Vesilaitosta varoitettiin

Erään tuttuni sukulainen on biologi ja tutkii veden laatua työkseen. Hän asuu Nokialla kanssa ja ilmoitti vesilaitokselle keskiviikko iltana, että vedessä on jätevettä. Siellä kuitenkin vähäteltiin asiaa v**tuiltiin, että vettä voi juoda... Hän sanoi, että tutkii vettä työkseen ja tämä vesi ei ole puhdasta... Ihmeellisiä jääräpäitä vesilaitoksella...

Eikä tämä ollut varmasti ainoa henkilö, joka varoitti ennen perjantaita!
61280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuntalaisten valituksia ei oteta koskaan todesta oli hallinnon ala mikä tahansa. Virkamies tietää paremmin. Hänhän on asiantuntija (jäsenkirjakin todistaa sen). Jos jotain todellista syytä myöhemmin ilmenee, niin vika on aina määrärahojen niukkuudesta, ikään kuin raha korvaisi järjen köyhyyden ja muuttaisi asenteet.

Äänestä

biologille, että vastedes ilmoittaa tuollaisista medialle suoraan ja sekä puhelimella, että kirjallisesti esim sähköpostilla. Lisäksi poliisille tutkintapyyntö, kunnalle turha edes ilmoittaa...

Äänestä

minä tunsin jo keskiviikko aamuna että vedessä on outo maku mutta en valitettavasti tiedottanut minnekään, mutta ei kai siitä olisi mitään hyötyä ollutkaan.syylliset esiin.

Äänestä

keskiviikkona jo katselin, että on kuin vedessä olisi tiskiainetta, mutta pistin luulosairauden piikkiin :)

Äänestä

Nyt puhut samaa mitä sieltä putkesta tulee. Jos sitä vettä olisi biologi tutkinut niin hän olisi tiennyt että ilmoitus tehdään aina terveystarkastajalle joka ryhtyy tarvittaviin toimiin. Joten kyllä näitä juttuja riittää, maailma on täynnä hevosmiesten tietotoimiston juttuja

Äänestä
  • Nokian tapuksessa siitä mikä on kuulostanut fiktiolta on tullut usein faktaa. Oli miten oli kaupungilta juorutaan, että paskaa on kiertänyt putkissa jo aikaisemmin!!!

    Ei muuta kuin harjulle barrikadi pystyyn!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jo KESKIVIIKKONA!! kirjoitti:

Erään tuttuni sukulainen on biologi ja tutkii veden laatua työkseen. Hän asuu Nokialla kanssa ja ilmoitti vesilaitokselle keskiviikko iltana, että vedessä on jätevettä. Siellä kuitenkin vähäteltiin asiaa v**tuiltiin, että vettä voi juoda... Hän sanoi, että tutkii vettä työkseen ja tämä vesi ei ole puhdasta... Ihmeellisiä jääräpäitä vesilaitoksella...

Eikä tämä ollut varmasti ainoa henkilö, joka varoitti ennen perjantaita!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu