PERUIN MUUTON NOKIALLE

Nokia oli perheemme ykkösvaihtoehto uudeksi asuinpaikaksi, sillä Tampereella työssä käyvänä Nokia tuntui mukavalta vaihtoehdolta...Eipä tunnu enää. Kaupungin maine on kyllä mennyt silmissäni, varsinkin tuon vesijupakan myötä. En halua tuoda lapsiani sairastumaan kaupunkiin jossa ei osata edes puhdasta vettä tuottaa ja koko juttua yritetään selvästi painaa villaisella.

Koettakaa kestää Nokialaiset ja vaatikaa vastuuhenkilöt oikeuteen!
201850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kohta Nokialle muuttaa paljon väkeä. Nyt hallinto punnitaan ja kantapään kautta opittu menee perille.

Äänestä

Olin tuossa tilanteessa jokunen aika sitten. Onnittelut valinnasta! Piiri pieni pyörii täällä, vaikka oltais heikolla jäällä!
Tajuaakohan ne asennevammaiset virkaimmeiset nyt viimeinkin, ettei ylimielisyydellä saa kuin paskat housuun!!!!

Äänestä

Teit hyvän päätöksen. Kaupunki hoitaa täällä keskimääräistä huonommin asukkaidensa asioita ja varsinkin lapsiperheiden. Täällä on homekouluja. Kerhotoimintaa pidetään rakennusparakeissa. Leikkipuistot paria lukuunottamatta ovat retuperällä. Päivähoito, kouluterveydenhuolto- ja hammashoito kärsii resurssipulasta ym. ym. Päättäjät antavat johtajia myöten käsittämättömän ylimielisen ja välinpitämättömän kuvan asioiden hoidosta.

Äänestä
  • Nokia on hyvä kaupunki jossa kaikkien asiat hoidetaan hyvin. Vesijupakka on hoidettu asiallisesti .Jos tämä olisi tapahtunut vaikka Tampereella olisi verkoston puhdistaminen kestänyt kuukauden.

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    Nokia on hyvä kaupunki jossa kaikkien asiat hoidetaan hyvin. Vesijupakka on hoidettu asiallisesti .Jos tämä olisi tapahtunut vaikka Tampereella olisi verkoston puhdistaminen kestänyt kuukauden.

    Jos sama olisi tapahtunut vaikka Tampereella olisi se ollut suoranaisessa kusessa. Nyt erehdyksillä voidaan tiukentaa koko maan talousvesivalvontaa.

    Äänestä

  • on pieni paikkakunta. kirjoitti:

    Jos sama olisi tapahtunut vaikka Tampereella olisi se ollut suoranaisessa kusessa. Nyt erehdyksillä voidaan tiukentaa koko maan talousvesivalvontaa.

    yleistää, älä jauha soopaa.

    Äänestä

  • puhetta kirjoitti:

    Nokia on hyvä kaupunki jossa kaikkien asiat hoidetaan hyvin. Vesijupakka on hoidettu asiallisesti .Jos tämä olisi tapahtunut vaikka Tampereella olisi verkoston puhdistaminen kestänyt kuukauden.

    Tämä kaupunki on täysi persläpi. Tyypillinen kokoluokkansa edustaja, jossa virkamiehet tekevät ihan mitä lystäävät ja virkavastuusta ei ole mitään tietoa.

    Rakennellaan helvetillisiä tiehankkeita ja pyöräteitä jumalan selän taakse vaikkei edes asuinalueitten pölyäviä teitä saada päällystettyä. Hittoakos se asukkaiden astma päättäjille kuuluu.

    Siihen saumaan tämä vesihuolto sopii erinomaisesti. Onneksi sattumalta tuli luettua se aamulehti lauantaina niin jäivät raikkaalla pa*kavedellä keitetyt aamukahvit puoleen väliin ja vauva käyttämättä kylvyssä.

    Rikosilmoitusta ei ehkä kannata tehdä, mutta kuka hyvänsähän voi käydä tekemässä tutkintapyynnön ja siirtää tutkintavastuu poliisille.

    Äänestä

Jos sielä ei sairaanhoitaja myrkyllä tapa, niin sen hoitaa sitten Nokian kaupungin virkamiehet.

Äänestä
  • hoitoa ylipäänsä, kaikki on kuin kopioitu suoraan
    Venäjältä.

    Äänestä

Kummastuttaa kyllä kun Nokialla olisi kaikki mahdollisuudet olla Tampereen lähikaupunkien vetonaula, hyvä nimi, kaunis paikka, turvallinen jne... Sitten asiat hoidetaan näin!

Minun kokemuksen mukaan nämä asiat ovat ihan päättäjistä kiinni. Kun vertaa moniin muihin Tampereen lähikaupunkeihin ja kuntiin, niin Nokia vaikuttaa vähän jälkeenjääneeltä niin mainonnassa kuin imagosuunnittelussakin.

Tämä vesiasia (ja huono tiedottaminen) on kyllä kaiken huippu. Missä on kaupunginjohtajan haastattelut ja anteeksipyynnöt? Vastuuta pakoillaan ymmärtämättä seuraamuksia.

Tällä tavoin Nokia ei enää kiinnosta uusia muuttajia ja kuinka arvokkaita he olisivatkaan.

Äänestä
  • Mutta vähän vaikeaksihan se nyt tehdään. Olen perheeni kanssa asunut Nokialla n. 6 vuotta ja oppinut pitämäänkin tästä paikasta, palvelut ovat pääsääntöisesti toimineet hyvin ja muutenkin olemme olleet tyytyväisiä.

    Kaupunki voisi nyt kyllä hieman mennä itseensä ja skarpata. Aloittakaa vaikka sillä että kerrotte mikä tässä "tekninen vesi" katastrofissa meni pieleen ja mitä tehdään jotta Nokialla voi asua ja elää kohtuu turvallisesti.

    Testatkaa nyt sitä vettä vaikka joka päivä ja kertokaa tulokset asukkaille, tulee varmasti halvemmaksi kuin tämä nykyinen sotku.

    Niin ja paskavettä ei missään olosuhteissa, ainakaan rauhanaikana ja näillä uusilla vesimaksuilla (ajoitushan meni vähän....)pitäisi sekoittaa.

    Äänestä

  • Kokoomus jyllää...

    Äänestä

Meikäläinen kohta 2 kuukautta asunut Nokialla. Mukavasti kaupunki toivotti uuden asukkaansa tervetulleeksi. Pullotettua vettä juodaan siihen saakka kun uusi asuinpaikka löytyy, vuokralta onneksi helppo lähteä.

Tuollainen määrä moskaa kun ajetaan vanhoihin ruosteisiin putkiin, niin ikinä ei niitä puhtaaksi saada.

Itse en enään Nokian vettä juo vaikka sen kymmenen viranomaista puhtaaksi julistaisi.

Äänestä
  • pääsemään juuri eroon kaltaisistasi vuokralla asuvista ihmisistä.

    Nokia on tehty ihmisille, joilla on varaa vaikka peseytyä pullovedellä!

    Äänestä

  • Rane kirjoitti:

    pääsemään juuri eroon kaltaisistasi vuokralla asuvista ihmisistä.

    Nokia on tehty ihmisille, joilla on varaa vaikka peseytyä pullovedellä!

    Itse asun 600 000€:n omakotitalossa (sen aikaa vain kunnes kalliimpi saadaan valmiiksi) lämmitysjärjestelmissä kiertää XO konjakki ja porealtaassa kuplii samppanja, talousvesi tulee Norjasta kultaputkea pitkin omaan järjestelmään jonka venttiilit pitävät paskavedet ulkopuolella.

    Ei siinä paljon hetkauta jos pikuisen lipsahtaa "teknistä" yleiseen vesijohtoon, ei vaan kiinnosta.

    Hampaat pesen Coca-Colalla, ihan vaan maun takia kun hampaat on tehty timanteista niin ne voi pestä colalla.....joka muuten on samanväristä kuin talousvesi vuokra-asujilla.

    Tsemppiä vaan ja reipasta mieltä, ripuli on extreme kokemusta elämään.

    Äänestä

No itse Nokian keskustassa 10 vuotta asuneena voin sanoa, että parempaa paikkaa ei edes voisi toivoa. Minun mielestäni kaikki asiat on hoidettu hienosti, vesikriisi saatiin melko nopeasti hallintaan ja kadut ovat moitteettomassa kunnossa. Ihmiset mukavia, palveluita riittävästi, mutta ei kuitenkaan mikään liian suuri kaupunki, erittäin rauhallinen ja kaunis paikka. Täältä en muuta pois vapaaehtoisesti koskaan, suosittelen kaikille.

Äänestä

Kyllä Nokia loppujen lopuksi hyvä paikka on kun löytyy palvelut läheltä mitä tarvii.Eipä täällä Tampereen suunnassakaan nyt niin asiat aina loksahda paikoilleen.
Törkeä juttu toi toi tekninen vesi kylläkin ja se kun paljastui niin lopputili samana päivänä viranhaltijalle eikä mitään siirtämistä vastuuta jonnekkin muualle.Venäjällä sama temppu ku olis tehty ni arvata sopii mitä virkamiehelle olis tehty.

Äänestä
  • Eipä ole tainnut muutttaa mielensä näiden vuosien jälkeen kun alkuperäinen kirjoitus on 3.12.2007 12:52.

    Äänestä

Naurettava provokaatio...hahhhahahh

Äänestä
  • Nokialla ei toimi kun kommarit ja nekin pelaa omaan pussiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perheen äiti kirjoitti:

Nokia oli perheemme ykkösvaihtoehto uudeksi asuinpaikaksi, sillä Tampereella työssä käyvänä Nokia tuntui mukavalta vaihtoehdolta...Eipä tunnu enää. Kaupungin maine on kyllä mennyt silmissäni, varsinkin tuon vesijupakan myötä. En halua tuoda lapsiani sairastumaan kaupunkiin jossa ei osata edes puhdasta vettä tuottaa ja koko juttua yritetään selvästi painaa villaisella.

Koettakaa kestää Nokialaiset ja vaatikaa vastuuhenkilöt oikeuteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu