Hassi kuuluu saatuttavimpiin asukkaisiin Suomessa.
Tästä Suomen kannalta murheellisesta tuloksesta ollaan toistaiseksi hijaa.
Jos kaikki olisimme hasseja, Suomi olisi loppu muutamassa viikossa.
Saako noin vain 1-henkilö noin kauheasti haaskata kaikkien yhteisestä kassasta !
Onko mitään järkeä lentää vain palkkioiden takia, jotka kytketty haaskaamiseen.
Hoi..hoi..nyt kansalaiset !
----------------
Tanska on Euroopan pahin ilmaston saastuttaja, ja koko maailmankin mitassa Tanska löytyy kymmenen pahimman saastuttajan joukosta.
Tästä Tanskan kannalta murheellisesta tuloksesta kertoi sunnuntaina tanskalainen Politiken-lehti.
Politiken lainaa Tanskan tilastokeskuksen uusia tietoja. Niissä on, toisin kuin aikaisemmin, laskettu mukaan myös laivojen ja lentokoneiden hiilidioksidipäästöt. Tanskalla on maan asukasmäärään katsoen erittäin suuri kauppalaivasto.
Laivojen ja lentokoneiden mukaanotto on nostanut Tanskan ilmastopahisten listalla roimasti ylöspäin aiemmalta sijalta 24. Tilastoissa on laskettu maan hiilidioksidipäästöt asukasta kohden

Vastaukset 1
Vanhimmat
...purkautuu 3.7kg ilmakehää tuhoavaa saastetta yhtä matkustajaa kohden / 100km. Matka Tulimaahan kanoottiretkelle aiheuttaa n. 600 kg:n saastekuorman/Hassi. Aikamoinen "jalanjälki" kanoottiretken takia.