kysyn apua ja neuvoo mitä teen kun rakkaani lähti (kuoli) yllättäen.onko elämää jälkeen kuoleman vai onko kaikki ohi.mieli tekisi tehdä itsemurhan ja olen sitä jo yrittänyt lääkkeilla mutta en ottanut tarpeeksi.usko ei riitä elämiseen ja ystävät ovat lähteneet.olen kokoajan yksin
jatkuuko elämä kuitenkin
rakas poissa
9997
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
en voi muuta sano noin typerästä teosta minkä otet yrittänyt tehdä
on se hyvä että meitä ihmisiä on monenlaisia
kyllä odotin jotain neuvoa(viisasta)
Ei sinua sivulliset voi paljon neuvoa ystävä hyvä, toisaalta ei ihmisten myöskään tarvitsisi kirjoitella ilkeästi jos toisella on paha olla.
Minä olen jo täti-ihminen, mallia vanhempi enkä minäkään osaa sen kummemmin neuvoa.
Ajattele mitä hyvää sinulla oli läheisesi kanssa, minä uskon vakaasti, että jos joku läheinen kuolee - hän silti on luonamme monin eri tavoin; tähdet taivaalla - hän on yksi tähdistä ja ajatuksissasi.
Älä ajattele itsemurhaa enää, luuletko, että läheisi olisi sitä tahtonut?
Minä luulen, että hän haluaisi sinun olevan niin onnellinen kuin vain mahdollista, ihan heti ei varmasti onnistu, mutta anna ajan kulua.
Kulunut sanonta että vain aika auttaa on totta.
Kirjoittele myöhemmin miten sinulle menee?
Kyllä välittäviäkin ihmisiä on olemassa :-))
KITOS LÄMPIMISTÄ SANOISTASI.YRITÄN PARHAANI
Elämä voi kuule ystävä kiltti joskus olla pelkkkää jyrkkää alamäkeä - sitten taas ylämäkeä ja sitä rataa.
Ei helppo elämä aina ole se paras elämä - tarkoitan vain sitä, että kun saa vähän etäisyyttä asioihin niin ehkä helpottaa.
Olet tuntematon, mutta ymmärrän että sinulla on tosi vaikeata.
Minullakin kuoli pikkusisko muutama vuosi sitten.
Olimme edellisen päivän jutelleet puhelimessa ja sitten soitti poliisi ja kertoi.
Aluksi en uskonut koko asiaa.
Olin niin shokissa etten ottanut vastaan sitä.
Ajattelin, että poliisi on erehtynyt tai tiesmitä.
Mutta eihän se sisko takaisin tullut.
En edes nähnyt hänen ruumistaan, ehkä jos olisin asia olisi ollut helpompi vaikka yhtä tuskallinen hyväksyä.
Ajattelin että tästä en toivu.Ikinä.
Olimme vitsailleet monta kertaa, miten vanhenemme yhdessä ja meistä tulee tosi kiukkuisia vanhoja tätejä - mutta niin minä jäin yksin vanhenemaan.
Joten yritä jaksaa -
silloinkin - kun et millään jaksaisi.
Voimia!!!!
tosi paljon kiitos kun otit kantaa suruuni,kävin rakasta katsomassa patolokisella osastolla ja annoin suukon hänelle ja sain varmuude että hän ei tule takaisin,suosittelen kaikille samaa käytöstä jos kohdalle osuu
halauksia sulle. Elämällä on varmaan vielä jotain annettavaa, ja eipä tässä tarvi muuta kuin hengittää sitä odotellessa. Varmasti ikävä on kova, mutta koita jaksaa. Vielä joskus suru käy siedettävämmäksi ja olo helpottaa.
tulee uniini,kun kaipaan häntä ja olen pohjattoman yksin.