Kukaan ei viitsinyt vastata

Kiitos, että lohdutit... Olen ollut tässä jo jonkin aikaa niin masentunut, kun miehelläni on hirveitä kipuja, eikä mikään tunnu auttavan. Kurkkua ihan puristaa, kun katselee hänen masennustilaansa. Tuntuu, että itsekin vajoan hänen mukanaan. Hän on aina niin kärttyinen... ja purkaa minuun pahan olonsa. En tiedä miten tulen jaksamaan tällaista...Miten te naiset jaksatte???? Olisin TOSI kiitollinen, jos jaksaisitte kertoa...

Tuuli kirjoitti:

Kiitos, että lohdutit... Olen ollut tässä jo jonkin aikaa niin masentunut, kun miehelläni on hirveitä kipuja, eikä mikään tunnu auttavan. Kurkkua ihan puristaa, kun katselee hänen masennustilaansa. Tuntuu, että itsekin vajoan hänen mukanaan. Hän on aina niin kärttyinen... ja purkaa minuun pahan olonsa. En tiedä miten tulen jaksamaan tällaista...Miten te naiset jaksatte???? Olisin TOSI kiitollinen, jos jaksaisitte kertoa...

Ihan ekana: VARMASTI tulee myös jaksoja, jolloin
on käytössä lääke, joka auttaa tulehduksiin ja kipuihin ja mukavia, hyviä aikojakin ON luvassa, kun mies voi paremmin hän on iloisempi ja huomaa taas sinutkin usko pois! Alkuajat taisi meilläkin olla ne kaikkein vaikeimmat, ennenkuin esim. sopiva, tehoava ( ennekaikkea riittävä kipulääkitys!)
löytyi...tosin lääkkeitä on jouduttu vaihtamaan monesti vuosien mittaan, aina ei oo "kivaa" vieläkään...
Itse olen jaksanut 1. siten, että koitan sisäistää sen, että mieheni ärtyvyys ja viha ei johdu MINUSTA, vaikka olenkin kohteena
2. siten, että elän myös OMAA elämääni, haen iloa, lohtua ja mielihyvää myös muuten kuin parisuhteesta ( no tällä en toki tarkoita että mulla ois suhde, tarkoitan harrastuksia yms.)
Eli Sinulla on oikeus olla iloinen, nauttia elämästäsi ja tehdä jotain kivaa siitä huolimatta, että toinen kärsii ( eikö kuullostakin julmalta, mutta ah niin totta)

On sitten tietenkin aikoja, jolloin en jaksa tehdä mitään, kärsin mukana vain, vihaan koko elämää ja olen pettynyt ja katkera, kadehdin niitä, joilla on paremmin....niin...joskus jaksaa paremmmin, joskus huonommin.
MUTTA oon kuullu sellaisestakin, että reuma on saatu niin hyvin "kuriin", ettei kovista, jatkuvista kivuista tarvitsekaan kärsiä, joten teillä ON toivoa, odota vain!


T: Myy

Myy kirjoitti:

Ihan ekana: VARMASTI tulee myös jaksoja, jolloin
on käytössä lääke, joka auttaa tulehduksiin ja kipuihin ja mukavia, hyviä aikojakin ON luvassa, kun mies voi paremmin hän on iloisempi ja huomaa taas sinutkin usko pois! Alkuajat taisi meilläkin olla ne kaikkein vaikeimmat, ennenkuin esim. sopiva, tehoava ( ennekaikkea riittävä kipulääkitys!)
löytyi...tosin lääkkeitä on jouduttu vaihtamaan monesti vuosien mittaan, aina ei oo "kivaa" vieläkään...
Itse olen jaksanut 1. siten, että koitan sisäistää sen, että mieheni ärtyvyys ja viha ei johdu MINUSTA, vaikka olenkin kohteena
2. siten, että elän myös OMAA elämääni, haen iloa, lohtua ja mielihyvää myös muuten kuin parisuhteesta ( no tällä en toki tarkoita että mulla ois suhde, tarkoitan harrastuksia yms.)
Eli Sinulla on oikeus olla iloinen, nauttia elämästäsi ja tehdä jotain kivaa siitä huolimatta, että toinen kärsii ( eikö kuullostakin julmalta, mutta ah niin totta)

On sitten tietenkin aikoja, jolloin en jaksa tehdä mitään, kärsin mukana vain, vihaan koko elämää ja olen pettynyt ja katkera, kadehdin niitä, joilla on paremmin....niin...joskus jaksaa paremmmin, joskus huonommin.
MUTTA oon kuullu sellaisestakin, että reuma on saatu niin hyvin "kuriin", ettei kovista, jatkuvista kivuista tarvitsekaan kärsiä, joten teillä ON toivoa, odota vain!


T: Myy

Hei! Niin...Oli mukava kuulla, että tuntemukset ovat yhteisiä ja että on hyviä huonoja aikoja. Totta on, että ilon lähteitä on oltava muuallakin jaksaakseen toisen rinnalla. Mieskin kun sen vain hyväksyisi, eikä olisi mustasukkainen tai vihainen harrastuksista. Ehkä hän ajan kanssa ymmärtää... Sinulla on vuosien kokemus reumaa sairastavan rinnalla elämisestä... Tuntuu hyvältä, kun vastasit minulle... Toivon hyvää mieltä sinunkin elämääsi!

Myy kirjoitti:

Ihan ekana: VARMASTI tulee myös jaksoja, jolloin
on käytössä lääke, joka auttaa tulehduksiin ja kipuihin ja mukavia, hyviä aikojakin ON luvassa, kun mies voi paremmin hän on iloisempi ja huomaa taas sinutkin usko pois! Alkuajat taisi meilläkin olla ne kaikkein vaikeimmat, ennenkuin esim. sopiva, tehoava ( ennekaikkea riittävä kipulääkitys!)
löytyi...tosin lääkkeitä on jouduttu vaihtamaan monesti vuosien mittaan, aina ei oo "kivaa" vieläkään...
Itse olen jaksanut 1. siten, että koitan sisäistää sen, että mieheni ärtyvyys ja viha ei johdu MINUSTA, vaikka olenkin kohteena
2. siten, että elän myös OMAA elämääni, haen iloa, lohtua ja mielihyvää myös muuten kuin parisuhteesta ( no tällä en toki tarkoita että mulla ois suhde, tarkoitan harrastuksia yms.)
Eli Sinulla on oikeus olla iloinen, nauttia elämästäsi ja tehdä jotain kivaa siitä huolimatta, että toinen kärsii ( eikö kuullostakin julmalta, mutta ah niin totta)

On sitten tietenkin aikoja, jolloin en jaksa tehdä mitään, kärsin mukana vain, vihaan koko elämää ja olen pettynyt ja katkera, kadehdin niitä, joilla on paremmin....niin...joskus jaksaa paremmmin, joskus huonommin.
MUTTA oon kuullu sellaisestakin, että reuma on saatu niin hyvin "kuriin", ettei kovista, jatkuvista kivuista tarvitsekaan kärsiä, joten teillä ON toivoa, odota vain!


T: Myy

Hei!

Itse olen ollut 4 vuotta se suhteen toinen puoli, kipeä ja kärttyinen, keneenkäs muuhun sitä vihaansa ja pettymystään voisi purkaa kun siihen rakkaimpaan. Ulkopuolisille reumaatikot antavat yleensä todella valoisan kuvan, pirteänä ja jaksamista täynnä. Kun on todella kipeä sitä kuitenkin tulee sitten purettua kaikki se kipu ja suru sisältä johonkin ja ikävä kyllä suhteen toinen puoli joutuu sen kestämään. Näitä pahoja päiviä varten hiljaa kestäminen vaan pidentää sitä tuskaa, kysykää, miltä siitä toisesta tuntuu, mikä voisi auttaa, rohkaiskaa kertomaan siitä kiukusta,kivusta ja pettymyksestä. Se auttaa ja kivun tuoman kiukun pystyy näin purkamaan eri tavoin, keskustelulla joka auttaa suhteen tervettäkin osapuolta ymmärtämään hieman reuman "psykologiaa". Tsemppiä!

ensio kirjoitti:

Hei!

Itse olen ollut 4 vuotta se suhteen toinen puoli, kipeä ja kärttyinen, keneenkäs muuhun sitä vihaansa ja pettymystään voisi purkaa kun siihen rakkaimpaan. Ulkopuolisille reumaatikot antavat yleensä todella valoisan kuvan, pirteänä ja jaksamista täynnä. Kun on todella kipeä sitä kuitenkin tulee sitten purettua kaikki se kipu ja suru sisältä johonkin ja ikävä kyllä suhteen toinen puoli joutuu sen kestämään. Näitä pahoja päiviä varten hiljaa kestäminen vaan pidentää sitä tuskaa, kysykää, miltä siitä toisesta tuntuu, mikä voisi auttaa, rohkaiskaa kertomaan siitä kiukusta,kivusta ja pettymyksestä. Se auttaa ja kivun tuoman kiukun pystyy näin purkamaan eri tavoin, keskustelulla joka auttaa suhteen tervettäkin osapuolta ymmärtämään hieman reuman "psykologiaa". Tsemppiä!

Kiitti neuvoistasi ja jaksamista sinullekin parisuhteellenne! Ihan vahingossa huomasin, että olit kirjoittanut...siitä kun on niin pitkä aika, kun itse viimeksi kirjoitin.