Mikä pankki ?

osaako joku sanoa, että onko noissa merkintä ja muissa ns pakollisissa kuluissa paljon eroja ?

tiedän, että tutustumalla nettisivuihin nuo tiedot löytyy, mutta ajattelin, että jos täällä on sen verran paljon kuitenkin asiantuntijoita niin joku osaa kertoa nuo tiedot jo lonkalta.

Mitä asiantuntijat suosittelee ? Mandatumia ?
4630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllähän niissä eroja on. Kuitenkin pankkien omien valikoimien sisälläkin on veihtelua ja pienissä sijoituksissa erot jäävät joka tapauksessa pieniksi.

Jos olet aloittamassa sijoittamista, käytännössä helpointa on lähteä oman tilipankkisi rahastoista. Taitojen kehittyessä ja salkun kasvaessa opit itsekin arvioimaan kannattavuutta omasta näkökulmastasi. Se nimittäin riippuu suuresti myös sijoitustyylistä. Ei sama autokaan sovi kaikille.

Ja yritä opiskella sijoittamista sen verran, että pystyt mahdollisimman nopeasti tekemään suoria osakeostoksia. Osakkeiden omistaminen on lähes ilmaista verrattuna rahastojen hallinnointipalkkioihin.

Äänestä

esim OP:lla voi tehdä rahastomerkintöjä tämän vuoden loppuun ilma merkintäpalkkiota, en muista mistä asti tuo tarjous on ollut voimassa.

Äänestä

jos sulla on joku kaveri, joka suosittelee jotakin systeemiä, siten on helppo lähteä liikkeelle. No, mä suosittelen että meet Sampopankkiin ja otat jonkun hyvän kehittyvien markkinoiden rahaston. Venäjän rahastoilla ite aloitin ja hyväksi on koettu, tuottoa tullut. Kokeile vaikka Venäjää, voit tehdä kertasijoituksen tai kerran kuussa menevän. Ite aloitin kerran kuussa pikkusummalla.

Äänestä

Tässä kommentteja lonkalta, plussia ja miinuksia

Tapiola

+ Mielestäni paras hinta laatusuhde
+ Hyvin menestyneitä osakerahastoja
+ Ei merkintä palkkiota, kun jatkuva sijoitus Tapiolan tililtä
+ Ei merkintäpalkkiota vuoden loppuun
+ Hallinointi palkkiopalkkio 1,4% osakerahastoille kohtuullisen edullinen
+ Yhditelmärahastojen lunastus edullinen 0,5%
+ Vaikka yhdistelmärahastot maksaa sijoittamiensa rahastojen palkkiot ne ehdoissa määritelty alhaisiksi
+ Kehittyvien markkinoiden rahastot edullisia verrattuna keskimääriseen kustannustasooon vastaville alueille

- Rahastoja vähän
- Rahastojen sijoitusmäärittelyt "epämääräisiä", sijoitus kohde epäselvä; Tämä voi olla myös plussa, rahaston sijoitukset poikkeaa valtamassasta
- Vaihtopalkkiot kovat, muiden palkkioiden edullisuus kyllä helpottaa tätä huomattavasti, esimerkkinä lunastus yhditelmärahastosta ja uuden merkintä kuukausi säästämisellä ilman merkintä palkkiota ei maksa yhtään enempää kuin Nordean vaihto.

OP

+ Rahastot kohtuullisen hyvin menestyneitä
+ Yhdistelmärahastot ei maksa palkkioita alarahastoille
+ Hyvät korkorahastot ja valikoimat
+ OP vaihtovelkalaina hyvä vaihtoehto vähäriskiselle sijoitukselle, tuotto kilpailukykyinen yhdistelmä rahastoille, kustannukset alemmat
+ Kehittyvien markkinoiden sijoitukset JP Morganin kautta, hyvä varma valinta, mm Kiina rahasto valiota, 3 kk kärjessä JP Morgan India
+ Merkinnät ilman merkintäpalkkiota vuoden loppuun
+ Merkinnällä sää myös määräaikaitalletuksen hyvällä korolla vuodeksi

- Hallinnoointipalkkiot kohtuullisen kovat
- Vaihtopalkkiot kovat

Nordea

+ Laaja rahasto valikoima
+ Kohtuullisen edulliset hallinnointipalkkiot (1,6%) perusrahasot
+ Kohtuullisen edulliset kehittyvien markkinoiden palkkiot, salkun hoito itsellä

- Rahastojen menestys ei kovin hyvää
- Vaikka osa kustannuksista edullusia, kokanaiskustannus merkintä palkkiot mukaan lukien kohtuullisen kova yhdistettynä rahastojen heikohkoon menestykseen ei pistä suosittelemaan

Sampo

+ Hyvä rahastovalikoima
+ Erinomaisia rahastoja, jotka on spesialisoituneet
+ Mahdollisuus sijoittaa markkinoille, joita ei suoraan löydy muilta yhtiöiltä( esimerkkinä Ukraina, Venäjä Arvo)

- Kovat kustannukset
- Kovia merkintäpalkkioita 2-3%, kun peruspalkkio yleensä 1% ja useilla pankeilla saa ilmaiseksi aika ajoin.
- Kovia hallinnointi palkkiota 2% petrusrahasto, kun muualta saa 1,4-1,8%.

En moiti, enkä suosittele. Tässä maksat varmasti asiantuntemuksesta. Tulevaisuus mielestäni hiukan epävarma. Nalle on "korvamerkinnyt" Mandatum rahastot itselleen. Menekö samalla sijoittaja guru Heikkilä kumppaneineineen?

Muita

Glitnir/FIM

+ Hyviä rahastoja (Forte/Brazil jne)
- Kovahkot kustannukset


En moiti, enkä suosittele. Tässä maksat varmasti asiantuntemuksesta.

Odin

+ Hyvin menestyneet rahastot
- Kovat kustannukset

Seligsson

+ edulliset kustannukset
+ Hyvä sijoitus filosofia

- Hyvin menestyneet rahastot vähissä

Mielestäni täältä voi yrittää poimia ns. helmiä.

Tuossa on ajatukset pankeista. Minusta sinun on myös tärkeää miettiä oma sijoitusfilosofiasi. Miten aktiivisesti itse hoidat sijoituksiasi ja millä aika jänteellä sijoitat. Riskinsietokykysi?

Jos haluat selvitä vähällä omalla työllä kannattaa valita hvyin menestynyt rahasto, jonka tulevaisuuteen luotat. Jos taas haluat itse vaikutta paljon sijotiukseesi voit myös alkaa kustannusjahtiin.

Tässä on yksi linkki mistä näkee rahastoja niiden kustannukset:http://www.sijoitustutkimus.fi/rahastoraportti_arkisto.shtml

Siitä vain klikkailemaan viimeistä raporttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria26v.. kirjoitti:

osaako joku sanoa, että onko noissa merkintä ja muissa ns pakollisissa kuluissa paljon eroja ?

tiedän, että tutustumalla nettisivuihin nuo tiedot löytyy, mutta ajattelin, että jos täällä on sen verran paljon kuitenkin asiantuntijoita niin joku osaa kertoa nuo tiedot jo lonkalta.

Mitä asiantuntijat suosittelee ? Mandatumia ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu