Kuin tarkoitettu (n+n)

Heather

Jotain niin paljon pehmeämpää. Herkempää. Varovaisempaa. Jotain mystistä siinä on. Miltei lukea toisen ajatukset.

Sinä yönä juhlittiin rankasti. Niitä öitä kun kaikki ovat ystäviä. Rakkaita. Kenelläkään ei ollut mitään toistaan vastaan, vain yhteyttä, välittämistä. Yhteisen tekemisen ja ponnistelun luomaa henkeä. Sinä yönä halailtiin paljon. Kaikkia. Suudeltiinkin. Mutta yksi suudelma oli erilainen. Se kesti hiukan liian pitkään. Oli hiukan liian varovainen, tutkiva. Sen suudelmaan jälkeen maailma meidän välillämme pysähtyi hetkeksi. Me katsoimme hiljaa toisiamme silmiin. Ja tiesimme että jotain oli avattu eikä mikään ollut enää kuin aiemmin.

Minä en muistanut miten voi haluta. Että tekee kipeää. Niinkuin viimeisten vuosien fantasiat, unelmat, toiveet olisi koottu tähän hetkeen kaikki ja herätetty henkiin. Enkä minä voi käsittää mitä saan sinussa aikaan. Minä olen ollut tässä hetkessä niin monesti valveen ja unen välillä, siinä suloisessa hetkessä ennen nukahtamista. Minä olen kuvitellut kaiken eteeni tietämättä mitä se olisi. Ja nyt tässä kaikki on niin totta ettei sitä riitä järki käsittämään. Ja mikään ei olekaan vaikeaa.

Kuinka olin miettinyt kuinka löytää, saada, vietellä naista. Ei mitään. Tämä tapahtui. Niinkuin olisi ollut tarkoitettu. Eikä minun tarvinnut etsiä, vietellä. Eikä sinun. Me painaudumme toisiamme vasten ja melkein kuulemme kuinka veri kohisee suonissamme. Syvää ystävyyttä. Puhdasta halua.

Naisen huulet minun kasvoillani. Viileää, pehmeää, hämärää. Kaikki tuntuu naisen tekemänä niin erilaiselta. Kuinka nainen onkaan siro, jäntevä, ja liikkuu kuin tuli tai vesi. Minä pystyn vaivatta seuraamaan ja vastaamaan tähän, sulautumaan mukaan. Hengitys, hipaisu, katse. Kaikessa tuntuu häpeämättömän halun voima. Me emme kysy kuinka. Me emme ujostele. Tämä ei ole yhtään kömpelöä, ei yhtään noloa. Tämä on leikkiä, tanssia, vuoropuhelua jota emme ole esittäneet koskaan ennen. Mutta tunnemme sen käsikirjoituksen ihollamme, sisällämme, oudon selvänä ja itsestään.

Miten sinä kosketat minun rintojani toisin kuin mikään, kukaan koskaan. Yhtäkkiä ne ovat täynnä hermonpäitä, tunnetta, sähköä. Sinun sirot piirteesi, pehmeä ihosi, ahnaat huulesi minun rinnoillani. Tämä valo pehmentää kaikkea lisää, tekee kaiken vielä kauniimmaksi. Meidän rintamme vastakkain. Minun vatsani sinun vatsaasi vasten, lantio lantiota. Sinä tunnut niin kevyeltä minun päälläni. Ja sinun hiuksesi valuvat pitkin minua.

Sinä makaat selälläsi, ruskettunut ihosi mustia lakanoita vasten hämärässä. Minä kuljetan käsiäni hiljaa pitkin vartaloasi, ihailen kosketuksella jokaista kohtaa. Sinä liikut minun kättäni vasten jonkun näkymättömän voiman kuljettamana, silmät puoliummessa. Miten sinun lantiosi liikkukaan, vastaa jokaiseen kosketukseen, tanssija. Sinä olet kaunis. Minä haluan nähdä mitä saan sinussa aikaan. Ja vaikka kaikki on outoa jotenkin vain tiedän mitä tehdä, tiedän miltä sinusta tuntuu.

Sinun ihanat rintasi minun käsissäni, minun huulteni ulottuvilla. Tunnen vastauksen jokaiseen kosketukseen, yllytät minut haluamaan aina vain lisää, enemmän. Sinun katseessasi asioita joita en ole ennen nähnyt, tunteita joista ei ole puhuttu. Sinun vatsaasi pitkin alemmas, missä maistut, tuoksut, kiimalle, halulle, minne upotan kieleni. Sinä huokaat, jostain seasta karkaa pieni inahdus, voihkaisu, värähdys. Jotain juoksee pitkin selkärankaani, hukuttaa pään, tekee jalat voimattomiksi.

Sinä makaat minun jalkojeni välissä, pääsi lepää reittäni vasten. Sormeilet vakoani miltei hajamielisen tuntuisena, vaikka koko ajan pidät minua taitavasti juuri sillä rajalla. Katsot minua silmiin niin syvälle, melkein voitonriemuisena ja silti niin nöyränä, kuin minua varten. Ja sinä katsot minun märkää vakoani, "Kaunis. Sinä olet kaunis". Sinun leukasi kiiltää minun mehuistani. Me olemme kuin miesten hurjimmista päiväunista. Ja silti niin kaunista. Minä en voi käsittää, en voi uskoa tätä todeksi.

Pitkän, loputtoman ajan kuluttua minun on antauduttava tähän tunteeseen. Annettava sinun päättää. Aneltava. Kun sinä lopulta annat minun tulla, minä en enää tiedä miten. Sinun huulesi, kielesi, sormesi tietävät tasan miten ja milloin. Sinä olet kaikkialla minussa, minun mieleni on hämärä ja kutistuu olemattomaksi ennen räjähdystä. Se tulee minusta riippumatta. Tulee ja lyö ylitseni. Ja sinä ohjaat sen rajun huipun jatkumaan ihanana pitkänä aaltoiluna kunnes olen aivan lopussa, aivan tyhjä, vain sinun sylissäsi.

7

7478

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onnea

      todellakin kaunista! miehenä olen sanaton ja ihmisenä onnellinen pulestanne

      • HulluNaiNEN

        Moikka! Kerrassaan sielua hivelevää tekstiä, olin aivan liikuttunut luettuani juttusi!
        Olet ihmisenä varmaankin erittäin mielenkiintoinen=)


      • tiinu

        olet tainnut enempikin harrastaa kirjoittelua. todella herkkää ja kaunista...


    • Juha

      Aivan valtavan kaunista ja eroottista!

    • Kynämies

      ..runollista

    • Man with respect on you

      melkein mennyt usko tähän foorumiin, mutta jatka toki samaan malliin. Tuo aistien ja tuntemusten kuvaaminen... ei siihen ole pystynyt kukaan pitkään aikaan.

    • Boy

      Erittäin hyvä !
      Oot erilainen !
      Olet paras !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1084
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      930
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      59
      829
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      403
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe