Olen viimeisen vuoden lukiolainen ja tuntuu, että nyt pitäisi olla energiaa kaikkeen. No kun ei ole.
Harrastin ennen aktiivisesti urheilua: jalkapalloa ja yleisurheilua, mutta päätin pitää niistä taukoa abivuoden ajan, sillä harkat veivät suurimman osan vapaa-ajastani. Tämän syksyn ajan olen tuntenut itseni täysin voimattomaksi. Tekee todellakin tiukkaa että jaksan nostaa käden ylös, kokeisiin jaksan lukea korkeintaan 10 sivua kerrallaan jonka jälkeen pittää ottaa nokoset. Lenkillä olen käynyt, mutta tuntuu että energiaa ei riitä edes koiran ulkoiluttamiseen. Minulla on aina ollut matala hemoglobiini (105-115) ja olen siihen oikeastaan tottunut. Nyt kuitenkin pyörryttää koko ajan (siis istuessakin) ja tuntuu että voisi vaan nukkua. Olen myös sairastellut tänä syksyny normaalia enemmän (3 flunssaa) ja ennen en sairastanut oikeastaan koskaan. En tiedä liittyykö tämä millään lailla voimattomuuteeni, mutta vähän väliä tulee päiviä, jolloin virtsaaminen sattuu. Yölläkin saatan herätä kipuun jolloin joudun ottamaan särkylääkettä. Kivuissa saattaa olla jopa viikon tauko, jonka jälkeen ne alkavat uudestaan (kestää 2-3 päivää).
Mietityttää vain, että mikä voisi vaivata. En ole ihminen joka menee helposti lääkäriin, sillä tuntuu että mikään syy ei ole tarpeeksi suuri (typerää, ehkä). Myös poikaystäväni alkaa olla huolissaan minusta, sillä en jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta jos kärsinkin vain jostain kaamosmasennuksesta (mitä suuresti epäilen) niin turha reissu tuli.
Harrastin ennen aktiivisesti urheilua: jalkapalloa ja yleisurheilua, mutta päätin pitää niistä taukoa abivuoden ajan, sillä harkat veivät suurimman osan vapaa-ajastani. Tämän syksyn ajan olen tuntenut itseni täysin voimattomaksi. Tekee todellakin tiukkaa että jaksan nostaa käden ylös, kokeisiin jaksan lukea korkeintaan 10 sivua kerrallaan jonka jälkeen pittää ottaa nokoset. Lenkillä olen käynyt, mutta tuntuu että energiaa ei riitä edes koiran ulkoiluttamiseen. Minulla on aina ollut matala hemoglobiini (105-115) ja olen siihen oikeastaan tottunut. Nyt kuitenkin pyörryttää koko ajan (siis istuessakin) ja tuntuu että voisi vaan nukkua. Olen myös sairastellut tänä syksyny normaalia enemmän (3 flunssaa) ja ennen en sairastanut oikeastaan koskaan. En tiedä liittyykö tämä millään lailla voimattomuuteeni, mutta vähän väliä tulee päiviä, jolloin virtsaaminen sattuu. Yölläkin saatan herätä kipuun jolloin joudun ottamaan särkylääkettä. Kivuissa saattaa olla jopa viikon tauko, jonka jälkeen ne alkavat uudestaan (kestää 2-3 päivää).
Mietityttää vain, että mikä voisi vaivata. En ole ihminen joka menee helposti lääkäriin, sillä tuntuu että mikään syy ei ole tarpeeksi suuri (typerää, ehkä). Myös poikaystäväni alkaa olla huolissaan minusta, sillä en jaksa yksinkertaisesti tehdä mitään. Pitäisi varmaan mennä lääkäriin, mutta jos kärsinkin vain jostain kaamosmasennuksesta (mitä suuresti epäilen) niin turha reissu tuli.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...on ihan oikeasti syytä mennä lääkäriin. Ei tuohon sinun vointiisi voi millään muulla tavalla vaikuttaa. Rohkeasti vain varaat ajan. Ajattele, jos voimattomuuteesi onkin olemassa jokin suhteellisen yksinkertainen ratkaisu ja sinä raukka kärsit viikkoja tai kuukausia turhaan vain siitä syystä, että et kehtaa/uskalla/jaksa hakea apua. Ota nyt puhelin kouraan ja selvitä voimattomuutesi syyt!!
Ei nyt ihan selvinnyt missä kivut, mutta kyllähän tuollainen asia tulee selvittää. Pyydä lääkäriä labralähetettä kirjoittaessaan otattamaan myös kilpirauhasarvot.
että kirjoitit syöpäpalstalle? Epäiletkö väsymyksen johtuvan jostakin syöpäsairaudesta vai oliko aloitus tarkoitettu esimerkiksi terveys-palstalle?
Joka tapauksessa sinun on syytä nyt vaan kiltisti mennä lääkärille ja kertoa oireet mahdollisimman tarkasti, kirjoita ne vaikka ylös niin muistat varmasti kaikki. Maallikon veikkaukset olisivat raudanpuuteanemia, kaamosmasennus tai masennus. Mutta potilasta tapaamatta ei kyllä ammattilainenkaan osaisi tuon enempää kertoa.
Ai niin, kaikkiin veikkaamiini sairauksiin on olemassa tehokas hoito. Sekä diagnoosi että hoito jäävät sinulta saamatta jos et mene lekurille. Joten mars matkaan!
Minä olin tolkuttoman väsynyt aikanaan. Imettelin jopa sitä miten hengästyn pyörällä ajaessani, kun en aiemmin ollut sitä tehnyt tuona tiettynä vuodenaikana, siis syksyllä (kun olin aloittanut pyöräilyn keväällä). Sitten mahani rupesi oireilemaan (aina iltapäivällä syötyäni sitä nipisteli). Lisäksi kuumeiluakin esiintyi. Kävin lekurissa, mitään ei löytynyt. Kävin terveydenhoitajalla, ottihan hän asian 'tosissaan' ja lähetti minut gynegologille. Ei mitään vikaa, kai minua luulotautisena pidettiin. Oireilu vaan jatkui, nukuin kaiket vapaa-aikani ja sitten eräänä aamuna en enää omin avuin päässyt sängystä ylös. Mieheni piti nostaa minut pystyyn. Eihän siinä sitten mitään, hyppäsin pyörän selkään ja polkaisin duunipaikalle terveydenhoitajan juttusille. Siinä vaiheessa sanoin hänelle, että juttu on nyt niin, että anatakaa minulle vaikka lopputili, mutta minä en tee enää päivääkään töitä ennenkuin selvitetään mistä on kysymys. Tuolloin sain sitten lähetteen työterveysasemalta yksistyislääkärille, kirurgille. Kun sitten sinne menin, ko. ammattilainen vilkaisi minua ja yritti vähän koskea vatsaani, jolloin parkaisin. Sain samantien lähetteen paikalliseen keskussairaalan lisätutkimuksiin. Lääkäri kysäisi, että pääsenkö sinne omin neuvoin vai tilaako hän minulle kuljetuksen. Omin neuvoinhan minä sinne tietenkin menin, olinhan aamulla vielä fillaroinut luulotautisena töihinkin. No joo, sairaalassa otettiin verikokeet ja pissanäytteet. Tulosten selvittyä luulotautini ja kuumeiluni syyksi selvisi sappitulehdus. Senkka tai lasko tai mikä se nyt siihen aikaan olikaan oli 88, kun sen kai olisi pitänyt olla noin kymmenen tai mielumminkin alle viisi (kas kun työterveysasemalla ei oltu huomattu tällaista tutkimusta tehdä). Silloin sitten kysyttiin, että miten oikeastaan olen edes pysynyt pystyssä, johon vastasin, etten olekaan muuta kuin duuniaikani ja kaiken muun ajan olen viimeisen viikon aikana nukkunut. No,vaikka olikin sappitulehdus, mistä lie tullut, niin eihän minua leikattu, vaan homma saatiin hoidettua muutaman päivän tiputuksella ja lääkekuurilla sekä armottomalla dieetillä. Leikkausta ei tarvittu, koska sappikiviä ei löytynyt. Löytyi kuulemma vaan 'hiekkaa'. Niinpä minä opettelin syömään uudelleen alta kolmekymppisenä ihan niinkuin pienet vauvat, ensin velliä ja mehukeittoa, sitten kevyttä kalaa ja kanaa. Tarkkaan oli määritelty se mitä vihanneksia tai kasviksia voisin käyttää. Pikkuhiljaa se siitä sitten lähti sujummaan. Tuo episodi terveyden kanssa sattui elo-syyskuulla. Joulukuun alussa uskalsin varovaisesti maistaa vanhan ajan läskisoossia eli sianlihakastiketta. Eipä ole tuon kokemuksen jälkeen ollut vatsavaivoja. Ehkä opin jotakin myös ruokavalion suhteen. Tämä juttu nyt ei tietysti kuulu varsinaisesti syöpäpalstoille, mutta syitä kaikenlaiseen epämääräiseen oireiluun on muitakin kun se 'syöpäpeikko', enkä todellakaan halua ketään peloitella tällä omakohtaisella kokemuksellani.
Olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa siitä, että käy ihmeessä lääkärissä. Syitä voi olla monia.