Suurin osa ymmärtää, että mitä suurempi riski sitä suurempi tuotto. Uhkapeleissä tämä näkyy esimerkiksi seuraavasti:
Ruletissa
veikkaamalla yhtä numeroa saat voiton 30-35 kertaisena. Saat siis yli 3000% tuottoa. Riski rahojen menettämiselle 35/36 tai 36/37 riippuen siitä onko pöydässä 00 numeroa vai ei.
veikkaamalla neljännes numeroa tuotto on n. 700-800%, mutta mahdollisuudet ovat nelinkertaiset.
veikkaamalla esimerkiksi väriä tai parillisuutta tuotto on vain 100%, mutta riski menetykselle on vähän yli puolet.
Lotossa tuotto voi olla jopa miljoonia prosenttia.
Tuo 400% tuotto on siis äärimmäisen epätodennäköinen. Joku voi saivarrella, että eihän "hallitulla" valuutta treidauksella ja uhkapeleillä ole mitään yhteistä. Asia ei ole näin yksinkertainen vaan lyhyen ajan muutosten ennustaminen dollari/euro vaihtosuhteessa on sama kuin heittäisi kruunaa ja klaavaa. Tällä tavalla ajateltuna 400% tuotto on aivan mahdollista, mutta hyvin epätodennäköista saavuttaa.
Hallittua valuutta treidausta edustaa pikemminkin sellainen, mikä perustuu vähintään kuukauden mittaiseen näkemykseen vaihtosuhteesta. Tämä edellyttää ymmärrystä, siitä mitä maailmanpolitiikassa tapahtuu. Ei kukaan, paitsi ehkä suurimmat keskuspankit kykene ennustamaan nopeita vaihtosuhteen vaihteluita.
Jos olettaa saavansa 400% korkoa, eli jatkuvaa tuottoa niin se onkin sitten matemaattisesti paljon epätodennäköisempää kuin lotossa voittaminen.
Jos jollakin on eri näkemys asiasta, niin pyytäisin häntä perustelemaan näkemyksensä.
Ruletissa
veikkaamalla yhtä numeroa saat voiton 30-35 kertaisena. Saat siis yli 3000% tuottoa. Riski rahojen menettämiselle 35/36 tai 36/37 riippuen siitä onko pöydässä 00 numeroa vai ei.
veikkaamalla neljännes numeroa tuotto on n. 700-800%, mutta mahdollisuudet ovat nelinkertaiset.
veikkaamalla esimerkiksi väriä tai parillisuutta tuotto on vain 100%, mutta riski menetykselle on vähän yli puolet.
Lotossa tuotto voi olla jopa miljoonia prosenttia.
Tuo 400% tuotto on siis äärimmäisen epätodennäköinen. Joku voi saivarrella, että eihän "hallitulla" valuutta treidauksella ja uhkapeleillä ole mitään yhteistä. Asia ei ole näin yksinkertainen vaan lyhyen ajan muutosten ennustaminen dollari/euro vaihtosuhteessa on sama kuin heittäisi kruunaa ja klaavaa. Tällä tavalla ajateltuna 400% tuotto on aivan mahdollista, mutta hyvin epätodennäköista saavuttaa.
Hallittua valuutta treidausta edustaa pikemminkin sellainen, mikä perustuu vähintään kuukauden mittaiseen näkemykseen vaihtosuhteesta. Tämä edellyttää ymmärrystä, siitä mitä maailmanpolitiikassa tapahtuu. Ei kukaan, paitsi ehkä suurimmat keskuspankit kykene ennustamaan nopeita vaihtosuhteen vaihteluita.
Jos olettaa saavansa 400% korkoa, eli jatkuvaa tuottoa niin se onkin sitten matemaattisesti paljon epätodennäköisempää kuin lotossa voittaminen.
Jos jollakin on eri näkemys asiasta, niin pyytäisin häntä perustelemaan näkemyksensä.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Rulettia parempi vertauskuva on laiva.
Laiva on suuri, kun se lähtee liikkumaan johonkin suuntaan, voit kiihtyvyydestä päätellä, että se etenee ainakin x matkaa/aikaa siihen suuntaan.
Dollari on maailman vaihdetuin valuutta.
Ainakin vielä, ehkä vielä kauan.
Kun sen kurssi lähtee ylös/alas ja kurssimuutoksen vauhti kiihtyy, on lähes varma, että kurssimuutos jatkuu kyseiseen suuntaan jonkin aikaa.
Varmuus on RIITTÄVÄ siihen, että vaikkei se aina toimisikaan oletetulla tavalla, niin tässä strategiassa pysyminen mahdollistaa pitkälläkin aikavälillä kannattavan treidauksen.
400% tuotto taas on harhakuvaa.
400% tuottoa saa vain osalle sijoituksesta, todellinen tuotto/6kk on luokkaa hieman yli 100%.
käydään viikonloppuinakin kuten Wc:ssä. Ja tyhmät uskoo.
Kiitos asiallisesta vastauksesta. Tuo laivavertaus kuulostaa ihan loogiselta, mutta pari asiaa mietityttää.
Jos minulla 1000 euroa pääomaa ja saan sille keskimäärin 100%/6kk tuottoa. Tällöin puolen vuoden kuluttua minulla 2000 euroa ja siitä toiset puoli vuotta eteenpäin minulla 4000 euroa. Siis tuotto on keskimäärin 400%/12kk.
Jos pelureita on paljon niin osa varmasti saa tuon 400% vuodessa. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että 400% vuodessa pakottaa sellaiseen riskiin, että se onnistuu hyvin harvalta.
Nousevien markkinoiden aikana pörssissä noteerattuihin johdannaisiin sijoittaneista vipurahastoista osa pääsi reilun 100% vuosituottoon. Ilmeisesti Rahoitustarkastus on asettanut riskeille tietyt rajat, sillä muuten ainakin joku julkisista rahastoista olisi päässyt tarpeeksi suurella vivulla 400% tuottoon.
Kirjoitukseni pointti ei ole lannistaa ketään vaan pikemminkin valaista tunnettua totuutta, että tuotto ja riski kulkevat aina käsikädessä. Suuri riski tarkoittaa, että kaikkein parhaiten pärjäävä porukka onnistuu. Suuri enemmistö ei onnistu.
Jos potissa on 800 chipsiä ja joudut harkitsemaan sinne maksamista esim. 200.
Tällöin POTTIKERTOIMESI on 200/800 eli 1:4....
Tällöin sinulla pitää olla kädessäsi systeemi jonka voittotodennäköisyys (Vähän samaan tapaan kuin laskit tuossa ruletissa) eli jäljellä olevien korttien määrä suhteessa voittaviin kortteihin. Esim. HoldEmissä sulta puuttu yksi hertta väristä ja uskot sen tullessa voittavasi.
Tuon ko. kortin ilmestymistodennäisyys on 1:4
Eli nippanappa voit maksaa...kun otetaan huomioon lisäkertoimet (pari muuta pelaaja jälkeesi maksaa ja kasvattaa pottia eli pottikerroin kasvaa) on maksusi pitkällä aikavälillä kannattava vaikka häviäisitkin juuri tämän jaon.
"Pitkä aikaväli" on avainsana. Jos luvataan 400% tuottoa se on lähinnä uhkapeliä..tuuripeliä.
Treidauksessakin pitää tehdä tulos pienillä, tasaisilla iskuilla. Eli kun nähdään että laiva on tiettyyn suuntaan menossa, minkä otit esimerkiksi, on "helppo" arvioida että tietyn ajan on mahdollista pientä tulosta tehdä. Ei suurta tulosta tällä laivalla...
Mutta kun tuontapaisia laivoja huomaa olevan liikenteessä useampia, voi järkevällä ja nöyrällä treidauslogiikalla tehdä hitaalla ja pitkäjännitteisellä sijoittamisella +-merkkistä tulosta. Vähän voittoa sieltä, vähän tuolta ja....*hups* vuoden päästä ollaan selvästi voiton puolella!
Kaiken sijoittamisen ja pelaamisen suhteen pätee samat säännöt. Pitkäjännitteinen järkevä pelaaminen....se on siinä!
Tietysti *kröhöm* on tunnustettava että itse olen nettipokeria harrastamut 10 kk ja reippaasti häviöllä...:/ Mutta se onkin jo ihan eri tarina :)
itse lopetin pelaamisen n. puolentoista vuoden jälkeen, kun kassa ei kasvanut mutta ei tullut pahemmin tappioitakaan. Itselläni ei ole pokeriin tarvittavaa kanttia, eli pelata ilman pelkoa.
Kysymys pokerin pelaajille. Montako prosenttia voittavien pelaajien kassa kasvaa keskimäärin vuodessa? Olisko se jotain 400% luokkaa? Eniten voittavilla pelaajilla taitaa olla suurin varianssi. Nimittäin Matusow, Lodden ja muut ovat menneet usein katki tai ainakin olleet lähellä katkeamista. Juuri siihen ei minun kantti riitä, mutta nostan hattua niille joilla on tarpeeksi pokkaa.
Kiitos myös sinulle asiallisesta linjasta.
"Jos minulla 1000 euroa pääomaa ja saan sille keskimäärin 100%/6kk tuottoa. Tällöin puolen vuoden kuluttua minulla 2000 euroa ja siitä toiset puoli vuotta eteenpäin minulla 4000 euroa. Siis tuotto on keskimäärin 400%/12kk"
Teoriassa näin.
Käytännössä: taaskaan kaikkea ei voi sijoittaa siihen 400% tuottavaan osaan.
Myöskään kaikki eivät tässä vaiheessa sijoita kaikkea, vaan kotiutukset alkavat.
"Jos pelureita on paljon niin osa varmasti saa tuon 400% vuodessa. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että 400% vuodessa pakottaa sellaiseen riskiin, että se onnistuu hyvin harvalta."
Totta, on se yksi harva ilmeisesti nyt löytynyt.
"Nousevien markkinoiden aikana pörssissä noteerattuihin johdannaisiin sijoittaneista vipurahastoista osa pääsi reilun 100% vuosituottoon. Ilmeisesti Rahoitustarkastus on asettanut riskeille tietyt rajat, sillä muuten ainakin joku julkisista rahastoista olisi päässyt tarpeeksi suurella vivulla 400% tuottoon."
Noin voi olla.
Täytyy myös muistaa, että dollarin trendi on jo pitkään ollut selkeästi alaspäin.
Tiukempi paikka tulee, kun "pohja" saavutetaan. Ennemmin tai myöhmmin näin käy. Silloin liikeet voivat olla erittäin nopeita, arvaamattomia ja suuria. Vaarallista aikaa tulee olemaan.
Joskus se taala myös tulee ylös, ja kovaa. Silloin on myös pitkä trendi tehdä hyvää kauppaa.
muiden tuottoja.
itse olen pelannut pokeria eri muodoissaan jo ihan pennusta.
nettipokeria kaksi vuotta,pääsiassa turnauksia(nlhe) ja vuoden verran omahaa, 10-12000kättä kuukaudessa. taso on vielä matala, plo100. kassan koko minimissään 2000e, itselläni suurempi. keskimäärin vuoden periodilla tuottoa on tullut nyt n.2000e/kk, otos jo kohtuullinen, yli 250000kättä.
On tuo jo varsin suuri limiitti ja siinä voi hävitä paljonkin huonolla pelillä (toki onhan niitä suurempiakin). Joka tapauksessa ihan oikeilta nuo lukemat kuullostavat.
20x max buyin kassaan nähden on hyvä perussääntö limiitille jossa pelaa (ainakin plo:n ja nl:n kohdalla)
Pokeria olen pelannut joten siitä tiedänkin ja kirjoitin nuo bonusjutut.
Valuuttatreidauksesta en tiedä paljoakaan mutta uskon että silläkin pystyy tekemään + merkkistä tulosta. Tosin en usko että noin isoja prosentteja mitä winclub on tehnyt ja tuntuu tekevän vuodesta toiseen.
Winclubiin liityyy mielestäni niin paljon hämäriä juttuja ja viimeisimpänä yhtiön nimen muuttaminen wincapitaksi että eipä juurikaan herätä erikoista luottamusta toimintaa kohtaan.
Olen kuitenkin mielenkiinnosta seurannut miten keskustelu etenee winclubin suhteen ja eipä se ole juuri edennyt.
Vastustajat eivät pysty todistamaan clubin toimintaa 100% varmuudella huijaukseksi ja taas winclubilaiset itse eivät pysty todistamaan sitä että winclub tekee tulonsa valuuttakaupoilla (tämä on se johtopäätös joka on jäänyt koko sotkusta).
todistustaakka ole juuri vastustajilla? hehän ovat esittäneet väitteen. Ei Clubin jäsenten tarvitse mitään todistaa.
Eli vastustajat eivät ole pystyneet todistamaan Clubia huijaukseksi vaikka ovat tonkineet Clubin jopa hakkeroimalla sivustot, joten se näytä
isi olevan ihan oikea treidausfirma.
Näyttää että Muron takana Murre, Phaipola ja RAV_3, josta syystä sen sivuston uskottavuuskin mitä sattuu. Siellä riehuu muutama hakkerointitaitoinen pikkupoika. Murre ja RAV-3 on tällä foorumilla kertoneet olevansa hakkereita. Toimintatapa Muron sivustolla on juuri noille kahdelle sopiva. Intohimoinen verkostomarkkinoinnin vastustaminen hakkerointitaito ovat sellaiset yhdistävät tekijät että tuskin on kovin monta on joihin tuo yhtäläisyysmerkki sopii. Se sopii myös siinä mielessä nämä kolme kaveria esittävät väitteen mutta eivät pyrikään todistamaan väitettään oikeaksi, vaan vaativat muita todistamaan että He ovat väärässä. Ei se näin mene. Väitteen esittäjän pitää ne todisteet kerätä jo Ennen väitteen esittämistä.
koskaan. No murhassa todistustaakka on tosiaan syyttäjällä. Mutta Winclu...Capitalin tapauksessa minusta riittää "perusteltu epäilys".
Winclu..Capitalille on tärkeää sen imago. Ei ole hyväksi jos epäilyjä esitetään ja Clu...Capitalilaiset eivät niihin halua taikka pysty vastaamaan.
Clu...Capitalin kohdalla on kyse markkinoinnista.
Silloin on turha puhua skeidaa jostain "todistusvelvollisuudesta". Minusta on hyvä että epäilyjä esitetään ja tuodaan julki. Jos epäilyn kohteella on puhtaat jauhot pussiissaan he myös vastaavat vapaaehtoisesti epäilyihin.
T: Boston Legal
"Mutta Winclu...Capitalin tapauksessa minusta riittää "perusteltu epäilys"."
Ihan sama mikä sinusta riittää!
Länsimaisessa demokratiassa ny kuitenkin toimii:
Syytön kunnes toisin todistettu!
"Ei ole hyväksi jos epäilyjä esitetään ja Clu...Capitalilaiset eivät niihin halua taikka pysty vastaamaan."
Ei ole hyväksi? Missä asiassa?
Vastauksia nyt ei kuitenkaan tipu!
"Minusta on hyvä että epäilyjä esitetään ja tuodaan julki. Jos epäilyn kohteella on puhtaat jauhot pussiissaan he myös vastaavat vapaaehtoisesti epäilyihin."
Ihan sama mitä tuot julki!
vastauksia ei tipu!
Syytön kunnes toisin todistetaan!
PS. vai Boston Legal - anna mun nauraa :D
Muuta sinne jenkkilään, jos siellä on kaikki niin hyvin!
Ensinnäkin, niillä on ihan oma (paska) oikeuskäytäntö, täällä sitä ei sovelleta!
Ja ei sielläkään kaikki ole, kuten jossain saatanan TV-sarjassa :D :D
luulisi klubin olevan innoissaan julkisesta keskustelusta, kun he saavat tilaisuuden oikaisulle ja samalla mainosta. Ei tarvitse kun esittää faktat, jotka osoittavat, ettei kyse ole huijauksesta.
Tämä on kiusallista liiketoiminnan kannalta vain, jos puuhat eivät kestä lähempää tarkastelua.
Syytöntä ei kiinnosta tämä tilaisuus!
Millä tavoin tämä on liiketoiminnan kannalta kiusallista - vaikuttaako TÄMÄ dollarin kurssiin???
Jos ei, sitten se ei ole kiusallista!
Kun esittää Nokiaa vastaan jotakin skeida-väitteitä niin Nokia on epäilyttävä.
Hahahhaaa
Niitä väitteitä ei tarvitse kumota. Paremminkin niin että väitteiden esittäjät ovat naurettavia kun eivät pysty väitteitään näyttämään toteen.
kuinka naurettavaa esität. Lue tuo tekstisi oikein ajatuksella naura sinäkin itsellesi, minä nauroin jo sinulle.
klubilaiset (fanipojat) tekivät ensimmäisenä väitteet valuuttakaupasta ja uskomattomista 400% vuosituotoista.
Näitä väitteitä tukevia todisteita ei ole vieläkään näkynyt.
Mistään hakkeroinnista on tässä yhteydessä aivan turha puhua: sivut olivat täysin suojaamatta, kaikkien nähtävissä.
niin väitit myös kun yritit henkilöllisyyttäni selvittää. Oli avointa mutta operaattori sanoi että ainoastaan urkintaohjelmalla se "avoin" tieto saadaan ulos. Se vaatii vähän enemmän kuin normaalia tietokoneenkäyttötaitoa. Operaattori sanoi että tiedon voi laillisesti saada ainoastaan heiltä ja poliisin pyynnöstä.
Hakkerointia on sekin kun kokeilee että olisiko se sivusto avattavissa vaikka se ei olisi suojattukaan. Se että tällaisen asian saa selville vaatii harrastuneisuutta hakkerointiin. Ei sitä muuten edes ala kokeilemaan. Se vaatii aikalailla vaivaa niin että se vahingossa aukea. Eli luvatta olet tunkeutunut sivustolle ja se on hakkerointia.
sulla olla minkäänlaista käsitystä "hakkeroinnista" kun tollasta puppua päästelet. Sun henkilöllisyyden selvittämisyrityksistä (?) mulla ei ole mitään tietoa. Sen sijaan clubin sivuille tapahtunut "tietomurto" on hyvin dokumentoitu. Kyseessä ei ollut mikään murto, koska sivut olivat kenen tahansa luettavissa. Vai "hakkeroidutko" itse joka aamu tänne suoli24:ään?
Olen sitä mieltä että winclub vaikuttaa niin paljon huijaukselta että todistuspuoli on lähinnä winclubin puolella.
Sivustolle ei tietääkseni tarvinnut hakkeroida vaan sinne pääsi pelkästään oikeaa linkkiä painamalla. En tiedä täyttääkö tuo edes minkään rikosnimikkeen tunnusmerkkejä. Ehkä siinä tapauksessa jos on ottanut sivulta tietoja ja levitellyt niitä eteenpäin. Lähinnä se kyllä kertoo siitä miten vähän asioihin on panostettu.
Kai se jotakin kertoo siitäkin että miten luotettavissa käsissä winclubin toiminta on. Uskottavuutta syö sekin että "miljoonien" arvoinen signaalisofta on jätetty vapaasti kaikkien käytettäväksi ja sisäinen ohjelma tuo tiedot suoraan tuosta ohjelmasta.
Tosin joku ulkopuolinen toimii treidaajana eli ei signaalisofta itsessään tee mitään kauppoja.
Muron sivuja olen lukenut ja kyllä siellä on molemminpuolista sananvääntöä. Siellä on hanakoita vastustajia jotka tuntuvat vastustavan ihan periaatteesta tätä toimintaa ja käyttävät kaikki asioita winclubia vastaan.
Toisaalta winclubilaiset itsekkään eivät ole pystyneet perustelemaan winclubin toimintaa kovin aukottomasti. Mitä enemmän on kysymyksiä tullut niin sitä vähemmäksi ovat vastaukset jääneet.
Winclub on halunnut pitää matalaa profiilia. Johtuu hyvin varmasti tuosta seikasta eli mitä vähemmän keskustelua ja puhetta niin sitä paremmin klubi toimii.
Itse uskon myös tuohon väitteeseen ettei klubin toiminta kestä lähempää tarkastelua. Jopa klubilaiset tietävät varsin vähän itse toiminnasta (tämän voi sanoa kaikkien puolustuspuheiden pohjalta).
Klubin lehdistötietodetahan oli mm. aika naurettava ja muutenkin klubi ei ole pyrkinyt todistamaankaan itse toimintaa ja sen oikeellisuutta. Lähinnä todistellut sitä että valuuttatreidauksella pystyy tekemään rahaa (nämäkin ovat olleet lähinnä yleisiä väitteitä).
Huvittavia nämä esimerkit esim. Nokia.
Nokialla on lehdistösihteerit sun muut yhteishenkilöt joilta saa kyllä kaikki tarvittavat tiedot. Sen lisäksi he kyllä joutuvat vastaamaan epämiellyttäviinkin kysymyksiin jos niitä tulee (näitähän on ollut joskus eri ajankohtaisohjelmissakin mm. nokian henkilöstöä koskevat kysymykset ovat olleet julkisessakin arvostelussa).
Mitenkäs homma toimii winclubin kanssa? Lähetät kysymyksen nimettömään anonyymiin sähköpostiosoitteeseen josta jokin klubilainen vastaa maililla.
"Emme voi ottaa asiaan kantaa" Tv: Winclubin johto.
"Emme asioi toimittajan kanssa koska hän on tehnyt meistä ikäviä lehdistöjuttuja (joita me emme tietystikkään voi/osaa korjata)"
"Emme anna julkisia haastetteluita tai muitakaan yhteistietoja koska meidän salainen matemaattinen kaava saattaisi paljastua/meidän huipputreidaajamme saattaisi paljastua".
Tuossa nyt muutamia esimerkkejä siitä minkälaisia vastauksia voi odottaa. Allekirjoitus on tietysti tuttuun tyyliin TV. Wincapita (entinen winclub, entinen giigleclub ja mitähän vielä?).
"Olen sitä mieltä että winclub vaikuttaa niin paljon huijaukselta että todistuspuoli on lähinnä winclubin puolella."
Missä vaikuttaa, korvakäytävässsä?
Huuhtele pois hyvä mies :)
Mutta asiaan:
Länsimaisessa demokratiassa, kuten Suomi, todistuspuolen hoitaa aina syyttäjä. Sillä syytön, kunnes toisin todistettu!
Ja ihan sama jos sinä olet eri mieltä...
Minä väitän että Nokia harrastaa rahanpesua, Nokian pitää todistaa väitteeni vääräksi?
Siis mitä tahansa yritystä voi mustamaalata ja sen yrityksen tehtävä on todistaa olevansa puhdas. Ei se näin mene.
Clubilaislla ei ole tarvettakaan selitellä eikä perustella. Kaiken lisäksi se on turhaa. Nuo joilla on ennakkoasenne jo kieroutunut saavat vain lisää vettä myllyynsä. Jos olisin clubissa en alkaisi kyllä vääntämään ollenkaan.
Murre, Murosivuston perustaja tunnetaan jo tältä foorumilta. Sillä yhtä kieroutunut hakkeri kaverina joka myös tunnetaan tältä foorumilta.
Kun vertaa treidausta kolikonheittoon niin kertoo se vertaajasta kaiken olennaisen eli pöllö huhuilee.
Kolikonheitossahan saat kruunan tai klaavan ja se pysyy, ei vaihdu vaikka kuinka toivoisit.
Treidauksessa kurssi sahaa edes takaisin välistä voitolla välistä tappiolla. Pitää vain sulkea kauppa kun kurssi on oman treidauksen kannalta voitollisessa tilanteessa.. aina tämä ei onnistu mutta maltillisella tyylillä hyvin usein onnistuu.
samoin jättäisin treidauksen vertaamisen pokeriin täysin tekemättä. Sillä pokerissa lasketaan todennäköisyyksiä, mutta kun vaihdot on ohi niin ne kortit jotka käteen jäivät ovat ja pysyvät eivätkä muutu vaikka olisit taikuri luttinen. Eli pokerissa et voi odotella samoilla korteilla sellaista kierrosta että sinun korttisi olisivat parhaat.
on varmaa. Jos vaihdan euroa nyt dollariksi, niin tulen saamaan ennemmin tai myöhemmin voittoa kun vaihdan ne takaisin euroiksi? Näin ymmärsin tuon juttusi kurssien sahauksesta.
Koska puhutaan vivusta niin, valuutan sijaan kauppaa käydään jollain johdannaisella. Johdannaisiin liittyy aina jokin aikaraja, jonka jälkeen ne raukeavat.
Jos sijoitus olisi varma niin tuo 400% tuotto olisi 0-riskin sijoitus. Se kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
sijoituksista "verkostomarkkininnin" sivuilla. Tämähän on tätä pydamidikusetusta koko homma. Ette suinkaan tosissanne usko noihin guruihin.
Hmmm....treidausta voi HYVIN verrata kolikonheittoon silloin kun näin huonosti toimitaan. Tosin treidaus on mulle tuntematon ala.Jos treidaajalla on huono putki päällä ja pitää päättää joku iso siirto...tuottaako se tappiota vai ei. Ja hän tekee päätöksen löysin perustein...silloinhan on sama jos hän heittäisi kolikkoa...Hän ITSE eli ole silloin päätöksen takana vaan tekee homman 50-50 periaatteella tietämättä itsekään mikä on lopputulos.
Pokerivertaukseni oli kaukaa haettua; vai oliko sittenkään. No ensinnäkin puhuin Texas Hold Em-pokerista jossa mahdollisuudet taitavalle pelaajalle ovat huomattavasti paremmat kuin tässä "mökkipokerissa" eli 5 korttia kaikille ja sitten vaihdetaan...
Pokerin saloihin jos tutustuu niin tietää mistä on kyse. Esim. KORTIT eivät ole ensimmäinen asia mitä katsotaan vaan tosiaan tuo pottikerroin....sitten mietitään mitä nuo muut "treidaajat" ajattelevat...Mielestäni vapaasti ajateltuna pokerissa on paljon yhtäläisyyksiä treidaamiseen tai yleensä mihin tahansa sijoittamiseen..."..kortit jotka käteen jäävät ovat ja pysyvät"..eivät ne pysy!. tulee uusia ja uusia jakoja uusine mahdollisuuksineen...pokerissa ei pelata vain yhtä jakoa vaan kokonaisvaltaisesti...tiesitkö että nykyään netissä pelaavat useaa pöytää yhtä aikaa. Tällä saadaan eliminointua tuurin osuutta kun on 2-3 pöydän kortit kädessään ja voi valita mihin jakoon tosissaan panostaa...itse en osaa monen pöydän peliä.
Pokerin perustermejä muuten on "kolikonheitto". Joutuu kättä vastaan jonka tietää olevan nippanappa parempi tahi huonompi kuin oma käsi. Se on pokerissa hyvin yleistä...
Mutta samoin kuin treidauksessa...."kurssi" (pelikassa) sahaa ylösalas...ja pokerin pääidoita onkin se että..kun tilaisuus koittaa pitää imeä itselleen joka ikinen pelimerkki minkä tilanne sallii. Koska suuren osan ajasta pokerissa istutaan ja odotellaan tilaisuutta (heitettään kolikkoa ja sehän tunnetusti pitää kassan 50-150% tilanteessa noin keskimäärin)..pidetään oma kassa hengissä ja silleen...
Muttamutta....kaikki kirjoittajat ovat ainakin siitä asiasta samaa mieltä että rahan sijoittamisesta kun on kyse..silloin kärsivällisyys ja pitkäjännitteisyys on valttia!
GiiGarfield
http://www.freewebs.com/giigarfield/
Avaat treidin. Se menee tappiolle. Odotat että tilanne paranee. Tilanne ei parane vaan tappio syvenee. Mitäpä silloin teet? Odotat kunnes tili tyhjenee ja välittäjä sulkee position automaattisesti?
Tällä tavalla tehdään ne suuret tappiot, jotka pyyhkäisevät kerralla treidarin pelikassan puhtaaksi. Mainitsemallasi taktiikalla on mahdollista tehdä huomattavasti yli 50 % voitollisia kauppoja, se on totta. Mutta voitot ovat keskimäärin pienempiä kuin tappiot.
Asiaa tietysti voi auttaa stop-losseja käyttämällä, mutta silloin kärsitään useammin tappioita sellaisissakin tilanteissa, jotka ehkä odottamalla olisivat nousseet plussalle. Ja voitollisten kauppojen prosenttiosuus pienenee.
sitten kun tiedät mitä treidaus on niin tuu uudestaan kertomaan satujasi.
noitten juttujesi perusteella voi sanoa varmana sen että et tiedä yhtään mitään treidauksesta.
selittelemään typeriä juttujasi.
mitä tarkoitin. Edellisessä viestissä puhuttiin kurssien sahaamisesta. Kysyin tarkoittiko kirjoittaja sitä, että sahausliike takaa varman tuoton. Rautalangasta väännettynä: takaako sahausliike sen, että on mahdollista myydä aina kalliimmalla kuin valuuttaa osti?
Jos tämä olisi varmaa, niin maailmassa olisi rajattoman paljon rahaa, kun kaikki maailman raha kasvaisi 400% korkoa.
Pelkkä valuutan vaihto ei tuo vipua vaan pörssissä myytävillä johdannaisilla on aina ns. pienenevä aika-arvo ja erääntymispäivä.
mitä teet kun treidaat esim. EUR/USD valuuttaparilla?
Ei se mene tonne päinkään!
Ei sitä noin tehdä!
Tyhmä!
Mitä siinä tapahtuu? Meneekö se
A) Niin, että
1) Ostetaan euroilla dollareita
2) Kun vaihtosuhde on kannattava ostetaan dollareilla euroja
ja lopputulos on se, että jos vaihtosuhde muuttui jossain vaiheessa suotuisaksi, niin eurojen määrä lisääntyi.
B) Vai niin, että
1) Ostetaan arvopapereita, jotka oikeuttavat valuutan vaihtoon tietyllä hinnalla.
2) Kun vaihtosuhde on otollinen, niin kohdassa 1) ostettu arvopaperin arvo on noussut ja se myydään.
EUR/USD niin silloin ostat euroja ja myyt dollareita, tai toisinpäin USD/EUR ostat dollareita ja myyt euroja.
EUR/USD treidaus = ostat euroja hintaan esim. 1.4500, odotat että kurssi nousee, leikitään että se nousee 1.4550 ja suljet kaupan olet saanut voittoa 50 pipsiä sekä euroista että dollareista. olet siis ostanut euroja halvemmalla ja myynyt dollareita kalliimmalla ja samoin toisinpäin. sun ei tarvitse omistaa dollareita, kauppaa voi tehdä millä valuutalla tahansa, kunhan sulla on valuuttaalustalla rahaa.
niin silloin tehdään osto EUR/USD:llä, jos dollari vahvistuu niin myydään EUR/USD:tä.
"Ei se mene tonne päinkään!
Ei sitä noin tehdä!
Tyhmä!"
Tämä kommentti mielestäni kuvastaa sitä osaamista mikä winclubilaisilla itsellään on valuuttatreidauksesta. Siitä ei a.) tajuta yhtään mitään tai b.) tajutaan ne perusteet jotka on opiskeltu mainosoppaista.
Miksi pitäisikään ymmärtää?
Riittää, että ymmärtää tehdä jotain kivaa sillä tajuttomalla eurovyöryllä jonka alle kuukausittain meinaa jäädä :)
teiniuholla nyt ei oikein oikeassa keskustelussa pärjää kuin ehkä omasta mielestään. Sinäkään.
dauksesta maksaa toisille ja jättää sen toisten hoidettavaksi niin mitä siinä tarvitsee itse tietää.
Ei rahastosijoittajatkaan tiedä miten heille se tuotto tulee. He eivät tiedä sijoittamisesta mitään mutta ostavat palvelun niiltä jotka osaavat. Näinhän se toimii Clubikin.
"Ei rahastosijoittajatkaan tiedä miten heille se tuotto tulee. He eivät tiedä sijoittamisesta mitään mutta ostavat palvelun niiltä jotka osaavat. Näinhän se toimii Clubikin. "
Ja sijoittamisesta tietävät kertovat, ettei Clubi voi toimia kuten väittää. Mikä tässä on niin vaikea hyväksyä?
Rahastosijoittajat eivät melskää täällä palstoilla jostain 400 % tuotoista, koska tietävät että se on mahdoton. Ovat pirun tyytyväisiä jos saavat 10-15 %. Mutta tätäkään varten heidän ei tarvitse hommata "alapuolelleen" uusia sijoittajia joita uritetään ylipyhya laittamaan rahansa "tuottoisasti" jopa ilman osakekirjoja.
Tuolla edellä haukuttiin kaverin juttuja "saduiksi", mä sentään vain selittelen "typeriä juttuja" :))
Asiallisena kommenttina sanoisin että ei ole mustavalkoista-yksisilmäistä tapaa käsitellä mitään asiaa...Itse toin hieman eri tavalla mielipiteitäni asiasta julki.
Minä ainakin tykkään lukea juttuja joissa on erilaisia näkökulmia eritavalla esitettynä...jokainen voi niitä sitten suodatella ja miettiä ja päättää itse onko kirjoitus ihan päin peetä vai oisko siinä sittenkin jotain asiaa...
kommentoida aiheesta josta ei tiedä yhtään mitään?
samat sijoittamisesta tietävät tekevät yhtä hyvää tulosta josta maksavat 3,5-5,5% sille alkusijoittajalle. Eihän He myönnä kusettavansa sijoittajia. Heillähän loppuisi rahan tulo. Pankit treidaa ja maksavat tilinhaltijalle jopa alle prosentin korkoja. Sijoitusrahastot treidaa mutta maksavat vain voitostaan noin prosentin Tonnilla tekevät rahaa noin 2500-6000 euroa ja maksavat sijoittajalle 60 euroa. Osakkeenomistajilleen ja johtajilleen maksavat kyllä reilummasti.
Kukapa se omaa oksaansa sahaisi.
pankit sitten kalastaa asiakkaita ja lainaavet heille rahaa 6 % korolla kun muualla saa 400 %. Lisäksi pitävät kalliita kiinteistöjä
pankin päätehtävä, lainata rahaa ja ei kukaan koko omaisuuttaan riskisijoituksiin laita. Asiakkaille lainattu raha on riskitöntä sijoittamista. Jos muu ei maksa niin valtio maksaa. Siis oletko kuullut hajautetusta sijoittamisesta?
että pankkien liike toiminta riskittömämpää, kuin 400% koron saanti. Ainoastaan vakavasta peliongelmasta kärsivät ottavat sellaisia riskejä, jotka tuottavat arvopapereilla 400% tuoton vuodessa.
huonosti, kun rahastoja on vaikka kuinka paljon ja niiden keskinäinen kilpailu on kovaa? Katetta ei yksinkertaisesti voi olla kilpaillulla alalla noin paljoa.
"Ja sijoittamisesta tietävät kertovat, ettei Clubi voi toimia kuten väittää. Mikä tässä on niin vaikea hyväksyä?"
Itseasiassa asiat eivät ole noin. Lähinnä vastaus on tuommoinen vasta sen jälkeen kun on kysytty että onko se huom. teoriassa mahdollista. Silloin vastataan "Kyllä", mutta aina ensin vastaus on ollut että "Ei. Se on erittäin epätodennäköistä jne.".
Tuo on se tärkeä pointti huomioida. Rahastosijoittajat eivät todellakaan tee mitään satojen prosenttien tuottoja kuukaudessa. Parhaatkin tuntuvat olevan luokkaa 100% ja valtaosa alle eli tuo 10-15% voi olla "erittäin hyvä lukema". Monet rahastotkin tekevät jopa miinusta enemmän/vähemmän.
Kieltämättä tuo 400% korko on niin utopistinen asia kaikelle liiketoiminnalle että siihen pääsemiseksi pitää olla a.) nero b.) huijata tyhmiä.
En oikein usko tähän a vaihtoehtoon kaikkien tietojen nojalla winclubista joten pakko kai valita vaihtoehto b.
Mikesat sitten ota pankista halpaa lainaa ja sijoita sitä 400 % tuotolla. Pääoman saisi maksettua pankille takaisin extraajassa ja sitten vaan mällää voitilla. Näitä on varmaan jo suomi pullollaan jotka näin tekee. Oletko niin tyhmä ettet tajua ansainta mahdollisuutta.
lainaa ja ostanut niillä lisenssin ja jonkin verran leikkirahaa. No tämä leikkiraha kasvaakin huikeasti, keksityissä valuutta futuureissa.
sijoita riskisijoitukseen vain se osa rahoistasi joka ei vaaranna talouttasi. Siinä se yksinkertaisesti on.
"omistajien" saamia tuloja. Siitä yritykset kilpailevat, ei asiakkaille maksettavilla tuotoilla.
Fortumkin makselee sitä hurjempia osinkoja omistajilleen mitä korkeampi öljyn maailmanmarkkinahinta on. Eli ei asiakas ole tärkeä vaan omistajat. Asiakasta usein vain kusetetaan.
tuotot vaihtelevat reidauksessakin 60-600% vuodessa. Kuitenkin hyvä tuotto tuo 60%:kin. Riskisijoitus on riskisijoitusta. Koskaan ei voi etukäteen tietää mitä tulee. Mutta teoriassa on mahdollista jopa 1000% tai vieläkin enemmän.
Turha kenenkään väittää että ei ole mahdollista. Realistinen mahdollisuus on sitten taas eri juttu. Se on 400% tai vähemmän mutta on turha taas väittää että 400% ei ole realistinen mahdollisuus joinakin vuosina. Ei aina, mutta joskus ihan varmasti on.
Mutta mitä suuremmalla pääomalla treidataan sitä epätodennäköisempää on ne 400% tuotot. Pienellä pääomalla tehdään paras tuotto, niin myös osakesijoittamisessa. Sai yksi 15-vuotias kaveri osakesijoittamisestakin 300%. Alkupääoma oli 50 markkaa. Kun sijoitti voittonsa jatkossa saikin enää 20%.
Clubin sijoitusrajoitukset ehkä ovatkin siksi että tuotto voidaan pitää maksimissaan. Eli pystytään hallitsemaan treidauksen tuotto.
Eli kikään ei ole mahdotonta.
nimittäin Fortumilla on etuoikeus siirtoverkkoihin. Sähkön jälleenmyyjät ovat Fortumista riippuvaisia. Sitä paitsi edes Fortum ei kykene tuottamaan 400% vuotuista tuottoa asiakkaille, koska sellainen on mahdotonta.
siinä voit päästä jopa 3000% tuottoihin, mutta riskit ovat sen mukaiset. Kun pelaajia on tarpeeksi, niin joku takuu varmasti pääsee yhdessä peli-illassa myös ruletissakin plussalle (ja todella reippaasti plussalle).
No tuossa tilanteessa tulee takkiin... Semmosta kyllä sattuu valuuttatreidauksessa enkä sitä kiellä.
Jos sulla on vaikka stoploss 30 pipsin kohdalla... ja 20 pipsin kohdalla ajattelet et kurssi vielä nousee suotuisasti ja odotat sitä että minimoit tappion, mutta toisin käyn niin sitte otat 30 pipsin tappion ja huilaat ennen kuin jatkat... Mutta valuuttatreidauksen etuja on myös talousennusteiden, uutisten ja tapahtumien seuraaminen joiden avulla voi tehdä hetkessä 100+ pipsin tuoton. Eli vaikka teet välillä isompiakin tappioita niin ne on korvattavissa..
Itse olen myös tehnyt riskialtiilla tavalla voittoa... Odottanu alkavaa trendiä.. joka on kestäny n. 40 min sitten valuutta onkin hieman romahtanu niin ostanu sillä välin valuuttaa ja toivonu et trendi jatkuu.. Tällä tavoin olen tehnyt n. 1-2 % päivätuottoja. Tietenki välillä on tullu 3-5% tappiopäiviä mutta hyvin ollaan plussalla ja se on pääasia.
Jokaisella on oma strategia miten tehä kauppoja...
400 % vuosituotto on aivan realistinen vuosituotto treidauksessa. Eikä tuo 400 % ole edes mikään ihmeellinen tuotto, vaan keskivertotuotto treidaajalle, joka hallitsee tarvittavat matemaattiset funktiot.
Kokemusta on parin vuoden ajalta.
Keskimääräinen tuotto pitkässä juoksussa nousee helposti 150-200 pipsiin/kk. (HUOM!! keskimääräinen tuotto pitkässä juoksussa, ei mikään lottovoittokuukausi). 20-kertaisella limiitillä tuotto on silloin 30 - 40 %/kk.
Ymmärrän kyllä, että täällä annetaan täysin toisenlainen kuva, koska media on antanut täysin valheellista tietoa kyseisestä asiasta ja aivopesullaan mustamaalannut esim. Winclubin toiminnan, leimaamalla toiminnan rikolliseksi ja mahdottomaksi arpapeliksi.
Harmittaa Winclubin ja Winclubin jäsenten puolesta, koska heistä on tehty aiheettomasti rikollisia. Ensin asia pitäisi tutkia, kuten vanha sananlasku sanoo.
Olisi toivottavaa, että "asiantuntijat", jotka virheellisin "asiantuntijalausunnoin" harrastivat toimintaa, joka on kriminalisoitu, ottaisivat asiasta selvää, tutustuisivat asiaan perusteellisesti ja esittäisivät julkisessa mediassa pahoittelunsa ja tunnustaisivat olleensa väärässä.
MTV3-toimittajan toimintaa en edes viitsi mitenkään käsitellä. On ihme, että kyseisellä kanavalla on varaa pitää tällaista "suharia" palkkalistoillaan.
täällä persaukisten palstalla, toimintaa jonka tuottojen perusteellä sinun pitäisi olla bahaman hiekkadyyneillä virkistävä juoma käsissäsi ja odotella yksityiskoneen saapumista siirtyäksesi Pukettiin. Mutta täällä räntäsateessa vaan pakerrat ja kirjoittelet närkästyneitä vastauksia tietämättömien kirjoitelmiin.. MIKSI ?
Onko tämä palsta rikkailta kielletty?
Luuletko ettei meilläkin ole välillä aikaa ja mielenkiintoa tarinoida?
Mitä he**ttiä minä siellä Bahamalla tai Phuketissa (huom! ei Puket) tekisin?
Inhoan patapäämaita!
Euroopan ulkopuolelle en mene, ja Välimerellä on nyt turhan kylmä...
Sitäpaitsi, tässä pitää omia bisneksiä hoidella, ei se mistään hevonkuusesta onnistu.
Ei sitä vaan lomailla voi, paitsi jos on jo tyytyväinen. Ja minä ainakin haluan vielä PALJON lisää!
Yksityiskone - olet käsittänyt hieman väärin :)
Sellaisia ei pysty ylläpitämään miljonäärit, pitää olla miljardööri.
kuin 5 vuotta, niin olet muuttanut miljoonan miljardiksi. Aika ihmeellistä, että nykyisistä miljonääreistä vain harvat ovat yhtäpäteviä kuin sinä. Muutenhan maamme olisi täynnä miljardöörejä.
Tai ehkä 5 vuoden kuluttua Suomi on täynnä noita miljardöörejä?
jos 400% vuosituotto olisi realistinen. Tuollaisella tuotolla saa jo tonnin alkupääomalla 10 vuodessa miljardin.
Onko kaikki lähes tulkoon kaikki sijoituksen ammattilaiset ja asiantuntijat huonompia sijoittajia kuin sinä? Ainakaan he eivät ole miljardöörejä.
Luulempa että jos asiantuntijoille olisi annettukin kaikki tiedot winclubista kuten kaupoistakin pidemmältä ajalta niin koko homma olisi ratkaistu (winclub itsekin olisi pystynyt tähän halutessaan).
Mutta mitäs winclub on tehnytkään? On pyrkinyt olemaan niin hiljaa asiasta kuin mahdollista eli pyrkinyt välttämään kaikenlaista kohua. Kai sekin kertoo jotakin winclubin toiminnasta. Ainoastaan tuommoisia yleisiä väitteitä on annettu asian tiimoilta.
Tuotahan voisi verrata vaikka siihen että vedonlyönnillä on mahdollista tehdä miljoona vuodessa. Onhan sillä mutta kuinka moni siihen pystyy?
Nuo 30-40%/kk ovat legendoja. Jos yksi yhtenä kuukautena pystyy tuohon niin nopeasti ajatellaan että "kaikki pystyvät" ja tuo tulos syntyy joka kuukausi.
Eihän Winclubin tietenkään kannata paljastaa liikeideaansa. Kohtahan moni taho alkaisi hyödyntää samaa tietotaitoa. Parempi pitää omana tietona ja ottaa hyöty itselleen ja jäsenille.
Eihän Ferrarikaan kerro omia kehitys-innovaatioitaan muille talleille.
Kuten sanottu, niin 30-40 % kuukaudessa on aivan realistinen tuotto valuuttakaupassa ja pitkässä juoksussa, kunhan on riittävä ammattitaito ja systeemiähän on kehitelty useita vuosia ja kehitellään jatkuvasti, joten tulevaisuudennäkymät Clubilaisilla ovat erittäin valtaosan voitoistaan ulos. Vain vasta mukaan lähteneet uudelleensijoittavat ensimmäiset tuottonsa. VOITTAJAN ON HELPPO HYMYILLÄ.
joka auttaa klubia lyömään markkinat lähes jatkuvasti ja vielä hirveällä marginaalilla jopa? Treidaako perustaja(t) itse vai onko palkkalistoilla ammattitreidaajia? Vai tekeekö ihmeohjelma itse kauppaa?
Puikoissa on yksi naapurin tutun kaima, joka on valmistunut Otaniemen putkipuolelta. Kauppaa käydään word-ohjelmalla ja päätökset tehdään arpakuutioilla. Osittain päätökset tehdään myös pullonpyörityksellä. Kun pulloa on pyöritetty, niin sitten hakemaan panttia.
Se ammattitaito on kuitenkin putkimiehen taito ja hirve(ä)stystaito. Siitä pitää maksaa alv.
Selvittikö asiaa?
siinä sitä onkin pienellä poijalla ihmettelemistä,pää asia et tullee vaan 400 joka kuukaus.
Onhan se selvää, ettei 400% korko ole realismia, vaan touhut on juuri noin järkevällä pohjalla kuin kerroitkin.
Leikkiraha varmaan kasvaakin 400% korolla, mutta oikea raha ei kasva.
kysyn näin anonyyminä. Kuinka paljon olet tähän mennessä netonnut ? Tuollainen tuhanteen pyöristetty arvo riittää. Vai odotatko vielä 15.12 eräpäivää.
tekee kauppaa, vaikka nettiyhteys olisi poikki. Ja mikä ihmeellistä tekee kauppaa muäs viikonloppuisin kun nuo varsinaiset pörssit ovat kiinni, minulle ei kylläkään ole selvinnyt että kuka silloin noteraa valuuttoja mutta kai tuo ihmeohjelma tietää.
niissäkin luvataan huikeita tuottoja.
Tähän pitää lisätä... Yksityiskoneen ylläpito maksaa vuodessa n. 2-2.5 miljoonaa :D
Asiallista tekstiä.
No mietippä tuota... Just vähän aikaa sitten väititte että wc:n sijoittajat on luuseri opiskelijat ja köyhät... Luuletko et niillä on sijoittaa miljoonaa wincapitaan?
Asiantuntijoille on lähetetty e-mailia kuten mtv3:lle, sisäministeriölle ja muille tahoille. jossa on todistettu kauppoja (ei wc:n mutta yksityishenkilön) mut kas kummaa sitä ei noteerattu lehdistölle asti. Ehkä mtv3 on niin nolona koko uutisoinnista.
Kyllä tuohon putkimieski pystyy jos perehtyy forex kirjallisuuteen, talousanalyyseihin ja osaa suhteuttaa niitä valuuttasuhtautumiseen.
Tiesitkö ettei putkimieskään ollu putkimies ennen koulutusta... sama pätee kaikkien alojen asiantuntijoihin.
Et oleppa sinä nörtti wordeines hiljaa.
Korkona se ei olekkaan realistinen. Mutta tee kauppaa vuoden ajan koko ajan kumulatiivisesti. Eli ekasta kaupasta ku teet 1% voiton niin se 1% on seuraavassa kaupassa mukana. Näin tuotto voi kasvaa suureksi... ja lopussa 1% tuotto suhteessa alkupääomaan ei olekkaan 1% vaan voi olla 20%...
Eli mieti hieman järjellä ennen ku kerrot sun näkemyksiä.
Ei varmaan jos ei tee kauppaa oikealla rahalla.
Voisit ottaa sun aivoista palomuurit pois päältä et näkisit todellisuuden ja tiedon mitä tässäkin keskustelussa on käsitelty.
Wincapitasta saadut tuotot voi ottaa ulos ja ne muuttuu rahaksi? Tiesitkö et yritykset kans maksaa leikkirahoilla palkkoja... Ne on niin pitkää leikki/virtuaalirahoja ennen kuin höyläät muoviläpyskää tai nostat ne käteiseksi.
Kaikki forexplatformit eivät ole kiini viikonloppuisin.
ihmettä sekoilet. Eihän klubin kauppoja voida todistaa kenenkään yksityisen kaupoilla. Ja klubissahan kauppaa käydään vain ja ainoastaan klubin rahoilla. Kyseisellä todisteella ei ole ollut minkäänlaista todistusarvoa klubin kaupankäynnistä. Ilmanko sitä ei ole noteerattu.
Ei voikkaan klubin kauppoja... mutta sen voi todistaa että 400% vuosituotot eivät ole fiktiota vaan faktaa... jos tekee 40% kk tuoton niin se on oiva todiste että mtv3:n asiantuntijat eivät tunne alaa ollenkaan ja epärealistista/mahdotonta se ei ole lainkaan.
Tässä otin vaan kantaan näihin 2000 kommenttiin jotka kertoo että 400% vuosituotot on täyttä paskaa ja mahdottomia.
Ja eihän klubin tarvi mitään todistaakaa... Ei niin pitkään ennen kuin syyttäjä sitä vaatii.
>... jossa on todistettu kauppoja (ei wc:n mutta
>yksityishenkilön) mut kas kummaa sitä ei noteerattu
>lehdistölle asti.
Mikä tässä vallan kauhian tärkeässä todistuksessa mättää?
Voi valtavuuden päivät ja elläimen käsi, siis klubin toimintaa on todisteltu lähettämällä jonkun muun kuin klubin tekemiä kauppoja "todisteena". Ja sitten ihmetellään kun ei ole julkisuudessa julistettu "anteeksi oltiin väärässä".
Mitä tekemistä jonkun "yksityishenkilön" tekemillä kaupoilla on wc:n "tekemien" kauppojen kanssa? Mitä todistaa se, että joku on tehnyt kauppoja? Jos kyseessä on klubi, jota epäillään, niin se ei muutu miksikään siitä että jonkun muun kauppoja todistellaan.
Eli noiden kertomiesi "todisteden" perusteella pitäisi julkaista "anteeksipyyntö" klubille. Noh jos sitä kaipaatte, minä voin tehdä sen:
"Olemme saaneet todisteita, jonka perusteella yksityishenkilö on suorittanut onnistunutta valuuttakauppaa. Vaikka todisteet eivät olleet klubin toiminnasta, voimme kuitenkin tulosten perusteella päätellä että klubin toiminnasta julkisuudessa kerrottujen tuottojen tekeminen on mahdollista. Erään yksityishenkilön tekemät kaupat todistavat siten aukottomasti että Winclubin toiminta perustuu valuuttakauppaan."
"Asiantuntijoiden mukaan on suoraan pääteltävissä, että mikäli joku pystyy tekemään onnistuneita valuuttakauppoja, pystyy siihen kuka tahansa. Asiantuntijoiden tutkittua todisteet kaupankäynnistä, he tulivat johtopäätökseen jonka mukaan valuuttakaupassa pätee myös massan laki, jonka perusteella junakaan ei vaihda hetkessä suuntaa päinvastaiseksi (liike-energian vuoksi). Pörssikursseista tuttu kurssin kääntyminen hetkessä noususta laskuun ei ole perusteltavissa valuuttakaupassa, koska asiantuntijoiden mukaan diplomi-insinöörit ovat todistaneet valuuttakaupan perustuvan rahan liikkeisiin ja rahalla on tietty massa, toisin kuten yritysten pörssikurssilla, joka on yrityksen virtuaalinen arvo."
"Näiden uusien tietojen valossa asiantuntijat, sisäministeriö, mtv3 ja muut tahot pahoittelevat sitä että koskaan tohtivat epäillä Winclubia mistään laittomasta. Osoittaakseen tämän kyseiset tahot ovat aloittaneet välittömästi toimenpiteet, jolla klubin johtohahmolle "Hannulle" korvataan hänen kokemansa vääryys siten, että "Hannulle" myönnettäisiin Suomen Valkoisen Ruusun suurristi ketjuineen. Tämän korkein arvo myönnetään yleensä vain valtionpäämiehille, mutta tässä tapauksessa on kaikkien vääryyksien vuoksi vähintäänkin kohtuullista että tämä hyväsydämminen nero saisi hieman hyvitystä kokemaansa vääryyteen. Toimikunta toivoo että "Hannu" saapuisi Dubaista kotimaahan vastaanottaman tämän kunnianosoituksen".
Jees jees. No jos ne tonkii jostain lehtiroskiksesta taloustieteilijän joka ei tiedä valuuttamarkkinoista mitään joka väittää että 400% vuosituotot on mahdottomia, niin uutisoinnissa on vikaa.
"Sama asia kuin vuosisadan alussa telkkari oli mahdoton keksintö ja mitä semmosella kuvalootalla oikeen tekee?"
En puhunut nytten että tuolla perusteella pitäisi winclubilta pyytää anteeksi mutta olis voinu sentää oikasta uutisia.. Mm. muissa tapauksissa kuin uutisoinnissa on tehty virheitä ne on korjattu, mutta ei tässä tapauksessa. Miksi näin?
Onko tässä isompi salailu menossa ettei ihmiset saisi tietää valuuttamarkkinoiden mahdollisuuksista vai onko se tosiaan niin mahdotonta? Jos on niin harmi että monet valuuttatreidaajat rikkoo mahdottomuuden.
Kaikkihan riippuu siitä, mikä on yksityiskone?
Vanhan Cessna 152:n saa alle 100.000:lla ja ylläpito hoituu 10-20K/vuosi.
Onhan sekin "yksityiskone" :D
Mutta jos pysytään tyylissä:
Vajaa 10v vanhan Gufstreamin saa 30 miljoonalla.
Uuden saa n. 50 miljoonalla.
http://www.aircraftdealer.com/aircraft_for_sale_detail/Gulfstream_GII___GIII___GIV___GV/1999_Gulfstream_IVSP/14289.htm
Ylläpitoon pitää silti huomioida muutakin kuin koneen kulut.
Jos haluaa, että se on "aina" käytettävissä, pitää olla henkilökunta palkkalistoilla, lentää tai ei.
Ja noita koneita pitää todellakin huoltaa, vaikkei niillä lentäisi.
Totta.. kaikki on suhteellista :)
Mutta yks asia on varma, ettei parin miljoonan omaisuudella ole järkeä lähtä yksityiskonetta ostamaan.
epätodennäköistä tapahtui se sitten kumulatiivisella tuotolla tai ihan millä tahansa.
Jos se olisi todennäköistä, niin suuri joukko maailman 6 miljardista ihmisestä onnistuisi siinä kymmenenä peräkkäisenä vuonna ja tekisi tonnista miljardin.
Sellaisia ihmisiä, jotka ovat luoneet tyhjästä miljardiomaisuuden on hyvin vähän.
Jos ei halua pelata riskillä vaan haluaa hajauttaa riskejään, niin kotiuttaa aina välillä vaikkapa puolet niin miljardi on kasassa jo parin kymmenen vuoden kuluttua. Tälläinen ei tietenkään mahdotonta ole, mutta ei se mitään todennäköistäkään ole.
kuin ne, jotka väittävät 400% tuottoja realistisiksi.
Tästä voi lukea mitä sijoittamisen guruna pidetty professori Puttonen on clubista mieltä:
http://www.yle.fi/poliisitv/raportit.php?sivu=raportti_winclub
"Professori Puttonen vertasi, että valuuttakaupassa on yhtä todennäköistä onnistua kuin kolikonheitossa. Harva arvaa kruunan tai klaavan oikein kymmenen kertaa peräkkäin. "
Ai tämmöstäkö pitää uskoa :D:D:D:D
Voi jessus sentää... taitaa puttosella olla eri alan koulutus.. on se siinä oikeassa ettei tule 10 kertaa peräkkäisiä voittokauppoja.. ja jos vertaa 50/50 suhteessa valuuttamarkkinoita niin taitaa olla mies aika pahasti ulalla. Sama ku pyytäisit hoitsua tuuraamaan aivokirurgia.
"Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen"
Kysymys Opetetaanko kauppakorkeakoulussa valuuttatreidausta?
puttosen ikä... ja se milloin hän on opiskellut alalle.. Ja sitten mieti missä vaiheessa internet oli niihin aikoihin.. ja oliko forex kauppoja käyviä internetsivuja olemassa.
On hän tietenki voinu opiskella itsenäisesti, mut pahoin pelkään että on netistä hakenu tekstejä, sillä suomenkielisiä asiakirjoja ei erityisesti löydy.
hän on kenties kuuluisin sijoitusalan asiantuntija. En voi mitään, että hänen sijoitus tietämyksensä tuntuu uskottavammalta kuin joidenkin kouluja käymättömien pentujen neuvot.
ovat niin perusjuttuja, että luulisi jokaisen kauppakorkeassa opiskelevankin tuntevan ne. Ihminen joka on väitellyt rahoituksesta tohtoriksi omaa jo paljon syvällisempää valuuttamarkkinoiden tuntemusta kuin mitä yhdeltäkään clubilaiselta löytyy.
20 vuotta sitten lämmitysalan asiantuntijat teilasivat maalämmön sanomalla että miten sitä nyt jäisestä maasta lämpöä voisi saada.
No minulla oppimattomalla kansakoulusivistyksellä varustetulla ihmisellä oli maalämpö ja jostakin kumman syystä sitä lämpöä tuli jäisestäkin maasta.
Eikö siis ne huippuasiantuntijatkin voi olla joskus väärässä? Nyt kaikki lämmitysalan asiantuntijat kertovat määlämmön olevan edullisin lämmitysmuoto. Tuo tietämys on päivittynyt noille asiantuntijoille 40 vuotta myöhässä. (Olen nähnyt ensimmäisen maalämpöjärjestelmän silloin 40 vuotta sitten)
Siis voiko Prof. Puttonen olla väärässä? Voi!
mutta siitä huolimatta jos kysyn ulkopuoliselta neuvoa, niin luotan enemmän huippuasiantuntijoiden lausuntoihin kuin harrastelijoiden käsityksiin.
asiantuntijaan kuin siihen jolla on käytännössä kokemusta asiasta. Niin teki moni muukin kun sanoin että kannattaa laittaa maalämpö. Uskoivat asiantuntijoita ja laittoivat öljylämmityksen. Nyt sitten ovat kusessa lämmityskustannusten kanssa ja investoivat maalämpöön kun ne asiantuntijatkin sitä suosittelevat. Eli maksoivat aika suolaisen hinnan niistä asiantuntijoiden neuvoista.
Eiköhän se ole niin että kannattaa kuunnella joskus sitä kokemuksen ääntä ja jättää ne aiantuntijoiden lausunnot omaan arvoonsa.
kysyä, niin luotan yleensä asiaan perehtyneen mielipiteeseen. Esimerkiksi terveys asioissa lääkärit ja lakiasioissa juristit ovat minusta luotettavempia kuin kadunmiehet.
Eihän lääkärit ja juristit erehtymättömiä ole ja joskus kadunmies voi osata arvata sairauden paremmin kuin lääkäri. Mutta luotan silti enemmän lääkäriin. Samoin luotan sijoituksesta tietävään enemmän kuin tietetämättömään, vaikka tietämätön saattaa joskus arvata paremmin kun ei ole tietoa ja kokemusta häiritsemässä.
saisaurasioissa. Niissä tietenkin lääkärit ovat asiantuntijoita, mutta terveysasioissa ihan muut tahot. Lääkärit eivät saa koulutusta terveysasioihin. Niissä ne ovat yhtä tumpeloita kuin muutkin kaduntallaajat.
"Esimerkiksi terveys..."
Se on erittäin epätodennäköistä ja tässä palataankin siihen kysymykseen jos se olisi niin mahdollista kuin winclubin tapauksessa annetaan ymmärtää ja näyttää tapahtuvan. Miksi he jakaisivat rahojaan ulkopuolelle? Jokainen järkvevä pelaaja pelaisi omilla rahoillaan ja käärisi itse rahat omiin liiveihinsä.
Ota selvää mistä kaikki on lähtenyt, sitten käytä hieman päätä niin ehkä palat loksahtaa kohdalleen.
vuodessa todennäköisesti epäonnistuu. Sitä tarkoittaa suuri riski. Jos se todennäköisesti onnistuisi, niin maailma olisi täynnä tyhjästä miljardi omaisuuden tehneitä.
Tähän voisin hieman oikaista... Tarkoitat nimenomaan että uskot mielummin asiaan kouluttautuneita ihmisiä kuin katuihmisiä.
Joten kerro mulle mitä koulutusta koulussa annetaan forex treidauksesta? Ei mitään. Eli toisinsanoen tämä normaali katuihminen on asiantuntevampi forex treidauksesta verratessa kouluttautuneita taloustieteilijöitä. En tietenkään sulje mahdollisuutta et hekin ovat perehtyneet aiheeseen ja lukenu lukuisia kirjoja ja etteikö niillä olisi pohjaa sanomisissa, mutta puttosen lausonto osoitti jo itsessään ettei hän ole ottanut selvää aiheesta. Oikenhan puttonen sano, kun kehotti sijoittamaan pankkien rahastoihin "ei tuntemattomaan kannata sijoittaa" ja tämä myös osoitti sen tietotasoa asiaa kohtaan.
Suomessa ei vielä tietääkseni järjestetä minkään sortin forex koulutuksia... joten jos ala kiinnostaa niin tietoa kannattaa alkaa hakemaan esim.
www.tienaus.com :sta... sieltä löytyy keskustelua, hyviä linkkejä ja saa vähän selvyyttä asioista... tietenki ennen tuotaki kannattaa lukea edes 1-2 kirjaa aiheeseen liittyen. kirjat vaan on englanninkielisiä joten kaikki ei ymmärrä kaikkea, mutta jos leikkii oandan demotilillä ja lukee kirjaa niin kyllä se alkaa selviämään mitä mikäki meinaa.
Katsele vähän mistä suurin osa miljöönääreistä jotka on tienannu omaisuuden pörssisijoittamisesta on lähteny... Miks kaikki ei oo tehny pörssikauppaa viimeset 30 vuotta... ei sekää vaadi suurta opiskelua jos on kiinnostusta.
Sama homma pätee moneen asiaan... miks ihmiset ei tee rahaa vaan mielummin ryyppää niitä baarissa... Miks esim perus suomalainen työläinen tuhlaa 40% rahoista kapakoihin ku voisi sijoittaa ne johonkin.
Totta on että ei tuohon 400% pääse helpolla ja tänä vuonna ei olla päästykkään... mutta eipä olla luvattukaa semmosta joten eipä kukaan ole hävinny mitään.
vaihteessa kaikki kynnelle kykenevät sijoittivat rahojaan pörssiosakkeisiin ja rahastoihin. Rahastot monet rahastot olivat huikeita jopa 100% vuotuisia tuottoja.
Mikäli forextreidaus mahdollistaisi huikeat tuotot, niin maamme olisi täynnä verisesti asiakkaista kilpailevia forextreidaus rahastoja.
Toinen epäuskottavampi selitys on se, että lukuisat sijoitus ammattilaiset eivät tiedä forextreidauksen olemassaolosta. Tälläinen on hyvin epäuskottavaa.
kaikille sijoitukseen perehtyneille. Sijoituksen ammattilainen osaa kyllä operoida millä tahansa sijoitusinstrumenteilla. Ja operoikin mikäli uskoo sen tuottavuuteen.
valuuttakauppa on aina nollasummapeliä. Jos joku voittaa niin aina joku häviää. Osakkeelle pysytään aina laskemaan matemaattinen arvo yrityksen taseen perusteella, sen lisäksi osakkeen arvoon vaikuttaa odotusarvot. Mitä parempaa tulosta yhtiö tekee sen suuremmaksi kasvaa osakkeen matemaattinen arvo. Joku ostaa hintaan x ja myy hintaan 2x toinen ostaa hintaan 2x ja myy 2,5x. Kumpikin teki voittoa. Lamanaikana tappioita ei tarvitse realisoida vaan voi odottaa salkkunsa kanssa parempaa aikaa. Tai voi tehdä voittoja toisella osakkeella jonka voitoilla kattaa toisen osakkeen tappioita. Mielestäni valuuttakauppaa ja osakekauppaa ei oikein voi edes vertailla sijoitusinstrumentteina. Valuuttapuoli on enemmän ns. keinottelua.
suursijoittajan ja kukaan näistä ei ollut aikaisemmin edes kuullut slangisanaa treidaus eikä myöskään olleet tietoisia valuutanvaihdosta.
Hoomoilasina montut auki ihmettelivät mistä kerroin heille. Ei mennyt pitkä tovi kun jo möivät pörssiosakkeitaan pois, kun ymmärsivät mistä on kyse ja panostivat erääseen clubiin monilla kymmenillätuhansilla euroilla.
Eräs suomalainen pankki teki jo 80-luvulla New Yorkissa todella muhkeat tappiot valuutta futuureilla.
Jos ei tiedä mitä treidaus on, niin ei varmaan tiedä mikä on pörssiosakekaan. Aika outoa, jos joku suursijoittaja ei tiedä. Ehkä he eivät tiedä mitä on forextreidaus, mutta jokainen raha-asioista edes jotain ymmärtävä tietää miten valuuttakaupalla voi tehdä rahaa tai tappiota.
Osakekauppojen suhteen täysin totta tämä teksti. Mutta väitätkö tosiaan ettei matemaattisilla kaavoilla, analyyseillä, talousuutisilla, asiantuntevalla tyylillä ja hyväksitodetulla strategialla ei valuuttatreidaaja pysty tekemään järjettömiä tuloksia?
Jos aihe kiinnostaa ja sitä opiskelee ensin teorian puolella ja sitten aloittaa DEMOtilillä testailemaan miten se toimii käytännössä ja rakentamaan omaa strategiaa, niin on hyvät mahdollisuudet myös alkaa tekemään tulosta...
Kyllä valuuttakauppa on nollasummapeliä, mutta yleensä alottelijat tekee ne ratkasevat mokat... ja valuuttatreidauksessa on monia asioita jotka vaikuttaa kurssiin.. ja jotka on ennalta-arvattavissa.
Kuten myös ammattilaiset pörssisijoittajat pystyvät tekemään loistavia tuloksia.. Harmi vaan että tämän vuotinen jenkien kriisi on ajanut miltein kaikki sijoitusrahastot miinukselle.
pätee sääntö, jos joku voittaa toinen häviää samanverran. Ei ehkä sillä kaupalla mutta jossakin vaiheessa häviää. Osakkeen arvo on aina spekulatiivinen, eli osakkeen omistajan tuotto-odotuksen mukainen arvo. Kun taitava sijoittaja osaa ajoittaa osakkeen myynnin oikein niin myy osakkeen korkeaan hintaan. Ja kun moni alkaa myymään osakkeen spekulatiivinen arvo laskee ja ne jotka ovat kovalla hinnalla ostaneet häviävät osakkeen arvon laskiessa. Tuo johtuu siitä että kun osakkeita tarjotaan paljon myyntiin, enemmän kuin on ostajia sen arvo laskee ja toinen arvoon vaikuttava tekijä tulee myös peliin spekulatiivinen tuotto-odotus. Silloin kun näyttää että osakkeesta halutaan luopua sijoittajat alkavat "haistaa" osakkeen tuotossa jotakin muutoksia alaspäin ja se kiihdyttää arvon laskua.
Eli kyllä osakekauppa on nollasummapeliä. Tyhmät maksavat aina viisaampien voitot.