Oletteko koskaan miettineet että mielensairaus on yhtä lamaannuttava kuin fyysinen vamma ? Me mieleltämme sairaat olemme vammautuneita yhtä lailla kuin fyysisestikin halvaantuneet.
En jaksanut mennä kouluun tänään, koska rauhoittavia oli niin tujaus että en jaksanut nousta ylös kello 9.00 vaan nukuin koko päivän kello 18.00 asti. Huomenna ei ole koulua, mutta keskiviikko onkin jo kiireinen päivä kun on verikokeet, koulua, sairaanhoitajan tapaaminen ja lätkämatsi. Harmittaa kun tämä päivä meni pilalle koska käyttämäni huume( =lääke) alkaa vaikuttamaan vasta 6-8 tunnin päästä otosta. Eli olen vasta hyvässä henkisessä vireessä aamuyöstä.
Koitan valvoa niin kauan kuin jaksan. Menen tutkimuksiin joiden jälkeen saan tujakammat lääkkeet. Minulla on ollut raskas elämä, mutta viime vuodet ovat olleet hyviä. Lääkitys ja netti ovat olleet parhaat asiat mitä minulle on koskaan tapahtunut. Seurustelu ja perhe tulevat näköjään viimeisinä.
En jaksanut mennä kouluun tänään, koska rauhoittavia oli niin tujaus että en jaksanut nousta ylös kello 9.00 vaan nukuin koko päivän kello 18.00 asti. Huomenna ei ole koulua, mutta keskiviikko onkin jo kiireinen päivä kun on verikokeet, koulua, sairaanhoitajan tapaaminen ja lätkämatsi. Harmittaa kun tämä päivä meni pilalle koska käyttämäni huume( =lääke) alkaa vaikuttamaan vasta 6-8 tunnin päästä otosta. Eli olen vasta hyvässä henkisessä vireessä aamuyöstä.
Koitan valvoa niin kauan kuin jaksan. Menen tutkimuksiin joiden jälkeen saan tujakammat lääkkeet. Minulla on ollut raskas elämä, mutta viime vuodet ovat olleet hyviä. Lääkitys ja netti ovat olleet parhaat asiat mitä minulle on koskaan tapahtunut. Seurustelu ja perhe tulevat näköjään viimeisinä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tämä mielen sairaus tai häiriö tai mikä se nyt onkaan tosiaan vammauttaa ihmisen. Se vain ei näy ulospäin juuri mitenkään. Jos minulla olisi käsi paketissa ja kipsi kainaloon asti, jokainen huomaisi asian ja suhtautuisi siihen aivan asianmukaisesti ja luontevasti. Mutta masennus ei näy juuri mitenkään, pitäisi olla aivan seonnut, jotta se näkyisi.
Minulla on tytär vm.89. Toimitan hänet ja muutkin lapsemme joka ilta ajoissa nukkumaan. Olen ymmärtänyt, että olet lukiolainen, fiksu poika siis. Osaat siten myös laskea, osaat laskea senkin, milloin lääke pitää ottaa, jotta sen vaikutus tulisi oikeaan aikaan. Minä syön Mirtatsapinia, joka nukuttaa. Nyt kun annos on moneen kertaan nostettu ja aika suuri ilmeisesti, nukuttaminen alkaa jo puolen tunnin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Otan siis lääkkeen ja vetäydyn saman tien peiton alle, etteivät jalkani ja aivoni lakkaa toimimasta, kun vielä pitäisi tehdä jotain. Minulla oli nukkuminen vielä kesällä aivan sekaisin ja hunningolla. Lääkärini sanoi, ettei sellainen käy laatuun, vaan vuorokausirytmin pitää olla kohdallaan ja yöllä pitää voida nukkua. Se on perusasia, josta ei voi tinkiä. Nyt olen tottelevaisesti nukkunut yöllä ja ollut päivät pääosin hereillä.
Monet kirjoittavat yksinäisyydestään. Yksin voi olla myös ihmisten keskellä, kun tuntuu, ettei kukaan välitä tai ymmärrä. Tiedän omasta (pitkästä) kokemuksestani senkin, ettei parisuhteeseen kannata tuoda omia ongelmiaan hoidettavaksi. Me olemme itse vastuussa itsestämme ja käyttäytymisestämme. Mutta parisuhde ei kestä sitä, että toisen pitää ryhtyä toiselle "isäksi" tai "äidiksi". Ja vaikka suhde kestäisikin sen, se rasittuu suuresti siitä ja kärsii. Lapset ehkä joutuvat vanhempiensa "isiksi" ja "äideiksi", mutta se on lapsille tuhoisaa.
Ehkä on niin, että moni yksinäinen hakee itselleen puolisosta elämänsä pelastajaa ja auttajaa, mutta on parempi, että olemme jo suhteen alkaessa toipuneet omista traumoistamme ja masennuksestamme ja mitä kaikkea vaivaa voikaan olla.
Itselläni ei ole mielensairauksista kokemuksia,ellei nyt mielialamuutoksia lasketa. Vähän aikaa sitten olin n. viikon hyvin masentunut,mutta se johtui lääkkeestä. Sain lääkäriltä toisen lääkkeen,niin nyt masennusta ei enää ole. Joskus olen miettinyt,miten esim. masennus voi vammauttaa ihmisen. Hän jää helposti neljän seinän sisälle,ei lähde ihmisten ilmoille...ainakaan oma-aloitteisesti.
Se on hyvä,että lääkkeet on keksitty. Ilman niitä en itse olisi hengissä. Olen melkein kokenut kuoleman joskus pienenä. Silloin mulla jatkuvasti oli taju kankaalla,enkä meinannut herätä siitä. Onneksi lääkkeet pelastivat minut kuolemalta. Eli vois sanoa,että lääkkeet pitää minut hengissä. Arkisin kun menen bussilla kouluun,niin mä jatkan siinä unia,koska lääkkeet väsyttää niin paljon. Olen käytännössä aina "pienessä hiprakassa",vaikken alkoholia käytä,mutta minkäs teet.
Olet varmasti fiksu poika,iästäsi päätellen varmaan ammattikoulussa tai lukion viimeisellä luokalla. Meistä lääkkeiden käyttäjistä voi välillä tuntua siltä,ettei jaksais mitään,kun ne väsyttää ym...ainakin mulla on välillä noin. Mustakin tuntuu,että seurustelu ja perhe tulevat viimeisinä,koska kukaan mies ei varmaan huoli "sairasta" naista kumppaniksi. Tällä hetkellä ainakin oon sitä mieltä,että perhettä en perusta,vaikka mies löytyisikin,koska sairaudet ja lääkkeet jo itsessään rasittaa elimistöä.