Vai mitä huhuja sitä liikkuu? Miksi ei aiempiin peruutuksiin ole mitään syitä saatu?
Onko Anna
taas perunut keikkoja?
161050
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
pienenee. Ainakin Lahdessa piti olla joulukuussa K18 keikka mutta eipä näy enää...
Mikähän mahtaa olla syynä moiseen?
Siis miksi noista peruutuksista tai niiden syistä ei tiedoteta? Mikäli kyse olisi Arista niin jo olisi lööpeissä.
peruis keikkoja niin mikä helvetillinen inferno olisi tässä maassa. Ari olisi lööppien mukaan jo katkaisuhoitoa vailla ja ties mitä, mutta kun se on Anna-tytteli niin se saa oikutella kun se kuuluu tohon ikään ja pai pai.
mieleen. Arin on mainostettu kesästä lähtien esiintyvän Kirkan muistokonsertissa. Ari sanoo omilla sivuillaan, että hänen kanssaan ei ole neuvoteltu, eikä hän tiedä onko silloin enää vapaana.
Voin vain kuvitella minkälainen riemu repeää taas roskamediassa ja keskustelupalstoilla, kun
"ylimielinen ja leuhka idols-hevi-ari kieltäytyi tai perui esiintymisensä rakastetun Kirkan konsertissa".
No, helmikuussahan se nähdään. Roskalehdillähän toi tieto on varmaan jo nyt, ne kun käy stalkkaamassa Arin sivuja. Eivät vaan ole vielä julkaisseet mitään, kun sitten h-hetkellä saadaan isommat lööpit ja myynnit.
Mulla ei ole mitään Annaa vastaan. Musta ei ole kiva haukkua nuorta tyttöä eikä muitakaan. Ehkä hän on kuitenkin vielä liian nuori kovaan viihdebisnekseen ja julkisuusrumbaan. Idolstähden on onnistuttava aina 110 prosenttisesti, kyllä siinä on paineita vanhemmalle ja vahvemmallekin.
Onneksi Anna ei putoa tyhjän päälle, vaan voi opiskella rakastamaansa alaa ja yrittää myöhemmin pinnalle omin voimin. Eikä tästä idolskokemuksestakaan hänelle varmaan haittaa ole, jos alalle aikoo, kunhan ei polttele siltoja takanaa.
Tiedottamisvastuu, varsinkin noin nuoren artistin kohdalla kuuluu mielestäni keikkajärjestäjälle, levy-yhtiölle ym. asianhoitajille.
tulee menemään kuin kirjoitit.
Onhan tämä Kirkan muistokonsertti peruttu jo kertaalleen, tänä syksynä sen piti olla.
Ei kai järjestäjät luule artistien pitävän kalenterissaan vapaita päiviä tätä konserttia silmälläpitäen.
Iltasanomathan jo teroittelevat kyniään mehevän jutun odotuksessa. Kyllä siinä toimituksessa ilkeyttä riittää.
Tämä nyt menee pahasti OT:ksi, mutta myös Marco Hietalan osallistuminen on epävarmaa vaikka hänetkin ilmoitettu osallistuvan tapahtumaan. Lähde: Tarotin kotisivujen keskustelupalsta
Näyttää joulun tienoille merkitty keikkatauko pidentyneen. Annahan on kuulemma lähdössä Portugaliin jouluksi.
pitäs paiskii duunii, eikä lomailla? Mä en oikein ymmärrä tommosta. Jos on sovittu keikkoja ne myös hoidetaan. Ne keikat on Annan duunia!
mutta toisaalta Anna on lukiossa. Taitaa olla vielä viimeinen vuosi ja kirjoitukset tulossa. Rankkaa se on kenelle tahansa.
Olen itse kahden lapsen yh ja opiskellut useita vuosia työn ohessa. Ei ole helppoa vanhemmallekaan siis, tosin perhe on tietenkin aina etusijalla.
Tästä joku annafani suuttuu, mutta olen sitä mieltä, että kaikenmaailman tosi-tv ohjelmien ikärajaa tulisi nostaa 18 v:een. Ihmettelen vanhempia jotka päästää pentunsa noihin kisoihin. Ovat kai hemmoteltuja ipanoita, kaikki mulle heti nyt. Anna ja Kristiina olisivat hyvin voineet odottaa pari vuotta. Kykykisoja tulee aina olemaan, vaikkei ehkä samalla nimellä.
Todella epäammattimaista lähteä perumaan jo sovittuja keikkoja jälkikäteen loman vuoksi!
Kyllä työelämässäkin lomat sovitaan etukäteen. Kelläköhän se kusi on päähän noussut. Ekat liksat levymyynnistä tilille tupsahtanut ja sitten päättää pitää lomaa! Sehän oli just kesällä lomalla. No ei ole tyttö oppinut töitä tekemään.
oli konsertista mainos ja siinä oli vielä Ari mukana.
Mahtaako Kridekään siellä esiintyä, kun ne euroviisukarsinnat on samoihin aikoihin? Vaikka ei kai se haittaa, jos ei ole ihan samana päivänä.
jos joku on alustavasti sovittu niin voi olla tba, jos on velä epäselvä mutta varmistuu myöhemmin.
Arin kimpussa media on jostain syystä innokkaana ja jos Ari oisi peruuttanut yhdenkin keikan niin se olis lynkattu. Mutta eipä ole peruuuttanut. Kuumeessakin veti keikkaa vaikka usein sairauden takia monet peruuttaa, mut sitäkään ei varmaan Arille ois sallittu. Mutta jätkä on sitkeetä tekoa eikä keikahda kiusallaankaan.
Iso mainos, jossa ilmoitettiin, että lipunmyynti alkaa tänään. Pvm 14.2.
Onhan se tietysti niin, että Anna on nuori ja keikkailee koulunkäynnin ohessa ja se on raskasta. Arille ja myös Kridelle homma on ihan päätoimista. Toisaalta, vaikka en keikkamyynnistä paljon ymmärrä, kuvittelisin että Anna voisi itsekin sanoa minkä verran jaksaa ja ehtii eikä enempää keikkoja myytäisi. Mikä järki siinä on että artistille myydään niin paljon keikkoja kuin mahdollista ja sitten niitä joudutaan peruuttamaan. Yritetäänkö siinä vain rahastaa Annalla kaikki mitä pystytään?
jos ei pysty velvoitteitaan hoitamaan. Takasin koulunpenkille vaan kasvamaan.
miks Annalla on noin paljon k-keikkoja, kun sen suurin fani kunta on alaikästä populaa??????????
liian nuoria. 18v. pitäis ainakin olla.