Kyllä juttelisin, mutta kun ei päähän tule mitään sanottavaa! Ujoutta on, kyllä, ja jännittyneisyyttä, mikä vaikuttaa asiaan. Mutta olen epäillyt jopa älykkyyden puutetta! Mikä avuksi?
Voisi ehkä tehdä mielikuvaharjoituksia, joissa miettii mitä siinä ja siinä tilanteessa voisi sanoa...tai miettiä edes jälkikäteen, mitä nyt tekisin toisin jos tulisi sama pieleenmennyt sosiaalinen tilanne vastaan...tai miettiä etukäteen tulevaa sosiaalista tapahtumaa ja suunnitella, mitä sanoo. Kyllä siinä joutuu vähän rasittamaan aivojaan..ja minä kun en tykkää rasittaa niitä yhtään, en tykkää älypeleistä!
Olen yleensäkin epä-älykkäämpi kuin toiset keskimäärin...en tajua asioita nopeasti. Jutellessa usein puheessani on usein pitkiä taukoja: "niin.....mä...ajattelin....et...jos tota..jos tota...*ajatus katkeaa*...että niin...jos....mentäis lenkille?" Tuntuu ettei voi samaan aikaan miettiä sanottavaa ja huomioida se toinen ihminen siinä. Vai voisiko tämä johtua vain epävarmuudesta?
Ujous, jännittyneisyys, epävarmuus ja tyhmä. Siinä ei ole hyviä aineksia elämään.
Ei se ujous voi kyllä olla ainoa syy, sillä parhaan kaverin kanssa en jännitä enkä siltikään ole koko ajan selittämässä jotain. Meillä on pitkiäkin hiljaisia hetkiä, mutta ei ne enää tässä vaiheessa haittaa. Eri juttu sitten, kun pitäisi tutustua uuteen ihmiseen. Vaikka itse olen ajatellut, että meneepä meillä kivasti eikä nämä hiljaiset hetket edes haittaa, toinen kiemurtelee tuskissaan ja valittaa tilannetta vaikeaksi, "kun ei oikein keksi mitään jutun juurta, eiii kun tämä on niin vaivalloista". Tuollainen puhuminen se vasta latistaakin tunnelman ja tulee sellainen olo että seurassani totta tosiaan onkin vaikeaa ja masennun entistä hiljaisemmaksi.
Sen nyt olen oppinut että paras jauhaa paskaa ihan mistä vaan mieluummin kuin olla hiljaa. Se on se juttu näköjään. Ei voi mitään. Eilen baarissa aloin juttelemaan nauraen aiheesta, jossa ei _ihan oikeasti_ ollut päätä tai häntää. Sitten vain nauroin. Toimi. Olin sitten kuulemma paljon hauskempi ihminen. Ok.
Voisi ehkä tehdä mielikuvaharjoituksia, joissa miettii mitä siinä ja siinä tilanteessa voisi sanoa...tai miettiä edes jälkikäteen, mitä nyt tekisin toisin jos tulisi sama pieleenmennyt sosiaalinen tilanne vastaan...tai miettiä etukäteen tulevaa sosiaalista tapahtumaa ja suunnitella, mitä sanoo. Kyllä siinä joutuu vähän rasittamaan aivojaan..ja minä kun en tykkää rasittaa niitä yhtään, en tykkää älypeleistä!
Olen yleensäkin epä-älykkäämpi kuin toiset keskimäärin...en tajua asioita nopeasti. Jutellessa usein puheessani on usein pitkiä taukoja: "niin.....mä...ajattelin....et...jos tota..jos tota...*ajatus katkeaa*...että niin...jos....mentäis lenkille?" Tuntuu ettei voi samaan aikaan miettiä sanottavaa ja huomioida se toinen ihminen siinä. Vai voisiko tämä johtua vain epävarmuudesta?
Ujous, jännittyneisyys, epävarmuus ja tyhmä. Siinä ei ole hyviä aineksia elämään.
Ei se ujous voi kyllä olla ainoa syy, sillä parhaan kaverin kanssa en jännitä enkä siltikään ole koko ajan selittämässä jotain. Meillä on pitkiäkin hiljaisia hetkiä, mutta ei ne enää tässä vaiheessa haittaa. Eri juttu sitten, kun pitäisi tutustua uuteen ihmiseen. Vaikka itse olen ajatellut, että meneepä meillä kivasti eikä nämä hiljaiset hetket edes haittaa, toinen kiemurtelee tuskissaan ja valittaa tilannetta vaikeaksi, "kun ei oikein keksi mitään jutun juurta, eiii kun tämä on niin vaivalloista". Tuollainen puhuminen se vasta latistaakin tunnelman ja tulee sellainen olo että seurassani totta tosiaan onkin vaikeaa ja masennun entistä hiljaisemmaksi.
Sen nyt olen oppinut että paras jauhaa paskaa ihan mistä vaan mieluummin kuin olla hiljaa. Se on se juttu näköjään. Ei voi mitään. Eilen baarissa aloin juttelemaan nauraen aiheesta, jossa ei _ihan oikeasti_ ollut päätä tai häntää. Sitten vain nauroin. Toimi. Olin sitten kuulemma paljon hauskempi ihminen. Ok.
Vastaukset 7
Vanhimmat
on älykkyyden puutetta! Ei yksinkertaisesti ole kapasiteettia puhua mistään kenenkään kanssa. Se on todella rasittavaa, koska se tulkitaan monasti ylimielisyydeksi.
tunnen itseni jokapäivä tyhmäksi ja mietin että milloin tulen vähän viisaammaksi.
ei ole mitään mikä saisi minut uskomaan toisin.
tämä hallitsee kaikkea mitä teen tai sanon.
tosiaan, tuntuu että olen ainoa jolla on järjetön vaikeus tämän asian kanssa
tunnen itseni vain niin helkkarin tyhmäksi
ja se tosiaan hallitsee jokaikistä pientäkin liikettä
Ite oon ollut yläasteesta alkaen pirun ujo ja hiljainen. Lukiossa tuli vielä esiintymisjännityskin , mikä ei auttanut yhtään itsetuntoa. Oli tosi vaikea jutella varsinkin vieraamman ihmisen kanssa kun tuli koko ajan liikaa mietittyä mitäköhän sitä sanoisi ja mitäköhän toi ajattelee siitä.
Vieläkin vajaan kymmenen vuoden jälkeen on vaikea lähestyä uusia ihmisiä kun ei keksi oikein mitään millä aloittaisi keskustelun. Kaveriporukan kesken on jo helpompi jutella mutta silloin tulee mullekin suht usein noita ajatuskatkoksia.
Jotenkin kyllä tietää sen idean mitä on sanomassa mutta ei tule oikeita sanoja ulos. Ex-tyttöystävän kanssa seurustelin vuoden verran, mikä kyllä auttoi keskustelutaitojen kehittämisessä, varsinkin kun hän oli aika avoin ja puhelias tyyppi. Tais olla eka ihminen, kelle uskalsin avautua oikein kunnolla, mitä pään sisässä liikkuu. Alussa oli toki vaikeaa selittää omia ajatuksia varsinkin riitojen aikana kun en meinannut saada välillä sanaakaan suusta ja aloin vain mököttää.
Oon kyllä jo hyväksynytkin tän oman hiljaisuuden, ei sitä tarvi koko ajan paskaa puhua. Puhuu sitten vaikka vähän mutta asiaa
Ei ujous ja hiljaisuus ole tyhmyyttä. Ujoilla on vaan tavallista herkempi tapa reagoida asioihin ja siksi olemmekin niin usein harkitsevia ja sanojamme punnitsevia. Estyneisyys ja itseluottamuksen puute meitä pitelee, ei tyhmyys. Rasittavassa tilanteessa, jossa pitäisi keksiä sanottavaa, aivot käyvät ylikierroksilla ja se estää normaalin ajatuksenjuoksun ja kanssakäymisen.
Tuo on valitettavasti totta, että ekstrovertiaa palvovassa yhteiskunnassa paskan jauhamista arvostetaan. On ikuinen dilemma, mennäkö siihen mukaan vai olla aidosti oma itsensä. Siihen en tiedä lopullista vastausta, mutta itse yritän joustaa tilanteen mukaan.
jokin elämänvaihe,jolloin olet siirtymässä entisestä elämästäsi tulevaan vähitellen.Vanhat kankeudet henkisesti pitävät sinua viellä otteessaan,mutta kehityksesi pyrkii niistä irti.Tämä köydenveto sisälläsi kiusaa sinua ehkä jonkinnaikaan kunnes saat jostain tukea irtoaksesi ahdingostasi.Esimerkiksi mielekkäät harrastukset ja työ taikka jokin muu toiminta jossa pyrit muiden kanssa eteenpäin.
Minäkin pidän itseäni jotenkin muita tyhmempänä, vaikka perheenjäseneni inttävät kyllä vastaan, kun heille joskus olen maininnut. Ajatukseni kulkee jotenkin eri lailla kuin muiden. Joskus minulla kestää vähän aikaa tajuta jokin asia niin kuin se on, ajatukseni saattaa kierrellä ja mennä ihan muuta kautta kuin muiden, jotka tajuavat asian heti. En keksi tähän mitään esimerkkiä. Ihan kuin joskus ajattelisin liian monimutkaisesti.
Mielessäni häpeän jos joku ajattelee minun olevan jotenkin hidas. Toivon, että kukaan ei näin ajattele. Olenkin tullut siihen tulokseen, että esim. töissä, jossa jo tunnen työkaverini, on parempi pitää tyhmä turpansa kiinni kuin kommentoida jotain asiaa. Joskus vahingossa lipsahtaa.