Nykyään puhutaan usein, että on hyvä jos syöpä löydetään tarpeeksi ajoissa.
Sattuu vaan niin hassusti, että samalla kun aletaan hoitaa näitä oireettomia syöpiä saadaan lääketeollisuuden ja "hoitoteollisuuden " piiriin merkittävä määrä asiakkaita ja näinollen rahaa.
Tuttavista ja muista minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että monet ovat joutuneet hoitoon tällaisilla perusteilla. Heitä on hoidettu raskaasti, kunto on heikentynyt nopeasti ja muutama jopa kuollut.
Alunalkaen oli kyse päällepäin terve ihminen.
Voitaisiinko vain hyväksyä se, että vanhenevassa ihmisessä tapahtuu muutoksia, myös solumuutoksia.
Vanhuus ei ole sairaus, eikä sitä pidä hoitaa.
Ylläoleva ei koske vakavasti oirehtivia selviä syöpätapauksia.
Sattuu vaan niin hassusti, että samalla kun aletaan hoitaa näitä oireettomia syöpiä saadaan lääketeollisuuden ja "hoitoteollisuuden " piiriin merkittävä määrä asiakkaita ja näinollen rahaa.
Tuttavista ja muista minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että monet ovat joutuneet hoitoon tällaisilla perusteilla. Heitä on hoidettu raskaasti, kunto on heikentynyt nopeasti ja muutama jopa kuollut.
Alunalkaen oli kyse päällepäin terve ihminen.
Voitaisiinko vain hyväksyä se, että vanhenevassa ihmisessä tapahtuu muutoksia, myös solumuutoksia.
Vanhuus ei ole sairaus, eikä sitä pidä hoitaa.
Ylläoleva ei koske vakavasti oirehtivia selviä syöpätapauksia.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tiedätkö yhtään tapausta jossa vanhuuden muutoksia olisi yritetty korjata syöpähoidoilla ?
Jos tiedät niin siinnä on tehty paha hoitovirhe.
Itse olen pohtinut samankalataisia asioita. Kun syöpä löydetään 'ajoissa', tehdään terveestä ihmisestä yllättäin potilas, joka kantaa sitä syöpäsairauden merkkiä koko loppuelämänsä. Se voi joissakin tapauksissa vaikuttaa elämän laatuun niin, että olisi ehkä ollut parempi olla sitä syöpää löytämättä.
Omakohtainen kokemus on, että enhän minä silloin sairastunut syöpään, kun se diagnoosi todettiin. Todennäköisesti olin ollut jo pitkään sairas, vaikka luulinkin olevani terve siinä missä muutkin.
Kävi sitten niin, että se kyhmy löytyi rinnasta ja hoidettiin. Hoitojen myötä sain kai (siis kai) jatkoajan elämälleni, pian kuusi vuotta. Ihan hyvä sinänsä.
Viime aikoina olen kuitenkin pohtinut tulevaisuutta. Entäpä jos tuo syöpä todetaan uudelleen tai sen todetaan levinneen. Ehkäpä näin vääjäämättä jossakin vaiheessa käykin. Mitä sitten. Haluanko itse enää potilaaksi hoitojen kera vai haluanko elää mahdollisimman normaalia elämää (niinkuin nykyisin elän) niin kauan kuin vaan pystyn. Jos ja kun loppu tulee niin annanko sen tulla vai otanko mahdollisesti vastaan raskaat hoidot. Olenko mielummin huonokuntoinen hoidossa oleva syöpäpotilas vai lähdenkö pois mielummin ns. saappaat jalassa (yllättäin ja nopeasti).
Tiedän, että oma tekstini (ja ehkä myös sinunkin) järkyttää joitakin lukijoita. Siltikin olen taipuvainen ajattelemaan niin, että meillä jokaisella on mahdollisuus valita tulevaisuutemme. Sehän on selvää, että eutanasiaa ei Suomessa hyväksytä, mutta ymmärtääkseni aina on ollut yksilöllä vapaus valita meneekö lääkäriin ja ottaako hoidot vastaan.
Kirjoitukseni ei todellakaan tarkoita sitä, että olisin joku itsemurhakandidaatti, ei. Minulla on monta hyvää syytä elää vielä pitkään. Jos kuitenkin käy niin, että nk. 'vanhuus' vie voiton ja sairastun uudelleen 'pahasti tai vakavasti', niin todennäköisesti harkitsen tarkkaan mitä minulle tehdään. Tarkoitan sitä, että ennemmin tai myöhemmin meidän itsekunkin on täältä lähdettävä ja miten se tapahtuu, sitä emme tietenkään tiedä. En kuitenkaan haluaisi, että läheiseni joutuisivat kohtuuttomiin olosuhteisiin tuossa tilanteessa. Ymmärrettävää on, että heidän tulee saada valmistautua siihen lähtöön, jos se vaan suinkin on mahdollista, mutta lähdön keinotekoinen pitkittäminen on sekin kyseenalainen juttu.
pitkällekehittynyttä syöpää sairastavaa potilasta toisin kuin minä. Eräälläkin rouvalla rintakehä oli kuin puolukkapuuron peitossa. Toiset eivät mene lääkäriin vaikka oireita piisaa. Rinnassa onkin sitten kraatereita. Ja ne metarit. Luissa tosi kipeitä paikkoja, saattavat murtua pikkurasituksesta. Aivot täynnä mikroskooppisia metastaaseja.
En varsinaisesti yritä pelotella, kerron vain, mitä olen itse nähnyt. Syöpä on hirvittävä sairaus ja siihen on vain rasittavia tehokkaita hoitokeinoja olemassa, mutta hoitamattomana se on hoitojakin kaameampi.
Olen kyllä itsekin miettinyt itsemurhaa turhien hoitojen vaihtoehtona, jos sellaista (tai ylipäätään) syöpää sairastaisin, mutta luulen, että omaiseni muistelisivat minua mieluummin loppuun saakka taistelleena kuin ennen aikojaan luovuttaneena.
ei tarvitse pelätä.normaali ihminen kestää ne,ja osa helpostikkin.
Tarkoitatko eturauhassyöpää vanhoilla ihmisillä? Siitä ollaankin montaa mieltä miten heitä kannattaisi hoitaa.
mikäli äitini syöpä olisi löytynyt aikaisemmin. Häneltä meni jalat alta ja kipuja selässä ym. Tätä hoidettiin puoli vuotta polvien altroosina, sitten vasta joku keksi katsoa verinäytettä ja otti luuydin näytteet. Ja diagnoosi olikin myelooma. Kun solumyrkkyjä sitten annettiin luuydin lyötiin kokonaan pois toiminnasta. Kaiken huipuksi äitini oli sijoitettu jollekin osastolle jossa vilisi sairaalabakteereja ,hän sai vakavan infektion (jota pari päivää hoidettiin vishyvesi kaasutautina). Lopun varmaan arvaatte, sairaalabakteeri aiheutti verenmyrkytyksen joka aiheutti hitaan ja tuskallisen kuoleman.