Ylioppilastutkinto ammatillisen tutkinnon pohjalta

Terve!

Itselläni oli alunperin ajatuksena mennä aikuislukioon aineopiskelijaksi pänttäämään englantia ja ruotsia mutta yo-kirjoitus aineita kun molemmat ovat niin miksei samalla pyrkisi tutkintoon. Liekö kellään kokemuksia ylioppilastutkinnosta ammatillisen tutkinnon pohjalta? Kannattaako saman tien suorittaa koko lukion oppimäärä koska joutuuhan tässäkin mallissa kuitenkin opiskelemaan kirjoitusaineet ja jos matematiikan sijasta ottaa reaalin niin sitä opiskeltavaa tuppaa kertymään kuitenkin melko tavalla?
En minä työtä pelkää mutta noin hyötysuhteen kannalta:) Kokemuksia itsenäisestä opiskelusta on avoimen yliopiston puolelta sekä lähi- että verkko-opiskelusta joten luulen kyllä pärjääväni lukiossakin.

Onko minkälaisia kokemuksia Helsingin seudun aikuislukioista ( ilmapiiri, kannustavuus, opetuksen taso, opettajat jne.)?
31562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suosittelisin koko lukion oppimäärän läpikäymistä, se jollakin tapaa "sitoo" tiedon paremmin pääkoppaan ja pistää sitoutumaan opiskeluunkin aivan toisella tavalla. Opettajat osaavat painottaa niitä asioita, joita sitten yo-kokeissakin kysytään, he osaavat myös tuoda käsiteltävästä aineistosta esiin sellaisia asioita, joita ei välttämättä itse opiskellessa tule huomanneeksi. Kurssikokeet antavat myös hyvän kuvan siitä, kuinka on tiedot omaksunut ja minkälaisia pistemääriä voi omista vastauksistaan suurin piirtein odottaa. Opiskelu on omasta mielestäni aina tehokkaampaa opettajan johdolla. :)

Pohjatieto on aika tärkeää kirjoituksiin mentäessä. En puhu siis tunnilla opituista asioista, vaan ihan yo-kokeiden käytännöstä: minkälaisia asioita voidaan kysyä, millä tavalla, miten vastataan, mitä tehdään milloinkin jne. Kirjoituksiin ei todellakaan kannata mennä tietämättä minkätyyppisten tehtävien kanssa saattaa joutua nenäkkäin, sillä kyse ei ole mistään lukion kurssikokeesta -- vaikka asiat olisivatkin tuttuja, arvostelu on silti huikeasti normaalia lukioarvostelua kovempaa.

Reaali sujuu, jos sitoutuu lukemaan ja pohtimaan asioita paljon sekä analysoimaan lukemaansa monelta kantilta. Omat lisätiedot sekä asioiden liittäminen erilaisiin yhteyksiin on aina plussaa. Yo-kokeissa mitataan tavallaan koko lukioaikana opittua tietoa: hyvin pärjäävät osaavat soveltaa omaksumaansa (ei siis ulkoa oppimaansa) tietoa yli ainerajojen.

Jos valmistautumisesta täytyy jotain sanoa, niin kesäyliopiston abikurssit kannattaa ehdottomasti käyttää hyväkseen ennen kirjoituksia. Omaa osaamistaan voi käydä myös testailemassa YLE:n abitreeneissä, pidin abitreenejä ainakin itse todella hyödyllisinä, koska en saanut mahdollisuutta osallistua preleihin.

Ammattitutkinnon perusteella kirjoituksiin menevän on oltava itse valtavan aktiivinen, ei vain lukemisessa vaan myös käytännön asioissa. Kukaan ei kerro sinulle asioita, joita et tule kysyneeksi, ota siis etukäteen mahdollisimman paljon asioista selvää, ja kysy valitsemasi lukion opolta kaikki tyhmältäkin tuntuvat kyssärit, jottei mikään jäisi epäselväksi. Jos et päätä käydä kursseilla, ravaa kuitenkin koululla tarkistamassa ilmoitustaulua, jotta voisit käyttää kaikki harjoitus- ja abikurssit hyödyksesi.

Etköhän sinä itsenäisen opiskelun kiemurat tuntevana pärjää vallan mainiosti. Tsemppiä.

Terveisin
hyvin unelias, tänä keväänä ammattitutkinnon perusteella kirjoittanut Suikero.

Äänestä

Itse olen opiskellut sekä päivälukiossa että aikuislukiossa mäkelänrinteessä. Aikuisopinnoissa vallitsee, toisin kuin päivälukiossa, akateeminen vapaus ja vastuu eli kukaan ei ole hengittämässä niskaan jos et käy kursseilla. Itse tentin etenkin monet fysiikan- ja matematiikankurssit pelkällä loppukokeella. Tunnillaoloa ei muutenkaan niissä niinkään seurata ja varmaan pätee monessa muussakin aineessa(paitsi kielissä), kysäisee vaan opettajalta ensimmäisellä tunnilla voiko tenttiä(yleensä aina voi) ja siinä se.
Ilmapiiri on miellyttävän rauhallinen ja täysin erilainen kuin päivälukiossa koska mitään järjestyshäiriöitä ei ole. Joustoa tuntuu ylipäätään olevan opintojen suhteen lähes rajattomasti, koska monilla opiskelijoilla on työpaikka ja perhe. Opettajienkin pätevyys pääsee paremmin esiin hyvässä ilmapiirissä ja opettajatkin ovat letkeämmällä tuulella kun aikuisopiskelijoita sentään kiinnostaa mitä heille opetetaan :) Kannustavuudesta en kyllä menisi sanomaan mitään, aikuislukio on sellainen paikka jossa opiskelija kantaa 100% vastuun omasta oppimisestaan niinkuin sen kuuluu ollakin. Opetus ylipäätään on enemmän luentotyyppistä. Mikäli tähtäimessä on jatko-opinnot niin kannattaa varmaan opiskella vaan se minkä kirjottaa ellei erityisesti joku aine kiinnosta, mitä sitä turhaan vaivaa näkemään. Aikuislukio ylipäätään oli erittäin hyvä kokemus verrattuna päivälukioiden natsimeininkiin.

Äänestä
  • Juu. Kiitoksia vastanneille. Asiallisia turinoita on ilo lukea. Toki lisää kommentteja otetaan kiitollisuudella vastaan (vaikka ei kai kukaan täysjärkinen näillä keleillä mitään opiskelua ajattele:D).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hep kirjoitti:

Terve!

Itselläni oli alunperin ajatuksena mennä aikuislukioon aineopiskelijaksi pänttäämään englantia ja ruotsia mutta yo-kirjoitus aineita kun molemmat ovat niin miksei samalla pyrkisi tutkintoon. Liekö kellään kokemuksia ylioppilastutkinnosta ammatillisen tutkinnon pohjalta? Kannattaako saman tien suorittaa koko lukion oppimäärä koska joutuuhan tässäkin mallissa kuitenkin opiskelemaan kirjoitusaineet ja jos matematiikan sijasta ottaa reaalin niin sitä opiskeltavaa tuppaa kertymään kuitenkin melko tavalla?
En minä työtä pelkää mutta noin hyötysuhteen kannalta:) Kokemuksia itsenäisestä opiskelusta on avoimen yliopiston puolelta sekä lähi- että verkko-opiskelusta joten luulen kyllä pärjääväni lukiossakin.

Onko minkälaisia kokemuksia Helsingin seudun aikuislukioista ( ilmapiiri, kannustavuus, opetuksen taso, opettajat jne.)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu