Minä olen näyttelijä.
En tiedä olenko hyvä vai huono sellainen.
Muut sen mulle kertokoot.
Käytöksestäin huomatkoot.
Itseäni onnistuin ainakin narraamaan.
Naamarin takana nauramaan.
Jonkin aikaa.
Liian kauan aikaa.
Tai olisiko sittenkin ollut liian pienen aikaa...
Peilistä näin totuuden.
Naamarin sen paljastaen.
Suupielet roikkuen.
Vaikka kuljin hymyillen.
Näinhän luulin pettäen -
itseäni eniten.
Kerroin äänin vakavin
yksin olo parahin
olomuoto mulle on.
Elo on niin huoletonta
onnellista, surutonta.
Mutta jostain sisimpääni
kuiskas mulle pieni ääni:
kenen syliin painat pääsi,
ketä pidät lähelläsi,
kenen olkaa vasten itket,
kelle kerrot murheen hetket?
Kenen kanssa ilot jaat,
onnen ihanaisen saat?
Kelle suukon hellän annat,
näytät taivaan kaukorannat?
Kenen käteen käsi kiertyy,
kylki kylkeen joskus hiertyy?
Kuka poskees silittää?
Hyvät tunteet selittää?
Kuka lausuu sulle "kulta,
tule niin saat suukon multa"?
Kelle olet sinä rakas -
ja ken voi olla sitä takas?
Nämä sanat mieleen jäivät.
Muuttui harmaiksi mun päivät.
Pohdin, mietin allapäin.
Kuinka voikaan olla näin?
Naamarini ilkkui mulle:
näin on käynyt sulle!
Yksin, mielin allapäin
talsin täällä eteenpäin.
Polkuni on kivinen,
koloinen ja rosoinen
kun näin kuljen kaivaten
onneani etsien.
Missä lienee määränpää?
Ehkäpä se häämöttää
kun aamunkajo sarastaa...?
Naamarini nurkkaan heitän,
pääni tyynyn suojaan peitän.
Onnestako unta nään?
Mutten kerro kellekään
mitä mielessäni liikkuu,
missä ajatukset kiikkuu.
Unetonna valvon vain
sydänsuru vaivanain.
Missä olet, oma kulta?
Joko saisin viestin sulta?
Etkös mua vielä hylkää,
tyhjään kuiluun, mustaan tyrkkää?
Anna anteeks tyhmyyteni,
ylpeyteni, häijyyteni!
Eikö voitais yksinmielin
suorin sanoin, selvin kielin
keskustella asioista,
tunteista ja - vaikka meistä?
Vähän ehkä ylpeys kärsii,
pintakiillosta kai järsii.
Mitäpä se sitten haittaa
jos vain yhteisolo maittaa?
Eikö olis hyvä olla
sulla, mulla, molemmilla
jos viel jatkuis meidän juttu,
selvitettäis tämä suttu?
Kyllä oisin sulle kiltti!
Tämä väliaika riitti!
Laittaisitkos viestin pienen,
kais mie vähän rakas lienen?
Oi.. aamunsaro kajastaa
tuolla jossain kauempaa.
Yön mustan salaisuuden myötä
sanon teille hyvää yötä!
Peiton alle yksin ryömin
aatoksien murheen syömin.
Odottelen onneain
haaveen hymy huulillain.
En tiedä olenko hyvä vai huono sellainen.
Muut sen mulle kertokoot.
Käytöksestäin huomatkoot.
Itseäni onnistuin ainakin narraamaan.
Naamarin takana nauramaan.
Jonkin aikaa.
Liian kauan aikaa.
Tai olisiko sittenkin ollut liian pienen aikaa...
Peilistä näin totuuden.
Naamarin sen paljastaen.
Suupielet roikkuen.
Vaikka kuljin hymyillen.
Näinhän luulin pettäen -
itseäni eniten.
Kerroin äänin vakavin
yksin olo parahin
olomuoto mulle on.
Elo on niin huoletonta
onnellista, surutonta.
Mutta jostain sisimpääni
kuiskas mulle pieni ääni:
kenen syliin painat pääsi,
ketä pidät lähelläsi,
kenen olkaa vasten itket,
kelle kerrot murheen hetket?
Kenen kanssa ilot jaat,
onnen ihanaisen saat?
Kelle suukon hellän annat,
näytät taivaan kaukorannat?
Kenen käteen käsi kiertyy,
kylki kylkeen joskus hiertyy?
Kuka poskees silittää?
Hyvät tunteet selittää?
Kuka lausuu sulle "kulta,
tule niin saat suukon multa"?
Kelle olet sinä rakas -
ja ken voi olla sitä takas?
Nämä sanat mieleen jäivät.
Muuttui harmaiksi mun päivät.
Pohdin, mietin allapäin.
Kuinka voikaan olla näin?
Naamarini ilkkui mulle:
näin on käynyt sulle!
Yksin, mielin allapäin
talsin täällä eteenpäin.
Polkuni on kivinen,
koloinen ja rosoinen
kun näin kuljen kaivaten
onneani etsien.
Missä lienee määränpää?
Ehkäpä se häämöttää
kun aamunkajo sarastaa...?
Naamarini nurkkaan heitän,
pääni tyynyn suojaan peitän.
Onnestako unta nään?
Mutten kerro kellekään
mitä mielessäni liikkuu,
missä ajatukset kiikkuu.
Unetonna valvon vain
sydänsuru vaivanain.
Missä olet, oma kulta?
Joko saisin viestin sulta?
Etkös mua vielä hylkää,
tyhjään kuiluun, mustaan tyrkkää?
Anna anteeks tyhmyyteni,
ylpeyteni, häijyyteni!
Eikö voitais yksinmielin
suorin sanoin, selvin kielin
keskustella asioista,
tunteista ja - vaikka meistä?
Vähän ehkä ylpeys kärsii,
pintakiillosta kai järsii.
Mitäpä se sitten haittaa
jos vain yhteisolo maittaa?
Eikö olis hyvä olla
sulla, mulla, molemmilla
jos viel jatkuis meidän juttu,
selvitettäis tämä suttu?
Kyllä oisin sulle kiltti!
Tämä väliaika riitti!
Laittaisitkos viestin pienen,
kais mie vähän rakas lienen?
Oi.. aamunsaro kajastaa
tuolla jossain kauempaa.
Yön mustan salaisuuden myötä
sanon teille hyvää yötä!
Peiton alle yksin ryömin
aatoksien murheen syömin.
Odottelen onneain
haaveen hymy huulillain.
Vastaukset 8
Vanhimmat
luin kerran ja luen toisenkin, ehkä kolmannenkin. Kiva, mutta kenelle?
Hänelle. Yö musta kätkee salaisuuden sisällään. Ja minun sydämeni.
just ennen nukkumaan menoa. Tekis mieli melkein printata tyynyn alle ;) Tykkään edelleen...
ajatukeni Hänelle Häntä ajatellessani enkä saanut unta.
Oliko toi naiselle tarkotettu? Ton runon sanat vois viitata suhun, kuten näytteleminen ja vasta aamulla nukkumaan meneminen,ylpeä... Hmmm...mut toi runopuoli vähän kylllä arvelluttaa et ainakaan koskaan aijemmin näyttänyt sitä.
Mut jos noin on kuten kirjotit nii ota nyt ihmeessä yhteyttä, et sä siinä mitää menetä!
ja suurella kaipuulla.
Salaisuutesi kuulen yöstä
on sen sisältö tunne vysötä.
Naamariin kätkeydyt aina vaan
ei silmiäs saa se nauramaan
Loisteen silmisässi nähdä sain
olit hetkellä silloin aionain
Nyt tarjoan sinulle kättä tätä
et varmasti kiinni ota vaan jätät
On helmpompi jatkaa suoraa matkaa
kun sinun käsitellä tunne mutkaa
Kiitos siitä hetkestä
elämän suuresta retkestä
Ei ollut salaisuuteni yössä sulle,
se meni mun omalle kaivatulle!
Yön henkäys kantoi vastauksen hältä:
"En minäkään säästynyt ikävältä!"
Nyt valvon ja kaipaan enemmän vielä
kun tiedän että on rakkaani siellä
jossain niin ikävissään,
kuin minäkin täällä
olemme kumpikin heikolla jäällä!
Voi korkeimman armo!
kädelläs ohjaa
että tiemme yhteen johtaa!
Sydämen tuska niin raskas on kantaa!
Miksi elämä pelkkiä esteitä antaa?