän suuteluaan. Marian huulet vaelsivat poskilta kaulalle ja kaulalta rinnalle. Ari sulki silmänsä ja nautti hellistä suudelmista samalla silittäen Marian hiuksia. Maria siirtyi yhä alemmas ja alemmas kohti Arin alushousuja. Hampaillaan hän alkoi hitaasti vetää housuja alemmas ja lopulta auttoi käsillään niin, että sai riisuttua Arin alushousut kokonaan. Maria nosti katseensa mieheen, jonka kasvot olivat jo valmiiksi suunnatut häneen päin. Maria tarttui omiin pikkuhousuihinsa ja riisui ne hitaasti pois jalastaan. Sitten Maria siirtyi takaisin Arin päälle hajareisin. Hän halusi pitkittää esileikkiä ja vain painoi lantionsa Arin lantiota vasten ja kumartui suutelemaan selällään makaavaa miestä. Ari laittoi kätensä Marian rinnoille ja hieroi niitä hellästi.

      Kun suutelu alkoi käydä kiihkeämmäksi, molemmat halusivat edetä pidemmälle. Maria nosti lantiotaan hieman ylemmäs ja ohjasi Arin sisäänsä. Maria voihkaisi mielihyvästä ja Ari huokaisi syvään. Asento antoi Marialle määräysvallan tahdin suhteen ja hän nautti tästä valta-asemastaan ja kiusoitteli Aria tehden vuorotellen nopeita ja hitaita liikkeitä. Ari korotti päätään sen verran, että ylettyi suutelemaan Marian rintoja. Mielihyvän huokailut täyttivät huoneen ja lähentyvä kliimaksi sai Marian nopeuttamaan tahtia. Valtava lämmin rentouttava aalto valtasi molemmat ja Maria lyyhistyi Arin päälle. Hetken he makasivat aivan hiljaa, kunnes Maria siirtyi Arin viereen. He vaihtoivat vielä pari kevyttä suudelmaa ennen kuin nukahtivat sylikkäin.

      Yöllä Ari heräsi hetkeksi ja katseli hetken nukkuvaa Mariaa. Sitten hän painoi Marian otsalle suukon, nousi ylös ja puki bokserit, paidan ja farkut ylleen, sillä oli aikeissa mennä parvekkeelle tupakalle. Kirpakka ja kuulas pakkasyö sai Arin hengityksen höyryämään. Tupakan poltettuaan hän siirtyi takaisin sisään, riisui paidan ja farkut ja kömpi Marian viereen. Ari makasi selällään sängyllä kuunnellen ulkoa kuuluvia autojen ääniä. Samassa hänen mieleensä tuli loistava idea kertosäkeeksi johonkin biisiin. Ari ei ollut koskaan aiemmin sanoittanut mitään, mutta nyt hänen oli haettava kynä ja paperia ja kirjoitettava sen hetkiset ajatuksensa ylös. Kun tuotos oli valmis, Ari laski kynän kädestään ja oli valmis menemään takaisin sänkyyn. "Vittu siitä tulee hyvä", Ari ajatteli, sulki silmänsä ja nukahti.

      • säkäläkä

        Musta tää novelli olis aika hyvä jos tää nyt loppus tähä. Hyvän novellin sait aikaseks juu. Kiitos tästä, tää on aiheuttanu välillä sellasia naurukohtauksia, mutta ihan hyvää tekstiä ei siinä mitään.

      • ne teki sen. :D

        Mun mielestä sä voit jatkaa, jos haluat ja keksit jonkun mielenkiintoisen tavan, millä tää voi jatkua. Ja tosta nauramisesta, jos mä olen tätä lukiessa nauranut tai hymyillyt, niin se on johtunut siitä, että tää juttu on ollut niin ihana. Jotenkin jännä vaan kuvitella Ari tähän, eihän se aina välttämättä ihan helposti onnistu (kuten ei ficeissä yleensäkään, kun ei kohdetta 100-prosenttisesti tunne), mutta hyvä juttu tää on ollut. :) Kiitos sulle!

      • mä vaan
        ne teki sen. :D kirjoitti:

        Mun mielestä sä voit jatkaa, jos haluat ja keksit jonkun mielenkiintoisen tavan, millä tää voi jatkua. Ja tosta nauramisesta, jos mä olen tätä lukiessa nauranut tai hymyillyt, niin se on johtunut siitä, että tää juttu on ollut niin ihana. Jotenkin jännä vaan kuvitella Ari tähän, eihän se aina välttämättä ihan helposti onnistu (kuten ei ficeissä yleensäkään, kun ei kohdetta 100-prosenttisesti tunne), mutta hyvä juttu tää on ollut. :) Kiitos sulle!

        Älä noitten puheista lannistu... jatka EHDOTTOMASTI!!!

      • aappa
        mä vaan kirjoitti:

        Älä noitten puheista lannistu... jatka EHDOTTOMASTI!!!

        Hyvän novellin kyllä oot saanu aikaseks. Jatka jos siltä tuntuu ja keksit jonkun mielenkiintoisen tavan jatkua. Ite tykkään kuitenkin lukea sun kirjottamaas tekstiä.

      • Rock-eltsu

        Tää on todella ihana tarina! En vaan oo saanu kirjotettua mitään kun löysin tän. Mun kaikki kaveritki on lukenut nää tarinat ja pitänyt. On vähän liian myöhäistä kirjoittaa ehkä mutta oli pakko laittaa et tää tarina on yks parhaista mitä oon lukenu ja jäin koukkuun!! Tosi hyvä mielikuvitus ja tosi hyvä tää tarina on muutenkin

    • Teplohod

      Heippa vaan.

      Nyt aamulla luettuani tuon eilisen osan uudestaan päätin, että tämä tarina oli tässä. Kiitos lukijoille. Tästä jos jatkaa, niin tuloksena olisi vain vielä huonompaa juonikuviota.

      Jos joskus taas intoudun Marian ja Ari tarinaa jatkamaan, niin teen sen sitten taas uuden otsakkeen alla ja tod.näk. hieman eri lähtötilanteesta kuin mihin tämä nyt päättyi.

      -teplohod-

      • mä vaan

        Voi ei, et ois vielä lopettanu...ihan MAHTAVA tarina... toivotaan että pian saisit inspiraation jatkaa Arin ja Marian tarinaa

      • mä vaan

        Jos tätä tarinaa et jatka, niin voisitko aloittaa uuden tarinan... olet niiin huippu kirjoittaja!!!

      • Shalafi

        Tarina oli ihan loistava, mutta oot oikeessa siinä, että oli hyvä lopettaa tämä tarina tähän.

        Toivottavasti kuitenkin jatkat Marian ja Arin tarinaa mahdollisimman nopeasti, sun tekstiäs on kiva lukea. :)

      • Fani95
        Shalafi kirjoitti:

        Tarina oli ihan loistava, mutta oot oikeessa siinä, että oli hyvä lopettaa tämä tarina tähän.

        Toivottavasti kuitenkin jatkat Marian ja Arin tarinaa mahdollisimman nopeasti, sun tekstiäs on kiva lukea. :)

        Näin Ari-fanin näkökulmasta tää tarina oli tosi mahtava. Mä tykkäsin, nyt on vähän haikeaa kun tää loppuu. Toivottavasti jatkat vielä joskus Arin ja Marian tarinaa, oli sen verran mielenkiintoista luettavaa. Kiitos!

      • Selene2

        Tähänkö se päättyi? Oi, oi kun se oli ihana novelli! Olet ihan oikeassa, että tuo on hyvä paikka lopettaa, mutta toisaalta se kyllä myös jätti pariskunnan tulevaisuuden avoimeksi, eli mahdollisuus jatkolle vielä jäi...*vink, vink* ;)

      • hänvaan

        Musta teit oikean ratkasun, jotenki toi oli hyvä loppu. Ite en osais enää tästä jatkaa ja toi oli just nii hyvä ku se keksi ton kertsin, jatkossa sun olis ehkä pitäny keksiä se laulukin tms..

        Luen myös tota Selenen kirjoittamaa novellia demissä ja se novelli on sinänsä aika samassa vaiheessa tämän sinun novellisi kanssa, mutta se on ajassa paljon taaempana. Sä kun ns. kirjotat jo tulevaa aikaa nii jotenki se voisi olla hankalampaa. Selene taas vertaa menneisiin ja oikeisiin aikoihin ja tapahtuneisiin. Tykkään siitä.

        Olen kyllä sitä mieltä että voisit ihan hyvin keksiä jonkun aivan muunkin uuden tarinan, ettei henkilöiden tarvitsisi olla Ari ja Maria. Alottaisit ihan uuden aiheen ja tarinan :)

        Sitä odottellessa.

    • jormaliisa

      heidän panostaan sanat?

      • hänvaan

        Näinpä. Ehkä Ari sai niin hyvän inspiksen. Eihän niitä voi mitenkään estää!

      • Teplohod

        Arvon jormaliisa :)

        Ihan aiheellinen kysymys varmasti, mutta kaikki ei aina ihan mene noin loogisesti kuin sitä voisi ajatella :D

        Tarkoitus ei suinkaan ollut antaa sitä kuvaa, että tämä fiktiivinen Ari vaatisi kunnon "panot", jotta pystyisi ensimmäisen kerran elämässään sanoittamaan biisejä. Ei ei.

        Kyse on juurikin ilmiöstä, nimeltä inspiraatio, joka tulee sattumalta, riippumatta siitä mitä teet tai ajattelet. Joskus, kun tunnelma on oikea niin sitä vain saa sellaisen fiiliksen, että "nyt mä keksin". Tässä tapauksessa tämän fiktiivisen Arin keksimä kertosäe saattaa kertoa ihan mistä tahansa, toki myös seksistä, mutta epäilen, että siitä ei ole kyse.

        En valitettavasti voi antaa sinulle suoraa kyllä-ei-vastausta kysymykseesi, koska en tuota ollenkaan kirjoittaessani ajatellut. Uskoisin, että tämä fiktiivinenkään Ari ei kirjoittaisi laulua seksistä, ainakaan suoranaisesti. Eroottisia seksiin liittyviä viittauksia nyt voi olla biisissä muutenkin ilman että se varsinaisesti kertoisi mainitsemastasi "panosta". :D

        Toivottavasti tämä nyt tyydytti tiedonjanoasi ;)

    • yks Ari-fani

      Luin aikanaan kesällä ton ekan osan ja tykkäsin siitä TOSI paljon. Nyt tänään vasta huomasin, että helvetti sillehän on tullut jatkoa!! Luin sitte äsken koko tarinan ja ihana oli ♥

      Osaat kirjottaa tosi hyvin ja toivottavasti jatkat vielä joskus näissä merkeissä. Näitä on todellakin ilo lukea :)

      KIITOS vielä kerran!

      • Teplohod

        Ihana kuulla, että tykkäsit.

        En tiedä jatkanko tätä fanificceilyä, se ei oikein ole meikäläisen heiniä... mutta ehkä jossain vaiheessa kun kiireet antavat periksi, niin olisi kiva kirjoittaa jotain muuta. Katsotaan nyt.

        Rauhallista joulua kaikille!

    • Teplohod
      • novellista

        Tuli sit viime yönä luettua toi Arista kertova novelli.Aina aattelin,että jatkan aamulla lukemista,mutta niin siinä kävi,että pakko oli lukea loppuun toi.Toisaalta olis kiva,kun tohon tulis vielä jatkoo,mutta toisaalta taas toi loppu oli hyvä lopetus.

      • mie vaan
        novellista kirjoitti:

        Tuli sit viime yönä luettua toi Arista kertova novelli.Aina aattelin,että jatkan aamulla lukemista,mutta niin siinä kävi,että pakko oli lukea loppuun toi.Toisaalta olis kiva,kun tohon tulis vielä jatkoo,mutta toisaalta taas toi loppu oli hyvä lopetus.

        mäkin luin ton ari ficin ihan hetkessä! olin koukussa!
        joten nyt pyydän ja anon nöyrimmiten, että nuorelle parille tulisi jatkoa!
        miksi oi miksi kaiken hyvän pitää aina loppua kesken?
        Argh.. ei voi ymmärtää!

      • Kassuuu
        mie vaan kirjoitti:

        mäkin luin ton ari ficin ihan hetkessä! olin koukussa!
        joten nyt pyydän ja anon nöyrimmiten, että nuorelle parille tulisi jatkoa!
        miksi oi miksi kaiken hyvän pitää aina loppua kesken?
        Argh.. ei voi ymmärtää!

        Sä oot todellä hyvä kirjoittamaan tuollaisia novelleja! Jatka ihmessä kirjoittamista! minä ainakin odotan innolla jatkoa!

      • ihmeeessä
        Kassuuu kirjoitti:

        Sä oot todellä hyvä kirjoittamaan tuollaisia novelleja! Jatka ihmessä kirjoittamista! minä ainakin odotan innolla jatkoa!

        lisää

      • sä et
        ihmeeessä kirjoitti:

        lisää

        jatka kirjoittamista? ku sä osaat.. vai ootko keksiny jonkun uuden jatkiksen?

      • nomoro
        sä et kirjoitti:

        jatka kirjoittamista? ku sä osaat.. vai ootko keksiny jonkun uuden jatkiksen?

        niin, olis kiva lukee joku toinenki Ari-ficci sun kirjottamana, oot niin tosi hyvä. Jos sulle joskus tulee joku alotusidea, ja rupeet sellasta kirjotteleen niin linkkaa ihmees tänne! Oot tosi hyvä kirjottaja, tykkään kirjotustyylistäs, ja varsinki, ku siinä on suurin idolini herra Ari Koivunen mukana, niin avot! :D Eli jos vaa idea tulee, nii olis kiva lukee. :)

      • nomoro
        mie vaan kirjoitti:

        mäkin luin ton ari ficin ihan hetkessä! olin koukussa!
        joten nyt pyydän ja anon nöyrimmiten, että nuorelle parille tulisi jatkoa!
        miksi oi miksi kaiken hyvän pitää aina loppua kesken?
        Argh.. ei voi ymmärtää!

        Niin just! Olis mukavaa lukee jatkoo tästäki, eli jos vaan keksit, niin anna tulla! ;D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nurmossa kuoli 2 Lasta..

      Autokolarissa. Näin kertovat iltapäivälehdet juuri nyt. 22.11. Ja aina ennen Joulua näitä tulee. . .
      Seinäjoki
      84
      4531

    2. Vanhalle ukon rähjälle

      Satutit mua niin paljon kun erottiin. Oletko todella niin itsekäs että kuvittelet että huolisin sut kaiken tapahtuneen
      Ikävä
      50
      3115

    3. Maisa on SALAKUVATTU huumepoliisinsa kanssa!

      https://www.seiska.fi/vain-seiskassa/ensimmainen-yhteiskuva-maisa-torpan-ja-poliisikullan-lahiorakkaus-roihuaa/1525663
      Kotimaiset julkkisjuorut
      136
      3109

    4. Mikko Koivu yrittää pestä mustan valkoiseksi

      Ilmeisesti huomannut, että Helenan tukijoukot kasvaa kasvamistaan. Riistakamera paljasti hiljattain kylmän totuuden Mi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      403
      2192

    5. Purra hermostui A-studiossa

      Purra huusi ja tärisi A-studiossa 21.11.-24. Ei kykene asialliseen keskusteluun.
      Perussuomalaiset
      220
      1308

    6. Ensitreffit Hai rehellisenä - Tämä intiimiyden muoto puuttui suhteesta Annan kanssa: "Meillä ei..."

      Hai ja Anna eivät jatkaneet avioliittoaan Ensitreffit-sarjassa. Olisiko mielestäsi tällä parilla ollut mahdollisuus aito
      Ensitreffit alttarilla
      11
      1213

    7. Mitä sanoisit

      Ihastukselle, jos näkisitte?
      Tunteet
      76
      1197

    8. Miten meinasit

      Suhtautua minuun kun taas kohdataan?
      Ikävä
      65
      1082

    9. Joel Harkimo seuraa Martina Aitolehden jalanjälkiä!

      Oho, aikamoinen yllätys, että Joel Jolle Harkimo on lähtenyt Iholla-ohjelmaan. Tässähän hän seuraa mm. Martina Aitolehde
      Suomalaiset julkkikset
      30
      1074

    10. Miksi pankkitunnuksilla kaikkialle

      Miksi rahaliikenteen palveluiden tunnukset vaaditaan miltei kaikkeen yleiseen asiointiin Suomessa? Kenen etu on se, että
      Maailman menoa
      111
      983
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt