Varokaa KooKoo tulee

Tietenkin KooKoo tekee sen juuri tällä kaudella, eikä ensi kaudella, kun olisi ehkä tarjolla liigakarsinnat, joista tulisi pätäkkää kivasti. (Huom: en todellakaan puhu noususta, vaan euroista jotka karsintamatseista tippuis kassaan ens kaudella. Mikäli vain SUURET ja varsinkin viisaat päättäjät pitävät viimein lupauksensa karsinnoista.)

Noh, silti voittajan on helppo hymyillä.

Terveisiä Vaasaan kaikille jotka kärvistelee Sportin rämpimisen keskellä. Tuleeko Tami ohjastamaan uppoavan laivan täydellisessä kulmassa kohti pohjaa? Toivotaan näin.

Terveisiä myös Kajaaniin kaikille räpeltäjille. Virtala kehissä jouluun asti kun ei edes KalPaan kelpaa. Possulla kädet jäässä?

Terveisiä lisäksi Turkuun, ja kiitos viimeisestä, eli täysistä pisteistä jotka jätitte Kouvolaan. Tervehdys myös Lempäälään LeKille, joille KooKoo ei ole antanut vielä pistettäkään, eikä annakkaan.

Mikkeliin sellaiset terveiset, että keskiviikkona nähdään. Pisteet lähtee KooKoon mukana, ja jos ei muka lähde niin kyseessähän on tilastotappio. :P

Muille ei tarvi terveisiä edes lähetellä. Ei edes Kotkaan.

KooKoo on tän kauden lopussa Mestiksen mestari.
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kouvola on nolo ja turha pitäjä keskellä ei mitään

Äänestä
  • Jaah, no jos tuleva 82000 asukkaan kaupunki, Suomen 10. suurin on turha pitäjä keskellä ei mitään, niin ei sille voi mitään. Ehdottomasti mielenkiintoisin joukkue tulee Kouvolasta tällä kaudella: kolme onnistunutta kanukkivahvistusta, en tiedä riittääkö mestaruuteen asti KooKoon mahtava vire, mutta pitkälle mennään, aika näyttää.

    Äänestä

Tekisihän se gutaa näin 20v tauon jälkeen voittaa toisiksi korkein sarjataso. Rosteriahan siihen olisi, kuhan tuolta sairastupa alkaisi tyhjentyä.
Mestaruuteen on nyt vielä aika pitkä matka, taistelua runkosarjan sijoista 1-3.

Äänestä
  • voittoputki jatkui tosiaan mikkelissä. mikäs sen maukkaampaa. todennäköisesti voittoputki päättyy juuri jotain vantaan tyyppisiä puukäsiä vastaan... mutta katellaan kuinka jätkien käy. pakkeja ei oo kylläkään liikaa..................

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja vie koko potin kirjoitti:

Tietenkin KooKoo tekee sen juuri tällä kaudella, eikä ensi kaudella, kun olisi ehkä tarjolla liigakarsinnat, joista tulisi pätäkkää kivasti. (Huom: en todellakaan puhu noususta, vaan euroista jotka karsintamatseista tippuis kassaan ens kaudella. Mikäli vain SUURET ja varsinkin viisaat päättäjät pitävät viimein lupauksensa karsinnoista.)

Noh, silti voittajan on helppo hymyillä.

Terveisiä Vaasaan kaikille jotka kärvistelee Sportin rämpimisen keskellä. Tuleeko Tami ohjastamaan uppoavan laivan täydellisessä kulmassa kohti pohjaa? Toivotaan näin.

Terveisiä myös Kajaaniin kaikille räpeltäjille. Virtala kehissä jouluun asti kun ei edes KalPaan kelpaa. Possulla kädet jäässä?

Terveisiä lisäksi Turkuun, ja kiitos viimeisestä, eli täysistä pisteistä jotka jätitte Kouvolaan. Tervehdys myös Lempäälään LeKille, joille KooKoo ei ole antanut vielä pistettäkään, eikä annakkaan.

Mikkeliin sellaiset terveiset, että keskiviikkona nähdään. Pisteet lähtee KooKoon mukana, ja jos ei muka lähde niin kyseessähän on tilastotappio. :P

Muille ei tarvi terveisiä edes lähetellä. Ei edes Kotkaan.

KooKoo on tän kauden lopussa Mestiksen mestari.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu